Mies, joka perusti koko Pentecostalismin?
Hyväksyykö hellarit Jenkkilahkonsa perustajan ja kunnioittavat häntä sellaisena kuin hän on?
Hyväksyykö hellarit Jenkkilahkonsa perustajan ja kunnioittavat häntä sellaisena kuin hän on?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kuka on tuo Parhami? En ole kuullutkaan sellaisesta. Oliko hän Lutherin apulainen?
Charles Fox Parham on sinun helluntailahkosi hengellinen ja opilline isähahmo.
Charles Fox Parham was The father of Pentecostalism.
Ilman Parhamin voitelua Asusinkadulla ei Suomessa olisi yhtään helluntailaista.
Charles Fox Parham
Charles Fox Parham (4. kesäkuuta 1873 – 29. tammikuuta 1929) oli yhdysvaltalainen saarnaaja. Hän oli keskeinen henkilö nykyisen helluntailaisuuden muodostumisessa, ja häntä on pidetty sen perustajana.
esittää aina tietämätöntä vaikka parhami oli hänen oppi-isänsä
Parham oli helluntailainen
Kaikki kuuluisat Euroopan ja Suomen helluntaijohtajat ovat aikoinaan käyneet sen opin ja hengen hakemassa itseltään Parhamilta hänen perustamassaan kieli/raamattukoulussa.
Jonglööri keksi taas omia Ip-osoitteitaan. Palstalta ei löydy kenenkään Ip-osoitetta, joten jonglööri valehtelee taas. Sehän kuuluu hänen tapoihinsa. Onneksi hän ei kehoita tappamaan ketään, kuten Luther.
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee taas kun se paljastui. Sen verran on taitoa että näkee ip-osoitteesi. Turha siis valehdella!
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176650515
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Luther on Kristitty munkki, joka eli 1500-luvulla.
Helluntailaisuuden henki ja opit tuotiin Suomeen vasta 1920-luvulla suoraan Amerikasta.
(olis saanut jäädä tuomatta)
Jälkikylvöä olevat Jenkkilahkot on antikristillisiä lahkoliikkeitä ja henkivaltoja, joiden tarkoitus on syrjäyttää maasta pois terve vanha kristillisyys ja tulla sen tilalle omine outoine oppeineen ja rituaaleineen.
Amerikanjeesus perusti monta lahkoa samassa hengellisessä pesässä niitä hautoi ja maailmalle lähetti. (Jehovantodistaminen, Helluntaintodistaminen,Mormonintodistaminen,Adventintodistaminen)
Opit on hieman eriytetty toisistaan markkinoiden jakamiseksi, mutta henki niissä on ihan sama.
Totta. Niiden olisi pitänyt ottaa mallia Lutherista, joka rohkeasti puolusti tervettä vääräoppisten tappamista:
"Luther":
"": ”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi."
Lutherin 1500-luvun pimeän keskiaikainen Jumalan käskyjen puolesta kiivailu on ihan eri asia kuin Parhamin sodomiittiset seksiteot, joita tehtiin Sodomassa ja Gomorrassa ja kaikki ihmiset tapettiin niiden takia.Helluntailiikkeen perustaja Parhami oli pahahenkinen mies.
Parhamilta henkikasteensa saanut ja sen hengen tänne tuonut Gerhard Olsen-Smidt teki samoja tekoja kuin Parhami. g-Mies perusti esim. Helsingin helluntaiseurakunnan ja 40 muuta hell.srk. Suomeen.
Gerhard-setä kastoi satoja helluntailaiseksi ja antoi heille käsistään samaa Amerikanhenkeä.
Pakotti tuomaan lapsiakin syliinsä saamaan sitä ihmissiunausta, kasteen korviketta.
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näköjään kopioi päivittäin tuota samaa taappojuttuaan.
Hän haluaa selvästi tappaa meitä uskovia
Toivottavaa on ettei hän ota parhamista mallia ja ala tekemään lapsityötä
Lapsi-ja nuorisotyö vaihtuu helposti niissä piireissä vankilatyöksi.
Kristillinen yksi kaste lahkolaisilta puuttuu, niin se perisynnin kieltävä paratiisikäärme elää heissä ja voi hyvin. Ensin kun pitää tehdä sitä syntiä oikein kunnolla, jotta tulee siihen ymmärtävään ikään.
Koko Raamattu VT on täynnä tappokäskyjä. Jokaisesta lain rikkomisesta oli sama tuomio, kuolemantuomio. Ei niitä Luther keksinyt.
Helluntailaiset eivät lue ollenkaan Vanhaan Testamenttia, ne lukee sitä pelkkää Korinton molotuskohtaa, jota ne luulee pelastusvarmuudeksi ja henkikasteeksi ja ties miksi taivasmatkaksi.
Vaikka Paavalikin siitä alkoi varoittelemaan, että se on ihan turhaa molista sekavia hurmoskieliä (glossolaliaa) Saatana on tuhansien juonien mestari ja hellarit ovat haksahtaneen sen seuraajiksi.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Parhamin saama sodomiasyyte on vielä pahempaa lajia kuin pelkkä hommpelimiehen syytös. Sodomian tekojen vuoksi kokonaisia ihmisineen potettiin tulella ja tulikivellä laplsia säästämättä.
Siihen liitty kaikki mahdollinen seksyaalinen rietastelu ja jopa eläinten kansssa parittelu.
Wikepedia
Sodomia - Wikipedia
Sodomialla on tarkoitettu "luonnotonta" seksuaalista kanssakäymistä avioliiton ulkopuolella. Monissa maissa se oli ennen vanhaan rikosnimike, jonka perusteella homoseksuaaleja syytettiin. Englanninkielisissä maissa sanalla on viitattu anaaliseksiin, suuseksiin ja eläimiinsekaantumiseen. Poikkeuksellisesti Suomessa ja Saksassa sanaa ei kuitenkaan ole koskaan käytetty rikosnimikkeenä, vaan yksinomaan zoofilian synonyyminä. Sana juontuu Raamatun kertomuksesta Sodoman kaupungista ...
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.
Parhamia vielä kummallisempi on aloittaja itse.
Häntä kovasti kiinnostaa ja kiihottaa toisen mieshenkilön seksuaaliset tekemiset.
Selvästi kaappihomppeli itsekin.
Homppelimiehen uskoon hurahtaneet tulee tänne ja julistaa: lapsia ei saa kastaa Kristityiksi"
Saastainen vauvakastettu lahkolainen voi kirjoittaa vain saastaa.
Hän on jumalattomalla vauvakasteella kastettu.
Saastainen uudestikastettu pedo kirjoittaa pelkkää ssaastaa
hän haluaa raiskata kristittyjen lapsia
On kai jumalattomalla symbolkasteella kastettu
Literilaiset kunnioittavat Lutheria, joka tapatti tuhansia anabaptisteja.
Sama murhahenki on vauvakastetuissa lahkolaisissa.
Kukapa ei kunniooittaisi Lutherin hyviä puolia
Uudestikastetut kunnioittavat parhamia joka pani lapsia
Sama henki on uudestikastetuilla. Ne haluaat tappaa uskovia
Parhami oli Lutherin oluen valmistaja. Luther ei luottanut yleisiin kaupallisiin tuotteisiin, vaan halusi oluen, jonka tekemistä ja joiden raaka-aineita hän saattoi valvoa ja joiden koemaistaja hän oli itse.
Raaka-aineesta ei ollut pula kun Luther sai tai otti sitä veronkantona tai rangaistuksensa siitä että hänen uskonpuhdistukseensa suhdautuu suopeasti. Hän kokeili erilaisia sekoituksia ja päätyi siihen että mallasti ohrasta ja vehnää, mutta ei lisäänyt siihen mitään halpa-aineita, vaan oluen piti olla täysmallasta.
Parhami oli kylllä periaatteessa hyvä tekemään olutta, mutta hänellä oli sellainen ikävä piirre, että mieltyi itse aika tavalla omiin tuotoksiinsa sekä pyrki tekemään niistä mahdollsimman vahvoja että nousisivat päähän. Kun hän sitten niitä innokkaasti koemaisteli, niin humaltui siinä siten että renki alkoi tuntua isännältä a hän alkoi komennella ja sättiä Lutheria. Luther oli kuulemma vain harhaoppinen luuseri, joka olutpäissään keksi kaikenlaisia uskonnollisia teorioita eikä niitä edes seuraavana päivänä muistanut. Luther tietenkin otti tästä nokkinsa ja antoi oluenpanijalle potkut. Kun sitten muiden tekemät oluet maistuivat ruuan kuselle, piti Lutherin ottaa Parhami takaisin ja vain niellä ylpeytensä kun tämä olutpäissään laukoi totuuksia Lutherista. Muutaman kerran Luther kokeili sitä että juo itsekein itsensä ympäripyöryksiin ja sitten kilvan syytellään toisia, mutta se päättyi niin että Luther sammui eikä päässyt edes herjaamaan Parhamia. Toisaalta hän ei myöskään muistanut mitä Parhami oli hänestä sanonut.
Vauvakastettu valehtelija ei muista kertoa, että Parham vapautettiin oikeudessa kaikista syytöksistä.
Nähtävästi syyttäjät olivat vauvakastettuja valehtelijoita eli roskaväkeä.
Uudestikastetta haluaa taas vauvoja ja hän puolustaa lapsityöntekijä parhamia
Ehkä vvapauttajat oli noita useamman kerran kylvetettyjä pedoja jotka huutavat "vauvakastetuuuut"
Kyllä Parhami kuitenkin teki Lutherille hyvää olutta vaikka heille sen yhteydessä vähän selkkauksia tulikin. Myös heidän juttunsa olivat suhkoht järkeviä lukuun ottamatta niitä hetkiä kun olivat ottaneet olutta molemmille jaloille. Joskaan silloinkaan jutut eivät yltäneet pahimapaan uskonnolliseen idiodismiin, vaan niissä oli myös osin huumoria ja hauskuutta. Eihän olutta muutoin olisi kannattanut edes juoda jos siitä olisi tullut vain harhaoppisen kinasteleva olo. Silloin viljasta olisi kannattanut tehdä leipää ja syödä se parempiin suihin.
Niinhän siinä kävi, että kun Parhami ja Luther joivat yhdessä olutta, niin aluksi keskustelu oli rakentavaa, he arvioivat oluen makua, kertailivat sen valmistusprosessia sekä kehittelivät uusia makuja. Kun Parhami humalatui, hän alkoi sättimään Lutheria, että mitä menit sinne kirkon oveen niitä juttujasi laittamaan. Niistä olisi voinut pää pudota ja olisi oluet jäänyt juomatta. Luther vielä siinä aika asiallisesti puolusteli, että pitähän se kun Rooman kirkko oli aivan mahdoton, poltteli naisia noitina, piti ostaa taivaspaikkoja sekä pappien moraali oli vähän niin ja näin.
Vielä tässä vaiheessa Parhami melko fiksusti sanoi että pitkikö se mennä koko kansalle kertomaan. Olisit vain perutanut oman lahkon ilman mitään sen kummempaa polemiikkia. Luther puolusteli että helpommin sanottu kuin tehty eikä tarkoitus ollut lahkoontua, vaan puhdistaa kirkko. Katoliset jäärät olivat kuitenkin sellaisia ettei niiden päätä käännä vaikka olisi tykillä niihin reiän ampunut. Piti ryhtyä omaan lahkoon.
Tässä vaiheessa Parhami oli jo niin humaltunut että sävy muuttui ja hän sanoi että onko se tuo sinun lahkosi sen parempi, on vain sama paska eri paketissa ja vain humalapäissään kuvittelet olevasi joku voittamaton armonkerjäläinen. Luther oli myös jo niin kännissä ettei muistanut mihin piti vastata kun yritti jotain sanoa ja hän sammui pöytään käsiensä varaan.
Parhami otti mukaansa niin paljon olutta kuin jaksoi kantaa ja lähti kotiinsa ajatellen että olkoon miten harhaoppinen tahansa, niin hyvän jobin kuitenkin järjesti kun saa vielä luvan kanssa naukkailla eikä saa potkuja vaikka kirkonmiehelle laittaa jauhot suuhun.
Onkohan noilla vauvakasteenpalvojilla jo jutut loppuneet, kun kopioivat noita samoja juttuja uudestaan ja uudestaan?
Kun sitä vauvakastetta ei löydy Raamatusta, niin he ovat keksineet mielestään hyvän korvikkeen sille, parhamista vaahtoamisen.
Varsinkin tuo yksi parham-fani ei malta pysyä irti parhamistaan.
Onkohan tuoilla uudestikasteenopalvojalla paniikki päällä kun se kopioi samoja juttuja aina vauvoista. Kun suitä uudestikastetta ei löydy Raamatusta niin sitten aletaan puhgumaan vauvoista ja lutterista.
Varsinkin tämä aamuyöllä liikkuva uudestikastaja-inttäjä-.eksyttäjä näin raamatussa ei malta pysyä poissa
Suomi24 on osallinen järjestelmälliseen kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Ylläpito on suurin yksittäinen aloitusten tekijä ja kommenttien lähettäjä. Lähes kaikki ylläpidon kautta palstalle postatut kommentit sisältävät vihapuhetta ja panettelua ja solvaamista ja valheellisia väittämiä.
Kuinka erotat Parhamin ja Olsenin toisistaan savusaunassa?
rautakangella
Kysäisepä omalta pastoriltasi, ellette ole samaa ilopuuta sitten.
Daniel Silliman
In 1907 in San Antonio, in the heat of July and Pentecostal revival, Charles Fox Parham was arrested. Parham, the father of Pentecostalism, the midwife of glossolalia, was arrested on charges of "the commission of an unnatural offense," along with a 22-year-old co-defendant, J.J. Jourdan. The main claim, in these reports, is that Parham was having homosexual sex with the younger man. In their words, he was a "sodomite."
Wikipedia
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]
Totta se on. Sateenkaarimiesten perustama lahko se Helluntailaisus on.
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu palstan aiheesta, helluntailaisuus, ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.
Joka porttoon yhtyy, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan.
1. Moos. 38:21
Hira kyseli paikkakunnan miehiltä: "Missä on se pyhäkköportto, joka istui Enaimin tienristeyksessä?" He vastasivat: "Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa."
18 (23:19) Haureudesta saatua palkkiota, olipa se maksettu naiselle tai miehelle, ei saa viedä Herran, teidän Jumalanne, pyhäkköön minkään lupauksen täyttämiseksi. Se on iljetys Herralle, teidän Jumalallenne.
Vauvakastetuissa on paljon huoraajia.
Niitä voi lukea lehdistä.
Vauvakaste ei auta.
Totta se on, mitä Parhamista on selvinnyt.
"Mitä he salassa tekevät, se katoilta julistakaa.!
Iso riski on tulla Parhamin ja Olsenin synneistä osalliseksi tavalla tai toisella, jos niiden perustamiin lahkoihin liittyy.
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
3. Moos. 26:40
"Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan"
On turhaa kuvitella, että Jeesuksen kuolema sovitti heti kaikki ja kaikkien ihmsiten synnit automaattisesti, eikä enää ole mitään pelättävää.
Jumalalla on vielä paljon niitä vihan maljoja ihmisten syntien tähden vuodatettavana Ilmestyskirjan mukaan.
Raamatun mukaan kun sovitus ei tullut kenenkään osaksi automaattisesti.
Antakaa sovittaa itsenne tarkoittaa antakaa kastaa itsenne syntienne anteeksisaamiseksi ja sovittamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi synnittömään ja tyhjään sydämeen.
Helluntailaisten peruseksytys ja harhautus on erottaa Kristittyjen yhteen kasteeseen kiinteästi kuuluvat vesi ja Henki ja veren osallisuus toisistaan erillisiksi asioiksi. Se on juuri sitä Diaboloksen työtä, erottaa yhteenkuuluvat asiat toisistaan, jotta saisi niiden yhteisen merkityksen hajotettua.
Kristillinen Yksi kaste on yksi tapahtuma, jossa on kolme erillistä todistajaa yhdessä,
ei erikseen ja eikä eri aikaisesti.
1. Joh. 5:8
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
Sateenkaarimiehiä olivat kumpainenkin. Jenkkilän mies ja Gerhard-setä.
Itse olet näköjään homppelimies, kun et osaa muusta enää kirjoittaa etkä puhua.
Sydämen kyllyydestä ihminen puhuu!
Parhami ei tyytynyt pelkästään heiluttelemaan sateenkaarilippuja, vaan pani toimeksi.
Ja tuli syyte sodomiasta.
Kun Parhami tuli seuraavana päivänä panemaan olutta, niin hänellä on tietenkin krapula. Kuten oli Lutherillakin. He eivät olleet kovinkaan juttutuulella, mutta toisaalta eivät kovin vihoissakaan. Parhamilla ei toisekseen ollut syytäkään ollut vihoissaan. Hän oli saanut ryypiskellä työajalla ja haukkua työnantajansa. Hän olikin varautuneen ja kyräilevän oloinen jos Luther jyrähtää jotain siitä mitä tuli sanottua. Hän ei tiennyt sitä ettei Luther muista sitä miten hakkui hänet juopoksi armon kerjäläiseksi.
Luther taasen siinä tutkaiili oluttynnyreitä ja mietti että miten paljon tuo Parhami on oikein perillä uskonasioista. Osaa kyllä tehdä taivaallisen hyvä olutta, joten ei voi olla paha mies läpeensä. Joskin on perso oluelle, mutta niinhän hän on itsekin. Ja siinähän se armo tulee ylenpalttiseksi, missä synti tulee suureksi.
Luther olisi halunnut kysyä Parhamiltä mitä mieltä tämä on siitä jos perustaisi oman lahkon kun katolinen kirkko näyttää menevän omia latujaan ja olisi kiva tuntea olevansa kirkon oppii-isä. Hän olisi halunnut tietää kansanomaisen näkemyksen siihen miltä hänen uskonnolliset teoriat vaikutti. Tosin hän oli sitä mieltä että peruskansalaiset ovat kuin karjaa, ei niillä ole mitään arvoa sinänsä kun tuskin osaavat lukea ja kirjoittaa. Mutta hän tarvitsee kuitenkin lahkoonsa jäseniä. Ei siitä se että keksii omassa päässään opillisia kiemuroita jos siihen lahkoon ei kukaan liity.
Jos Luther olisi tiennyt mitä mieltä Parhami oli hänen uskostaan sekä teologiastaan, ei Luther olisi edes haaveillut että kansa haluaisi hänen armon kerjäläisyytensä liittyä, vaan se tulisi tapahtua väksin miekan avulla sekä aivan saman kaavan mukaan kuin katoliset. Pyrkiä yksinoikeuteen uskossa vaikka muita pulinoita. Mitlään Parhamilta olsi turha kysyä yhtään mitään.
Mutta Luther ei muistanut miten Parhami oli hänet haukkunut, joten hän vielä unelmoi että perutaa lahkon, johon kansa halajaa liittyä ja jossa on vapaus toisella tavalla kuin katolisessa kirkossa eikä siinä millään aneilla osteta kirkon jäsenyyttä eikä taivaspaikkaa, vaan ihmiset oikeasti ovat uskossa ja tietävät itse olevansa.
Parhami ei ollut vielä tuhonnut Lutherin unelmia.
Parhami Ja Luther olivat taasen naukkailemssa uutta olutsatsia. Heillä oli hyvä yhteisymmärrys siitä että nyt tuli taasen hyvää olutta ja tuntuivat olevan ylimpiä ystäviä. Kumpikin nauroi toisen vitseille eikä etsitty vikaa toisesta eikä maailmanmenosta.
Tuoppeja kumottiin, mutta Lutherilla oli hieman vatsanpuruja, niin hän otti olutta melko varovaisesti ja muutenkin alkoi huolestua siitä että voisiko hän tulevan lahkon johtajana olla vähän väliä läpeensä kännssiä. Parhamilla taasen oli entinen meno päällä. Hänelle ei enää pelkkä olut noussut päähän haluamallaaan tavalla ja hän oli salaa terästänyt omia paukkujaan poltetulla viinalla.
Luther ajatteli, että nyt olisi tilaisuus Parhamiltä tiedustella miten rahvas mahdollisesti suhtautuisi hänen omaan lahkoonsa ja sen opinkappaleisiin. Olisiko rahvas valmis siirtymään katolisesta kirkosta hänen lahkoonsa jos usko ei ole anekauppaa eikä papisto läpimätiä moraaliltaaa.
Hän varovasti ohjasi keskustelua uskonnollisiin kysymyksiin siihen miten Parhami ajatteli armon ja synnin.
Pahahksi onneksi Parhami oli juuri kaksin käsin kumonnut omaa terästettyä juomaansa. Hän humalaisessa päässään ajatteli että nyt Luther alkaa hänelle heittämään herjaa ja uhkaa potkuilla kuten oli kerran antanut potkut, mutta ottanut takaisin kun kukaan ei pystynyt tekemään hänelle yhtä hyvää olutta kuin mitä hän. Nyt hän humalaisessa päässään päätti antaa Lutherin kuulla kunniansa kuten oli monesti ennenkin tehnyt. Hän muisti ne aivan hyvin ja ihmetteli vain miten tyynesti Luther moiseen suhtautui vaikka oli aika kiivas mies. Hän ei tiennyt sitä että Luther ei muistanut niistä mitään.
Parhami sanoi Lutherille ettei tuohon sinun oma keksimääsi lahkoon liity sikakaan vikisemättä. Sinun oluthuuruiset oppisivat ovat niin vaikeaselkoisia ettei niiden lopullisesta päämäärästä ota kukaan selvää. Niissä muka ihminen olutta juomalla saa armon ja on olevinaan parempi kuin katolinen. Et saa ketään vapaaehtoisesti liittymään lahkoosi. Ainut tapa saada olutlahkoosi jäseniä on ne joko lahjoa tai asettaa vaihtoehdoksi joko elämä tai lahko.
Parhami oli vasta pääsemässä omasta mielestään vauhtiin kun Luther pomppasi ylös, sadatteli jotain rahvaasta ja poistui paikalta. Parhami ihmetteli, että mihin se ukko nyt lähti kesken hyvän keskustelun. Parhaat jutut olisi olleet vasta tulossa. Ja miksi kirkon mies kiroili. Ei se ennen noin.
Luther meni kiihtyneenä toimistoonsa. Nyt hänelle valkeni ajatus siitä ettei hänen lahkonsa ole rahvasta varten. Tai rahvas kansa on niin moukkamaista sakkia, että ei niitä voi asettaa vapaan valinnan eteen. Lahkosta pitää tehdä sellainen että siihen aluksi ihmiset saadaan liittymään veitsi kurkulla. Joko aikuine liittyy siihen sekä kastaa lapsensakin siihen tai katkiaa kaula. Saksa on niin katolisuuden läpituntema että siellä se ei onnistu, mutta pohjoisen kansoja voi niin valloittaa ja tehdä tyhmästä rahvaasta siten kristittyjä. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Parhamista sen näkee mihin ihmisen vapaa valinta uskossa johtaa. Ei heille voi antaa sitä valtaa. Pitää vain tehdä lahkon opista sellainen että se käy mahdollisimman monelle sekä se pystyy elämää ajan ja tilanteen mukaan. Armon kerjäläisyydestä on hyvä lähteä liikkelle. Sen sateenvarjon alle saa paljon kätkeyttyä. Kuten oluen juomisen.