Eu:n tukimiljardit

Anonyymi-ap

Tuossa pohdin sitä, kun päivän uutisissa puhuttiin siitä, kuinka EU jakaa rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Asiantuntija kertoi, että hakijoiden joukkoon mahtuu siksi entistä enemmän "huijareita". Nyt kun katsoo suurimpien tukea saavien maiden listaa: Kreikka, Italia, Espanja... mitä yhteistä näillä on? Mm. se, että kaikissa noissa maissa käy satoja miljoonia turisteja joka vuosi (kansantalous ei siis perustu tavaroiden valmistukseen ja vientiin). Se, että niissä on miljoonia ns. katukauppiaita, jotka myyvät kaduilla "kopio" -tavaraa satojen miljoonien edestä, ilman kuittia (luonnollisesti ilman maksettuja veroja). Pikkukaupoista ja baareista ei kuittia tahdo saada kuin erikseen pyytämällä, eli verot jäävät taasen maksamatta.

Suomen 1500€/kk palkalla ja 24% verokannalla tulee huomattavasti huonommin toimeen, kuin noiden maiden vastaavalla palkalla. Elintarvikkeet (paitsi maahan tuodut) ovat huomattavasti halvempia, polttoaine 50-70snt/litra edullisempaa, asuminen vuokrat 1/4, Suomen vuokrista jne. Tuntuu siis pahalta suomalaisena maksaa tukea noille varakkaammille maille, joilla vain on paremmat neuvottelijat Eu:ssa.

23

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskipalkka Suomessa on yli 3000 euroa kuussa.
      Voi sinua jos noin huonosti tienaat, minulla on eläkekin parempi.

      Tottakai ketkut yrittävät varastaa yhteisistä rahoista. Sitä varten EU:ssa on korruptionvastainen elin, jota johtaa suomalainen Itälä. Suomen pitää vain painaa päälle yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, että kyseinen elin saa tarpeeksi resursseja tutkimaan rosvojen puuhat.

      • Anonyymi

        Muistat varmaankin "kohun", kun puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin, minkä suuruinen pitäisi olla minimipalkka Suomessa. Marinin mielestä 3000€/kk, vihreiden Ohisalon mukaan 1500€/kk riittää. Suomessa on kuitenkin satojatuhansia työssäkäyviä, jotka tekevät "osa-aikatyötä" tuotakin pienemmällä palkalla ilman vuosi- ym. lomia. 3000€/kk on vain kansanedustajien ja heidän avustajiensa keskipalkka (käteen).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistat varmaankin "kohun", kun puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin, minkä suuruinen pitäisi olla minimipalkka Suomessa. Marinin mielestä 3000€/kk, vihreiden Ohisalon mukaan 1500€/kk riittää. Suomessa on kuitenkin satojatuhansia työssäkäyviä, jotka tekevät "osa-aikatyötä" tuotakin pienemmällä palkalla ilman vuosi- ym. lomia. 3000€/kk on vain kansanedustajien ja heidän avustajiensa keskipalkka (käteen).

        Verojen jälkeen jää 3000 eurosta 1500,nyt ehkä vähemmän . Lisäksi säästäjät menettävät vuoden tulonsa kokonaan. Niitäkin vielä näet on sillä juuri säästöillä nyt eletään.


      • Anonyymi

        Praskin olet puhumaan korruptiosta. EU parlamentin varapuheenjohtaja on nalkissa
        korruptiosta.


    • Anonyymi

      Suomi maailman onnelisin maa ?

      • Anonyymi

        Suomi maailman rehellisin maa ?


      • Anonyymi

        Onnelliseksi tulee vain pitkässä leipäjonossa. Siihen ku vielä räntää sataa niskaan
        niin tilanne on täydellinen


    • Anonyymi

      Marini innolla jakoi Suomen rahaa etelän veltoille!

      • Anonyymi

        Marin on katsonut mallia tuhmista tytöistä ja jakaa rahaa ku net sitä jotain muuta


    • Anonyymi

      EU hajoamassa kun ECB ei voi enää painatuttaa
      seteleitä ostaakseen etelä vetelä maiden
      monopoli pondeja johtuen jo nyt korkeasta inflaatiosta.

      • Anonyymi

        Kyse on EKPstä.Suomessa asutaan ja puhutaan suomea.Nimen muuttaminen toiseksi osoittaa järjestön rikollisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on EKPstä.Suomessa asutaan ja puhutaan suomea.Nimen muuttaminen toiseksi osoittaa järjestön rikollisuutta.

        EKP Eduskunnan keskusta tai kommunisti puolue?


    • Anonyymi

      Ilmasta löysää rahaa välikädet kahmi kaksinkäsin taskuihinsa!

    • Anonyymi

      Kun taloutta ylläpidetään yritysten tukiaisilla niin niillä ei ole mitään rajoja. Tuet paisuvat kuin pullataikina. Biljoona vuodessa ei enää riitä ja vuodesta 2012 lähtien on jo jaettu pelkkää elvytystukea kiinayrityksille n 15 biljoonaa. Viime vuosina on keksitty yhdistää tuet koronaan ja Ukrainan sotaan jonka tukeminen maksaa enemmän kuin ansiomme ovat.Kahden vuoden palkkoja vastaavat tuet 10 vuodessa merkitsevät talouden tuhoa eikä päinvastoin kuin EUn mummot puhuvat. Siksihän nyt on jätti-inflaatio jonka syy tämä Draghin suunnittelema biljoonaelvytys . Suuri syy tähän menoon on tietysti ne henkilöt jotka mättävät rahoja tileilleen ja vieläkin puolustavat EUn tolkuttomia johtajia. Tämä italialainen farssi on lopetettava jotta säilyttäisimme elämisen jatkumisen tässä kolkassa maailmaa. Tyhmyyden tukeminen pitää lopettaa.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa mutta Suomessa totuus ei ole totuus!
        Suomi on maailman korruptenein maa jota
        hallitsee Tarja Halosen SDP puolue ja hänen
        oppilaansa SDP Sanna Marin.


    • Anonyymi

      Euroopan komission ei niin järkevä puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdottaa eurooppalaisen suvereniteettirahaston perustamista. Hän lupaa asiasta tarkemman esityksen ensi kesänä. Tässä taas nähdään nainen, joka ei ymmärrä tavallisesta elämästä mitään.

    • Anonyymi

      niin, eu han ei ole mitenkään tasa arvoinen, niin että joka maalla olisi sama valta. Tottahan toki isommat ottavat pienemmiltä. Ja nyt kun suomikin on saatu jo isoon kuseen niin ottaminen kiihtyy ja suomipoika maksaa

    • Anonyymi

      Kreikka ,espanja,Portugali....niiden maiden tulot perustuu matkailijoilta tuleviin euroihin kun taas pohjoisessa vientituotteista saataviin euroihin .

    • Anonyymi

      Eu mafia plus EU korruption?

    • Anonyymi

      Paljonkos meet saadaan vai jäädäänkö maksun puolelle taas?

      • Anonyymi

        Meet vain maksaja!


    • Anonyymi

      Eu on Suomen raskas kusetaja! Miten Marinikin puolusti elvytyspakettia?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe