Tänään tv 1:n ykkösaamussa oli toimittajan ahdisteltavana perussuomalaisten pj. Riikka Purra. Toimittaja oli kerrankin asiallinen perussuomalaista kohtaan ja antoi vastata kysymyksiin keskeyttämättä.
Purralla olikin erinomaisen hyviä näkemyksiä, ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin selvästi ja lisäksi perusteli kantansa niin hyvin, että toimittajan ei tarvinnut tivata vastausta useita kertoja samaan kysymykseen.
Ja parasta oli, että kaikki mitä Purra sanoi, siitä on helppo olla täysin samaa mieltä! Tiedoksi joka ei katsonut, että ohjelma näkyy uusintana 11.12. sunnuntai-iltana tv 1:llä klo 23.45.
Purralla olikin erinomaisen hyviä näkemyksiä, ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin selvästi ja lisäksi perusteli kantansa niin hyvin, että toimittajan ei tarvinnut tivata vastausta useita kertoja samaan kysymykseen.
Ja parasta oli, että kaikki mitä Purra sanoi, siitä on helppo olla täysin samaa mieltä! Tiedoksi joka ei katsonut, että ohjelma näkyy uusintana 11.12. sunnuntai-iltana tv 1:llä klo 23.45.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Puran kanssa on lähtökohtaisesti helppoa olla eri mieltä kaikesta.
EriPurran höpinöitä samoja Persujen muukalaisvastaisia mielipiteitä silmät räpsyttäen jankkasi oli heikko esitys kuten aina tältä puitten halaajalta .!
Tulevissa vaaleissa on helppo antaa äänensä perussuomalaisille!
Kepulle ennen menneet äänet menevät nyt tästä perheestä perussuomalaisille ja Riikka Purrasta on lyhyessä ajassa kehittynyt sanavalmis ja viisas puoluejohtaja.
Terve menoa perussuomalaisiin pääsetkin heidän kanssa tukemaan Trumpia pressa vaalissa.
Nyt jos koskaan on äänestettävä Keskustapuoluetta ei noita populisti persuja voi päästää muualle kuin Venäjän tunkiolle.
Juuri näin . Vegaani ämmä puita halaamassa. Koominen näkyy.
Sama kun piirrät kirkkoveneen.
Tosiaankin. Sehän se oli persujen sydämellä.
Oikeassa olet.
Anonyymi
10.12.2022 23:40
Mitäs sitä pyhäjärven trollille muuta? Yksinpuhelujesi lisäksi joista esimerkkinä tämä viestiketju missä esiinnyt mm. persujen kannattajana kuten myös niiden vastustajana toistaen samat kirjoitusvirheet, pakkomielteet jopa harhat sivupersooninesi kuten kaikilla muillakin palstoilla joita häiriköit luotsinpestin suojista.
Kepu pettäny maaseudun....pettää aina!! Ei turha sanonta!!!
Truppi ei meitä kiinnosta mutta sinua, viherhippidemarin raato, näyttää kiinnostavan
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17663861v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
👍👍🇫🇮
Nuo peukut halusin laittaa Purralle. Suomenlippu muistuttamaan siitä, miten on kriittiset hetket ajatella suomalaisen kansan etua ja puolustaa itsenäisyyttämme, huoltovarmuuttamme sekä suomalaisten oikeutta omaan kulttuuriimme ja suomalaista elämäntapaa. Paljon onnykyinen hallitus tuottanut vahinkoa politiikallaan ja meidän yhteiskunnassamme on nyt paljon rikottua ja pilattua: sosiaali- ja terveysalojen hyvinvointialue himmeli on ihan kaaosta. Noiden alojen ihmiset etsii jo uusia työaloja jaksaakseen ja ennestään huono hoitaja, lääkäri ja sosiaalialan osaaja tilanne pahenee. Rahoitusvaje tulee varmasti näkymään rajuina leikkauksina ja palvelut vain vähenee.
Huoltovarmuus on pilattu ajamalla alas turvetuotanto: laitoksia puretaan ja koneet romuutettu. Maanviljely on kaatumassa kokonaisuudessaan konkurssiaaltoihin, päivittäin 3-4 tilaa lopettaa, teurastamot niin täynnä, että eivät pysty ottamaan uutta teurastettavaa vastaan ainakaan tämän vuoden puolella.
Yritykset karkaa ulkomaille kovan verotuksen ja energiakulujen tukemattomuuden vuoksi.
Työpaikkoja luotu vain osa-aikaisina luomaan tilastoharhaa paremmasta työllistymistilanteesta, mutta tulot ei riitä elättämään perheitä.
Eikä riitä tulot enää 2 :den työssäkäyvän vanhemman perheissäkään, työssäkäyminen alkaa olla kannattamatonta. Jos hyvin menee, niin perheet pärjää kädestä suuhun ja edes tärkeisiin lapsiperheen perustarpeiden ostamiseen ei varat riitä.
Yhteiskunnassamme eriarvoisuus on kovasti kasvanut. Aiempi alempi keskiluokka on nyt niistetty tyhjiin. Ylempi väki rikastuu kahmimalla kaiket voitot itselleen ilman omantunnon kolotuksia. Poliitikot käyttää asemaansa oman ja sukunsa rikastumiseen ( vertaa esim. Seuran juttu Sipilän omaisuuden karttumisesta). Rikkaat harjoittaa lain suojissa ns. verosuunnittelua ja kierrättävät tulonsa veroparatiiseihin.
Kauanko kansalaiset sietää tällaista ?
Täysin samaa mieltä, hyvä mielipide tästä tyttö hallituksesta.
Sekö on tämän hallituksen vika että.rikkaat rikastuu ? Persupölvästi vuodatti kaiken mahdollisen ja mahdottoman tämän hallituksen syyksi ottamatta huomioon minkälaisessa maailmantilanteessa tämä.hallitus on toiminut on ollut Koronapandemiasta johtuvat monenlaiset Valtiontalouteen vaikuttavat menolisäykset ja sitten tämä Putinin aiheuttama Ukrainan sodasta johtuvat Öljynhintojen ja Sähkönhintojen korotukset ym Maanpuolustukseen johtuvat hankinnat eli ei nyt olla eletty normaali olosuhteissa tässä Suomenmaassa .vaan eihän nämä populistitien päähän mahdu muutako että Suomi takaisin. Puitahalaamalla .!
Ei muuta persujen päähän mahdu kuin epäsopu suomeen.
Kansalaiset ovat joutuneet itse mksamaan hallituksen viherhuumassa ylimielisesti tekemät polttoaineverojen korotukset, kaikkien nousseiiden hintojen lisäksi.
Hallitus on vain tehnyt valtavasti lisää uutta velkaa ja tunkenut rahat tuottamattomaan viher ideologian mukaiseen humpuukiin, sekä lahjoittanut valtavat rahat muille maille!
Nyt aiotaan kaiken päälle ryöstää sekä jättää hyödyntämättä ainut jäljellä oleva kansallisomaisuutemme metsätkin EU:lle, vihreiden ja vasemistopuolueiden yllyttämänä, sentään osa keskustalaisista ymmärtää laittaa hieman hanttiin!!
Elähän Persupölvästi valehtele.! Nämä zåerspöljäkkeet joutaisivat Venäjälle Putinin tunkiolle olisivat siellä kaltaistensa seurassa valehtelemassa.!
on hyvää putinia tuo teksti vähän kuin aivopesty ihminen joka ei nää mitäään,, mutta onko suomessa yhtään puoluetta joka oikeasti ajaa meidän etuja,, kuuntelin tätä keskustelua ja huomasin sama mitä äänestät ,, pajukko kutsuu ,,, eli tämä vähä älynen kansa hyppää itseään vastaan ,, voisin sanoa että tästä ei nousta hyvinvointi maa on historiaa suomalaisille ,, muusta en tiedä ,, enkä viitti puhua kun tää maa on täynnä uskomattomia ihmisiä jotka antavat pois kaiken mitä saavat ,,,
Onko teillä persumielisillä jossain jonkinlainen valehtelun ja ymmärtämättömyyden korkeakoulu? Ja Purra pääkouluttajana?
Persujen takapiru Raiskaaja työmies antaa ohjeita tälle eriPurralle.!
Valtionko sun bensat pitäisi maksaa kuten päässään ääniä kuuleva Tampio esitti.
Esson entisessä baarissa.
Juu. Työmies Putkonen.
Ei ole Purralla sisältöä, eikä kyllä sinullakaan sitäkään vähää.
Sinun itsesi kirjoittamia viestejä antipersutrolli jotka persujen piikkiin laitat mutta anteeksi häiriö jatka toki pään aukomista viesteille jotka olet kirjoittanut itse.
Paljonko valtavasti lainaa on otettu? Ja mihin: hävittäjiin, koronatukiin jne. Kerro taas se satu miten persujen miljoonien säästökohteet muuttuvat miljardeiksi - talousosaajina kun haluatte esiintyä.
Katohan vasemmiston ukkeliki herännyt 🤭
Niinpä näyt heränneen sinäki, oliko kuukauden putki päällä, vai mikä kesti noin kauan?
Purran katujengihuolet ovat logiikaltaan kuin Venäjän turvallisuushuolet.
oho,, voiko pitkällä nenällä syödä tai juoda,, toivottavasti et nälkää nää,,
Persujen varapuheenjohtaja on BB talon neiti.!
Ja sinä pyhäjärven trolli massapostaat taas avausten lisäksi jopa vastauksia viestiketjuista toisiin.
Hellanlettas sentään - et ole lukenut tai kuullut, millaisia ongelmia Ruotsissa on näistä maahanmuuttajataustaisista katujengeistä. Ja sinä höpötät jotain Venäjän turvallisuushuolista verraten niitä tuohon asiaan.
Aivan, siis Ruotsissa on pahoja ongelmia ei Suomessa, vaikka persut niin koittavatkin väittää, mutta sitten tulee olemaan myös Suomessa ongelmia jos persut pääsevät valtaan.
Persuilla on sama taktiikka mitä Putinilla, eli keksivät uhkia jotta saivat aloitettua sodan.
Purrasta löytyy sitä "äijjää"mitä muilta puuttuu,ja puhui täysin asiaa.Miksi se tekee niin kipeää tunnustaa muilta tosiseikat?vaikka kuinka haluttais.
Niin, eihän persut tajua sitä, että naisetkin osaavat tehdä asioita, siksi osaava näinen on persuille "äijjä", ei nainen.
Purra on tosi hyvä persu, sen kuulee hänen persuuden syvyyksistä kumpuavasta paatoksestaan varsin selvästi, ja tämä typerä paatos uppoaa jopa persumiehiin, siis ainakin joihinkin, toki he silti kaiholla toivovat H-A:ta johtamaan ja kantamaan persulippua Suomen huipulle.
Purra puhuu asiaa näi juuri on toimittava
Jahas, vai että perussuomalaiset. Onkos ne niitä, jotka ei osaa edes pöytäkirjaa tarkistaa.
Todella hyvät asiat olivat esillä Purralla..
Ootteko muuten huomannu miten dorkan näköinen riikka purra on? Sillä on suu väärinpäin naamassa kiinni😂
kato ittes pelistä olet kuin rupinen perse,kehtaat tuolla lailla toisia haukkua minä sanoin totta
No en ole huomannut. Kaunis ja asiallinen, osaava ja arvot kohdallaan oleva nainen.
Kun asia sisältö loppuu niin mennään tuollaisiin tuollaisiin asiattomuuksiin. Aikuiset ihmiset. Vaikka tunteita heräisi puolesta tai vastaan, aiheesta tai ilman,niin voisiko yrittää pysyä asiallisuudessa? Ei ulkonäköön tms. liittyvää kommentointia. Siinä mennään aika ala-aste tasolle. Ajatella saa mitä haluaa, mutta kaikkea ei kannata kirjoittaa. Eikö vain?
Mutta kun minä sanoin totta🙂
No mut katopa tarkemmin ens kerralla ku se on telkkarissa🧐
Hah! Purraa on Mariniin nähden käsitelty silkkihansikkain.
Tuo. Ei ole asiallista puhetta jokainen meistä näyttää miltä näyttää onneksemme meillä kaikilla on se yksi ääni vaaleissa
Purra kertoi, että voimme luopua armeijastamme ja pyytää Venäjää ottamaan vastuun meidän EU:ta vastaan puolustautumisestamme.
Ei löydy asiaa eikä täysjärkisyyttä näistä Purralle uhitteluista, mutta sekapäisyyttä sitäkin enemmän! Onkohan kaikki saman hullun kirjoittamia, vai voiko Haapavedellä olla noinkin monta hullua?
Ei varmasti ole PERUSSUOMALAISTEN Purra halunnut luopua maanpuolustuksesta. Sehän on kaikille Perussuomalaisille hyvin tärkeä arvo.
Tämähän se on sosiaalisen median ongelma.
Nimettömäbä voi kirjoittaa ihan täyttä soopaa, valhetta.
Hankala asia. Samalla on tarve foorumille, missä saa julkaistua tietoa, asiaa ja kokemustietoa valtapuolueiden tukemaa mediaa vastakohtaisesti. Media ei julkaise kirjoituksia, jotka sotii niiden rahoittajatahojen poliittisia intressejä vastaan. Ne myös mielellään esittävät kaiken omaa ideologiaa vastaa olevan mielipiteen ja tapahtumat mahdollisimman huonossa valossa ja ikäväkkä tulkinnalla. Tai ovat hiljaa jos esim. Perussuomalaiset onnistui tai oli oikeassa jossakin.
Toivon sinnikkyyttä Perussuomalaisille. Arvostan Purran ja Halla-Ahon sivistynyttä ja hillittyä käytöstä. On siellä tulisempiakin kavereita ja sekin sopii. Oma persoonallisuus ja temperamentti sallittakoon kaikille ihmisille. Puolueesta riippumatta. Itse en hyväksy Kärnän tyyliä ollenkaan. Siwllähän tuo mukana keikkuu ja vaikka on lähetellyt ALASTON KUVIA KIKKELISTÄÄN NAIMISISSA OLEVALLE NAISELLE JOKA ON AHDISTUNUT JA PYYTÄNYT LOPETTAMAAN YHTEYDENPIDON.......niin siellä vain istuu säätämässä lakeja. Sai vasta tuomion kunnianloukkauksesta ja valheellisen tiedon levittämisestä.
Kevyttä kauraa siihen verrattuna jonkun persun kielenkäyttö kaverikeskusteluissaan.
Täältä tulee ääni Persuille ehdottomasti eduskuntavaaleissa.
Purra valitti maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja miten siihen pitää puuttua tehokkaamin, samalla on vähentämässä sopeuttamistukea, eli Purra on lisäämässä ongelmia ja samalla vaatii ongelmien korjaamista, melkoista persuilua.
Sopeuttamistoimet eivät tahdo auttaa. On tukihenjiköö ja kouluavustajaa koulussa ja vapaa-ajalla. Mikään ei riitä Hirveän kallista.
Miksi völjätä tänne tuolta liian erilaisesta kulttuurista ihmisiä. Laittakaa rajat kiinni. Autetaan Ukrainaa, siinäkin on ihan riittävästi autettavaa. Vaikka sieltä tulisi pakolaisia, niin ymmärtävät yhteiskuntajärjestystämme, kulttuuriamme ja arvostavat kristillisiä arvoja.
Purra ja Persut oikeassa. Ei tänne haluta yhteiskuntarauhan menetystä ja kristillisiä arvoja halutaan noudattaa. Kulttuurissamme on olennaisena osana naisten ja lasten arvostaminen ja sitä haluamme jatkossakin noudattaa. Lasten ja naisten täytyy jatkossa saada nauttia täyttä turvaa, liikkumis ja osallistumisen oikeutta. Täällä seurataan Jeesusta, ei mitään sovinistista imaamia.
Ääni Perussuomalaiselle on ääni kristillisille arvoille, Suomalaiselle kulttuurille, naisten ja lasten oikeuksille, turvalliselle yhteiskuntarauhalle ja tasa- arvoiselle yhteiskunta- ja tasa-arvo, ja aluepolitiikalle. Itsenäiselle Suomelle. Suomalaisten edulle. Härkevälle ympäristön suojelulle, huoltovarmuudelle, maan puolustukselle ja poliisille. Jne jne hyville arvoille. Älä pelkää ajatella itse. Anna äänesi Perussuomalaisille. Silloin äänesi menee huoltovarmuuteen, korruption vastaisuuteen, järkevään alue politiikkaan, yritysten tukemiseen ja tavallisten veronmaksajien pärjäävyyden tukemiseen.
Sanotaan yhdessä ei EU liittovaltio kehitykselle ja yhteisille veljapaketeille ( Suomi pelkkä nettomaksaja). Sanotaan kyllä omalle teollisuudelle, yrityksille, metsä ja turve teollisuudelle, maataloudelle, tavallisten perheiden ja työntekijöiden pärjäävyydelle. Sanotaan stop alueelliselle epätasa-arvolle, nyky hallitukselle, ilmasto hullutukselle. MYÖS PERSUT HALUAA LUONNON SUOJELUA MUTTA SEN SUURIN TYÖMAA ON SUURISSA SAASTUTTAJAMAISSA!!!! Vaikka koko Suomi lakkaisi hengittämästä, niin se on kärpäsen pieru tässä savotassa. Isot vastuuseen!!!!
Suomalainen. Maalainen. Työläinen. Yrittäjä. Perheellinen. Työtön. Maalainen. Mieti mieti mieti!
Äänestä Perussuomea esuskuntavaaleissa. Tue paikallisia vaikuttajia. He ovat muutoksen selkäranka. Anna Persuille tukesi. He pitävät nyt Suomalaisten puolta. Rakkaat. Jopa Presidentti on vedonnut siihen, että ei jätetä heikoimpia. Persut pitää aina , AINA , heikomman puolta eikä syrji ihmisryhmuä. He ei ylenkatso. Ole osana yhteiskuntamuutosta.PIDETÄÄN SUOMI SUOMENA.
Ei anbeta rakenteelliselle korruptiolle ja kiipimisjärjestöille enään yhtään elintilaa.
Puhut venäjä fobiokko oman pääsi paskaa, et ole katsonut ohjelmaa!
Purra.
Ja asia eivät mahdu samaan lauseeseen. Ei minulla muuta!
Mutta tarkasti on Purran puheita kuunneltu ja opiksi otettu kun pöytäkirjan tarkastuskin on ylivoimainen tehtävä paikkakunnan persukaisille...
Komia naenenhan se Purra on ja
osaa pukeutuakin asiallisesti eikä kuten äääministeri joka hyppii kuin jumppatunnilta tulossa .
Perrsuörvelö täällä yökaudet koittaa sepustaa kajoissaan jotain sekavaa persjen irvinaama puheenjohtajasta.
Purra on fiksu, sivistynyt, osaava ja asiallinen, hänestä saamme tulevaisuudessa hyvän pääministerin, jonka johdolla voi yrittää pelastaa Suomen tulevaisuuden, mitä Suomesta ja suomalaisten kansallisomaisuudesta vielä on jäljellä, tämän tuhohallituksen jäljeltä!
Ensimmäizen kauden kansanedustaja moukka tämä persuämmä irvinaama ei kelpaa muualle kuin pellonpelätiksi.!
Miksi persut muuten on niin tyhmän näköisiä?