Feministiä sorretaan musiikissa

Feminismin yksi keskeinen oppi on uhrituminen. Jos ei voi uhriutua, feminismiltä on pohja pois.

Yksi hyvä esimerkki UN womenilta. Eräässä twiitissään:
"of all journalists killed in 2021, 11% were women. In 2020, this was 6%. STOP TARGETING WOMEN JOURNALISTS".

Kyllähän toki tuo uhriluku lähes kaksinkertastui jos se nousi jopa 11%. Eli enää alle 90% kaikista uhreista oli miehiä. Johan tuossa nyt kannattaa ottaa uhripositio, miten nimenomaan naiset on kohteena.

Twiittiä ei kannata etsiä, on otettu kuulemma pois. Kuvakaappauksia löytyy.

Kun näitä almojen ja muiden naiseuttaan surkuttelevien feministien uhrivalitusta kuuntelee, lähinnä syntyy myötähäpeä. Feministit on itse pilanneet aatteensa feministikyynelillän.

Vakavasti puhuen, niistä muutamista naispuolisista säveltäjistä, jotka ovat jollakin tavalla säveltäjinä varteenotettavia, useampikin on myöntänyt — toisin kuin feministit väittävät — saaneensa sukupuolestaan etua. Se onkin selvää. Kun on koolla kymmenen säveltäjää, joista yhdeksän miespuolista ja yksi naispuolinen, kaikki muistavat kyllä sen naispuolisen, mutta moniko muistaa kuudetta tai seitsemättä miespuolista, puhumattakaan kahdeksannesta ja yhdeksännestä.

Jos nainen menestyykin jollain luovalla alalla, alkaa valitus siitä, miten vaikeaa oli naisena, kun ei ollut esikuvia. Luovalla alalla toimivalle miehelle on normaalia, että ollakseen luova, pitää pystyä tekemään jotain omaperäistä.

Incelnaisten suosikiksi Euroviisuissa nousi Käärijä, koska hän muistuttaa incelnaisten ainoaa seksikumppania ikinä, eli kaalimatoa, ja toisaalta koska hän on lyhyt, eikä pitkä, kuten Tindermies, joka ei anna heille ilmaista seksiä, ja siksi tunkkainen miesviha ja menneen maailman elähtänyt tuhnupierufeminismi. No, kyllä myös Ruotsin Loreenin kappale kertoo incelnaisten kärvistelystä miesvihan ja seksinpuutteen ristipaineessa.