Miksi Paavali teki vanhan liiton nasiirilupauksen?

Anonyymi-ap

Kaikki kysymykset Paavalin oudosta käyttäytymisestä liittyy jollakin tavalla aikaan ja paikaan eli Korinttoon. (hurmoskielet, nasiirilupaukset, valehtelu, saatanan enkelin saaminen)

Paavali alkoi pelkästään Juutalaisia miellyttääkseen "nasiiriksi" ja raivoraittiiksi, ollakseen kaikille mieliksi. Melkoinen tuuliviiri oli. Uudessa liitossa kun mitään nasiireja ei pidänyt olla.

Ap. t. 18:18 

Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen. (33/38)

Paavali käy Jerusalemissa ja Antiokiassa (-92)

18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]

192

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikse hellarit tee kuten Paavali esikuvan antoi?

      Miksei hellarit aja päätään kaljuksi ja mene polttamaan hiuksiaan sinne Saalemihuoneeseen?

    • Luin että "natsilupauksen".
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Paavali oli vanhassa liitossa natsiuskova, kun juutalaiset olivat erikoisasemassa ja vain heille oli Jumalan sana tarkoitettu ja vain rajoitetetusti pakanoille. Vain Israelin kanssa oli Vanha liitto solmittu eikä se sitonut pakanoita. Eikä uuttaa liittoakaan ajateltu pakanoile. Vasta Paavali näyn kautta muttui suvaitsevaiseksi ja ymmärsi että Kristus oli tullut koko maailmaa pelastamaan eikä vain juutalaisia. Kaikki maailman ihmiset saattoivat tulla Hengen kautta Kristuksen seuraajiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekotat, vieläpä tahallaan, Pietarin ja Paavalin toisiinsa. Paavali oli pakanain apistoli alusta lähtien.

      • Anonyymi

        Stalin poltti muuten piippua onko piippu syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli vanhassa liitossa natsiuskova, kun juutalaiset olivat erikoisasemassa ja vain heille oli Jumalan sana tarkoitettu ja vain rajoitetetusti pakanoille. Vain Israelin kanssa oli Vanha liitto solmittu eikä se sitonut pakanoita. Eikä uuttaa liittoakaan ajateltu pakanoile. Vasta Paavali näyn kautta muttui suvaitsevaiseksi ja ymmärsi että Kristus oli tullut koko maailmaa pelastamaan eikä vain juutalaisia. Kaikki maailman ihmiset saattoivat tulla Hengen kautta Kristuksen seuraajiksi.

        Itseasiassa Pietari sai ilmestyksen

      • Anonyymi
        UUSI

        Luterilaiset olivat natseja.

    • Anonyymi

      >>>Uudessa liitossa kun mitään nasiireja ei pidänyt olla.<<<

      Ja kuka on sanonut näin??? Ymmärtääkö aloittaja edes sitä, mikä on uusi liitto???

      Uudessa liitossa on voimassa Mooseksen lakia ja profeetat ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Uudessa liitossa laki kirjoitetaan sydämeen ja sitä noudatetaan Pyhä Hengen antamalla voimalla.

      Jeesus ei tullut perustamaan mitään uutta uskontoa, vaan täyttämään juutalaisten laissa olevat Messias profetiat. Laki ja profeetat ovat voimassa maailman loppuun asti, kuten Jeesus sanoi.

      Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
      18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
      19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
      20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
      ---
      25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi

        Paavali puhui lakien noudattamisesta, uskosta, Hengestä ja vaikka mistä asiasta miten päin tahansa, aina eri tavalla. Riippui kuulijoista ja kenelle kirjoitettiin.
        Eikä ne kaikki kirjeet ole edes Paavalin kirjoittamia, vaikka ne on niin otsikoitu.

        Ei niitä Saaanan enekeitä ilman syytä ihmiseen lähetetä asumaan.

        Älähän höpötä. Paavali saneli, Luukas kirjoitti.

        Paulus kirjoitteli kyllä itsekin mutta myös hänen ystävänsä.

    • Anonyymi

      Joka ei hyväksy Paavalin kirjoituksia ei ole kristitty.

      Eli vauvakastetuilla lahkolaisilla on oma uskonto ei ristinusko.

      • Anonyymi

        Ylivainio oli tehnyt sen liiton ihan eri tahojen kanssa, koska pisti liikkeelle 1403 valheellista väitettä ihmeparanemisista ja moni erehtyi jättämään lääkkeet ottamatta vakavin seurakuksin.

        Espanjassa Jumala puuttui Niilon elämään kuten olemme lukeneet. Mies oli vasta 62-vuotias.

      • Anonyymi

        Paavali oli kolmisen vuotta oikealla asialla ja opissa, mutta sitten toimenkuva muuttui väkevän eksytyksen keulahahmoksi.
        Eihän se Jumalan tekemä eksytys muuten väkevä olisi, jos sitä ei joku sinne totuuden sekaan olisi kirjoittanut.

        Tarkkana pitää olla Paavalin kanssa.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Siinä sitä taas silputaan Paavalin kirjeitä. Kirjeet luetaan asiayhteydessään jotta sanottava tulee selväksi.

      • Anonyymi

        Joo RISTI USKO ✝️ ristiin uskomme. Se pelastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli kolmisen vuotta oikealla asialla ja opissa, mutta sitten toimenkuva muuttui väkevän eksytyksen keulahahmoksi.
        Eihän se Jumalan tekemä eksytys muuten väkevä olisi, jos sitä ei joku sinne totuuden sekaan olisi kirjoittanut.

        Tarkkana pitää olla Paavalin kanssa.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Roomalaisille 3 tarkoittaa kuten Jeesus sanoi kaikki ihmiset valehtelee ja saatana valehtelee myös saatana johtaa ylistystä osaa psalmit judet käyttää pedon merkkejä netti sirut budhan merkit ja Arabiassa kotelot otsalla ja kädessä kyllä se sielun vihollinen osaa. Paavali tarkoitti juuri niin ettei muut pysy totuudessa kuin Jeesus itse.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kumpaa pitäisi uskoa Paavalia vai Jeesusta? Ei palvelija ole Herraansa suurempi!!

    • Anonyymi

      Vanha Testamentti on täynnä Jumalan sanaa ja Ut:ssa Jeesuksen sanat on sitä Jumalan sanaa.
      Niiden varaan se usko pitää rakentaa, eikä entisten murhamiesten kuten Paavalin tulkintojen varaan ei pelkästään pidä tuudittautua ja autuuttaan rakentaa.

      Ap. t. 17:11 

      Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

      Eihän ne vanhan liiton uskonsankarit olleet kuulleen yhtään Paavalin puhetta eikä lukeneet yhtään Paavalin kirjettä.

      Eihän usko ole niistä ajoista muuttunut yhtään miksikään.

      • Anonyymi

        Uskohan on sama eilen, tänään ja iankaikksesti.

        Jos usko ei pysy ilman Paavalin tulkintoja, niin kyllä sellainen usko joutaamin mennä menojaan.

        Paavalin opeilla mies sai sisälleen Saatanan enkelin. Ei niiitä ilman syytä ihmisille jaeta.

        Eläpä kehtoo! Pistin oli Jumslan sallima ettei Paavali ylpistyisi. Hieno mues tuo Paaval ol.

        Pistin on Saatanan enkeli, joka on henkilento eli demoni.

        KIng James: Paavali sain henkioppaakseen "The mesenger of Sathan" -nimisen demonin.

        ...on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli...

        Mesenger ja sathan ei ole mitään kieltä, eikä ainakaan englantia. Lisäksi Klng James- nimistä ole koskaan ollut olemassakaan.

      • Anonyymi

        Paavali kyllä kertoi Jussille Jeesuksesta synagogalla ja kirjoitti kirjeen Roomaan hebrealaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskohan on sama eilen, tänään ja iankaikksesti.

        Jos usko ei pysy ilman Paavalin tulkintoja, niin kyllä sellainen usko joutaamin mennä menojaan.

        Paavalin opeilla mies sai sisälleen Saatanan enkelin. Ei niiitä ilman syytä ihmisille jaeta.

        Se että demoni pahoin pitelee tai kuten juutalaisissa oli demoneja tai riivaajia niin pauluksessa ei ollut vaan usko oli pistos kreikaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli...

        Kuulkaa Paavali joutui kääntymään kristityksi

    • Anonyymi

      VT: uskolla jopa portot pelastuu tekojensa mukaan.

      Helluntailaiset pitävät villitsevien henkien näyttäytymistä merkkinä oikeasta uskona.

      • Anonyymi

        Niihän ne pelastuu nykyääkkin. Raahappi mikään poikkeus ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niihän ne pelastuu nykyääkkin. Raahappi mikään poikkeus ollut.

        Joos. 6:25 

        Joosua jätti henkiin portto Rahabin, hänen isänsä suvun ja kaikki muutkin hänen omaisensa, koska Rahab oli piilottanut tiedustelijat, jotka Joosua lähetti vakoilemaan Jerikoa. Rahabin suku elää israelilaisten keskuudessa vielä tänäkin päivänä.

        aak. 2:25 

        Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?

        Hoos. 4:14 

        En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu.

        ”Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.”
        ‭‭Jaakobin kirje‬ ‭2‬:‭25‬-‭26‬ ‭

        ”Vuorten huipuilla he uhraavat, polttavat suitsuketta kukkuloilla tammen, poppelin ja rautatammen alla. Ne luovat suloisen varjon. Onko siis ihme, että tyttäristänne tulee porttoja ja miniänne rikkovat avion! Mutta minä en syytä tyttäriänne siitä, että he harjoittavat haureutta, enkä miniöitänne siitä, että he rikkovat avion. Itsehän miehet lähtevät huorien matkaan, uhraavat temppeliporttojen kanssa. Ymmärtämätön kansa joutuu turmioon!”
        ‭‭Hoosean kirja‬ ‭4‬:‭13‬-‭14‬ ‭

        Kun nämäkin lukee asiayhteydessä ilmenee tekstien tarkoitus, ja sanoma.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Joos. 6:25 

        Joosua jätti henkiin portto Rahabin, hänen isänsä suvun ja kaikki muutkin hänen omaisensa, koska Rahab oli piilottanut tiedustelijat, jotka Joosua lähetti vakoilemaan Jerikoa. Rahabin suku elää israelilaisten keskuudessa vielä tänäkin päivänä.

        aak. 2:25 

        Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?

        Nii'in !

    • Anonyymi

      Mites ne pyhäkköportot, pojat ja miehet, jotka perustaa uusia alkuseurakuntia Amerikkaan?

      • Anonyymi

        Oli vain yksi alkuseurakunta, ja se oli Jerusaalemissa. Mikä kerran on perustettu sitä ei perusteta uudestaan. Ei Ameriikassa eikä Suomessa, ei Teuvon tahdosta.

    • Anonyymi

      Vielä oudommaksi Paavalin Jerusalemin temppelissä tekemän nasiirilupauksen tekee se, että siinä vaiheessa Jumala oli hylännyt temppelin silloin kun Jeesus kuoli.

      Pyhä Henki poistui temppelistä ja uusi temppelin herra hyökkäsi sinne temppelin harjalta ja repäisi esiripun halki pois edestään, jotta ihmiset voivat ihailla sen kauneutta ja loistoa.

      • Anonyymi

        Saatana tekeytyi Valon enkeliksi ja meni temppeliin ja nimitti itsensä Jumalaksi ja Jeesukseksi.

        Sitten oikea Jeesus hajotti koko temppelin, ettei siitä ole enää jäljellä kuin perustuksia ja joku muurin kaistale.

        13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        Mitään uusia maallisia temppeleitä ei enä rakenneta, vaan seuraava temppeli laskeutuu taivaasta maan päälle, ja siellä oikeat kristityt viettää niitä hääjuhlia, ei missään pilven päällä pakkasessa.

        Ilm. 3:12 

        Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. [Gal. 2:9 | Jes. 62:2, Jes. 65:15 | Gal. 4:26 ]

        Jeesus ei ole enää Jeesus-niminen taivaassa, siksi hän pyysi kastamaankin nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
        Samoin rukoukset pitää osoittaa suoraan Taivaan Isälle.
        Sekavia molotuksia Isä ei kaipaa, vaan järkeviä ymmärrettäviä rukouksia.

        Matt. 6:7 

        "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja."

        Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        "Luciferus" on alunperin valonenkeli. Toiselta nimeltään S@@tana.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään uusia maallisia temppeleitä ei enä rakenneta, vaan seuraava temppeli laskeutuu taivaasta maan päälle, ja siellä oikeat kristityt viettää niitä hääjuhlia, ei missään pilven päällä pakkasessa.

        Kyllä uusi temppeli nousee ihan lähiaikoina. Elementtirakenteinen. Elementit ovat jo valmiina, samoin kuin alttarin elementit ja samoin kuin pappien valinta ja koulutus ja lisäksi vielä lainmukainen karjarotu jalostettu. Kaikki on muuten jo valmiina, mutta valitun tontin kanssa on vieä hankaluuksia, kun siellä seisovat vielä toistaiseeksi Al Aksa ja Kalliomoskeija. Kunhan tonttihommat saadaan kuntoon, on kaikki valmista ja palvelu vanhojen sääntöjen mukaan täydessä käynnissä muutamassa viikossa.

    • Anonyymi

      Vauvakastetuilla lahkolaisilla on saatanan enkeli. Muu ei selitä heidän jatkuvaa valehtelua, herjaamista, parham-julistusta...

      • Anonyymi

        Parhami on helluntailisuuden hengellinen ja opillinen isähahmo, josta löytyi se paha sodomian henki asuvaisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami on helluntailisuuden hengellinen ja opillinen isähahmo, josta löytyi se paha sodomian henki asuvaisena.

        MOT-ohjelman mukaan lahkoissa on palkattu päätoimisia testamentin metsästäjiä, jotka vie leskiltä talot, tavarat ja talletukset, ja oikeat perilliset ja valtio jää nuolemaan näppejään, koska lahkojen saamat testamenttitulot on heille verovapaata tuloa. Siihen epäkohtaan pitäisi saada nopeasti korjaus, mutta kun uskonnonvapauteen ei poliitikot uskalla puuttua, ettei tule niitä rasismisyytteitä.

        Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MOT-ohjelman mukaan lahkoissa on palkattu päätoimisia testamentin metsästäjiä, jotka vie leskiltä talot, tavarat ja talletukset, ja oikeat perilliset ja valtio jää nuolemaan näppejään, koska lahkojen saamat testamenttitulot on heille verovapaata tuloa. Siihen epäkohtaan pitäisi saada nopeasti korjaus, mutta kun uskonnonvapauteen ei poliitikot uskalla puuttua, ettei tule niitä rasismisyytteitä.

        Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

        MOT-ohjelman mukaan lahkojen suurin tulonlähde on nykyisin testamenttitulot.

        Kyllä siinä on mukava pastoriperheiden käydä Eilatin rannoilla ruskettumassa ja muotivaatteita ostelemassa ja piipahtaa Jordanilla ottamassa lisäkasteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MOT-ohjelman mukaan lahkoissa on palkattu päätoimisia testamentin metsästäjiä, jotka vie leskiltä talot, tavarat ja talletukset, ja oikeat perilliset ja valtio jää nuolemaan näppejään, koska lahkojen saamat testamenttitulot on heille verovapaata tuloa. Siihen epäkohtaan pitäisi saada nopeasti korjaus, mutta kun uskonnonvapauteen ei poliitikot uskalla puuttua, ettei tule niitä rasismisyytteitä.

        Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

        Lain mukaan ihminen voi jakaa varansa miten tahtoo. Rintaperillisillä on lain takaama oikeus puoleen perinnöstä. Muuten kenenkään testamentit ja verot ulkopuolisille kuulu. Jos joku haluaa testamentata esimerkiksi uskonnolliselle uhdistykselle se ulkopuolisille mitään kuulu.

        Kyllä niillä lahkojen testamentin metsästäjillä ja käännyttäjillä on iso merkitys.
        Eettinen ja moraalinen ongelma on selviö.

    • Anonyymi

      Sen takia, koska uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä myös noudatettaisiin. Paavali noudatti uuden liiton lakia.

      Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
      ---
      25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi

        Paavali sanoo valehtelevansa, puhuvansa Korinton oraakkelin hurmoskieliä (glossolaliaa), tekevänsä pahaa ja syntiä koko ajan. Eikä pidä sitä edes kovin pahana asiana.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

        Room. 7:20 

        Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

        Ei ihme ollenkaan, että Jumala otti henkensä miehestä pois ja lähetti tilalle pahan hengen vaivaamaan miestä koko loppuelämän ajaksi.

        Pyhä Henki ja paha henki kun ei ole miehessä yhtä aikaa. Sauli kun Sauli, ihan sama kohtalo oli. Jumala ei erottele ihmisiä eikä katso henkilöön. Jopa enkeleissäänkin Herra havaitsee virheitä.

        1. Sam. 16:14 

        Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

        Tämä oli VT:n kuningas Saul.

    • Anonyymi

      Paavali oli kutsuttu juutalaisena, ympärileikattuna,siksi lupaus.

      17 Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.
      18 Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.
      19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.
      20 Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.
      ( 1Kor 7)

      Mutta kuitenkin tämä muistaen.

      19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
      20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
      21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
      22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
      23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi. ( 1Kor 9)

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Yrität sinä Uskoton Toivoton mitä tahansa syöttää, niin Paavali teki nasiirilupauksen, koska uudessa liitossa on voimassa käsky kaikille kansoille noudattaa lakia lakia ja profeettoja. Paavalilla oli siis velvollisuus noudattaa lakia, kuten on myös pakanauskovilla. Tässä Paavali sen kertoo selvin sanoin, kun hän sanoo uskovansa kaiken sen, mitä Mooseksen laissa on ja sen takia sitä noudattanut. Pietarikin tajusi, että kaikkien kansojen on noudatettava lakia.

        Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
        35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Paavali ei käynyt Jerusalemissa 3 ja 14 vuoteen.
        Tooran mukaan Jerusalemin temppelissä piti käydä 3 kertaa vuodessa.
        Paavali ei noudattanut lakia.
        Silloin kun hän kävi Jerusalemissa hän toi avustusta alkuseurakunnalle eikä käynyt temppelissä.
        Toraistit halusivat tappaa Paavalin.
        Suomessakin on toraisteja!

        Väiteesi lainvastaisuuksista eivät pidä paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali ei käynyt Jerusalemissa 3 ja 14 vuoteen.
        Tooran mukaan Jerusalemin temppelissä piti käydä 3 kertaa vuodessa.
        Paavali ei noudattanut lakia.
        Silloin kun hän kävi Jerusalemissa hän toi avustusta alkuseurakunnalle eikä käynyt temppelissä.
        Toraistit halusivat tappaa Paavalin.
        Suomessakin on toraisteja!

        Paavali oli matkoilla kaukana Välimeren takana julistamassa evankeliumia Jumalan käskystä. Paavalin aikana merimatka Välimeren takaa saattoi kestää jopa puoli vuotta vallitsevien tuulien ja talvimerenkäynnin takia. Lain mukaan se on laillinen este olla tulematta temppeliin määräaikana. Paavali ei siis rikkonut lakia.

        4 Moos 9:10 "Sano israelilaisille: Jos jotkut teistä tai teidän jälkeläisistänne tulevat epäpuhtaiksi vainajan tähden tai ovat pitkällä matkalla, he saavat silti viettää pääsiäistä Herran kunniaksi.
        11 Heidän tulee toisen kuun neljäntenätoista päivänä iltahämärissä uhrata pääsiäislampaansa ja syödä se happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kera.
        12 He eivät saa jättää siitä mitään jäljelle aamuksi eivätkä rikkoa siitä ainoatakaan luuta. Heidän on vietettävä tätä pääsiäisjuhlaa kaikkien säädösten mukaisesti.
        13 Mutta jos joku laiminlyö pääsiäisen vieton, vaikka on puhdas eikä ole matkalla, hänet on poistettava kansansa keskuudesta, koska hän ei ole tuonut Herralle kuuluvaa uhrilahjaa määräaikana. Hänen on kannettava syntinsä seuraukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrität sinä Uskoton Toivoton mitä tahansa syöttää, niin Paavali teki nasiirilupauksen, koska uudessa liitossa on voimassa käsky kaikille kansoille noudattaa lakia lakia ja profeettoja. Paavalilla oli siis velvollisuus noudattaa lakia, kuten on myös pakanauskovilla. Tässä Paavali sen kertoo selvin sanoin, kun hän sanoo uskovansa kaiken sen, mitä Mooseksen laissa on ja sen takia sitä noudattanut. Pietarikin tajusi, että kaikkien kansojen on noudatettava lakia.

        Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
        35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Panetteleminen on lain hylkäämistä, lain tuomariksi asettumista.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Miksi siis kirjoitat laista, kun itse et halua sitä noudattaa?
        Vastaa siis Jaakobin kysymykseen , "kuka olet sinä, joka" lain tuomitsija olet?

        Ja kuten voit lukea, Paavali teki kaiken, ei lain tähden, vaan evankeliumin tähden.

        "Kaiken minä teen evankeliumin tähden".

        Pelastuksen evankeliumin ( kuten Paavalikin ) ja sydämen uskon puolesta.

        Paavali meinasi, että valehtelu se vasta Jumalan totuutta kirkastaakin.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Ylivainiokin kirkasti Jumalaa kun laittoi liikkeelle 1403 valheellista väitettä ihmeparanemisista helluntailaisten kaatokokuksissa.

        Lääkärin mukaan kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

        Jumala puuttui peliin ja Niilon elinpäivät päättyi nopeasti pahaan äkkikuolemaan Espanjassa 62-vuotiaana.

        Niilo oli Jesuiitta. Tarkoitus pyhittää keinot.

        No, mutta niinhän se on, että vain Jumala on Totuus.

        Me kaikki ihmiset olemme valehtelijoita suhteessa Jumalaan.

        Raamattuhan ilmoittaa, että vain Isä, Poika ja Pyhä Henki on totuus.

        4 Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija .. ( Room 3)

        Paavali kirjoittaa juuri tuosta asiasta ( jae 7.) käsin, Jumala on Totinen, eli totuus.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Panetteleminen on lain hylkäämistä, lain tuomariksi asettumista.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Miksi siis kirjoitat laista, kun itse et halua sitä noudattaa?
        Vastaa siis Jaakobin kysymykseen , "kuka olet sinä, joka" lain tuomitsija olet?

        Ja kuten voit lukea, Paavali teki kaiken, ei lain tähden, vaan evankeliumin tähden.

        "Kaiken minä teen evankeliumin tähden".

        Pelastuksen evankeliumin ( kuten Paavalikin ) ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Uskoton Toivoton, sinä vastustat lain noudattamista, joten olet uskoton ja myös toivoton. Sinua ei ole kukaan panetellut. Onhan Saatanallakin nimensä.

        "Miksi siis kirjoitat laista, kun itse et halua sitä noudattaa?"

        Mistä sinä tiedät, etten halua lakia noudattaa? Et mistään. Minä noudatan lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Panetteleminen on lain hylkäämistä, lain tuomariksi asettumista.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Miksi siis kirjoitat laista, kun itse et halua sitä noudattaa?
        Vastaa siis Jaakobin kysymykseen , "kuka olet sinä, joka" lain tuomitsija olet?

        Ja kuten voit lukea, Paavali teki kaiken, ei lain tähden, vaan evankeliumin tähden.

        "Kaiken minä teen evankeliumin tähden".

        Pelastuksen evankeliumin ( kuten Paavalikin ) ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        "Pelastuksen evankeliumin ( kuten Paavalikin ) ja sydämen uskon puolesta."

        Uskoton Toivoton, sinun uskosi on kuollut, koska vastustat lakia. Puheesi sydämen uskosta on pelkkää tekopyhyyttä. Sinulla ei ole vanhurskasta uskoa.

        Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
        15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
        16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
        17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoton Toivoton, sinä vastustat lain noudattamista, joten olet uskoton ja myös toivoton. Sinua ei ole kukaan panetellut. Onhan Saatanallakin nimensä.

        Panettelu käsittää myös nimittelemisen.

        Ja jos ajttelet vaikkapa koulukiusaamista, niin se paljolti on nimittelyä.

        Jos et et ymmärrä olevasi panettelija, niin kuinka voit sanoa, ettet ole ketään panetellut.
        Todistat kirjoitukselasi itsesi nimittelijäksi, siis myöskin panettelijaksi.

        Ja kuten Raamattu todistaa, panettelija panettelee lakia ja näin tuomitsee lain.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Sanot noudattavasi lakia, mutta kuitenkin kirjoituksellasi paljastut lain tuomitsijaksi.

        Panetteleminen, nimitteleminen, ei ole lain teko. Ei myöskään uskon teko.

        Siis usko ei vaikuta nimittelemisen oikeutta.

        Sinua ei ole kukaan panetellut. Sinä olet Uskoton Toivoton, koska sinulla ei ole uskoa eikä toivoa. Olet vain loukkaantunut, koska laittomuutesi ja jumalattomuutesi on tuotu esille.

        Vääristelet jatkuvasti Paavali kirjeita, jotta seurakunta eksyisi olemaan noudattamatta lakia. Lain purkajat ovat raatelevia susia ja kyykäärmeen sikiöitä. Sellainen eksyttäjä sinä olet.

        Matt 3:7 Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
        ---
        23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

        Juuri tässäkin harjoitat laittomuutta panettelun muodossa ja asetut tuomarin asemaan ja vähät välität Raamatun ilmoittamasta laista.

        Ja jos ajattelet mistä tuo kaikki kumpuaa, niin se on osoitus lihan teoista, eikä ilmennä Hengen hedelmää.

        Muistat varmaan Jeesuksen opetuksen kahdesta miehestä, jotka menivät ..

        9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
        ( Luuk 18)

        Kumpiko noista miehistä mielestäsi kuvastaa sinua?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pelastuksen evankeliumin ( kuten Paavalikin ) ja sydämen uskon puolesta."

        Uskoton Toivoton, sinun uskosi on kuollut, koska vastustat lakia. Puheesi sydämen uskosta on pelkkää tekopyhyyttä. Sinulla ei ole vanhurskasta uskoa.

        Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
        15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
        16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
        17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        Näin on kirjoitettu, muttq lutherilaiseen sananjulistukseen nuo jakeet harvoin eksyvät, sillä paavalilaisen ja lutherilaisen ideologian opetuksen mukaan teot eivät ole tarpeen, vaikka niitä Jeesus piti hyvin tärkeinä.

    • Anonyymi

      On mielenkiintoista, että tänä päivänä luterilaiset vauvakastetut haluavat mitätöidä Paavalin opetukset.

      Messiaaniset ja toraistit haluavat tehdä Paavalista farisealaisen Sauluksen.

      Antikristuksen voimat ovat valloillaan!

    • Anonyymi

      Apt 18:18 Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen.

      4. Moos. puhuu nasiirilupauksesta, sanoen:

      "Niin kauan kuin hänen nasiirilupauksensa kestää, älköön partaveitsi koskettako hänen päätänsä. Kunnes kuluu umpeen aika, joksi hän on vihkiytynyt Herralle, hän olkoon pyhä ja kasvattakoon päänsä hiukset pitkiksi."

      "Nasiiri ajattakoon hiuksensa, vihkiytymisensä merkin, ilmestysmajan ovella ja ottakoon päänsä hiukset, vihkiytymisensä merkin, ja pankoon ne tuleen, joka palaa yhteysuhrin alla. Ja pappi ottakoon oinaan keitetyn lavan ja korista happamattoman kakun sekä happamattoman ohukaisen ja pankoon ne nasiirin käsiin, senjälkeen kuin tämä on ajattanut pois vihkiytymisensä merkin."

      Merkki vihkiytymisestä, nasiirilupauksesta, oli se, että annettiin karvojen kasvaa.
      Kun lupaus päättyi, hiukset ajettiin pois nasiirilupauksen päättymisen merkiksi ja uhrattiin.

      Siitä kiistellään, kumpaan jakeessa ylipäätään viitataan hiusten leikkaamisella, Paavaliin vai Akylakseen. Se on turhaa kiistelyä, sillä kumpikaan ei tehnyt nasiirilupausta. Jompikumpi leikkasi hiuksensa. Vanhan liiton valossa se olisi ollut nasiirilupauksen päättymisen merkki.

      • Anonyymi

        >>>Siitä kiistellään, kumpaan jakeessa ylipäätään viitataan hiusten leikkaamisella, Paavaliin vai Akylakseen. Se on turhaa kiistelyä, sillä kumpikaan ei tehnyt nasiirilupausta. Jompikumpi leikkasi hiuksensa. Vanhan liiton valossa se olisi ollut nasiirilupauksen päättymisen merkki<<<

        Sinä olet eksynyt, koska et osaa Raamattua.

        Paavali oli tehnyt Mooseksen lain mukaisen uhrilupauksen, joten hän tuli uhraamaan hiuksensa temppelin altariilla muiden laissa säädettyjen uhrien kanssa. Paavali tuli temppeliin toimittamaan uhreja neljän muun alkuseurakunnan kristityn kanssa, jotka olivat myös antaneet vastaavan lupauksen. Paavali toimi näin, koska uudessa liitossa on voimassa Mooseksen laki ja profeetat, missä olevat käskyt koskevat kaikkia kansoja maailman loppuun asti. Jeesus ei koskaan kieltänyt uhraamista tai lain noudattamista, vaan vaati noudattamaan lakia ja siinä olevia uhrisäädöksiä maailman loppuun asti.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        4 Moos 6:13 "Tämä on nasiiria koskeva laki. Kun nasiiriaika on kulunut umpeen, nasiirin on saavuttava pyhäkköteltan ovelle
        14 ja tuotava Herralle virheetön vuoden ikäinen urospuolinen karitsa polttouhriksi, virheetön vuoden ikäinen naaraspuolinen karitsa syntiuhriksi ja virheetön pässi yhteysuhriksi,
        15 korillinen parhaista vehnäjauhoista tehtyjä happamattomia leipiä, öljyyn leivottuja kakkuja ja öljyllä voideltuja ohuita happamattomia leipiä sekä asiaankuuluvat ruoka- ja juomauhrit.
        16 Papin tulee viedä nämä kaikki Herran eteen ja toimittaa syntiuhri ja polttouhri,
        17 uhrata pässi yhteysuhrina ja sen kanssa korillinen happamattomia leipiä sekä toimittaa ruokauhri ja juomauhri.
        18 Nasiirin täytyy ajaa Herralle omistetut nasiirinhiuksensa pyhäkköteltan ovella ja heittää ne yhteysuhriteuraan alla palavaan tuleen.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
        ---
        8:3 Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan.
        4 Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

        Vaikene valehtelija Jeesuksen nimessä.

        Vanha testamentti kertoo, minkälainen on nasiiri:
        nasiiri ei leikkauta tukkaansa, ei partaansa.

        "Niin kauan kuin hänen nasiirilupauksensa kestää, älköön partaveitsi koskettako hänen päätänsä. Kunnes kuluu umpeen aika, joksi hän on vihkiytynyt Herralle, hän olkoon pyhä ja kasvattakoon päänsä hiukset pitkiksi."

        Kun nasiirius päättyy, nasiiri leikkauttaa hiuksensa:

        "Nasiiri ajattakoon hiuksensa, vihkiytymisensä merkin, ilmestysmajan ovella ja ottakoon päänsä hiukset, vihkiytymisensä merkin, ja pankoon ne tuleen, joka palaa yhteysuhrin alla. Ja pappi ottakoon oinaan keitetyn lavan ja korista happamattoman kakun sekä happamattoman ohukaisen ja pankoon ne nasiirin käsiin, senjälkeen kuin tämä on ajattanut pois vihkiytymisensä merkin."

        Tästä asiasta on turha mutista sillä kukaan uuden liiton uskovista ei tehnyt nasiirilupausta uudessa testamentissa.

        "Vaikene valehtelija Jeesuksen nimessä."

        Sinun manauksesi ei nyt tehoa, koska olet itse väärässä. Joka sulkee korvansa lailta, sen rukous on Herralle kauhistus.

        San 28:9 Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.

        "Tästä asiasta on turha mutista sillä kukaan uuden liiton uskovista ei tehnyt nasiirilupausta uudessa testamentissa."

        Sinä olet väärässä, koska et osaa Raamattua etkä osaa lakia.

        Uuden liiton aikana noudatetaan Mooseksen lakia ja profeettoja, minkä takia Paavali meni Jerusalemin temppeliin neljän muun kristityn kanssa suorittamaan Mooseksen laissa määrättyjä uhreja. Paavali teki juuri sen, mitä pitääkin tehdä uudessa liitossa.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vaikene valehtelija Jeesuksen nimessä."

        Sinun manauksesi ei nyt tehoa, koska olet itse väärässä. Joka sulkee korvansa lailta, sen rukous on Herralle kauhistus.

        San 28:9 Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.

        "Tästä asiasta on turha mutista sillä kukaan uuden liiton uskovista ei tehnyt nasiirilupausta uudessa testamentissa."

        Sinä olet väärässä, koska et osaa Raamattua etkä osaa lakia.

        Uuden liiton aikana noudatetaan Mooseksen lakia ja profeettoja, minkä takia Paavali meni Jerusalemin temppeliin neljän muun kristityn kanssa suorittamaan Mooseksen laissa määrättyjä uhreja. Paavali teki juuri sen, mitä pitääkin tehdä uudessa liitossa.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Mutta Jumalaa vastaan Paavali rikkoi ja todisti olevansa syntisistä suurin.

        Paavali ei myöskään missään kirjoita, etteikö olisi rikkonut Jumaln lakia vastaan, syntihän on Jumalan lain rikkomista, laittomuuden tekemistä.

        "Kaikki ovat syntiä tehneet ", kirjoittaa Paavali.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Jumalaa vastaan Paavali rikkoi ja todisti olevansa syntisistä suurin.

        Paavali ei myöskään missään kirjoita, etteikö olisi rikkonut Jumaln lakia vastaan, syntihän on Jumalan lain rikkomista, laittomuuden tekemistä.

        "Kaikki ovat syntiä tehneet ", kirjoittaa Paavali.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Jumalan laki on Mooseksen laki. Kun Paavali teki parannuksen laittomuudesta, hän ei enää rikkonut Jumalan lakia vaan täytti Mooseksen lain uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Ap.t 25:25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Niin ja kuten huomaat, Paavali ei kirjoita tuossa ettei olisi rikkonut Jumalan lakia vastaan.

        Ei hänellä ollut siihen rehellisyyden nimissä mitään mahdollisuutta.

        Paavali rikkoi Jumalan lakia vastaan, koska todisti itsestään suurena syntisenä.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Messiaaniset tulevat Jerusalemin kolmannessa temppelissä uhraamaan eläinuhreja. Mitä syntejä te silloin sovitatte?
      Kuka on ylimmäisenä pappina? Jeesus ei voi olla maallisen temppelin ylimmäinenpappi.
      Onko temppelissä kaikkeinpyhin?

    • Anonyymi

      Aloittaja ja muut, jotka väittävät nasiirilupauksen tapahtuneen uudessa liitossa, eivät tiedä, mitä nasiirilupauksesta lukee vanhassa testamentissa. Onko ehkä lukihäiriö?

      Hiusten leikkaaminen vanhassa testamentissa oli merkki siitä, että nasiiriaika loppui.

      Kun Paavali (tai Akylas, kuten moni ajattelee) leikkautti hiuksensa, niin ei se ainakaan nasiiriksi lupautumista voinut tarkoittaa, vanhan testamentin kirjoitusten mukaan.

      • Anonyymi

        Sinä selität tämän asian täysin väärin, koska et osaa Raamattua etkä lakia.

        Uuden liiton aikana noudatetaan samalla tavalla lakia ja profeettoja kuin ennenkin. Mooseksen laki on voimassa uuden liiton aikana ja koskee kaikkia kansoja, joten Paavali toimi Mooseksen lain mukaan puhdistautumalla ja valmistautumalla uhraamiseen Jerusalemin temppelissä neljän muun kristityn kanssa, minne hän oli tullut nasiirilupauksensa takia.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        4 Moos 6:13 "Tämä on nasiiria koskeva laki. Kun nasiiriaika on kulunut umpeen, nasiirin on saavuttava pyhäkköteltan ovelle
        14 ja tuotava Herralle virheetön vuoden ikäinen urospuolinen karitsa polttouhriksi, virheetön vuoden ikäinen naaraspuolinen karitsa syntiuhriksi ja virheetön pässi yhteysuhriksi,
        15 korillinen parhaista vehnäjauhoista tehtyjä happamattomia leipiä, öljyyn leivottuja kakkuja ja öljyllä voideltuja ohuita happamattomia leipiä sekä asiaankuuluvat ruoka- ja juomauhrit.
        16 Papin tulee viedä nämä kaikki Herran eteen ja toimittaa syntiuhri ja polttouhri,
        17 uhrata pässi yhteysuhrina ja sen kanssa korillinen happamattomia leipiä sekä toimittaa ruokauhri ja juomauhri.
        18 Nasiirin täytyy ajaa Herralle omistetut nasiirinhiuksensa pyhäkköteltan ovella ja heittää ne yhteysuhriteuraan alla palavaan tuleen.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
        ---
        8:3 Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan.
        4 Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

    • Anonyymi

      Lakkaa puhumasta omiasi Jeesuksen nimessä.

      Hiusten leikkaaminen vanhassa testamentissa ei ollut merkki nasiirilupauksen tekemisestä, vaan siitä, että nasiiriaika tuli päätökseen.

      Kun Paavali (tai Akylas, kuten moni ajattelee) leikkautti hiuksensa, niin ei se silloin nasiiriksi lupautumista ainakaan tarkoittanut.

      UT ei kerro, mikä ko. lupaus oli. Mutta hiustenleikkuusta tiedetään, ettei lupaus ainakaan nasiirilupaus ollut.

      • Anonyymi

        Raamatun ajan asiat ja käytännöt pitää opiskella tuntemaan ja ymmärtämään , mistä niissä on kysymys, ilman että jokaista asiaa selitetään jokaisen puhekielisen jakeen jälkeen.

        Paavali käy Jerusalemissa ja Antiokiassa (-92)

        18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]

        Nasiireja koskevat säädökset
        1 Herra sanoi Moosekselle:
        2 "Sano israelilaisille: Jos joku mies tai nainen tekee erityisen lupauksen omistautuakseen nasiirina Herralle,
        3 hänen tulee pidättyä viinistä ja oluesta. Hän ei saa nauttia edes etikkaa, joka on viinistä tai muusta väkijuomasta tehtyä, ei myöskään juoda viinirypälemehua eikä syödä tuoreita tai kuivattuja viinirypäleitä.

        Yksikin hörhö väitti, että Raamatun aikaan ei osattu edes tislauksen taitoa, tehdä väkeviä viinoja.

      • Anonyymi

        Nasiirin hiukset piti leikata pois ja polttaa temppelissä. Siitä on Paavalin kohdalla kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun ajan asiat ja käytännöt pitää opiskella tuntemaan ja ymmärtämään , mistä niissä on kysymys, ilman että jokaista asiaa selitetään jokaisen puhekielisen jakeen jälkeen.

        Paavali käy Jerusalemissa ja Antiokiassa (-92)

        18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]

        Nasiireja koskevat säädökset
        1 Herra sanoi Moosekselle:
        2 "Sano israelilaisille: Jos joku mies tai nainen tekee erityisen lupauksen omistautuakseen nasiirina Herralle,
        3 hänen tulee pidättyä viinistä ja oluesta. Hän ei saa nauttia edes etikkaa, joka on viinistä tai muusta väkijuomasta tehtyä, ei myöskään juoda viinirypälemehua eikä syödä tuoreita tai kuivattuja viinirypäleitä.

        Kun tullaan nasiiriksi, hiuksiin ei kajota, vaan päinvastoin; niiden annetaan vapaasti kasvaa.

        Paavali (tai Akylas) leikkasivat hiuksensa.
        Kysymys ei silloin ollut nasiirilupauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tullaan nasiiriksi, hiuksiin ei kajota, vaan päinvastoin; niiden annetaan vapaasti kasvaa.

        Paavali (tai Akylas) leikkasivat hiuksensa.
        Kysymys ei silloin ollut nasiirilupauksesta.

        Ensin entiset hiukset leikataan ja poltetaan Temppelissä, missä nasiirilupaus tehdään.

        Sen jälkeen nasiiriajan hiukset annetaan kasvaa vapaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin entiset hiukset leikataan ja poltetaan Temppelissä, missä nasiirilupaus tehdään.

        Sen jälkeen nasiiriajan hiukset annetaan kasvaa vapaasti.

        Ei ole totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasiirin hiukset piti leikata pois ja polttaa temppelissä. Siitä on Paavalin kohdalla kysymys.

        Ei tuossa ole mitään tolkkua.

        Miksi Paavali olisi vain osan palvelusjastaan vihkiytynyt nasiiriksi ja sitten luopunut siitä kesken kaiken.

      • Anonyymi

        "Hiusten leikkaaminen vanhassa testamentissa ei ollut merkki nasiirilupauksen tekemisestä, vaan siitä, että nasiiriaika tuli päätökseen."

        Sinä et nyt tätä asiaa tajua.

        Kun Paavali antoi nasiirilupauksen, hän antoi hiuksensa kasvaa, jotka kasvoivat pitkiksi parissa vuodessa. Määrätyn ajan jälkeen nasiiriaika päättyi ja Paavali leikkasi hiuksensa. Tämä tapahtui noin 20 vuotta sen jälkeen, kun uusi liitto oli asetettu.

        Paavali kanssa temppeliin meni uhraamaan neljä muutakin kristittyjä, jotka olivat mitä todennäköisimmin tehneet nasiirilupauksen uuden liiton aikana. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, koska uudessa liitossa noudatetaan Mooseksen lakia ja silloin oli vielä temppelikin olemassa.

        Ap.t 25:21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole totta.

        On se Mooseksen laissa niin !

    • Anonyymi

      Täällä menevät näköjään idän uskontojen tavat ja vanhan liiton juutalaisuus sekaisin.

      Muun muassa buddhalaisuudessa munkit ajelevat päänsä, Buddhalle vihkiytymisen merkiksi.

      Juutalaisuudessa taas toimittiin ihan päin vastoin. Hiuksista luovuttiin, kun vihkimysiaika Herralle päättyi.

      • Anonyymi

        Helluntailaisten kannattasi lukea oikeata Raamattua, eikä lukea vain sitä Vartiotornilehtiä ja Mormonin kirjaa ja Parhamin novumeja ja seksikertomuksia.

        "Hiukset ajetaan ja ne poltetaan polttouhrialttarin tulessa (6:13–18).

        "Hiukset ajetaan ja ne poltetaan", kun nasiirilupaus päättyy.

      • Anonyymi

        18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän (Paavali) oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]

        Paavali oli uskonnoltaan Juutalainen ja siksi teki nasiirilupauksen, jotta tuli toimeen Juutalaisten kanssa.

        Paavali oli kuin kafavaaneri, kaikkien kaveri.

        Korintossa alkoi matkimaan Delfoin oraakkelin enkelien kieliä.

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. (=glossolalia)

        Karavaaneri on kaikkien kaveri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli uskonnoltaan Juutalainen ja siksi teki nasiirilupauksen, jotta tuli toimeen Juutalaisten kanssa.

        Paavali oli uuden liiton uskova, kristitty, eikä tehnyt nasiirilupausta, josta sitten myöhemmin olisi hankkiutunut eroon, kesken palvelustehtävänsä.

        Koita käsittää, että itsestään selviä sen ajan käytäntöjä ei välttämättä joka jakeen perässä toisteta. Asiat pitää tuntea asioina ja niiden merkitys ja kontekstit pitää ymmärtää.

        hellarit yrittävät jakeiden puolikkaiden ja sanärjestyksen perusteella tehdä väitteitä, joita hokevat robotin tavoin: hauki on kala, hauki on kaka.

        helluntailaiset ovat väärämielisiä ja harhaopit on tehnyt heistä kieroutuneita ja syntisiä

        9 Vältä typeriä väittelyitä, sukuluetteloita sekä lakia koskevia riitoja ja kiistoja, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
        10 Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
        11 Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä.

        Paavali oli lapsena ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä liitetty ikuisesti voimassa olevaan Juutalaisia koskevaan vanhan liiton alaisuuteen.
        Ei Jeesus Jumalan tekemiä liittoja mennyt kumoamaan, vaikka Paavali sitä yrittikin, mutta huonolla menestyksellä. Jumala heitti Paavalin Saatanalle Korintossa.

        Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut. Vasta sitten puhutaan Jumalan tekemien liittojen voimassaolon päättymisestä. Ei niitä Jeesus kumonnut, eikä sellaista valtaa entisellä murhamiehellä Paavalilla ole.

        Matt. 5:18 

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

        Paavalin totuuden sekaan ujuttama uusi oppi on sitä väkevätä eksytystä, Jumala teki Paavalista sen väkevän eksytyksen "aseen" kolmen vuoden koulutuksen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita käsittää, että itsestään selviä sen ajan käytäntöjä ei välttämättä joka jakeen perässä toisteta. Asiat pitää tuntea asioina ja niiden merkitys ja kontekstit pitää ymmärtää.

        hellarit yrittävät jakeiden puolikkaiden ja sanärjestyksen perusteella tehdä väitteitä, joita hokevat robotin tavoin: hauki on kala, hauki on kaka.

        helluntailaiset ovat väärämielisiä ja harhaopit on tehnyt heistä kieroutuneita ja syntisiä

        9 Vältä typeriä väittelyitä, sukuluetteloita sekä lakia koskevia riitoja ja kiistoja, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
        10 Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
        11 Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä.

        Vaikene valheistasi Jeesuksen nimessä.

        Paavali tai Akylas eivät tehneet nasiirilupausta.
        Hiusten leikkaaminen osoittaa sen.

        Nasiiri ei saa leikata hiuksiaan. Eikä Raamattu kerro, että Paavali tai Akylas olisi ensin ollut nasiiri ja sitten luopunut nasiiriudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli lapsena ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä liitetty ikuisesti voimassa olevaan Juutalaisia koskevaan vanhan liiton alaisuuteen.
        Ei Jeesus Jumalan tekemiä liittoja mennyt kumoamaan, vaikka Paavali sitä yrittikin, mutta huonolla menestyksellä. Jumala heitti Paavalin Saatanalle Korintossa.

        Mene lukemaan Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin totuuden sekaan ujuttama uusi oppi on sitä väkevätä eksytystä, Jumala teki Paavalista sen väkevän eksytyksen "aseen" kolmen vuoden koulutuksen jälkeen.

        Aina silloin kun Paavalin puheet on ristiriitaisia muiden Evankeliumien ja Jeesuksen ja VT:n Herran ilmoituksen kanssa, niin silloin Paavalin opit kannattaa laittaa "jäähylle".

        Jumalan sana on vasta kokonansa totuus, ei autuuttaan kannata lukittautua pelkän Paavalin puheiden varaan, vaikka niissä suurin osaa, ehkä 80% on oikein ja totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli uskonnoltaan Juutalainen ja siksi teki nasiirilupauksen, jotta tuli toimeen Juutalaisten kanssa.

        Paavali oli uskonnoltaan messiaaninen juutalainen eli kristitty.

        Kaikki aidot kristityt ovat messiaanisia juutalaisia olivat he sitten syntyperäisiä juutalaisia tai kristityiksi kääntyneitä pakanoita. Kristinuskossa noudatetaan Mooseksen lakia, minkä takia Paavali oli tehnyt nasiisilupauksen ja oli menossa temppeliin uhraamaan neljän muun kristityn kanssa.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikene valheistasi Jeesuksen nimessä.

        Paavali tai Akylas eivät tehneet nasiirilupausta.
        Hiusten leikkaaminen osoittaa sen.

        Nasiiri ei saa leikata hiuksiaan. Eikä Raamattu kerro, että Paavali tai Akylas olisi ensin ollut nasiiri ja sitten luopunut nasiiriudesta.

        >>>Eikä Raamattu kerro, että Paavali tai Akylas olisi ensin ollut nasiiri ja sitten luopunut nasiiriudesta.<<<

        Olet väärässä. Paavali oli tehnyt nasiirilupauksen. Akylaksesta ei puhuta mitään.

        Paavalin palasi takaisin Jerusalemin temppeliin toimittamaan nasiiriajan päätymiseen liittyvät uhrit. Uhraamiseen oli osallistumassa neljä muutakin kristittyä. Tämä tapahtui noin 20 vuotta uuden liiton asettamisesta alkaen, joten nämä viisi kristityä olivat hyvin todennäköisesti antaneet nasiirilupauksen uuden liiton aikana, koska hiukset kasvavat pitkäksi parissa vuodessa, minkä jälkeen ne uhrataa mainittujen uhrielänten kanssa. Uudessa liitossa noustateen Mooseksen lakia.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli uskonnoltaan messiaaninen juutalainen eli kristitty.

        Kaikki aidot kristityt ovat messiaanisia juutalaisia olivat he sitten syntyperäisiä juutalaisia tai kristityiksi kääntyneitä pakanoita. Kristinuskossa noudatetaan Mooseksen lakia, minkä takia Paavali oli tehnyt nasiisilupauksen ja oli menossa temppeliin uhraamaan neljän muun kristityn kanssa.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        >> Kristinuskossa noudatetaan Mooseksen lakia, minkä takia Paavali oli tehnyt nasiisilupauksen ja oli menossa temppeliin uhraamaan neljän muun kristityn kanssa. <<.

        Paavali ei "noudattanut" lakia, eikä kukaan muukaan "noudata" lakia uudessa liitossa, koska uudessa liitossa Pyhä Henki kasvattaa ja laittaa tekemään parannusta, kun tekee syntiä, koska laki on nyt sydämessä.

        Nasiirilupaukset jäivät myös historiaan uudessa liitossa. Jokainen uskova on Herralle pyhitetty Jeesuksen sovitustyön tähden.

        Ei täällä kukaan juttujasi usko, jossa sekoitat vanhan liiton lakiuskoa uuden liiton joukkoon. Olet pölhöjen juttujen suoltaja, älä esiinny opettajana.

        >>>Paavali ei "noudattanut" lakia, eikä kukaan muukaan "noudata" lakia uudessa liitossa<<<

        Puhut valhetta. Paavali noudatti uudessa liitossa Mooseksen lakia.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        >>>koska laki on nyt sydämessä.<<<

        Uudessa liitossa kirjoitetaan Mooseksen laki sydämeen. Koska sinä et lakia noudata, sinulla ei ole lakia sydämessäsi, etkä myöskään ole uudessa liitossa.

        Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
        32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
        33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        >>>Nasiirilupaukset jäivät myös historiaan uudessa liitossa.<<<

        Tämä on paksu valhe. Apostolien teot keroo viidestä kristitystä mukaan lukien myös Paavali, jotka olivat tehneet nasiirilupaksen ja olivat menossa temppeliin uhraamaan.

        >>Jokainen uskova on Herralle pyhitetty Jeesuksen sovitustyön tähden.<<

        Koska sinä et lakia noudata, sinun uskosi on kuollut. Pyhitys ja vanhurskaus edellyttää sekä uskoaa Jeesukseen Kristukseen että lain noudattamista. Jos otat toisen pois, niin et ole pyhä, et vanhurskas etkä edes usko Kristusta.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
        ---
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

        >>>sekoitat vanhan liiton lakiuskoa uuden liiton joukkoon.<<<

        Sinä et tajua edes sitä, mikä on uusi liitto. Sinun uskontosi ei perustu Raamattuun, minkä takia olet todella pahasti hakotiellä.

        Laki on Kivitauluissa Liitonarkissa ja Kirjoituksissa.

        Ihmisen mieleinen laki korvasyyhyyn on ihmisen mielessä eli "sydämessä" ja ihmisen aikomukset ovat kaiken aikaa vain pahat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hiukset ajetaan ja ne poltetaan", kun nasiirilupaus päättyy.

        Onko se niin hirveän vaikeaa ymmärtää, että sekä että, aluksi ja lopuksi !! Ei se Mooseksen kirja niin vaikealukuinen ole!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli uuden liiton uskova, kristitty, eikä tehnyt nasiirilupausta, josta sitten myöhemmin olisi hankkiutunut eroon, kesken palvelustehtävänsä.

        Et nyt ymmrrä, alkukirkon jäsenet olivat JUUTALAISIA, ei mitään eroa otettu alkuaikoina, vaikka myöhemmin pakanasukuisten tullessa mukaan ja vanhauskoisten aloittamien vainojen takia eroa alkoi syntyä !

    • Anonyymi

      Paavali yritti eksyttää ihmisiä, että laki olisi jossain vain ihmisen mielissä eli sydämessä.

      Ei se ..niin onnistu. Paavali oli kaksoinagentti.

      Ilmesyskirja puhuu tulevaisuudesta. Lain käskyt on voimassa kun Jeesus tulee takaisin. Jeesuksen usko tarkoittaa Juutalaisten uskoa aina sieltä Aabrahamista alkaen.

      lm. 14:12 

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
      Luuk. 4:16 

      Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

      Helluntailaisten usko ei ole oikeata uskoa ollenkaan, vaan harhaoppista lahkouskoa.
      Jenkeistä tuotua piraattiuskontoa.

    • Anonyymi

      Paavali käyttäytyi kuten herrasmies eri uskontoon kuuluvien parissa. (toisin kuin rienaavat vauvakastetut ja messiaaniset)
      Hän itse oli "Kristuksen laissa"!

      1Kor9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
      9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      • Anonyymi

        Kreikassa Paavali oli kuin Delfoin oraakkeli, enkekikielineen (=glossolaliaa) saadakseen Kreikkalaisten suosion.

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. (=glossolalia)

        Thayer's Greek Lexicon

        Sana "glossolalia" Strongin koodi 1100

        γλωσσα glossa gloce-sah'

        --------------------------------------------------------------------------------------------------------
        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreikassa Paavali oli kuin Delfoin oraakkeli, enkekikielineen (=glossolaliaa) saadakseen Kreikkalaisten suosion.

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. (=glossolalia)

        Thayer's Greek Lexicon

        Sana "glossolalia" Strongin koodi 1100

        γλωσσα glossa gloce-sah'

        --------------------------------------------------------------------------------------------------------
        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Room. 7:17 

        Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

        Paavali tunnusti jostain syystä Roomalaisille valehtelevansa, mutta muille seurakunnille.

        Ilmoitti vain Roomalaisille valehtelevansa, mutta ei muille seurakunnille. Miksi?

        Ne, jotka eivät hyväksy Paavalin opetuksia eivät ole kristittyjä!

    • Anonyymi

      Uudessa liitossa "laki" kirjoitetaan uudestisyntyneen uskovaisen sydämeen.
      Myös Pyhä Henki opettaa ja johdattaa jatkuvasti.

      Heb10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";

      • Anonyymi

        Raamatun profeioiden ajankohdat pitää ymmärtää oikein.

        Siinä puhutaan vasta tulevasta Jeremian ja Jesajan profetioista, ei vielä tästä ajasta, jota nyt eletään.

        Heb10:16 "

        16 -- Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. [Jer. 31:33,34; Room. 11:27; Hepr. 8:10,12]

        Olet kyllä tosi metsässä. Onneksi Jeesuksella on raivaussaha, että saa sinut ulos tuosta oppitiheiköstä, mihin olet itse itsesi tunkenut. Koska ei tuollaista ainakaan missään uuden liiton seurakunnissa opeteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun profeioiden ajankohdat pitää ymmärtää oikein.

        Siinä puhutaan vasta tulevasta Jeremian ja Jesajan profetioista, ei vielä tästä ajasta, jota nyt eletään.

        Heb10:16 "

        16 -- Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. [Jer. 31:33,34; Room. 11:27; Hepr. 8:10,12]

        Paavali puhuu aivan selvästi hebrealaisille, että laki on uudessa liitossa uskovien sydämessä ja meillä on pääsy kaikein pyhimpään. Mitään muuta ei tarvita!

        Heb10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
        10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
        10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
        10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
        10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
        10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
        10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

        "laki on uudessa liitossa uskovien sydämessä"

        Vain niitten uskovien sydämessä on Toora (laki), jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Helluntailaiset eivät näin tee, joten heidän sydämessään ei ole lakia, eivätkä he ole myöskään uudessa liitossa.

        Luehan ne viitekohdat, johon asia liittyy,
        Paavali puhuu profetioista, jotka ovat vielä täyttymättä.
        Pyhän Hengen vuodatus kaiken lihan päälle on vasta tulevaisuuden asia, johon siinä viitataan.

        Joel 2:28 

        Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni KAIKEN LIHAN päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.

        Ap. t. 2:17 

        'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.

        Helluntaina Jerusalemissa Pyhän Hengen saivat asuvaiseksi ne 3000 Kristukseen kastettua , joilta ensin kasteessa pestiin sydän puhtaaksi synneistä.
        Kaste, silloin te saatte synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan. (Apt.2:38)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "laki on uudessa liitossa uskovien sydämessä"

        Vain niitten uskovien sydämessä on Toora (laki), jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Helluntailaiset eivät näin tee, joten heidän sydämessään ei ole lakia, eivätkä he ole myöskään uudessa liitossa.

        Valehtelet ja puhut puuta heinää koko helluntailiikkeestä ja tuomitset joka ikisen siellä jäsenenä olevan! Olet todella eksynyt. Lain noudattamisella et kyllä taivaaseen mene, eivät mene juutalisetkaan - vaan sillä, että pidät Jeesuksen käskyn, johon sisältyy myös käsky rakastaa lähimmäistä.

        Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "laki on uudessa liitossa uskovien sydämessä"

        Vain niitten uskovien sydämessä on Toora (laki), jotka noudattavat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Helluntailaiset eivät näin tee, joten heidän sydämessään ei ole lakia, eivätkä he ole myöskään uudessa liitossa.

        Paavali halusi olla kaikille kaikkea, juutalaisille ikään kuin juutalainen, lainalaiselle ikään kuin lainalainen, voittaakseen niin monta Kristukselle kuin suinkin.

    • Anonyymi

      Paavali opetti, ettei juutalaisuus ollut mitään, eikä myöskään ympärileikkaus ollut mitään. Se tarkoitti suunnilleen samaa kuin nyt joku pitää joulua, toinen ei. Ei sillä ole mitään uskonnollista merkitystä.
      Jos Paavali lupasi olla viiniä juomatta ja rypäleitä syömättä jonkun viikon, ja halusi keskittyä enemmän rukoukseen, se oli hänen asiansa, samoin kuin me voimme viettää paastopäiviä, jos haluamme.

      Jerusalemissa Paavali oli vain näön vuoksi mukana, kun jotkut ilmoittivat nasiirilupauksensa päättyvän. Hän luuli juutalaisten jättävän hänet rauhaan, kun näkivät Paavalin toisten juutalaisten seurassa temppelissä.

      Ei hän itse tehnyt mitään nasiirilupausta: Leikkauttaa hiukset tänään, välttää viiniä iilalla, leikkauttaa hiukset uudestaan huomenna? Onko se mikään nasiirilupaus? Ei tietenkään. Paavali oli vain seurana.

      • Anonyymi

        Paavali valehteli aina tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes kovin pahana syntinä.

        Room. 3:7 

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Uudemmat ja tarkemmat käännökset puvat luonneviasta eli valheellisesta luonteesta eli epärehellisyydestä, josta Paavali kärsi.

        7 Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        7 Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

        Ei se murhamiehen, varkaan ja huumeveikon luonne uskoontulossa mihinkään muutu. Murhamiesten kanssa kannattaa olla varovainen. Ei kannata kääntää heille selkäänsä, eikä mennä käsien alle.

        1. Tim. 5:22 

        Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

        Monet tekeytyy uskovaiseksi ja hakee lahkosta piilopaikkaa ja esiintyy vanhurskauden palvelijoina.

        13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. [Matt. 7:15,16; Ap. t. 15:24, Ap. t. 20:30; Gal. 2:4; Fil. 3:2]
        14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

    • Anonyymi

      Tämä profetia ei ole vielä totetunut
      16 -- Tämän liiton minä teen heidän kanssaan TULEVINA AIKOINA sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. [Jer. 31:33,34; Room. 11:27; Hepr. 8:10,12]
      Kaikki maan asukkaat täytetään Pyhällä Hengellä lapsista alkaen.
      34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."

      Ei tämä ole mitään todellisuutta, vaikka hellarit yrittävät siten eksyttää joka kohdalla, missä puhutaan Pyhästä Hengestä, yrittävät liittää Pyhän Hengen siihen Asusinhenkeen.

      • Anonyymi

        Profetia (Jer. 31) on ollut voimassa pakanoille jo 2000 vuotta. Juutalaiset eivät ole vielä uudessa liitossa, mutta aikojen lopulla ovat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Profetia (Jer. 31) on ollut voimassa pakanoille jo 2000 vuotta. Juutalaiset eivät ole vielä uudessa liitossa, mutta aikojen lopulla ovat!

        Mitä ihmettä sinä oikein puhut?

        Jeremian kirjassa profetoidaan, miten solmitaan uusi liitto, missä Toora kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä myös noudatettaisiin. Suurimmalla osalla pakanoista ei ole sydämessään Mooseksen lakia, joten he eivät ole myöskään uudessa liitossa.

        Uuden Liiton pakana seurakunnissa ei tuomittu haureuden harjoittajia Mooseksen lain perusteella.
        Tuomiohan olisi ollut kuolemnantuomio kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella. ( Hep 10:28)

        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Ei edes Paavali vaatinut Mooseksen lain mukaista tuomitsemista Korintin seurakunnassa julkisesti haureutta harjoittavia kohtaan.
        Kaikki tarvittavat tuomioelimet olivat silloin olemassa, kuten myös Jerusalemin temppeli.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Profetia (Jer. 31) on ollut voimassa pakanoille jo 2000 vuotta. Juutalaiset eivät ole vielä uudessa liitossa, mutta aikojen lopulla ovat!

        Lukuisat juutalaiset ovat alusta asti olleet uudessa liitossa, Jeesuksen ajoista asti. Heidän kanssaan liitto tehtiinkin. Mutta he menettivät etsikonaikansa, koska pääasiassa torjuivat Messiaansa. Silti pitkin historiaa on juutalaisiakin tullut uskoon. Holokaustissakin keskitysleireillä. Ja nykyään vauhdilla Israelissakin, messiaanisten mukaan.

        Kun pakonoiden täysi luku on kasteessa sisälle tullut Jumalan valtakuntaan, niin kaikki Israel pelastuu ja lahkopeijoonit heitetään tulisen järveen, koska he ovat estäneet lapsien pääsyn kasteessa sisälle Jumalan valtakuntaan. Myllynkivi kaulaann.
        Eivät sinne itse mene ja meneväiset ovat estäneet sinne pääsemästä kun ovat heiltä Kristillisen kasteen estäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukuisat juutalaiset ovat alusta asti olleet uudessa liitossa, Jeesuksen ajoista asti. Heidän kanssaan liitto tehtiinkin. Mutta he menettivät etsikonaikansa, koska pääasiassa torjuivat Messiaansa. Silti pitkin historiaa on juutalaisiakin tullut uskoon. Holokaustissakin keskitysleireillä. Ja nykyään vauhdilla Israelissakin, messiaanisten mukaan.

        Hellluntailaiset tarkoittavat uskoontulolla kääntymistä heidän harhaoppiseen uskonlahkoonsa.
        Raamatussa usko tarkoittaa kasteessa saatua oikeata Pyhää Henkeä, mikä hellareilta puuttuu kokonaan, koska he eivät tunnusta, että Kristillisessä kasteessa synnit pestään pois ja saadaan se oikea Pyhän Hengen lahja sydämeen asuvaiseksi.

        Hengen tason Usko on Pyhä Henki meissä, ei mikään kuulosta tullut vakaumus ja päänusko, mikä on sitä tyhjänpäiväistä uskoa, joka hellareilla ja muissa Jenkkilahkoissa työtään tekee eksyen ja eksyttäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuden Liiton pakana seurakunnissa ei tuomittu haureuden harjoittajia Mooseksen lain perusteella.
        Tuomiohan olisi ollut kuolemnantuomio kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella. ( Hep 10:28)

        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Ei edes Paavali vaatinut Mooseksen lain mukaista tuomitsemista Korintin seurakunnassa julkisesti haureutta harjoittavia kohtaan.
        Kaikki tarvittavat tuomioelimet olivat silloin olemassa, kuten myös Jerusalemin temppeli.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Kuules Uskoton Toivoton, Raamattuun ei ole kirjoitettu kaikkea. Jos Raamatusta puuttuu maininta televisiosta ja matkapuhelimesta, se ei tarkoita sitä, etteikö sellaisia olisi. Pääasia on ymmärtää, että uuden liiton laki on Mooseksen laki, jonka Messias profetiat ovat täyttyneet Jeesuksessa Kristuksessa.

        Joh 21:25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

        On kirjoitettu Paavalin toimesta, että hän ei vaatinut eikä edellyttänyt julkisesti haureutta harjoittaville Korinton seurakunnassa.

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        ( 1Kor 5)

        Mikä rangaistus kuuluisi langettaa Mooseksen lain mukaan ko. haureuden harjoittamisesta?

        Löytyykö Raamatusta vastaus siihen?
        Vai eikö sitä ole Raamattuun kirjoitettu?

        Uuden Liiton Korinton seurakunta ei toiminut ko. tapauksissa Mooseksen lain mukaan, haureuden tekijöille ei langetettu kuoleman tuomiota kahden tai kolmen todistajan todistusten perusteella.

        Uskoton Toivoton, sinä vääristelet jatkuvasti Paavalin kirjoituksia, jotta seurakunta ei noudattaisi lakia. Olet jumalaton kyykäärmeen sikiö. Miten voi välttää kadotustuomion?

        Mooseksen lain mukaan haureudesta voi antaa kuolemantuomion, jos on kaksi todistajaa. Jos todistajia ei ole, niin sitten ei voi asialla mitään. Jos Paavali ei ole ollut itse silminnäkijä, hän ei kelpaa todistajaksi. Kolmannen käden tiedolla ei voi ketään tuomita.

        Sen lisäksi lain mukaan syytetty tulee saattaa esivallan asettaman tuomarin tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Sinun spekulointisi tällä asialla on täysin jumalatonta. Yrität väkisin väittää, ettei Paavali noudattanut kääntymisensä jälkeen Mooseksen lakia. Kyllä noudatti ja vaati jopa seurakuntaa sitä myös noudattamaan.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoton Toivoton, sinä vääristelet jatkuvasti Paavalin kirjoituksia, jotta seurakunta ei noudattaisi lakia. Olet jumalaton kyykäärmeen sikiö. Miten voi välttää kadotustuomion?

        Mooseksen lain mukaan haureudesta voi antaa kuolemantuomion, jos on kaksi todistajaa. Jos todistajia ei ole, niin sitten ei voi asialla mitään. Jos Paavali ei ole ollut itse silminnäkijä, hän ei kelpaa todistajaksi. Kolmannen käden tiedolla ei voi ketään tuomita.

        Sen lisäksi lain mukaan syytetty tulee saattaa esivallan asettaman tuomarin tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Sinun spekulointisi tällä asialla on täysin jumalatonta. Yrität väkisin väittää, ettei Paavali noudattanut kääntymisensä jälkeen Mooseksen lakia. Kyllä noudatti ja vaati jopa seurakuntaa sitä myös noudattamaan.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Haluat perustaa Raamatun kirjoituksiin, mutta et halua niitä vastaan ottaa sellaisinan, kun ne kirjoitettu on.

        Ei pidä mennä yli sen, mikä kirjoitettu on.

        Paavali itse kirjoittaa Korinton seurakunnassa olevista haureuden harjoittajista, mutta ei edellytä Mooseksen lain vaatiimaa rangaistusta heille.

        Ja kun kirjoitat todistajista, niin niitä Korinton seurakunnassa on, koska ..

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        ( 1Kor 5)

        Tämä on siis yleisessä tiedossa seurakunnassa, haureuden harjoittaminen, joten todistajia on. Ei Paavalin tarvitse itse olla todistaja, riittää kaksi tai kolme todistajaa.

        Eli, Paavali ei vaadi Mooseksen lain noudattamista sen osalta, mitä Mooseksen laki velvoittaa haureutta harjoittavien osalta tehtävän kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella.

        Yritähän lukea Paavalin kirjoituksesta, että mikä on Paavalin ohje Korinton seurakunnalle haureuden harjoittajia kohtaan. Löydätkö vastauksen?

        Mutta edellisen kommenttisi vuoksi laitan tähän vastauksen.

        2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
        3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
        5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. ( 1Kor 5)

        Ei siis mitään vaatimusta Mooseksen lain edellyttämästä kuoleman tuomiosta.

        Kuten Paavali kirjoittaa, niin hän on vain kuullut asiasta. Lain mukaan huhun perusteella ei voi ketään tuomita kuolemaan.

        Sinä Uskoton Toivoton yrität jatkuvasti vääristellä Paavalin ja toistenkin kirjoituksia, jottei lakia tarvitse noudattaa. Sinä olet kyykäärmeen sikiö. Miten voit välttää kadotustuomion?

        Kuten on todettu, niin Paavali noudatti kääntymyksensä jälkeen Mooseksen lakia ja sen lisäksi vaati samaa pakanoilta.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten Paavali kirjoittaa, niin hän on vain kuullut asiasta. Lain mukaan huhun perusteella ei voi ketään tuomita kuolemaan.

        Sinä Uskoton Toivoton yrität jatkuvasti vääristellä Paavalin ja toistenkin kirjoituksia, jottei lakia tarvitse noudattaa. Sinä olet kyykäärmeen sikiö. Miten voit välttää kadotustuomion?

        Kuten on todettu, niin Paavali noudatti kääntymyksensä jälkeen Mooseksen lakia ja sen lisäksi vaati samaa pakanoilta.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali on saanut tietää, että Korintossa harjoitetaan haureutta, eräskin pitää isänsä vaimoa.

        Ei tuo ole kysymys huhusta, vaan Paavali on yleisesti saanut tietää asiasta.

        Kun katsomme englanninkielistä KJ - käännöst, niin asia käy selväksi.

        1 It is reported commonly that there is fornication among you, and such fornication as is not so much as named among the Gentiles, that one should have his father's wife.

        Ei Paavali kirjoittaisi mitään huhupuheiden perusteella, vaan hänellä on asiasta usean ( yleinen tieto) todistajan kautta tuo tieto.

        Ja noista seuraavista jakeista sekäy selkeästi ilmi, Paavali ei sano että "ehkä tehnyt", vaan todellakin "joka on sellaista tehnyt".

        Ei puhettakaan Mooseksen lain edellyttämästä tuomiosta.

        Ei tarvitse vääristellä kirjoituksia, koska tämä on suora siteeraus Raamatusta.

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
        3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
        5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. ( 1Kor 5)

        Tässä uusimman 2022 käännöksen mukaisesti:

        1 Yleisesti tiedetään, että keskuudessanne on seksuaalista holtittomuutta – sellaistakin, johon edes muut kansat eivät syyllisty. Yksi elää äitipuolensa kanssa, 2ja te vain ylpeilette. Eikö teidän olisi paljon mieluummin kannattanut surra ja karkottaa joukostanne se, joka on mennyt tekemään tuollaista? 3 Minä olen hengessä luonanne, vaikka olenkin ruumiillisesti poissa. Niinpä olenkin jo päättänyt kuin paikalla olevana, millaisen tuomion annamme tuolle väärintekijälle: 4 Teidän pitää kokoontua Herramme Jeesuksen nimissä niin, että otatte huomioon myös minun kantani ja että läsnä on myös Herramme Jeesuksen voima. 5 Sitten tuo onneton on luovutettava Saatanalle. Hänen ruumiinsa on annettava tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi sinä päivänä, kun Herra saapuu ( 1Kor 5)

        Ja todellakin ohjeistaa sen mukaisesti seurakuntaa.

        Kuulopuheen perusteella ketään ei saa tuomita kuolemaan. Koita uskoa tämä asia.

        No, niinhän se on Mooseksen lain mukaisessa käytännössä, kahden tai kolmen todistajan kuulemisen perusteella voidaan tuomio langettaa.

        Eikä tuossa ole mitään epäselvää, etteikö todistajia olisi, koska haureuden harjoittaminen on niin julkista Korintossa.

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

        Ja Paavalin ohje ko. tapauksia varten:

        9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
        10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
        11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. ( 1Kor 5)

        Ei puhettakaan kuolemanrangaistuksen vaateesta.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Hellarit yrittävät eksyttää kristittyjä väittämällä, että kaikki nämä tapahtui jo helluntaina Jerusalemissa. Heillä on ajatus liittää kaikki siihen Asusinhenkeensä.

      27 Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.
      28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
      29 Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
      30 Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
      31 aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
      32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

    • Anonyymi

      Täällä kirjoittelee joitakin sellaisia, joista saa sen kuvan, etteivät he kuuntele mitään opetusta, vaan ovat omin päin lukeneet Raamattua. ja lähteneet omiin tulkintoihinsa mukaan.

      Hera kumminkin asetti seurakuntiin myös opettajat, vaikka Pyhä Henki jokaista ohjaakin.

    • Anonyymi

      Hellarit eksyttää ihmisiä väittämällä, että nämä asiat ovat jo tapahtuneet Aerikassa Asusinkadulla toisessa helluntaissa.

      28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
      29 Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
      30 Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
      31 aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.

      • Anonyymi

        Mormonit, Jehovantodistajat ja Helluntailaiset väittävät, että he ovat taivaasta Amerikkan laskeutuneita alkuseurakuntia.

    • Anonyymi

      Sen takia ettei olisi pahennukseksi synagogalla kun meni kertoo Jeesuksesta niille. Paulus yritti olla kohtelias.

    • Anonyymi

      Jumala otti lapsen vanhan liiton jäsenkeksi, pojat 8 pv. ikäisenä vauvana ympärileikkauksessa. Tytöistä piti uhrata syntiuhrina kaksi kyyhkysenpoikasta, jotta tyttö pääsi vanhan liito jäseneksi Jumala lasten joukkoon.

      Nyt Jumala ottaa sekä tytön että pojan uuden liiton jäseneksi Kristillisessä kasteessa.

      1. Piet. 3:21 

      "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

    • Anonyymi

      Liitto ei ole mikään kauppa eikä sopimus, vaan Jumalan yksipuolinen armoteko.

      Kaste on Jumalan yksipuolinen armoteko. Syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

      Kristillinen kaste on syntisten kaste.

      Helluntailaisten kaste on lahkolaisten itseään synnitöminä pitävien kaste. Karmea harhaoppi kyseessä.

      Hellarit rinnastavat itsensä synnittömään Jeesukseen. Tähän maailmaan syntyissään ja kasteelle ja ehtoolliselle mennessään.

      • Anonyymi

        Liitto on sopimus, jossa kummallaki osapuolella on oikeutensa ja VELVOLLISUUTENSA.

        Ensimmäinen liitto purkautui, koska Israel ei täyttänyt velvollisuuttaan noudattaa lakia. Uudessa liitossa noudatetaan lakia Pyhän Hengen antamalla voimalla, kuten Paavali opettaa Roomalaiskirjeen luvussa 8.

    • Anonyymi

      Vauvakastetut lahkolaiset ja messiaaniset eivät hyväksy uskonnossaan Pyhän Hengen toimintaa eikä ohjausta. Sen takia he ovat ulkona uudesta liitosta!

      Kuinka Raamatun pakanaseurakunnat osasivat elää uudessa liitossa, kun ei ollut uutta eikä vanhaa testamenttia?
      Tosin Paavali ja kumppanit opettivat pakanoita ahkerasti.

      • Anonyymi

        Sinä annat paljon väärää tietoa. Alkuseurakunnan kristityillä oli käytössä kaikki VT:n kirjotukset, jota he opiskelivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä annat paljon väärää tietoa. Alkuseurakunnan kristityillä oli käytössä kaikki VT:n kirjotukset, jota he opiskelivat.

        Uuden testamentin (opetus)kirjeissä ei kirjoiteta juutalaisten vanhan liiton laeista.

        Mistä esim. Korinton pakanaseurakunta olisi saanut VT:n kirjoituksia?

        Sinä puhut täyttä puuta heinää. Uuden testamentin kirjoitukset siteeraavat koko ajan Vanhan testamentin tekstejä ja selittävät niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä esim. Korinton pakanaseurakunta olisi saanut VT:n kirjoituksia?

        VT:n kirjoituksista on paljon kopioita. Kreikassa oli juutalaisilla synagoogia, joissa oli kirjoitukset ja monilla kirjanoppineilla oli itse pergamentille kirjoittamia kopioita niistä kotona. Sen takia Paavali käski lukemaan Timoteuksen seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, joilla hän tarkoitta lakia ja profeettoja.

        1 Tim 4:13 Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen.

        2 Tim 4:13 Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt.

        Ap.t 28:23 He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.

        Tottakai juutalaisille todistettiin vanhan liiton kirjoituksen kautta, että niissä ennustettiin Jeesuksesta.

        VT:n kirjoituksissa profetoidaan Messiaasta, joka palauttaa Mooseksen lain noudattamisen koko maailmaan. Yksikään Messias profetia ei ennusta, että Jeesus olisi lakkauttanut lain tai muuten täyttänyt muiden velvollisuuden noudattaa lakia.

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittelee ihan pehmoisia !

      Paavali noudatti lakiliiton LAKKAUTETTUJA säädöksiä vain ja ainoastaan siksi, että siten vain hänen oli mahdollista julistaa ilosanomaa myös juutalaisille !

      Jos Paavali ei olisi noudattanut niitä, häneltä olisivat sulkeutuneet ovet juutalaisten keskuuteen !

      Paavali ITSE kertoo asiasta näin:

      1. Korinttolaiskirje 9

      18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.

      !!!
      19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
      20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAIN ALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
      !!!

      21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
      22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
      23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.

      Siis vaikka Paavali ei uskonut pelastuvansa lain kautta, vaan oli itse siitä vapaa, niin hän noudatti noiden juutalaisten vuoksi lakia, jottei hänen ilosanoman levitys tehtävänsä estyisi juutalaisten keskuudessa !

      Jopa näin pitkälle Paavali olisi ollut valmis, omien sanojensa mukaan ollut valmis menemään, jotta hän saisi ilosanoman levitettyä / saatua perille juutalaisille:

      Room. 9:
      1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele-sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä-
      2 että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.

      !!!
      3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
      4 ovat israelilaisia
      !!!

      13 Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
      14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.

      Tässä nyt on luettavissa vastaus kaikkiin vääriin syytöksiin ja Paavalin sanojen ja tekojen vääristelyihin ja kieroon vääntämisiin !

      Tässä koko asian YDIN !

      Jota varsinkin lain alaiset / lain orjat yrittävät kiistää ja tahallaan sekoittaa !

      • Anonyymi

        "Paavali noudatti lakiliiton LAKKAUTETTUJA säädöksiä vain ja ainoastaan siksi, että siten vain hänen oli mahdollista julistaa ilosanomaa myös juutalaisille !"

        Sinä olet väärässä. Paavali noudatti Moosksen lakia, koska SITÄ LAKIA EI OLE LAKKAUTETTU. Mooseksen laki on voimassa myös uuden liiton aikana, minkä takia kristittyjen alkuseurakunta Jerusalemissa noudatti lakia ja myös uhrasi. Paavali ei mennkyt yksin nasiirilupauksensa takia uhraamaan vaan hänen kanssa tuli neljä muutakin kristittyä. Jeesus ei koskaan kieltänyt uhraamista vaan käski uhraamaan. Jeesus sanoi, että laki on voimassa koko uuden liiton ajan maailman loppuun asti.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
        ---
        8:3 Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan.
        4 Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Paavali noudatti lakiliiton LAKKAUTETTUJA säädöksiä vain ja ainoastaan siksi, että siten vain hänen oli mahdollista julistaa ilosanomaa myös juutalaisille !"

        Sinä olet väärässä. Paavali noudatti Moosksen lakia, koska SITÄ LAKIA EI OLE LAKKAUTETTU. Mooseksen laki on voimassa myös uuden liiton aikana, minkä takia kristittyjen alkuseurakunta Jerusalemissa noudatti lakia ja myös uhrasi. Paavali ei mennkyt yksin nasiirilupauksensa takia uhraamaan vaan hänen kanssa tuli neljä muutakin kristittyä. Jeesus ei koskaan kieltänyt uhraamista vaan käski uhraamaan. Jeesus sanoi, että laki on voimassa koko uuden liiton ajan maailman loppuun asti.

        Ap.t 18:18 Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen.
        ---
        21:23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.
        24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
        ---
        26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        ---
        24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
        ---
        8:3 Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan.
        4 Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

        Lue sitä Raamattuasi edes vähän enemmän !

        Hepr. 9:
        8 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.

        9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
        10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat / olivat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

        Etumainen maja seisoi vielä silloin, kun Paavali sanansa kirjoitti, mutta ei enää, joten ne eivät enää ole voimassa !

        Siis temppeli hävitettiin vasta n. v.70 tienoilla !

        "Etumainen maja seisoi vielä silloin, kun Paavali sanansa kirjoitti, mutta ei enää, joten ne eivät enää ole voimassa !"

        Sinä et nyt ymmärrä, mitä hebrealaiskirjeen luku 9 tarkoittaa. Laissa on kahdet eri säädökset ylipappeudesta ja temppelirituaaleista.

        Hebrealaiskirjeen luku 9 pyrkii osoittamaan, että nyt on Messias tullut, joten ylipappeus on siirtynyt Aaronin järjestykstä Melkisedekin järjestykseen, kuten lakiin on tämä lain muutos edeltä kirjattu. Hesekielin kirjan luvuissa 40-48 on säädökset Messiaan temppelistä ja sen rituaaleista, joita noudatetaan Herran Jeesuksen aikana.

        Hebrealaiskirje ei siis lakkauta lakia, vaan opettaa lain noudattamista.

        Höpö höpö !

        En edes viitsi enempää kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Paavali oli harhaoppinen jonkinsortin osa-aikainen antikristus, joka yritti lakkauttaa salakavalasti Jumalan lain säädöksiä kehittäessään jotain uutta uskontoa nimeltään "kristinuskontoa", josta Jeesus ei puhu yhtään mitään. Paavali valehteli tarvittaessa, eikä pitänyt sitä erityisen pahan syntinä ollenkana.

      Room. 3:7 

      Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

      Luuk. 16:17 

      "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. " (Jeesus)

      Jeesus oli uskonnoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä käskenyt toisiakaan omasta uskostaan luopumaan.

      Ilm. 14:12 

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
      Jeesuksen usko oli Juutalaisuuden usko, kuten kaikilla uskonsankareilla.

      Luuk. 4:16 

      Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

      • Anonyymi

        Jeesus ei perustanut mitään helluntailaisuutta kaatohenkineen ja villitsevine hurmoshenkineet, jotka kuuluu sinne henkimaailaan takaisin.

        Juud. 8 

        Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

        Paavali käytti niitä henkimaailman hurmoskieliä, joista käyttää itse sanaa "glossolalia"

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei perustanut mitään helluntailaisuutta kaatohenkineen ja villitsevine hurmoshenkineet, jotka kuuluu sinne henkimaailaan takaisin.

        Juud. 8 

        Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

        Paavali käytti niitä henkimaailman hurmoskieliä, joista käyttää itse sanaa "glossolalia"

        1. Kor. 14:19 

        Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

        Kielilläpuhuminen
        Käännetty englannista-Kielillä puhuminen, joka tunnetaan myös nimellä glossolalia, on käytäntö, jossa ihmiset lausuvat sanoja tai puheen kaltaisia ​​ääniä, joita uskovat usein pitävät puhujalle tuntemattomina kielinä. Wikipedia (englanti)
        Kielilläpuhuminen tarkoittaa uskonnollista ilmiötä, jossa henkilö esittää hurmostilassa yleensä käsittämättömistä tavuista muodostuvaa puhetta.[1]

        Kielilläpuhumista esiintyy pääosin karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. Glossolaliaksi luonnehdittua kielilläpuhumista ilmenee myös Haitin voodookulteissa ja šamanismissa sekä hindulaisuudessa. Näiden uskontojen piirissä uskotaan, että alttiutta kielilläpuhumiseen voidaan edistää hallusinogeeneillä, esimerkiksi syömällä psilosybiinisieniä

        Jeesus ei ketään kehota sekoilemaan, vaan ihmiselle on annettu järki (logos) ja tieto.

        2. Tim. 1:7 

        Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

        Hes. 13:17 

        Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

        Jos ihminen antaa kiihottaa itsensä jossain uskonlahkossa humostilaan, ei silloin mikään terve harkintakyky ole mahdollista. Ihmistä viedään silloin henkimaailmoihin sisälle kuin pässiä narussa.

        Tyhmät vihaavat tietoa ja luottavat pelkkään omaan harhaiseen uskoonsa ja hurmoskokemuksiinsa autuuden perustana. Se on juuri sitä hiekalle rakentamista.

        Sananl. 1:22 

        Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

        Jaak. 2:7 

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät vihaavat tietoa ja luottavat pelkkään omaan harhaiseen uskoonsa ja hurmoskokemuksiinsa autuuden perustana. Se on juuri sitä hiekalle rakentamista.

        Sananl. 1:22 

        Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

        Jaak. 2:7 

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Luterilaisessa kasteessa lausutaan nimi, isä ja poika ja pyhä henki, joka on kirkon käyttämä nimi saatanasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisessa kasteessa lausutaan nimi, isä ja poika ja pyhä henki, joka on kirkon käyttämä nimi saatanasta.

        Sinä olet pilkannut Pyhää Henkeä ja joudut varmasti helvetintuleen.

        Mark 3:29 Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."
        30 He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.
        Jeesuksen oikeat omaiset

    • Anonyymi

      Miksi viitsitte edes käydä kommentoimassa näiden sekaliittolaisten juttuja. Niin kauan kuin vastakommentoijia riittää, he jatkavat.

      • Anonyymi

        Parhami meni liittoon Paholaisen kanssa, sai hyvät seksikokemukset kun teki, mitä Paholainen käski tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami meni liittoon Paholaisen kanssa, sai hyvät seksikokemukset kun teki, mitä Paholainen käski tekemään.

        Oletko oikeasti miettinyt, että kenen kanssa sinä olet liitossa?

        11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
        12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
        13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. ( Room 14)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko oikeasti miettinyt, että kenen kanssa sinä olet liitossa?

        11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
        12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
        13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. ( Room 14)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Ruotsalaisen ja uudemman suomalaisen käännöksen mukaan Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen. Ei se uskoontulo ihmisen perusluonnetta miksikään muuta.
        Jonkinaika pysty pidättäytymään, mutta minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
        Näin on niiden linnarosvojenkin kanssa, ei se taipumus siitä mihinkään katoa, se on veren perintö ja geeneissä tullut ominaisuus perintönä esi-isiltä ties mien kaukaa taaksepäin.

        7 Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        7 Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalaisen ja uudemman suomalaisen käännöksen mukaan Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen. Ei se uskoontulo ihmisen perusluonnetta miksikään muuta.
        Jonkinaika pysty pidättäytymään, mutta minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
        Näin on niiden linnarosvojenkin kanssa, ei se taipumus siitä mihinkään katoa, se on veren perintö ja geeneissä tullut ominaisuus perintönä esi-isiltä ties mien kaukaa taaksepäin.

        7 Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        7 Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

        Paavali sanoo näin:

        "min lögnaktighet"

        "minun valheellisuuteni "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali sanoo näin:

        "min lögnaktighet"

        "minun valheellisuuteni "

        Jumalalla on monia keinoja, kuinka hän laittaa syntien seuraukset lapsille aina neljänteen polveen maksuun, se ketju voi tulla satojen vosien takaa maksettavaksi ihmiselle, vaikka hän ei itse ole ollut asialla.

        Helluntailailaiset eivät edes ymmärrä Jumalan hengellisiä lakeja, jotka on voimassa aina riippumatta siitä, minkä liiton aikaa kulloinkin eletään.

        VT:n puolella, Toorassa on paljon sellasita säädöstä, joka on voimassa ikuisesti riippumatta siitä minkä liiton aikaa kulloinkin eletään. Jumala kun laittaa aina ne "puntit tasan", joko tämän elämän aikana tai sitten jaksottaa niitä rangaistusreuraamuksia eteenpäin, riippuen tilanteesta ja onko niitä perillisiä, jos ei ole niin silloin tekijä joutuu itse maksamaan omat tekonsa elämänsä aikana tai sitten viimeisellä tuomiolla.

        4. Moos. 14:18 

        'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.'

        Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikksiesti. Ei Jeesuksen kuolema Jumalan luonnetta ja toimintatapoja miksikään muuttanut.
        Raamattu tuntee koko ihmiskunna ranaisemisen (perisynti) kansan rangaistuksen esi-isien syntien vuoksi, koko suvun rankaiseminen, koko kaupungin rankaisemisen,
        rangaistustapoina mainitaa mm. lapsettomuus, sairauden, paha kuolema ennen aikojaan eli paha ääkikuolema (Ylivainio?) jne.

        Ilmestyskirjassa on valtava määrä vielä niitä vihan maljoja vuodatettavaksi ihmisten päälle tulevaisuudessa.

        Samarian rangaistus on hyvä esimerkki Jumalan luonteesta ja toimintatavoista.

        Hoos. 13:16 

        (14:1) Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki. [Joel 2:12; Sak. 1:3; Mal. 3:7]

        Jumalan pelko on viisauden alku, mutta vasta alku.

        Helluntailailaisten touhut ei kerro mitään Jumalan pelosta, että se olisi osa sitä uskontoa.
        Ei se pelkkä Jeesustelu tarkoita, että se usko olisi tervettä ja oikeata Kristinuskoa.

        Luuk. 12:5 

        Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.

        Ilm. 14:7 

        Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikksiesti. Ei Jeesuksen kuolema Jumalan luonnetta ja toimintatapoja miksikään muuttanut.
        Raamattu tuntee koko ihmiskunna ranaisemisen (perisynti) kansan rangaistuksen esi-isien syntien vuoksi, koko suvun rankaiseminen, koko kaupungin rankaisemisen,
        rangaistustapoina mainitaa mm. lapsettomuus, sairauden, paha kuolema ennen aikojaan eli paha ääkikuolema (Ylivainio?) jne.

        Ilmestyskirjassa on valtava määrä vielä niitä vihan maljoja vuodatettavaksi ihmisten päälle tulevaisuudessa.

        Toki paljon muuttui Uuden Liiton astuessa voimaan.

        21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        ( Room 3)

        Jeesuksen veressä.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

    • Anonyymi

      Uusi liitto tulee voimaan henkilökohtaiseksi sovitukseksi vasta kun kasteessa synnit pestään pois ja sydämeen vuodatetaan Pyhän Hengen sinetti kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.

      1. Piet. 3:21 

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      Kasteessa pestään synti pois, se tarkoittaa pelastusta ja siitä seuraa hyvä omatunto.

      Helluntailaisuus ei tunne eikä tunnusta ollenkaan Kristittyjen syntejä pesevää yhtä kastetta.

      • Anonyymi

        Hengen, sydämen ja sielun tason usko on kasteen lahja synneistä pestyyn, tyhjän sydämeen saatu Pyhän uskon Hengen yhteys Jumalan kanssa.

        Oikea usko on Hengen yhteys Jumalan kanssa.

        2. Kor. 4:13 

        "Meillä on sama uskon Henki"

        Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, JOTTA syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

        Kääntyä, engl. REPENT=SYNTISYYDEN TUNNUSTAMINEN ENNEN KASTETTA, JOTTA JUMALA ARMOSTA KASTEESSA PESEE SYNNIN POIS KRISTUKSEN VEREN TÄHDEN, ELI SOVITTAA IHMISEN ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSEN TÄHDEN.

        38 Petrus svarade dem: »Gören bättring, och låten alla döpa eder i Jesu Kristi namn till edra synders förlåtelse; då skolen I såsom gåva undfå den helige Ande.

        38 Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.

        Kristittyjä "pistos" tehtiin kastamalla heidät syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi. Kastettuja alettiin kutsua uskoviksi (kreikaksi "pistis") eli Kristityiksi.

        22 Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

        22 But the fruit of the Spirit is love, joy, peace, longsuffering, gentleness, goodness, faith,
        --------------------------------------------------------------------------------------------------------------
        Jenkkilahkojen tarkoitus on estää lapsia saamasta kastetta ja siinä luvattua Pyhää Henkeä, jotta he voivat käännyttää lapsensa omaan lahkon uskoon ja niiden henkien valtaan, mitä siellä on saatavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengen, sydämen ja sielun tason usko on kasteen lahja synneistä pestyyn, tyhjän sydämeen saatu Pyhän uskon Hengen yhteys Jumalan kanssa.

        Oikea usko on Hengen yhteys Jumalan kanssa.

        2. Kor. 4:13 

        "Meillä on sama uskon Henki"

        Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, JOTTA syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

        Kääntyä, engl. REPENT=SYNTISYYDEN TUNNUSTAMINEN ENNEN KASTETTA, JOTTA JUMALA ARMOSTA KASTEESSA PESEE SYNNIN POIS KRISTUKSEN VEREN TÄHDEN, ELI SOVITTAA IHMISEN ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSEN TÄHDEN.

        38 Petrus svarade dem: »Gören bättring, och låten alla döpa eder i Jesu Kristi namn till edra synders förlåtelse; då skolen I såsom gåva undfå den helige Ande.

        38 Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.

        Uskon Henkeä ei ole ilman uskoon tulemista.

        13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
        14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)

        Ei myöskään perintöosaa ( Jumalan lapseutta ) Kristuksessa pyhitettyjen joukossa.

        16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

        Kuten Herra Jeesus tuossa todistaa.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Kristukseen kastettuja alettiin kutsua uskoviksi (kreikaksi "pistos") ja Kristityksi.

      Uskovaksi tuleminen tarkoittaa alkukielen mukaan Kristukseen kastetuksi tulemista.

      Sillä kasteessa synti pestään ensin pois ja sitten puhtaaseen ja tyhjään leiliin eli sydämeen vuodatetaan se Pyhä Henki sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.

      Kristukseen kastettuja alettiin kutsu uskoviksi.

      Lyydia totteli kuulemaansa kastekäskyä (otti vaarin käskyistä) ja hoiti koko perheensä kasteasian kuntoon välittömästi.

      14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
      15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan USKOVAISENA, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

      • Anonyymi

        Ei Raamattu sellaista todista.

        Vaan se todistus löytyy Apostolien tekojen 11. luvussa, jossa kuvataan kuinka pelastuksen evankeliumin julistamisen kautta, sen kuulleet tulivat uskoon Jumalan vaikutuksesta.
        Evankeliumi on Jumalan voima, Herran käsi oli heidän kansaan kun evnkeliumia Jeesuksen nimessä julistettiin.

        Uskoon tulleita opetuslapsia alettiin ensiksi Antioikiassa kutsumaan kristityiksi.

        Mitä tulee Lyydian tapaukseen, niin myöskin Lyydia sai kuulla pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Herran käsi oli myös siinä hetkessä läsnä.

        9 Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä".
        10 Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia.
        11 Kun nyt olimme purjehtineet Trooaasta, kuljimme suoraan Samotrakeen, ja seuraavana päivänä Neapoliin,
        12 ja sieltä Filippiin, joka on ensimmäinen kaupunki siinä osassa Makedoniaa, siirtokunta. Siinä kaupungissa me viivyimme muutamia päiviä.
        13 Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.
        14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
        15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
        ( Apt 16)

        Jeesushan ei lähettänyt Paavalia kastamaan vaan evankeliumia julistamaan, kuten tässäkin on mainittu.

        "me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia." Jae 10.

        Herra avasi Lyydian sydämen ottamaan vastaan Paavalin julistaman pelastuksen evankeliumin, eli Lyydia tuli uskoon kuulemisen kautta.

        Siis, ennen kastetta Lyydia tuli uskoon kuulemisen kautta.

        Aivan kuten Antiokiassakin suuri joukko tuli uskoon evankeliumin kuulemisen kautta.

        Lyydia ei tullut uskoon kasteessa, vaan usko tuli kuulemisesta.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolseta.

        Usko Toivonen, sai hokemasi sydämen uskoon valtion kouluttaman kirkon viranhaltijan toimittaman sakramentin kautta. Elät kasteen armossa, et pysty kieltämään, vain latomaan Raamatun jakeita.

    • Anonyymi
      UUSI

      Uskon esikuva on Aabraham eikä minkää rituaalin vuoksi, vaan siksi että oli valmis uhraamaan rakkaan Poikansa kun Jumala pyysi. Se on uskon esikuva siinä, että siihen ei tarvittu mitään tekoja, ei hän uhrannut poikaansa, ei Jumala sitä lopulta edes vaatinut, vaan haluisi vain nähdä Aabrahamin uskon pyytäessään uhraamaan poikansa.

      Kun puhumme uskosta, puhumme pelkästään siitä että ihminen todella uskoo, yksin uskoo eikä siihen silloin tarvitse välttämättä liittää mitään muuta. Voi liittää, mutta jos sitä uskoa ei todella ole, ne eivät merkitse mitään.

    • Anonyymi
      UUSI

      Paavali oli Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkoin noudattamaan isiensä lakia, se Moosesta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      153
      11468
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8122
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5954
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4947
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      17
      4714
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      37
      4371
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      100
      4262
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      90
      3565
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3280
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1781
    Aihe