suomalaiselle ei kuulu oikeudet ei ainakaan minulle

Anonyymi-ap

KETÄÄN EI KIINOSTA ! minulla on todettu kaularngan whipflash,välilevynpullistuma,juuriaukonahtauma,kaularnka kipuilee ja aiheuttaa kipua niskassa ja puutumisa kasvoissa,oikeassa korvassa,sormissa ja tunnottomuutta olkapäästä kyynärpäähän,voimat tosi heikot käsissä,aika ajoin ei voimia ole ollenkaan,olkapäät kipeät ja liikerajoitteiset,aivovamma muutokset todettu tragtrogarfiassa ja mri:ssä,etenevä aivojen atrofia,kongitiiviset oireet joiden myötä neuropsykologit todenneet työ ja opsikelu kyvyttömyyden,on siis muisti ongelmia,keskittyminen huonoa jne,tinnitus toisessa korvassa ollut jo 12 vuotta yötä päivää,näkökenttäpuutokset yläkentissä,en jaksa asioita ja nukun päivittäin,harrastukset käikki jääneet,olen ruuanlaitossa jatkuvasti pitänyt monia levyjä päällä vaikka kuinka olen varmistanut asian monia kertoja mutta silyi näin vain tapahtuu,en uskalla juurikaan koskea lieteen,alaselässä ongelmia.etureidet kipulevat ja tuntuvat heikoilta,neurologit kirjoittaneet pysyvän ssairasloman onnettomuudesta lähtien 2007! lisäksi nyt tullut kakkostyypiendiabetes ja verenpainetauti! murtumia ol onnettomuudessa kädessä ja jalassa,lensin ilmankypärää pää edellä asfalttiin vauhdissa suojana vain lippis! vauhtia oli n 30-35 kmh kun etupyörälukkiintui! miksi kela jatkaa kiusaamista ja miksi valitukset eivät kestä muutoksenhaussa ja vakuutusoikeudessakaan yht kuin reilut puolivuotta,kun sivuilla lukee keskimääräinen kesto n10 kuukautta vähintäin miksi kielteinen asia kaikista näistä tuli jo alle vuodessa,kelasta ne tulee parhaimillaan jo samalla viikolla!
kela evännyt kaikki kuntoutuksenikin ja niistä KYNNYS RY sanoi et kela on hylännyt kaikki juuri sen takia että kela ei voisi polkea niitä lausuntoja ja että minulle kuuluu eläke!mitä valitusportailla on hyötyä kun ne noudattavat kelan jauhamaa paskaa kun mikään ei oo mitään ja sekin on vain niille jotka jouyuvat kelan hampaisiin,en tiedä muita jotka ovat jääneet kelan hampaisiin koskaan jos ovat loukanneet päänsä tai kaularankansa,aina on heillä hyväksytty alusta alkaen kuntoutukset.sairaspäivärahat ja eläkkeet ja riitävänä näyttönä muilla riittänyt esim lääkärinlausunto,kuvantamislöydös tai neuropsykologin tutkimus minulla ei riitä mikään tai muut lisäsairaudet,syön lääkkeitä päivittäin n 12 tablettia ja lisänä astmaan pikaavaava ja turbulenssi! saiarstin vakavan keuhkokuumeen 2010 ja keuhkopussintulehdukset,nestettä keuhkoissa jonka vuoksi oli hengenlähtölähella jonka seuruksena arpeentui vasenkeuhkokin yli puolet ! kansanedustajia,pressa,ministereitä puhumattakaan pääministeriä ei kohteluni kiinnosta,eivät edes viitsi vaivautua vastaamaan tähän eriarvoisuuteen,poletaanhan minulata kaiki oikeudte,perustuslait eivät kuulu minulle,eivät vammasilait vaan olen eriarvoinen syrjitty suomen kansalainen!

0

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        93
        2566
      2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        91
        1506
      3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1485
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        13
        1218
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        953
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        17
        942
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        39
        848
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        112
        841
      9. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        793
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        726
      Aihe