BRITANNIAN EU-ero on pahentanut maan lääkäripulaa, kertoo sunnuntaina julkaistu tutkimus.
Nuffield Trust -ajatuspajan tekemän tutkimuksen mukaan maassa on nyt brexitin takia arviolta noin 4 000 keskeisten erikoisalojen lääkäriä vähemmän EU- ja Efta-maista.
Britannian julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS on muutenkin ajautunut vaikeuksiin pitkään jatkuneen aliresursoinnin, koronapandemian aiheuttamien poikkeusjärjestelyjen sekä lääkäri- ja hoitajapulan vuoksi. Kaikki nämä ovat osaltaan vaikuttaneet ennätyspitkiin hoitojonoihin Britannian julkisessa terveydenhuollossa.
Tutkimuksessa keskityttiin anestesiaan, pediatriaan, sydänkirurgiaan ja psykiatriaan, koska näillä aloilla Britannia on ollut erityisen riippuvainen EU-maiden lääkäreistä. Näillä neljällä erikoisalalla rekrytoinnit Euroopasta ovat hidastuneet viime vuosina, eikä eurooppalaislääkäreiden määrä ole kasvanut aiemman trendin mukaisesti.
Jos vuoden 2016 brexit-äänestystä edeltänyt trendi olisi jatkunut, tarkasteltujen erikoisalojen lääkäreitä EU- ja Efta-maista pitäisi olla nyt yli 41 000, mutta todellinen lukema on 4 000 lääkäriä pienempi. Muutos trendissä tapahtui vuosien 2015 ja 2016 aikoihin, jolloin brexit-kampanja ja äänestyksen tulos hallitsivat otsikoita. Taustalla arvioidaan olevan muun muassa brexitin tuoma epävarmuus työvoiman liikkuvuutta ja viisumeja koskeviin sääntöihin.
”Tulokset viittaavat siihen, että EU-lääkäreiden lukumäärän hyytyminen näillä erikoisaloilla on pahentanut olemassa olevia vajauksia aloilla, joilla NHS ei ole onnistunut löytämään riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa muualta”, tutkimuksessa sanotaan.
Terveydenhuollon hankalaa tilannetta ei helpota se, että hoitajien ammattijärjestö Royal College of Nursing ilmoitti hiljattain pitävänsä joulukuussa Englannissa ja Walesissa ensimmäisen lakon järjestön 106-vuotisessa historiassa. Lakkoa perustellaan liian huonoilla palkoilla ja työoloilla sekä kroonisella työvoimapulalla.
Brexit pahentanut Britannian lääkäripulaa
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176517163
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!851808- 821650
- 491322
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai471255Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481162- 1151126
- 39925
Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen59912Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!23911Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket23893