Ulosotto rikoksesta

Anonyymi-ap

Rikoksena törkeä kavallus josta tuomittu ehdollista vankeutta 1v 8kk aikoinaan.
Milloin tämä velka vanhenee vai vanheneeko koskaan? Kavalluksen kohteena oli yksityinen hlö. Tuomio annettu 15 vuotta sitten.

Löysin tälläisen;
KOPSATTu uo sivuilta, mutta en oikein ymmärrä, mikä on luonnollinen hlö?

Yksityisoikeudellisten velkojen vanhentumisaika on tuomion antamisen jälkeen viisi vuotta ja tämä vanhentumisaika voidaan katkaista esimerkiksi muistuttamalla velallista velasta tai hakemalla ulosottoa.

Silloin kun velallisena on yksityishenkilö, vanhentuvat hänen yksityisoikeudelliset velkansa lopullisesti viimeistään 20 vuoden kuluttua (25 vuotta, jos velkoja on luonnollinen henkilö) velan eräpäivästä tai 15 vuoden kuluttua (20 vuotta, jos velkoja on luonnollinen henkilö tai jos korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun) tuomion antamispäivästä.

Useimmiten julkisoikeudellisten velkojen vanhentumisaika on viisi vuotta ja sitä ei voi katkaista.

Vanhentumisen jälkeen velkaa ei voi enää periä. Jos velalliselta on ulosmitattu ennen velan vanhentumista omaisuutta, saadaan nämä varat vielä käyttää vanhentuneen velan lyhentämiseksi.

11

885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, kuten edellä ilmenee, niin vanhenee 20 vuodessa. Olet tosin lisännyt eräpäivän. Sitä ei laissa mainita, aika alkaa lainvoimaisesta tuomiosta.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        ❤️ ­N­y­­­m­­f­o­­­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176596962

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Luonnollinen henkilö on ihminen.
      Mutta ei sen väliä. Velkasi on rikosperusteinen ja rangaistus vankeutta. Se yksin riittää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rikosvelka ei vanhene ikinä, jos siitä ei ole annettu ulosottoperustetta.

      Mutta kun ulosottoperuste on annettu, rikosvelka vanhenee lopullisesti 20 vuodessa ulosottoperusteeen antamisesta, jos sen vanheneminen on aina välillä katkaistu viiden vuoden välein.

      • Anonyymi

        Yritin miettiä, että menee oikein ja korrektisti, mutta meni sittenkin väärin.

        Siis jos rikosvelasta ei ole ulosottoperustetta annettu, se voi vanhentua, jos siitä ei välillä esitetä maksuvaatimusta kolmen vuoden välein. Mutta se ei ikinä vanhene lopullisesti, ellei siitä ole annettu ulosottoperustetta.

        Mutta kun ulosottoperuste on annettu, rikosvelka vanhenee lopullisesti 20 vuodessa ulosottoperusteeen antamisesta, jos sen vanheneminen on ulosottoperusteen antamisen jälkeen aina välillä katkaistu viiden vuoden välein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosottoperuste, onko se annettu jos vieläkin on ulosottorekisterissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritin miettiä, että menee oikein ja korrektisti, mutta meni sittenkin väärin.

        Siis jos rikosvelasta ei ole ulosottoperustetta annettu, se voi vanhentua, jos siitä ei välillä esitetä maksuvaatimusta kolmen vuoden välein. Mutta se ei ikinä vanhene lopullisesti, ellei siitä ole annettu ulosottoperustetta.

        Mutta kun ulosottoperuste on annettu, rikosvelka vanhenee lopullisesti 20 vuodessa ulosottoperusteeen antamisesta, jos sen vanheneminen on ulosottoperusteen antamisen jälkeen aina välillä katkaistu viiden vuoden välein.

        No virhe se on vielä tässäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No virhe se on vielä tässäkin.

        Mielestäni se meni oikein, ja toivottavasti joku korjaa virheeni, jos sellainen on.

        Aloituksen otsikossa tosin puhuttiin ulosotosta, mikä merkitsee että ulosottoperuste on jo annettu.

        Aloituksessa siteerattiin myös kohtaa, jossa sanottiin rikosvelan vahentuvan lopullisesti 20 vuodessa tuomion antamisesta. Mielestäni tuomion antamisella ei tarkoiteta tässä yhteydessä rikostuomiota, vaan maksutuomiota eli ulosottoperusteen antamista. Joku korjatkoon, jos olen väärässä. Eli rikosvelka ei vanhene koskaan, jos velkaa ei ole laitettu ulosottoon.

        Olet vähän hajuilla. Lähes aina samassa oikeudenkäynnissä käsitellään, niin rikoksesta tekijälle seuraava rangaistus, kuin rikoksesta maksettavat korvaukset. Kun tuomio on saanut lain voiman alkaa molempien vanhenemisaika. Rikoksesta seuranneen rangaistuksen täytäntöönpanon vanheneminen ja korvausten osalta ulosoton vanheneminen.
        Täytäntöönpanossa se on aloittajan kertomassa rikosessa 10 vuotta ja korvausten 20 vuotta.
        Rikoksentekijähän saattaa livahtaa vaikka ulkomaille ja lymyilee siellä niin kauan, kunnes molemmat ajat ovat vanhentuneet. Periaatteessa velka ei vanhene koskaan, mutta sitä ei voi määräajan mentyä umpeen periä enää viranomaisten kautta.

        Kun selvästi ymmärrät asiasta jotain, niin voitko vielä suomentaa minulle seuraavan:

        ”Ulosottoperusteen määräaikaisuutta koskevaa sääntelyä sovelletaan kaikkiin ulosottoperusteisiin, joissa luonnolliselle henkilölle asetetaan maksuvelvoite. Erääntymisestä laskettavan lopullisen vanhentumisen osalta on perusteltua omaksua rajoitetumpi lähtökohta, jonka mukaan sääntelyä sovellettaisiin vain sopimukseen perustuviin rahavelkoihin. Sääntelyn ulkopuolelle jäisivät siten sopimukseen perustumattomat velvoitteet, kuten rikosperusteiset korvausvelat ja muut vahingonkorvauslakiin perustuvat korvausvelat.”

        Lainaus on hallituksen esityksestä HE83/2014.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      130
      7749
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      98
      7276
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7182
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      20
      6612
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6341
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      20
      5701
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5697
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5350
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5190
    Aihe