Kun Savon Sanomat ei yllättäen julkaissut kirjoitustani, laitan sen nähtäville tänne:
Maanantaina 18.5. Kuopion kaupunginvaltuusto valitsee sosiaali- ja terveysjohtajan. Haku oli onnistu-nut: reippaastikin kelpoisuusehdot täyttäviä ehdokkaita tuli paljon. Mutta joukossa oli vain yksi, joka on sekä terveys- että sosiaalipuolella kansainvälisesti, kansallisesti, maakunnallisesti ja vanhastaan myös Kuopion kaupungissa arvostettu henkilö.
Asetelmaa on vaikea pitää tasaväkisenä, sillä Simo Kokon ansiot, yhteiskuntasuhteet, arvostus ja osaaminen ovat niin omaa luokkaansa, että pitää niputtaa aika monta hakijaa saadakseen ko-koon saman painoarvon.
Tohtori Kokolla on vahva koulutus ja hänellä on ollut merkittävä positiivinen vaikutus Kuopion yliopistoon ja poliittisena aktiiviaikanaan myös Kuopion kaupunkiin. Hän on teoreettisesti vahva, mutta käytännön kehittämistyöhön orientoitunut. Hänellä on kykyä olla tarvittaessa toisinajattelija, väliin tiukkakin, mutta hänelle tunnusomaisia ovat kuitenkin hyvät yhteistyötaidot.
Maakuntakin on luottanut häneen, kohtuullisen tuore osoitus on, että Kokko kutsuttiin pääarkki-tehdiksi aluesairaaloiden irrottamisessa sairaanhoitopiiristä. Tässäkin työssä hän yhdisti ennak-koluulottoman kehittäjän ja toisaalta maanläheisen hallinnoijan lahjansa.
Kokko on saanut mainetta yhteiskunnallisena keskustelijana ja pohdiskelijana, myös kansainvä-listä arvostusta tieteen rintamalla. Ei voi olla vähäpätöinen yksityiskohta, että Kokolla on kunnioi-tettu ura STAKESissa - hänellä on toimivat linkit ympäri maata ja eri puolueista koostuvaan maan ylimpään johtoon. Edellytykset kehittämistyölle ja parhaiden toimintamallien etsinnälle ovat hänel-lä ylivoimaiset.
Mikä voi kyseenalaistaa Kokon valinnan? Vastaus on, siis vielä 2000-luvulla, väärä puoluekirja. Hän on demari, kuten kaupunkimme keskeisistä viranhaltijoista harmillisen moni, se pitää myön-tää. Kuvitellaanko Kokon, joka poliitikkoaikanaankin profiloitui laajakatseisena ajattelijana, nou-dattavan Heinäluoman ohjeita?
Kuopion kannalta olisi noloa, jos Kokko puoluekirjansa takia jäisi valitsematta. Mahtaa herättää huomiota, että meillä olisi vara jättää ansioiltaan ja persoonaltaan ylivertainen hakija ja hänen kerrassaan poikkeukselliset yhteiskunnalliset linkkinsä hyödyntämättä, semminkin kun tietää, että Kokko on henkisesti vahvasti sitoutunut Kuopion kaupunkiin eikä ole vain uramatkalla.
Politiikka on upea asia, mutta voi puoluepolitiikkaa, voi.. Maanantaina nähdään, pidetäänkö kau-pungin vai puolueiden etua tärkeämpänä. Tehdään maanantaina Kokosta hyvällä kannatuksella koko kaupungin Kokko eikä demarien Kokko.
Simo Kokko vai mitäänsanomattomampi?
Raimo Tuomainen
1
1621
Vastaukset
- Alma Nakka
Tänä vuonna toukokuun 18. ei taida ihan olla maanantai.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291