Vasemmistoliton vakaalle kannatukselle on syynsä.

Vasemmistoliitto on toiminut tässäkin hallituksessa periaatteisiinsa nojaten, mutta myös niitä muuttaen, kun koko Suomen etu on sitä vaatinut. Nykyhallituksessa Vasemmistoliitto on ollut mm. seuraavien päätösten alullepanijana tai ainakin tukijana:
Kikyn poisto, maksuton toisen asteen koulutus kaikille nuorille, aktiivimallin tuloleikkurin poisto, työllisyyden nosto uuteen ennätykseen, Suomen Natoon liittäminen, F35-hävittäjien hankinta .. jne. jne.
Eli ei siis ole ihme, että Vasemmistoliitolla on vakaa n. 10% kannatus ollut jo pitkään ja hyvä työ nykyhallituksessa poikii varmasti sitä lisää!
4332524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 433

Vanhimmat

Kuten aloituksestakin hyvin voidaan havaita niin ainakin näillä perusteilla vasemmiston kannattaminen perustuu TIETÄMÄTTÖMYYTEEN!

KIKY oli työmarkkinaosapuolten välinen sopimus sen hetkiseen tilanteeseen ja sopimukseen. Työmarkkinaneuvotteluita käydään aina määrävälein sopimusten tullessa katkolle ja tosiaankin uusista sopimuksista nämä KIKY tunnit puuttuvat MUTTA hallituksella tai millään puolueella ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä!

"Maksuttomat" edut ovat tosiaan vasemmiston "erikoisalaa" ja niitä se osaa keksiä vaikka kuinka ILMAN että siihen olisi muuta kuin velkarahoitus!

Työllisyyden nosto ja prosentit eivät kerro koko totuutta sillä jo tunnin viikkotyömäärällä olet tilastoitu työlliseksi! Kannattaisi fokusoitua oleelliseen -> Kuinka moni työllinen tulee palkallaan toimeen ilman yhteiskunnan tukia! - No tähän ei vasurin kapa riitä!

Sitten nämä NATO ja hävittäjähankinnathan ovat niitä joita vasemmistoliitto on lähinnä keskittynyt vastustamaan ja olettaisin että edelleen heidän kannattajissaan on enemmän vastustajia kuin muissa puolueissa. Aika poukkoilevaa politiikkaa jos vasta selkä seinää vasten tehdään tarvittavat päätökset KUN moni muu puolue on kannattanut asiaa jo viimeiset 20v!

Äänestä
  • Höpö, höpö. Oppositio ei vaan pysty tunnustamaan sitä, että Vasemmistohallitus on jo nyt tehnyt kaiken sen ja enemmänkin, mistä Sipilän PersKokkare-oikeistohallitus näki vain märkiä päiväunia.

    Niin mitäs "hyvää" se Sipilän PersKokkare-hallitus saikaan aikaan ...?
    Siis muuta kuin pakotti työläiset tekemään palkattomia työpäiviä yrityksille, leikkasi julkisen sektorin lomarahoja, jäädytti kansaneläkeindeksit, leikkasi veteraanien eläkkeitä, lisäsi sairaille sairaskulujen omavastuun, leikkasi yliopistojen määrärahoja ja opintotukia ja .....?

    Eli uskon että Vasemmistoliiton hyvä työ hallituksessa ja koko hallituksen hyvä työ kansan eteen tuottaa hyvän tuloksen vasemmistopuolueille. Tuskinpa työläiset haluavat perskokkareiden laatimien KIKY-2 leikkauslistojen maksumiehiksi!

    Äänestä

  • Kiky oli sipiperskokkarien pakotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kiky oli sipiperskokkarien pakotus.

    Eihän tuo vasemmistolainen aloittaja tiedä edes kannatusta, kun väittää sen olevan 10%, vaikka totuus on lähempänä 8%. Vai liekö sekin kommunistille tyypillistä valehtelua, jota ovat harrastaneet jo skdl, skp aikoina, jonka jätteistä ko. puolue koottiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eihän tuo vasemmistolainen aloittaja tiedä edes kannatusta, kun väittää sen olevan 10%, vaikka totuus on lähempänä 8%. Vai liekö sekin kommunistille tyypillistä valehtelua, jota ovat harrastaneet jo skdl, skp aikoina, jonka jätteistä ko. puolue koottiin.

    No mitäpä pienistä, pääasia onkin että Vasemmistoliitto on nyt ja ensi kevään jälkeen taas Marinin Vasemmistohallituksessa. Äärioikeistojätteiden kauhuksi ja kiusaksi ... heheh

    Äänestä

  • Oikeastaan oli ...Sipilän hallitus veti Kikyä eteenpäin pakoitepolitiikkansa kautta. Eli oli oikeiston työvoiman halpuuttamis hanke jolla yritysten kilpailukykyä parannettiin työvoima kustannuksia alentaen, kikyttämisen eli ilmaisen tehtävän työajan kautta. Toinen tuohon liittyvä käytännön toimi oli mm. lomaraha leikkaukset joilla tuota ajettiin eteenpäin.

    Ja totta Nato on myös pitkän tähtäimen oikeisto hanke .

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Oikeastaan oli ...Sipilän hallitus veti Kikyä eteenpäin pakoitepolitiikkansa kautta. Eli oli oikeiston työvoiman halpuuttamis hanke jolla yritysten kilpailukykyä parannettiin työvoima kustannuksia alentaen, kikyttämisen eli ilmaisen tehtävän työajan kautta. Toinen tuohon liittyvä käytännön toimi oli mm. lomaraha leikkaukset joilla tuota ajettiin eteenpäin.

    Ja totta Nato on myös pitkän tähtäimen oikeisto hanke .

    Mutta Natoon liittymiseenkin sitten tarvittiin vasemmistohallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Höpö, höpö. Oppositio ei vaan pysty tunnustamaan sitä, että Vasemmistohallitus on jo nyt tehnyt kaiken sen ja enemmänkin, mistä Sipilän PersKokkare-oikeistohallitus näki vain märkiä päiväunia.

    Niin mitäs "hyvää" se Sipilän PersKokkare-hallitus saikaan aikaan ...?
    Siis muuta kuin pakotti työläiset tekemään palkattomia työpäiviä yrityksille, leikkasi julkisen sektorin lomarahoja, jäädytti kansaneläkeindeksit, leikkasi veteraanien eläkkeitä, lisäsi sairaille sairaskulujen omavastuun, leikkasi yliopistojen määrärahoja ja opintotukia ja .....?

    Eli uskon että Vasemmistoliiton hyvä työ hallituksessa ja koko hallituksen hyvä työ kansan eteen tuottaa hyvän tuloksen vasemmistopuolueille. Tuskinpa työläiset haluavat perskokkareiden laatimien KIKY-2 leikkauslistojen maksumiehiksi!

    Vasemmisto ei ole tehnyt mitään SUOMEN KANSAN HYVÄKSI!!! Kyllä ne verorahat ovat menneet ihan muualle!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    No mitäpä pienistä, pääasia onkin että Vasemmistoliitto on nyt ja ensi kevään jälkeen taas Marinin Vasemmistohallituksessa. Äärioikeistojätteiden kauhuksi ja kiusaksi ... heheh

    Ei sinulla sattuisi yhtään parempia vitsejä olemaan tarjolla....

    Äänestä

Mistähän ne vasemmistoliiton kommunistit on keksineet 10% kannatuksen? Ettei vain ole sontasanomat kansan uutisista? Ka mitä NATO ja F35 hommiin tulee, niin eiköhän se ollut niin, että eriävät ja vastustavat mielipiteet olivat ilmassa. Taitaa se sama kommunistinen perintö yhä vaikuttaa, kuten "suomen aloittama talvisota". Ukrainahan se hyökkäsi venäjällekin, eikö niin kommarit...? Enpä ihmettele jos se "vakaa" 8% kannatus vakaasti kuivuukin. Ei teidän propakandaanne usko kuin sekopäät, jotka ei ole töitä nähneetkään ja saattepahan itsenne naurun alaiseksi.

Äänestä
  • Äärioikeistotrollien ymmärrys ja ulosanti on aina yhtä huvittavaa ja todistaa vaan sen, että Vasemmistoliiton aikaansaama oppivelvollisuuden pidennys tulee tarpeeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Äärioikeistotrollien ymmärrys ja ulosanti on aina yhtä huvittavaa ja todistaa vaan sen, että Vasemmistoliiton aikaansaama oppivelvollisuuden pidennys tulee tarpeeseen.

    Näin on.

    Näin saadaan ainakin työllisyyttä parannettua, kun nuoret poistuvat työvoimareservistä kouluihin... kustannuksistahan ei tässä yhteydessä kannata mitään mainita...

    Äänestä

Oppivelvollisuuden pidennys tyhmä.. Kallis, mutta vasurit ei siitä maksa veroina euroakaan. Ne oppilaat joita ei koulun käynti kiinnosta. Eivät takuulla pakolla käy koulua 18vuotiaaksi. Tai jos käy, niin lintsaten joka toinen päivä.

1Äänestä
  • Kyllä käyvät. Meidän koululla innokas poikasakki opiskelemassa.

    Äänestä

  • Persujen sopeutuminen maahamme on tosiaan haastavaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Persujen sopeutuminen maahamme on tosiaan haastavaa...

    Kotiuttaminen ontuu, onkohan kieliongelma?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kotiuttaminen ontuu, onkohan kieliongelma?

    En tiedä, onko maahansaapuneella työvoimalla kieliongelmaa, mutta sen tiedän, mikä ongelma sinulla on... ja siihen ei enää edes lääkkeet auta....

    Äänestä

Kyllä.

Äänestä

Sähkön hintakin on nyt vasemmistolaisten ansiota , loistavaa toimintaa .

Äänestä
  • Aivan. Vasemmistohallitus on alentanut sähkösiirron ALV:ia kuluttajilta ja antaa kotitalousvähennyksen kaltaista tukea suuriin sähkölaskuihin.

    Mutta sähkön korkeista hinnoista voit kiittää edellisten oikeistohallitusten ministereitä, jotka myivät sähköverkkomme Carunalle ja antoivat Fortumille luvan ostaa Uniper.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Aivan. Vasemmistohallitus on alentanut sähkösiirron ALV:ia kuluttajilta ja antaa kotitalousvähennyksen kaltaista tukea suuriin sähkölaskuihin.

    Mutta sähkön korkeista hinnoista voit kiittää edellisten oikeistohallitusten ministereitä, jotka myivät sähköverkkomme Carunalle ja antoivat Fortumille luvan ostaa Uniper.

    Miksei nää kommarit sit palauta sähkön hintaa 5senttiin kwh kun ovat niin hyviä? Eikö paukut riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Aivan. Vasemmistohallitus on alentanut sähkösiirron ALV:ia kuluttajilta ja antaa kotitalousvähennyksen kaltaista tukea suuriin sähkölaskuihin.

    Mutta sähkön korkeista hinnoista voit kiittää edellisten oikeistohallitusten ministereitä, jotka myivät sähköverkkomme Carunalle ja antoivat Fortumille luvan ostaa Uniper.

    "antoivat Fortumille luvan ostaa Uniper."

    Eikös Uniperin osto ollut sinällään ihan hyvä idea, mutta sen myynti ei... suomella ei ollut minkäänlaista taitoa neuvotella asiasta...

    Äänestä

Silkkaa puppua aloittajalta! Jokainen tietää totuuden ja tuntee sen nahoissaan. Enpä ihmettele komujen "vakaata"kannatusta.

Äänestä
  • Mitäs sitä totuutta ihmettelemään. Vasemmistoliitolla n. 10% ja komuilla (SKP) n. 0%

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mitäs sitä totuutta ihmettelemään. Vasemmistoliitolla n. 10% ja komuilla (SKP) n. 0%

    Tais olla kuule viimeisten galluppien mukaan jotain 8% luokkaa, joten onko tuo 2% "nousu", jotain vallankumouslisää? Vasemmistoliittohan on perustettu skp:n ja skdl raunioille. Kyllä vasemmistoliittolahiset on kommunisteja, joiksi monet vas.liiton edustajatkin on julkisesti julistaituneet. En ymmärrä, miksi joku vas.liittolainen häpeää olevansa kommunisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No jos kommunismilla tarkoitetaan sitä, että ajaa työläisten ja heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia säälliseen elämään Suomessa, niin olkoon sitten niin. Vasemmistoliiton hyvät työt kun eivät himmene sen historiaakaan kaivelemalla.

    Äärioikeistollahan on agendassa aina vaan työläisten, "väärän väristen" ja kaikkien muuten heikommassa asemassa olevien elämän kurjistaminen, kuten edellinen PersKokkare-hallitus jo osoitti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mitäs sitä totuutta ihmettelemään. Vasemmistoliitolla n. 10% ja komuilla (SKP) n. 0%

    Eikös se vas.liitto perustettu skdl/skp jäänteistä? Kannatus on 8%

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eikös se vas.liitto perustettu skdl/skp jäänteistä? Kannatus on 8%

    Ei Vasemmistoliiton tarvitse hävetä historiaansa, vaikka niin kuvittelet. Hyvät puolueet pystyvät uusiutumaan ja muuttumaan jäsentensä ajatusmaailman muuttuessa. Ja juuri siksi Vasemmistoliitto onkin hallituksessa ja eliitin rikastamiseen ja rasismiin pohjautuvat puolueet oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tais olla kuule viimeisten galluppien mukaan jotain 8% luokkaa, joten onko tuo 2% "nousu", jotain vallankumouslisää? Vasemmistoliittohan on perustettu skp:n ja skdl raunioille. Kyllä vasemmistoliittolahiset on kommunisteja, joiksi monet vas.liiton edustajatkin on julkisesti julistaituneet. En ymmärrä, miksi joku vas.liittolainen häpeää olevansa kommunisti.

    Tuo 10% mahtuu marginaaliin, mitä siinä öyhötät. Persujen kannatus on 14%.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No jos kommunismilla tarkoitetaan sitä, että ajaa työläisten ja heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia säälliseen elämään Suomessa, niin olkoon sitten niin. Vasemmistoliiton hyvät työt kun eivät himmene sen historiaakaan kaivelemalla.

    Äärioikeistollahan on agendassa aina vaan työläisten, "väärän väristen" ja kaikkien muuten heikommassa asemassa olevien elämän kurjistaminen, kuten edellinen PersKokkare-hallitus jo osoitti.

    Vasemmistoliiton Merja Kyllöstä ahistaa... 😂

    Kapitalistisessa järjestelmässä duunarin palkka on sisältyy duunarin tekemän tuotteen hintaan. Korkeaa koulutusta vaativien tuotteiden hinta on kapitalistisilla markkinoilla korkea, joten duunareillekin voidaan maksaa tuotteen kysyntää vastaava korkea palkka. Jos duunarit tekevät pyykkipoikia ja duunarin koulutus lukutaidottomana on heikko, niin vaikea on tuosta yhtälöstä hyvinvointivaltiota rakentaa korkeine palkkoineen ja työstä saatavine veroineen. Pyykkipoikia kun ei voi tavallisesti myydä esimerkiksi 100 euron kappalehintaan, kun kukaan kapitalistisessa järjestelmässä ei ostaisi sellaisia pyykkipoikia.

    Äänestä

Vasemmistoliiton hyvä työ eduskunnassa ja nyt hallituksessa näkyy tietysti kannatuksessa. Positiivisesti!

Äänestä
  • Ai sekös on hyvä kannatus se 8%... ? Vasemmistoliitto perustettiin skdl:n ja skp:n raunioille, kun kommunismi ei enää kuulunut tähänpäivään ja miljoonien uhrien verta oli valunut liikaa. Tunnettuahan on, että jätteistä ei saa kunnolla rakennettua mitään. Vas.liiton kommuja ei kannata kukaan vähänkään järjellä varustettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ai sekös on hyvä kannatus se 8%... ? Vasemmistoliitto perustettiin skdl:n ja skp:n raunioille, kun kommunismi ei enää kuulunut tähänpäivään ja miljoonien uhrien verta oli valunut liikaa. Tunnettuahan on, että jätteistä ei saa kunnolla rakennettua mitään. Vas.liiton kommuja ei kannata kukaan vähänkään järjellä varustettu.

    Pienpuolueethan onkin tarpeen vain apupuolueena ja siksi niitä läytetään sumeilematta hyväksi.

    Äänestä

  • Vasemmistohallituksessa on vain yksi apupuolue, joka nyt kipuilee surkean kannatuksensa kanssa. Siis Kepun maatalouskommunistit.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vasemmistohallituksessa on vain yksi apupuolue, joka nyt kipuilee surkean kannatuksensa kanssa. Siis Kepun maatalouskommunistit.

    Tietääkseni hallituksen ainoa kommunistinen sakki on vasemmistoliitto, joka koottiin skp ja skdl jätteistä. Turha yrittää eksytystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tietääkseni hallituksen ainoa kommunistinen sakki on vasemmistoliitto, joka koottiin skp ja skdl jätteistä. Turha yrittää eksytystä.

    Äärioikeistolle kaikki työläiset ovat kommunisteja ja äärioikeistolaisia edustajia löytyy vain persuista ja sen jätteistä (VKK, SML).

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Äärioikeistolle kaikki työläiset ovat kommunisteja ja äärioikeistolaisia edustajia löytyy vain persuista ja sen jätteistä (VKK, SML).

    Kuka nyt on työläisiä kommunisteihin yhdistänyt? Tämänpäivän työläinen on perdu tai sosdemi. Vähiten vas.l.kommuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuka nyt on työläisiä kommunisteihin yhdistänyt? Tämänpäivän työläinen on perdu tai sosdemi. Vähiten vas.l.kommuja.

    Mistä tuollainen tapatyötön asian muka tietäisi?

    Äänestä

Pääasiahan on, että kaikki rehelliset työläiset äänestävät yhä Vasemmistoliittoa. Täytyyhän sivistysvaltiossa olla edes yksi puolue, joka ajaa työläisten ja kaikkien heikoimmassa asemassa olevien selviytymistä yhä vaan sydämettömämmän oikeistolaisessa maassamme.

Äänestä
  • Työläisten etuja ajaakin perussuomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Työläisten etuja ajaakin perussuomalaiset.

    Kerro nyt persutrolli, miten rasismi muka hyödyttää työläisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kerro nyt persutrolli, miten rasismi muka hyödyttää työläisiä?

    Miksi sitten komut on rasisteja työläisiämme kohtaan ja ajavat vain luusereitten etua.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Miksi sitten komut on rasisteja työläisiämme kohtaan ja ajavat vain luusereitten etua.

    Tuskinpa kukaan sinun etujasi varsinaisesti ajaa, olet vaan yhteiskuntamme hylkiöitä, joilla on tapana syyllistää työläisiä omista ongelmistaan/päätöksistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Työläisten etuja ajaakin perussuomalaiset.

    Vasemmistoliitto ajaa kyllä vähäosaisten asiaa, mutta ei Suomalaisten vaan meidän kunniavieraiden. Ja kunnon duunari maksaa veroja että kunniakansalaiset saa disko ja harraste rahaa.

    Äänestä

Vasemmisosta tulevaisuudessa tulee kompostoinnin tarkastajia puh, johtatajasta alkaen .

Äänestä
  • Aivan. Johtajia, esimiehiä, tutkijoita jne. Vasemmistolaisille on koulutus ollut aina tärkeää, jotta he voivat elättää itsensä ja perheensä. Suosittelen opposition luusereillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Aivan. Johtajia, esimiehiä, tutkijoita jne. Vasemmistolaisille on koulutus ollut aina tärkeää, jotta he voivat elättää itsensä ja perheensä. Suosittelen opposition luusereillekin.

    Kyllä ne kommarit on niitä luusereita, jotka elävät toisten taskuilla. 8% kannatuskin sen jo näyttää toteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Aivan. Johtajia, esimiehiä, tutkijoita jne. Vasemmistolaisille on koulutus ollut aina tärkeää, jotta he voivat elättää itsensä ja perheensä. Suosittelen opposition luusereillekin.

    Kouluttauduttuaan ja työelämään päästyään vasemmistolaisuus alkaa katoamaan mielen syövereistä. Siksi eri ammattiryhmissäkin vasemmistoliiton kannatus on olematonta. Vas.liiton kannatus onkin elämäntapa työttömien ja kaduilla istujien puolue kommunistinen ajatusmalli aivoissa. Nuoruuteenhan kuuluu erilaiset ihanteet, jotka alkavat kadota elämän realiteettien edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Äärioikeistolainen kirjoittelee taas asiasta, josta hänellä ei ole mitään kokemusta, eli ihan oikeista palkkatöistä ja siellä olevista ihmisistä. Kommunisteja joka työpaikassa näkevällä tapatyöttömällä on siksi niin kova pelko joutua töihin. Helpompihan se on persun nostaa vaan toimeentulotukea ja päivystää sitten työläisten palstalla ja solvata heitä kommunisteiksi. Moraalitonta ja jopa sairasta, no sellaistahan se persuilu on!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Muutenhan ei voi selittää persujen avunhuutoja valtiolle lähes kaikista mahdollisita asioista.

    Äänestä

Vasemmistoliiton hyvä työ hallituksessa näkyy tietysti kannatusluvuissa. Hallituspaikkaa siis pukkaa taas väkisin ...

Äänestä
  • Vasemmistoliiton kannatus on olematonta varsinkin työläisten keskuudessa. Kannattajat ovatkin lähinnä niitä, jotka vain himoitsevat toisten tienaamia rahoja, muutenko olisivat taas kiristämässä veroja. On lähes häpeällistä olla muka työläisten puolustaja samalla kun ollaan kiristämässä työläisten toimeentuloa. Kommunistit ovatkin vain joutilaitten kaduntukkijoiden ja varisten kannattajia. Pääasia ettei itse tehdä yhteisen edun eteen mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton kannatus on olematonta varsinkin työläisten keskuudessa. Kannattajat ovatkin lähinnä niitä, jotka vain himoitsevat toisten tienaamia rahoja, muutenko olisivat taas kiristämässä veroja. On lähes häpeällistä olla muka työläisten puolustaja samalla kun ollaan kiristämässä työläisten toimeentuloa. Kommunistit ovatkin vain joutilaitten kaduntukkijoiden ja varisten kannattajia. Pääasia ettei itse tehdä yhteisen edun eteen mitään.

    Kuten jo yllä kerroin, äärioikeistopoju kirjoittelee asiasta, josta hänellä ei ole mitään kokemusta, eli ihan oikeista palkkatöistä ja siellä olevista ihmisistä. Kommunisteja joka työpaikassa näkevällä tapatyöttömällä on siksi niin kova pelko joutua töihin. Helpompihan se on persun nostaa vaan toimeentulotukea ja päivystää sitten työläisten palstalla ja solvata heitä kommunisteiksi. Moraalitonta ja jopa sairasta, no sellaistahan se persuilu on!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tässä maassa olis korkeampi työn tuottavuus jos kommarit pysyis pois työpaikoilta. Palkka ja lakot kyllä kiinnostaa mut työ ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Tässä maassa olis korkeampi työn tuottavuus jos kommarit pysyis pois työpaikoilta. Palkka ja lakot kyllä kiinnostaa mut työ ei.

    Oikeistolainen palkanmaksuhaluttomuus Suomea vaivaa, ei mikään muu.

    Äänestä

Hallituspuolueiden yhteiskannatus on edelleen 51%, joten kansa on siis edelleen valmis uusimaan Marinin hallituksen mandaatin.

Äänestä
  • Vertailuna perskekon kannatus yli vuosi ennen vaaleja,

    "Huhtikuussa 2018 suomalaisista 32 prosenttia piti hallituksen toimintaa huonona ja 28 prosenttia melko huonona. Vain kuusi prosenttia antaa arvosanan hyvä."

    Lähde: vikipedia

    Äänestä

Vasemmistoliitto on kuin tuuliviiri ,täysin linjaton ja aatteton jonkilainen kateellisten ihmisten puolue.

Äänestä
  • Äärioikeistopoju sekoittaa taas työväenpuolue Vasemmistoliiton ja haittaisänmaallisen PS:n.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Äärioikeistopoju sekoittaa taas työväenpuolue Vasemmistoliiton ja haittaisänmaallisen PS:n.

    Vasemmistoreppana yrittää rummuttaa kommujen työläispuoluetta, jolle nyt nauraa harakatkin. Perinnekommunistien isänmaanvastaisuus on palvellut ja palvelee idän isä aurinkoisen valtakuntaa. Tämä surkeaakin surkeampi kurjistajasakki yrittää häpäistä työläiset, jotka eivät edes kannata heitä. PS on työmiehen ja isänmaan asialla. Haaveikaa vaan komut vallankumouksestamme, mutta älkää naurattako työläisvitsillänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Komuja yhä Suomessa näkeville on vain yksi osoite.... mielisairaala!

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vasemmistoreppana yrittää rummuttaa kommujen työläispuoluetta, jolle nyt nauraa harakatkin. Perinnekommunistien isänmaanvastaisuus on palvellut ja palvelee idän isä aurinkoisen valtakuntaa. Tämä surkeaakin surkeampi kurjistajasakki yrittää häpäistä työläiset, jotka eivät edes kannata heitä. PS on työmiehen ja isänmaan asialla. Haaveikaa vaan komut vallankumouksestamme, mutta älkää naurattako työläisvitsillänne.

    Äärioikeistotrollit tunnistaa helposti siitä, että heillä ei ole koskaan mitään asiallista kritiikkiä Vasemmistoliitosta, vaan he alkavat aina höpöttää joistain "kommunisteista ja punikeista". Mutta voihan sen heikon älynsä noinkin paljastaa... hehehehe

    Äänestä

Sanovat, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa.

Jotkut, Jari Ehrnrooth mukaan lukien ovat pohtineet aihetta siltä kannalta, että suomalaiset ovat onnellisia siksi, että ovat vähään tyytyväisiä. Ja tottahan se on:

Kävin Citymarketissa etsimässä pientä viime hetken joululahjaostosta. Siinä kun katselin, josko kodinkone- ja elektroniikkaosastolta löytyisi jokin tarpeellinen lahja.
Samassa paikalle asteli ensin keski-ikäinen mies ja hetken päästä samanikäisen oloinen nainen.

Vaihtoivat kuulumisia. Nainen kysyi mitä teille kuuluu? Johon mies vatasi vähäeleisen onnellisena: ”Ei mitään” ja mies esitti naiselle kysymyksen: Mitä teille kuuluu? Johon nainen vastasi elämäänsä tyytyväisen oloisena: ”Ei mitään”.
Juttelivat hetken ja minä poistuin siitä pikkuhiljaa takavasemmalle, eli jatkoin seuraavien hyllyjen väliin. Ei minullekaan mitään kuulunut ja se tuntui hyvältä, paremmalta kuin Ukrainan Butsassa olisi.

Hetken näytti siltä, ettei lahjaakaan löydy. Sitten havaitsin pienen kirkasvalolampun. Hmmm, olisikohan tuo tarpeellinen. Tiesin, että lahjan saaja opiskelee kieliä yms. Niinpä ajattelin, että on nyt ainakin viime päivinä ollut niin pimeää, että lukemiseen olisi ehkä hyvä olla 10 000 lumenin kirkasvalolamppu. Se oli vain 15X20 cm kokoinen. Joten ostin sen lahjaksi.

Kaupasta lähtiessä mietin, että jos ei mitään kuulu, sen ”näinä vaikeina aikoina”, voi tulkita hyväksikin asiaksi. Voi olla sitä onnellisempi, mitä vähemmän kuuluu! Varsinkin jos uutiset ovat uutisia vasta jos ne pilkkaavat muita, halventavat jotakin henkilöä tai kertovat sodista, maanjäristyksistä, tulvista, pahoinpitelyistä, ryöstöistä, varkauksista, raiskauksista, rutosta, taudeista ja naapuririidoista, mielivaltaisista tuomioista tai muista riivauksista.

Että olkaa hyvillä mielin jos voitte sanoa: ”Ei kuulu mitään.” Minäkin kun alan pian lukea Wilbur Smithin yhtä uutta kirjakäännöstä; ”Aavetulet”, siitä kuuluu vain pieniä suhahduksia välillä kun käännän sivuja. Muuten ei kuulu kuin ehkä ajoittain pientä kuorsausta jos kirjan aihe, motiivi, kertomus tai kirjoitustyyli osoittautuu niin tylsäksi, että nukahdan välillä.

Tänä vuonna teen lupauksen, että en lopeta tupakan polttamista, enkä viinan juontia. Onko se hyvä vai paha lupaus? Mitä suosittelet. En ole tosin koskaan polttanut tupakkaa, eli ”röökannut”, enkä koskaan juonut alkoholia, eli ”dokannut”; pitäisi ensi aloittaa nuo harrastukset jotta ne voisin lopettaa. Jostakin syystä evvk.

Kuin joku pilkkaisi minua, ”Kirkasvalolamppu” paistaa tänään alkuiltapäivästä ulkona koreasti. -”Vai sellaista peliä!” No illalla alkaa taas hämärtää ja kirkasvalolampun loisteessa pienetkin kirjaimet näkyvät kaikesta mitä on tarpeellista lukea ja tietää.

”POP”, -kuuluu monen kotona tänään joulusaunan jälkeen. Kun pullon korkki poksahtaa pois pullon suusta. Ensin nousuhumalassa naurattaa, sitten laskuhumalassa itkettää ja riitelyttää. Olisi suo rastaan ihanaa kuulla, ettei tänä jouluna kukaan joudu pahoinpitelyn kohteeksi. Parempi jos ”ei kuulu mitään”.

Täh? juu, tosi sekin on mitä yksi poliisiystävä otsa rypyssä totesi. Jos alkoholin juonti Suomessa lopetettaisiin, se tietäisi poliiseille työttömyyttä kun heitä ei enää niin paljon tarvittaisi. Perhe- ja kotiväkivallantekotilastot ovat kuitenkin surullista luettavaa. Ja toki tuo poliisin lausahdus oli myös hirteehishuumoria. Suomessa ei enää tarvitse hävetä sitä, ettei kännää.

Äänestä
  • Aivan. Minäkin äänestän jatkossa Vasemmistoliiton ehdokasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Aivan. Minäkin äänestän jatkossa Vasemmistoliiton ehdokasta!

    Siis äänestän työläisten parhaaksi perussuomalaisia.

    Äänestä

Vasemmistoliiton isänmaanvastainen linja tulee pitämään jatkossakin kannatuksen noin 8% tuntumassa ja alempanakin, kun ihmiset näkevät mitä he todella ajavat.

Äänestä
  • No sehän ei haittaa, muita kuin työläisvastaisia oikeistopuolueita. Vasemmistolaisille työläisille riittää se, että heitä edustaa puolue, joka OIKEASTI edistää heidän ja kaikkien pienituloisten etuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No sehän ei haittaa, muita kuin työläisvastaisia oikeistopuolueita. Vasemmistolaisille työläisille riittää se, että heitä edustaa puolue, joka OIKEASTI edistää heidän ja kaikkien pienituloisten etuja.

    Työläisvastaiset vasemmistokommunistit imisivät työläisten palkat veroina ja muina kuluina joutilaitten luusereiden elättämiseen. Kannattaisi komuillakin hakeutua oikeiksi työläisiksi, niin harhakuvitelmat alkaisi haihtumaan.Perse siis pois kylmältä kadulta ja töihin rakentamaan veteraaniemme meille taistelemaa vapaata suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kommunistit vasuista voisivat jo lopultakin siirtyä venäjälle, sillä siellä aletaan kohta siirtämään oligarkkien omaisuutta valtiolle, kuten vallankumouksen huumassa aikoinaan. Myös kansa alistetaan kommareitten iloksi valtion palvelukseen. Politrukkien paikkoja on jo varmasti jaossa...Hehhehhhhehhee

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Äärioikeistolainen on taas vaihtamassa työläiskansaa, kun se pentele uskoo yhä vaan demokratiaan. Ja jopa äänestää vasemmiston taas valtaan ensi keväänä. Ja se äärioikeistolaisten vallankumous ei vaan toteudu. Kyllä kismittää ... heheheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Äärioikeistolainen on taas vaihtamassa työläiskansaa, kun se pentele uskoo yhä vaan demokratiaan. Ja jopa äänestää vasemmiston taas valtaan ensi keväänä. Ja se äärioikeistolaisten vallankumous ei vaan toteudu. Kyllä kismittää ... heheheheh

    Edelleenkään vasemmistolaiset eivät edusta työkansaa 8% kannatuksellaan, joista suurinosa on työtyömiä, huumehörhöjä ym syrjäytyneitä. Hyvä sinänsä että heilläkin on edustajansa, mutta se että puhutaan työläisistä, jotka heidät elättää, niin on liian paksua työläisten kuultavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Viimeisinkin HS-gallup tosiaan näytti jo sen, että hallituspuolueilla on edelleen yli 51% yhteiskannatus. Eli kyllä kansa tietää ketkä tätä maata johtaa ja ketkä räksyttävät puskista kuin kapiset rakit. Ja siitähän nämä tämänkin palstan työläisvihamieliset äärioikeistotollot ovat hyviä esimerkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Edelleenkään vasemmistoliitto ei edusta työväestöä, vaan on apupuolueena hallituksessa. Vas.kommunistit ovat paremminkin syrjäytyneiden ja työelämän kokemuksia olevien puolue. Myös kristillisten arvojen pilkkaajia ja rasisteja suomalaisuutta kohtaan. Lännen demokratian inhoajia ja kaduilla istujia. Yleensä kaikki heidän toimintansa ja päämääränsä ovat kansaa vastaan. Onneksi on kuitenkin mitätön apupuolue pienehköllä kannatuksella ja joutuu myötäilemään päätöksissä, jotta hillotolpat säilyisi kielen ulottuvilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Jankkaaja näyttää olevan juuri sellainen äärioikeistotrolli, joka päivystää tätäkin palstaa 24/7. Tuolla antaumuksella kun hakisit myös töitä, niin varmasti johonkin apupojaksi pääsisit. Ja tervehtymisesi voisi alkaa. Tsemppiä työnhakuun!!

    Äänestä

Vasemmistohallituksen puolueiden yhteiskannatus on edelleen 51%, joten todella vakaaltahan se näyttää. Varsinkin kun sitä vertaa Sipilän oikeistohallituksen vastaavaan 4kk ennen vaaleja (n. 30%).

Äänestä
  • Hyvä hallitustyöskentely näkyy kannatuksessa.

    Äänestä

  • Marin-2 vasemmistohallitus onkin paras lopputulos ensi kevään vaaleissa.

    Äänestä

Vasemmiston elinehto on riittävä määrä köyhiä ja kurjallistoa,,, kuka heitä enää äänestäisi jos kaikilla olisi elintaso kohdillaan,, eli politrukkien on huolehdittava että kärsivää kansaa riittää puolueen kannatuksen turvaamiseen🤔

Äänestä
  • Melko avutonta provoilua oikeistolapselta. Isukkisikin häpeäisi jos tietäisi ...

    Äänestä

  • Niin eikait sitä muuhunkaan päätelmään voi tulla, kun seuraa vasemmistolaista kurjistamispolitiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Niin eikait sitä muuhunkaan päätelmään voi tulla, kun seuraa vasemmistolaista kurjistamispolitiikkaa.

    Lapsellista mussutusta. Ei sinun kurjuutesi johdu muusta kuin itsestäsi ja rasistien kannattamisesta.

    Äänestä

Vasemmistoliitto,,,,neuvostoliiton lakattua olemasta 1991 olivat meidän vassarit ennakoiden 1990 ottamassa etäisyyttä toverien raakuuksiin ja hirmutekoihin,perustettiin uusi kolhoosi nimeltä vasemmistoliitto,,samoja henkilöitä hääri kuvioissa vaikka kolhoosin nimi vaihtui,,,neuvostoliiton toverit omasivat mm,vankileiriensaariston olemassaololla samankaltaisen historian kuin natsisisaksa,nuo julmuudet ovat suurelta osin lakastu maton alle,suomen vassarit tukeutuivat aikanaan hyvin vahvasti neuvostoliittoon ,,,ovat samaa pas,,,kaa kuin äärioikeisto.

Äänestä
  • Äärioikeistotrollit tunnistaa helposti siitä, että heillä ei ole koskaan mitään asiallista kritiikkiä Vasemmistoliitosta, vaan he alkavat aina höpöttää joistain "kommunisteista ja punikeista". Mutta voihan sen heikon älynsä noinkin paljastaa... hehehehe

    Äänestä

  • Lienee sanomattakin selvää, että vasemmistoliitto venäjällä yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla peräänkuulutettua lakonisuutta.

    Äänestä

Tuo olisi vain hyvä muistaa kun ollaan natsi ja fasisti jahdissa ,niin putleri ukrainassa kuin meidän kotikomukatkin täällä,,se punainen työkalulippu on vähintään yhtä verinen kuin se hakaristilippu.

Äänestä
  • Ei ne kuule punaverilippu kommunistit älyä mitään. Kommunistien kasvattamat vasemmistolaiset ovat putlinin kanssa samaa perintöä. Ihminen, joka luulee selvittävänsä ihmisjärjellä mm. maailmankaikkeuden on tyhmin ja itsekeskeisin olento maan päällä. Ilman jumalaan uskovia ja nöyriä ihmisiä punikkienkin leipä olisi loppunut jo aikoja sitten. Olkaamme armollisia noille vähä-älyisille ateisti kommunisteille, sillä he tulevat näkemään totuuden. Säälittää vain lukea ateisti kommunistien yksinkertaisuudesta näilläkin palstjoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ei ne kuule punaverilippu kommunistit älyä mitään. Kommunistien kasvattamat vasemmistolaiset ovat putlinin kanssa samaa perintöä. Ihminen, joka luulee selvittävänsä ihmisjärjellä mm. maailmankaikkeuden on tyhmin ja itsekeskeisin olento maan päällä. Ilman jumalaan uskovia ja nöyriä ihmisiä punikkienkin leipä olisi loppunut jo aikoja sitten. Olkaamme armollisia noille vähä-älyisille ateisti kommunisteille, sillä he tulevat näkemään totuuden. Säälittää vain lukea ateisti kommunistien yksinkertaisuudesta näilläkin palstjoilla.

    Breivik-kerholaisella alkaa työläisviha olla jo tapissaan. Toivottavasti ei lähde kaduille aatteitaan näyttämään "räjähdearsenaalillaan".

    Äänestä

Niin miksi termi äärioikeisto on enemmän käytetty termi kuin äärivasemmisto,jos tuolla kadulla kulkueessa liehuisivat rinnan punainen työkalulippu ja hakaristilippu niin kumpikohan sieltä poistettaisiin,molempien historia ja viesti on yhtä raaka.

Äänestä
  • Äärioikeisto sanaa viljelee äärivasemmisto, ja se johtuu siitä, että oikeistopuolueet ovat vieneet työväestön kannatuksen. Vasemmistoliitto, jonka kannatuksen alhaisuus johtuu mm perussuomalaisten valtavasta suosiosta tavallisen kansan keskuudessa ja etenkin työtätekevien, johtaa katkeruuteen vasemmistoliitossa. Kansa on tajunnut, että hyvinvointimme ei pysy pystyssä vasemmistoliiton tavoitteilla ja sosialismilla. Tämän päivän työtätekevällä ihmisellä on palkalla ansaittua omaisuitta, josta nykyvasemmiston kannattajat ovat kateellisia. Heidän kannattajakuntansa kun koostuu ihan muista, kuin työläisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Äärioikeisto sanaa viljelee äärivasemmisto, ja se johtuu siitä, että oikeistopuolueet ovat vieneet työväestön kannatuksen. Vasemmistoliitto, jonka kannatuksen alhaisuus johtuu mm perussuomalaisten valtavasta suosiosta tavallisen kansan keskuudessa ja etenkin työtätekevien, johtaa katkeruuteen vasemmistoliitossa. Kansa on tajunnut, että hyvinvointimme ei pysy pystyssä vasemmistoliiton tavoitteilla ja sosialismilla. Tämän päivän työtätekevällä ihmisellä on palkalla ansaittua omaisuitta, josta nykyvasemmiston kannattajat ovat kateellisia. Heidän kannattajakuntansa kun koostuu ihan muista, kuin työläisistä.

    Mitäs vikinää sieltä opposition äärioikeasta nurkasta oikein kuuluu ... heheheheheh!!!!

    Äänestä

Montako sosialistista valtiota maailmassa on, joidenka kansalaiset ovat oloonsa tyytyväisiä,vapauteensa,turvallisuuteen,elintasoon,talouteen ,vapaa lehdistö,vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit,jne.

Äänestä
  • Vasemmistoliiton vakaa kannatus ei perustu sosialististen maiden olosuhteisiin, vaan rehellisten suomalaisten palkkatyöläisten antamiin ääniin.
    Tyhmiä kyselemällä et tuotakaan totuutta voi miksikään muuttaa.

    Äänestä

Eihän tuossa kysytty vasemmistoliiton vakaasta kannatuksesta, vaan montako kansalaistensa mielestä tyydyttävästi toimivaa sosialistista valtiota maailmassa on.

Äänestä
  • Kysymyksesi ei liity avauksen aiheeseen eikä Vasemmistoliiton politiikkaan.

    Äänestä

(Puolue luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle.Wikipedia) Jos vasemmistoliiton lähtökohta on tuo,niin mihinkä koira karvoistaan pääsee.

Äänestä
  • Aivan. Vasemmistoliiton ei tarvitse hävetä historiaansa.
    Vasemmistoliitto on osoittanut pystyvänsä muuttamaan mielipidettään aina silloin, kun se on ollut koko kansan etu. Kuten Natoon liittymisessä. Loistava puolue siis kaikille rehellisille ja köyhimpienkin toimeentulosta välittäville ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Aivan. Vasemmistoliiton ei tarvitse hävetä historiaansa.
    Vasemmistoliitto on osoittanut pystyvänsä muuttamaan mielipidettään aina silloin, kun se on ollut koko kansan etu. Kuten Natoon liittymisessä. Loistava puolue siis kaikille rehellisille ja köyhimpienkin toimeentulosta välittäville ihmisille.

    Mietin vain että jos Aatun aatteen kannattajat olisivat tehneet tuollaisen kameleontti tempun ja perustelleet sitä jotatakuinkin noin,niin eivät olisi natsi menneisyydestään noin helposti päässeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Mietin vain että jos Aatun aatteen kannattajat olisivat tehneet tuollaisen kameleontti tempun ja perustelleet sitä jotatakuinkin noin,niin eivät olisi natsi menneisyydestään noin helposti päässeet.

    Mietiskele sinä vaan rakasta Aatuasi ja omaa "mestariasi", samoilla linjoillahan he ovat ...

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Mietiskele sinä vaan rakasta Aatuasi ja omaa "mestariasi", samoilla linjoillahan he ovat ...

    samoilla linjoillahan he ovat ...niin tarkoit varmaan Aatua,Stalinia ja Putleria,,kyllä samoilla linjoilla ovat,,samaa mieltä:-)

    Äänestä

Vasemmistolaiset hyysää työn vieroksujia. Niitähnän ne kannattajatkin ovat. Oliko se Arhinmäki joka sanoi, ettei paskaduunia tarvitse tehdä?

Äänestä
  • Tapatyöttömänä olet parempi asiantuntija tässä asiassa, joten kerro toki sen syyt .....

    Äänestä

Nyt ryskyin murtuu pakko valta,
Tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma
Ja valta teidän silloin on

Äänestä
  • Aivan. Mitään työväen etuja ei ole saatu ilman työväenliikkeen apua ja työtaisteluja .. eikä saada.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Aivan. Mitään työväen etuja ei ole saatu ilman työväenliikkeen apua ja työtaisteluja .. eikä saada.

    Samaa mieltä,siksi minäkin äänestän perussuomalaista ehdokasta teollisuusliiton vaaleissa.

    Äänestä

Työväen ja kaikkien köyhien mahdollisuus säälliseen toimeentuloon on edelleen Vasemmistoliiton tärkeimpiä tavoitteita. Ja juuri siksi minäkin kannatan Vasemmistoliittoa.

Äänestä
  • Sittenhän meillä on sama suunta,minäkin vanhuuseläkeläinen innostuin siittä vappusatasesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sittenhän meillä on sama suunta,minäkin vanhuuseläkeläinen innostuin siittä vappusatasesta.

    Ja jos olet oikea eläkeläinen, niin tiedät myös sen, että eläkkeesi nousi vuodenvaihteessa n. 7%, kiitos Vasemmistohallituksen, joka EI JÄÄDYTTÄNYT osaa indeksikorotuksesta, kuten edellinen PersKokkare-oikeistohallitus teki!

    Äänestä

Alas lyökää koko vanha maailma
Ja valta teidän silloin on

Äänestä
  • Pelkkä Vasemmistoliiton ehdokkaan äänestäminen riittää. Jokainen ääni vasemmistolle on askel kohti oikeudenmukaisempaa Suomea!

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Pelkkä Vasemmistoliiton ehdokkaan äänestäminen riittää. Jokainen ääni vasemmistolle on askel kohti oikeudenmukaisempaa Suomea!

    Pelkkä Vasemmistoliiton ehdokkaan äänestäminen riittää. Jokainen ääni vasemmistolle on askel kohti edustajasi ja heidän lukuisten avustajiensa vauraampaa elämää.

    Äänestä

Ajattele omilla aivoillasi,tutustu vasemmistoliiton historiaan ja ajattele, pelkkä vasemmistoliiton ehdokkaan äänestäminen riittää. Jokainen ääni vasemmistolle on askel kohti .............................................

Äänestä
  • Ei todellakaan kukaan järkevä ihminen äänestä kommunisteja. Historiakin sen todistaa.

    Äänestä

  • Vasemmistoliiton historia on tuottanut työväelle mm. 5 päivän työviikon, 8h työpäivät, palkalliset lomat jne. Työläisvihamieliselle oikeistolle varmaan ikävää totuutta!

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton historia on tuottanut työväelle mm. 5 päivän työviikon, 8h työpäivät, palkalliset lomat jne. Työläisvihamieliselle oikeistolle varmaan ikävää totuutta!

    Ekös se ollut vuonna 1965 kun SAK ja STK solmivat työaikasopimuksen, jolloin Suomessa alkoi siirtyminen 40-tuntiseen ja viisipäiväiseen työviikkoon ,eihän vasemmistolittoa ollut silloin olemassakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ekös se ollut vuonna 1965 kun SAK ja STK solmivat työaikasopimuksen, jolloin Suomessa alkoi siirtyminen 40-tuntiseen ja viisipäiväiseen työviikkoon ,eihän vasemmistolittoa ollut silloin olemassakaan.

    No voihan sitä yleistää myös positiiviseen suuntaan, kun äärioikeistokakaroiden mukaan Vasemmistoliitto on kaikkeen syyllinen, kommunismista lähtien.

    Vasemmiston saavutuksista nauttii siis koko työtätekevä kansa !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    No voihan sitä yleistää myös positiiviseen suuntaan, kun äärioikeistokakaroiden mukaan Vasemmistoliitto on kaikkeen syyllinen, kommunismista lähtien.

    Vasemmiston saavutuksista nauttii siis koko työtätekevä kansa !!!!

    äärioikeistokakaroiden????

    Äänestä

Seurassa on mielenkiintoimen artikkeli vasemmistoliiton alkutaipaleelta.(Mihin SKP:n valtava omaisuus katosi?)

Äänestä
  • Vasemmistoliitto tosiaankin perustettiin SKDL/SKP konkka raunioille, taisivat toverit viedä rahat veroparatiiseihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Vasemmistoliitto tosiaankin perustettiin SKDL/SKP konkka raunioille, taisivat toverit viedä rahat veroparatiiseihin.

    Samoin (suomen kuvalehti poliittinen minuuttiraha) kertoo tuosta.

    Äänestä

  • Vasemmistoliiton saavutuksia tällä hallituskaudella on ilo luetella. Niitä nimittäin on mm.
    Kikyn poisto, maksuton toisen asteen koulutus kaikille nuorille, aktiivimallin tuloleikkurin poisto, työllisyyden nosto uuteen ennätykseen, Suomen Natoon liittäminen, F35-hävittäjien hankinta .. jne. jne.

    Eli ei siis ole ihme, että Vasemmistoliitolla on vakaa n. 10% kannatus ollut jo pitkään ja hyvä työ nykyhallituksessa poikii varmasti sitä lisää!

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton saavutuksia tällä hallituskaudella on ilo luetella. Niitä nimittäin on mm.
    Kikyn poisto, maksuton toisen asteen koulutus kaikille nuorille, aktiivimallin tuloleikkurin poisto, työllisyyden nosto uuteen ennätykseen, Suomen Natoon liittäminen, F35-hävittäjien hankinta .. jne. jne.

    Eli ei siis ole ihme, että Vasemmistoliitolla on vakaa n. 10% kannatus ollut jo pitkään ja hyvä työ nykyhallituksessa poikii varmasti sitä lisää!

    Niin on tuosta kymmenestä prosentista hyvä ponnistaa jos tähtäin on tuossa,,,,,Nyt ryskyin murtuu pakko valta,
    Tää on viime ponnistus.
    Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
    Orjajoukko taistohon!
    Alas lyökää koko vanha maailma
    Ja valta teidän silloin on,,,vaan kyllä tuo sopuisa yhteistyö näinä aikoina taitaa kantaa parempaa hedelmää:-)

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Joku natsi provosoi palstaamme! Emme halua natoon, emmekä olisi halunneet F35, vaan hyvät välit venäjään. Eikä meidän kannatus ole kuin noin 8%. Emmekä halua, että lapsemme käyvät suomen armeijaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Joku natsi provosoi palstaamme! Emme halua natoon, emmekä olisi halunneet F35, vaan hyvät välit venäjään. Eikä meidän kannatus ole kuin noin 8%. Emmekä halua, että lapsemme käyvät suomen armeijaa....

    Oikeistotrollin lapsellinen provoilu ei vaan toimi!

    Äänestä

Oikeisto-opposition ahdistus tulevasta uudesta oppositiokaudestaan näyttää kasvavan päivä päivältä! Mutta mitäs me duunarit niistä ... antaa urpojen kitistä ... heheheh

Äänestä
  • oikeisto-oppositiosta kuuluu aina jotain kummaa vikinää ..

    Äänestä

  • Ahdistus tulevasta oppositiokaudestaan näyttää kasvavan päivä päivältä! Mutta mitäs me persuduunarit niistä ... antaa urpojen kitistä ... heheheh

    Äänestä

Natovastaisen vasliiton kannatus junnaa 8% luokkaa ja gallupit ja kansan mielipide haluaa oikeistohallituksen. Vasemmistoliiton voima hupeni sosialismin romahduksen myötä. Kun kerran kysyin vanhalta vasemmistoliittolaiselta eli entiseltä SKDL/SKP aktiivilta, mitö mieltä hän on sosialismin romahduksesta neuvostoliitossa, niin hän sanoi tuohtuneena, että eihän venäjä kadonnut mihinkään. Eli vas.kommunisteille on sama mikä venäjän poliittinen järjestelmä on, ihailu maata kohtaan riittää.

Äänestä
  • Ja taas samaa Breivik-kerhossa opittua kommunismihöpinää äärioikeistotollolta ... huh huh

    Ja silti vaan työläiset äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita ... ja Marin-2 hallitusta

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ja taas samaa Breivik-kerhossa opittua kommunismihöpinää äärioikeistotollolta ... huh huh

    Ja silti vaan työläiset äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita ... ja Marin-2 hallitusta

    Breivik-kerhossa,,, äärioikeistotollolta,,,mitä nämä asiattomuudet ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ja taas samaa Breivik-kerhossa opittua kommunismihöpinää äärioikeistotollolta ... huh huh

    Ja silti vaan työläiset äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita ... ja Marin-2 hallitusta

    Jaa että n.8% on työläisten määrä...Ghehhhehhheee

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ja taas samaa Breivik-kerhossa opittua kommunismihöpinää äärioikeistotollolta ... huh huh

    Ja silti vaan työläiset äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita ... ja Marin-2 hallitusta

    Juuri tulleen uutisen mukaan kansa haluaa oikeistohallituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Juuri tulleen uutisen mukaan kansa haluaa oikeistohallituksen.

    Opposition märkiä päiväunia ... hehehehhehe

    Äänestä

Syytä on tosiaan taas äänestää Vasemmistoliiton ehdokkaita!

Äänestä
  • Ja työläiset äänestää monin verroin enemmän oikeistopuolueita, kuin vas.kommunisteja. On tainnut ajat OttoVille kuusisen ajoista muuttua.

    Äänestä

  • Madurosta mallia.

    Äänestä

  • Työläisten äänet riittää Vasemmistoliitolle edelleen. Rasistit ja eliitin rikastajat voivat vaikka hinkata toisiaan oppositiossa ... heheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Työläisten äänet riittää Vasemmistoliitolle edelleen. Rasistit ja eliitin rikastajat voivat vaikka hinkata toisiaan oppositiossa ... heheheh

    Pakkohan ne on riittää, kun juuri kukaan ei teitä äänestä! Se hinkaaminen taitaa kuulua ihan toveri kommarille.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Pakkohan ne on riittää, kun juuri kukaan ei teitä äänestä! Se hinkaaminen taitaa kuulua ihan toveri kommarille.

    Orpo ja Purra siellä taitavat yhdessä hinkata ja vertailla kummalla on pidempi ...
    köyhimpien tukien leikkauslista.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Työläisten äänet riittää Vasemmistoliitolle edelleen. Rasistit ja eliitin rikastajat voivat vaikka hinkata toisiaan oppositiossa ... heheheh

    Kyllä meillä töissä pajalla kun kavereiden kanssa maailmaa parannellaan,niin kyllä siellä yksityis autoilu on arvossaan,bensan ja autoilun hintaa kiroillaan tiestön kuntoa unohtamatta,veroja vihataan,mamuille toivotellaan kotiutusta,suomalaisten rahojen kylvölle mamuille ja maailmalle ei riitä ymmärrystä,kalja sekä makkara maistuu eikä hiilijälki huolestuta,eikä tuolla ole rasismin kanssa mitään tekemistä ja vasemmistoliitto on pelkkä vitsin aihe.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Ja yksikään teistä ei sitten tajunnut sitä, että suurin osa noista ongelmista johtuu edellisen PersKokkare-hallituksen toimista, Koronasta ja Ukrainan sodasta. Niin se tyhmyys tiivistyy!

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Ja yksikään teistä ei sitten tajunnut sitä, että suurin osa noista ongelmista johtuu edellisen PersKokkare-hallituksen toimista, Koronasta ja Ukrainan sodasta. Niin se tyhmyys tiivistyy!

    Unohdit tuosta vihreän siirtymän ,ruplan kurssin,jupiterin asennon,,,kyllä me on noita pohdittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Unohdit tuosta vihreän siirtymän ,ruplan kurssin,jupiterin asennon,,,kyllä me on noita pohdittu.

    Sama meidänkin työpaikalla. Parhaan kommarivitsin kertonut palkitaan munkkikahvilla. Vitsien taso alkaa vain olla liian korkealla tasolla ja ainut vasuri porukassamme on jo liian katkera, kun hän ei ymmärrä huumoria.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Orpo ja Purra siellä taitavat yhdessä hinkata ja vertailla kummalla on pidempi ...
    köyhimpien tukien leikkauslista.

    Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että vasemmistoliitto hinkkaa mallin kokonaiskuvaa, käyttäen hyödykseen esimerkiksi tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että vasemmistoliitto hinkkaa mallin kokonaiskuvaa, käyttäen hyödykseen esimerkiksi tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

    Aivan! Minäkin aion äänestää jatkossa Vasemmistoliiton ehdokasta!

    Äänestä

Tilastot osoittavat, että vasemmistoliitto asettaa maamme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.

Äänestä
  • Tilastot näyttävät helposti mm. sen, että maamme työllisyys on ennätyslukemissa ja Suomen velkaantumissuhde suhteessa bkt, on edelleen eurooppalaista keskitasoa.
    Eli hyvin on Vasemmistoliitto ja vasemmistohallitus toiminut myös tilastojen mukaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Tilastot näyttävät helposti mm. sen, että maamme työllisyys on ennätyslukemissa ja Suomen velkaantumissuhde suhteessa bkt, on edelleen eurooppalaista keskitasoa.
    Eli hyvin on Vasemmistoliitto ja vasemmistohallitus toiminut myös tilastojen mukaan!

    Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos vasemmistoliitto ratkaisee ongelmia tutkittaessa hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä,myös tilastot näyttävät helposti mm. sen, että maamme työllisyys on ennätyslukemissa ja Suomen velkaantumissuhde suhteessa bkt, on edelleen eurooppalaista keskitasoa, kannattaa myös huomata että keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että vasemmistoliitossa antaa mahdollisuuden parantaa yleisesti sovittuja ja toimiviksi todettuja organisaatio- ja johtamismallin muodollisuuksia.Eli hyvin on Vasemmistoliitto ja vasemmistohallitus toiminut myös tilastojen mukaan.

    Äänestä

Jos historia on hukassa häipyy myös tulevaisuus,,,Stalin,NKP,SKP,Vasemmistoliitto:-)

Äänestä
  • Onneksi Vasemmistoliitto pystyy uudistumaan ja pysymään yhä ainoana työläisten ja pienituloisten etujen ajajana. Ja jopa hallituksessa.

    Äänestä

On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että positiivisen diskriminaation käsittäminen monikulttuurisen työyhteisön voimavarana ratkaisee ongelmia tutkittaessa organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta https://www.vahtera.blog/ Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että vasemmistoliitto mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

Äänestä

Vasemmistoliitto ei ole saanut hallituksessa isompia aikaiseksi. Tästä pahin esimerkki, kun ei lähdetty hallituksesta, joka suositteli NATOon liittymistä. Länsivastaisena ja amerikan inhoamina olisi kuulunut jättää hallitus, vaikka edustaajamme eivät hyväksyneet tätä. Eläkeputken poisto ja invalidivähennyksen lopettaminenkin meni penkin alle. Myös sähkötuki meni rikkaitten ja sosiaalitukien varassa olleille. Ei olisi kannattanut polttaa ylikalliita klapeja.

Äänestä
  • Kyllä vasemmistoliitto harjoittaa pahinta disinfirmaatiota ja taipuu tilanteen mukaan. Rikkaat ovat voittajia.

    Äänestä

  • Stalin,NKP,SKP,Vasemmistoliitto,Venäjän federaatio,Putin.

    Äänestä

  • Oikeisto-opposition ahdistus keväällä alkavasta uudesta oppositiokaudesta näyttää kasvavan päivä päivältä! Mutta mitäs me duunarit niistä ... antaa urpojen kitistä ... heheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Oikeisto-opposition ahdistus keväällä alkavasta uudesta oppositiokaudesta näyttää kasvavan päivä päivältä! Mutta mitäs me duunarit niistä ... antaa urpojen kitistä ... heheheh

    Ei käy kateeksi seuraavaa hallitusta,vain säästöjä tarjolla,tiukkoja palkkaneuvotteluja,lakkoja jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Ei käy kateeksi seuraavaa hallitusta,vain säästöjä tarjolla,tiukkoja palkkaneuvotteluja,lakkoja jne.

    Siitä huolimatta on parempi, että maatamme johtaa vasemmistohallitus! Oikeistopuolueiden hehkuttamat KIKY-2 leikkaukset kun kurjistavat eniten pienituloisia ja köyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Siitä huolimatta on parempi, että maatamme johtaa vasemmistohallitus! Oikeistopuolueiden hehkuttamat KIKY-2 leikkaukset kun kurjistavat eniten pienituloisia ja köyhiä.

    Mutta mielummin ilman äärivasemmistolaista vasemmistoliittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Mutta mielummin ilman äärivasemmistolaista vasemmistoliittoa.

    Kyllä Marin ottaa mieluummin hallitukseensa Vasemmistoliiton kuin työläisvastaiset persut tai kokkaret.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Kyllä Marin ottaa mieluummin hallitukseensa Vasemmistoliiton kuin työläisvastaiset persut tai kokkaret.

    Demarit vielä menettelee ,mutta äärivasemmistolaista vasemmistoliittoa vierastan jo sen historian tähden,,,,deva kukku de kommunisteja stalinin perillisiä koko sakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Demarit vielä menettelee ,mutta äärivasemmistolaista vasemmistoliittoa vierastan jo sen historian tähden,,,,deva kukku de kommunisteja stalinin perillisiä koko sakki.

    Pääasia onkin, että pidämme työläisvihamieliset KOK+PS+KD porukat pois hallituksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Pääasia onkin, että pidämme työläisvihamieliset KOK+PS+KD porukat pois hallituksesta.

    Aivan kunnioittakaamme SKP:kunniakasta historiaa Taistolaista taistelu tahtoa unohtamatta, tarvittaessa per,,,se penkkiin ja kapitalistille luu kurkkuun,muistelen kaiholla Neuvostoliiton tovereiden tukea Suomen työtätekeville,ehkä tuo aika vielä palaa.
    Kaikkien maiden proletariaattit yhtykää.
    ps.muistakaa ehkäisy

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Persujen Breivik-kerhossa on taas ollut Neukku-päivä ... hehehheheheh

    Äänestä

Me rehelliset vasemmistolaiset palkkatyöläiset tulemme toimeen työtä tekemällä ja nyt kun työllisyys ja avoimien työpaikkojen määrät ovat ennätyksellisen korkealla se on yhä useammalle mahdollista. Valtiokin saa siitä samalla ennätykselliset verokertymät.
Eli Suomessa on tilanteeseen nähden todella hyvä tilanne, jota ei parane päästää oikeistoa KIKY-2 leikkauspolitiikalla pilaamaan. Siksi jokaisen palkkatyöläisen kannattaakin äänestää jatkossakin Vasemmistoliiton ehdokasta!

Äänestä
  • Mielestäni on sanomattakin selvää, että Proletariaatti johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että vasemmistoliitossa auttaa käyttäjää ymmärtämään viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että Stalinin parantaa reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Mielestäni on sanomattakin selvää, että Proletariaatti johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että vasemmistoliitossa auttaa käyttäjää ymmärtämään viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että Stalinin parantaa reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

    Mielestäni on sanomattakin selvää, että vasemmistolainen proletaarian diktatuuri on mennyttä aikaa. Osoituksena tästä on perussuomalaisten kannatuksen nousu viim.gallupissa 19,3 %. Ohittaen jopa sdp:n. PS edustaakin niin työläisiä, kuin yrittäjiäkin, joka on tämänpäivän järkeä, sillä me kaikki rakennamme tätä maata. Oloja ei tule huonontaa ja turvallisuuttamme pilata äärivasemmiston suosimalla hallitsemattomalla maahanmuutolla.

    Äänestä

  • Aivan! Meidän ei parane päästää oikeistoa KIKY-2 leikkauspolitiikallaan pilaamaan hyvää työllisyyttämme. Ja juuri siksi jokaisen palkkatyöläisen kannattaakin äänestää jatkossakin Vasemmistoliiton ehdokasta!

    Äänestä

Me vasemmistolaiset tulemme mieluusti toimeen työtä tekemättä, ja nyt kun työllisyys ja avoimien työpaikkojen määrät ovat ennätyksellisen korkealla se on yhä useammalle mahdollista. Valtiokin saa siitä samalla ennätyksellisen ongelman.
Eli Suomessa on tilanteeseen nähden todella paha tilanne, jota ei parane päästää oikeistoa KIKY-2 leikkauspolitiikalla korjaamaan. Siksi jokaisen vasemmistolaisen kannattaakin äänestää jatkossakin Vasemmistoliiton ehdokasta!

Äänestä
  • Oikeistolapsi harjoittelee siis kirjoittamista, mutta kyllä se kannattaisi aloittaa ihan omien ajatusten avulla, ei muuttelemalla muiden luomia tekstejä. Ymmärrätkö?

    Äänestä

koulutus mennyt pieleen;
1.virastoissa osaamatonta henkilökuntaa esim. VEROHALLINTO
2 kaunokirjoitusta ei osata lukea esim. POSTI
ym.

Äänestä
  • No persut nyt erottuu aina muista työläisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    No persut nyt erottuu aina muista työläisistä.

    Kyllä, ryhdikästä ja vastuuntuntoista porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Kyllä, ryhdikästä ja vastuuntuntoista porukkaa.

    Persut erottuu osaamattomuudellaan, suvaitsemattomuudellaan ja useimmat jopa tyhmyydellään.

    Äänestä

Nousussa näyttää kannatus taas olevan. Marin-2 hallitus tarvitsee osaajansa.

Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Niinkö näyttää olevan https://yle.fi/a/3-12687314 .

    Perussuomalaisten kannatuksen nousu on selvästi sen syytä, että he ovat olleet oikeassa joka asiassa. PS on parasta työläisellekin ja siksi he saavat kannatuksen nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Perussuomalaisten kannatuksen nousu on selvästi sen syytä, että he ovat olleet oikeassa joka asiassa. PS on parasta työläisellekin ja siksi he saavat kannatuksen nousuun.

    Näin on! Perussuomalaiset on ainoa oikea työväenpuolue, ilman höpinöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Näin on! Perussuomalaiset on ainoa oikea työväenpuolue, ilman höpinöitä.

    Työläisvastaiset vasem.liitolaiset ovatkin ateistien ja kadullaistujien puolue. PS on isänmaallinen kaikenkansan puolue, joka jatkaa rehellisten suomalaisten puolella.

    Äänestä

  • Työläisten on viisainta äänestää edelleen Vasemmistoliiton ehdokkaita, ettei KIKY-2 kiimaiset PersKokkareet pääse työläisten etuja leikkaamaan!

    Äänestä

Toverit taivaanrannan maalarit eivät tuossakaan ole oikein olleet realisteja. https://yle.fi/a/3-7749065 .🤔

Äänestä
  • 40 vuoden aikanakin kehitysapu valunut siis hukkaan. YK joukoissa ollessani afrikan mantereella oli muka kuivaa ja rahaa annettiin suomestakin nälänhätään. Kokeilumielessä kylvimme afrikkalaisia viljakasveja, jotka tuottivat hyvän sadon. PS on oikeassa.

    Äänestä

  • Parempi on vaan antaa kehitysapua kuin tuottaa mamuja tänne, kuten PS teki hallituskaudellaan (yli 100 000).

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Parempi on vaan antaa kehitysapua kuin tuottaa mamuja tänne, kuten PS teki hallituskaudellaan (yli 100 000).

    Vai olivatko sinisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Vai olivatko sinisiä?

    Sinisilmäisiä olivat kaikki "RAJAT KIINNI"-persuja äänestäneet, joiden äänillä tänne hommattiin yli 100 000 mamua elätettäväksemme.

    Äänestä

Surkein puolue on vasemmistoliitto. Seuraavana vihreät. Kannattaa lukea tämäkin palsta huolella läpi, niin tajuaa vasemmistoliiton kurjan valehtelemisen ja kaksinaismoralismin. Kertakaikkisen sairas ja valtakuntamme vääristynein ja rasistinen ääripuolue suomalaisuutta vastaan. Siksi puolue kuivuu kuivumistaan. PS on koko kansan puolue ja paras puolustajamme kansan edessä.

Äänestä
  • UGH .. rasistipersu on puhunut ... hehehheheh

    Äänestä

  • Breivik-kerholaisen vihapuhetta ...

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Breivik-kerholaisen vihapuhetta ...

    Miksi vasemmistoliittolaiset osallistuvat breivik kerhon toimintaan? Eiks se ole terrorismin tukemists?

    Äänestä

On tuo vasemmistoliiton historia tosiaan tämän päivänvalossa vähemmän luottamusta herättävä, siinä olisi sarkaa tutkia,, voisi löytyä mielenkiintoisia kytköksiä ihan tähän päivään asti🤔

Äänestä
  • Oikeisto-oppositiolla alkaa ahdistus uudesta oppositiokaudestaan kasvaa näköjään päivä päivältä! Mutta mitäs me duunarit niistä ... antaa PersKokkare-luusereiden kitistä ... heheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Oikeisto-oppositiolla alkaa ahdistus uudesta oppositiokaudestaan kasvaa näköjään päivä päivältä! Mutta mitäs me duunarit niistä ... antaa PersKokkare-luusereiden kitistä ... heheheh

    Mitä tai keitä nimität PersKokkare-luusereiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Mitä tai keitä nimität PersKokkare-luusereiksi?

    Onko se tosiaan liian kryptinen ilmaus sinulle?

    Äänestä

Vasemmistoedustajien ansiokas työ hallituksessa ja ministereinä tuottaa tietysti lisää kannattajia. Varsinkin työläisten, työttömien ja pienituloisten keskuudessa, joiden asioita VAS-edustajat ovat puolustaneet ja jopa parantaneet.

Äänestä
  • Aivan. Työläisten on vaan viisainta äänestää edelleen Vasemmistoliiton ehdokkaita, ettei KIKY-2 kiimaiset PersKokkareet pääse työläisten toimeentuloa taas leikkaamaan!

    Äänestä

  • Vain Vasemmistoa äänestämällä voit vaikuttaa siihen, että vasemmisto pääsee uudelleen puolustamaan työläisten oikeuksia!

    Äänestä

Työväen asioiden ajaminen on Vasemmistoliitolle aina se tärkein asia. Siksi minä äänestän aina Vasemmistoliiton ehdokasta. Tee sinäkin niin.

Äänestä
  • Totta kai jokainen järjissään oleva palkkatyöläinen tekee niin.

    Äänestä

  • Niin tekee kaikki myös työpaikallamme.

    Äänestä

  • Myös eläkeläiset ovat hyvin tyytyväisä Vasemmistoliiton toimintaan.

    Äänestä

  • Toisen asteen opiskelijat ja varsinkin heidän vanhempansa iloitsevat myös Vasemmistohallituksen päätöksestä muuttaa koulutus maksuttomaksi.

    Äänestä

  • Vanhempain vapaakin muutettiin vastaamaan paremmin perheiden tarpeita.

    Äänestä

  • Ja lääkkeiden hintojakin laskettiin hallituksen päätöksellä 5,7%

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Totta kai jokainen järjissään oleva palkkatyöläinen tekee niin.

    Olen vaihtanut työläisvihamielisistä komuista PERUSSUOMALAISIIN.

    Äänestä

Li Andersson totesi, että Suomessa on valtavasti pienipalkkaisia työntekijöitä, joiden toimeentuloa uhkaavat niin hintojen nousu kuin Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon KIKY-2 leikkauslistat.

Siksi: Äänestä vasemmistoliiton ehdokasta

Äänestä
  • Näin kriisien keskellä eläessämme on vastuutonta, että oikeistopuolueet lähtevät vaaleihin miljardien leikkausvaatimuksilla kertomatta, mistä ne leikkaisivat.
    KOK ja PS lupaavat leikata miljardien edestä valtion kuluja, mutta eivät uskalla paljastaa sitä, että ne kohdistuvat juuri heikompiosasiin, pienituloisiin ja työttömiin .... tyypillistä !!!

    Äänestä

Vasemmistoliiton vakuuttavan hyvä työ hallituksessa luo hyvät edellytykset hyvään vaalitulokseen.

Äänestä

Ja kommunistisen vasemliiton kannatus vaan laskee ja laskee, vaikka kuinka valehdellaan ja kieroillaan. Kunnon työläinen antaa äänensä suurimmalle työväenpuolue perussuomalaisille, koko kansakunnan edun nimissä.

Äänestä
  • Ja ainoa oikea työväenpuolue Vasemmistoliitto on ja pysyy hallituksessa. Ja vaikka opposition luuserit kuinka piehtaroi galluppihurmoksessaan ... heheheh
    Marin-2 hallitus aloittaa kohta ... oletko valmis?

    Äänestä

  • PS, KOK ja KD haluavat kurjistaa sinunkin toimeentuloasi KIKY-2 leikkauksillaan... Sairasta vai mitä?

    Äänestä

Kaikkien työläisten on vaan viisainta äänestää Vasemmistoliiton ehdokkaita, ettei KIKY-2 kiimaiset PersKokkareet pääse työläisten toimeentuloa ja lomia taas leikkaamaan!

Äänestä
  • Mieluummin vasemmistohallitus-Marin-2 kuin oikeistohallitus-KIKY-2

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Mieluummin vasemmistohallitus-Marin-2 kuin oikeistohallitus-KIKY-2

    Vihervasemmisto on suorastaan suomelle vahingollinen. SDP jotenkin menee, mutta kunnon ja suurin työläispuolue on ehdottomasti perussuomalaiset ja siksi kannatus vaan nousee. Äärivasemmistoliitto ei onneksi pystynyt estämään hävittäjäkauppoja ja natoon hakemista, vaikka kommynisteilla niin teki mieli. Kommarien kannatus alkaa olemaan jo sillä tasolla ja on ollut vakiintuneena apupuolueeksi pitemmän aikas. Äärivasemmisto tekee silti hallaa suomessa valheillaan ja populismillaan. Eu:sakin vasemmistoryhmä tukee venäjää ( rauhan) nimissä, vastustamalla sen nimeänistä terroristivaltioksi ym ym venäjämielistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Mieluummin vasemmistohallitus-Marin-2 kuin oikeistohallitus-KIKY-2

    Tuskinpa tulee enää punahallitusta. Yhtä huono menestys kuin sotien jälkeenkin, kun kommarit oli mukana.

    Äänestä

  • PS, KOK ja KD haluavat kurjistaa sinunkin toimeentuloasi KIKY-2 leikkauksillaan...
    Siksi jokaisen työläisen pitää äänestää nimenomaan Vasemmistopuolueen ehdokasta.

    Äänestä

n. 7% kannatuskin riittää Vasemmistoliitolle hyvin Marin-2 hallitukseen pääsemiseen ja koko kansaa hyödyttävän hallitusohjelman laatimiseen.

Äänestä
  • Ja kaikkien rehellisten työläisten tuki on Vasemmistoliitolle aina se kaikkein arvokkain asia!

    Äänestä

  • Jeps. Marin-2 hallitus on mitä todennäköisin tulos seuraavissa vaaleissa!

    Äänestä

  • Ennustan yli 10% kannatusta!

    Äänestä

Todellisuudessa me toverit ei olisi hyväksytty NATO hakemusta ja F35 kaupatkin inhotti. Pakko myötäillä enemmistön edessä, jotta voimme iskeä sopivan hetken koittaessa. Nuoret vasemmistolaiset eivät myöskään hyväsy em. asioita, mutta eiköhän meillä riitä konsteja estää nato jäsenyys. Erdogan pilavitsi on hyvä alku ja koraani pitäisi polttaa, niin eiköhän kävis kuten ruotsille.

Äänestä
  • Juu, juu ... Kummallista kuinka äärioikeistolaiset "tietävät" toveriensa? asiat paremmin kuin omansa.
    Kuten sitä, että heidän puolueensa (PS) kuuluu venäjämieliseen ID-ryhmään EU:ssa ja tukevat näin Putinia ja Ukrainan miehitystä.
    Ja kuten sitä, että PS oli hallituksessa, joka tuotti tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme.
    Ja kuten sitä, että Koraaneja Ruotsissa polttaneet olivat PS:n veljespuolueen jäseniä.
    jne. jne.

    Äänestä

PS, KOK ja KD haluavat kurjistaa sinunkin toimeentuloasi KIKY-2 leikkauksillaan...
Siksi jokaisen työläisen kannattaa äänestää nimenomaan Vasemmistopuolueen ehdokasta.

Äänestä
  • Vihervassut ennallistaa maan ja se tuhoaa maamme talouden.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Vihervassut ennallistaa maan ja se tuhoaa maamme talouden.

    Se ennallistaminen ei edes auta ilmastoa koska vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä.

    Äänestä

  • Oikeistotrollit eivät edes väitä vastaan sitä, että PS, KOK ja KD haluavat kurjistaa kaikkien työläisten ja pienituloisten toimeentuloa KIKY-2 leikkauksillaan... tyypillistä tyhmyyttä !!

    Jokaisen työläisen kannattaakin äänestää nimenomaan Vasemmistopuolueen ehdokkaita.

    Äänestä

Tässä maassa elää Neuvostoliiton perinne niin voimakkaana ettei se ole lähtenyt pois.

Äänestä
  • Äärivasemmistoliitto on surkein, kateellinen ja kieroin poliittinen liike, jos sitä voi poliittiseksi liikkeeksi edes kutsua. Työväki ja kaikki suomea rakentava on kielteistä ja pääomaa ajetaan ulkomaille. Äärivasemmistolaiset syövät maata jalkojemme alta ja jopa yleinen asevelvollisuus ja maanpuolustus on myrkkyä, näille stalinin lapsille. Mihin suomi tarvitsee tämmöisiä maanpettureita? Vastaus on, ettei mihinkään. Työläisvastaiset yhteiskunnan tupajumit nakertaa ja syövät jopa etukäteen.

    Äänestä

  • Neuvostoliittoa Suomessa ihailee enää vain PS, joka on siksi liittynyt Venäjämieliseen ID-ryhmään tukemaan Putinia ja Ukrainan miehittämistä. Ja juuri siksi PS pidetään jatkossakin oppositiossa, ettei suomalaisille käy huonosti!

    Äänestä

Kun se on piilo oikeistolainen,jenkki Korokrafialla !?

Äänestä
  • Jo aamulla tuossa kunnossa...

    Äänestä

Vasemmistoliiton kaksinaamaisuus, piilovihamielisyys natoa ja länttä kohtaan, sekä työläisten kiristynyt elämäntilanne ja kommunismin paljastuminen naamarin alta johtaa vasliiton kuihtumiseen, kuten viim. gallup osoittaa prosentin miinuksellaan.

Äänestä
  • Ja samalla PS:n kannatuksen alamäki alkoi ja se saavuttaa varmasti viime vaalien 11,1% tason vielä ennen vaaleja ... Suomen onneksi.

    Kaikki rehelliset palkkatyöläiset voivat vauhdittaa persujen alamäkeä äänestämällä Vasemmistoliiton ehdokkaita. Pidetään Suomi siis rasisteista vapaana ja työläisiä kunnioittavana maana!

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Ja samalla PS:n kannatuksen alamäki alkoi ja se saavuttaa varmasti viime vaalien 11,1% tason vielä ennen vaaleja ... Suomen onneksi.

    Kaikki rehelliset palkkatyöläiset voivat vauhdittaa persujen alamäkeä äänestämällä Vasemmistoliiton ehdokkaita. Pidetään Suomi siis rasisteista vapaana ja työläisiä kunnioittavana maana!

    Työläisvihamieliset punikit on ulisseet persujen alamäestä jo vuosia, samalla kun itse madellaan pohkalukemissa. PS on jatkuvasti suurimpien puolueiden joukossa, nauttien mm työläisten varauksettomasta tuesta. Itsensä naurunnalaiseksi tekevät vasliiton kommarit, tosin saavat kannatuksensa laskemaan yhä alemmas ja äänet sataa persujen laariin.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Ja samalla PS:n kannatuksen alamäki alkoi ja se saavuttaa varmasti viime vaalien 11,1% tason vielä ennen vaaleja ... Suomen onneksi.

    Kaikki rehelliset palkkatyöläiset voivat vauhdittaa persujen alamäkeä äänestämällä Vasemmistoliiton ehdokkaita. Pidetään Suomi siis rasisteista vapaana ja työläisiä kunnioittavana maana!

    Punikki ei osaa erottaa vaaleja. Viimeisissä eduskuntavaaleissa PS sai eniten paikkoja. Revi Leninin oppilapsi siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Punikki ei osaa erottaa vaaleja. Viimeisissä eduskuntavaaleissa PS sai eniten paikkoja. Revi Leninin oppilapsi siitä.

    Kansa näytti silloin, mitä mieltä se on persujen kyvykkyydestä hoitaa maamme asioita!
    Nyt persut saavat olla iloisia, jos pääsevät edes tuohon 11,1% kannatukseen rasismillaan ja työläisvihallaan. No oppositioon PS joutuu ihan joka tapauksessa ... Suomen onneksi.

    Äänestä

Hallituspuolueilla on yhä 51,1% kannatus. Tietää siis Marin-2 hallitusta, varsinkin kun Kepu on luvannut lähteä siihen mukaan! Mahtavaa!

Äänestä
  • Tulevaisuutemme on siis turvattu!

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Tulevaisuutemme on siis turvattu!

    Päivän paras vitsi kommarilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Tulevaisuutemme on siis turvattu!

    Työllisyyden ennätysluvut eivät ole mikään vitsi, muuta kuin työtä vieroksuville oikeiston luusereille!

    Äänestä

  • Mutta huoliiko Marin kepulit hallitukseensa?

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Mutta huoliiko Marin kepulit hallitukseensa?

    Ja kannattaako kepuleita ottaa, vaikka huolisikin?

    Äänestä

  • Mahtava tulos näin lähellä seuraavia vaaleja. Se ei voi tarkoittaa kuin hyvää tulosta nykyhallituspuolueille.

    Äänestä

Ei se määrä, vaan se laatu. Pätee Vasemmistoliiton kannatukseenkin.

Äänestä
  • Aivan. Hyvin koulutettu ja vasemmistolaisittain ajatteleva työväestö on juuri sitä Vasemmistoliiton ydintä.

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Aivan. Hyvin koulutettu ja vasemmistolaisittain ajatteleva työväestö on juuri sitä Vasemmistoliiton ydintä.

    Siksi PERUSSUOMALAISET onkin suurin ja aidoin isänmaallinen TYÖVÄENPUOLUE, toisin kuin vasliiton vihertyöttömien puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Siksi PERUSSUOMALAISET onkin suurin ja aidoin isänmaallinen TYÖVÄENPUOLUE, toisin kuin vasliiton vihertyöttömien puolue.

    Mitä isänmaallista persujen rasismissa ja työläisvihassa muka on?

    Äänestä

Vasemmistoliitto on taas hallituksessa, joka on saanut työllisyyden uuteen ennätykseen, turvannut puolustusvoimiamme hävittäjä- yms. hankinnoilla ja liittänyt maamme NATOon.
Eli tehnyt jo kaiken sen, mitä edellinen hallitus yritti, mutta ei vaan osannut.
Siksi Vasemmistohallitus on ollut ja on tulevaisuudessakin parasta koko kansalle!

Äänestä
  • Älä viitsi kuule toveri valehdella päin näköä. Työllisyys alkoi nousemaan 2015 ja kävi notkahduksen alhaalla, kun Rinne Marin aloitti, mutta Sipilän keinot nostaa yhä työllisyyttä. Mitä natoon ja hävittäjiin tulee, niin toveri vasemmistoliittolaiset vastustivat., mutta myötäillä piti pysyäkseen hallituksessa. EU:ssa vasenryhmä on venäjä pakotteita vastaan ja muutenkin Putinin tukijoita ja tietenkin rauhan nimissä, kuten Taistolaoset aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Älä viitsi kuule toveri valehdella päin näköä. Työllisyys alkoi nousemaan 2015 ja kävi notkahduksen alhaalla, kun Rinne Marin aloitti, mutta Sipilän keinot nostaa yhä työllisyyttä. Mitä natoon ja hävittäjiin tulee, niin toveri vasemmistoliittolaiset vastustivat., mutta myötäillä piti pysyäkseen hallituksessa. EU:ssa vasenryhmä on venäjä pakotteita vastaan ja muutenkin Putinin tukijoita ja tietenkin rauhan nimissä, kuten Taistolaoset aikoinaan.

    STALINISTA SKDL/SKP/Deva ja vasemmistoliitto, siinä toveriparkojen dna ketju. Venäjämieliset tukevat venäjän nousua ja voittoa.

    Äänestä

  • Kummallista kuinka äärioikeisto ei pysty kirjoittamaan ainuttakaan kommenttia ilman Lapuan liikkeen retoriikkaa. Kun PS puolueen kannattajien äly on tuolla tasolla, on parempi että koko puolue pidetään jatkossakin oppositiossa.

    Marin-2 hallitus tulee .. oletko valmis parempaan tulevaisuuteen?

    Äänestä

Vasemmiston ehdokkaat saavat taas rehellisten työläisten äänet, kuten ennenkin.

Äänestä
  • Näinhän se on. Rasistien äänet menee äärioikeistolle, eli yhteiskuntavastaisen toiminnan edistämiseen.

    Äänestä

VAS on hyvä puolue kaikille palkkatyöläisille, kuten on jo nähty.

Äänestä
  • Vaskomrasistit!

    Äänestä

VAS on paras puolue myös eläkeläisille, sillä VAS on luvannut ettei indeksikorotuksia jäädytetä, kuten KOK-PS-KD on jo luvannut tehdä.

Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille vuokralla asuville, sillä VAS on luvannut ettei alenna asumistukea, kuten KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille työttömille, sillä VAS on luvannut ettei lyhennä ansiosidonnaisen pituutta, kuten KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille palkkatyöläisille, sillä VAS ei halua rikkoa työehtosopimusten yleissitovuutta, kuten KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä
  • KAS kun VAS huutelee olemattomilla kannatusluvuillaan. Hyvähän se on työläisiltä vaatia, että maksaisivat laiskojen elokapinoitsijoiden ja antifoiden istumiset työttömyyskorvausten muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    KAS kun VAS huutelee olemattomilla kannatusluvuillaan. Hyvähän se on työläisiltä vaatia, että maksaisivat laiskojen elokapinoitsijoiden ja antifoiden istumiset työttömyyskorvausten muodossa.

    Ja khih hih VARISTEN raakkumiset....

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    Ja khih hih VARISTEN raakkumiset....

    Ottakaa vasuluuserit siivet toverivareksilta ja lentäkää pohj.koreaan. Hrh he hee

    Äänestä

  • Huomaa helposti, ettei persutrolleissa ole ainuttakaan työssäkäyvää, koska he eivät tajua mitä työehtosopimusten yleissitovuus työläisille merkitsee.
    No persujen äly ja tavat ovat jossain alakoululaisten tasolla, kuten kaikki huomaa...

    Äänestä

Vasemmistoliitto vastusti natoa ja hävittäjäkaupat nieltiin toverikentän kiristellessä hampaitaan. EU:ssa vastustetaan venäjän vastaisia toimia. Valehtelija kommunistien naamarit tippui kaikkien edessä saaden kannatuksen laskemaan kuin lehmän häntä.

Äänestä
  • Ja samaa lässytystä ja valhetta vaan pukkaa persutrolleilta ... kuten opposition luusereilla on tapana.

    Äänestä

Hehhehhheee,,,,, vakaa 10 % kannatus, vai oliko se 7,6 % khähhähhää.

Äänestä
  • Riittää mainiosti Marin-2 hallitukseen ... ja persujen tiputukseen oppositioon ... hehehhe

    Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille ilmaston lämpenemisestä huolestuneille, sillä VAS on luvannut tehdä Suomesta hiilinegatiivisen 2030-luvun alkuun mennessä, eikä siis unohda ilmastotavoitteita, kuten PS on jo luvannut tehdä.

Äänestä
  • Tulevat sukupolvet tulevat vielä kiittämään Vasemmistoa hyvästä toiminnastaan ilmastonmuutoksen estämiseksi.

    Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille työttömille, sillä VAS on luvannut ettei leikkaa ansiosidonnaisen määrää, kuten KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä
  • Mutta eihän vasemmistoliittolaiset saa ansiosidonnaista päivärahaa? Eikös sen saamiseksi pidä olla tietty määrä töitä takana?

    Äänestä

  • Taas hauskaa yövuorossa. Vasemmistoliiton kannattaja töissä..

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Taas hauskaa yövuorossa. Vasemmistoliiton kannattaja töissä..

    Tuollahan niitä vasemmistolaisia "työläisten" edustajia poliisit taas raahaa putkaan, kun häiritsivät rehellisten duunareitten työntekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Tuollahan niitä vasemmistolaisia "työläisten" edustajia poliisit taas raahaa putkaan, kun häiritsivät rehellisten duunareitten työntekoa.

    Putkasta päästyään sitten tukkimaan katuja, jotta työläisten työmatkat häiriintyy. Ja taas poliisi kantaa putkaan miettimään uutta kansan ja työväen vastustamista ja tietenkin työ aikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    Putkasta päästyään sitten tukkimaan katuja, jotta työläisten työmatkat häiriintyy. Ja taas poliisi kantaa putkaan miettimään uutta kansan ja työväen vastustamista ja tietenkin työ aikoina.

    Työn orjat sorron yöstä nouskaa...Khi hi hii

    Äänestä

  • Kuten huomataan, äärioikeistolaiset persut eivät ymmärrä asioista koskaan mitään, mutta solvauksia kyllä riittää työläisten niskaan.
    Siinä syy miksi PS on jatkossakin oppositiossa. Kansan onneksi.

    Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille palkkatyöläisille, sillä VAS ei halua poistaa työehtosopimusten yleissitovuutta, kuten työläisvihamieliset oikeistopuolueet KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä
  • Tämä kannattaa muistaa varsinkin vaalipäivänä!

    Äänestä

  • Näin palkkatyöläisenä olen ihan samaa mieltä.

    Äänestä

VAS on paras puolue myös kaikille rehellisyyttä arvostaville ihmisille, sillä VAS on luvannut ottaa käyttöön rikkaimpien veronkiertoa estävän arvonnousuveron, jota KOK-PS-KD on kiivaasti vastustanut.

Äänestä
  • Oikeudenmukainen verotus on hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja siksi Vasemmistoliitto sitä ajaakin.

    Äänestä

Vakiomäärä kannattajia. Kansasta löytyy aina vakiomäärä idiootteja.

Äänestä
  • No oppositiossahan heidän puolueensa nyt ovatkin. Ja hyvästä syystä!

    Äänestä

Syy: TYHMYYS

Äänestä
  • TYHMÄÄ olisi duunarien KIKY-leikkauksillaan kehuvia oikeistopuolueita kannattaa.

    Äänestä

  • VIISAAT äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita!

    Äänestä

Hih hih 10% kannatus taitaa olla haave, sillä kommaripuolueen kannatus viim. gallupeissa on 7,6% ja ensikertaa äänestävien 6%. Vasliitto on siis hurjassa alamäessä. Valheiden verkosto on surkeaa ja muutenkin komut ovat vain matujen ja siipeilijöiden puolue. Kunnon kansalainen ei äänestä, näitä Breivik höpöttäjiä ja natsijahtaajia. Myös eu:ssa vasenryhmä on asennoitunut venäjän suojelemiseen. Surkeaa Sirola aikoina opittua oksettavaa kommari oppia.

Äänestä
  • Kyllä työläiset tajuavat sen, mitä KIKY-2 puolueet (KOK-PS-KD) tarjoavat köyhille, työttömille ja työläisille. Opposition gallup-hurmos on harhaa, joka johtaa taas uuteen oppositiokauteen. Suomen ja työläisten onneksi!

    Äänestä

  • Joka tapauksessa työläiset äänestävät mieluummin Marin-2 puolueita kuin KIKY-2 puolueita.

    Äänestä

Vasemmistoliiton vakaa kannatus tulee edelleen ja nimenomaan palkkatyöläisiltä, köyhimmiltä, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä.

Marin-2 tulee ... äänestä siis sinäkin parempaa tulevaisuutta!

Äänestä
  • Järkevät ihmiset tajuavat Vasemmistoliiton äänestämisen olevan heidänkin etunsa.

    Äänestä

  • Vasemmistoliitto on varmasti seuraavassakin Marin-2 hallituksessa.

    Äänestä

  • Maamme parhaaksi, Vasemmistohallitus!

    Äänestä

  • Anonyymi00291 kirjoitti:

    Maamme parhaaksi, Vasemmistohallitus!

    DTT hallitus, hävittää pihalla ja puutarhassa. PS on paras!

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    DTT hallitus, hävittää pihalla ja puutarhassa. PS on paras!

    Voi hellanlettas sentään, kun Breivik-kerholaista lapsettaa taas ...

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Järkevät ihmiset tajuavat Vasemmistoliiton äänestämisen olevan heidänkin etunsa.

    Ja kuitenkin kannatus vaan laskee. Missä vika?

    Äänestä

Työläiset tykkää ja kannatus kasvaa. simppeliä kun sen tajuaa!

Äänestä
  • Elämä on...

    Äänestä

  • Vakaa elämä vaatii vakaata johtamista. Siksi Vasemmistoliitto!

    Äänestä

  • Työläiset tätä maata pystyssä pitävät, siksi työläisten kannattaakin äänestää työväenpuolue Vasemmistoliittoa!

    Äänestä

  • Vasemmistolaisten duunarien ei tarvitse hötkyillä!

    Äänestä

Meille vasemmistolaisille on tärkeää, että verotus turvaa hyvinvointivaltion rahoituksen, tasaa tulo- ja varallisuuseroja ja tukee osaltaan ekologista rakennemuutosta. Ja että verot on kannettava maksukyvyn mukaan.

Siinä on taas eräs syy, miksi Vasemmistoliiton kannatus on vakaata. Rehellisten ja inhimillisten ihmisten takia!

Äänestä
  • Vasemmistoliitto on kaikkien työläisten puolue!

    Äänestä

Vasemmistoliitto ei kyllä ole nostanut työllisyyttä. Päinvastoin, nehän vihaa työnantajia, riistävät mukamas työntekijöitä. Työllisyys on noussut, koska kysyntää on ollut tuotteille ja palveluille.

Äänestä
  • Ei työllisyys ole parantunut, vaan laskentatapa. Tunti viikossa töitä näkyy jo työllistyneitten määrässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    Ei työllisyys ole parantunut, vaan laskentatapa. Tunti viikossa töitä näkyy jo työllistyneitten määrässä.

    Äläs nyt persutrolli taas valehtele! Ihan samalla kaavalla työllisten määrää lasketaan kuin PersKokkareiden hallitusaikaankin. Nyt on vaan parempi hallitus vallassa!

    Äänestä

Kyllä PS on se kaikkein paras puolue palkkatyöläisillekin. PS on tarpeeksi kaukana äärivasemmistolaisista ja riittävän etäällä rahanvallan kannattajista.

Äänestä
  • Siksi PERUSSUOMALAISET ovatkin saavuttaneet luotettavuutta ja uskoa työläisiin. PS on isänmaalle ja kansalle parasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Siksi PERUSSUOMALAISET ovatkin saavuttaneet luotettavuutta ja uskoa työläisiin. PS on isänmaalle ja kansalle parasta.

    Perussuomalaiset ovatkin työpaikkojen aarteita rehellisyydellään ja kunniottavat työnantajaansa, ilman äärivasemmistolaista kateutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovatkin työpaikkojen aarteita rehellisyydellään ja kunniottavat työnantajaansa, ilman äärivasemmistolaista kateutta.

    Olen pannut sen kyllä itsekin merkille! Vasemmistolaiset syyllistyvät työpaikoilla eripuran ja jopa sabotaasien valmisteluihin. Perussuomalaiset hakeutuvat herkemmin neuvotteluihin ja sovun hakemisiin ongelmatilanteissa.

    Äänestä

  • Taas persu valehtelee, tapansa mukaan! Miten muka PS:n lupaamat KIKY-2 kurjistukset työläisten elämistä parantaisivat? EI MITENKÄÄN!!!!! Palkattomat työpäivät ja lomarahaleikkaukset olivat PersKokkareiden tapa viimeksikin.
    Persut yrittävät päästä valtaan taas valehtelemalla , kuten viimeksi "RAJAT KIINNI"-valheillaan. Ja siihen halpaan ei kansa toiste mene!

    Vasemmistoliitto on VARMASTI paras puolue kaikille työläisille ja pienituloisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Taas persu valehtelee, tapansa mukaan! Miten muka PS:n lupaamat KIKY-2 kurjistukset työläisten elämistä parantaisivat? EI MITENKÄÄN!!!!! Palkattomat työpäivät ja lomarahaleikkaukset olivat PersKokkareiden tapa viimeksikin.
    Persut yrittävät päästä valtaan taas valehtelemalla , kuten viimeksi "RAJAT KIINNI"-valheillaan. Ja siihen halpaan ei kansa toiste mene!

    Vasemmistoliitto on VARMASTI paras puolue kaikille työläisille ja pienituloisille.

    PS ei valehtele ikinä ja on ainoa työväenpuolue, joka on kansan parhaaksi. Vasemmistoliittolaiset valehtelevat kaikessa ja kiemurtelevat jotta pääsisivät apupuolueeksi jopa kokoomuksen kanssa, kuten on käynytkin. Kehuvat saavutuksillaan, kun työläisen palkka ei riitä "vihersiirtymän" varjolla tehtyihin hulluihin ratkaisuihin ja jakavat yhteistä rahaa mm ulkomaille. Lisäksi äärivasemmistoliitto on liittoutunut vastustamaan NATOa VKK:n kanssa. Eli äärivasemmisto on löytänyt äärioikeiston. PS on keskitien kulkija ja ajaa maamme etua kansansa hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00313 kirjoitti:

    Mitään muutahan PS ei teekkään kuin valehtelee ja solvaa hallitusta enemmän kuin Putinia koskaan. Johtunee siitä, että PS on venäjämielisessä ID-ryhmässä ja saa Venäjältä ohjeita siitä, miten työväenhallitus kaadetaan. Onneksi PS on täysin kyvytön muuhun kuin palstoja trollaamaan, koronarokotuksia kieltämään ja muuhun yhteiskuntavastaiseen toimintaan. Opposition huonoin puolue siis nyt ja seuraavankin hallituskauden!

    Vasemmistoliitto on VARMASTI paras puolue kaikille työläisille ja pienituloisille.

    Äänestä

Vasemmistoliitto on osoittanut hallituksessa ollessaan olevansa vakaa ja koko kansan parasta ajava puolue! Paikka Marin-2 hallituksessa onkin jo varmaa!

Äänestä
  • VAS on YLE:n gallupissa suurin nousija. Loppukiri on siis alkanut!

    Äänestä

  • Hyvä ajoitus on puoli voittoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Hyvä ajoitus on puoli voittoa!

    Hyvä hallitustyöskentely vaikuttaa kyllä enemmän.

    Äänestä

  • Parasta kansalle: Vasemmistoliitto

    Äänestä

Vasemmistoliitto on paras puolue myös kaikille palkkatyöläisille, sillä VAS ei halua poistaa työehtosopimusten yleissitovuutta, kuten työläisvihamieliset oikeistopuolueet KOK-PS-KD ovat jo luvanneet tehdä.

Äänestä
  • Vain AY-liike ja vasemmistopuolueet ajavat työläisten etuja! Näin se vaan on ja on aina ollut.

    Äänestä

Vasemmistolainen politiikka pyrkii siihen, että verotus on sellaisella tasolla, joka turvaa hyvinvointivaltion rahoituksen, tasaa tulo- ja varallisuuseroja ja tukee osaltaan ekologista rakennemuutosta. Verot on myös kannettava maksukyvyn mukaan ja veropohjaa on vahvistettava verovälttelyä suitsimalla.

Äänestä
  • Aivan. Hyvinvointi kuuluu kaikille, ei pelkästään maamme rikkaimmille, kuten KIKY-2 puolueet haluaisivat. Äänestä siis Vasemmistoliitolle jatkokausi Marin-2 hallituksessa!

    Äänestä

  • Ääni Vasemmistoliitolle on ääni paremmalle tulevaisuudelle!

    Äänestä

  • Näinhän se vaan on!

    Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Aivan. Hyvinvointi kuuluu kaikille, ei pelkästään maamme rikkaimmille, kuten KIKY-2 puolueet haluaisivat. Äänestä siis Vasemmistoliitolle jatkokausi Marin-2 hallituksessa!

    Yhteisvaluutta eurossa Kiky merkitsi samaa kuin valtion sisäinen devalvaatio kilpailukyvyn kasvattamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi. Markka-aikaan devalvointi oli helpompaa, jolla devalvoinnilla estettiin Suomen yritysten kilpailukyvyn romahdus ja massatyöttömyys.

    Äänestä

Oikeistopuolueet tarjoavat työläisille irtisanomisten helpottamista, paikallista sanelu-palkkausta, työttömyyskorvausten poistoa, palkattomia työpäiviä jne.
Miltä kuulostaa? Minusta ne on suorastaan oikeistohanurista .

Siksi jokaisen palkkatyöläsien, opiskelijan, työttömän, eläkeläisen ja kaikkien jotain tukea saavan kannattaa äänestää nimenomaan vasemmistopuolueita VAS tai SDP!

Äänestä
  • Aivan. Kannattaa ajatella ihan itse, eikä luottaa populistiseen lööppilehdistöön.

    Äänestä

Vastuunkanto kannattaa Vasemmistoliiton seuraavaankin hallitukseen.

Äänestä
  • Ja hyvät päätökset hallituksessa.

    Äänestä

  • Kansan etujen ajaminen.

    Äänestä

  • Hyvän tulevaisuuden varmistaja.

    Äänestä

  • Vastuuntunto kohdillaan.

    Äänestä

  • Köyhiäkään ei jätetä!

    Äänestä

  • Tasa-arvo on myös tärkeää.

    Äänestä

  • Hyvinvointi kuuluu kaikille!

    Äänestä

  • Toisen asteen koulutuskin on nyt maksutonta. Kiitos Vasemmistoliiton.

    Äänestä

  • ja vieläpä ilman rasismia

    Äänestä

Kummallista, miten KOK ja PS suorastaan kilpailevat sillä, kumpi aikoo kovemmin leikkauksin kurjistaa työläisten ja työttömien elämää jos hallitukseen pääsevät. Ikään kuin sillä saisi työläiset heitä äänestämään .. HEHEHEHEHEHEH ... Turha luulo urvelot!

Vasemmistopuolueet aikovat sopeuttaa valtion taloutta veropohjaa tiivistämällä, veronkiertoa estämällä, Suomelle haitallisia yritystukia leikkaamalla ja työllisyyden nostolla TAAS uusiin ennätyksiin. Näin työläisten, työttömien ja köyhimpien kurjistuksia ei tarvitse tehdä lainkaan.

Eli eiköhän se ole jo kaikille selvää, että Vasemmistoliiton äänestäminen on se kaikkein järkevin valinta. Siis kaikille muille paitsi miljonääreille, mutta saavat hekin sen halutessaan tehdä.

Äänestä
  • Eiköhän ole jo selvinnyt viimeisellekin pienipalkkaiselle duunarille vasemmistohallituksen kurjistava politiikka. Varsinkin vihervasemmisto on anarkismia tukevaa ääliöporukkaa, jonka ajamat asiat tuhoavat teollisuutemme ja työpaikkamme. Vihervasemmisto on tuhon politiikkaa edustavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Eiköhän ole jo selvinnyt viimeisellekin pienipalkkaiselle duunarille vasemmistohallituksen kurjistava politiikka. Varsinkin vihervasemmisto on anarkismia tukevaa ääliöporukkaa, jonka ajamat asiat tuhoavat teollisuutemme ja työpaikkamme. Vihervasemmisto on tuhon politiikkaa edustavaa.

    Persujen kurjuus johtuu vain tapatyöttömyydestä ja työläisvihasta. Mutta mitäs me rehelliset työläiset opposition joutoporukan ahdistuksista ... itkeköön vaan nurkissa.

    Kaikki palkkatyöläiset ja pienituloiset äänestävät varmasti oikeaa työväenpuoluetta: Vasemmistoliittoa

    Äänestä

Vasenryhmä EU:ssa vastusti venäjän vastaisia pakotteita ja sen nimeämistä terrorismivaltioksi. Suomen äärivasemmistoliitto on mädättänyt koululaitoksemme ja vastustaa myös NATOon liittymistä. Muutenkin kannattajakunta koostuu lähinnä kelan tuilla eläjistä ja työtävieroksuvista anarkisteista ja kaikenmaailman variksista, joittenka tarkoitus on yhteiskunnan vaurioittaminen.

Äänestä
  • Mussun mussun ... Breivik-kerholaisella on juuttunut levy soittamaan samaa persupzkaa ...

    Oppositio kutsuu taas persuja .. oletko valmis uuteen 4 vuoden kauteen ... samalla levyllä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Mussun mussun ... Breivik-kerholaisella on juuttunut levy soittamaan samaa persupzkaa ...

    Oppositio kutsuu taas persuja .. oletko valmis uuteen 4 vuoden kauteen ... samalla levyllä ?

    Kommunisteilla jo ääni kähenee, kun persuille povataan menestystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00350 kirjoitti:

    Kommunisteilla jo ääni kähenee, kun persuille povataan menestystä.

    Naurusta korkeintaan, koska persut uskoo ennustuksiin ... ja satukirjoihin .. ja Joulupukkiin .. hehehe

    Äänestä

Vasemmistoliiton vakaa kannatus johtaa tietysti hyvään vaalitulokseen ja hallituspaikkaan Marin-2 hallituksessa. Sillä lailla!

Äänestä
  • Tuskinpa tulee Mariinin kakkosta, sillä kansa kärsii Mariinin ykkösestäkin aivan tarpeeksi. Vihervasemmistosta on karvaat kokemukset. Mitäpä näiltä Breivikeistä ja natseista jauhavat toverit muuta osaavatkaan, kuin räksyttää suomen suurimmasta työväen ja kansanpuolueesta nimeltä PERUSSUOMALAISET. Vihervasemmistokommunistit puoltavat kaikkea suomalaisuutta heikentävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00349 kirjoitti:

    Tuskinpa tulee Mariinin kakkosta, sillä kansa kärsii Mariinin ykkösestäkin aivan tarpeeksi. Vihervasemmistosta on karvaat kokemukset. Mitäpä näiltä Breivikeistä ja natseista jauhavat toverit muuta osaavatkaan, kuin räksyttää suomen suurimmasta työväen ja kansanpuolueesta nimeltä PERUSSUOMALAISET. Vihervasemmistokommunistit puoltavat kaikkea suomalaisuutta heikentävää.

    Mariinin ykkösestä tuli kusta kansan päälle ja kakkosesta tulisi täyttä paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00351 kirjoitti:

    Mariinin ykkösestä tuli kusta kansan päälle ja kakkosesta tulisi täyttä paskaa.

    Ottaako venäjämieliseen ID-ryhmään kuuluvan PS puolueen kannattajaa Suomen Natoon liittäminen noin koville?

    Äänestä

  • Anonyymi00352 kirjoitti:

    Ottaako venäjämieliseen ID-ryhmään kuuluvan PS puolueen kannattajaa Suomen Natoon liittäminen noin koville?

    Neuvostoliitto venäjää rakennetaan vasemmistoliiton kommunistien toimesta uudelleen pystöön. Siksi vasliitto vastustaa natoa ja suomen liittymistä siihen. Vas.liitto vastustaa eu:ssa venäjän vastaisia pakotteita ym venäjä vastaista. Kommunistien jäädessä yksin VKK:n kanssa,päätettin vasliitossa, että muutama on muka natomyönteisiä, jottei heitä jätetä seuraavasta hallituksesta ulos. Vasem.liitto jatkaa yhä kremlin oppien mukaan, joita opeteltiin jokunen vuosikymmen sitten mm. SIROLA opistossa. SKDL SKP= vasemmistoliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Breivik-kerholainen elää yhä Neuvostoliiton suuruuden aikoja ja ihailee siksi PS:n kuulumista venäjämieliseen ID-ryhmään. Persut on Putinin lempilapsia Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00355 kirjoitti:

    Breivik-kerholainen elää yhä Neuvostoliiton suuruuden aikoja ja ihailee siksi PS:n kuulumista venäjämieliseen ID-ryhmään. Persut on Putinin lempilapsia Suomessa.

    Eipä kukaan usko kommareitten valhetta! Vasliiton kommunistit sai rötkäletappion. Lieneekö syynä avoin venäjämielisyys ja isänmaanpetturuus?

    Äänestä

Ääni Vasemmistoliitolle on AINA ääni Suomen ja suomalaisten paremmalle tulevaisuudelle!

Äänestä
  • Työväenpuolueen VAS äänestäminen on jokaisen työläisen oikeus ja velvollisuus.

    Äänestä

Mahtava vaalivoitto kerrassaan natsijahtaaja vasemmistoliitolle. Eläköön anarkismi, khih hih hhii

Äänestä
  • Aivan. Rasismin ja äärioikeistoajattelun kasvu huolestuttaa jokaista rehellistä ihmistä.

    Äänestä

Ty ty ty työväen pupupupuolue..
..

Äänestä
  • Aivan. Työväenpuolue ilman rasismia ja oikeistolaista ääriajattelua.

    Äänestä

Nyt jos koskaan on tarve oikealle vasemmistolaiselle työväenpuolueelle: Vasemmistoliitolle!

Äänestä
  • Tuleva äärioikeistohallitus suorastaan vaatii kunnollista vastavoimaa, ja se on jo meillä olemassa: Vasemmistoliitto

    Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Tuleva äärioikeistohallitus suorastaan vaatii kunnollista vastavoimaa, ja se on jo meillä olemassa: Vasemmistoliitto

    Kitiskää vaskommunistit vaan siellä oppositiossa anarkististen ajatustenne kanssa. Orpon hallituksessa on nyt eri meininki, kuin kommareitten velkahallituksessa. Nyt on työläisilläkin jotain toivoa ja parempaa työllisyyttä tulossa. Kannatuksenne kuivuu kuin kapahauki pohjolan viimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00365 kirjoitti:

    Olet oikeassa. Orpopiru äärioikeistohaaremineen on tosiaan kaikkien palkkatyöläisten pahin vihollinen. Kuten jokainen lukemaan pystyvä voi hallitusohjelmasta lukea!

    Äänestä

Jep, vasemmistoliiton periaatteisiin nojaten, jätetään työt tekemättä ja muut maksaa. Sotkivat opetusohjelmat ja saivat koulut sekaisin ym. matut pennut saavat riehua kouluissa miten tahtovat eivätkä joudu edes vastuuseen. Mutta jos jos suomi kakara tekee tai sanoo jotain erotetaan koulusta välittömästi, että silleen. Tämä on kuin suoraan anarkistin käsikirjasta.

Äänestä
  • No PS sai nyt sitten hallitusohjelmaan sen mitä se halusikin, eli halvemmat terveyssiteet. Kyllä sillä kelpaa nyt röyhistellä ... hehehehehe

    Äänestä

Työläisten asioita ajavaa puoluetta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Äärioikeistohallitus kun ajaa vain rikkaimpien etuja ... jonka jokainen pystyy itse toteamaan tutkimalla OrpoPurran hallitusohjelmaa.

Äänestä
  • Heh heh.....Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen.... Voi helv...ti, luuletteko äärivasemmistossa, että eletään jotain teollisuuden alkuaikoja? Työläisten etuja ajetaan paremmin oikeistohallituksissa, kuin vasemmiston toimesta. Vasemmistoliittokin ajaa vain anarkistien ja muitten joutavanpäisten etuja ja aina vain himoitsemassa työläisten vaurautta.

    Äänestä

  • Työläisten etuja ei ajeta rasismilla eikä äärioikeistoa symppaamalla vaan AY-liikettä ja työväen puolueen VAS toimintaa tukemalla. Näin se vaan on ja on aina ollut.

    Äänestä

Työläiset ansaitsevat ainoan oikean työväenpuolueensa: Vasemmistoliiton

Äänestä
  • Kukapa muu työväen oikeuksia puolustaisi?

    Äänestä

Vasemmistoliitto on kohta taas hallituspuolue, kun Orpon äärioikeistohallitus kaatuu rasistijäsentensä paljastumiseen. Taitaa mennä vaan syksyyn, koska Halla-aholla ei ole selkärankaa hoitaa puhemiehen vastuutaan ...

Äänestä
  • Valmiina ollaan, ja edelleen kaikkien työläisten puolella!

    Äänestä

  • Äärioikeistohallitus pakottaa kansan taas yleislakkoon ... Ja valmiina ollaan.

    Äänestä

Vasemmistoliitto edustaa anarkisteja ja Putinin tavoitteita ( NATOn vastustaminen) On ironista edes ajatella moisen puolueen edustavan mm. työläisiä. Kansa on äänensä antanut ja ko. puolueen täytyy siirtyä Perussuomalaisten jäljille ymmärtäkseen työläisen arvomaailmaa. Kannatuksensa alhaisuus vasemmistoliitolla puhukoon puolestaan.

Äänestä
  • Vasemmistoliitto oli tosiaan hallituksessa hyväksymässä Suomen liittymisen NATOon. Se itkettää kovasti varsinkin venäjämielistä äärioikeistoa, johon PS oleellisesti kuuluu.
    Onhan PS EU:ssa venäjämielisessä ID-ryhmässä ajamassa siellä Venäjän etuja. PS:n kaksinaamainen ja valtionvastainen toiminta pitääkin nostaa esille kuten PS edustajien rasistiset taustatkin. Rasismi, venäjämielisyys ja työläisviha ovat sitä PS politiikkaa, jonka vuoksi yhdenkään työläisen ei pidä sitä kannattaa.

    Äänestä

Vasemmistoliitto on ateistien puolue. Näin sanottiin Vasemmistoliiton ateismi propaganda kampanjassa:
"Mitä jos Jumalaa ei olekaan olemassa, nauti elämästäsi "eli toisin sanoen tee mitä lystäät...Vasemmistoliitto yllyttää ihmisiä moraalittomuuteen .Syy tähän on selvä. Jumala edustaa moraalia mutta ateistit eivät halua noudattaa mitään moraalia vaan elävät vaan omien oikkujensa mukaan.
Vasemmistoliitto tappoi ystäväni manipuloimalla hänet ateistiksi .Hän menetti uskonsa ja toivonsa ja teki itsemurhan. Tällä tavalla vasemmistoliitto siis kohtelee ihmisiä: tappamalla heidät.
Tällä hetkelläkin ystäväni näyttää keskisormea vasemmistoliitolle. Hän on nyt taivaassa ja tietää että vasemmistoliitto valehtelee ja valheella on aina lyhyet jäljet.
Ennustan että puolueen kannatus vain laskee koska ei ihmisiä voi kusettaa loputtomiin.

Äänestä
  • HYVÄ kirjoitus sinulta! VASEMMISTOLIITTO jatkaa kommunismin ateismia, joka on pahuuden ruumiillistuma. Hyi koko kommaripuolueelle!

    Äänestä

  • Satukirjoihin uskovat pellet kuuluvat kirkkoihinsa ja luoliinsa palvomaan "jumaliaan", eikä maamme johtoon millään tasolla!

    Vasemmistolaiset työläiset ovat aina pärjänneet työnteollaan ja siitä saadulla palkallaan. Nyt on maassamme valitettavasti vallassa (hetken) "uskovainen" äärioikeisto, joka on työläisvihassaan leikkaamassa kaikkia työläisten oikeuksia. Se ajaa maamme työläiset vääjäämättä yleislakkoon ja äärioikeistohallituksen kaatumiseen. Ja siinä ei auta jessuspelleporukan itkut eikä hammastenkiristykset.

    Äänestä

Vasemmistolaisille on tärkeää, että verotus turvaa hyvinvointivaltion rahoituksen, tasaa tulo- ja varallisuuseroja ja tukee osaltaan ekologista rakennemuutosta. Ja että verot on kannettava maksukyvyn mukaan.
Mutta Orpon äärioikeistohallitus alentaa rikkaimpien verotusta ja leikkaa sitä enemmän heiltä, joiden tulotaso on jo nyt heikoin.

Siinä on taas eräs syy, miksi Vasemmistoliiton pitää olla hallituksessa. Rehellisten ja inhimillisten ihmisten takia!

Äänestä
  • Ja juuri siksi kaikki rehelliset työläiset ovat Vasemmistoliiton kannattajia!

    Äänestä

Vasemmistoliiton kannatus nousee jatkuvasti !

Äänestä
  • Kansa alkaa ymmärtämään pahan virheensä ... siis äänestämällä äärioikeistopuolueita KOK+PS

    Äänestä

Työläiskansan ja sivistyneistön puolue ... VAS

Äänestä
  • Järjen ja tunteen ääni .. .VAS

    Äänestä

  • Inhimillisten ihmisten puolue!

    Äänestä

Työläiset tarvitsevat asioidensa ajajaa, siksi AY- ja Vasemmistoliitto!

Äänestä
  • Aivan totta!

    Äänestä

  • Vain parasta kansalle: Vasemmistoliitto

    Äänestä

Vasemmistoliitto ei ole mikään tuuliviiri, jota ohjataan populismilla.

Äänestä
  • Kuten eräs äärioikeistopuolue, jota johtaa kansalaisten ampumisesta unelmoiva "natsirouva".

    Äänestä

  • VAS on asiallinen puolue!

    Äänestä

Suomen paras puolue nääs ... VAS

Äänestä
  • Näin se vaa o!

    Äänestä

Vasemmistoliitto on varmasti mukana seuraavassa hallituksessa, eli viimeistään ensi keväänä, kun yleislakko alkaa. Sitä innolla odottaen ...

Äänestä
  • #Yleislakko tulee ... valmistaudu jo siihen.

    Äänestä

  • Työväen yhteistyö tuottaa maallemme pelkkää hyvää!

    Äänestä

  • Vasemmistoliitto kuuluu tietysti seuraavaan hallitukseen!

    Äänestä

Vasemmistoliitto johtamaan seuraavaa vasemmistohallitusta !

Äänestä
  • Aivan, mutta vain äänestämällä Vasemmistoliittoa se voidaan saavuttaa. Tehdään se seuraavissa vaaleissa!

    Äänestä

Tietysti Vasemmiston kannatus kasvaa, koska hallituksen oikeistopuolueet keskittyvät vain rikkaimpien etujen lisäämiseen. Heikoimmista kun huolehtii vain vasemmistolaiset!

Äänestä
  • Olet oikeassa. Työväen etujen puolustaminen on mahdotonta kaikille oikeistopuolueille.

    Äänestä

Ensi kevään agenda:
Yleislakko -> äärioikeistohallitus kaatuu -> uudet EK-vaalit -> Vasemmistoliitto seuraavaan hallitukseen

Äänestä
  • Näillä mennään ...

    Äänestä

  • Jännä kevät siis tulossa .. äärioikeistohallitukselle .. jeeee

    Äänestä

  • Anonyymi00414 kirjoitti:

    Jännä kevät siis tulossa .. äärioikeistohallitukselle .. jeeee

    Vasliiton kommunistit kiihkoilee lakoista, vaikka eivät ole töissä ikinä ollertkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00415 kirjoitti:

    Vasliiton kommunistit kiihkoilee lakoista, vaikka eivät ole töissä ikinä ollertkaan!

    Eihän kaduilla istumisista ja häiriköinnistä natsijahteineen pitäisi saada muuta kuin sakkoja. Näin meidän duunarit ajattelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Eihän kaduilla istumisista ja häiriköinnistä natsijahteineen pitäisi saada muuta kuin sakkoja. Näin meidän duunarit ajattelee.

    Mitä vas.liitto on saanut koskaan aikaiseksi? Tyhjänpäiväisin kitisevä luuseriporukka, joka sikisi kremlin ajatushautomosta, kuten edeltäjänsäkin skp ja skdl, siis perustajansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00417 kirjoitti:

    Mitä vas.liitto on saanut koskaan aikaiseksi? Tyhjänpäiväisin kitisevä luuseriporukka, joka sikisi kremlin ajatushautomosta, kuten edeltäjänsäkin skp ja skdl, siis perustajansa.

    No onhan Vasemmistoliitto saanut hallitusaikanaan aikaan Suomen Nato-jäsenyyden, Soten ja työllisyyden uusiin noston ennätyslukemiin. Eli asioita joita oikeistohallitukset eivät ole koskaan saaneet aikaan. Nykyinenkin ottaa vain lisävelkaa rikkaiden verohelpotuksiin ja on saanut aikaan jo ennätystyöttömyyden ja yritysten konkurssiaallot.

    Äänestä

Uusi vasemmistohallitus aloittaa jo keväällä, heti yleislakon ja uusien EK-vaalien jälkeen!

Äänestä
  • Ja Li Andersson pääministerinä!

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Ja Li Andersson pääministerinä!

    Ellei sitten presidenttinä!

    Äänestä

Nyt kaikki äänestämään maallemme työväen presidenttiä, eli Li Anderssonia.

Äänestä
  • Tein sen jo.

    Äänestä

  • Nyt äänestämme sitten Pekka Haavistoa! Rikkaan eliitin kultahammaspojusta kun ei ole koko kansan presidentiksi.

    Äänestä

Pitääkö raja olla auki vasemmiston mielestä, eikö tämän maan turvallisuus merkitse mitään, katsoin eilen tv1 ohjelmaa illalla.

Äänestä
  • Eli et ymmärtänyt että kysymys oli ihmisoikeuksista, ei rajojen aukaisusta. Tuollaista tyhmyyttä esiintyy vain persuissa, ja kautta linjan. Valitettavasti.

    Äänestä

Kaikki oikeat työläiset kannattavat tietysti Vasemmistoliittoa ja kuuluvat AY-liittoihin.

Äänestä
  • Työläisten ainoat puolustajat. Kuten nyt on helposti havaittavissa.

    Äänestä

Totta. Vasemmistoliiton kannatus vaan kasvaa, kuten äärioikeistolaisten ahdistuskin . Ääliöt saavat mitä tilaavat!

Äänestä
  • Vasemmistoliiton kannatus oli taas noussut, eikä ihme kun tietää kuinka äärioikeistohallitus aikoo työläisten työehtoja romuttaa!

    Äänestä

Ilman Vasemmistoliittoa ja AY-liikettä olisimme edelleen kehitysmaa!

Äänestä
  • Ja kohta olemme työehtojen kehitysmaa, jos äärioikeistohallitus saa jatkaa ...

    Äänestä

Työläiset tarvitsevat oman puolueensa, joka on edelleen Vasemmistoliitto!

Äänestä
  • Ainoa oikea työväenpuolue ...

    Äänestä

  • Työläisten valinta!

    Äänestä

Kannatus nousee ja kansa tykkää! VAS menee siis helposti seuraavaan hallitukseen, joka aloittaa jo ensi syksyllä!

Äänestä
  • Näinhän se on nykyisten kannatuslukujenkin perusteella.

    Äänestä

  • Breaking news!!!! Uusi vasemmistohallitus aloittaa jo syksyllä.

    Äänestä

Työväen ja kaikkien pienituloisten oikeuksien puolustaminen on Vas-liiton tärkein tehtävä.

Äänestä
  • AY-liikkeen vankka tukija.

    Äänestä

Muistakaa äänestää LI Anderssonia EU-vaaleissa!

Äänestä
  • Tottakai muistetaan.

    Äänestä

  • Paras vaihtoehto!

    Äänestä

Vasemmistoliiton mukaan valtiontalous ei voi olla syy kurittaa vain pieni- ja keskituloisia työntekijöitä. Kun tehdään raskaita ja vaikeita päätöksiä, oikeudenmukaisuus tekee niistä siedettävämpiä.
Tämän hallituksen linja ei ole ollut oikeudenmukaisuus. Hallitusohjelman nimi “Vahva ja välittävä Suomi” on vanhentunut vuodessa ja tuntuu tänä päivänä lähinnä vitsiltä, kun hallitus ei ole istunut vielä vuottakaan. Tai jos hallitus on välittävä, niin se välittää lähinnä hyväosaisesta eliitistä ja elinkeinoelämästä.

Äänestä
  • Vasemmistoliitto on taas oikeassa!

    Äänestä

Tämäkin palsta on näköjään muuttunut sairaan persuaatteen täyttämäksi persusonnan copy-paste kaatopaikaksi.
Sitä me sitten kaikki saamme, kun annoimme äärioikeistolle pikkusormen. Kuten KOK on EK-mafiosojen käskystä nyt tehnyt.
Nauttikaa siis PS:n tarjoamista porno- yms. linkeistä ... sehän on se mitä muutkin PS-kannattajat ymmärtävät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistoliitto on toiminut tässäkin hallituksessa periaatteisiinsa nojaten, mutta myös niitä muuttaen, kun koko Suomen etu on sitä vaatinut. Nykyhallituksessa Vasemmistoliitto on ollut mm. seuraavien päätösten alullepanijana tai ainakin tukijana:
Kikyn poisto, maksuton toisen asteen koulutus kaikille nuorille, aktiivimallin tuloleikkurin poisto, työllisyyden nosto uuteen ennätykseen, Suomen Natoon liittäminen, F35-hävittäjien hankinta .. jne. jne.
Eli ei siis ole ihme, että Vasemmistoliitolla on vakaa n. 10% kannatus ollut jo pitkään ja hyvä työ nykyhallituksessa poikii varmasti sitä lisää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu