Väinö Voipio -palkinto Uskontojen uhrien tuki ry:lle

Vapaa-ajattelijain liitto ry on myöntänyt vuoden 2022 Väinö Voipio -palkinnon Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle. Kunniakirjan ja lahjakortin UUT:n pikkujoulutilaisuudessa 3.12. Helsingissä otti toiminnanjohtaja Joni Valkila, ja sen luovutti Vapaa-ajattelijain varapuheenjohtaja Antti Värri.

Perusteluissaan liitto mainitsee, että UUT on jo yli 30 vuotta tarjonnut vertaistukea uskonyhteisöjen ja uskontokuntien taholta syrjintää ja henkistä väkivaltaa kokeneille, pitänyt uskontojen uhrien asiaa esillä julkisuudessa ja vaikuttanut positiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

UUT:n toiminta on monipuolista ja laajaa. Tärkeimpänä toimintana on vertaistukiryhmät, joita on kahdeksassa kaupungissa, kukin keskittyen tietyssä uskontokunnassa tapahtuneisiin vääryyksiin. Ryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan. Vertaistukipuhelimessa vapaaehtoiset UUT:n jäsenet päivystävät kahden tunnin ajan kolmena päivänä viikossa.

UUT:n nettisivustolle on koottu selviytymistarinoita ja linkit laajaan tukikirjallisuusluetteloon sekä yhteystietoja terapeuteille, joilla on kokemusta uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneiden auttamisesta. Lisäksi UUT toimii aktiivisesti eri sosiaalisen median alustoilla. Kolmikymmenvuotisen toimintansa aikana UUT on auttanut ja tukenut tuhansia uskontojen kaltoin kohtelemia ihmisiä.

Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinto on nimetty liiton entisen puheenjohtajan, tuomari ja kirjailija Väinö Voipion mukaan. Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 1993 neurologian professori Jorma Palolle Voipion syntymäpäivänä 12. joulukuuta. Palkinnon tarkoitus on antaa julkista tunnustusta tahoille, jotka ovat myönteisellä tavalla tuoneet esille humanistista elämänasennetta, puolustaneet tieteellistä todellisuuskäsitystä ja edistäneet yhteiskunnan uskontoriippumattomuutta.

Vapaa-ajattelijain liitto ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton uskonnottomien etu-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö.

21

482

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin perusteltu valinta. Olen huomannut, että palkinto myönnetään välillä henkilölle ja välillä yhdistykselle tai yhteisölle. Sekin on fiksusti keksitty.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        ❤️ ­N­­y­­­m­­f­­­o­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17657175t

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voipio oli kova suomalaisuusmies ja pakkoruotsin vastustaja TaistolaistyylinenValehti on tapansa mukaan hiljaa kirjailijoiden ja tieteilijöiden oikeista mielipiteistä
      kuten Reijo Mäen ja Väinö Voipion tapaukset osoittavat
      Sund, Björn 1937 Isänmaan eheys. OtavaHelsinki

      Näytelmiä Voipio kirjoitti Isänmaan eheys, jossa Voipio esittää ruotsinkielisten pamflettien pääasiallisimman sisällön suomeksi. Voipion mielestä Suomi taas tarvitsi valtio- ja kulttuurielämällensä rikkomattoman
      kielellisen yhtenäisyyden ja eheyden : ”Mutta ruotsin kielen tulee väistyä vaatimasta sijaa isänmaan valtioelämässä ja sen julkisessa kulttuurielämässä.”
      Valehti siteeraa muitakin kirjailijoita siten, että näiden oikeat ajatukset eivät tule ilmi. Lähde ATEISTIT Voipio

    • Anonyymi

      Todella hyvä taas tällä kertaa.

    • Anonyymi

      Voipio (suomalaisuusmies, pakkoruotsin vastustaja) ei ole ainoa kuuluisuuden henkilö jolla Valiitto ratsastaa Valehdessä
      antaen puutteellista tai manipuloitua tai oleellisesta vaiettua kuvausta

      Myös Reijo Mäki -kirjailija ja Ein Stein sveitsiläinen insinööri
      on väärin kuvattu puhumattakaan Dawkinsista, joka vastustaa Valiiton
      kaltaisia wokeyhdistyksiä, niitähän ei Ein Stein edes voinut kuvitella olemassa olevan

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17655648/dekkarikirjailija-maki-ei-haikaile-taivasosan-peraan#comment-117802712

    • Anonyymi

      Tämä osui naulan kantaan

    • Anonyymi

      Se palkinto tiesi paikkansa.

    • Anonyymi

      Hyvä. UUTn toiminnasta voi kuulla ja keskustella kasvokkain ma 20.2. Klo 18 VAbaarissa, ravintola Memphizissä.

    • Anonyymi

      Hyvä valinta mielestäni.

    • Anonyymi

      Se olikin mainio valinta! Kiva!

    • Anonyymi

      Kuka tai mikä olisi palkinnon saaja ensi syksynä?

    • Anonyymi

      Se hopealuoti tiesi paikkansa.

    • Anonyymi

      Hyvä valinta. Entä vuoden 2023 palkinto? Vielä on aikaa..

    • Anonyymi

      Se hopealuoti tiedä kohteensa?

    • Anonyymi

      VV-åalkinto on hyvä idea.

    • Anonyymi

      Tämä oli hyvä valinta.

    • Anonyymi

      Jännitys tiivistyy. Mikä tai kuka saa seuraavan VV-palkinnon.

    • Anonyymi

      Oli hyvä valinta ja sillä sipuli.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe