Mulla ei ole ketään kenelle tästä kertoa, en vain kehtaa/voi naispuolisille ystäville tästä puhua, pitäisivät mua ihan horona, joten kerron teille.
Juhlittiin eilen opiskelukavereiden kanssa itsenäisyyspäivää. Yöllä joskus kahden kolmen maissa jäljellä oli enää 6 riehakasta juhlijaa. Siinä sohvalla lojuessa, musiikkia kuunnellessa ja skumpan loppuja juodessa alkoi kädet hieman levottomasti koskettelemaan ja yksi asia johti toiseen ja päädyttiin harrastamaan olohuoneen lattialla ryhmäseksiä; meitä oli 2 naista ja 4 miestä. Aivan tajunnan räjäyttävää! Yhtä lukuunottamatta tämä oli meille ensimmäinen kerta. Ei olla mitään sen kummempia tuttuja, opiskellaan samassa oppilaitoksessa ja kunhan päädyttiin samoihin kotibileisiin. En ole ennen harrastanut seksiä noin monen kanssa ja ekaa kertaa naisen kanssa. Huh. Mä haluan tehdä tän uudestaan!
Itsenäisyyspäivän bileiden jatkot meni vähän villiksi
4
3075
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvät bileet ollu sitten😍🥰
Tuollaiseen osallistuisi mielellään itsekin M40 - Anonyymi
Oikein mukavat opiskelijapippalothan teillä onkin sitten ollut ;)
- Anonyymi
Ja nekin Vain ap:n korvien välissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nekin Vain ap:n korvien välissä
Ei välttämättä.
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa nuorena.
Eri asia
Oltiin päätetty mennä perikunnan mökille 2N ja 6M seksiä harrastamaan.
Minut oli jo riisuttu ja olin miesten ympäröimänä niin saatiin ilmoitus ettei toinen nainen tulekkaan.
Mieheni puhui jo homman perumisesta.
Sanoin antavani kaikille kuten oltiin sovittu otin 2 tai 3M kerrallaan niin pystyin antamaan tasapuolisesti huomiota ǰokaiselle.
Pillu ķestu kun paljaalla pantiin niin liukasta oli.
Joka mies sai halutessaan panna ja useita kertoja.
Olin viiden miehen kimppanainen ja jaksoin koko viikonlopun.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380