Vanni-norsu

norsulle haetaan uutta eläintarhaa Euroopasta. Vanni on ainoa pohjoismaissa oleva norsu, joten sille haetaan lajikumppania. Tarkkaa tietoa ei ole uudesta paikasta eikä muuttoajankohdasta. Varmaankin Zoolandian kotisivuilta tieto löytyy aikanaan.

Mietityttää vaan, onko järkeä siirtää enää vanhaa eläintä pitkiä matkoja. Vanni ei ehkä kestä sitä ja kun se on ollut Liedossa jo todella pitkään, se on varmasti kiintynyt hoitajiinsa. Tekeeköhän hyvää aiheuttaa vanhukselle "sydänsuruja". Itse pitäisin Vannin elämänsä loppuun vanhassa tutussa paikassa.

Laitoin zoolandiaan sähköpostia jossa kysyin vannin muutosta listietoa.

Jos sieltä tulee vastaus niin tulen sen tänne sanomaan.

http://66.102.9.104/search?q=cache:Sf6i3k2N1LkJ:media.keskisuomalainen.fi/sunnuntaisuomalainen/3785695.shtml vanni norsu&hl=fi

Suomen viimeinen norsu

Vanni painaa 4,5 tonnia ja hoitaja Tapio Torvinen noin 0,1 tonnia. 4,4 tonnin massaeron vuoksi asiat sujuvat vain, jos norsu on yhteistyöhaluinen ja hoitaja määrätietoinen.

Vuosien 1982 ja 1983 kiertueilla Vannilla ratsasti ikätoveri, Sirkus Finlandian nykyinen johtaja Anna Jernström.

Hampaanpesu on tuskallinen toimitus. Vannin molemmat syöksyhampaat ovat katkenneet, ja tyvet on pidettävä puhtaina. Epämiellyttävää oloa voi helpottaa keskittymällä ihan muihin asioihin, esimerkiksi banaanin varastamiseen vesisuihkua käyttävän Tapio Torvisen taskusta.

Norsussa kaikki on suurta. Lantaa kertyy kolme kottikärryllistä päivässä ja toiset kolme yössä.

Norsujen näkö on huono ja Vannin silmä ruskea.

32-vuotias Vanni on Suomen ainoa norsu. Syksyllä se muuttaa Ukrainaan. Siellä Vanni voi olla enemmän ulkona, eikä sen tarvitse enää olla yksin.

teksti: Tomi Tuomaala, kuvat: Petteri Kivimäki

Ensin on tyhjä aitaus, takana on tallin ovi. Ovesta työntyy kärsä ja kärsän perässä koko norsu. Vanni on aivan tolkuttoman iso. Se on iso jopa afrikannorsuksi, säkäkorkeudeltaan liki kolmemetrinen. Painoa Suomen ainoalla norsulla on pyöreästi neljä ja puoli tonnia.

Ollaan Liedossa, Turun lähellä. Varsinaissuomalaisessa maalaismaisemassa Vanni näyttää olevan väärässä paikassa.

Mistä se on tullut tänne?

Vuotta 1980 edeltävästä ajasta ei tiedetä juuri mitään. Voidaan arvailla ja olettaa.

Vanni on syntynyt tiettävästi vuonna 1973 vapaana. Vuodesta on toisenlaistakin tietoa. Vapaana syntyminen on melko varmaa, sillä afrikannorsut lisääntyvät vankeudessa vain hyvin harvoin.

Ruotsalaisen norsukouluttajan Dan Koehlin nettitietopankin mukaan Vanni olisi 1970-luvulla elänyt Jugoslaviassa. Tiedon Koehl muistaa saaneensa suomalaiselta naishoitajalta, joka piti Vannista huolta maahantuontikaranteenin aikana. Nimeä Koehl ei muista, mutta kylläkin sen, että naisella oli ruotsalainen nimi.

Nina Rönnberg on Koehlin tarkoittama hoitaja. Mutta työpaikaltaan Korkeasaaresta tavoitettu Rönnbergkään ei muista, keneltä kuuli Vannin Jugoslavian-taustasta.

Loppujen lopuksi varmaa on ainakin se, että jossakin vaiheessa Vanni on asunut Saksassa ja oppinut pelkäämään sirkustelttaa.

Jernströmit olivat perustaneet Sirkus Finlandian 1970-luvun puolivälissä. Norsunumeroita esittivät ulkopuoliset ryhmät, jotka olivat mukana yleensä kauden tai kaksi. Muutaman vuoden sirkustirehtööri Carl-Gustaf Jernström suunnitteli oman norsun hankintaa. Lopulta sellaista lähdettiin ostamaan.

Oli kevät 1980, Sirkus Finlandia oli kiertueella. Teuvalta Jernström ja sirkustaiteilija ja norsutuntija Josef Gärtner ajoivat Helsinkiin ja lensivät Frankfurtiin. Pellolla Heidelbergin lähellä seisoi konkurssiin menneen sirkuksen jäljiltä viiden afrikannorsun lauma.

Kaupat tehtiin kahdesta nuoresta naaraasta. Saksaan jätettiin rahaa rehuun, ja Jernström ja Gärtner palasivat Suomeen ja näytökseen.

Alkusyksyllä norsuja lähdettiin noutamaan. Ruokarahat oli ilmeisesti käytetty muuhun kuin oli sovittu, ja norsut olivat huonossa kunnossa. Laivamatkalla vointi heikkeni.

Suomessa norsujen kanssa Fagervikin kartanon karanteenitallissa Inkoossa oli aina kaksi ihmistä. Hoitajat nukkuivatkin norsujen vieressä.

Sitten toinen norsu, Buli, kuoli vatsahaavaan. Vanni suri öitä ja päiviä, mutta toipui.

Ensimmäiset harjoitukset Karjaalla. Vanni - tai tuohon aikaan Wani - pelkäsi telttaa.

- Tuli mieleen, että sille oli nuoruudessa tapahtunut jotain kammottavaa, muistelee Carl-Gustaf Jernström.

Käytettiin oveluutta.

- Meillä oli shetlanninponeja, joista oli tullut Vannin kavereita. Otin yhden ja kävelin sen kanssa telttaan. Käytiin maneesirundi, ja sitten toinen. Muutaman kerran jälkeen norsu alkoi seurata perässä. Vissiin se ajatteli, että jos tuo rääpäle uskaltaa, niin kyllä minäkin.

Vannin esiintyminen sisälsi tyypillisiä norsunumeroita. Se käveli ympäri maneesia, teki piruetteja, nosteli jalkoja. Ikätoveri Anna Jernström, nykyinen Sirkus Finlandian johtaja, ratsasti norsulla ja meni sen alle, kun Vanni laskeutui maahan.

- Sehän meni niin, että muut kouluttivat Vannia, ja minut laitettiin istumaan selkään ja sanottiin, että hymyile. Minä hymyilin.

Jalkapallo oli yksi niistä asioista, joista Vanni piti.

- Sillä oli rantapallo ja sitä se potki. Jos Vannilla oli pallo, niin kenen tahansa ei sopinut mennä sitä ottamaan, silloin saattoi tulla kärsällä vähän läppäystä, Carl-Gustaf Jernström kertoo.

Myös ulkoilu kiinnosti.

- Naapurin metsissä se talvipaikalla mennä rymisteli. Kerran sen hoitaja Pepino huuteli, että tule Vanni jo pois, nyt mennään tallille. Vanni ei tullut. Pepino lähti kävelemään kotiinpäin ja Vanni jäi metsään. Hetken päästä kuului aivan hirveä ryske ja huuto. Vanni juoksi perässä ja huusi, että älä tänne jätä, kyllä mä tulen.

Toisinaan ulkoilu oli hyvinkin spontaania ja omaehtoista.

- Muutaman kerran harjoituksissa teltassa Vanni päätti, että nyt riittää, ja juoksi pellolle syömään heinää. Toisinaan satuin noina hetkinä olemaan Vannin selässä, ja sitten mentiin pitkin peltoja, Anna Jernström sanoo.

Oman norsun pitäminen ei kuitenkaan ollut niin kannattavaa kuin alunperin oli arveltu.

Samaan aikaan hoitaja Pepino oli lähdössä pois Finlandiasta. Ja Vanni kasvoi aika lailla suuremmaksi kuin oli kuviteltu.

- Olisi pitänyt alkaa rakentaa uutta tallia, eikä rahatilanne välttämättä ollut kovin hyvä, Carl-Gustaf Jernström sanoo.

Perusteilla olevan eläintarha Zoolandian omistaja Kalle Eronen tuli ja halusi ostaa norsun.

Vanni muutti Lietoon vuonna 1984.

- Myöhemmin olen alkanut miettiä, että olisihan se ollut kiva, jos Vanni olisi jäänyt meille. Mutta ei silloin pitkään murehtinut, oli kuitenkin poneja ja muita eläimiä, Anna Jernström sanoo.

Maaliskuussa 1985 Zoolandiaan tuli uusi eläintenhoitaja. Teija Hakkaraisen sukunimi oli tuohon aikaan vielä Saarinen. Hän oli 20 vuotta vanha, käynyt kauppaopiston, mutta touhunnut ikänsä hevosten ja muiden eläinten kanssa. Zoolandiaan Hakkarainen halusi, koska siellä oli norsu.

Hakkaraiselle selvisi pian, että Vanni on kujeellinen olento.

- Vanni tekee pientä kiusaa ihan ajankulukseen. Sen kanssa pärjätäkseen pitää olla määrätietoinen ja sitkeä.

Haravanvarret Vanni pisti usein poikki ja istui kottikärryt lyttyyn. Se vei varomattomilta puistovierailta kassit, kamerat ja matkapuhelimet.

Julkinen käsilaukun inventaario on nähty useita kertoja, kun Vanni on tyhjentänyt laukun omalle puolelleen aitausta. Ihmisillä on käsi- ja olkalaukuissaan hyvinkin ihmeellisiä asioita.

- Kujeitaan se teki useammin, kun yleisöä oli paikalla. Se huomasi, että hoitaja ei kehtaa silloin karjua niin kovasti, Hakkarainen kertoo.

Yhden tapauksen Hakkarainen muistaa erityisen hyvin. Hän oli ostanut pienen vyölle kiinnitettävän radion, jota saattoi kuunnella töitä tehdessä.

- Vanni oli hirveän utelias, ja yritti tutkia sitä.

Kanava ei pysynyt pitkään paikallaan, kun laitetta tökittiin kärsällä. Lopuksi Hakkarainen kielsi moisen kokonaan.

Vanni keksi konstin.

- Vannilla oli sellainen tapa, että se nosti minut ilmaan niin, että roikuin sen hampaassa. Sitten se laski minut aidalle, jossa istuin ja rapsuttelin ja taputtelin sitä sen pään tasalta.

- Jälleen Vanni nosti kärsällään käteni hampaalleen ja sitten minut ilmaan. Mutta nytpä se ei laskenutkaan minua aidalle, vaan piti ilmassa. Hetken ehdin ihmetellä, mutta sitten tunsin kärsän vyötärölläni.

Vanni oli järjestänyt itselleen rauhallisen tilaisuuden tutkia kummaa kojetta.

Vuonna 1990 Suomen Tivoli päätti luopua Pepitasta, nelikymppisestä intiannorsustaan. Siitä tuli Vannin asuintoveri Zoolandiaan.

- Vanni oli pomo. Se oli hiukan isompi ja sillä oli syöksyhampaat. Mutta hirveän hyvin ne viihtyivät keskenään, kun norsu on laumaleläin, Hakkarainen muistelee.

Vanni oli kahdesta norsusta turvallisten rutiinien rakastaja, Pepita puolestaan huolettomampi, innokkaampi ulkoilija ja karkailija.

Yöksi tallin ovi varmistettiin pulteilla, mutta aina kiinnitys ei ollut tarpeeksi huolellinen. Pepita ruuvasi kärsällään mutterit auki ja lähti.

Rehuvarasto oli pistetty hujan hajan. Jalanjäljet ja suurehko lantakasa kavalsivat neidin käyneen naapurin pellolla. Aika selkeitä vihjeitä kävijästä löytyi myös pihamaalta: avolava-Hiace oli lykätty lantalaan ja sen katto oli istuttu littanaksi.

Ne olivat vanhan Zoolandian viimeisiä aikoja. Tuli konkurssi, ja Pepita kuoli. Kohdusta löytyi puolimetrinen kasvain.

Tarhan toiminta jatkui, kun löytyi uusi omistaja, Raimo Tuominen vaimoineen.

Alkanut kesä on todennäköisesti viimeinen, jona Suomessa voi nähdä norsun.

Jos menee Zoolandiaan, voi nähdä myös viimeisen suomalaisen norsun viimeiset suomalaiset hoitajat. Elina ja Tapio Torvinen viettivät 20 vuotta Ranuan eläinpuiston palveluksessa, mutta muuttivat vuodenvaihteessa Lietoon.

Ensikohtaamisella Vanni aukaisi Elina Torvisen kengännauhat. Pian intendentti Torvinen huomasi myös, että Vanni ei pidä siivoamisesta.

Hän imuroi tallin käytävää, kun jokin lensi läheltä ohi. Torvinen arveli syylliseksi lintua ja jatkoi hommia. Kohta jokin lensi taas ohi.

- Menin kertomaan Tuomisen Ramille, että tuo teidän norsu ei vissiin pidä imuroimisesta. Rami kysyi, että mistä huomasit.

Vanni oli pyörittänyt kärsällään lantakokkareita ja viskonut niillä Torvista.

- Se heittää muuten aika tarkasti.

Ammusmateriaalia riittää. Yhden yön aikana sitä syntyy kolme kottikärryllistä. Kottikärryt ovat perusmallia suuremmat, kaksipyöräiset.

Ihmekö tuo, jos syö niin kuin Vanni: 5-6 paalia heinää, 2-3 isoa lehtikerppua, 5 kiloa kauraa, 10 kiloa porkkanaa, 30 kiloa muita vihanneksia, juureksia ja hedelmiä, 2 kiloa E-vitamiinipellettejä, 300 grammaa merisuolaa ja päälle olkia ja oksia. Joka päivä.

Tapio Torvisen suhde isoihin eläimiin on tänä vuonna muuttunut.

- Aikanaan hevonenkin tuntui isolta. Vannin kanssa kun touhuaa, ja tuolla sen altakin kulkee, niin ei isoa elukkaa enää olekaan.

- Muistan, kun menin ensimmäistä kertaa ottamaan sitä kiinni. Vanni peruutti nurkkaan ja heilutteli korviaan, että äläpä ukko yritä. Silloin vähän hirvitti, vaikka minulle oli sanottu, että ei se mitään tee. Menin ja otin korvasta kiinni. Eikä se tehnyt mitään.

Vanni on tunnettu ihmisystävällisyydestään. Peruuttaessaankin se käyttää häntää luotaimena ja tunnustelee, ettei joku Torvinen jää alle. Kun painoa kuitenkin on tonnikaupalla ja voimaa sen mukaan, on hoitajan oltava varovainen.

Norsu on vaarallisimpia hoidettavia eläimiä, ja kymmenessä vuodessa on maailman eläintarhoissa kuollut kymmenkunta norsunhoitajaa.

Lajitoveria Vanni ei ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Kahdeksan kuukautta vuodesta Vanni on sisällä. Talvella sitä ei saa ulos kuin trukilla työntämällä.

Syksyt, talvet ja keväät se viettää pääasiassa betonilattialla, ja kovalla alustalla seisoskelu on alkanut vaikuttaa Vannin niveliin. Jäykkyys jaloissa lisääntyy, vaikka norsunaaras on vasta varhaiskeski-ikäinen.

- Se oli viimeinen vahvistus jo vuosia hautuneelle ajatukselle, että Vanni pitää saada muualle. Toivon, ettei kukaan enää toisikaan norsua Suomeen, sillä ei se kuulu näille leveysasteille, Raimo Tuominen sanoo.

Syyskuussa Suomen ainoa norsu lähtee maasta. Perillä odottaa hyvämaineinen eläintarha, suomalaista lämpimämpi ilmasto ja toinen afrikannorsunaaras. Myöhemmin laumaa aiotaan kasvattaa.

Operaatio on vaarallinen. Norsukouluttaja Dan Koehlin mukaan Vannin ikäisen norsun siirtämisessä on melkoiset riskit.

Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Uusi koti on Zoo Nikolaev Ukrainassa.

terve

Vanni-norsu muuttaa Zoo Nikolaeviin Ukrainaan.

aivan järkyttävä suru uutinen tuli tänää n julki.VANNI NORSU on kuollut ukrainassa jo elokuussa ja nyt vasta tieto tullu suomeen ZOOLANDIAAN.vanni kitui siellä eläintarhassa.kun vannia siirrettiin suomesta sinne,tarkoitus oli että suomen ainoa norsu saisi leppoisat eläkepäivät ja leikkikaverin toisesta norsusta siellä mutta totuus on että vannia ei hoidettu siellä ja vanni kärsi.Vanni oli vasta 33v,kun norsu voi elää jopa 70vuotiaaksi asti.olen järkyttynyt,vihainen ja surullinen.no nyt vannin on hyvä olla ,toivottavasti!!

Laitan vielä tietoa vanni-norsusta, vaikka asiat tapahtui vuosia sitten. Olen jostain lukenut, että vannilta katkaistiin ne isot hampaat täällä Suomessa. Sitten vanni alkoi riehua , hakkasi päätään seinään ym, eli luultiin aggressiiviseksi. Kun se oli kuollut ulkomailla, todettiin, että hampaat oli katkottu jotenkin väärin tai ei ollut hoidettu kunnolla katkaisun jälkeen ja tulehdus levisi koko pään alueelle aiheuttaen kovat tuskat. Siksi hakkasi päätään seinään ym. Lehdessä oli myöhemmin tieto, ettei Suomessa vannia hoitaneita aseteta syytteeseen. Eläinrääkkäystä siis se oli.

vihernarsistien mielestähän olisi eettisesti oikein lopettaa koko eläin.
eikähän tuota niiden kuuluisien ekologisten perusteiden pohjalta täällä kuuluisi pitääkään.

Niin..eläimet kärsivät myös hammassäryistä. asdfasdf voisitko kertoa, miten tarhakettujen hampaita hoidetaan ? Olen ymmärtänyt, että puolustelet miten hyvin eläimet voivat vankeudessa.

https://sirkusteltta.blogspot.com/2015/01/pepino.html

Anonymous said...

Onko sama henkilö joka myös kohteli norsua ja muita eläimiä väkivaltaisesti...
24 August 2016 at 22:54
Kari Nieminen said...

Kerro lisää.
24 August 2016 at 23:06
Anonymous said...

Täysin varmana tietona koirien hakkaaminen ja potkiminen, jopa odottavan koiran pahoinpitely rautatangolla. Eläintenpitokielto kahden hevosen pitämisestä pienessä koiratarhassa ym. kaltoinkohtelu. Sairasta toimintaa.
26 August 2016 at 21:36