Lääkeyhtiöiden voitot vaativat vanhusten tappamista.

Lääkeyhtiöiden voittojen rajatonta kasvua estää valtioiden ylivelkaantuminen, mikä puolestaan johtuu vanhusten ja sairaiden liian suureksi kasvaneesta osuudesta väestöissä. Hoitopaikkojen ja hoitotyön valtaviksi paisuneet kulut aiheuttavat sen, että lääkeyhtiöiden suurasiakkaat, valtiot, velkaantuvat vauhdilla, eikä niillä edes nyt ole varaa lääkkeisiin, vaikka ostavat halvinta. Lääkeyhtiöillä on vain yksi keino turvata voittojen kasvaminen tulevaisuudessa. Vanhuksia on tapettava ja keski-ikää alennettava niin paljon, että hoitokuluista leikkaantuu pois hyvin suuri osuus, mikä voidaan käyttää korkeahintaisiin lääkkeisiin.

Mutta, miten valtiot ja lääkeviranomaiset saada mukaan hankkeeseen? Maapallon pelastaminen liikakansoittumiselta, valtioiden talouksien kohentaminen, mikä mahdollistaa vallanpitäjille jatkossa entistäkin suuremmat palkkiot, sekä lääkeyhtiöiden päättäjille jakamat suorat lahjukset, ovat kombinaatio, millä vallanpitäjät on saatu mukaan. Etenkin "maapallon pelastaminen" tuleville sukupolville on asia, millä vallanpitäjät ovat voineet perustella osallistumistaan vanhusten joukkotuhontaan, samalla kun ovat lahjuksia vastaanottaneet.

Entä käytännön toteutus?

Luodaan pandemia ja tehdään kahdenlaisia rokotteita. WHO ohjeistaa rokottamaan kaikkialla vanhukset ja vaikeasti sairaat ensin, eli kallista hoitotyötä ja kalliita hoitopaikkoja vaativat tuottamattomat. Annetaan heille rokote, mikä tappaa hauraimmat nopeasti ja sitkeimmätkin muutamassa vuodessa. Muulle väestölle annetaan tämän jälkeen vaaraton, ihan eri rokote. Kaikista rokotteista peritään hintaa, millä lääkemafiat tekevät huimia voittoja, joista jaetaan lahjuksia rikoskumppaneille.

Ja nyt on voitot turvattu lääkemafioille myös tulevaisuudessa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

enempi varmaan hiirien ja rottien tappamista vai mitä ....SDP - ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu