Jotkut uususkonnolliset suuntaukset suosivat n:o 2. parempia uskonratkaisuja
- n:o 2. helluntaita
- n:o 2. kastetta
Helluntailaiset kieltävät kahdeksan päivän ikäisen pienen lapsen uskon pyhänä raamatullisena toimituksena.
Raamatussa ei ole myöskään mitään toista n:o 2 helluntaita.
Luuk. 2:21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Azusa oli homppeleiden ja sodomilaisten typerä juttu afrikalaisten orjien ja katunaisten kiihottamiseksi.
- n:o 2. helluntaita
- n:o 2. kastetta
Helluntailaiset kieltävät kahdeksan päivän ikäisen pienen lapsen uskon pyhänä raamatullisena toimituksena.
Raamatussa ei ole myöskään mitään toista n:o 2 helluntaita.
Luuk. 2:21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Azusa oli homppeleiden ja sodomilaisten typerä juttu afrikalaisten orjien ja katunaisten kiihottamiseksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muuten hyvä juttu, mutta jäivät hurmahenget ja villitsevät henget pois. Ei ilman niiden herjaamista voi elää.
Vauvakastetut suosivat nyt sambaa ja kirkkoherransa nakuilua.
"Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön."
Piensoho oho.
1Kor.15:21-28 Sillä koska kuolema on tullut ihmisten kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisten kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläväksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan; esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: kaikki hän on alistanut hänen jalkansa alle. Mutta kun hän sanoo: kaikki on alistettu, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänet valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. 1Kor.3:23. 11:3
Niin mitä meillä oli ennen hurmosta ja villitseviä henkiä. Ne kuuluvat jokaiseen yhteyteen.
Hurmos ja "villi" meininki on meillä kaikilla tavoitteena. Niin hurskaalla uskovaisella kuin paatuneella uskovaisella. Se mistä tuon tunteen saa, niin siihen on useita vaihtoehtoja. Perimmäinen mekanismi on kuitenkin sama; aivojen välittäjäaineet saavat ihmisen kokemaan voimakkaita elämyksiä.
Mitään yliluonnollista, puhumattakaan jumalista, tähän ei kuitenkaan liity. Toisinaan voimakas elämyshakuisuus aiheuttaa yksilölle eriasteisia ongelmia. Yksi kouristelee hysteerisenä rukoushuoneen lattialla, ja toinen makaa tajuttomana huumeluolan perimmäisessä nurkassa.
Sananl.27:14 Joka siunaa ystäväänsä isoäänisesti aamulla varhain, sille se luetaan kiroukseksi. Sananl.28:27 Joka köyhälle antaa, se ei puutteenseen joudu; mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon. Sananl.19:17. Matt.10:42. 25:40,45
Ei huumeilla tai alkoholilla ole mitään yhteyttä hurmahenkiin ja vliitseviin henkiin. Ei niissä ole hurmosta. Pelkkkää hulluutta.
Hengellinen hurmos on parasta mitä ihminen voi kokea. Miksi pitäisi istua kuin tatti kuuntelemassa jonkin jorinoita kun voisi olla hurmoksessa. Ja mitä pahaa siinä voi olla. Mitä pahaa hyvässä voi olla. Eri asia olisi jos tekisi jotain syntiä. Vaikka herjaisi muita ihmisiä, niin silloin voisi ajatella että olisi jotain sanomista.
Miksi luterilaiset eivät pakkokasta lasta 8 päivän ikäisenä vaan jopa 2 kk ikäisenä.
Entäs jos lapsi kuolee ennen kastetta?
Kuka ottaa vastuu, kun vauva menee kadotukseen?
Ei kukaan jaksa tuollaisia miettiä. Tehkööt mitä haluavat.
Kannattaa keskittyä vain hurmahenkisyyteen. Siinä ei ole vaihteen varjoa eikä pahuuden siementä.
Ei mitään hätää. On olemassa hätäkaste. Se annetaan kuolevalle lapselle tai jos kuolema tapahtuu nopeati, niin toivotaan vain parasta ja pelätään pahinta.
Olsenia ja Piensohoa kiinnosti kovasti "kakkospesä" helluntailaisuuden viitekehyksessä.