Mikään ei todista tällaisen päämäärän olleen tavoitteena, päinvastoin Ždanov suhtautui erittäin penseästi suomalaisten kommunistien ehdotelmiin.
Tuloksettomaksi jäi sen sijaan Mauri Ryömän marraskuussa 1944 tekemä, välirauhansopimuksen pykälistä kokonaan riippumaton aloite lähinnä metsäkaartilaisista ja vankiloista vapautuneista kommunisteista koostuvan vapaaehtoisjoukon perustamisesta taistelemaan saksalaisia vastaan Norjassa. Penseä Ždanov epäili Suomen kansan halukkuutta uuteen sotaan. Hertta Kuusisen ehdottama sodanjulistus Saksalle ei siksi liioin ollut tarpeen. Yhtä negatiivisesti kenraalieversti suhtautui »kypsymättömän» K. H. Wiikin ajatukseen maatalouden kollektivisoimisesta ja Yrjö Ruudun ajamaan tehtaiden sekä suurtilojen sosialisointiin. Tällaisilla puheilla saataisiin aikaan vain sekaannusta.
Hertta Kuusisen kerrottua monien valittavan, etteivät neuvostopanssarit jyrisseet saman tien Helsinkiin saakka Ždanov kieltäytyi hyväksymästä ajatusta »käydä siivellä ulkomailla», ts. hankkia voitto vierain käsin. Terijoen hallituksen surkeasti epäonnistunutta koetta ei selvästikään haluttu enää uudistaa.
Hankittuaan Stalinin suostumuksen Ždanov vielä vahvisti kielteisen kantansa Norjan sotaretkeen. Perimmältään kysymys oli kommunistien aseellisen järjestön synnyn estämisestä. Kuten Rentola on osoittanut, näin kävi jälleen kerran ilmi, mistä Moskovan Suomen-politiikassa oli kysymys. Tänne piti saada Neuvostoliitolle myötämielinen tai vähintään sen kanssa asioimaan kykenevä hallitus, joka nojautuisi mahdollisimman laajaan kannatukseen. Tuolloin se pystyisi toimimaan ilman voimakkaita sisäisiä häiriötekijöitä, jotka voisivat riistää ministeristöltä tilanteen hallinnan ja kyvyn maksaa sotakorvauksia. »Se suomalainen, jonka kanssa Ždanov sopi sotilasasioista, ei ollut reservin sotamies Mauri Ryömä, vaan marsalkka Gustaf Mannerheim, koska jälkimmäinen käytti siinä asiassa reaalista valtaa, joka ei ollut kenenkään suomalaisen horjutettavissa, ja hän oli valmis täyttämään ne kohtuulliset tarpeet, mitä Neuvostoliitto turvallisuutensa tai sodankäyntinsä vuoksi edellytti.»
Lähde J.K. Paasikivi Valtiomiehen elämäntyö osa 4.
Tuloksettomaksi jäi sen sijaan Mauri Ryömän marraskuussa 1944 tekemä, välirauhansopimuksen pykälistä kokonaan riippumaton aloite lähinnä metsäkaartilaisista ja vankiloista vapautuneista kommunisteista koostuvan vapaaehtoisjoukon perustamisesta taistelemaan saksalaisia vastaan Norjassa. Penseä Ždanov epäili Suomen kansan halukkuutta uuteen sotaan. Hertta Kuusisen ehdottama sodanjulistus Saksalle ei siksi liioin ollut tarpeen. Yhtä negatiivisesti kenraalieversti suhtautui »kypsymättömän» K. H. Wiikin ajatukseen maatalouden kollektivisoimisesta ja Yrjö Ruudun ajamaan tehtaiden sekä suurtilojen sosialisointiin. Tällaisilla puheilla saataisiin aikaan vain sekaannusta.
Hertta Kuusisen kerrottua monien valittavan, etteivät neuvostopanssarit jyrisseet saman tien Helsinkiin saakka Ždanov kieltäytyi hyväksymästä ajatusta »käydä siivellä ulkomailla», ts. hankkia voitto vierain käsin. Terijoen hallituksen surkeasti epäonnistunutta koetta ei selvästikään haluttu enää uudistaa.
Hankittuaan Stalinin suostumuksen Ždanov vielä vahvisti kielteisen kantansa Norjan sotaretkeen. Perimmältään kysymys oli kommunistien aseellisen järjestön synnyn estämisestä. Kuten Rentola on osoittanut, näin kävi jälleen kerran ilmi, mistä Moskovan Suomen-politiikassa oli kysymys. Tänne piti saada Neuvostoliitolle myötämielinen tai vähintään sen kanssa asioimaan kykenevä hallitus, joka nojautuisi mahdollisimman laajaan kannatukseen. Tuolloin se pystyisi toimimaan ilman voimakkaita sisäisiä häiriötekijöitä, jotka voisivat riistää ministeristöltä tilanteen hallinnan ja kyvyn maksaa sotakorvauksia. »Se suomalainen, jonka kanssa Ždanov sopi sotilasasioista, ei ollut reservin sotamies Mauri Ryömä, vaan marsalkka Gustaf Mannerheim, koska jälkimmäinen käytti siinä asiassa reaalista valtaa, joka ei ollut kenenkään suomalaisen horjutettavissa, ja hän oli valmis täyttämään ne kohtuulliset tarpeet, mitä Neuvostoliitto turvallisuutensa tai sodankäyntinsä vuoksi edellytti.»
Lähde J.K. Paasikivi Valtiomiehen elämäntyö osa 4.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Terijoen hallituksen asettaminen heti Talvisodan alettua osoittaa kiistatta,että Stalinin tarkoitus oli sovjetisoida Suomi.
Zdanov oli vain Stalinin juoksupoika.
Kun hyökkäys venyi alkuksi suunnitellusta parista viikosta jo kolmannelle kuukaudelle ja länsimaat uhkasivat tulla Suomen avuksi katsoi Stalin parhaaksi hyväksyä saavutetut minimitavoitteet ja solmia Moskovan rauhan.
Toisen kerran Stalin yritti Suomen sovjetisointi Toisen maailmansodan loppupuolella 1944 kesällä,jonka yrityksen suomalaiset onnistuivat torjumaan.
Sen jälkeen bolsevikit eivät vakavasti(tietenkin pääesikunnalla oli valmiita suunnitelmia)harkinneet Suomen valtausta.Heille riitti uskottava vaikutusvalta maamme ulkopoliittisiin ratkaisuihin nähden.Kaksi raskasta sotaa oli tehnyt vaikutuksensa!
Hertta Kuusisen kerrottua monien valittavan, etteivät neuvostopanssarit jyrisseet saman tien Helsinkiin saakka Ždanov kieltäytyi hyväksymästä ajatusta »käydä siivellä ulkomailla», ts. hankkia voitto vierain käsin. Terijoen hallituksen surkeasti epäonnistunutta koetta ei selvästikään haluttu enää uudistaa.
"Toisen kerran Stalin yritti Suomen sovjetisointi Toisen maailmansodan loppupuolella 1944 kesällä,jonka yrityksen suomalaiset onnistuivat torjumaan."
Näyttö puuttuu!
STALININ TAVOITE KESÄLLÄ 1944 OLI PALJON PITEMMÄLLÄ KUIN MINNE HÄN PÄÄSI, JOLLOIN ONNISTUESSAAN HÄN OLISI SAANUT RINTAMAN ROMAHTAMAAN!
VIIPURIN MENETYKSEN (20.6.1944) JÄLKEEN SUOMI TIEDUSTELI RAUHANEHTOJA JA SAI STALINILTA VASTAUKSEN: VAIN EHDOTON ANTAUTUMINEN KELPAA!
Niihin suostuminen olisi johtanut maan miehitykseen ja sovjetisointiin riippumatta siitä, mitä Suomen kohtalosta kokouksissa oli sovittu!
Edelleen NÄYTTÖ PUUTTUU!
Eipä pysty pöhveIi iskulauseitaan todistamaan:-D
Monet kommunistitkin taistelivat rintamilla Venäjää vastaan 1939-1944, joten eivätpä edes he halunneet sovjetti Suomea sotien jälkeen.
Koko yritys oli haaskausta ilman mitään saavuttamista ka jos Stalin ja Zdanov kuvittelivat 44-48 Suomen siirtyvän kommunismiin niin sotien perusteella kansalaiset eivät halunneet kansandemokratiaa muutamia henkilöitä luukunottamatta.
Hyö eivät taistelleet ainoastaan Venäjää vastaan vaan koko Neuvostoliittoa vastaan.
Onko sinulle ylläri jos oli tarkoitus. Ihmeempää jos ei olisi ollut.
Edelleen näyttö puuttuu!
Mikä näyttö puuttuu, sekö että sinä ole trolli. Ei puutu !
Ja sinä olet tyhmä puupää:-D
Niin onnistumisesta!
Ei vaan aikomuksesta!
Ei plhveIin mielikuvitushorina ole mikään näyttö🤡
Kyllä olisi voinut luovuttaa nämä metsäkaartilaiset ja vankilakommunistit sotaretkelle Saksan pohjoisia joukkoja vastaan. Tuli vaan mieleen Ukrainasta ja sinne nyt syötetystä uudesta sotaväestä.
Ždanoville tehtävä olisi ollut helppo, mikäli Hertta Kuusinen olisi syrjäyttänyt Kekkosen Stalinin silmissä, näin ei käynyt. Hertta oli jatkosodan turvasäilössä viettänyt kommunisti, menettänyt täysin kasvonsa suuren yleisön silmissä ja URKO VETREÄ POIKA, JONKA INTOHIMO OLI POTKIA KOKOOMUSLAISIA IIKOLLEJA JA UPSEEREITA.