"Laajemmat terveyspalvelut
Laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden laajentaminen on aiemmin hiertänyt hallituspuolueiden välejä.
Marraskuussa valiokunnan kokous keskeytyi oppositiopuolueiden perussuomalaisten ja kokoomuksen jäsenten ”ulosmarssiin” aiheen tiimoilta.
Nyt esitys on hyväksytty. Esityksen mukaan aikuisilla henkilöillä on oikeus saada tiettyjä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja kiireellisen hoidon lisäksi.
Tähän asti paperittomilla on ollut oikeus vain kiireelliseen hoitoon.
Välttämättömäksi hoidoksi esityksessä katsotaan esimerkiksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut, tietyt pitkäaikaissairauksien hoitoon liittyvät palvelut sekä tietyt tartuntatautien takia tarvittavat terveystarkastukset, rokotukset ja hoito."
Lähde
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7edfd757-296d-4e24-a837-270f7b77038c
Näillä päättäjillä saatiin tälläkertaa tällaiset päätökset.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Rikolliset ennen koko ikänsä tätä maata rakentaneita köyhiä eläkeläisiä.. tätä on vihervasemmistopolitiikka.
Voi perkele miten hullua politiikkaa Marinin hallitukselta.
Ilmaiset asunnot on jo rakenteilla…
Ne on ollut muutenkin jo alusta alkaen. Eli meni jonon ohi...
perkele sairaita riittää maailmalla ja suomessa on ilmainen terveydenhuolto 😠
kun rahat ei riitä syöpälääkkeiden kustannuksiin niin matkusta suomeen 🤔
Ilmaiset asunnot on jo rakenteilla, tänne pääkaupunkiseudulla!
Kaikenlaisia hulluja niitä on päättävissä elimissä Suomessa.
Terveydenhoito on tukossa terveyskeskuksista alkaen ainakin Helsingissä ja PK-seudulla. Jopa syöpoöhoidot jumittavat kuten Hesarissakin tänään kirjoittivat, koska kuvantamispalveluissa (yllätys, yllätys) on työvoimapula:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009241783.html
Ihmettelen, että siitä huolimatta, että ukrainainalaisia on kymmenniä tuhansia täällä ja samansuuruista määrää arvellaan ensi vuodeksi. niin siitä huolimatta hallitus tekee tällaisia päätöksiä. Yhtä idioottimaista on hankkia tänne suuria määriä kiintiöpakolaisia ja houukutella turviksia höllentämällä kyseisiä lakeja.
VASTUUNTUNNOTONTA!
Maataloudelle ei tule tukipakettia. Hallitukseen arvovalinnat: tuplalapsilisät sompuille, paprittomille terveydenhoito ohi suomalaisten. Maanviljelijälle ilmaiset rasvatut hirttoköydet....
eli pelkät hampaatkin laitetaan kuntoon ? eli jokainen maapallon asukas on tervetullut hammashoitoon jossain elämänsä vaiheessa, kuitenkin legot hajoaa jokaisella🤔
Meillä suomessa on Allaahin ohituskaista kaikille….
Kuinka kauan tätä siedämme. Onko muutos tulossa ehkä jo ensi vaaleissa!
Tuskin, kun pitäisi vaihtaa 80% kansanedustajista!
Eikös ne paperittomat pitäs olla matkalla kotiinsa??
Eivät ole saaneet lupaa jäädä tänne??
Miksei poliisi saata heitä ulos??
Kun ne on kaikki lääkärissä….
Ei kukan niin tyhmä kuin suomalainen.
Antaa kaikki omansa pois . Vanhoille sanotaan jos vahingossa pääseevät ja vielä valittavat sairautta, niin diagnoosi helppo .Kun pn tuota ikää niin kaikki on sen syytä. Ota buranaa.
Kyllähän tänne alkaa virrata elinsiirtopotilaita kohta jostain vinku-intiasta ja suoraan jonon ohi. Pieni silkkohapsilapsi on sininen ja tukehtumaisillaan kun odottaa sydänsiirtoa ja sen vie sitten joku Moktar Gubta koska Sanna Marinin mielestä paperiton on tärkeämpi kuin sydänsairas lapsi. Itkettää täämä.
Yksi somali sai Suomessa kultaiset hammas paikat kun se kuuluu heidän kulttuuriin
Hinta vain 8000 euroa
Eduskunta siis hyväksyi lain joka tukee rikollisuutta, jota paperiton maassa oleskelu on!!! Sillä lailla!!! Mitä väliä on enää millään!
Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaisen hallituspuolueiden kansanedustajat enemmistönä hyväksyivät laittomille matuille nämä kaikki ilmaiset kelaetuudet eduskunnan äänestyksessä.
SDP ja keskusta haluaa siis lähemmäs Nollaa ek vaaleissa
kiitämme äänestämällä PS
Maahanmuuttajien huoltoon alennusta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11121
Sähköä sekin huolto käyttää.
hyh vasemmistoa ja keskustaa