Yksikään puolue ei ensisijaisesti ajattele Suomen etua vaan aina oman puolueen etu menee kaiken edelle. Hävetkää kaikkien puolueiden poliitikot!
Hallitus tappelee keskenään - hävetkää!
Anonyymi-ap
165142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 165
Vanhimmat
Kepulle pitäisi lätkäistä 50 vuoden toimintakielto, sillä kepu todellakin pettää aina!
Kepu sooloilee taas.
Ei petä sen enempää kuin vaikkapa demarit.
Paljon vaarallisempia puolueita on EU:ssa Suomen vastaista myyräntyötä tekevät puolueet.
Kepu pettää aina. Kuka enää haluaa samaan hallitukseen petturikepun kanssa? Kepu polttaa paniikissa siltoja kannatuksensa aallonpohjassa, ja varautuu jo oppositioon vaalien jälkeen.
Ei hätää koska Suomen hallituksen maatalousministeri on aina joko kepulainen tai kokoomuslainen riippuen kumpi on hallituksessa kulloinkin.
"Paljon vaarallisempia puolueita on EU:ssa Suomen vastaista myyräntyötä tekevät puolueet."
Kuten venäläismielisessä ryhmässä häärivä Persut
Sipilä räjäytti oikeistohallituksen kaksi kertaa.
Venäjämielisiä tekoja on tehnyt ainoastaan vasemmistoliitto. Olivat ainoita, jotka vastustivat venäjän nimeämistä terroristivaltioksi.
Saarikko go go.
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176517131
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Kepu horjuttaa hallitusta kun pääministeri on virkamatkalla. Tyypillistä kepulointia.
Ainahan PM voi heittää pikku pierussa textarilla.
Ite oot näköjään päiväpierussa.
Kepun paskamahakoirat kylvävät epäsopua jokaisessa hallituksessa jossa ovat mukana.
Marinilla on kiire tehdä matkoja valtion piikkiin, kun tuo ministerin virka kohta loppuu eikä taas heti tule uutta pestiä ministeriksi.
Nämä ilmaston paskoja ministerit matkustelevat välittämättä ilmastosta vitunviivaakaan, mutta jos kansalainen ajaa autolla työhön niin silloin tulee iso noki ilmastoon.
Tyypillistä toimintaa punikeilla.
Valehtelee palstaporvari notta korvat heiluvat. Onneksi noita sun hourailujasi ei kukaan usko.
Minä uskon. Sinua ei usko kukaan.
Siinä ei Suomen etu paljoa paina, kun pitäisi talikolla lapioida pelloille rahaa inflaatioon vedoten. Per***kele, maksaa se sähkö kaikille yrityksille paljon!
Jep.
Ajattelevat Ulkomaiden etua, Kansan verovarat Lahjottavat ulkomaille!
Ennen tuo olis ollut tutkinnan paikka.
Nykyään se on heille tärkeintä. Lahjoittaa rahamme ja hyvinvointimme pois.
Pakotteilla kuppaavat kansalta rahat!
Eroaisivat, lopullisesti. Tuhoavat talouden, kansan ja turvallisuutemme!!!!
Miten Hallitus kehtaa naamaansa kansalle näyttää?
Luulis Hävettävän!
Huijaavat omaa kansaa, muita hyysäävät. Kansan Rahoilla!!!!
Pistäkääpä nyt sitten mieleenne kun vaalitkin ovat lähellä ja toivottavasti jo ennen virallista ennustusta koska ei hyvältä näytä tämän akkakaartin toiminta ja vihreät ikuiseen oppositioon.
Kepu vänkäsi jo viime keväänä 400 miljoonaa maanomistajille vero ja velkarahoistamme maatalouslisätukina.
300 miljoonaa oli hinta. Se on petetty lupaus jonka on jo nousseet kustannukset syöneet.
Näin vähän kommunistinen hallitus välittää omasta maataloudesta.
Tuo punainen aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä.
Linkki tähän väitteeseen, muutoin mutua.
Persujen mielestä kaikki heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat kommunisteja.
Siis reilun puolen vuoden aikana kustannukset ovat kasvaneet jo yli tuon rahamäärän.
Sama aate samat kujeet. Eikö siellä vasureita ole tuolla hallituksessa?
Sen hinta on tuo 300 miljoonaa. Se ei ole mutua. Sitä ei tiedä milloin tämä olisi jusseille tullut jaettuna kukin osuutensa mukaan.
Siis sitä en tiedä.
Ja siitäkin rahasta on valunut paljon toisten kassaan. Ei se raha tuottavien tilojen kassaan ole päätynyt.
Juuri soitin maaseutuviranomaiselle mutta ei vastannut. Olisin kysynyt asiaa.
Kommunismihan on lopullinen tavoite vasureilla, eikö niin? Näinollen eikö jokainen vasuri ole kommunisti kun hän ajaa tätä tavoitetta. Samaan tapaan kuin täydellisyyden tavoittelija on perfektionisti.
Olkoon nimi mikä tahansa, tavoite on sama.
Jatkan. Jokainen vasuri kyllä haluaa että tulee Eurooppaan heidän aatteen mukainen järjestelmä. Ainoa mikä vielä on kesken, on tiivistyminen. Kun se on tapahtunut, ei ole enää Suomea valtiona. On vain kommunismi.
Annapa linkki väitteeseesi koska muutoin huudat tuuleen eli kukaan ei usko kertomaasi.
Toisten omaisuutta on niin helppo tasata. SDP Marin on pahin kommunisti Ohisalon ohella, pahempia kun noi vassarit!
Linkki tähänkin väitteeseen, muutoin tyhjää puhetta.
Tuskin enää nykyaikana muualla kuin Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.
Validit linkit esittämiisi väitteisiin koska muutoin sinua ei kukaan ota todesta.
Ei enää nykyajan Euroopassa. Taidat olla ajastasi jäljessä "tiedoissasi".
Kylle se on mennyt maanomistajien pankkitileille maatloustukina.
Näin se menee persujen agendassa.
Ei ihminen muutu miksikään. Hän kerran punikki, aina punikki.
Tutki sydäntäsi. Siellä asuu vasemmistolaisuutta enemmän tai vähemmän. Sama aate kuin kommunismi, mutta erilainen käytäntö vaan.
Yksikään punikki ei ala jotain oikeistolaista systeemiä kannattamaan. Vai alkaako?
Tämän eu-politiikan jota nyt vedetään, sen vastakohta on Unkarin politiikka esimerkiksi. Alkaisitteko te sellaista kannattamaan? Ette ikinä. Kommunismia sen olla pitää.
Ettehän te edes sulata sitä että eu olisi itsenäisten kansojen talousliitto. Ei, sen pitää olla mahdollisimman tiivis keskusjohtoinen marxismi. Minä sulattaisin pelkän talousliiton. Silloin Suomikin olisi itsenäinen.
Te ette koskaan vastusta kommunistisia piirteitä joita eurostoliitossa on. Sananvapautta aiotaan yhäkin kiristämään. Te hyväksytte tämän aivan varmasti. Te hyväksytte kaiken mahdollisen sosialisoinnin kuten metsien.
Ette milloinkaan nouse niitä asioita vastaan jotka kuuluvat kommunismiin. Kertokaa yksikin.
Te hyväksytte kristillisten arvojen alas painamisen. Sekin kuuluu kulttuurimarxilaiseen vallankumoukseen ja kulttuurimarxilaisuuteen. Intersektionaalisuus joka on äärimmäisen rasistista oppia, se on lähellä teidän sydäntä. Se on myös marxistinen oppi aate tai mikä lieneekään.
Siinä tulijauskonnon miehet ovat hierarkian huipulla kun taas valkoinen heteromies joka vieläpä syö lihaa, hänet rankataan siinä opissa alimmaksi olennoksi jota maa päällään kantaa. Sellainen on intersektionaalisuus. Sitten tekopyhästi mäkätätte jostain oletetusta rasismista vastustajalla. Hyi hitto mitä touhua. Oksettaa.
Suomessa on karkeasti ottaen kaksi leiriä, on Persut ja sitten ne muut. Muiden politiikka on sangen vasemmistolaisuuden kallellaan olevaa. Luitte oikein. Kokoomus ja Keskusta ovat menneet vasemmiston kelkkaan mukaan. Siitä todisteena hyvin samankaltainen politiikka kuin perinteisillä vasuripuolueilla. Jotain pientä linjaeroa saattaa olla tyyliin taitettu eläkeindeksi tms. Muuten samankaltaisuus hohkaa pitkälle näistä puolueista.
Kun nämä kaikki persuja lukuunottamatta kannattaa liittovaltiota, ja kun se on punainen projekti, kaikki näyttää hyvin selvältä. Mikään puolue ei vastusta eu:n syventämistä mahdollisimman pitkälle, niin pitkälle kuin kuin vaan voi sitä syventää. Lopullinen tavoite ei pelota kepua eikä kokoomusta. Se on kommunismi.
Mielellään olen väärässä jos olen.
Elät menneessä luulotteluinesi porvari.
Luulottelet taas omiasi.
Muiden politiikka on siis sangen vasemmistolaisuuteen kallellaan oleva.
Kokoomus ja Keskusta hyväksyy sukupuolineutraaliuden joka on marxistinen arvo. Ne hyväksyy kaiken tähän liittyvän. Ne eivät vastusta intersektionaalisuutta joka on äärimmäisen rasististinen sekä marxistinen oppi/aate. En koskaan ole kuullut näiden puolueiden johtajien puhuvan sitä vastaan. En cancelia, en wokea vastaan. Ne vaan ottaa vastaan mitä uutta punaiset kehittelee.
Rasistinen siis.
PS ei kannata eroa EU:sta joten kannattaa siis liittovaltiota samoin kuin porvarillinen sisarpuolueensa kokoomus.
Mistä intersektionaalisuudesta hourit? Onko se jokin uusi uskontosi?
Oletko Kristillisdemokraattien eli KD:n kannattaja vai joku muu lahkouskovainen?
Persuporvarien mielestä edelleenkin kaikki jotka ovat toista mieltä kuin persut ovat kommunisteja.
Persut ovat ainoa puolue joka puhuu tätä rasistista intersektionaalisuutta vastaan. Vkk on niin pieni ettei voi mainita.
EU maat eivät ole kommunistimaita lukuunottamatta entisiä itäblokinmaita Unkaria ja Puolaa joista ei tiedä mitä ne nykyään ovat koska niitä johtaa diktaattorit.
EU on edelleenkin itsenäisten kansojen liitto eikä liittovaltio. Ei liittovaltiosta ole enää puhuttu aikoihin muissa kuin persuporvarien propagandassa. Persutkaan eivät halua erota EU:sta joten turhaa kohkausta.
Unkari on EU:n häirikkö jolle kelpaa EU tuet mutta soooloilee omiaan koska ei halua ottaa vastuuta mistään.
Suomi on pohjoismainen demokrattinen hyvinvointivaltio ja markkinatalousmaa jota SDP on on ollut ratkaisevasti aikojen kuluessa rakentamassa.
Hyvin kelpaa porvaripuolueita äänestäville yrittäjille ja maatalous"yrittäjille" yritystuet ja maataloustuet vero ja velkarahoistamme.
Vihreät olos koko eduskunnasta, pilaa tämän suomen elikeino harjoittamisen..
Suomessa maatalous pyörii vain avustusten turvin. Tehdään kaikkea sellaista, joka on tuottamatonta, mutta jolla korvauksia kertyy eniten.
Missään yrtystoiminnassa ei yritys ole kannattavaa, jos se on perustettu tukien varaan. Hyvä esimerkkitoiminta oli Työpankkitoiminta, johon valtio lappoi rahaa. Kun tuet loppuivat, menivät yrirykset yksi toisensa jälkeen konkurssiin.
Maatalous on ehtymätön tukien saaja, aina vaan lisää ja mikään ei riitä. Maataloushan on kuin kolhoosi, kannettu raha ei siellä kauan kannata. Lisää lapataan koko ajan. Ehtymätön kaivo, sinne uppoaa aina enemmän ja enemmän veronmaksajilta avustuksia.
Puolueiden vaaliohjelmatkin ovat sitä samaa vanhaa pa**skaa eri paketissa. Ketään kansalaista ei ensisijaisesti kiinnosta mikään yksittäisen turvesuon kohtalo, jos kaupunkien kaduilla ei uskalla liikkua iltaisin. Poliitikoilla on prioriteetit täysin hukassa!
Se yksi Veli-Ponteva pitäisi heittää hallituksesta pihalle! Että se mies osaakin vetää aina kotiinpäin!
Kurvinen ajaa varakkaiden maanomistajien rahaetuja.
Viherkhmerit haluavat lisäkaaosta.
Mikä siinä voikaan olla, että kepu tappelee aina kaikkien kanssa? Sellaista kepun mukana olevaa hallitusta ei ole, mikä ei jossakin vaiheessa ajaudu isoihin kiistoihin. Eiköhän tämä vaalikausi ole jo taputeltu! Älkää vaan helv**tissä ottako kepua seuraavaan hallitukseen. Eikä vihreitä!
Liian Dersson vakiokiihkoilijana.
Valetta.
Muistellaas mitä Kirsta Kiuru teki kun piti saada tuo sote pystyyn Sipilän hallituksen aikaan , Hän kieroili ja valehteli ei hoitanut hommiaan, että eipä ole muuttunut miksikään niistä ajoista, samaa paskaa koko demamari porukka. PM haluaa vain lennellä ympäri palloa ja olla lehtien kannessa.
Hehhehhehhehhe, vai oli se Kiurun vika kun Sipilän hallitus ei kokoomuksen, kepun ja persujen ollessa hallituksessa saanut sotea aikaiseksi!
Ongelmahan oli, että kepu halusi maakunnat ja kokoomus valinnanvapauden. Persuille ja sitten siniseksi muuttuneille olisi käynyt kaikki! Lopultahan siinä kävi, että p e r u s t u s v a l i o k u n t a ei hyväksynyt esitettyä ratkaisua. Ja Sipilä teki lopulta "voltin" presidentin luo.
Mutta sopiihan n se junttikepulaisille ja pölhöpersuille, että Kiurusta tehdään syyllinen.
Hallitus ajaa kaikkien muiden asiaa paitsi niiden jotka maksaa niiden palkan.
Keiden muiden?
Jos katsot mihin asioihin hallitus keskittyy, niin kyllä ulkomaiden pelastaminen vie erittäin ison osan hallituksen ajasta, nyt ja aikaisemmin. Kotimaa ensin! Kaikki on käsi ojossa Suomea kohti ja tämä sinisilmäinen Suomi-neito jakelee huoletta kaikille!
Linkki esittämääsi väitteeseen, muutoin tuuleen huutamista.
Simmut auki
Ja korvat hörölleen. Kyllä se siitä
Ruotsilla pyyhkii taloudessa jälleen kerran paremmin kuin Suomella. Kehityksen erot alkoivat kasvamaan heti finanssikriisin jälkeen v. 2009. Ruotsi tekee oikeita asioita, mutta Suomi ei edes yritä. Ruotsissa budjetti ylijäämäinen - Suomessa alijäämäinen. Ruotsissa on eläkekatto - Suomessa asiaa ei edes harkita. Ruotsissa työelämässä viimeksi sisään tuyllut joutuu vähennyksissä ensiksi ulos - Suomessa ensiksi vanhimmat ulos! Mikä tätä meidän maatamme vaivaa, kun ensisijaisesti haluamme pelastaa muun maailman, vaikka kotimaassa on asiat huonommin kuin verrokkimaissa?
Huomatkaa että Ruotsissa Keskustapuolue kuuluu marginaaliseen pienpuolueeseen.
Toivotaan että uusi hallitus Suomessa teke samanlaisia linjauksia kulujen vähentämisessä kuin Ruotsissa. Toivottavasti ei ole kommarit Marin ja Ohisalo remmissä. Näin huonoa hallitusta ei ole vielä ennen ollut.
Ruotsi on aina ollu Suomea 20v edellä,ja tulee olemaan jatkossakin.Voi vittu tätä meidän pohjolan Albaniaa,vaikka taitaa sekin pyyhkäistä ohi.
Kannatus Ruotsin kepulla 5,5 %. Tähän kepu tähtää meilläkin.
Puolueet ajattelee oman edustaja ryhmänsä etuja, keskusta maaviljeliöiden, demarit rikkaiden palkansaajien. Puolue on sitä mitä sanoo olevansa. Siksihän sitä äänestetään
tai sitten on joku fisofispsykolokinen jne ryhmittymä kuten persut on populisteja, ja vasemmisto on vasemmistoa. Olen sitä mieltä että suomi tarvitsisi repuplikaanityylisen puolueen pienen sellaisen liberty. Mutta vitun mahdolliset puolueeet on aina myrkytetty postmodernismilla ja vastaavalla
Ongelma onkin siinä, että Suomen edun pitää mennä näiden puolueiden äänestäjäryhmien edun edelle! Ei Suomea hyödyttäisi millään tavalla, jos esim. maajusseille maksettaisiin miljoonapalkkaa valtion pussista. Se kuitenkin kävisi kepulle vallan hyvin, eivät he sitä vastustaisi.
voi vittu käytin "myrkytys"-kielikuvaa. nyt yliopistojen ja supon koneet alkoi hälyyttämään. Varjostus nousee kympiin ja iltasanomiin tulee valeuutisia ihmisten myrkyttämisistä.
ns: "aivosumuhäviäisi" jos kyttäys koneet pistettäispois päältä, ja vähämieliset pois virasta. Sellainen repulikanismin sellainen amerikan liberty oikeisto on minusta pala kuin pois suomalaisesta psyykeestä. Vähämieliset Paskiaset yrittää kaiken aina muutaa natsismiksi jopa teko älyllä.
voi olla itse näen asiat, vähän erillä lailla
Persut ajavat ensisijaisesti yrittäjien rahaetuja kuten kokoomuskin koska molemmat porvaripuoleita ja sama talouspolitiikka.
Katsokaa nyt tätä literaalistapaskaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17495972/europol-varoittaa-suomeakin-satanistisesta-natsismista!#comment-117739063
Natsit eivät edes ole oikeistoa
Kommentoi aloitusta- ok 24
Aloituksia ei salliita
BBC- muistinmenetys, vuonna 2014 brittiläinen BBC osasi erottaa toisistaan natsit ja ei-natsit, kun se teki Maidanilta mukaansatempaavia raportteja.
He tunsivat wolfhooks ja SS-symbolit
https://www.bitchute.com/video/RyDS4nKaImGH/
Joku palkkakirjoittaja aloitti ketjun vähätellen symbolin nazi yhteyksiä, kopioiden narratiivin sanoineen suoraan lännestä
Mitäpäs jos Suomessa olisikin vain puolueista riippumaton virkamieshallitus, ilman ideologioita tms.? Heillä ei olisi sitä puoluepolitiikkaa mukana.
Suomen Keskusta pettää aina. Keskusta on ainoa riidan haastaja, jonka päämäärä on ilmeisesti saada kaikki sovitut asiat torpattua.
Kepu pettää aina .
PITÄÄ TUUVA HALLITUS KAKAROILLE PITKÄPUTKI 50 TN KISSAN KAKKA HIEKKAA PIENET MUOVI ÄMPÄRIT, KAKKA LAPIOT, PIPARI MUOTIT VOIVAT HARJOTELLA YHESSÄ SOSIAALISIA TAITOJA. KAIKEN TÄMÄN LAHJOTAN JA ERIKOISESTI VIHREILLE BIO HEVON PASKAA 50 TN.
Aika sekoilun nämä vihreät sai taas aikaan. Suomen etu kun ei kiinnosta vihervasemmistoa.
Sellaista se on, kun eletään puolueiden oligarkiassa.
Kaikki puolueet pitäisi lailla kieltää demokratian halventamisena.
Jotenkin koomista, että hallituskaudella rahaa on käytetty enemmän kuin ikinä ja silti ei sopua löydy. Raha ei tuo onnea.
Koko suomi on yksi idioottien valtio. Aivan yksi ja sama mikä puolue päättää mistäkin niin v….ksi menee tasan tarkkaan. Suomi pitäisi liittää vaikka Saksan alaisuuteen ja sieltä päättää asiat.
Suomi on idioottien valtio, eikä ansaitsisi enää edes itsenäisyyttäänkään kun täällä ei osata sopia vaikka sitä paskaa väitetään taas kerran itsenäisyyspäivänä seuraavaksi.
Sähkön hinta on jo kansallinen uhka ja talvi päällä, nekin hommat kustiin rikkaiden taskuihin, voi vittu mikä pellevaltio.
Samantien venäjän,ei sielläkään näin tyhmiä olla.
Juu, tuo korkea sähkönhinta on taas yksi kummajainen ja poliitikot levittelevät vain käsiään. Sähkön korkea hinta vetää talouden suohon. Tarttiskohan tehdä jotain?
Ei riitele pääministeri lensi karkuun iäulääää
Ulkomaille
Suomen etuahan siinä juuri kepu kerrankin ajattelee. Ei vihervasemmiston haihattelu politiikkaa!
Kepulta paras päätös, sillä viher vasemmiston ymmärtä ättömyys on vaarallista suomen taloudelle. Nyt vaan ulos velkahallituksesta ja vamistautumaan kunnon oikeisto hallitukseen.
Kepu ajattelee vihdoinkin maanviljelijöitä.
Kauan jaksoivatkin olla tappelematta. Odotin jo vuosi sitten kunnon kissatappelua, no nyt on sen aika näköjään. Väsäsivät niitä tenavia niin eivät aikaisemmin ehtineet tapella.
Kunnon yhteenotto vaan, niin totuus paljastuu heistäkin ja naamiot putoaa.
Korruptio rehottaa ja sen huomaa!
Poikkeukselliset ajat ja suorastaan kriisi päällä sähkönhinnoissa... Mitä tekee Hallitus tai edes oppositio? EIVÄT YHTÄÄN MITÄÄN!!!!
Kepu pettää aina ja tätä mieltä olen aina ollutkin, mutta parempi vaihtoehto kuin demarit tai kokoomus. Näihin kahteen suureen puolueeseen on pesiytynyt kansainväliset narujenvetelijät, koska nämä kaksi puoluetta nyt vaan sattuvat olemaan vallan kahvassa todennäköisimmin. Ainakin, jos kuvitellaan, että edustaisin itse yksin esimerkiksi koko Ranskan hallitusta, niin tottakai koittaisin saada vieraiden valtojen sisäpolitiikkaan omaa vipuvartta. Kunhan saa kohdemaan suurimmat puolueet omalle kannalle, niin koko maan linja tulee perässä, koska voi aina uhkailla mainehaitalla ynnä muilla, jos kohdemaa yrittääkin tehdä oman edun mukaisia päätöksiä.
Kuulostaa tutulta, eikö? Suomi ei hyödy elpymispaketista, vaan ottaa joka kannalta takkiin ja kunnolla. Silti tämä saatiin läpi, koska mainehaitta ja yhtenäisyys olisi kärsinyt.
Naturahommissa jo nähtiin viherpunikkien toiminta. Nyt taas on sama kuvio menossa. Aina kun mahdollista sosialisointia tehdään luontoon vedoten.
Ihme uustaistolaiset vallankahvassa.
Onko rkp muuttunut vasemmisto puolueeksi ?
Tarvittaessa taipuu siihenkin.
RKP:llä on vain ja ainoastaan yksi ainoa tehtävä: ruotsin kielen aseman turvaaminen.
RKP suostuu vaikka Suomen muuttamiseen kommunistiseksi valtioksi, kunhan vaan ruotsin kielen asema turvataan.
Ja totta mikään puolue ei ajattele, kun omaa etuaan pskat muista.
Kepu pettää aina.. Jos joku pettää puolueista. Se on vasurit. Perse pystyssä jostain kumman syystä itää päin.
Kepu häiriköi kun puolustaa yksityistä omistusta. Kummallista uutisointia. Ylekin huutaa pää punaisena.
Suomen hallitus on pitkään ollut ihan per zeez tä !
Kaikkea meidän pitää kestää !!!
Eipä nuita näy kiinnostavan oikeat asiat,esim että moni elää köyhyydessä sähköhintojen noustessa.Eivät tee sen asian eteen mitään,mutta tappelevat jonninjoutavasta.Kun sähkö käy muka vähiin niin rahallako sitä lisää saa,mistä?
Ei puolueetkaan ole yhtenäisiä joukkoja. Kyllä sielläkin omaa etua ajetaan.
Vasurit huitelee täällä olemattoman kannatuksen turvin. Vasuri on nyky aikana harvinainen. Voisi pistää luonnonsuojelu kohteeksi.
Kuultua
Juha pylväd5 matka, erään mielenterveys hoitajan poika olis saanut vakipaikan ydinvoimalan työmaa, mutta ei ota paikkaa vastaan , kertoi olevan sekavaa,vai onko huoli-ilmoitus porukka taas vauhdissa.
Koronakupla-Lintilä on yksi turhimmista ministereistä.
Kuinka niin?
Iso ongelma on siinä, jos Orposta tulee pääministeri. Pelottava ajatuskin! Orposta ei ole siihen hommaan!
Kassatyttöä huonompaa ei voi löytää kuin vihreistä.
Miten toi sirpa posti paaterokin istuu tuolla kanaorrella aina vaan vaikka välillä muni ihan miten sattui...
On Kiurun suojeluksessa.
Eikä kassatyttö olisi pääministeritär ilman Kiurun ja Paateron tukea.
Demokratiassa ihmiset valitsevat ehdokkaita, jotka ajavat asioita jotka ovat heille tärkeitä. Yhteistyö ja enemmistöhallitus on tavoitteena. Kaikkien yksittäiset tavoitteet eivät koskaan toteudu,koska samasta asiasta on monta mieltä.
Suomen etu? Kaikki ajattelee Suomen etua omalta kannaltaan. Siinä sr onkin. Yrittäjät yrittäjien kannalta, työmiehet työläisten kannalta,maanviljelijät maanviljelijöiden kannalta. Eläkeläisiäkin on joka mielipidesuunnan edustajia. Ei ole Suomen eläkeläisten etua, kun tooisilla on tosi iot eläkkeet ja toisilla on tosi pienet.
Suomen kaikilla ihmisillä on yksi yhteinen etu: rauha. Muista voimme ja pitääkin olla eri mieltä. ja löytää kompromissi.
Ei, esim. yrittäjät eivät ajattele ensisijaisesti Suomen etua vaan yrittäjien etua. Suomen etu olisi mm. turvata kotimainen ostovoima, ei heikentää sitä kilpailukyvyn verukkeella. Huomaatko eron Suomen edun ja oman ideologisen ajattelun välillä? Politiikka on täynnä vastaavia esimerkkejä.
Nyt selviää aukottomasti millä puolella kukin media toimii.
A studio tänään ? Juontaja ? Osallistujat ?
Juontaja huutaa pää punaisena silmät tapittaen
kepua roistoksi . Osallistujina 2 vihervassaria . Tasapuolisesti 3 vastaan 1. Olisi nyt voinut ottaa myös oppositiosta jonkun mukaan . Ihan normi Yleä missä juontajan poliittinen kanta ei jäänyt epäselväksi . Pitääkö tätä Yle veroa maksaa ?
Kyllä siellä muut ajattelee yhteistä hyvä, paitsi Kepulit. Se on nähty niin monta kertaa ettei noita iltalypsäjiä kannata ottaa enää koskaan hallitukseen, onneksi kannatus syöksyy.
Viherpunikille yhteinen hyvä on aina tarkoittanut suojatyöpaikkoja ja rahakkaita palkkiovirkoja viherpunikki-tovereille.
Suomelle olisi maataloudessa parasta omavaraisuus. Nyt kuitenkin verovaroin tuotettua ylituotantoa viedään jopa Kiinaan asti. Suomalainen veronmaksaja kustantaa!
Mitenkäs ajattelitte toteuttaa tuon omavaraisuuden?
Talkoovoiminko aiot kaveriporukalla mennä tuottamaan ruokaa omavaraisuuteen asti?
Sen takia me juuri äänestetään, haloo! Että saadaan päättäjiksi sellaisia, jotka ovat suomen kansan puolella
Suomen kansassa on
1. pätkätyöläisiä nollasopimuksilla kelan tukiviidakossa
2. nuoria perheitä ruuhkavuosia elämässä asuntolainat tapissa
3. pienellä palkalla 40 vuotta työtä tehneitä joiden eläke on puolet siitä palkasta, joka silloin hyvin riitti elämiseen ei törsäilyyn
4. opiskelijoita jotka asuvat naapurin sedän sijoitusasunnossa kun naapurin sedän lapsi asuu heidän isin ostamassa sijoitusasunnossa, kummatkin saavat täydet asuntotuet
5.vanhempien osinkotuloilla elävät aikuiset, joita kiinnosta erityisesti verotus ja köyhien sosiaalituet
6. maatalousyrittäjiä, tila on iso, mutta investoida pitää ja velkaa on, tosin on pihassa hummerit ja audit ja isot on pytingit, mutta tuotanto tökkii
7. korkeakoulutetut kaupungeissa, erikoiskahvit , kauramaito ja maailmanparannus
8. ammattihenkilöt, joiden etiikka ei anna tehdä sutta ja sekundaa vaikka siitä ei makseta paljonkaan ( mm. sairaaloissa ja kouluissa)
9. PK-yrittäjät, joiden työ syntyy tarpeesta, pitkää päivää ja joustoa vaaditaan ja pienet vastoinkäymiset ja sairastumiset tekevät helposti katastrofin
10. herrat isoherrat, toimitusjohtajat ja kansainvälisten yhtiöiden edustajat, yhtiön, jonka budjetti on suurempi kuin Sumen valtion
11. vanhaa rahaa, hyvää sukua ja menneen maailman ihailua
12.valtion virkamiehet, verotarkastajat , poliisit,tulli
13. työttömät, erityisesti pitkäaikaistyöttömät
14. työkyvyttömyyseläkeläiset ja vajaakuntoiset
jne meitä on oikeasti moneksi
listaa vois jatkaa vaikka kuina
mikä olisi Suomen kansan etu , jokaisen etu
Se, että kaikilla menisi hyvin ei pelkästään rikkailla! Työllä saadulla palkalla pitää pystyä elämään. Nythän mäin ei ole! Mikä saa Ruotsin menestymään Suomea paremmin? Miksi Sveitsi on rikas? Suomea vaivaa hyvin toimeentulevien loputon ahneus!
Suomen etu ei ole, jos ansiosidonnaista leikataan. Suomen etu ei ole, jos 20 % työssäkäyvistä tekee osa-aikaista työtä. Kilpailukyky pitää saada nousuun paremmalla myynnillä, markkinoinnilla ja paremmilla tuotteilla, ei pienemmillä palkoiilla.
sdp Ja vihreät ajattelevat enemmän eu:n etua kuin suomen Eli kusevat suomalaisten niskaan pitäs lähettää ne ukrainaan sillä saisivat sooloilla
Kepusta ei ole muuhun kun käymään kauppaa äänestäjien äänistä , välittämättä kansalaisten kokonaisedusta.
Eli samaan kuin kaikista muistakin puolueista.
Kyllä kepu silti kaikkine huonoinekin puolineen on vähemmän haitallinen kuin viherpunikit.
Vasemmistoliitto teki omat johtopäätöksensä kepun venkoilusta.
https://yle.fi/a/3-7155893?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Ainoa, joka ei pidä kiinni sopimuksista on Keskusta.
Saarikko ei pysty johtamaan omiaan.
Ensin Kassatyttö ja RKP veivät eduskuntaan saamelaiskäräjälain muodossa, josta hallituksessa ei ollut yksimielisyyttä.
Viherpunikki valehtelee aina.
Pääministeritär ja RKP veivät saamelaiskäräjälain riitaisena eduskuntaan.
Pääministerittären ihan itsensä aiheuttama hallituskriisi on jälleen alkanut.
Kerrankin kepulle perussuomalaisilta pisteitä. ns.metsälakiin oli kirjattu kommunistisia periaatteita.
Seuraavan hallituksen kokoaakin perussuomalaiset. Kepulla mahd.päästä mukaan, kun heitätte komujen lääppimisen.
Seuraava hallitus on valitettavasti Kok, SDP, RKP, vihr.
Uudet vaalit edessä ennen loppiaista.
Ei ole.
Vaalit on keväällä.
Jos hallitus kaatuisi, niin jatkaisi toimitusministeriönä loppukauden.
Sipilä aloitti äärilaidan tuhopolitiikallaan ja Saarikko viimeistelee sipiläläisellä törkypolitiikalla puolueen pienpuolueeksi.
Hurraa!
Vihreät lahkolaiset järjestivät teatteriesityksen saadakseen ilmaista julkisuutta.
Punikeilla alkaa olla paniikkia, kun vaalitkin lähestyvät ja punikkien ministereillä kiire toteuttaa viimeisiä kansaamme kohdistuvia esityksiä voimaan.
Viherpunikkien ilmasto taitaa jäädä haaveiluksi ja uutta tilaisuutta punikeille ei enää tule koskaan.
Hallitus kokonaisuudessaan on punaisten hallintoa vaikka sielä on aisankannatajana keskusta.
Missä naiaia enemmän yhdessä esim työpaikoilla siellä riitaa ei ole vaikea saada aikaan. Miehet ovat sopuisempia.