Mitää odotusarvoja ei Perussuomalaisten kohdalla ole. Näköjään riittää, että persut pysyy äänessä ja muistaa valittaa. Kukaan ei odota mitään saavutuksia. Eli persuja kannatetaan pelkästä säälistä.
Perussuomalaisia kannatetaan säälistä
Anonyymi-ap
34116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kyllä nyt tuli taas antipersulta niin säälittävä töräytys, että ei taida olla ihan kaikki intiaanit kanootissa. Säälittävää tuollainen kyllä on. Tosiasiassa ei mitään sanottavaa, mutta aloituksia pukkaa.
Ja sinun kommenttisihan se oli varsinainen esimerkki asiapitoisuudesta? :))))
Perussuomalainen puolue on suhteellisen nuori poliittisella kentällä. Perussuomalaiset äänestäjät ovat ennen äänestäneet muita suomalaisia puolueita ja ne huonommiksi havainneet. Tästä syystä perussuomalaiset ovat saaneet kannatusta läpi puoluekentän niin paljon, että puolue on yksi Suomen suurimpia.
Pärjää mainiosti omallesi :))))))
Persupolitiikka perustuu asioiden ja kannattajiensa totaaliseen yksinkertaistukseen/yksinkertaisuuteen. Eduskunnassa sen huomaa siitä, että mikäli persujen esittämiin yksinkertaisiin kysymyksiin vastataan liian monimutkaisesti, niin persut kyselevät samaa yksinkertaista kysymystä uudestaan, koska eivät tajunneet mitään esitetystä vastauksesta. Puolue on siis olemassa vain siksi, että tolloimmillekin olisi oma puolue.
Noista jutuistasi, ei voin tuntea syvää myötähäpeää.
Otetaan uusiksi 🤣
Noista jutuistasi ei voi kuin kokea syvää myötähäpeää.
No niin 🤣 Tarinasi ovat jo nyyn typeriä, että menee ihan pasmat sekaisin. Ei voi uskoa että joku toistelee tuon tasoista diibadaabaa. 🤣
Ja mitähän oikein tahdoit sanoa?
Se on siinä alla, korjattuna versiona 🤣
Persuko tuntisi myötähäpeää? ))))
Vihaa pikemminkin.
Eiköhän tuo toistelusi ole jonkinlaista vihaa persuja kohtaan, niin voimakasta että se tuollaisessa esittämässäsi muodossa aihgheuttaa tosiaan syvää myötähäpeää ;)))))
Aivan.
😄😄😄
Juuri noin.
Aiheuttaako?
Niin se vaatii äärimmäistä viisautta että tuo valtionvelka on saatu noin suureksi.
Oi pelimannesetä, kerro meille, mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
En ymmärrä äänestäjiä , jotka äänestivät nämä valtaan .
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa , nyt nähtiin mihin ne rahat meni 🤣
Ei tullut euro kahtena ei 🤣🤣🤣
Persujen vallanhimo ja kyvyttömyys valtaan ovat ongelma koko Suomelle. Sanoisin, että kansallinen ongelma, jossa poikii myös kansainvälinen ongelma.
Sipilä pisti stoppia velkaantumiseen hallituksessaan mutta Persut ei tätä kestäneet vaan siirtyivät oppositioon. Hallitusvastuu ei sovi Persuille alkuunsakaan.
Kyllä sinä antipersu, olet tosiaan liian tyhmä jopa tälle palstalle.
No älä välitä. Ensi vuonna et saaropoakaan itsellesi. Siinä menee hyvät humalat.
Työntää rahat persuille ,ja jättää korona hoitamatta. Ostaa vain vesipyssyjä.
Tosiaan.
Eikä tule koskaan sopimaankaan.
SDP:n inho lisääntyy vauhdilla ja demarikommareita ei kohta äänestä kukaan. Pressut on lähes aina oikeassa eikö ole kummallista...
Ja sitten laskit kissan ulos. Muista myös päästää sisälle.
Muita puolueita kannatetaan tyhmyydestä.
Ainakin persuja
Perussuomalaisten kannatuksen syystä en tiedä, mutta sinä kyllä olet todellakin säälittävä näiden palstaturinoidesi kanssa.
Persupolitiikka on hirveää sössimistä vailla suuntaa. Mutta säälipisteitähän sössimisellä saa ihan hyvin.
Mene nyt demu runkulle välillä,kun et muuta
keksi.
Tulihan se sieltä. Persukommentti.taattua alapää höttöä.
Näinhän se osittain on. Ja valheet kaiken hyväksi muuttumiseksi saa persujen silmät sädehtimään. Kyllä Orpo Ja seuraava oppositio lyö niin isot luut persujen kurkkuun ,ettei ennen ole nähty. Ihan hauska Kyllä sivusta seurata.