Globaalit trollit tapaavat sattumalta maan kansainvälisessä kirjastossa.
Maailmassa on erilaisia mielipiteitä samassa pöydässä.
Erilaisia ihmisiä vierivieressä.
Heitä vartioi tummiin pukeutunut vartija.
Heillä on rajoitetusti aikaa koska tietokone sammuu.
Suomen kansainvälisessä kirjastossa nähdään!
11
381
Vastaukset 11
- Anonyymi
Olin ollut kansainvälisessä ympäristössä, enkä sano, että olen kuin kala vedessä, päinvastoin, mutta hämmästyin, että sellainen vilkas ympäristö voisi toimiakin, vaikka skeptisyys kertoo, että samassa voisi olla toimimattakin.
Se toimimattomuus usein johtuu yllätys, yllätys itse suomalaisten panoksesta, vaikka heidän ansioistaan myös kansainvälisyys tapahtuukin. Suomalaisilla on enemmistö kaikessa täällä ja enemmistön mielipide on niin kuin painostava asia. Maahanmuuttajille suomalaisuus on edelleen vierasta kulttuuria. Siksi suomalaiset voivat kuulostaa vääriltä, mutta kun monologi jatkuu, niin oikealaisuus alkaa painaa ulkomaalaisia ja se tuntuu vaikealta kansainvälisyydessä, koska onhan Suomessa aivan monia kansallisuuksia, eikä vain samanlaisia. Yllättää mitkä kansojen liitot toimivat ja mitkä eivät. Eivät ne menee aina päiväsanan mukaan, mutta kuten kerroin, voivat yllättää, vaikka en edelleen ole syvästi ystävä edes..... - Anonyymi
Vartioiden annetaan vartioida nettiä ja liikatieto luo heistä monstereita, jotka....
Tieto ei ole leikkiä, mutta voi olla vaarallista.
Tiedät ja kärsit.- Anonyymi
MIKSI ME TROLLIT, EMME MAINITSE VARTIJOITA, KOSKA KYSEINEN AMMATTIKUNTA EI OLE OSOITTAUTUNUT KOVIN KIINNOSTAVAKSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKSI ME TROLLIT, EMME MAINITSE VARTIJOITA, KOSKA KYSEINEN AMMATTIKUNTA EI OLE OSOITTAUTUNUT KOVIN KIINNOSTAVAKSI.
Kiikaroit kansalaisia, mutta muista, että kiikaroit sen omalla vastuullasi.
Kaikki mitä sinulle tapahtuu sen jälkeen, vartija, on täysin sinun omasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiikaroit kansalaisia, mutta muista, että kiikaroit sen omalla vastuullasi.
Kaikki mitä sinulle tapahtuu sen jälkeen, vartija, on täysin sinun omasi....varsinkin kun olet paha ihminen, jolla on pahoja päämääriä toisia ihmisiä kohtaan.
Sairasta.
Olen vartija tylsä. Tylsää on että täällä vartija istuu koska tekee töitä vain, koska paras foorumi on vapaaehtoinen eikä pakotettu. Vartijan kireys pilaa kulttuurin, pilaa foorumin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...varsinkin kun olet paha ihminen, jolla on pahoja päämääriä toisia ihmisiä kohtaan.
Sairasta.
Olen vartija tylsä. Tylsää on että täällä vartija istuu koska tekee töitä vain, koska paras foorumi on vapaaehtoinen eikä pakotettu. Vartijan kireys pilaa kulttuurin, pilaa foorumin.Olet vartija tylsä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet vartija tylsä...
Pakollinen valta kärsii myös vapaaehtoisten olemisesta, koska vapaus houkuttaa vartijoita, koska vartijoilla ei ole sellaista. Ristiriita tuo kipua.
Kertoa itsestään tai olla kertomatta?
Kysymys.
Kuka on hiljaa, hän kantaa elämätöntä.
Kuka on epäoikeudenmukainen, hän kantaa vääryyden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakollinen valta kärsii myös vapaaehtoisten olemisesta, koska vapaus houkuttaa vartijoita, koska vartijoilla ei ole sellaista. Ristiriita tuo kipua.
Kertoa itsestään tai olla kertomatta?
Kysymys.
Kuka on hiljaa, hän kantaa elämätöntä.
Kuka on epäoikeudenmukainen, hän kantaa vääryyden.EMME TULE TOIMEEN IHAN LUONTEELTAAMME, MUTTA ARVIOIT KOKO AJAN TEKEMISENI
teet väärin
sinä aloitat, koska arvioit ja minulle jää palauteposti sinulle, jota sinä jäät kaipaamaan
ja jos palaute ei toteudu tänään niin joskus
ÄLÄ JÄÄ VELKAA - on oikein
mutta sinä jäät velkaa, koska sinulla on työpakko - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EMME TULE TOIMEEN IHAN LUONTEELTAAMME, MUTTA ARVIOIT KOKO AJAN TEKEMISENI
teet väärin
sinä aloitat, koska arvioit ja minulle jää palauteposti sinulle, jota sinä jäät kaipaamaan
ja jos palaute ei toteudu tänään niin joskus
ÄLÄ JÄÄ VELKAA - on oikein
mutta sinä jäät velkaa, koska sinulla on työpakkoToisen puolesta ei voi tietää.
Mutta virkamies tietää paremmin toisten puolesta.
Virkamies jää velkaa.
Velan on maksettava.
Voi ajatella, että virkamies ottaa kredittiä, velkaa, jota maksaa jos jää velkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisen puolesta ei voi tietää.
Mutta virkamies tietää paremmin toisten puolesta.
Virkamies jää velkaa.
Velan on maksettava.
Voi ajatella, että virkamies ottaa kredittiä, velkaa, jota maksaa jos jää velkaa.Työn tulokset ratkaisevat kuinka paljon velkaa jää,
mutta voin sanoa, että kukaan johdo tee oikein,
koska virheitä tulee melkein.....
Velkaa tulee.
Kansa odottaa velan maksua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn tulokset ratkaisevat kuinka paljon velkaa jää,
mutta voin sanoa, että kukaan johdo tee oikein,
koska virheitä tulee melkein.....
Velkaa tulee.
Kansa odottaa velan maksua.Kun minä tahdon olla hyvä, mutta mode valvoo ja sotkee hyvät vibat omiin negatiivisiin.
Se on vaikuttamista ja toisten häiriköintiä.
Riippuu miten paljon mode häiriköi palstalaista.
Siitä määräytyy moden velka, jota joutuu maksamaan.
Mode, usein nuori, ei tunne elämää ja velkaantuu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591561- 261194
- 851048
- 42867
- 65826
- 92794
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15759Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74557- 19556
- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25531Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487