Käykää lukemassa lisää Timo Vihavaisen blogista:
"Kuten useimmat ovat jo huomanneet, erityisesti yliopistomaailmamme ja sen mukana etujoukoissa häärivät kulttuurin mestarit tai sellaisiksi pyrkivät ovat meilläkin viime vuosikymmeninä välittömästi omaksuneet amerikkalaiset radikaalit muodit, olipa niillä sitten jotakin relevanssia oman maamme oloihin nähden tai ei.
Postkolonialismi, antirasismi, ”turvallisten tilojen” puuhaaminen, gender-ideologia,”metoo-vallankumous” ja vastaavat ilmiöt saapuvat meille nyt yhtä nopeasti kuin internet toimii. Valmiutta niiden vastaanottamiseen on riittävästi siinä kritiikittömässä massassa, joka muodostaa radikaalin eliitin ja hallitsee uuden sukupolven korkeakoulutusta.
Furedin kirja on sangen kiinnostava ja arvokas etenkin sikäli, että se paitsi kumoaa nykyisen radikaalin ideologian perusteesit, myös hahmottelee sen perusteiden historian. Sellaiset avainkäsitteet kuin identiteettikriisi, jonka isä on tunnettu kehityspsykologi Erik H. Erikson tai vaikkapa binäärisen ajattelun käsite ovat huomattavan uusia innovaatioita.
...
Tämän hetkinen -ja toivottavasti lyhytaikaiseksi jäävä -kulttuuriradikalismin aalto eli radical chic korostaa ennen muuta paria keskeistä perusasiaa. Niistä yksi on rajattomuus, mikä ymmärretään arvoksi sinänsä ja kaikkialla: niin valtioiden välillä, ihmisyksilön kasvussa ja kasvatuksessa ja koko ajattelussa yleensä.
Kirjoittaja esittää hämmästyttävän kavalkadin esimerkkejä siitä, miten pitkälle tietyissä maissa -lähiinnä joissakin USA:n osavaltioissa- on menty rajojen ja niiden olemassaoloa edellyttävän ajattelun ja käyttäytymisen suoranaisesta kieltämisestä. Luettelo antaa osviittaa niistä periaatteista, jotka ovat hyväksyttäviä ja niiden vastakohdista:
-inklusiivinen eli ei-ulossulkeva
-joustava eli ei-pysyvä
-kosmopoliittinen eli ei-kansallinen
-tunne eli ei-järki
-feminiininen eli ei-maskuliininen
-binäärisesti neutraali eli ei-binäärisesti (joko-tai) määritelty
-hybridinen eli ei-eristäytynyt
-heterogeenisyys eli ei-homogeenisyys
-avoimuus eli ei-arvottavuus
-läpinäkyvyys eli ei-yksityisyys
-sosiaalinen sukupuoli eli ei-biologinen sukupuoli"
/Timo Vihavainen

Vastaukset 4
Vanhimmat
WOKETUSTA
Ruotsalainen teräsjätti SSAB kehottaa työntekijöitään välttämään jouluntoivotuksia työpaikalla. Yhtiön sisäisessä verkossa Ruotsissa henkilöstöhallinto ohjeistaa työntekijöitä sanomaan kollegoille sen sijaan ”god helg” eli ”hyviä vapaita”.
Työkavereille ei myöskään suositusten mukaan tulisi huikata lomille lähtiessä, että nähdään ”joulun jälkeen” vaan ennemmin ”lomien jälkeen” tai yksinkertaisesti ”vuoden alussa”.
Inklusiivisella kielenkäytöllä yritys kertoo pyrkivänsä siihen, että sen eri taustoista tulleet työntekijät kokisivat itsensä kunnioitetuiksi.
Pitää ottaa huomioon että suurin osa eurooppalaisista ei vietä mitään joulua. Kyllä kristitytkin tuntisivat olonsa syrjityksi jos heille toivotettaisiin hyvää IDiä tai hanukkaa.
Eivät he muslimien juhlien mainintaa ole kieltäneet
Woke on aikamme vaikein syöpä. Se on kitkettävä armotta.