Hus veitsenterällä

Nyt siellä Hussissa ollaan "oikeasti veitsenterällä".
Päivystykset eivät vedä ja leikkaukset peruttu.
Koronasta ei uutisissa puhuta enää halaistua sanaa!
No sen verran uutisoitiin pari päivää sitten, että Kiuru on sairastunut kolmesta piikistä huolimatta.
20367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mikä siellä nyt taas on ongelmana tai tekosyynä? Meniköhän kaikki rahat huonosti toimivaan tietojärjestelmään, joka sekin kuulemma hidastaa lääkäreiden työtä. Vai onko sekin taas yksi tekosyy kun hoitotyö ei kiinnosta.

HUS: ia sitoo TH-laki, mutta valvooko kukaan lain noudattamista? Potilaita ei esimerkiksi saa jättää hoitamatta sosiaalisen aseman takia. Työttömät on siis hoidettava ja eläkeläisetkin. Priorisointia kyllä tapahtuu, mutta se ei saisi olla lainvastaista.

Äänestä
  • Rahat on palaneet ja HUSilla on edessään "säästökuuri" !

    MUISTAKAA: Ensin on LAMA, ja vasta sitten tulevat LEIKKAUKSET.

    Kaksi vuotta syvää LAMAA, niin kyllähän sitä jo pitää alkaa leikata, muiltakin kuin potilailta

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rahat on palaneet ja HUSilla on edessään "säästökuuri" !

    MUISTAKAA: Ensin on LAMA, ja vasta sitten tulevat LEIKKAUKSET.

    Kaksi vuotta syvää LAMAA, niin kyllähän sitä jo pitää alkaa leikata, muiltakin kuin potilailta

    Kai sitä rahaa palaa johtajien palkkoihin.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    💋 ­­­N­y­­m­­f­­­o­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17667385V

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Päivystykset tukkeutuvat aina lumipyryjen aikaan, kun ajetaan kolareita ja katkotaan luita. Huonokuntoiset eivät pääse kotiinsa, kun eivät saa takseja, ja päätyvät lopulta sairaalaan.

Äänestä

Äkkiä rokotukset käyntiin!!!

Äänestä

Suomen kurjuus ja köyhyys on jo niin suurta että vauvoilta ryöstettiin pehmolelut.

Eliitti joka leikkii rikasta on äärimmäisen halveksittava ja säälittävä kun ryöstää jo niin pieniä.

🤑🤢🤮🤑🤢🤮

Äänestä
  • Huussista on tullut Suomen terveydenhuollon häpeäpilkku.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Huussista on tullut Suomen terveydenhuollon häpeäpilkku.

    Varmaan tarkoitit HUS,turha voi otella Husin johtajien sairaaloiden tilaa,itse antoivat mennä tilanteen tähän jamaan.Rakennettiin uusi hieno Lastensairaala Siltasairaala,eikö jo rakennusvaiheessa tullu mieleen,kun niitä kehuttiin ja kuvattiin,ettei ne leikkaussalit toimi ilman osaavia tehohoitajia,mutta ei ,sillo kun hoitajat vaativat korotuksia ja uhkasivat irtisanomisilla,missä oli Husin johdon korvat,sitä olisi selvitty parantamalla työoloja ja maksamalla kunnon palkkaa,Nyt johtajat itkevät ja pahoittelevat kansalaisille,kun ei ole hoitajia jonot kasvavat.Ihmsiä kuolee jonoihin ja onneksi ei ole pieniä lapsia,jotka vaatisivat erikoissairaanhoitoa,jos hoitajatkin sanovat,ettei uskaltaisi jättää lapsia,kun ei ole henkilökuntaa.Sit Suomi on demokraattinen maa,on se ihme,millainen hirmuhallinto Husissa on ,kun jos henkilökuntaa haastatellaan,kukaan ei uskalla arvostella omalla nimellä,kun pelkäävät seuraamuksia,aina lukee asian arkaluonteisuuden takia ,en halua et asia käsitellään omalla nimellä.MISTÄ JOHTUU HOITAJAPULA,en usko et ainut syy on palkkaus,jotain mätää on terveydenhuollon organisaatioissa,työntekijä viihtyy,jos tuntee olonsa arvostetuksi,saa kunnon palkkaa,sit millainen on lähin esimies,miten työntekijä voi vaikuttaa omassa työpisteessä.Johtamiskulttuuri,jossa istuu ylinpänä pää,antaa raippaa,alas,sit taas alas jne,ja sit kaikki paikat kaatuu sairaaloissa suorittavaan portaaseen,ei ole tätä päivää.Kysyn jos sairaalat sulkevat ovensa,kun ei ole henkilökuntaa,mitä tekee henkilöt huoneissaan 17.000 e palkoilla jne.HUS ei saa mainetta ja vetovoimaa takaisin ,työolot kuntoon ja palkat kuntoon,ei tartte lapsia laittaa Tanskaan leikattavaksi ei tartte sulkea sairaaloiden leikkaussaleja.Jos resurssit ei riitä,jonot kasvaa priodisoikaa,mut ensin suomalaiset,jotka tätä maata ovat rakentaneet.Piste

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Aivan samaa mieltä,ja nyt vuosi 2024 ,tilanne pahenee,yhtymäkokokouksen mukaan säästöjä pitää tulla ,rekrytointikielto ,olen jutellut monen jotka ovat Husissa töissä,monii tulee irtisanomaan itsensä on oikeus ajatella omaa terveyttä.eivöt jaksa,ja kun ajattelee,mikä ammattutaito henkilöstöllä pitää olla,Hus on keskittynyt vaativaan hoitoon.Voin kuvitella,kun tämä ammattitaitoinen osaaja porukka irtisanoo itsenä,kuolleita tulee jonot kasvavat edelleen.Tämä säästö tulee olemaan vielä kallis.No johtajat tekee päätöksiä,henkilökunta ja potilaat ovat pelkkiä lukuja,lääkärit ja hoitohenkilökunta on se
    ,jota sairaalat tarvitsee,he parantavat,Johtajia on nii paljon,että Husissa ei kukaan tiedä mitä ne tekee.Husin maine tulee murtumaan

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Varmaan tarkoitit HUS,turha voi otella Husin johtajien sairaaloiden tilaa,itse antoivat mennä tilanteen tähän jamaan.Rakennettiin uusi hieno Lastensairaala Siltasairaala,eikö jo rakennusvaiheessa tullu mieleen,kun niitä kehuttiin ja kuvattiin,ettei ne leikkaussalit toimi ilman osaavia tehohoitajia,mutta ei ,sillo kun hoitajat vaativat korotuksia ja uhkasivat irtisanomisilla,missä oli Husin johdon korvat,sitä olisi selvitty parantamalla työoloja ja maksamalla kunnon palkkaa,Nyt johtajat itkevät ja pahoittelevat kansalaisille,kun ei ole hoitajia jonot kasvavat.Ihmsiä kuolee jonoihin ja onneksi ei ole pieniä lapsia,jotka vaatisivat erikoissairaanhoitoa,jos hoitajatkin sanovat,ettei uskaltaisi jättää lapsia,kun ei ole henkilökuntaa.Sit Suomi on demokraattinen maa,on se ihme,millainen hirmuhallinto Husissa on ,kun jos henkilökuntaa haastatellaan,kukaan ei uskalla arvostella omalla nimellä,kun pelkäävät seuraamuksia,aina lukee asian arkaluonteisuuden takia ,en halua et asia käsitellään omalla nimellä.MISTÄ JOHTUU HOITAJAPULA,en usko et ainut syy on palkkaus,jotain mätää on terveydenhuollon organisaatioissa,työntekijä viihtyy,jos tuntee olonsa arvostetuksi,saa kunnon palkkaa,sit millainen on lähin esimies,miten työntekijä voi vaikuttaa omassa työpisteessä.Johtamiskulttuuri,jossa istuu ylinpänä pää,antaa raippaa,alas,sit taas alas jne,ja sit kaikki paikat kaatuu sairaaloissa suorittavaan portaaseen,ei ole tätä päivää.Kysyn jos sairaalat sulkevat ovensa,kun ei ole henkilökuntaa,mitä tekee henkilöt huoneissaan 17.000 e palkoilla jne.HUS ei saa mainetta ja vetovoimaa takaisin ,työolot kuntoon ja palkat kuntoon,ei tartte lapsia laittaa Tanskaan leikattavaksi ei tartte sulkea sairaaloiden leikkaussaleja.Jos resurssit ei riitä,jonot kasvaa priodisoikaa,mut ensin suomalaiset,jotka tätä maata ovat rakentaneet.Piste

    ."..kun jos henkilökuntaa haastatellaan,kukaan ei uskalla arvostella omalla nimellä,kun pelkäävät seuraamuksia,aina lukee asian arkaluonteisuuden takia ,en halua et asia käsitellään omalla nimellä."

    Jonkun nimettömän lääkäriharjoittelijan mukaan pahin mahdollinen työpaikka.

    Äänestä

YLE ei tainnut lertoa että edelleen on hoitohenkilökuntaa pois potkittuna myrkkypiikistä kieltäytymisen johdosta.

Äänestä
  • HUS:in johto on sieltä mustasta reiästä kotoisin. Taidoista tulee pyöreä nolla ja palkkaa tulee kuitenkin vajaat 20 donaa.

    Äänestä

Tästä on kiittäminen NYKYISTÄ Hallitusta... ei Sipilän hallitusta.

Äänestä

Sote on tuonut paljon hyvääkin, kiitos Krista Kiurun.

HUS:ssa on voimassa mm. hoitajamitoitus 0,7; lääkäriin pääsy 7 vrk:ssa ja leikkaukseen pääsy 180 vrk:ssa.

Yksityisten lääkäripalvelujen käyttö lopetetaan, jolloin estetään lääkäreitä uimasta rahavirrassa, lääkekustannukset minimoidaan kilpailuttamalla hintoja -ei tehoja, hoitolinja määrätään tiukasti ja poikkeamia siinä ei sallita jne.

Sote tuo myös valtavasti säästöjä hallintoon, jonne jopa jo aiemmin luvattiin säästöä miljoonia euroja vuodessa. Nyt muutaman vuosikymmenen hallinnon uudistus nielee miljardeja, mutta sitten suunnitelmallisesti käyrät kääntyvät säästönousuun.

Hoitajien saanti turvataan mm.lomakiellolla, pakkotyövelvoitteella ja irtisanoutumiskiellolla.
Hoitajia voidaan myös lainata sairaaloiden kesken.

Tietokone jo nyt helpottaa työtä ja helpotus vain jatkuu tulevaisuudessa investoitaessa muutama sata miljoonaa lisää.

Myös ilmastoa pyritään suojelemaan. Lattiatason porukalta vähennetään parkkipaikkoja, joten julkisen kulkuneuvon käyttö jää ainoaksi vaihtoehdoksi.

Äänestä
  • Siivoushenkilöitä voidaan
    Myös velvoittaa avustamaan
    Leikkauksissa, leikkauspotilaat
    Voivat poistaa tikit kotonaan...

    Äänestä

Hussin organisoijille lopputili!
Rahaa on! Helsingin ylijäämä 300 miljoonaa!
Jos terveydenhoito ei toimi rikkaassa ruuhkasuomessa, niin ei missään!

Äänestä
  • LESTAT JOHDOSSA

    Äänestä

Kyssinin on kriisissä. Vuoden jonot leikkauksiin.

Äänestä

Mulla oli mykoplasma joulun jälkeen. Olin ihan sairaalkunnossa, mutten jaksanut lähteä päivystysjonoihin. Ihmiset jonottivat tuntikaupalla lääkärille pääsyä ja senjälkeen lojuivat käytävillä vuorokausikaupalla, että saivat sänkypaikan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt siellä Hussissa ollaan "oikeasti veitsenterällä".
Päivystykset eivät vedä ja leikkaukset peruttu.
Koronasta ei uutisissa puhuta enää halaistua sanaa!
No sen verran uutisoitiin pari päivää sitten, että Kiuru on sairastunut kolmesta piikistä huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu