Naurettavaa toimintaa koulujen lakkauttamisrumba

Anonyymi-ap

Kerran jo päätettiin sulkea Leppälän koulu. Nyt asia avattiin uudestaan ja työ annettiin konsulttifirmalle pitääkö sittenkin pitää Leppälän koulu toiminnassa.
Sievissä ei uskalleta tehdä päätöksiä muutoin kuin tuulimyllyjen sijoittelusta.
Tutkikaapa paljonko kuntaan syntyy lapsia tällä hetkellä. Kouluja on joka tapauksessa edelleen lakkautettava ja tulevaisuudessa ehkä jo 6-7 vuoden kuluttua ainoastaan keskustaan jää koulu.
Näköjään on todella vaikea hyväksyä, että väkiluku laskee roimasti ja muuttoliike täältä suuntautuu suurempiin keskuksiin. Good bye Sievi!

60

2086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joopa joo. On todella outoa, että Sievissä päätetään hyvin kevyesti jättimäisistä tuulivoimaloista aivan talojen viereen. Se jos jokin on kuitenkin asia, joka vaikuttaa voimakkaan kielteisesti alueeseen. Mutta Sievissä tätä ei ymmärretä. Mikä hulluinta Sievin päättäjät eivät ole korvaansa lotkauttaneet edes silloin, kun koko lähikylä on tuulivoimaloita vastustanut. Voiko kuntapäättäjä oikeasti toimia näin? Tähän tarvittaisiin asiantuntijoiden näkemys. (Poliitikko ei ole asiantuntija, monestikaan.)

      • Anonyymi

        Eikös alotuksesta selvinnyt juurikin se, ettei meillä ole oikeasti mitään kuntapäättäjiä tai ainakaan heidän päätöksillään ei ole mitään merkitystä. Joku vielä viihtii kysyä, miksei äänestetä esim. kuntavaaleissa, no jospa ns. päättäjätkin viimein ymmärtäisi.

      • Anonyymi

        Eikös ne maanvuokraajatkin ole kyläläisiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne maanvuokraajatkin ole kyläläisiä?

        Entä sitten? Vai tarkoitatko, että sitä ahnetta (muutamia ahneita) toisten hyvinvoinnista piittaamatonta kyläläistä olisi kuunneltava ja vain sitä? Valitettavasti olet aivan hakoteillä. Mietipä nyt uudemman kerran. Ja älä viitsi tuoda ainakaan kateuskorttia tähän keskusteluun. Täälläkin kirjoittelee moni, jolle jokin tuulifirma on yrittänyt tyrkyttää vuokrasopimusta, mutta sen verran inhimillisyyttä sykkii rinnassa, ettei vuokraamisiin alennu.

        Miksi heräät vasta nyt? Olisit toiminut ennenkuin myllyt tuli. Minua ei paljoa hetkauta puoleen eikä toiseen. Katoppa mallia tästä Leppälän kouluasiasta. Koulu on jo kahdesti päätetty lopettaa, mutta eipä lopu vieläkään.

        Mistä sinä tiedät, milloin olen herännyt. Olen ollut hereillä koko ajan ja monet muut ovat olleet, mutta kun pointti Sievissä on juuri se, ettei se auta. Onko tämä oikeasti uutta sinulle.

        Lisään vielä: Keskustelepa Sievin kuntapäättäjien kanssa. Jos he ovat rehellisiä, he tunnustavat, että he eivät välitä kuntalaisten mielipiteistä tuulivoimarakentamisessa juuri yhtään mitään. Se on tietenkin väärin, mutta he eivät välitä siitä tai eivät ainakaan ole välittäneet, että asukkaiden mielipiteen näkymättömyys tuulivoimapäätöksissä on väärin. Miten näin voi olla, on kerta kaikkiaan omituista. Ja väitteeni tueksi on olemassa useita asiakirjoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi heräät vasta nyt? Olisit toiminut ennenkuin myllyt tuli. Minua ei paljoa hetkauta puoleen eikä toiseen. Katoppa mallia tästä Leppälän kouluasiasta. Koulu on jo kahdesti päätetty lopettaa, mutta eipä lopu vieläkään.

        Kiinnostaa vielä se, että mihin viittaat, kun kirjoitat, ettei sinua yhtään hetkauta. Tuntuu nimittäin olevan juuri päinvastoin, koska asia hetkauttaa niin paljon, että kommentoit, vaikka kommentistasi kyllä paistaa se, ettet tiedä ko. asioista paljoakaan, jos mitään.

    • Anonyymi

      Leppälässä on vaan niin paljon tietyn uskonnon lahkon harjoittajia. Heitä kun eivät maalliset lait yleensäkään koske, niin eipä tässäkään asiassa. Muissa kylissä koulut ovat sulkeneet ovet, kun ei ole ollut oppilaita riittävästi, kuten Leppälänkin kohdalla tilanne on.

      • Anonyymi

        Paljonko Leppälässä on oppilaita? Kyläkoulu kannattaa säilyttää jos se suinkin on mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko Leppälässä on oppilaita? Kyläkoulu kannattaa säilyttää jos se suinkin on mahdollista.

        Ei varmaan paljoakaan, kun juuri sen vuoksi on päätetty lopettaa, Eikä ole edes lapsen etu jos hän on esimerkiksi ainut luokallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko Leppälässä on oppilaita? Kyläkoulu kannattaa säilyttää jos se suinkin on mahdollista.

        Ei varmaan paljoakaan, kun juuri sen vuoksi on päätetty lopettaa, Eikä ole edes lapsen etu jos hän on esimerkiksi ainut luokallaan. Koulurakennustahan voi käyttää muihin tarkoituksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko Leppälässä on oppilaita? Kyläkoulu kannattaa säilyttää jos se suinkin on mahdollista.

        Tuntuu olevan salaista tietoa. Olisi ihan kiva tietää, onko lähelläkään sitä määrää, millä on muilla kylillä joko lopetettu tai jatkettu. Eikös kylätkään ole enää tasavertaisia Sievissä?

    • Anonyymi

      Outo kylä toi Leppälä. Viime talvena häätivät opettajansa ja nyt pitäs kuoleva koulu pitää hengissä. Olikohan opessakaan mitään "vikaa"?

      • Anonyymi

        Ei tainnut olla kyläläisten käsissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tainnut olla kyläläisten käsissä.

        Huhu kertoo, että nimenomaan pari kyläläistä olisi tehneet tämän "ilmiannon"

      • Anonyymi

        Eiköhän sekin aikanaan selviä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän sekin aikanaan selviä!

        Mahtaakohan selvitä

    • Anonyymi

      On tätä asiaa ainakin vetvottu tosi monessa kokouksessa. Miksi Leppälän koulu, olisi parempi kuin joku muu lakkautettu koulu? Aivan varmasti muutkin sivukylät olisivat halunneet säilyttää koulunsa, mutta kun ei ole oppilaita riittävästi, ei siinä konsulttifirmat auta.

    • Anonyymi

      Luulin, että kahdesti on jo päätetty lakkauttaa, Eikös asiaa käsitelty uudelleen jonkun kyläläisen tekemän anomuksen vuoksi? No meneehän se lautakuntien aika näinkin ja palkkiot juoksee.

      • Anonyymi

        Olipahan tätä asiaa puitu monesti ja monessa eri kokouksessa. Kunnanvaltuuston pöytäkirjasta 20.10.2022 näkee asian historiaa. Eikä tuo Ari-Pekka Kreivin tekemä aloitekaan saanut yksimielistä kannatusta, vaan äänestys meni 12-9 läpi. Mielenkiintoista katsoa ketkä puolsi ja ketkä ei.

    • Anonyymi

      Tulevaisuudessa joka tapauksessa kaikki kyläkoulut tullaan laittamaan kiinni. Keskustaan jää vain koulu. Lapsia syntyy aivan liian vähän.

      • Anonyymi

        Tulevaisuudessa vanhat ihmiset istuvat pirtissä kuulosuojaimet päässä, nuoret muuttavat pois, mutta tuulivoimalat tuottavat kiinteistöveroa ja muita veronmaksajia on vähän, harva enään viihtyy ympäristössä jossa maisema täysin tuhottu,vain vanhukset ja syrjäytyneet mielenterveysongelmaiset jää, kaikki näivettyy hiljaa pois, ☹️

      • Anonyymi

        Ja voipi olla että edes keskustassa ei koulua enää ole muutaman kymmenen vuoden päästä. Ihmiset ovat liian mukavuuden haluisia, ei lapsia tehdä aikanaan, kun pitää saada ensin itse elää ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

        Eipä taida olla enään kuntaakaan nimeltä Sievi, voi olla jonkun muun kunnan sivukylä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja voipi olla että edes keskustassa ei koulua enää ole muutaman kymmenen vuoden päästä. Ihmiset ovat liian mukavuuden haluisia, ei lapsia tehdä aikanaan, kun pitää saada ensin itse elää ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

        Miksi lapsia pitäisi tehdä tällaiseen maailmaan. Mikä on lasten tulevaisuus? Maailmassa ovat kuolemassa monet eläinlajit, raaka-aineet ovat loppumassa ja ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän surua. Lisäksi maailman liikakansoituksen takia ruokapula on uhkaamassa. Onko oikein lasten kannalta tulevaisuuden asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevaisuudessa vanhat ihmiset istuvat pirtissä kuulosuojaimet päässä, nuoret muuttavat pois, mutta tuulivoimalat tuottavat kiinteistöveroa ja muita veronmaksajia on vähän, harva enään viihtyy ympäristössä jossa maisema täysin tuhottu,vain vanhukset ja syrjäytyneet mielenterveysongelmaiset jää, kaikki näivettyy hiljaa pois, ☹️

        Eläkeläiset ne vasta muuttavatkin täältä pois.

      • Anonyymi

        Keparissahan oli juttua, että oppilasmäärä ala-asteilla tulee putoamaan 2025 mennessä noin 150 oppilaalla, eli silloin olisi noin 444 oppilasta 1-6 luokalla yhteensä Sievissä. (juttu vuodelta 2019)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lapsia pitäisi tehdä tällaiseen maailmaan. Mikä on lasten tulevaisuus? Maailmassa ovat kuolemassa monet eläinlajit, raaka-aineet ovat loppumassa ja ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän surua. Lisäksi maailman liikakansoituksen takia ruokapula on uhkaamassa. Onko oikein lasten kannalta tulevaisuuden asiat.

        Lasten teko on ulkoistettu kolmansiin maihin, niinkuin kaikki muukin "fyysinen" työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten teko on ulkoistettu kolmansiin maihin, niinkuin kaikki muukin "fyysinen" työ.

        Kehitysmaissa lapsimäärä lisääntyy, hyvinvointi maissa lapsia ei enää juurikaan tehdä.

    • Anonyymi

      Voi surkea. Onhan tuota asiaa jo palloteltu vuosi tolkulla. Naurettavaa, eikö tosiaan ole oikeita rahareikiä kunnalla kun pitää joku ihme firma maksaa toteamaan päivänselvä asia.

      • Anonyymi

        Sievi tehnyt Kataiset, toivottavasti ei kuitenkaan tuu yhtä kalliiksi.

      • Anonyymi

        Konsultti palkataan usein vain sen takia, että päätöksille saadaan näin jonkinlainen oikeutus. Tosin tässä kouluasiassa faktatbon helposti nähtävissä ja lakkautus on selvä juttu kun lapsia ei ole riittävästi jollakin alueella.

        Mutta Sievissä on käytetty konsulttia myös tuulivoima-asioihin. Siihen pätee oikeutuksen hakeminen. Ja konsulttihan tekee mitä tilataan, jos niin halutaan. Ei kannata olla sinisilmäinen näissä jutuissa. Kunta pärjäisi aivan hyvin ilman tuulivoimakonsulttia. Minä voisin laatia Sievin kunnalle tuulivoimaohjeistuksen. Näin se toimisi: Kaikille talouksille Sievissä kysely tuulivoimaan liittyen. Tietysti keskiössä se, miten suhtautuisi lähistölle tuleviin tuulivoimaloihin. Siitä sitten vain tulosten mukaan kartoittamaan Sievistä alueet, joihin tuulivoimaa voisi sijoittaa ilman vastustusta. So simple ja asukkaat olisivat tyytyväisiä ja kokisivat kunnan turvalliseksi asua ja myös rakentamista voisi harkita, kun tietäisi, että oman talon lähelle ei olisi tulossa tuulivoimaloita. Nythän Sievissä ei voi harkita talon rakentamista, koska lähelle voi tulla tuulivoimaloita Sievin päättömän tuulivoimapolitiikan johdosta. Jos talossa juuri ja juuri itse sitten voisikin asua, niin myydyksi sitä olisi vaikea saada tuulivoimaloiden takia.

        En ymmärrä tuota konsulttifirmaa ainakaan tässä kouluasiassa. Eikö kunnalla todellakaan ole muita menoja kuin syytää rahaa jollekin konsulttifirmalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä tuota konsulttifirmaa ainakaan tässä kouluasiassa. Eikö kunnalla todellakaan ole muita menoja kuin syytää rahaa jollekin konsulttifirmalle?

        jokin tuttu sai hyvät rahat panaman tilille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jokin tuttu sai hyvät rahat panaman tilille.

        Siitäkö tässä olikin kysymys, nyt alkaa koko vyyhti selvitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitäkö tässä olikin kysymys, nyt alkaa koko vyyhti selvitä.

        Tarkoitatko asian alullepanijaa vai kannattajia?

    • Anonyymi

      Soutaa, huopaa näin näyttää kunnanpäättäjät toimivan. Yritykset ei vitkuttele, TEHO, ELMA, Annen Hiuskulma, mikähän loppuu seuraavaksi?

      • Anonyymi

        Eikös ERKA:ssa ole loppuunmyynti vai onko jo lopettanut toimintansa?

    • Anonyymi

      Erka on lopettamassa ja uutta yrittäjää ei tule tilalle.

      • Anonyymi

        Taitaa olla Sievin viimeinen kyläkauppa.

    • Anonyymi

      Pannaan konsultti hoitamaan asiat, niin päästään pakoon tulevia virheitä. Vastuun pitää kantaa luottamustoimeen valittujen.

      • Anonyymi

        Toisaalta jonkun konsultin nimeäminen kuulostaa kuntalaisesta aika hienolta ja konsultin esityksestä, joka on ehkä virkamiesten esityksen ulostulo, saattaa tulla "asiantuntijaesitys/-lausunto", joilla kuntalaiset saadaan vaikenemaan. Mutta todellisuudessa konsultilla ei ole kuntatason intressiä ja asiantuntemusta asiaan, vaan suurin motiivi on konsulttipalkkio/-palkka.

      • Anonyymi

        Niinpä, siksihän kannattaa käydä kattomassa kuka kannatti rahan tuhlaamista ja kuka piti sovitut asiat. Täytyy jatkossa äänestää sen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta jonkun konsultin nimeäminen kuulostaa kuntalaisesta aika hienolta ja konsultin esityksestä, joka on ehkä virkamiesten esityksen ulostulo, saattaa tulla "asiantuntijaesitys/-lausunto", joilla kuntalaiset saadaan vaikenemaan. Mutta todellisuudessa konsultilla ei ole kuntatason intressiä ja asiantuntemusta asiaan, vaan suurin motiivi on konsulttipalkkio/-palkka.

        Tilaaja/maksaja saa mieleisensä päätöksen.

    • Anonyymi

      Täysin totta.

    • Anonyymi

      Milloin toi konsulttifirma antaa lausuntonsa?

    • Anonyymi

      Asian vierestä. Onkohan tuo jalkapallokenttäkin pakko kunnostaa talviaikaan, on varmaan aika paljon kalliinpaa.

    • Anonyymi

      Sivistyslautakunnan pöytäkirja 29.11.2022 kertoo:
      (Valtuusto päätti kokouksessaan 20.10.2022 äänin 12-9 Ari-Pekka Kreivin ehdotuksen siirtää Leppälän koulun toiminnan jatkamista koskevan aloitteen valmisteluun)

      Vs. sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää ostaa kouluverkon valmisteluun ja ennakkovaikutusten arviointiin palvelun FCG:ltä. Perusteena edullisempi hinta ja tarveharkinta.
      Tarjouksen ostopalvelukulut 7 200 euroa ja matkakulut 500 euroa sisällytetään talousarvioon 2023

    • Anonyymi

      Kaikkihan täällä on omituista. Miksi ei esimerkiksi liitytty Keski-Pohjanmaahan vaan piti päästä Pohjois-Pohjanmaahan?

      • Anonyymi

        Sievi oli Keski-Pohjanmaan kunta, mutta se siirrettiin osaksi Pohjois-Pohjanmaata, joka ei tunnu omalta maakunnalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sievi oli Keski-Pohjanmaan kunta, mutta se siirrettiin osaksi Pohjois-Pohjanmaata, joka ei tunnu omalta maakunnalta.

        Miksi näin on tehty? Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä (lyhennys Soite) on jo valmis, olisi ollut paljon parempi kuin nyt perustettava POHDE, joka aloittaa toimintansa yt;neuvotteluilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi näin on tehty? Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä (lyhennys Soite) on jo valmis, olisi ollut paljon parempi kuin nyt perustettava POHDE, joka aloittaa toimintansa yt;neuvotteluilla.

        En tiedä. Aikaa tuosta maakuntarajan siirrosta on jo jonkin verran. Netistä löytyisi ajankohta. Ehkä pari vuosikymmentä sitten. Oli hullua paisuttaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa ja kutistaa Keski-Pohjanmaa muutaman kunnan maakunnaksi. Samanaikaisesti siirtyivät kai muutkin Kalajokilaakson kunnat.

        Arvaus: olisiko politiikka mukana pelissä.

        Mihin Reisjärvi menee? On ollut soiten osajäsen ainakin nyt koronan aikana, mutta eikös sekin maantieteellisesti kuulu Pohjois-Pohjanmaahan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä. Aikaa tuosta maakuntarajan siirrosta on jo jonkin verran. Netistä löytyisi ajankohta. Ehkä pari vuosikymmentä sitten. Oli hullua paisuttaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa ja kutistaa Keski-Pohjanmaa muutaman kunnan maakunnaksi. Samanaikaisesti siirtyivät kai muutkin Kalajokilaakson kunnat.

        Arvaus: olisiko politiikka mukana pelissä.

        Kulttuurillinen ja toiminnallinen Keski-Pohjanmaa on hallinnollista maakuntaa laajempi. Niinpä keskipohjalaisiksi voivat itsensä lukea myös Kalajokilaakson asukkaat Kalajoella, Sievissä, Reisjärvellä, Ylivieskassa, Alavieskassa, Nivalassa, Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä.

        Tämä on mielenkiintoista. Onkohan sieviläisiltä koskaan kysytty, millainen heidän maakuntaidentiteettinsä on, keitä on he tuntevat olevansa. Oma veikkaukseni on, että aika moni mieltää itsensä keskipohjalaiseksi. Yksi osviitta voisi olla, tuleeko kotiin Keskipohjanmaa vai Kaleva.

        Sievissä voisi enemmän tuoda esiin yhteyttä Keski-Pohjanmaahan, siihen oikeaan maakuntaan.

    • Anonyymi

      Ennen oli Raahen sotilaspiiri, Oulun lääni, Kuopion hiippakunta, Yliviesskan työvoima... Haapajärven tuomio... vai muistaako joku paremmin ja lisää?

    • Anonyymi

      Onkos uusia päätöksiä kyseisen asian tiimoilta?

    • Anonyymi

      Onhan se tuo Sievin kunnan toiminta sellaista, että yhä useampi sivukylillä asuva kääntää autonsa keulan naapurikunnan suuntaan, kun lähtee asioille. Vain ihan välttämättömät asiat, joita ei muualla pysty hoitamaan, käydään hoitamassa Sievissä. Sievin kunnan päätöksenteossa on ihmeellistä vihamielisyyttä sivukyliä kohtaan. Selvästikin sivukylät halutaan autioittaa. Myös kunnanjohtajavalinnoissa on jo pitkän aikaa epäonnistuttu. Kunnanjohtajat ovat olleet muutaman kepupuolueen jäsenen käsikassaroita.

      • Anonyymi

        Näin oli kunnanjohtaja kuka hyvänsä niin kepu harjaa sen omaksi kassarakseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      117
      9931
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5012
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4822
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2497
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1530
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1526
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe