Äskettäin, on tallessa yhteisiä keskusteluita kun kuuntelin niitä ymmärsin, että elämä jatkuu jossain muualla. 🌠
Ikävä ystävääni joka kuoli
Anonyymi-ap
751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä menetin myös hyvän ja pitkäaikaisen ystävän syövälle. Tuntuu kyllä niin oudolle kun häntä ei enää ole. Hän oli mun elämässä niin monessa mukana ja tukena. Säilytän myös hänen viimeistä viestiä jonka laittoi saattohoidosta juuri ennen kuolemaansa. En aio hävittää sitä koskaan. Rakkaalle ystävälleni pieni hiljainen hetki 🧡. Rakastan sinua ystäväni ja olet muistoissani niin kauan kun minä tätä matkaa täällä jatkan.
En kerinnyt edes hyvästellä meni niin nopeesti😪eipä kärsi enään.
Todella ikävää. Voimia surun keskellä 💙
En enää silleen sure kuin eilen, tiedän että kaikki on hyvin. Ne vaan loppuu päivät.
Menetin kymmenen vuotta sitten sydänystäväni tapaturmaisesti. Jotain tulee puuttumaan aina, mutta onneksi on kuitenkin ihmisiä ympärillä. Ei monta, mutta kuitenkin.
Sama fiilis, että jotain puuttuu aina. Näin hänestä yksi yö unta ja heräsin siihen että itkin. Itkin koska oli niin ihanaa muistaa niin elävästi ystävän ääni ja yleensäkin hänen tapansa puhua minulle. Huoh 😭
Meillä oli tämän minun ystäväni kanssa sellaisia yhteisiä juttuja, joita ei ole muiden kanssa syntynyt. Kun hän lähti, tuntui että vei jotain mukanaan. Tunsi minut ja tiesi elämästäni ihan eri tavalla kuin kukaan muu. Samalla tavalla läheistä ystävää ei ole löytynyt. No onhan siinä tietysti sekin, että elettyä elämääkin on jo aika lailla takana. Mutta muistoissa ja sydämessä kannan ❤️☺️