Paavalin saama Saatanan enkeli on henkiolento eli demoni, kuten alkukielisissä kirjoituksissa puhutaan, se tulee ihmisen sisään, mieleen, henkeen ja aivoihin. Se ottaa ensimmäiseksi ihmisen äänielimet haltuunsa ja aloittaa ne hurmostouhut ja hurmospuheet, joilla se pitää yhteyttä kavereihinsa ja kutsuu niitä tulemaan perässään samaan pesäpäikkaan, minkä se on löytänyt.
Paavalin puheet ja kirjoitukset kannattaakin jakaa ennen Saatanan enkelin saamista olleisiin ja Saatanan enkelin saamisen jälkeen kirjoitettuihin.
Kaikki viittaa siihe, että Paavali sai sen Saatanan enkelin Korintossa, joka oli voimakasta vieraiden henkien ja hurmoskielien vaikutusaluetta eli ns. Delfoin maakuntaa, jossa Delfoin oraakkelin "jumalallista" kielilläpuhumista ns. selittäjät yrittivät muutta selväkieliseen runolliseen asuun.
Paavali joutui Korintossa hurmoshenkien valtaan, jonka myöntää tapahtuneen.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
Paavalin puheet ja kirjoitukset kannattaakin jakaa ennen Saatanan enkelin saamista olleisiin ja Saatanan enkelin saamisen jälkeen kirjoitettuihin.
Kaikki viittaa siihe, että Paavali sai sen Saatanan enkelin Korintossa, joka oli voimakasta vieraiden henkien ja hurmoskielien vaikutusaluetta eli ns. Delfoin maakuntaa, jossa Delfoin oraakkelin "jumalallista" kielilläpuhumista ns. selittäjät yrittivät muutta selväkieliseen runolliseen asuun.
Paavali joutui Korintossa hurmoshenkien valtaan, jonka myöntää tapahtuneen.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Saatanan enkeli on paha henki
"Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."
1. Sam. 16:14
"Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä."
Pyhä Henki ja ihmistä vaivaava paha henki (pistin) ei ole ihmisessä yhtä aikaa.
Paavali itse käyttää Korintossa puhumastaan hurmoskielestä sanaa "glossolalia"
Thayer's Greek Lexicon
Sana "hurmoskieli"
Translitteroitu
Strongin koodi 1100
γλωσσα
glossa gloce-sah'
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
Paavali sanoo itse puhuvansa Korintossa merkityksetontä hurmoskieltä eli Glossolaliaa.
Thayer's Greek Lexicon
Sana "hurmoskieli"
Strongin koodi 1100 γλωσσα
glossa gloce-sah'
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Kielilläpuhuminen
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Kielelläpuhumista karismaattisessa tilaisuudessa.
Kielilläpuhuminen tarkoittaa uskonnollista ilmiötä, jossa henkilö esittää hurmostilassa yleensä käsittämättömistä tavuista muodostuvaa puhetta.[1]
Kielilläpuhumista esiintyy pääosin karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. Glossolaliaksi luonnehdittua kielilläpuhumista ilmenee myös Haitin voodookulteissa ja šamanismissa sekä hindulaisuudessa. Näiden uskontojen piirissä uskotaan, että alttiutta kielilläpuhumiseen voidaan edistää hallusinogeeneillä, esimerkiksi syömällä psilosybiinisieniä.
Aloittaja on hurahtanut itse valhehenkiin, ja juttelee ittensä kanssa!
Korintossa puhuttiin Delfoin oraakkelin opettamaa kieliläpuhumista jo paljon aikaisemmin kuin Paavali edes sinne matkusti.
Inttämisen erottamisen lahjakin on hakusessa ilmeisesti.
Hurmoskieliä puhuttiin vain Kreikassa Delfoin maakunnassa. Ei esim. Roomassa.
Delfoin oraakkelia pidettiin Jumalan profeettana juuri kielilä puhumisen vuoksi.
Erityiset selittäjäpapit kuului kuvaan mukaan ihan samalla tavalla kuin Korinton seurakunnassa, jossa sama ilmiö toimi Paavalin aikana.
Paavali hyväksyi alussa sen hurmoskielisen puhumisen ja teki sitä itsekin kovasti, jotta sai paikallisten hyväksynnän.
Lopulta yritti saada ihmisiä luopumaan hurmoskielillä puhumisesta.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Näin sanomalla Paavali yritti vieraannuttaa Korinttolaisia hurmoskielisiä ihmisiä pois Delfoin uskonnollisesta perinteestaä eli hurmoskielillä puhumisesta.
1. Kor. 14:10
Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Jeesus eläissään varoittaa jo molotusrukouksista, mikä on pelkkiä tavujen ja merkityksettömien sanojen latelua peräkkäin.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja."
Kumpi olisi mieleisempi, jankkaus vai tankkauskieli? Niin, kumpi?
Paavali mielisteli kaikkia ryhmiä, jotta pääsi heidän mielisuosioon.
Oli jopa valmis valehtelemaan tarvittaessa ja kuvitteli, että sitenkin voi kirkastaa Jumalan totuutta. Eikä pitänyt sitä edes kovin pahana syntinä. Ei ihme ollenkaan, että Jumala heitti miehen Saatanalle kuritettavaksi ja vaivattavaksi koko loppuelämän ajaksi.
Jumala on ja on kirkas ja Pyhä ilman mitään ihmisen mainoskampanjoita.
Ei ihmisellä ole mitään Jumalalle annettavaksi.
Toiset ihmiset tarvitsee ihmisen apua, ei Jumala mitään ihmisen apua tarvi.
Eikä ihmisen tehtävä ole todistaa Jumalan olemassaoloa. Kyllä Jumala pystyy itse todistamaan olemassaolonsa.
Ap. t. 17:25
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin -- itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. [Ps. 50:12]
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Kuningas Saul oli täytetty Pyhällä Hengellä, mutta sai sisälleen pahan hengen.
Job 4:18
Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Saatana oli korkein luotu olento ja Jumalan työtoveri, ylistyskuoron johtaja,
mutta niin vain heitettiin sieltä pois maan päälle villitsemään ihmisiä. Samoin 1/3 enkeleistä heitettiin pois taivaasta.
.Jumala ei katso henkilöön eikä erottele ihmisiä.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
voi pimeää usvaa kaikki selityksenne !
tuo on rippilapsia takaa ajavan käkätyksen teksiä, helppo tunnistaa
Korintto oli Delfoin oraakkelin aluetta.
Delfoin oraakkelia hurmoskielineen pidettiin Jumalan enkelinä ja sitä hurmoskieltä kutsuttiin juuri "enkelien" kieleksi, josta kukaan ei saanut mitään selvää.
Siksi tarvittiin erilliset kielen selittäjät paikalle, jotka tulkitsivat sitä hurmoskieltä ja muuttivat sen runomuotoon.
Ihan sama toiminta jatkui Korintin seurakunnassa Paavalin aikana.
Paavali hyväksyi sen aluksi, mutta kun lukee Korinttolaiskirjeet kokonaan käy selväksi, että Paavali yritti vieroittaa seurakuntalaiset siitä tavasta pois.
Korinttolaiskirjeitä oli alunperin neljä kappaletta, mutta vain kaksi on jäljellä.
Kirjeet on kuitenkin kokonaisuus.
Niiden rakenne on: ensin joku väittää jotain, toinen vastaa, annetaan uusi selitys, siihen tulee vastausta ja lopputulos muodostuu pikkuhiljaa kirjeenvaihdon seurauksena.
Kyseessä on usean tahon vuoropuhelu, ei vain yhden ihmisen kirjoittamaa "Jumalan sanaa"
Ihan sama tilanne kuin Jobin kirjassa, Siellä saa Jobin väärämieliset ystävät kirjoittaa monta sivua ja alussa paholainen puhuu ja lopussa Jobin vaimo puhuu ihan kauheita asioita.
Puolialaston sambaryhmä oli tanssimassa kirkossa hoosiannaa
Lahkoissa näkymättömät demonit tanssii ja kaataa ihmisiä selälleen. Lyö leimansa ja luvun 666 ihmisen otsaan, kun taju on kankaalla.
1. Piet. 5:8
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
Hurmoskielillä "enkelien kielillä" ei puhuttu muualla kuin Korintossa.
Sekin pitäisi laittaa hellareilla hälytyskellot soimaan.
Oikeana Helluntaina Jerusalemissa puhuivat oikeita vieraita kieliä ja näkyi ne
"tuliset kielet", mutta sen jälkeen ei niitä näkynyt.
Ne oli ainutkertaisia tapahtumia ja liittyi siihen tilanteeseen ja kontekstiin.
Kivahan hurmoskieliä olisi puhua. Jos niitä nyt joku oikeasti puhuisi. Mutta oikeasti ne ovat vain jonkun pelottavia iltasatuja eikä niitä oikeasti kohtaa missään. Ne ovat vain herjaamisen keino, vain tapa olla sanakiistojen kipeä ja saada keskuuteen alituisia kiistoja. Niistähän Raamatussa varoitellaan, mutta ei missään hurmoshenkien synnistä. No ei tietenkään jos itse Paavali puhui niin. Meiltä se ei vain taida onnistua vaikka siitä ihmisiä herjataankin.
Villitsevät hurmoshenget ovat epäpyhiä henkiä. Ne karkottaa oikean Pyhän Hengen pois, jos jollakin on sellainen sattunut olemaan.
Mitä yhteistä on Kristuksella ja Beliarilla ?
Eläissään Jeesus ei puhunut hurmoskielillä ja eikä millään salakielillä.
Jeesus on paras esikuva kaikissa uskon kysymyksissä. Jeesusta meidän pitää seurata ja uskoa Jeesuksen tavoin. Jeesuksen usko meissä on eri asia kuin meidän uskominen Jeesukseen.
Kasteessa Jeesus antaa meille omaa Henkeään eli Jeesuksen uskoa.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Joh. 18:20
Jeesus vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään.
7 Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi. (Biblia)
Saatanan enkelit on vauvakastetuissa.
Viimeisin todistus on samba-ryhmä adventtijumalanpalveluksessa ja kirkkoherra Kari Kanalan alastonkuvat Hesarissa.
Helluntailaisten kaatobileet viittaa saatanan hengen läsnäoloon.
Lahkolaisten kuva luterilaisuudesta
"tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet."
Lahkolaiset eivät tunne luterilaisuutta ja heillä on heidän opettajiensa syöttämä outo kuva että luterilaisuudessa olisi
- pakanallisia oppeja
- Ev.lut. kirkko olisi saatanan synagooga
Lukisivat edes Lutherin Katekismusta että tietäisivät edes jotain kristinuskon alkeista.
Helluntailaisuus on antikristillinen henkivalta ja henkiliike, jonka Amerikanmiehet organisoi ja laittoi liikkeelle 100 v. sitten.
Saatana oli taivaan ex-ylienkeli ja ylistykuoron johtaja. Osaa kaikkia enkelien kieliä a tämän maailman kieliä ja pistää ihmisen puhumaan niitä hurmoskieliä.
Saatanan synagoogat
Virittelee nytkin niitä ylistyskuorojaan, mutta eri tarkoituksessa
Lahkolaistet erikoiskasteet eri ikäisille.
Tarjolla henkikastetta ja kaatamista yms.
Raamattu puhuu "Kasteesta", ei mistään "uskovien upotuskasteesta" ei "lapsikasteesta" "aikuisten kasteesta" "vanhusten kasteesta" tms. .ikään perustuvasta erikoiskasteesta. Kaste on yksi ja sama kaste kaikenikäisille ihmisille.
Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä myös helluntailaiset.
12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
12 I write unto you, little children, because your sins are forgiven you for his name's sake.
Kasteessa lapsi,nuorukainen, aikuinen saa Pyhän Hengen lahjan ja siksi oppii tuntemaan Hengen lähettäjän..
Raamatussa sanotaan, että Timoteus tunsi Jeesuksen jo vauvana ollessaan. Kreikan kielen sana on "brephos". Sehän tarkoittaa, että Timoteus kastettiin vauvana eli brephoksena. Eihän hän muuten Jeesusta olisi Hengen välityksellä tuntenut.
Timoteus oli lapsena kristityksi kastettu ja kolmannen polven kristitty, joka alkuseurakunnan hajottua toimi vielä pitkään Katolisen kirkon palveluksessa. Kastoi minta lasta Jeesuksen omaksi.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Katakombeissa asuneet vainotut kristityt kastoivat lapsensa Jeesuksen omiksi heti vauvoina ja hakkasivat kallioon lapsen syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolinpäivän. Ne on siellä vieläkin turistien luettavissa.
Nyt Amerikkalaisen gay-miehen perustamaan lahkoon kuuluvat hurmahenget tulevat tänne ja sanovat, että he tekivät väärin.