Miten voi olla mahdollista, että luottamustehtävissään useasti epäonnistunut ja venäläisten oikeuksia puolustava henkilö on ansainnut Suomen Leijonan Suurristin? Ei ole kulunut kovinkaan kauan siitä, ettei ulkoministeri Pekka Haavisto olisi tyrinyt ja näin haitannut Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa. Sähköverkot, Afganistan, al holi ja venäläisten virta Suomeen, muutama tunarointi mainittuna. Hän väitti valheellisesti, että ei voi tehdä mitään hirvittävää hyökkäyssotaa Ukrainassa käyviltä venäläisiltä maahamme saapumisen suhteen! Suomen laki ei hänen mukaansa tätä salli! Täyttä soopaa! Pelkurimaisesti vastuutaan pakoillen hän näin hiljaisesti hyväksyi Ukrainassa venäläisten masinoiman kansanmurhan joukkohautoineen ja lapsiuhreineen! Nyt nämä tuhannet Suomeen tulleet venäläiset, joiden oikeuksia Ulkoministeri Pekka Haavisto puolusti piileskelevät laittomasti Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Tämä kunniamerkin myöntäminen tälle usein luottamustehtävissään epäonnistuneelle poliittiselle broilerille ja johtajana kyvyttömälle luottamushenkilölle, vie kyllä pohjan siltä, miksi kunniamerkkejä myönnetään. Kertoisiko joku missä Pekka Haavisto on onnistunut ja näin ansainnut Suomen Leijonan suurristin?
Ulkoministeri Pekka Haaviston RADIKAALIT RAJOITUKSET venäläisten suhteen! Huh huh, raja vuotaa....
Ulkoministeri Pekka Haavisto ja kunniamerkki
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982