Kyllä nyt Lieksan elinvoima kasvaa kohisten. Elinjohtaja on tehnyt päätöksen tuhannen tupsullisen pipon hankkimisesta. Joko lie viimeisin päätös Reino-tossuista Niinistön Aaro-pojalle pantu täytäntöön.
"Elin*voimajohtaja vauhdissa
Anonyymi-ap
60117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Voi tätä myötähäpeän määrää mikä taas edessä kun lehdet ja netti irvailee kuvien kanssa kun lieksalaisilla tupsupipot päässä. Sama oli menneinä vuosina kun kaikki pösilöt kulki reinotossuissa ympäri kaupunkia kesät talvet.
Elinvoimajohtaja ei ole nyt oikein tehtäviensä tasolla muuhun Suomeen verrattuna, tietysti osalle päättäjiä ja lieksalaisia se kelpaa matalampikin taso mutta ei kaikille. Taas järjestitte häpeän, että ei ilkeä sanoa olevansa Lieksasta.
Heh! Nyt Lieksa nousuun tupsupipoilla! Tää taitaakin olla tämän pahoinvointijohtajan suurin suurin saavutus urallaan!
Krääsän jakaminen kertoo todella paljon Lieksan kaupungin virkamiesten tasosta.
What!!! Tuhat tupsupipoa??!!! 😂 Ja kokonaishinta oli, mikä ????
Onpa jännä nähdä kuinka monella on aasipipo, anteeksi, tupsupipo päässä. Virkamiehillä tietysti ja valtuutetuilla... 🤭
Elinvoimajohtajan tuntee jatkossa kaupungilla helposti, kun tupsupipo heiluu päässä. Täyttä kaupunginrahojen haaskaamista.
Kysymys Lieksan kaupungin elinvoimajohtajalle.
Ihan omasta päästäkö keksit tämän pipoidean?
Johtoryhmä kehitteli tätä päissään monta viikkoa!
Saisiko tupsuun heilumaan GFN Lieksa mainoksen. Me "muut kunnat" ollaan sitten todella kateellisia teille bioöljyn menestystarinasta. 😁🤣
Tupsu pipo päähän rpkl tai tulee potkut kaupungin hommista
Valitettavasti tällä tavalla kaupunkia johdetaan. Sen takia tänne on niin vaikea saada osaajia, vihmerimmät pakenevat heti kun saavat tilaisuuden.
Onneksi meillä työttömillä on tonttu lakki niin ei tarvi laittaa tupsu pipoa
On hyvä että pipot ovat tyhjiä .
En hyväksy verorahojen tällaista käyttöä ja en tule kaupungin tupsupipoa käyttämään. Jokainen ostakoon oman piponsa.
Varmaan kävisi jos olisi sateekaaren värisiä pipoja jaossa, kustannuksista ei väliä.
En halua kyllä sellaistakaan.
Siinnä on kuvauslaitteet kovilla kun facepuukiin tulee kuvia tupsupipoisista lieksalaisesta.
Ja sitten taas peukutetaan. 👍👍👍👍👍
Eikö semmoinen homo/lesbo pipo olisi sinulle sopiva?
Jotain yli kuustonnia maksaa tämä loistava imagotemppu. Ei kukaan täysjärkinen noita pipoja pidä olipa tupsulla tai ilman. Tämänkö takia elinjohtajalle maksetaan palkkaa melkein kymppitonni kuussa? Naurettavaa.
Todella naurettavaa ja menee laariin Lieksan Lehden tennissukat logolla.
Millä kriteereillä tämä "elinjohtaja" on yleensä valittu ja ketä oli haastattelemassa ja valitsemassa. Se kertoisi jo paljon millä tasolla liikutaan.
Olishan se homo/lesbo pipo aika karsean näköinen.😁
Elämä riitti ennen ennen keinoja ym konsteja. Niinhän elämä oli.
Onko ajatteleminen muilta kielletty kun pitää olla elinvoimajohtaja mikä ajattelee vain elin voimaa. Elin voimaa johtaja ei saa sitten puolestaan ajatella muuta kuin elin voimaa koska ketään heistä ei saa rääkätä työllä. Onko tulossa veto voima johtaja ja pito voima johtaja ja paino voima johtaja ja keski pakois voima johtaja kaikille kymppi tonnia palkkaa ajattelee kukin vaan omaa voimaa ei saa ajatella mitään muuta eikä nähdä kokonais kuvaa koska silloin rääkkäisi itseään työllä ja valtuusto itkisi itsensä uneen
Reijo Kortelainen puhuu Lieksa 50 vuotta uudenvuoden juhlatilaisuudessa. Haluan nähdä Reken pipo päässä.
En halua kuunnella Rekku-Rekeä missään roolissa. Pysyköön poissa ihmisiä häiritsemästä.
Elinjohtaja oli ennen Kolilla hotellinjohtajana. Siinä meriitit. Ei ole hääppöset eväät.
En minäkään halua kuunnella ja en osallistu edes juhliin. Toiveissa että Lieksan Lehti kuvissaan tuo rekun esille tupsupipossaan.
Hotellinjohtaja elinvoimajohtajaksi, ei ihan ensimmäiseksi tule kyllä mieleen palkata vaativaan tehtävään. Ei lie ollut hakijoita tai suhteilla valittu.
Siihen aikaan Koli-hotellissa ei käynyt ketään, tarjoiltiin jäistä kalaa pöytään. Siinä on meriitit.
Olis hauskaa jos automaattinen kirjoituksenkorjaaja tekisi temput ja paketissa tulisi 5000 pipoa missä lukisi "missä ky*@ä siellä kulta".
Mitähän tulisi jos kaupungin päättäjät vaihdettaisiin vain somaleihin
Elinjohtaja on pienimmän riskin valinta eli on just samaa mieltä kuin kaupunginjohtaja. Niin pitää muidenkin olla, muuten tulee kenkää.
Kaavoitusasioista ei S.S.tiedä höykäsen pöläystä, ei edes pr-toimista. Jos isoin homma on kaupungin avustuksista päättäminen ja tupsupipo -temput, on turhaa kulunkia maksaa tälle emolle palkkaa tuhansia euroja.
Eikös siellä kaupungintalolla ole jos jonkinlaista sihteeriä, jotka voisivat tehdä nuo hommat. On kaupunginjohtajan sihteeri, on hallintojohtaja, on hallintosihteeri, on päätoiminen viestintäsihteeri, on hallintotoimiston sihteeri ja on vielä laskentasihteeri Tero Kiiskinen. On vielä uusi talousjohtaja Määttäsen leiriin. Mitä pirua nuo tekevät leipänsä eteen?
Lieksan elinvoima oli viimeisimmän tutkimuksen mukaan Suomen huonoimpia. Normaalissa työpaikassa tämä tupsupipojen haltija olisi saanut kenkää ajat sitten.
Helvetisti porukkaa kaupungin johdossa vaikka asukasluku vain vähenee. Kalossin kuva ahteriin joka toiselle. Miten tuo loisporukka on oikein päässyt sikiämään nuin isoksi. Joo, joo valtuutetutko näitä nuolee kieli pitkällä ja mahdollistaa nuiden loisten olon.
Voi jessus, seitsemällä tonnilla tupsupipoja! On meillä johtaja. Hän varmaan hoitaa noiden jakelun?
Ennen oli elinvoimaa niin ei tarvittu erillistä elin voima johtajaa. Elin voima johtajan palkkaaminen on vain surkeaa teeskentelyä että meillä on elin voimaa kun on elin voima johtaja. Mikään elin voima johtaja ei tänne tuo elin voimaa tupsu pipoilla jos elin voimaa ei muuten jo ole.
Mietin ihan samaa, että surkeasta elinvoimajohtajasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Noin kovapalkkaisella ei voi teettää sihteerinkään töitä.
Elinjohtajan tittelillä olevalta odottaisi laadukkaampaa työtä palkkansa eteen. Näpertelyä ollut koko ajan. Tilata nyt ihan tupsupipoja!! Olisin ymmärtänyt tupsupipot jossain Kaupunkikeskusyhdistyksen joulunavaus tai hämärän kaupan illassa, mutta Lieksa 50v. ja vielä kaupungin piikkiin. Kysyn ihan vakavissani elinjohtajalta, eikö hävetä ja eikö olisi jo aika itse erota tehtävistä, on nimittäin liian haastava pesti nyt sinulle??
Ei tullut sulla mieleen hakea elinvoimajohtajan paikkaa, kun tunnut olevan noin viisas?
Minulla on johtotehtävä ja vielä menestyvässä yrityksessä jonka toimintakulttuuri, vaatimustaso perustuu laatuun ja erityisesti siihen, että laatu kestää myös vertailun Suomen ulkopuolella. Lieksa on liian sisäänpäin kääntynyt ja omassa pienessä piirissä pyörivä, jossa ei valtaa haluta jakaa, saati pienimunaisuus ei anna myöten kysyä ja ottaa neuvoja piirin ulkopuolisilta vastaan. Lieksan kaataa sen sisäpiirin oikeassa olemisen harha.
Sulla ei taida olla muuta johtajuutta kuin Kelan jonossa olla ensimmäisenä. Jos olisit kunnon ihminen et valittaisi, vaan olsit hakenut virkaa. Turhaa sivusta huudella ja valittaa kun juna on jo mennyt.
Miksi hitossa virkaa Lieksan kaupungilta? Minulla on aina ollut kriteerinä työpaikan hyvämaineisuus ja sitä olen noudattanut aina. Ei näytä hyvältä CV:ssa duuni josta kuuluu ikäviä puheita. Jokaisen työnhakijan pitää tämä tiedostaa. Ja nykyaikana eteenpäin menevä, haasteita haluava, uudistuskykyinen ihminen vaihtaa työpaikkaa n. viiden vuoden välein. Lieksan johtajissakin näkyy näin ulkopuolisen silmin se, että heillä ei ole enää mitään annettavaa kaupungille ja kaupunkilaisille. Sama havainto nämä ikänsä kynsin hampain valtuustossa istuneet valtuutetut.
Kyllä! Juna on jo mennyt ja Saastamoinen seisoo ratapenkalla.
Lisähuomautus. En ole ikinä tarvinnut Kelan tai sosiaalitoimen apua. Toivon että he jotka sitä tarvitsevat, saavat myös sen. Heille se kuuluu, ei minulle.
Mitä sinä motkotat kuin akat? Olisit tehnyt asian hyväksi jotain? Vai eikö taidot oiisi riittänyt?
Johtajien tekemät hankinnat ja tilaukset, eikö niitä kukaan tarkista? Vaikka mitäpä siitä tarkistuksesta on silloin hyötyä, jos tarkistuksen tekijäkin on jäänyt junapenkereelle. Tupsupipoihin käytetty rahasumma, sillä olisi ollut tarkeämpiäkin kohteita. En ikinä olisi tarkistusallekirjoitusta minä laittanut tuollaiseen tilaukseen.
Yhtä vajaa kun veljensä. Ei mitään tajua mistään.
Sullekkin välttäisisateenkaari pipo.
Ainakin valtuustossa näihin voisi puuttua, mutmut...
Tupsu pipo ja sitten vielä se juhla perä kärry mikä maksoi kymmeniä tuhansia
Mikä juhlaperäkärry? Oliko elinjohtaja taas asialla? 😂
Muutamia tuhansia heijastimia ja tuhannelle ruuat uuden vuoden juhlaan. Pitäisi hieman katsoa perään, mitä tämä nainen ostelee!
Tilaukset pitää tehdä työn puolesta, kun juhliin on budjetoidut määrärahat varattu. Jos et hoida tehtäviäsi, niin sehän on virkavirhe. Seuraukset voivat olla kohtalokkaista.
Budjetoitu rahaa ei ole pakko käyttää. Tarvittaessa ne voi siirtää toiselle kustannus paikalle. Näille kun antaa vapaat kädet ilman tuplavarmistusta niin sutta ja sekundaa syntyy, on nähty.
Seuraukset painetaan villaisella kuten kävi talouspäällikön ja sivistysviraston valtionavustusten kanssa.
Kuullostaa ihan elinvoimajohtajan töiltä. Lieksa nousuun tupsupipo kerrallaan!
Jäikö hakematta rahat. 😂
Halvempi tarjous hylättiin kun ei ollut tupsua. Nyt tupsut heilumaan.
Ja näin heiluu tupsu, ja tupsu heiluu näin, ja näin heiluu tupsu, ja tupsu heiluu näin🧑🎄