Rahkonnevan kaavoitusaloite on annettu Sievin kunnalle

Puhuri Oy on toimittanut Sievin kuntaan kaavoitusaloitteen Rahkonnevaa koskien.

Tämä hanke on hyvin vahingollinen, eikä kunnan olisi pitänyt antaa Puhurille mitään toiveita.

Nyt kuntalaisten ja varsinkin Jyringissä, Vanhallakirkolla, Markkulassa ja Asemakylällä asuvien tulisi vastustaa tätä hanketta kaikin laillisin keinoin. Kunnan huonosta, asukkaita kuulemattomasta toiminnasta on jo kauhea esimerkki. Miten nyt käy. Voiko kunta uudestaan sivuuttaa asukkaat ja aiheuttaa heille ongelmia. Miksi Sievi on asukkailleen ilkeä.
5430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaikuttakaa kuntapäättäjiin, etteivät ne hyväksy kaavaa. Se tulee tekniseen lautakuntaan käsittelyyn. Jo kaava hyväksytään, se voi sitten olla hankala juttu.

Äänestä
  • Siis kaavoitusaloite ensin tekniseen lautakuntaan, siitä sitten kunnanhallitukseen ja sitten kunnanvaltuustoon. Yksikin näistä vaiheista eteenpäin ja prosessia on aina vain vaikeampi pysäyttää.

    Laittakaa kunta kuuntelemaan asukkaita!

    Äänestä

Kaikki sieviläiset altistetaan mikromuoville ja luonto tuhotaan.
Laittakaa päättäjien eteen lautasellinen muovijauhoa ja
opettakaa mitä se merkitsee.

Äänestä

Niin ja tätä aluetta ei koskaan rakenneta - haudattu hanke.

Äänestä

Siinä meni Puhurin paukut hukkaan. Olisi kannattanut uskoa alun alkaen, että paikka on väärä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puhuri Oy on toimittanut Sievin kuntaan kaavoitusaloitteen Rahkonnevaa koskien.

Tämä hanke on hyvin vahingollinen, eikä kunnan olisi pitänyt antaa Puhurille mitään toiveita.

Nyt kuntalaisten ja varsinkin Jyringissä, Vanhallakirkolla, Markkulassa ja Asemakylällä asuvien tulisi vastustaa tätä hanketta kaikin laillisin keinoin. Kunnan huonosta, asukkaita kuulemattomasta toiminnasta on jo kauhea esimerkki. Miten nyt käy. Voiko kunta uudestaan sivuuttaa asukkaat ja aiheuttaa heille ongelmia. Miksi Sievi on asukkailleen ilkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu