Kyselkää ihan rauhassa, mitä haluatte, siinäpä kyselette

Juurikin/Inderes:
"Alkaa kohta olla jo aika kysellä, onko Putin ostanut Muskin, tuon köyhän raatajan rahan alaisen. Vai onko se vaan niin, että kaikki maailman äärioikeisto on Putin-mielistä?"

Vai oisko kuitenkin niin, että ihminen, joka on ihan oikeasti ja aidosti yrittänyt parhaansa maailman eteen kaikilla niillä kyvyillä, jota hänelle luoja siunannut erityispiirteineen kaikkineen - niin tällaista ihmistä potkitaan vaan päähän ympäri maailman, sen minkä ehditään, jossain kohtaa tulee stoppi, rajat ylitetty. Siihen ei tarvita Putinin "pennosia". Kaikkia ihmisiä ei voida ostaa eikä myydä. Kaikki ihmiset eivät ole kenenkään puolella vaan katsovat, arvioivat ja analysoivat kokonaisuutta objektiivisesti. Onko ihmisten vaikea ymmärtää, mitä tarkoittaa objektiivisuus kokonaisuuden kannalta ja kaikkien ja maailman parhaaksi.

Itse olen aina ollut ja olen edelleenkin isänmaallinen, saanut sen verenperintönä, mutta minulla on tullut rajat vastaan Suomen kohdalla siinä, että "minä olen vain pieni ihminen, tehkää te suuret ja viisaat niinkuin parhaaksi näette, oli se Suomelle parhaaksi tai ei, minä elän omaa pientä elämää. Thats it!
Ja minua ei osteta eikä myydä, ja minua ei ole koskaan edes yritetty ostaa tai myydä, koska minun ja minun askelmerkit kyllä tunnetaan, ne jotka tuntevat minua
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juurikin/Inderes:
"Alkaa kohta olla jo aika kysellä, onko Putin ostanut Muskin, tuon köyhän raatajan rahan alaisen. Vai onko se vaan niin, että kaikki maailman äärioikeisto on Putin-mielistä?"

Vai oisko kuitenkin niin, että ihminen, joka on ihan oikeasti ja aidosti yrittänyt parhaansa maailman eteen kaikilla niillä kyvyillä, jota hänelle luoja siunannut erityispiirteineen kaikkineen - niin tällaista ihmistä potkitaan vaan päähän ympäri maailman, sen minkä ehditään, jossain kohtaa tulee stoppi, rajat ylitetty. Siihen ei tarvita Putinin "pennosia". Kaikkia ihmisiä ei voida ostaa eikä myydä. Kaikki ihmiset eivät ole kenenkään puolella vaan katsovat, arvioivat ja analysoivat kokonaisuutta objektiivisesti. Onko ihmisten vaikea ymmärtää, mitä tarkoittaa objektiivisuus kokonaisuuden kannalta ja kaikkien ja maailman parhaaksi.

Itse olen aina ollut ja olen edelleenkin isänmaallinen, saanut sen verenperintönä, mutta minulla on tullut rajat vastaan Suomen kohdalla siinä, että "minä olen vain pieni ihminen, tehkää te suuret ja viisaat niinkuin parhaaksi näette, oli se Suomelle parhaaksi tai ei, minä elän omaa pientä elämää. Thats it!
Ja minua ei osteta eikä myydä, ja minua ei ole koskaan edes yritetty ostaa tai myydä, koska minun ja minun askelmerkit kyllä tunnetaan, ne jotka tuntevat minua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu