Poistin omaa kalustoani alkusyksyllä Traficomin sivulla liikennekäytöstä ja sain siitä hyvästä pienet maksut. Nyt sitten muutama kuukausi myöhemmin Trafi on palauttanut kaikki liikenne käytöstä poistamani kulkineet takaisin liikennekäyttöön.
Virkailijan mukaan en vain ole tehnyt liikenteestä poistoa, vaikka olen ne onnistunut jotenkin Trafille maksamaan.
Yritin nyt uudestaan saada liikenteestäpoistoja aikaiseksi, mutta minun osaltani kyseinen toimenpide keskeytyy aina, eikä ole enää jostain syystä mahdollinen.
Valitettavasti Trafilla on monopoli Suomessa.
Virkailijan mukaan en vain ole tehnyt liikenteestä poistoa, vaikka olen ne onnistunut jotenkin Trafille maksamaan.
Yritin nyt uudestaan saada liikenteestäpoistoja aikaiseksi, mutta minun osaltani kyseinen toimenpide keskeytyy aina, eikä ole enää jostain syystä mahdollinen.
Valitettavasti Trafilla on monopoli Suomessa.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Niillä on joku kampanja menossa rahan keräämiseksi varmaan. Lyhytaikaiset liikennekäytöstäpoistot on ainakin estetty.
TÄÄ NYT
ON IHAN TAVANOMAISTA VIRANOMAIS-FASISMIA SUOMESSA-
JOTA ESIM TUKI-ASIAKKAAT JOUTUU JATKUVASTI KOKEMAAN.
Netti asiointi teki vielä kaikesta paljon sekvampaa ja sotkuja riittää-
asiakas aina vaarassa joutua henk koht konkurssiin kun asiat sotketaan oikeen tarkotuksella.
onnellinen kansa makselkoon.
kaikki netti-asioinnit virallisissa asioinneissa ja pankeissa tulisi kieltää lailla.
kansallistettava-
suurfirmat-
valtion pankki
valtion posti
valtion tele-puhelin
valtion sähkö
valtion tie-laitos jne
Liikenteestä poiton yhteydesä ei kysytä sitä, kuinka pitkäksi aikaa poisto on tarkoitettu. Poisto loppu sitten, kun ajoneuvon omistaja ottaa ajoneuvon uudelleen liikennekäyttöön.
Liikenteestäpoiston voi tehdä vaikka vain vuorokaudeksi.
Toppeja töissä, siksi!
Toopeja.
Asaistahan tietenkin kannattaa itkeä Suomi24:lla anonyyminä. Sehän ratkaisee aina kaikki ongelmat.
Ei kait noihin ongelmiin auta mikään itkeminen? Kokeilin puhelimessa hoitaa vastaavia asioita. Ei ole kuulemma mahdollista. Maksat vaan ja itket, Trafi korjaa potin!
Et vain osaa.
Enpä ihmettelisi, jos joku laittaisi pikku paukun postissa tuohonkin persereikään!
Lopetapa tuollainen halpispersuilu heti.
Miten niin "tapa" älä yllytä.
Aloittaja ei vaan osaa. Hyvin onnistuu poistaminen Trafin verkkopalvelussa.
Ihan riittävän Trafi on minun makuun. Samalla Suomi-kirjautumisella voi hoitaa muitakin asioita, vaikka tilata uuden verokortin Verottajalta.
Aloittaja tässä. Ei muuten onnistu, on tässä ollut firman IT mukana. Ei vaan onnistu Trafin sivujen kautta. Sen verran saat nyt siimaa, että IT poisti kokeeksi oman autonsa omilla tunnuksillaan, niin sepä onnistui.
Trafi ei ole yritys!
Se on valtion virasto. Samalla tavalla kuin poliisi ja kaikki muutkin valtion laitokset.
Samanlainen kuin viinakauppa. Rahat vie ja tuloksena on paska olo.
Samanlaisia ovat. Molempien palvelujakin on pakko käyttää halusi tai ei.
Minulle antoivat ohjeen vaihtaa tietokone, kun Trafin sivut eivät toimineet kunnolla. Tai selain. Tai jotain muuta. Mutta asia jäi hoitamatta ja on sitä edelleen, enkä tiedä kuinka tuon natsi-korporaation kanssa voisi saada asiansa hoidetuksi.
Virustorjunta blokkaa Trafin verkkopalvelua. Sisään pääsee kyllä tarkastelemaan omia tietoja, mutta mitään maksullisia toimenpiteitä ei voi suorittaa. Homma kuitenkin onnistuu sulkemalla virustorjunta kirjautumisen aikana, mikä sinänsä kertoo varsin paljon lafkan palvelun tasosta. Ei jatkoon.
Kun asentelee koneelleen haittaohjelmia, niin ei pidä sitten itkeä miksei mikään toimi.
Tuskinpa se nyt mistään asiakkaan koneen haittaohjelmasta on kiinni, jos pystyy tunnistautumaan ja pääsee Trafin sivuille. Trafin sivuilla muuten varoitetaan jostakin häiriöstä huomisen osalta?!? Kuinkahan kauan Trafi on tuotakin häiriötä mahtanut "hyödyntää"?
Nimenomaan kyse on asennetusta haittaohjelmasta, jonka aikaisempi kommentoija myönsi.
Evästeessä olevalla tunnisteella voi kirjautua eri Suomi-palveluihin saman istunnon aikana. Haittaohjelma näemmä blokkaa sen.
On se hieno virasto kun Espanjaan maksetaan palkat.
Jos käyttää edgeä niin voi kokeilla firefoxia ja päinvastoin josko auttaisi. Joskus nuo evästeet tekee kiusaa...,,
Maksoin joskus kahteen kertaan jonkun maksun johtui tietokone ongelmista tms laitoin viestiä että maksoin 2 kertaan mitään vastausta tms ei koskaan kuulunut
Alkaa olla sellaisia piirteitä näissä valtion lafkoissa, että näitä vielä pannaan maksuun!
Ja paaaskat. Työkseni autohommia tekevänä voin huoletta sanoa että te ette vain osaa.
Olen räplännytkin, aikanaan. Trafille on se ja sama minkä merkkinen auto on. Mutta jos ei osaa, niin ei osaa. Ei se ole Trafin syy.
Baskat ittelles.
Naapuri muutti muualle ja vielä kymmenen vuoden jälkeenkin ajoneuvoverot tulee hänen vanhaan osoitteeseensa. uusi asukas laittaa kuoren aina meidän postilaatikkoon.
Kyllästyin tähän ja selvitin verovelvollisen uuden osoitteen vajaassa viidessätoista minuutissa. Soitin traficomille ilmoittaakseni osoitteen heille.
Eivät voi ottaa tietoa vastaan, koska en itse ole tuo verovelvollinen.
Nykyään vaan nakkaan kuoren ojaan postilaatikolta palatessani.
On se vaikiaa!
Suomessa viranomainen on aina oikeassa!
Silloinkin kun on väärässä!
Minä sain homman pelaamaan, kun tunnistauduin toisen pankin tunnuksilla. Se vaan on niin, että Nordean tunnuksilla palvelun maksaminen keskeytyy. Osaat sitten vaikka kuinka.
Eli naapurisi oli sössinyt osoitteenmuutoksensa. Ei se ole Trafin syy.
vuosi 2023.
taas ajoneuvovero vanhaan osoitteeseen. Traficom on voimaton. digi ja väestötieto on myös voimaton.
Uhkaa käräjillä, jos homma ei toimi.
Käräjäoikeudet tuskin ottavat käsiteltäväkseen juttuja, joissa syyllinen löytyy peilistä.
Trafilla on todella surkeaa henkilökuntaa...puhelimessa sanovat ja opastavat muuta kuin itse toimistossa....hyvin mieenkiintoista toimintaa...rikoslaista löytyy toiminnalle oma nimikin.
No mutta siitä vain tekemään rikosilmoitus. Mikä estää? Jonkun muunko se pitäisi tehdä?
Heh, luulitko että Suomessa voi tehdä rikosilmoituksen valtion lafkasta? Älä unta nää!
No sitten ei auta kuin uhriutua Suomi24:lla.
Usko tai älä, näitäkin ne joutuvat seuraamaan nykyään. Yrityskuva ja bonukset ja sillai.
Poistin juuri Traficomin sivuilla ajoneuvon toistaiseksi liikennekäytöstä kuten tein viime vuonnakin. Ajoneuvo on poistettu liikennekäytöstä kunnes tekee sinne jälleen liikennekäyttöön ottamisen.
Sehän antaa kuitin liikennekäytöstä poistamisesta jossa on kaikki tiedot. Tallenna aina se kuitti.
Minä en tallentanut sitä kuittia, mutta asiahan selvisi, kun esitin tiliotteesta Trafille suoritetun maksun. Kova jänkkäyshän siinä kyllä oli.
Olen saanut erittäin hyvää palvelua Traficomista.
Yhden harrasteauton liikennekäytöstä poisto oli kerran jäänyt aktivoitumatta. Kun tuli seuraava autoveromaksu huomasin sen ja soitin Trafiin ja kerroin että muistelen että tein kyllä syksyllä liikennekäytöstä poiston.
Virkailija ystävällisesti kävi läpi rekisteritietoja ja sanoi että olet kyllä silloin ja silloin tehnyt ilmoituksen, mutta se ei ole jostain syystä mennyt läpi. Liekö en ”palannut maksun jälkeen myyjän palveluun”.
Hän kirjasi liikennekäytöstä poiston ja sanoi että nyt se on voimassa siitä päivästä lähtien kun sen yritin tehdä, autoverosta tulee uusi lasku jossa on huomioitu ja vakuutusyhtiö hyvittää maksetut vakuutusmaksut. Toimi hienosti homma.
Tuo aktivoitumatta jääminen isossa valtion virastossa on yllättävää ja näyttää olevan turhan tavallistakin viestien perusteella. Valtorin touhua?
Minä taas poistin autoni talveksi liikennekäytöstä vakuutusyhtiön konttorissa. Ennen. Nyt If vakuutusyhtiö ilmoittaa ettei sillä ole yhtään konttoria Suomessa. "Asiat voi hoitaa digitaalisesti tai puhelimessa." En tiedä kuinka onnistuu tiunnistamisineen.
tää if on kyllä uskomaton firma. oli matkavakuutus ja siinä kortti joka piti kelvata maksusta sairaalas ulkomailla. no ei ite maksoin. sitte kuittien kanssa if konttoriin niin ohjasivat soittamaan aulan puhelimestaan itselleen kun palvelu vain puhelumitse. no kaskivat en itse hakee kelasta korvauksia ja sitte lahettaa ne kelan paperit heille ni maksoivat loput. vattu sentaan. sen jalkeen ei matkavakuutusta ole ollut ja autokolarin jalkeen lahti kasko