Hengellinen väkivalta ja lestaadiolaisuus

Tuoreen selvityksen mukaan: "Lestadiolaistaustaiset henkilöt hakeutuvat eniten Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) vertaistuen piiriin evankelis-luterilaisen kirkon sisältä. Tieto käy ilmi artikkelista, joka julkaistiin keskiviikkona järjestön nettisivulla.

UUT saa evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyviä yhteydenottoja myös muista kirkon herätysliikkeistä tulevilta sekä henkilöiltä, jotka eivät ole olleet minkään herätysliikkeen vaikutuspiirissä. Jos lestadiolaisuudesta tulevia yhteydenottoja ei huomioida, kirkko on yhteydenottojen määrällä mitattuna järjestöä neljänneksi eniten työllistävä uskonnollinen yhteisö."

Miksi evankelis-luterilainen sallii sisällään tallaisen toiminnan vuodesta toiseen. Jos missä tahansa toisessa yhteisössä käyttäydyttäisiin tuolla tavalla, niin asia olisi jo tuomioistuimessa.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvätkään suositukset eivät riitä
Uskontojen uhrien tuki ry:n julkaisemassa artikkelissa käsitellään myös evankelis-luterilaisen kirkon puuttumista hengelliseen väkivaltaan. Arvio tästä toiminnasta on kriittinen: ”Kirkko ei ole järin tehokkaasti puuttunut kirkon sisällä tapahtuvaan hengelliseen väkivaltaan.” https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskonnon-uhrien-tukijarjesto-julkaisi-artikkelin-kirkon-hengellisesta-vakivallasta-eniten-yhteydenottoja-lestadiolaisen-liikkeen-piirista

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    ❤️ ­­­N­y­­­m­­f­o­­m­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176498723

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kaikissa uskovaisissa ja erityisesti suljetuissa lahkoissa on useasti se vika, että tekevät Jumalan itsensä näköiseksi!!

Äänestä
  • Ja evankelis-luterilaiseen kirkkoon sallii edelleen nämä "perinteiset kristilliset arvot". Ruotsissa lestadiolaiset eivät toimi "valtion kirkon" sisällä.

    Äänestä

  • Suurin osa linkeistä on rikki. Hävittävätkö lestat heität koskevia artikkeleita netistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Suurin osa linkeistä on rikki. Hävittävätkö lestat heität koskevia artikkeleita netistä?

    "Jumala" siivoaa valittua kansaa kritisoivat tekstit. Kenellä muulla olisi edes motiivia.

    Äänestä

  • Myös raa'alla fyysisellä väkivallalla!

    Äänestä

On radikaalia ajatella että vaimo olisi jonkun omaisuutta - mikä uskonto teillä tulee mieleen?

Äänestä

Pirut ovat vielä kehittäneet sinetiksi omanlaisen anteeksiannon, jonka jälkeen asia vaietaan kuoliaaksi.

Äänestä

kuinka paljon lestadiolaisia on? Miten pieni tai iso joukko suomalaisista voi aiheuttaa lähes kaikki hengellisen väkivallan tapaukset?
Otsikoiden mukaan Suviseuroille osallistuu vuosittain 70 - 90 000 ihmistä, mutta mikä tämän lähimmäisen rakkauteen perustuvan herätysliikkeen todellinen koko?

Äänestä

Jossain islamistisessa maassa on ehkä yhtä paljon hengellistä väkivaltaa kuin lestadiolaisuudessa. Ajatelkaapa, jos kaikki suomalaiset olisivat lestadiolaisia, huhuh.

Äänestä

Eikö kukaan ole vielä linkittänyt Johanna Hurtigia.

Äänestä

Raamatun väärinkäyttäjät omineet itselleen "perinteiset arvot".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuoreen selvityksen mukaan: "Lestadiolaistaustaiset henkilöt hakeutuvat eniten Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) vertaistuen piiriin evankelis-luterilaisen kirkon sisältä. Tieto käy ilmi artikkelista, joka julkaistiin keskiviikkona järjestön nettisivulla.

UUT saa evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyviä yhteydenottoja myös muista kirkon herätysliikkeistä tulevilta sekä henkilöiltä, jotka eivät ole olleet minkään herätysliikkeen vaikutuspiirissä. Jos lestadiolaisuudesta tulevia yhteydenottoja ei huomioida, kirkko on yhteydenottojen määrällä mitattuna järjestöä neljänneksi eniten työllistävä uskonnollinen yhteisö."

Miksi evankelis-luterilainen sallii sisällään tallaisen toiminnan vuodesta toiseen. Jos missä tahansa toisessa yhteisössä käyttäydyttäisiin tuolla tavalla, niin asia olisi jo tuomioistuimessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu