Vastuullisin tehtävä

Seurakunnan johtajan tehtävä on vastuullisin koska hän vastaa laumastaan paimenenä (pastorina).
Tälläistä opettivat Jeesus ja Paavali.

Millaisia pätevyysvaatimuksia on Helluntaikirkossa paimenen tehtävään?
• Mielellään kaksi kastetta?
•Jumalan kutsu tehtävään?
• Henkikastettu ja voideltu?
• Ei kovin rahanahne?
• Hyvämaineinen eikä ole ollut avioliiton ulkopuolista huoruutta?
• Plussana kaatamisen armolahja?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyväksyykö Helluntaikirkko avioliiton ulkopuolella seksin harrastamista ja homoasia on vielä mietinnän alla.
Ihan kuin elettäisiin Lootin päivinä.

Äänestä

Jokaisen paimenen olisi syytä todistaa käsi Raamatulla seurakuntansa edessä että hänellä on Jumalan kutsu pastorin tehtävään juuri siihen seurakuntaan.
Muuten uskottavuus kärsii.
"Tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta."

Äänestä

Kristillisissä seurakunnissa luste tulee lisääntymään.
Ei kuulla mitä Henki sanoo tälle seurakunnalle.

Äänestä

Jeremian kirja 51:6 Paetkaa Baabelista ja pelastakoon kukin henkensä, älkää hukkuko sen syntiin. Sillä tämä on Herran koston aika, hän maksaa sille, mitä se on ansainnut.

Äänestä

Vauvakastettujen seurakunnan työntekijöiden ominaisuuksia:

Nakuileva kirkkoherra.
Jooga-naispiispa
Homoja vihkivä arkkipiispa.
Pride-papit
Tarokortti-papit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seurakunnan johtajan tehtävä on vastuullisin koska hän vastaa laumastaan paimenenä (pastorina).
Tälläistä opettivat Jeesus ja Paavali.

Millaisia pätevyysvaatimuksia on Helluntaikirkossa paimenen tehtävään?
• Mielellään kaksi kastetta?
•Jumalan kutsu tehtävään?
• Henkikastettu ja voideltu?
• Ei kovin rahanahne?
• Hyvämaineinen eikä ole ollut avioliiton ulkopuolista huoruutta?
• Plussana kaatamisen armolahja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu