Uutinen koski ns. voimakiviä eli uskomusta, että erilaisista kivistä saa energiaa erilaisiin tarkoituksiin. Tähän liittyy myös uskomus jälleensyntymisestä.
Luin myös uutisen COP27-ilmastokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus
lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015. Tässä muutama rivi Nykyaika lehdestä No. 12 2022
Uutisvilinässä Luin uutisen, jonka mukaan uushenkisyys ja vaihtoehtohoidot ovat alkaneet yleistyä
25
70
Vastaukset
- Anonyymi
Olet lukenut huuhaa uutisen. Mikään paavi tai kirkkokunta ei tule koskaan pakottamaan ketään viettämään mitään päivää lepopäivänä.
Se ei onnistunut 1800-luvun lopussa USA:ssa, josta Ellen White sepitti omia illuusioitaan ja vääriä profetioitaan.
Aloittaja valehtelee ja on vain ja ainoastaan lahkonsa valtaapitävien kusettama.- Anonyymi
Aika näyttää kumpi oli oikeassa ! Eletääm muuttuvassa maailmassa asiat muuttuvat nopeasti.
Olet varmaan lukenut kirjan Suuri Taistelu ? - Anonyymi
Siis uutinen koski paavin lausuntoa, joka on uutisoitu Vatikaanin omilla sivuilla. Mikä siinä muka on valhetta?
- Anonyymi
Eihän kukaan ole väittänytkään, että paavi pakottaisi jotain. Eivät adventistit niin usko.
- Anonyymi
Minulle sanoi esimies - 1970- luvulla, että jos vietät sapattia, saat potkut.
Eikös se ole pakottamista, jotta saa pitää työpaikan? Ainakin näin asian käsitin.
Väite silloin oli ehkä vieras, kun helluntaissa ei sapattia vietetty, vaan pakanallista auringonpalvonnan päivää. Muutes, Vapaudenpatsaalla ja muuallakin on tuo auringopalvonnan symboli - hyvin esissä. Ne pään ympärillä olevat säteet.
Siitä tuli auringonpalvonnasta jokin dokumetti - historiasta ja käsitin myös, miksi meillä on tämä sunnuntai - ja kirkkoisien Rooman kautta syntynyt hekuma - ko. juhlaan.
Eli ei savua -ilman tulta. Pitäähän antisemitismissä olla - se aurinko, millä kruunataan ikäänkuin selitys - ylösnousemuspäivälle, siitähän se.
Mutta, kirjoitukset eivät näin sitä tunne, koska Jeesus on sapatin Herra ja Hän siunasi tämän meidän seitsemännen päivän niin, että keskiviikko kohdistuu keskelle viikkoa. - Anonyymi
Et ole kaukonäköinen. Monet eivät nää nenänvarttaan pidemmälle.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan ole väittänytkään, että paavi pakottaisi jotain. Eivät adventistit niin usko.
Amerikka karitsansarvinen peto. Pedolla on myös tyttäriä, sunnuntaityttäriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole kaukonäköinen. Monet eivät nää nenänvarttaan pidemmälle.
1234567---Sinä oot vitsi
- Anonyymi
Paavi ei kykene edes oman kirkkokuntansa jäseniä saamaan viettämään lepopäivää. Suurin osa katolilaisita kun haistattaa paskat lepopäiville.
Hyvin harvat käyvät nykyään katolisissa maissakaan edes messuissa.
Naapurini kertoi olevansa katolilainen, mutta sunnuntai näyttää olevan hänen kiireisin työpäivänsä.- Anonyymi
Muistat varmaan ketkä tulivat katolilaisten avuksi !
- Anonyymi
No miten tuo nyt muka muuttaa sitä, millaisen viestin paavi lähetti COP27 kokoukseen????
- Anonyymi
Miten Paavli on voinut asettaa sunnuntain ympäri maailmaa? Miten amerikassa on voitu uskoa jotain Paavin sunnuntaiasetuksia?
- Anonyymi
Lue kirja Suuri Taistelu niin huomaat mihinkä suuntaan asiat menevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue kirja Suuri Taistelu niin huomaat mihinkä suuntaan asiat menevät.
Ne eivät mene mihinkään siihen suuntaan mitä siinä esitetään, vaan siinä syötetään ihmiselle silkkaa lihallista harhaoppia jossa hän pyrkii omavanhurskauteen muka suuren tietäväisyytensä ansioista. Se on huono tie.
Mutta miten Rooman kirkko on tosiaan voinut määrätä sunnuntain ympäri maailmaa? Eikö se selitys onnu siten pahemman kerran ja ole vale. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne eivät mene mihinkään siihen suuntaan mitä siinä esitetään, vaan siinä syötetään ihmiselle silkkaa lihallista harhaoppia jossa hän pyrkii omavanhurskauteen muka suuren tietäväisyytensä ansioista. Se on huono tie.
Mutta miten Rooman kirkko on tosiaan voinut määrätä sunnuntain ympäri maailmaa? Eikö se selitys onnu siten pahemman kerran ja ole vale.Eihän kukaan ole tuollaista edes väittänyt? Luitko koko aloitusta ollenkaan?
- Anonyymi
Kaiken maailman vainoharhaisia sitä syntyy maailmaan, joille paska uppoaa totuutena.
Suuri taistelu kirja on erään kultin aivovaurioisen piilolesbon kirjoittama huuhaatekele, jolle pohjalle on sitten täytynyt rakentaa yksi 'made in USA' kultti muiden tuhansien joukkoon. Suurin syy näiden kulttien syntyyn on raha ja mammona, jota ne kultin valtaapitävät keräävät herkkäuskoisilta pölvästeiltä, jäseniltään.- Anonyymi
Kirjoituksessasi mikään ei ollut totta.
- Anonyymi
Oletko lukenut sen, että tiedät mitä puhut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut sen, että tiedät mitä puhut ?
Ensiksikään en puhunut ja toisekseen olen lukenut kyseisen teoksen ja tiedän, että se kirja on pelkästään erään naispoloisen omia fantasioita ja valheita sekä hänen aivovauriosta johtuvaa pakkomielteistä mielikuvituksen tuotosta, jolla ei ole mitään tekemistä faktan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensiksikään en puhunut ja toisekseen olen lukenut kyseisen teoksen ja tiedän, että se kirja on pelkästään erään naispoloisen omia fantasioita ja valheita sekä hänen aivovauriosta johtuvaa pakkomielteistä mielikuvituksen tuotosta, jolla ei ole mitään tekemistä faktan kanssa.
Mitä nyt tapahtuu ?
- Anonyymi
nostetaan
- Anonyymi
Nosta vain ne vaippasi takaisin reisiesi väliin.
- Anonyymi
Kyllähän kivistä saa voimaa ja sen jälkeen se jälleensyntyminen tapahtuu.
Siksi ei enää saa kivittää, kun kivissä on tappava voima.
Ja joka on kivitetty herätetään kerran kuolemasta.
Uskon kivien voimaan. Poisenakin ritsoilla kun ampu kiviä varmasti sattu, jos kävi kohdalle.- Anonyymi
Ellen White sai kivestä päähänsä ja hänestä tuli aivovaurioinen platoninen valehtelija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellen White sai kivestä päähänsä ja hänestä tuli aivovaurioinen platoninen valehtelija.
Sinähän et ole valehtelija !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818