Valko-Venäjästä sodan ratkaisija?

20

93

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Valko-Venäjän eliitin silmissä Lukašenka ei Nižnikaun mukaan kykene enää takaamaan maan vakautta eikä ratkaisemaan heidän ongelmiaan. Diktaattorista on itse asiassa tullut yhä useammin syy niihin ongelmiin, joita maan oligarkit joutuvat kohtaamaan.

      – Samaan aikaan Lukašenka ei selvästikään ole valmis ottamaan huomioon eliitin nousevia pyrkimyksiä. Myös perustuslakiuudistus, jonka oli tarkoitus jakaa valtaa uudelleen palkkioksi eliitin lojaalisuudesta, on osoittautunut ontoksi,

      Eliitin sisäinen valtataistelu onkin kiihtymässä, ja Valko-Venäjän KGB on pidättänyt lukuisia suurimpien pankkien ja valtionyhtiöiden johtajia. Pelkästään keskeisen maakaasuyhtiön työntekijöistä noin sata on päätynyt Nižnikaun mukaan Venäjän hyökkäyssodan alettua telkien taa.

      – Valko-Venäjän eliitin hajaannus, jota monet odottivat jo vuonna 2020, on nyt sodan vuoksi entistä todennäköisempi. Lukašenka ei pysty enää takaamaan näiden henkilöiden entisiä etuja eikä pitämään heitä kurissa nyt, kun Venäjä on korvannut hänet heidän tulevaisuutensa takaajana, hän toteaa.

      – Lukašenkan toksisuus ja kyvyttömyys ratkoa sisäisiä ja ulkoisia kriisejä tekee entistäkin kiireellisemmäksi etsiä ulospääsyä nykyisestä umpikujasta"

    • Anonyymi

      Hyvä

    • Anonyymi

      Sähkökatsot suomessa alkavat seuraavan 7 vko aikana.
      Hyvää joulua.
      Sanna Marin 3000e kaksisuuntainen mielialahäiriö
      Lääkitys Lito

    • Anonyymi

      Jos Putleri ei saa Ukrainaa
      liittää se Valko-Venäjän Venäjään.
      Lukasta tulee Putlerin
      varpaiden pesijä.

      • Epäilemättä 97 % valkkareista kannattaa yhtymistä Venäjään, kun kansanäänestys aikanaan pannaan pystyyn. 👍🏻🥳


    • Anonyymi

      Toivottavasti Luka, ja Putte kaatuisivat nopeasti. Pahempia ei voi enään tulla tilalle.
      Maailma huokaisisi helpotuksesta kun noista rötöstelijöistä päästäisiin.

      • Anonyymi

        Luka tekee kaikkensa, että valta siirtyisi pojalle.


    • Anonyymi

      Valko-Venäjä......on kärpäsen paska suomen lahdella.

    • Anonyymi

      Valko-Venäjän kimppuun rikolliset mieluusti käyvät ja yrittävät tavan mukaa hajottaa maata sisältäpäin.
      Niiiin vanha ja käytetty CIA: keino, demokratioita on kaadettu ennenkin....mm. Ukrainassa 2014.

      • Huumorilla voi näin keventää muuten turhankin vakavaksi äityvää keskustelua! 😅


      • Anonyymi

        r.....n itkijä valehtelee tapansa mukaan mutta ei onnistu. rikollisvaltiot pistetään kuriin


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Huumorilla voi näin keventää muuten turhankin vakavaksi äityvää keskustelua! 😅

        Ei se ole huumoria.


    • Anonyymi

      Valko-Venäjään UPI:kin toivonsa perustaa jotta Venäjälle saataisiin sekasorto.
      Upi ei vain ole kertonut mitä se tietäisi Suomelle, mitäs turhia.

      • Näytä vielä linkki kertomaasi UPI:n haaveeseen saada Venäjälle sekasorto.


      • Anonyymi

        Ovat yrittäneet jo monta kertaa hajottaa Valko-Venäjä sisältäpäin, se on kovin yleinen CIA:n tapa toimia.
        Se tässä nyt onkin sikäläisittäin kinkkinen asia, kun mikään ei tunnu auttavan, terrori'iskuja, salamurhia jo tehty...mitä seuraavaksi?


    • Anonyymi

      tai karalahdesta
      JERE KARALAHTI (EDUSKUNTAAN),EI HELVETISSÄ!! silloin siellä olisi huumebileitä alvariinsa kola/hassis.
      Hän muistuttaa viimeisistä huumetuomioistaan olevan jo lähes 15 vuotta.
      – Se kaikki paska on menneisyyttä. Ja eihän tässä olla enkeliä, pappia tai paavia etsimässä vaan kansan edustajaa, Karalahti sanoo painottaen kahta viimeistä sanaa erikseen.
      käyttäytyminen agressiivinen, viittaa anbolisiin steroideihin, kukkaa hän viimeksi käyttänyt todistetusti 2016.
      elatusmaksut hakusessa, sakkoja, tuomioita, elämäntapa intiaani harvoin muuttuu eikä hän ole virallisesti kokemusasiantuntija=koulutus, puhumattakaan päihdetyöntekijä, vaan sekakäyttäjä joka tarvitsee ammattiauttajan/ammattiauttajien apua.
      Karalahti sotkeutui huumerikoksiin, ja viimeksi hän sai pahoinpitelystä sakot suututtuaan häntä Levillä yökerhosta poistaneelle järjestyksenvalvojalle tammikuussa 2020.=viittaa aineisiin vahvasti, humalassa anaboliset steroideihin/huumeisiin psykoosin lievän kautta agressiivinen hieman harhainen=luuli hakkaavansa portsarit kylmä oli todellisuus. eli luulee itseään supersankariksi, voimiltaan vaikka todellisuudessa heikko itsetunto ajaa käyttämään huumeita sekä anabolisia steroideja.
      joista 22-vuotias Ronja ex-avioliitosta ja sitten Valko-Venäjän Stella-tyttö=elatusmaksut jäänyt lähes aina maksamatta, perintään sekä ex puolisoitaan kohdellut tätet piittaamattomasti.
      Karalahden vaimohan sosiaalityöntekijä hänen siis pitäisi auttaa jereä pääsemään eroon huumeista sekä anboleista, sekä etenki vihasta että ohjata Jeren maksamaan elatusmaksut.

    • Anonyymi

      Länsimaiset mediat kirjoittavat Zeleneskyin luopuneen Venäjän valloittamien alueiden takaisin saannin. Täällä idässä Suomen medioista ei löydy mitään asiasta.

      • Anonyymi

        Eikä löydy Zelenskyn pään sisältäkään. Kielitaidossasi taitaa olla ongelmia.


    • Anonyymi

      Valko-Venäjän ulkoministeri Vladimir Makei kuoli tänään.

      Putin yritti ilmeisesti Lukasenkon myrkyttämistä koska kuten tiedämme, Luka ei ole ollutkaan Putinin vibraattori vaan pitänyt housut jalassa ja oman ajatukset kasassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe