Putini saneli rauhanehtonsa

Rauhasta voidaan neuvotella, jos Venäjän miehittämät alueet tunnustetaan Venäjään kuuluviksi. On tuo Putiini täysin ulkona todellisuudesta . MSN uutiset.
55<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Noniin helppo juttu sota ohi! Ukraina luovuttaa venäjämieliset läävät ja pääsee eroon monista alueiden ongelmista samalla.

Äänestä
  • Tuossa on ideaa.
    Samalla kansalaiset saisivavat muuttaa kummalle puolelle haluavat.
    Nyt kun alueet on pommitettu niin näkymät on muuten samat mutta pääsee ystävälliseen ympäristöön tekemään jälleenrakennusta.

    Äänestä

  • Viette vaan venäläiset jotka haluaa Venäjälle niin siinä on rauha samoin voi viedä valkovenäläiset sinne. Myös virosta koska ne on erimielisiä joka asiasta ja rikollisia. Muut joutuu niitä syöttään.

    Äänestä

Voisiko Putin ottaa Turun ja ahvenanmaan samalla?

Äänestä
  • Taitaa toi ahneuden synti olla taustalla varastamisessa. Vai kateus.PARASTA olisi ollut jo alussa että venäläinen väestö olisi itse siirtynyt sisä maahan Venäjälle jättänyt alueen ja arabit olisi muuttanut turkkiin Iraniin sieltä tataarit on arabiasta.Sitten nämä ääri uskonnolliset ryhmät myös kuten judet voinut muuttaa arabimaihin Palestiinaan jättää nyt vaan ne mitä varastellut sinne.Sitten nämä jotka synnyttää myyntiin lapsia on oma rikollinen ryhmä kuin myös ne ostajat ihmiskauppiaita.Mooseksen laki oli näitä vastaan tehty.Ihmiskauppiaita vastaan.Siellä näyttää vangin vaihto olevan ihmisryhmien vaihtamista toisiin.Meillä on jo netissä Google ukrainalaisia prostituoituja myymässä seksiä alasti kuvia.Mooses laki on IHMIS kauppiaita vastaan.

    Äänestä

  • Ahven maa on Suomeen kuuluvaa entistä ruotsia ja sillä on Euroopan unionin jäsenyys sekä valuutta euro.

    Äänestä

Harhainen mieli saa putinin kuvittelemaan mahdottomia asioita.

Äänestä

Itse asiassa on täysin todellisuudessa, eihän itä-ukraina voi olla wanna be natsien ja jenkkien ampumarata, mitä helvettiä ne siellä häärää 14.000 km päässä kotoa , 7min. ohjusiskun päässä Moskovasta. Luuletko höpönassu, että peilikuva onnistuisi Usan rajoilla??

Äänestä
  • No nyt se tuli oikein Kremlin sairaalan psykiatrin lausunto .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No nyt se tuli oikein Kremlin sairaalan psykiatrin lausunto .

    Ja lausunto tuli sellaiselta psykiatrilta, joka ei putoa ensimmäisenä sairaalansa ylimmän kerroksen ikkunasta.

    Äänestä

  • 7 minuuttia Moskovaan OTA NYT EDES KARTTA KÄTEEN JA KATSO MISSÄ MOSKOVA ON OIKEASTA KARTASTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No nyt se tuli oikein Kremlin sairaalan psykiatrin lausunto .

    No jos kerran Tulikivi järvi on Arabiassa niin mitä täällä teette.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ja lausunto tuli sellaiselta psykiatrilta, joka ei putoa ensimmäisenä sairaalansa ylimmän kerroksen ikkunasta.

    Venäjällä vaikka tehdään rikoksia huumeissa aseet kourassa niin suurin osa todella autojen päällä hyppivistä lentokyvykkäistä hyppää itse parvekkeelta koska huumeet sanoo että he voi lentää. Ne ei ole kaikki murhattua vaan huumeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Venäjällä vaikka tehdään rikoksia huumeissa aseet kourassa niin suurin osa todella autojen päällä hyppivistä lentokyvykkäistä hyppää itse parvekkeelta koska huumeet sanoo että he voi lentää. Ne ei ole kaikki murhattua vaan huumeissa.

    Venäläiset yritysjohtajat ovat järjestään huumeiden käyttäjiä vai?

    Äänestä

Ikävä kyllä saatatte vielä joutua tämän nielemään. Voi sitä itkua.

Äänestä

Parempi vaan nyt tuhota Venäjän sotavoimat kunnolla kun on tilaisuus,lisää aseita ukrainalla äkkiä!

Äänestä
  • Udo Ulfkotte oli yhden Euroopan suurimman sanomalehden, Frankfurter Algemeine Zeitungin, päätoimittaja. Muutama vuosi sitten hän tunnusti maailmalle, että CIA, salaseurat, hallitukset, miljardöörit jne. maksavat toimittajille maailmanlaajuisesti siitä, että he... valehtelevat aina eivätkä koskaan kerro totuutta yleisölle.

    https://odysee.com/@RapsodiaSuomi:1/Busted---Valtamedia-On-Virus:c

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Udo Ulfkotte oli yhden Euroopan suurimman sanomalehden, Frankfurter Algemeine Zeitungin, päätoimittaja. Muutama vuosi sitten hän tunnusti maailmalle, että CIA, salaseurat, hallitukset, miljardöörit jne. maksavat toimittajille maailmanlaajuisesti siitä, että he... valehtelevat aina eivätkä koskaan kerro totuutta yleisölle.

    https://odysee.com/@RapsodiaSuomi:1/Busted---Valtamedia-On-Virus:c

    Pitää paikkansa myös kansallisten mexialla kuten bbbc,yle, ym. kaupallisten lisäksi. Sama agenda joka paikassa.

    Äänestä

  • Juu Ukrainassa on tarvetta ammuksille panoksille kuulemma ihan siellä Odessan ja Moldovan pohjoisessa ja hersonin alueella. Myös siellä kyiv alueella. Siis mitä luoteja ne nyt onkaan ja niissä kylissä mitkä on jo Ukrainan on pulaa Ukrainan kielisestä vanhusten hoitajista.

    Äänestä

  • Niin ihan sama vaikka tuhoavat kumpikin toisensa kunhan ei tänne tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Niin ihan sama vaikka tuhoavat kumpikin toisensa kunhan ei tänne tule.

    "kunhan ei tänne tule"..

    niinpä. huoh. niinpä

    vaan valit.:

    sotilasliitosta rajallaan se venäjä ukrainosakin pillastui. aselähetykset, ukrainalaisten kouluttamiset nyt ja sodanlietsonta, ydinasejuttuja myöten päälle.. saapi noista putini taas eksistentiaalisia hyrriä mediaansa ja kun laittaa vielä sambat-kanalakirkoissa videokuvaa omilleen, niin johan sekoavat siellä kaikki että tottakaihan putin on "oikeassa"..

    onneksi sentään sauli on tuon nyt ymmärtänyt, kun sitä rintamakuvaa jo laittoi mediaan jne.

    kaikkonen ei antanut äijille rynkkyjä himoihinsa.. saariasolut oli sodan alkaes siviiliväestön keskuudessa.. tää on vaan.. surullista. en osaa mitään muuta sanaa tuon kokonaisuuden kontekstissa käyttää. surullista. sitä kaikki oli vaan ollakseen..
    :(

    linperitoveripuheloisetkin ovat edelleen vilttiketjussa.. :(((

    pffff

    Äänestä

Putin on saattohoidossa sairastaen samaa harvinaista syöpää kuin sairasti Elisabeth II.

Breznhnev-piikillä on tähän asti hoidettu Putinia ja samaa piikkilääkettä ovat saaneet myös: Gérard Depardieu, Jesse Ventura, Josef Stalin, Urho Kekkonen, Lee Oswald, Laura Huhtasaari ja mitä perhanaan penteiltä nyt noita lieneekään zombeina haittaolemassa,

Äänestä

Eihän se hullu ole joka pyytää, vaan se joka antaa (periksi). Paitsi Putin on hullu. Diktaattoreita tuskin on syytä kehua "älykkäiksi"...

Äänestä
  • Stalin oli varmaan lähdössä kuolin päivänään valtaamaan Kiinan eikö.

    Äänestä

Ukkorukka kuvitelee voivansa vielä sanella rauhanehtoja.

Äänestä
  • Aika tyhmä ukko jos olisi kuollut rauhallisesti eikä sotinut noin pahasti Georgia ...Stalinin syntymä vaikka ukko on selvästi Iranista niin olisi jäänyt hänestä ihmisille hyvä muisto no nyt kaikki inhoaa.

    Äänestä

Nato ei luovuta alueita Ukrainasta.

Äänestä
  • NATO ei omista alueita NATO on sotilaallinen puolustusliitto mutta puolustaa jäsentensä oikeuksia.

    Äänestä

  • putin ampuu jo kärjettömiä ydinohjuksia zelelle varoituslaukauksina, liittyen siihen mitä seuraa; on selvää, että tämä meni joko taiksi välillään.

    Äänestä

Tuolla Putinin lokiikalla voi myös Suomi vaatia menettämiään alueita takaisin Venäjältä.

Äänestä
  • Suomeen voidaan liittää koko Stalinin varastama alue tietysti ja Viroon mitä virosta varasti . EDELLEEN PUNAINEN MERI ON SIINAILLA EGYPTISSÄ EIKÄ TÄÄLLÄ. OTA KARTTA ESIIN.

    Äänestä

Ukrainan rauhanehto on Putinin ja muutaman muun kuten Medvedevin ja Zaharovan irtonainen pää hopealautasella.

Äänestä
  • medvelli kävi prkl jopa Suomenkin rajalla jo, näyttämässä omilleen suuntaa.

    :((

    Äänestä

VENÄJÄ TUHOSI IHTESÄ, näin tuli käyneeksi sairaalle kansalle.

Äänestä
  • NÄILTÄ LOPPUI VALES VARASTOT.

    Äänestä

  • Onneksi mikään valtakunta ei ole ikuinen, vapaus ja uudistuminen vie parempaan myös naisten asemaa esim Afganistanissa ja Iranissa

    Äänestä

Putinin kannattaisi ottaa perskännit, että pää tyhjenisi noista siellä pyörivistä pakkomielle ajatuksista.

Äänestä
  • Se on haimasyövän takia jo niin kovissa aineissa ettei viina tunnu siihen päälle kuin vedeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Se on haimasyövän takia jo niin kovissa aineissa ettei viina tunnu siihen päälle kuin vedeltä.

    Putiini on hyvä esimerkki mihin se johtaa tuo, kun ei ota välillä kunnon kännejä.

    Äänestä

Kun tuon sodan aikana on Ukrainassa kaivettu esiin päiväkäskyjä, niin samaan sarjaan voisi sopia ns. miekantuppipäiväkäsky, eli Ukrainaan sovellettuna, ettei Zelenskyi laita miekkaansa tuppeen ennen kuin koko Ukraina on vapaa Venäjän joukoista.

Äänestä

Ehkä joku voi tehdä viisaamman ehdotuksen. Jos olisin Zelenskyi, pyrkisin rauhaan mahdollisimman pian. Sotaa ei ehkä olisi tarvittukaan. Perustelut: En olisi alkanut länsimaiden sätkynukeksi. Nyt maa on pommitettu ja kansalaiset ympäri Eurooppaa. Heti aluksi tuli ilmi, että Ukraina jää yksin vastaamaan kaikesta ja "rukoilemaan" aseapua. Lisäksi koko sota käydään Ukrainan maaperällä. Venäjä voi vapaasti olla piittaamaton.

Äänestä
  • "Perustelut: En olisi alkanut länsimaiden sätkynukeksi. Nyt maa on pommitettu ja kansalaiset ympäri Eurooppaa".

    Meinaatko, että zelellä oli muka varaa alkaa päättämään handlereittaan vastaan? Ukraina haluttiin tyhjentää, ja se koitettiin tyhjentää. Sitten se tyhjennettiin; ellei sitä helvetin antautumistaan jk on meille Suomessa erityisen paha paikka, tapahdu.

    venäjä on vapaasti piittamaton koska on suurvalta joka käy etupiiritaistoa. Jos se olisi tavallinen valtio, ukraina olisi tykittänyt sitä jo niin kovaa kuin olisi vaan pystynyt siellä jossa yhteistä rajaa näillä kahdella valtiolla on. ukraina ei sitä tee, koska sen seuraksena ukrainan olemassaolo päättyy kuin ydinkärkiin.

    taisto on täten äärettämän epätasavertainen reaalinettovoimasuhteiltaan.

    ukraina on euroopan surullisin tapaus. alistettu lähemmäs 100v kommariudessa, sitten kurjuutta ja köyhyyttä kun zelet ja muut kylpi miljardeissa, ja nytte hiton venäläiset tuli vielä heidän päälle triljonääriputen käskystä. Aidosti kovin kohtalo koko euroopassa näille ukrainalaisilla - siksi, minä olin sitä mieltä, että naiset ja lapset mm. Suomeen sieltä evakkoon, rakentamaan uutta elämää. Mutta jos krt Suomessakin alkaa sota, niin mihin sitten taas menevät? Kanadaan, Valtoihin? Minne.

    surullista paskaa kaikki. :(

    huoh

    Äänestä

Nyt Peskov toisteli Putin ehtoja Ylen TV1 uutisissa. USA:n pitää hyväksyä Venäjän valtaamien alueiden liittäminen Venäjään.

Äänestä
  • Saa pyyhkiä niillä ehdoilla persseensä

    Äänestä

Hyvät ehdot ja varmistaisivat rauhan säilymisen.
Kuten on nähty, Venäjä on sammuttanut jo monta tuhopolttoyritystä lähialueillaan.
Lännen masinoimat "värivallankumoukset" on tukahdutettu Ukrainaa lukuun ottamatta.
Tsetsenia, Georgia, Kaskstan, Syyria. Kaikki rauhoittuneet ja olot vakaantuneet paitsi Syyriaa, jossa edelleen USAn miehitysjoukkoja on suojaamassa öljyn ryöstöä.
Ukrainan alueelle ei voi tulla pysyvää rauhaa ilman sen demilitarisointia ja vain Venäjä siihen pystyy.

Äänestä

Nuo ehdot tarkoittaisivat että Venäjä voittaa ja sitä ei missään nimessä voida hyväksyä. Ainoat hyväksyttävät rauhanehdot ovat sellaisia joissa Venäjä joutuu vetäytymään kokonaan Ukrainasta ja Krimiltä sekä suostuu maksamaan ainakin 1000 mrd taalaa sotakorvauksina Ukrainalle.

Äänestä

Se oli vasta ehdotus. Sellaisia kuuluukin tehdä.

Vastaehdotus: Venäjä vetäytyy Ukrainasta välittömästi Krim mukaan lukien, ja esittää suunnitelmansa, miten se aikoo maksaa sotakorvaukset sekä saattaa sotaan syyllistyneet vastaamaan rikoksistaan.

Äänestä
  • Venäläiset ei rupea Putinin aiheuttamia laskuja maksamaan Ennemmin aloittavat suursodan Ukrainaa vastaan ja silloin niillä on syy hyökätä. Joko tappavat ja voittavat taikka maksavat korkeampia veroja.

    Äänestä

  • Jos Putinin rauhanehdot hyväksytään käy niin, ettei loppua tule Venäjän laajenemis pyrkimyksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jos Putinin rauhanehdot hyväksytään käy niin, ettei loppua tule Venäjän laajenemis pyrkimyksille.

    Nimenomaan. Josta seuraa se, että sotivat sitten ne helvetin ehtonsa läpi joukkotuhoaseilla. JA suursota alko.

    :((

    surkeutta. kaikki

    Äänestä

Putin jatkaa tehokkaasti itsensä maalamista nurkkaan.

Äänestä

Vai Putin sanelee ehtoja rauhanneuvotteluille samalla kun se ampuu pelkkiä hylsyjä Ukrainaan, taitaa ukko olla melkoisissa harhoissa!

Äänestä
  • hysss! putin ei välttämättä tiedä eikä saakkaan tietää että niistä on ydinkärjet salaa poistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    hysss! putin ei välttämättä tiedä eikä saakkaan tietää että niistä on ydinkärjet salaa poistettu.

    Jos se sais tietää asiasta niin syyttäis siitä Ukrainalaisia että aikovat käyttää niitä Venäjää vastaan!

    Äänestä

Entäs jos Ukraina antaisi alueitaan Usan hallintaan vastapäätä Donetskia ja Luhanskia? Herson olisi pääkaupunki näille teritorioille. Usa adoptoisi ne omaksi valtiokseen. Sopisiko tämä järjestely natsi-Venäjälle?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhasta voidaan neuvotella, jos Venäjän miehittämät alueet tunnustetaan Venäjään kuuluviksi. On tuo Putiini täysin ulkona todellisuudesta . MSN uutiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu