"Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?” (Ps 78: 20).
Miten tuttuja kysymyksiä! Jumala oli tehnyt autiomaassa vaeltavalle kansalleen ihmeitä toisensa perään; jokainen päivä oli puhdasta ihmettä keskellä ei-mitään.
Vaikka ihmeet olivat valtavia ja Jumala oli osoittanut kykynsä huolehtia kansansa kaikista tarpeista, oli kansan reaktio uusien ongelmien edessä sama: ”Voikohan Jumala voittaa tämän haasteen?” Kansan kysymys ei ollut aidon haastava, vaan se oli sekoitus epäuskoa ja kapinaa.
Jumalaa satutti eniten kansan epäluottamus. Eikö kaiken menneen pitänyt todistaa ihmisille, että Jumala on jatkuvasti tilanteen tasalla ja voi tehdä kaiken, mitä haluaa?
”Ei kai Jumala voi auttaa tässä minun asiassani tänään?” on minunkin kysymykseni uusien, ehkä aikaisempaa syvempien tai ainakin erilaisten haasteiden edessä? Hän on kyllä johdattanut ihmeellisesti kuluneina vuosina mutta onko Hän vieläkin elämässäni mukana?
Jumalan vastaus on muuttumaton ja järkähtämätön: ”Minä voin, aina ja kaikkialla, ihmisten ja kansakuntien kohdalla, pienissä ja valtavissa ongelmissa, parasta ennen -päiväystä ennen mutta myös sen jälkeen!”
Luottamus Jumalaan ja Hänen rakkauteensa ja voimaansa on kristityn kaunis, ylöspäin suitsukkeenomaisesti tuoksuva ja nouseva uhri.
Voiko Jumala pelastaa sinut nykyisestä ahdingostasi? Kyllä voi. Voiko Hän parantaa sydämesi haavat, antaa maallisen ja taivaallisen näkökyvyn ja askelmerkit, joissa et horjahtele? Kyllä voi.
Voisinko minä luottaa? ”Uskotteko, että minä voin sen tehdä?”, oli Jeesuksen usein toistuva haaste.
”Herra, minä haluan luottaa Sinuun. Minä haluan katsoa Sinun maailmaasi silloinkin, kun olen jumissa täällä alhaalla. Sillä Sinä Voit!”
( Lähde: Jaakko Pirttiaho/Yksin armosta ry - sivusto)

Vastaukset 2
Vanhimmat
46 Niin hän tuli taas Galilean Kaanaan, jossa hän oli tehnyt veden viiniksi. Ja Kapernaumissa oli eräs kuninkaan virkamies, jonka poika sairasti.
47 Kun hän kuuli Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan, meni hän hänen luoksensa ja pyysi häntä tulemaan ja parantamaan hänen poikansa; sillä tämä oli kuolemaisillaan.
48 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko."
49 Kuninkaan virkamies sanoi hänelle: "Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee."
50 Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun poikasi elää." Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni.
51 Ja jo hänen ollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa kohtasivat hänet ja sanoivat, että hänen poikansa eli.
52 Niin hän tiedusteli heiltä, millä hetkellä hän oli alkanut toipua. Ja he sanoivat hänelle: "Eilen seitsemännellä hetkellä kuume lähti hänestä."
53 Niin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut sillä hetkellä, jolloin Jeesus oli sanonut hänelle: "Sinun poikasi elää." Ja hän uskoi, hän ja koko hänen huonekuntansa.
54 Tämä oli taas tunnusteko, toinen, jonka Jeesus teki, tultuaan Juudeasta Galileaan.
( Joh. 4)
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
( Hebr. 4)
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
( Hebr. 11:1-3)