Kuka siellä saunassa meteliä piti mitä häh?

Olen tosiaankin pistänyt merkille, Iisalmen uimahallilla samojen vanhempien mummojen kova ääniset juoruilut.
Olen sitä mieltä, että kuka toisten asioista pitää huolta ja levittelee, niin hänen asiansa ne kiinnostavia vasta olisivatkin.
Sitä täytyy toisista puhua, että katseet kääntyisivät itsestään pois päin, kukaan ei puhuisi hänen tuhmista rötöksistään.
Epärehellinen ihminen on joka toisia haukkuu.
Täytyy muistaa se tosiasia, että, kun joku sinulle haukkuu jotain toista henkilöä, niin hän haukkuu sinua sitten tälle.
Eikö se yleisellä paikalla ihmisten asioiden levitteleminen , vaikka olisi sukuakin, niin ole verrattavissa lehtikirjoitteluun taikka nettiin.
Olisi soma käräyttää tällaiset vanhat varikset, jotka raakkuu lauteilla...viihtyvyys menee uimahallista.
261065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Todistajien läsnäollessa toisesta henkilöstä paikkansa pitämättömien
juorujen esittäminen on melko riskaapelia, kunnianloukkauksen ehdot
voivat täyttyä ja ao. henkilö saattaa joutua oikeuteen, joten kannattaa
pitää mölyt mahassaan!

Äänestä

Usko puolet siitä mitä näet, älä mitään mitä kuulet.

Äänestä
  • Nuo kalkattajat ovat varmaankin geologin ja luolakoiran risteytyksiä;
    haukkuvat kovasti ja kaivelevat menneitä!
    Narsistit ovat juuri tuollaisia, yrittävät näin päteä olemattomilla avuillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nuo kalkattajat ovat varmaankin geologin ja luolakoiran risteytyksiä;
    haukkuvat kovasti ja kaivelevat menneitä!
    Narsistit ovat juuri tuollaisia, yrittävät näin päteä olemattomilla avuillaan.

    Historia ei kaikessa toista itse itseään. Kannattaa varoa kuuvalokoplia kiinteistöllä etenkin kun planeettajupiter hieman kauempana eikä painovoimanmuutokset resorboi niin voimakkaasti asiattomuuksia kirjoittelijoita, vaikka korvienvälejä leimausnopeuksissa onkin havaittu epävakautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nuo kalkattajat ovat varmaankin geologin ja luolakoiran risteytyksiä;
    haukkuvat kovasti ja kaivelevat menneitä!
    Narsistit ovat juuri tuollaisia, yrittävät näin päteä olemattomilla avuillaan.

    Onkos roolihahmo "herra numero 37 miesten mies" mittee klaania .

    Äänestä

Kuinkahan vuolaasti tulisi tarinaa omasta elämästä, sairauksista, lapsista. raha asioista, omistuksista, niin ja tehdyistä kolttosista.

Luulen että jos kyse tulisi, niin saunanlauteillakin olisi enemmän tilaa.

Jos joku haluaa tietää toisten asioista, niin käy ihan kyselemässä siltä ihmiseltä itseltään.
Ei tulisi väärää infoa ja tulisi sekin tiedoksi, mihin tarkoitukseen tietoa käytetään.
Sairas on utelija sekä sairaampi kertoja....saunanlauteilla....sanotaanko näin?

Äänestä

Samat varikset ne siellä vaakkuu, kateelliset, laiskat lillujat.
En usko mitään, heidän juttujaan vaikka ukkojaankin juopoiksi haukkuisivat.
Hyö ovat sivistymättömiä.

Äänestä

Siellä joku utelias ollu kuuntelemassa korvat höröllä.

Äänestä

Törkeyden huippu puhua ihmisten asioita, kun on kuulolla ulkopuolisiakin ihmisiä.
Noissa ulkopuolisissa voi olla hyvinkin tuttu tälle perheelle, josta puhutaan.

Kyllä noille lätisijöille pitää uskaltaa pistää luut kurkkuun ja käydä ilmoittamassa uimahallin valvojille.
Uimahallille porttikielto kun eivät osaa metsäläiset käyttäytyä.
Eronneita ja muuten vapaita "tyttölöitä".
Kateus se vie kalatkin järvestä, sanotaan.

Äänestä
  • Alastomuus tuo avoimmuutta.

    Äänestä

Sellaista se on elämä. Pitää elää niin ettei ole juoruamisen aihetta. Jos elää ja toimii rehellisesti niin sehän on ihan sama mitä juoruavat.

Äänestä

Jokainen elää kuten itse haluaa. Toisten asioiden juoruaminen julkisessa saunassa on aika lailla halveksittavaa

Äänestä
  • "Näin on näreert", tuollaiset narsistit ovat niin kateellisia, että keksivät mitä
    ihmeellisimpiä huomoita kanssaihmisistä. arvostellaan pukeutumista,
    koulusivistystä. perhe-elämää, vaikka ei olisi mitään negatiivista seikka
    noissa asioissa.
    Kun on ollu pentuna kaikki ikkunat mehtään päin, on maailmankatsomus jäänyt
    puutteeliseksi ja yritetään noilla juoruamisilla paikata asiaa.
    Normaalisti käyttäytyvän ja toisten huomioon ottavan ihmisen elintavoissa ei
    ole mitään jouoruamisen arvoista!

    Äänestä

  • Eipä ole niin .jos itse elät niin että annat juoruamisen aihetta niin silloin juorutaan. Juoruathan itsekin täällä uimahallin juoruavista naisista🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eipä ole niin .jos itse elät niin että annat juoruamisen aihetta niin silloin juorutaan. Juoruathan itsekin täällä uimahallin juoruavista naisista🤣

    Antaa vaan puheen kuulua, se kuuluu elämään. Sananvapaus on olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eipä ole niin .jos itse elät niin että annat juoruamisen aihetta niin silloin juorutaan. Juoruathan itsekin täällä uimahallin juoruavista naisista🤣

    Ja tuo yksikin pöljä mennyt kaupungille ja Kekkoselle juoruamaan että suoli24lla juorutaan miten mummot juoruaa kovaäänisesti uimahallissa 🏊🏽‍♀️🤽🏽🏊🏽‍♀️😂

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eipä ole niin .jos itse elät niin että annat juoruamisen aihetta niin silloin juorutaan. Juoruathan itsekin täällä uimahallin juoruavista naisista🤣

    En ole aloittaja, mutta hän on ottanut tärkeän asian esille. Esim. uimahallin
    tiloissa tapahtuva toisten ihmisten haukkuminen, rivot puheet ym.
    lasten kuullen, eivät ole normaali-ihmisen käytöstä ja niihin pitää
    kiinteistön omistajan puuttua vakavasti.
    Jos joku on ottanut tuon asian esille, se ei ole juoruamista, vaan hänehdottaa
    tärkeän asian korjaamista raiteilleen.
    Perustakaa nämä juoruämmät "liika uteliaitten kerhon " ja kokoontukaa
    omissa tiloissanne ja juorutkaa niin paljon, kuin sielu sietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllä kuule nykyään lapset tietää noita rivoja sanoja ja juttuja enemmän kuin aikuiset. Vittuihan turhaa paapomista

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kyllä kuule nykyään lapset tietää noita rivoja sanoja ja juttuja enemmän kuin aikuiset. Vittuihan turhaa paapomista

    Pidätkö oikein tietokilpailuja lapsille rumista sanoista? Lapsen tasolla näyt
    olevan itsekin, mielipiteisiisi ja kirjoitusvirheisiisi viitaten!

    Äänestä

Ketjun valitusaihelinkki lähetetty palautekuvaliitteenä uimahallille, kaupunginhallitukselle ja kaupungin hallinnolle. Uimahallin palvelusihteeri Kekkonen istuu kaupunginhallituksessa.

Äänestä
  • No hyvä jos on olet niin tehnyt.

    Äänestä

  • Perustakaa juoruakat ry ja valitkaa ko henkilö puheenjohtajaksi. Pätevin ja sopivin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Perustakaa juoruakat ry ja valitkaa ko henkilö puheenjohtajaksi. Pätevin ja sopivin.

    Ja lisäksi vielä kovaäänisin!

    Äänestä

Jyrki se siellä heiluttaa heppiä
Tarjoo keppiä

Äänestä

Jyrki,jyrki,elä tyrki!,
Jyrki tee joskus miehen työ!
Elä sanojasi syö...

Äänestä

On siellä varmaan kunnon rämemajavat nähtävillä....sekä jokunen karvahattu...roikkuu kampe kuin velhon hiha.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen tosiaankin pistänyt merkille, Iisalmen uimahallilla samojen vanhempien mummojen kova ääniset juoruilut.
Olen sitä mieltä, että kuka toisten asioista pitää huolta ja levittelee, niin hänen asiansa ne kiinnostavia vasta olisivatkin.
Sitä täytyy toisista puhua, että katseet kääntyisivät itsestään pois päin, kukaan ei puhuisi hänen tuhmista rötöksistään.
Epärehellinen ihminen on joka toisia haukkuu.
Täytyy muistaa se tosiasia, että, kun joku sinulle haukkuu jotain toista henkilöä, niin hän haukkuu sinua sitten tälle.
Eikö se yleisellä paikalla ihmisten asioiden levitteleminen , vaikka olisi sukuakin, niin ole verrattavissa lehtikirjoitteluun taikka nettiin.
Olisi soma käräyttää tällaiset vanhat varikset, jotka raakkuu lauteilla...viihtyvyys menee uimahallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu