OIKEISTON SÄHKÖYHTIÖROSVOT saavat ryöstää sähkönhinnalla haluamansa määrän

Anonyymi-ap

KOKo nykyinen sähkömarkkinoiden järjestelmä on luotu perustavanlaatuisesti väärille olettamuksille ja hinnoittelukäytännöille. Sähkön tuotannon pörssihinnan määrittäminen maksimi marginaalihinnan mukaan on täysin väärä hinnoittelun perusta tuotteelle, joka on yhdistelmä mitä erilaisimpien tuotantomuotojen sähköstä.
Aivan ylivertaisesti myytävä sähkö koostuu muusta kuin kalleimmasta huipputuotannosta. Tuuli- ja vesivoimalla tuotantokustannus on nolla. Tällä hetkellä niiden tuottajat tekevät puhdasta voittoa jokaisesta megawattitunnista yli 500 euroa. Mikä ihme on peruste sille, että niille pitää maksaa kalleimman tuotannon mukaan? Vastaus: ei mikään. Asia on vain joskus päätetty niin jossain.
Nord Poolista ei erota”, kertoo Fingridin Hiekkala Aamulehdessä. Nord Pool osakeyhtiö on siis eräänlainen talouden Kalmari unioni, valtio valtiossa, valtakeskittymä Pohjolan ja Balttian maissa.
Nord Poolin pääomistaja on Hollantiin rekisteröity Euronext, sijoitus- ja pörssiyhtiö 66% omistusosuudella, lopun omistusosuuden 34% jakavat eri maiden kantaverkkoyhtiöt, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro ja Liettua – Nord Poolin johtajat istuvat Oslossa sijaitsevassa pääkonttorissa.
”Vie sinä, mie vikisen”, Suomi-neito. Fingrid möi ilmoituksensa mukaan tämän vuoden lokakuussa omistusosuutensa Nord Poolista Liettuan Litgrid -kantaverkkoyhtiölle. Fingridillä ei siten ole enää päätösvaltaa Nord Poolissa, eikä se sitten kaiketi saa myöskään tuottoa, ”satumaista” voittoa takovasta Nord Poolista. Että näinköhän tämä on ja menee, taas kerran?
Joka tapauksessa kansa on se joka kovasti kärsii tästä ”poolista”, kuten kärsi kovasti Kalmari Unionista ja sen kuninkaiden vallassa. Pelaako Nord Poolin pääomistaja Euronext Putinin pussiin samoin kuin muidenkin oikeistokapitalistien?

Suomalaiset oligarkit ja muut sähkön trokarit ovat ahneudessaan rosvoamassa suomen laillisen yhteiskunnan nurin, ei minkäänlaista yhteiskuntavastuuta.

Eilen fingridin edustaja sanoi, että tällä hetkellä suomessa tuotetaan sähköä yli oman tarpeen yhden ydinvoimalan verran, nyt tuulienergiana.
Kaikesta ihmeellisestä viivyttelystä huolimatta olkiluoto3 tulee tammikuusta tuotantoon.
Sitten meillä on kahden ydinvoimalan verran ylituotantoa oman kulutuksen lisäksi.
Ja ihan kaikki tämä sähkö myydään ahneuksissaan viroon ja myydä jopa lyhyeksi, näin sähköä ei jää edes oman maan kulutukseen.
Miksi näille rosvoille pitäisi vielä maksaa jotain, jos valtionvalta edellyttää hintakaton oman maan turvallisuuden vuoksi?
Eihän pankkirosvollekaan makseta siitä, että osa saaliista jää pankkiin.

186

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei Suomessa ole sähköpulaa, meillä on tuotantoa rajojemme sisällä jopa yli omien tarpeidemme, se sähkö ei vaan nyt jää tänne Suomeen. Suomen valtion tulisi ottaa kaikki tuotanto ja verkot nyt välittömästi haltuun valtion turvallisuuden nimissä ja alkaa myydä sähkö kuluttajille omakustanne hintaan.
      Ei valtion tarvitse mitään miljardeja maksaa. Lakien säätäminen on ilmaista.
      Koronan tultua hallitus totesi, että on poikkeustila ja otti valmiuslait käyttöön. Nyt voidaan todeta Suomen olevan vastaavassa poikkeus- tai sotatilassa. Markkinamekanismia pitää ohjata lailla eikä tuilla.
      Jos tämä johtaa sähköpulaan, niin valitsen mielummin sähkökatkot kuin nyt vallalla olevan luvallisen ryöstön.
      Se leikkaisi energiayhtiöiden erilaiset ”windfall -voitot halutulla voimakkuudella ilman erillisverojärjestelmiä.
      Ratkaisu palauttaisi myös luottamuksen sähkön johdannaismarkkinoille ja poistaisi ylisuuret vakuustarpeet luomatta samalla järjestelmään merkittävää systeemiriskiä.
      Kun luottamus johdannaismarkkinoiden toimintaan palautuisi, sähkönmyyjille tulisi taas mahdollisuus tarjota myös kiinteähintaisia 2 vuoden sähkösopimuksia.
      Heräsikö kiinnostus jonkin puolueen puheenjohtajalla tai sähköongelman ratkaisusta kiinnostuneella taloustoimittajalla?
      Ratkaisu synnytettäisiin EU -asetuksella ja normaalisti käytössä olevilla markkinoiden ohjaus- ja sääntelytoimilla.
      Koska ongelma on yleinen EU -alueella uskoisin, että pääministerimme kykenisi saamaan EU -päättäjät ratkaisun taakse jos Suomi itse päätyisi tällaisen ratkaisumallin toteuttamisen kannalle.
      Olemme vaan avanneet jopa luonnonvaroilamme tuotetun energian markkinavoimille. Tätä on myös buustannut ajattelu sähkön puhtaudesta ja myös mihinkään perustumaton ajattelu sähkön tuotantotapojen paremmuudesta.
      avaintekijä on virtuaalinen sähköpörssi, joka ei tuota sähköä, mutta tuottaa kylläkin käsittämättömän korkeat voitot sähköntuottajille.
      Lyhyesti sanottuna tuotantoyhtiöt (Fortum Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Helen Oy jne) saavat ostaa omistusosuutensa suhteessa voimalayhtiöiltä (Kemijoki Oy jne) mankalaperiaatteella sähköä omakustannushintaan srviolta noin 1-3 c/kWh ja myydä tämän sähkön Nord Pool -sähköpörssissä noin 50 c/kWh. Tämä tuottaa katteeksi luokkaa 1566 - 4900 % eli 15-49- kertaisen tuoton.
      Tähän demarien esitys ei puutu ollenkaan. Sähkön kuluttajat joutuvat ostamaan sähkön vähittäismyyntiyhtiöistä (Väre, Lumo Oy jne) juurikin tuolla 15-40-kertaisella ylihinnalla, kun myyntiyhtiöt ostavat sähkön Nord Poolin virtuaalipörssistä.
      Tuotantoyhtiöiden saamasta ansiottomasta voitosta hallitus aikoo ottaa ”suomalaisella windfall -verolla” 33%, ja nyt uutena ”ideana” demarit aikovat käyttää tästä koituvat varat kattohinnan kompensoimiseen. Kaiken lisäksi tämä ”windfall -vero” tipahtaa valtion kassaan vasta vuonna 2024.
      Mutta - 67% (tai 47% jos halutaan ottaa huomioon yhteisövero 20%) voittovaroista jää vielä energian tuotantoyhtiöiden pussiin.

      • Anonyymi

        "Lintilän mukaan valmisteilla olevan esityksen hintalappu on ”miljardiluokassa, yli miljardi euroa”.
        Lintilä tarkoittaa tällä sitä että valtio korvaisi sähköyhtiöille tuon hintakaton aiheuttaman hinnan alennuksen.
        Tämä johtuu siitä että moni omistajakunta paikkaa nyt budjettiaan korkeilla hinnoilla. Ei ylisuuria korotuksia tarvitse korvata,
        Sitten on monia yhtiöitä, joilla ei ole omaa tuotantoa lainkaan. Heillä on mahdollisuus pudottaa monopolin suojassa olevaa siirtomaksua, joka on monella yhtiöllä moninkertainen sähkön määrään nähden.
        Minkälaista markkinataloutta keskuskauppakamari kannattaa. Sähkö siis saisi maksaa kuluttajille niin paljon, että valtio joutuisi tukemaan kuluttajia laskujen maksussa. Tuet valuisivat sähköyhtiöille. Minkä markkinatalousteorian piiriin tällainen kapitalismi kuuluu.
        Miksi puhutaan että suomessa on sähkö pula se on täyttä valetta koko asia jolla saadaan sähkön hinta pidettyä keinotekoisesti korkealla miksi sähköä viedään ulkomaille jos siitä on kerran pula
        Eihän ne sähkölämmitystalouksien tänä vuonna energiayhtiöille maksamat rahat eikä valtion niistä keräämät muhkeat lisäverot ole velkaa - ne ovat puhdasta plussaa sekä näille yhtiöille että valtiolle.
        Nyt ei ole kysymys maksamisesta, vaan paljonko voittoa voivat sähköyhtiöt tehdä rikki menneellä hintamekanismilla. Sähkö tuottaminen tuotantoyhtiöille on edelleen 1-3 c / kWh eli saavatko yhtiöt myydä asiakkailleen sähköä yli 700 % tai jopa yli 1000 % prosenttia kalliimmalla kuin aiempina vuosina.
        Meillä pitäisi olla virkavastuulla toimivat viranomaiset Energiavirastossa, Kilpailu- ja Kuluttajavirastossa joiden tehtävä on valvoa markkinoidentoimivuutta, heiltä odottaisi kannanottoa.
        Lisäksi valtaosan sähköyhtiöistä omistaa kunnat ja kaupungit, niiden hallituksissa istuvat poliitikot, jotka voivat päättää, millä hintaa yhtiöt myyvät
        kuluttajille sähköä. Viime kädessä, hallitus ja eduskunta on velvollinen hoitamaan hinnoittelun kuntoon, jos edelliset eivät saa aikaiseksi.
        Suomalaiset oligarkit ja muut sähkön trokarit ovat ahneudessaan rosvoamassa suomen laillisen yhteiskunnan nurin, ei minkäänlaista yhteiskuntavastuuta.
        Eilen fingridin edustaja sanoi, että tällä hetkellä suomessa tuotetaan sähköä yli oman tarpeen yhden ydinvoimalan verran, nyt tuulienergiana.
        Kaikesta ihmeellisestä viivyttelystä huolimatta olkiluoto3 tulee tammikuusta tuotantoon.
        Sitten meillä on kahden ydinvoimalan verran ylituotantoa oman kulutuksen lisäksi.
        Ja ihan kaikki tämä sähkö myydään ahneuksissaan viroon ja myydä jopa lyhyeksi, näin sähköä ei jää edes oman maan kulutukseen.
        Miksi näille rosvoille pitäisi vielä maksaa jotain, jos valtionvalta edellyttää hintakaton oman maan turvallisuuden vuoksi?
        Eihän pankkirosvollekaan makseta siitä, että osa saaliista jää pankkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että hyväksyy tällä hetkellä oleva kiskonnan on tyhmyyttä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ihmisten pitäisi siis laajalti alkaa vastustamaan ja huutamaan, kirjoittamaan yms vastustavansa nykyistä riistoa. Sellaiseksi nyky menoa voi kutsua, - sekin sana on pannassa, koska ihmiset luulevat leimautuvansa noilla sanoilla. Pääministeripuolue sdp toi esille ehdotuksen sähkön max hinnasta: 20 sent/kWh. Se on esim viisin kertainen siihen nähden mitä maksoin keväällä ja viime vuonna. Luuleeko sdp ihmisiä täysin tyhmiksi ja olettaa viisinkertaisen hinnan tuovan kannattajia ? Ehdotus pitäisi olla noin 7 sent/kWh. Sekin hinta sisältäisi riittävästi katetta tuottajille. Tänään joku hallituksen poliitikoista elämöi 20 sentin maksimia vastaan perustellen, että rajoittamalla sähkön hintaa, sähkö myydään ulkomaille. Jos sitten ahneudessaan ulkomaille myisivätkin, se olisi tahallinen Suomen yhteiskunnan kaataminen, - ei tarvittaisi enää edes Putinia. Totuus on, että yhteiskunta kaatuu näillä sähkön hinnoilla, ei ihmisillä, joilla on omakotitalo, rivitalo asunto tai mikä tahansa sähköllä lämpiävä asunto, ei heillä ole rahaa panna rahaa 8, 10, 15 tai 20 tuhatta euroa sähköön pitääkseen talonsa lämpimänä. Jos jotkut panevatkin, muuta ei sitten osteta, ei edes ruokaa. Näin saadaan aikaan syvä lama, koska pienteollusuuskin kaatuu, yritykset kastuva. Kaikki tämä kiskonnan ja ahneuden seurausta. Eläköön vapaa markkinatalous, näin kaadetaan yhteiskunta.
        Sähkö todellakin virtaa jatkuvasti voimaloiden generaattoreista, joissa lämpö/liike -energia muuttuu sähköksi, kaapelien ja muuntajien kautta kuluttajien - kotitalouksien, tehtaiden, laitosten - koneisiin ja laitteisiin muuttuen liikkeeksi ja lämmöksi. Aivan kuten on tehnyt yli 100 vuotta.
        Ainut mikä on muuttunut, on se, että nyt sähkön hinnoittelu on irrotettu tästä fyysisestä kokonaisuudesta virtuaalisesti toimivaan sähköpörssiin. Näin aikaisemmin suoraan tuottajalta kuluttajalle mennyt kustannuksiin perustunut sähkölasku kiertääkin pörssissä toimivan vähittäismyyntiyhtiön kautta, ja siinä samalla lasku moninkertaistuu.
        jokin ihmeellinen luonnonlaki antaa mahdollisuuden yhtiöille oikeuden velottaa joiltakin jopa 60 c/kWh, vaikka ainakin uutisten mukaan kotimainen tuotanto on riittävää. Mutta muualla puutteen vuoksi velotetaan tuon verran, niin täälläkin saa velottaa saman verran. Oikean hinnan pitäisi määräytyä kotimaisen tuotantokustannuksen koht. voitto mukaan ja jos kalliilla joudutaan ostamaan lisää ulkomailta, niin vain sen osuus otetaan huomioon hinnassa,
        Unohdetaan nyt pörssi, sähkön hinta on tuotantokustannukset plus kate.
        Oman maan tuotannon myynti ulkomaille kielletään.
        Pörssin voisi tarpeettomana lakkauttaa, tai ainakin Suomen tulisi pysyä siitä erossa.
        Mitään muita toimenpiteitä ja rahansiirtoja ei tarvita.
        Jos sähkö ei sitten riitä, se ymmärretään, mutta kukaan ei ymmärrä sitä, että sähkö ei riitä ja samalla maksetaan järjettömiä hintoja.

    • Anonyymi

      kummallista miten suuri osa suomalaistakin haluaa ehdottomasti tätä oikeston markkinakapitalismia joka ryövää sähkönkin hinnan taivaisiin - lisää tätä saadaan kun kokkarien kermaperseet voittaa vaalit keväällä. ja kansa vastaa kokoomus vaikka ei oo sähköistä tietoakaan enää...

      • Anonyymi

        kyllä kepulla on omat jauhot joka paikassa, KUNTIEN JA sipilän bulvaanien kautta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä kepulla on omat jauhot joka paikassa, KUNTIEN JA sipilän bulvaanien kautta

        Osakkeenomistajien ahneuteen on vaikea puuttua. Kun Kokkareiden halusta on osakeyhtiöitetty kaikki sähkölaitokset, niin seurauksia nautimme nyt.
        Riittää kun yhtiöt kansallistetaan eivätkä enää saa olla osakeyhtiöitä. Kaikki johtuu osakkeenomistajien ahneudesta. Heillä ja osakeyhtiöillä ei ole moraalia.
        Kunnallisten sähköyhtiöiden aikana yhtiöiden ei tarvinnut täyttää osakkeenomistajien pohjattomia taskuja palelevien kansalaisten rahoilla.
        Kokoomus etunenässä näitä osakeyhtiöittämisiä on ajanut.mikä tahansa aate kunhan sähköosakeyhtiöiden osakkeenomistajien harrastama kansalaisten ryöstäminen loppuu!
        Yhteiskuntarauha on uhattuna!Kokoomus lupaa kaikkea, mutta ei tule laskemaan sähkön hintaa, koska sähköyhtiöt määrittävät sähkön hinnan!
        Ja toisaalta Kokoomukselle on tärkeämpää yritysten voitto kuin sähkön halpa hinta kansalaisille. Irti Kokoomuksen vaalimasta osakeyhtiöittämisajatuksesta! Vasta sen jälkeen laitokset voivat tuottaa sähköä ilman osakkeenomistajien tuottovaatimuksia.Niin, mutta kun kapitalismissa tämä(kin) perustarve on haluttu ensin osakeyhtiöittää (oy:n ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja tässä sitä ollaan) ja sitten on haluttu mennä pörssiin.
        Ennen kuntien omistamat yhtiöt tuottivat sähköä omakustannushintaan, mutta mitkähän puolueet/puolue tätä osakeyhtiöittämistä ja yksityistämistä on eniten halunnut ja nyt kun on kakka housuissa, niin syyllistävät muita hallituspuolueita. Herkkäuskoiset yhtyvät kuoroon eivätkä näe juurisyytä. Se on yhtiöittäminen.Fortumhan osti Uniperin kun kerran sähkön tuotanto kaasulla määrittelee pörssisähkön hinnan.
        Oston tekivät kokoomusta äänestäneet tahot.Hinta on poliittinen päätös. Sen teki aikoinaan Kokoomus
        Ennätys lie sekin, jotta tuo hinta muodostuu tilanteessa, jossa edullimmat suomalaiset voimalat tuottavat sähköä huipputehollaan
        - Tuulivoima 32%
        - Ydinvoima 22,1%
        - Vesivoima 12,2%
        eli yli2/3 tuotannosta tulee näillä lähes ilmaisilla tuotatomuodoilla ja silti kuluttajan pörssihinta on lähes kaikkien aikojen korkein! Sähkön vienti maasta ulos 866 MW, eli kotimainen tuotanto kattaa koko kulutuksen ja tuotantoa myydään maailmalle. Siis myydään maailmalle samalla, kun kuluttajalta otetaan 0,6 eur/kWh hintaa!
        hyvä kokoomus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Kokoomus ei koskaan hyväksy kansallistamista!
        Mieluummin kovat voitot yrityksille ja kovat hinnat kansalle.
        Kokoomus lupaa kaikkea, mutta ei tule laskemaan sähkön hintaa, koska sähköyhtiöt määrittävät sähkön hinnan!
        Ja toisaalta Kokoomukselle on tärkeämpää yritysten voitto kuin sähkön halpa hinta kansalaisille.
        Kokoomus taas vaatii, mutta ei voi asialle yhtään mitään.
        Kokoomuskin heräsi kun hallitus on jo ilmoittanut leikkaavanssa sähköyhtiöiden voittoja arviolta yli miljardin.
        Kokoomus paraskin suhmuroija tässä asiassa. Sähköpörssi syntyi finanssihenkilöiden silmien kiiluessa maksimoidakseen voitontavoittelun. Siis sähköpörssin takana on juuri kokoomuksen suojatit. Nyt vaalien lähestyessä irtopisteet kyllä kelpaavat. Missä on kokoomuksen konkreettinen ehdotus, miten muutos tehtäisiin. Kokoomuksen johdolla yrityksien ja rikkaimman väestönosan voitontavoitteluun ei ole saanut koskea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä kepulla on omat jauhot joka paikassa, KUNTIEN JA sipilän bulvaanien kautta

        Rikas oikeisto on luvannut ettei ota sähkötukea vastaan eikä sitä ha..siksi kun valhroos nallelta mennyt yöunet kun painajaisia nähnyt maatalous tukiaisten otosta.

    • Anonyymi

      ALOTTAJA JA JOKU TOINENKIN ON OIKEASSA SÄHKÖYHTIÖT JA YHTIÖISTÄ OSAKKEITA OMISTAVAT ON ROSVOJA VARKAITA VIELÄPÄ LAILLISTETTUJA HALLITUKSEN, POLITIIKKOJEN SIUNAUKSELLA. VARASTAVAT IHMISILTÄ RAHAT TULEE TAKUU VARMASTI AIKA ON AHNEELLA PASKANEN LOPPU, SEKIN ON VARMAA SUOMESSA EI OLE SÄHKÖ PULA KAIKKI POLITIIKKOJEN SÄHKÖYHTIÖITTEN PUHEET ON BULLSITTIÄ SIIS TÄYTTÄ PASKAA.

      • Anonyymi

        turha nykyhallitusta on syyttää tästä vaan aiemmat oikeistopoliitikot tämän on järjestäneet, että saavat rikkaille lisärahaa.
        nykyhallituksesta vain kepu ja rkp miljonäärit tai vihreiden soininvaara: hyötyy tästä.
        jos ei joku usko, niin faktat eli tiliotteet pöytään, katsotaan kenellä on ryövärifirmojen osakkeita ja osinkoja... kepulla ja kokkareilla 99% kaikista eli heille maksellaan sähkölisät, mutta kuka muistaa vaaleissa kun oikeistomedia aivopesee porukan orpon kynttyrän huolestuneella ilmeellä

    • Anonyymi

      Se on juurikin niin ja OLKILUOTO 3 on varsinainen fiasko, kenenhän on syy, rahaa palaa, ulos tulee murusia!

      • Anonyymi

        Normaali suomalainen maksaa.
        Niin se on aina tässä maassa mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaali suomalainen maksaa.
        Niin se on aina tässä maassa mennyt.

        Såhkö yhtiöt jotka on kaupunkien ja kuntien perustamia aikaanaan ,on perustettu sillä että sähköä ja vettä toimitetaan oma kustannus hintaan asukkaile jotka ovat maksaneet veroila nämä laitokset ,nyt on kaapattu yhtöt ryöväämään asukkat jotka ovat maksaneet perustamalla nykyiset riisto yhtiöt ja saatamalla kalliila hinnala kulutajat konkurssi tilaan .

    • Anonyymi

      Olkiluoto-3 on maksanut tähän mennessä jo 12 miljardia €.

      Yhtiöt ovat saaneet Suomen Pankilta ja Euroopan Keskuspankilta alihintaista lainaa (kuten myös mm. AY-liikkeiden Kojamo-yhtiö).

      Nyt yhtiöt alkaa tarvita rahaa lainojen maksamiseen, koska korkojen noustua edes korruptiokeskuspankit ei anna enää yhtä alihintaista lainaa kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      Tässä on menossa laaja suuri, suunniteltu tulonsiirto ja riisto.
      Joka erityisesti iskee Eurooppaan.
      Länsi raha keinottelee.
      Tässä pelissä ukraina on uhrina, Lännen ristiretkellä itään !!
      Ukrainassa on lännen nostama korruptio hallinto.
      Länsi lähti etenemään ja venäjä pysäytti.
      Tuli etupiirisota, uusi vietnam.
      Nyt molemmat osapuolet syyttelee toisiaan.
      - Kun pitäisi syyttelyn sijaan tehdä sopimus.
      - Luultavasti kun tarpeeksi kauan jatketaan ( vrt vietnam, afganistan..),
      niin vähitellen keinotteleva länsi raha irtoaa tästäkin, ja neuvottelut alkaa.
      Mutta nyt vielä kupataan eu maita ylikalliilla energialla, ja inflaatiolla.....

    • Anonyymi

      Heh. Jo tulee juttua.
      Ei hätää, demarit hoitaa homman. Hintakatto, tuo mahtava vaalitäky. Moni jo uskoo siihen.
      Harmi ettei se toteudu. Vappusatanen number 2.

      • Anonyymi

        ei demareilla mitään valtaa ole kun firmat, rahat ja media on täysin oikeistolla. oikeistoryövärit hirteen ja sitten katsotaan tuotteiden hinta. ei ääniä rosvoille enää ja nappia otsaan myös sipilälle

    • Anonyymi

      Nyt alkaa tuntumaan tämä eu.n ilmastopolitiikka joka vie hyvinvointi maita alas.
      Tätä ilmastopoliittista menoa kun poliittiset toimijat pakottavat jatkamaan niin tullaan näkemään enevissä määrin keskiluokan elintason alasajoa köyhemmistä väestöosista puhumattakaan.
      Suurin hyöty ilmastopoliitiikasta on säätilaltaan lauhkeanmaiden alueilla ja keskieuroopan maissa.
      Suomi jatkaa maksajanrooliaan mitä se on tehnyt jo vuosia.
      Ministerisalkujen vaihtoon kun ei tarvitse sen kummempaa kokemusta tai ammatillistaosaamista.

      • Anonyymi

        Ministeri Lintilä valehteli aivan ilmeisesti eduskunnalle kyselytunnilla 15.12..
        Kysyttäessa hintakatosta Lintilä sanoi: "Me olemme ministeriön puolella kyllä valmistelleet asiaa useampia viikkoja".
        Virkamiesten mukaan Lintilä antoi käskyn valmistelun aloittamisesta vasta noina päivinä, arviolta 13.-15. joulukuuta.
        Aikaisemmin ministerille on tullut lähtö tehtävästä, jos hän on valehdellut aitiossa.

      • Anonyymi

        Ilmastonpolitiikka avasi yhtiölle energiakeinottelun, vihreät oli "vasemistona" ja saivat vassarit kannattamaan "ilmastomuutoksella" rahastuksen, samaa aikaan vihreät nuo hattivatit haali paikkoja vihreän rahastuksen yhtiössä, vihreät nain sähköä ja öljyä, seuraavaksi vihreiden johtamat yhtiöt nappaa juomavedet, metsistä ollaa myös tekemässä säätelybisnes. Vihreän uhka= kaikki välttämätön on keinotteluvälineenä, energia, liikenne, ruokakin ja pian myös vesi, vihreä verotus ja anekauppa ilmastolla. Mafiameininkiä sallitaan ryöstö kunhan vihreä mafiayläpää saa osuutensa, koska on ilmasto.

    • Anonyymi

      EU mahdollistaa sähkön hinnan keinottelun pörsissä. EU-laki määrää 80% sähköstä pörssi keinotteluu. Putin myisi 3c / kwh kuhan ensin eroamme EU kiristys renkaasta. Säästäisimme Natomiljarditkin ja saisimme perityt tullit OMAAN KÄYTTÖÖN.

      • Anonyymi

        Vasemmistoliitto on pitänyt hintakattomallia esillä jo kesästä lähtien. Myös kuluttajaliitto lobbasi hintakattoa syksyllä budjettiriihen alla, mutta tuolloin se ei SDP:tä ja keskustaa kiinnostanut.

        Sinälläänhän hintakatto hyödyllinen jokaiselle kuluttajalle, mutt tuo Saarikon tuuliviirimäinen sekoilu on karmeaa katsoa.

        sähkötuki valuu pääasiassa suurituloisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinälläänhän hintakatto hyödyllinen jokaiselle kuluttajalle, mutt tuo Saarikon tuuliviirimäinen sekoilu on karmeaa katsoa.

        Saarikko laittoi arvovaltansa peliin – sitä ei ollut
        Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko halusi nostaa puolustusministeri Antti Kaikkosen vanhempainvapaan sijaiseksi elinkeinoministeri Mika Lintilän, mutta keskustan päättäjät pyyhkivät puheenjohtajalla pöytää.

        Pakkasviikko muka syy Saarikon mielipiteen muutokseen. Ei voi olla Kepu totta, ettekö näe, että teille ei enää naureta vaan tunnetaan myötähäpeää. Saarikko kaivoi taas kuoppaansa syvemmälle.

        Lintilä hoitamaan kahta salkkua.. kun ei selviä yhdestäkään.. kyllä saarikko on pihalla asiosta. Lintilän suusta pääsi että suomessa euroopan halvin sähkö ym. Katsois lintilä ja saarikko vaikka uutiset kerran viikossa että pysyis vähän edes kärryillä maailman menosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkasviikko muka syy Saarikon mielipiteen muutokseen. Ei voi olla Kepu totta, ettekö näe, että teille ei enää naureta vaan tunnetaan myötähäpeää. Saarikko kaivoi taas kuoppaansa syvemmälle.

        Saarikko ottaa käskyt Sipilältä. Samanlaisia kyykyttäjiä.

        Kyse ei siis Saarikon mukaan ollut poliittisesta keplottelusta ja omille hännystelijöille annetuista palveluksista vaan pakkasesta. Joo, niinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkasviikko muka syy Saarikon mielipiteen muutokseen. Ei voi olla Kepu totta, ettekö näe, että teille ei enää naureta vaan tunnetaan myötähäpeää. Saarikko kaivoi taas kuoppaansa syvemmälle.

        Jo on aikoihin eletty, kun sää vaikuttaa ministerin valintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikko ottaa käskyt Sipilältä. Samanlaisia kyykyttäjiä.

        Jos jotain positiivista ajattelee Saarikon näkökulmasta, kun matto vedettiin hänen altaan ja kaatui. Ei ainaakaan luut kolisseet kaatuessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jotain positiivista ajattelee Saarikon näkökulmasta, kun matto vedettiin hänen altaan ja kaatui. Ei ainaakaan luut kolisseet kaatuessa.

        Keskusta voisi hyvin liittyä Kokoomukseen,täys porvareita ova joten sinne kaikki todellisesta pienituloisen ihmisen elämästä tietämättömät.
        Pakkasviikko näytti.... Sääkö ohjaa keskustan puheenjohtajaa Saarikkoa toiminnassaan. Hyvin mielenkiintoista, entäpä jos tulee pyry, kuka sitten valitaan ministeriksi?
        Hitunen arvovaltaa oman puolueensa silmissä. Kansan silmissä sitä ei ole yhtään.
        Olipa iloinen ja hyvä uutinen. Lintilä kuuluu niihin samoihin piireihin kuin Saarikko itse ja Honkonen. Puhutaan ja luvataan paljon ja sitten joudutaan / perutaan kaikki. Jokainen muistaa hyvin tuoreeltaan kuinka Lintilä lupasi että OL3 on käytössä tammikuun puolessa välissä. Seuraavana päivänä tiedotettiin että ei onnistu ennen helmikuun puoltaväliä/-loppua. Tällaiset puheet romuttavat ne viimeisetkin kannattajat puolueelta. Milloinkaan Annikakin ymmärtäisi näin yksinkertaisen asian.

    • Anonyymi

      Ei voi olla totta! Eikö markkinatalous ajakaan pienen ihmisen etua.

      • Anonyymi

        ei ikinä

      • Anonyymi

        Tulee vähän sama mieleen kuin oli aikanaan yrityksille maksettu koronatuki (Business Finlandilta). Tukea jaettiin oikealle ja vasemmalle ja sitten huomattiin, että eihän se raha oikein kohdentunutkaan oikein,

        Perusinfraa, kuten sähköntuotantoa, vedenjakelua, kaukolämpölaitoksia, ei pidä antaa täysin markkinavoimien armoille. Ei ainakaan siinä määrin, että huoltovarmuus kärsii ja päätösvalta häviää.
        Nämä toiminnot eivät saa olla pörssispekulointien kohteita.
        Tämä kriisi on karu opetus, kun nämä toiminnot on jätetty markkinavoimien ohjaukseen ilman jarrukahvaa!
        Jarrukahva pitää olla hinnoittelussa, osingonjaossa ja omistuspohjan laajentamisessa julkisilta tahoilta yksityisille. Lopullista päätösvaltaa, eli osake-enemmistöä ei pidä myydä julkisen omistuksen ulkopuolelle.

        on kyllä hauska kommentti kerrasta toiseen että hinnan laskeminen ei ole ratkaisu. Että se on miljardiluokan kustannus. Siis kenelle? No sähköyhtiöille. Ja valtiolle joka jo kuolaa uuden sähköveron tuottoa.

        kun on mahdollisuus tehdä laillinen "puhallus" niin kyllähän se tehdään. Ei ole sähköyhtiöillä omantunnon tuskia ottaa vastaan kaikki mikä "ilmaiseksi" sisään tulee ovista ja ikkunoista.

        Vasemmistoliitto on jo kesästä saakka vaatinut Norjan mallia jolla kohtuulliseksi sähkönkulutukseksi laskettu määrä sähköä saisi vaikkapa 10 sentin kilowatin ylimenevältä osuudelta 80 prosentin alennuksen valtiolta, luonnollisesti jos tuhlaa sähköä niin sen kohtuulliseksi määritellyn ylimenevä osuus on sataprosenttisesti tuhlaajan itse maksettava.
        Lisäksi Vasemmistoliitto ajanut Windfall veroa jolla kohtuuttomia voittoja tehneet sähköyhtiöt maksaisivat 0.5-1.5 miljardia euroa valtiolle.
        Jos peruutetaan sähkötuki sekä sähkövähennys ja korvataan se Norjan mallilla ja se maksetaan Windfall verolla voimme tukea kansalaisia hyvin kohtuuttomien sähkölaskujen kanssa ja silti pitää huolta että ihmisten kannattaa säästää sähköä mahdollisuuksien mukaan.

        Kelan ja verottajan systemit ei auta yhtään normaali työssäkäyvää,lisäksi ovat erittäin sekavat omavastuineen ja vähennysprosentteineen.Sitäpaitsi jos omistat paidan päälläsi,niin kelasta et ainakaan saa mitään,verohimmelissä huikeat laskut pitäisi kuitenkin ensin maksaa ja jälkikäteen hakea murusia takaisin,aivan järjettömät viritykset.

        on syntymässä tuki- ja hintaviidakko, jossa pistetään silmään ja köyhdytetään kuluttajaa ja sähköyhtiöt vain mättävät voittojaa heinähangolla säkkeihin.

        Fingridin johtaja käski tukea niitä, joilla suuret sähkölaskut. Eli siis niitä talouksia, missä tod.näköisesti hyvätuloisia, joilla on ollut varaa hankkia suuret lukaalit kaikilla herkuilla, joissa ei säästellä energiaa. Tämä tukimuoto on jo luotu. Väliinputoajiksi jää pienituloiset, eläkeläiset, lapsiperheet pienissä sähkölämmitystaloissaan, joiden varat eivät yksinkertaisesti riitä tässä tilanteessa. Fingridin johtaja sanoi myös, että monilla on vanhat sopimukset voimassa, eivätkä he tarvitse tukea.

        sähköyhtiöiden johtajat ja sijoittajat nauravat raha pinon päällä, kun kansaa huijataan.
        Ja tukieuroja koijataan jonkun järjestelmän läpisuodatettavaksi, että olisi varmasti ihan mahdotoman kallis sotku yhteiskunnalle.

        Sähkön tuottajat tai myyjät pitää saada kuriin ja lopettaa turha tukien kanssa venkoilu. Miksi miljarditukia pitäisi antaa ennestään jo hyvin toimeentuleville yhtiöille.

        Ei tarvita mitään monimutkaisia Kela himmeleitä, vaan kohtuullinen sähkönhinta suoraan laskuun, koska vähävaraisilla ja eläkeläisillä ei kertakaikkiaan rahat riitä!

    • Anonyymi

      Niin Kyllä aivan hiljaa ovat olleet kokoomuksen kannattajat, kun omaan taskuun tulee tulosta.
      Isomman johtajat hurisee tyytyväisiä hallitusammattilaiset nettoaa pilvinpimein "osaamisellaan"
      Hyi saatana että se syletyttääää ahneus.

    • Anonyymi

      Ajopuu teoriassa ollaan....
      Nettomaksaja köyhtyy. Muut tekee busineksen.
      Länteen suomettuminen on maamme ongelma. Elintaso laskee Suomessa.
      Tässä on menossa laaja suuri, suunniteltu tulonsiirto ja riisto.
      Joka erityisesti iskee Eurooppaan.
      Länsi raha keinottelee.
      Tässä pelissä ukraina on uhrina, Lännen ristiretkellä itään !!
      Ukrainassa on lännen nostama korruptio hallinto.
      Länsi lähti etenemään ja venäjä pysäytti.
      Tuli etupiirisota, uusi vietnam.
      Nyt molemmat osapuolet syyttelee toisiaan.
      - Kun pitäisi syyttelyn sijaan tehdä sopimus.
      - Luultavasti kun tarpeeksi kauan jatketaan ( vrt vietnam, afganistan..),
      niin vähitellen keinotteleva länsi raha irtoaa tästäkin, ja neuvottelut alkaa.
      Mutta nyt vielä kupataan eu maita ylikalliilla energialla, ja inflaatiolla.....

      • Anonyymi

        Yksityiset sähköyhtöt tekevät ennätyksellisä voittoja sähkön hinnalla.
        Kokoomus on kannattanut yksityistern sähköyhtiöiden viemistä pörssiiin ja voiton maksimontia..kaskummaa kun kokoomus on käymässä yritysten kimppuun ,yleensä se on aina työntekijöiden riesana.,taitaa olla vain vaali puheita.
        Yle; "Professori Rothovius arvioi, että Fortumin Uniper-ostoksen myötä suomalaiset veronmaksajat ovat hävinneet tähän mennessä jo noin 10 miljardia euroa."Sähköpörssi on puhdas hintakartelli, joka on säätelettelömän markkinatalouden "märkä uni" toteutuneena- asiakkaiden kustannuksella.
        Eilen myytiin Viroon ja Ruotsiin 1500 megaWatti tuntia, eli yhden voimalan verran. Samaan aikaan Suomessa huudettiin että tuotanto äärirajoilla. Kansan pitää rajoittaa käyttöä. Kuka tässä hommassa nyt huijaa ??. Sen tiedän että veronmaksajat eivät huijaa, joku nyt kuitenkin laittaa paljon omaan taskuun ;)
        Sähköyhtiöiden satumaisiin voittoihin Saarikon ratkaisu on verottaa sähköyhtiöitä.
        Toisin sanoen sähkön hinta ei laske mutta veron osuus sähkölaskusta kasvaa..
        Oikea toimi olisi alentaa sähkön hintaa kuluttajalle, sähkön tuotantokustannukset ei ole oleellisesti muuttuneet.
        Tällaista on kapitalistismi ja vapaa markkinatalous! Kilpailu pitää hinnat kurissa!
        kansalaiset kärsii jotta sähköyhtiöt ja heidän johtajansa saavat hirmusia voittoja. Pyydetään säästämään sähköä jotta voidaan myydä mahdollisemman paljon Keski Euroopaan kovalla hinnalla. Nämä nyt tehdyt avustukset ovat jälkijunassa ja ihmiset joutuu miettimään jo nyt millä saa ruokaa pöytään.

        Vasemmistoliitto jo pidemmän aikaan(kevät-kesä) vaatinut Norjan mallin mukaista tukea koviin sähkölaskuihin sekä windfall veroa joka tuottaisi 0.5-1.5 miljardia euroa valtion kirstuun. Näyttää siltä että muu hallitus ja oppositio on viimein kääntynyt Vasemmistoliiton kannalle. Nykyinen sähkötuki ja sähkövähennys(jotka maksaa arviolta 600 miljoonaa euroa) voidaan poistaa koska ei niistä moni olisi hyötynyt, 400 euroa kuukaudessa pelkästä sähköenergiasta(ei siis siirrosta) olisi pitänyt ylittyä jotta olisi niihin ollut oikeutettu.

        Sähkön hintakatto - esitys on demareilta nerokas nokitus Kepun viime aikojen muilutuksille.

        Se on se Kokoomuksen toteen käynyt märkä päiväuni jota Keskusta tukee. Rahat pois köyhältä kansalta ,maksakoon .

    • Anonyymi

      Korkea sähkön hinta johtuu siitä, että sähkön myyntiä saavat harjoittaa yhtiöt, jotka eivät itse tuota sitä, vaan ostavat sitä tuottajilta. Ja sähköä voidaan myydä eri alueelle, kuin missä sitä oikeasti tuotetaan. Eli meillä on tämä täysin keinotekoinen pörssisähkösysteemi. Se ei sovi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, koska se nostaa hintoja joka puolella, vaikka sähkön tuotanto on kallista vain osassa sen piirissä olevaa aluetta ja sähköstä on pulaa vain alueellisesti. Kokoomushan tämän hienouden aikoinaan toi Suomeen. Voisi olla Aika irtautua siitä. Menkööt sähkönmyyjät konkurssiin.

      • Anonyymi

        Ensin vaaditaan tukea ja sitten kauhistellaan velkoja ja kokoomus kauhistelee sähköyhtiöitten asemaa jos tehdään yhtiöille hintakatto. Saattaa kyllä ollakin niin että yhtiöitä, joilla ei ole omaa tuotantoa, kaatuvat suuriin ostohintoihin jos eivät saa hintakaton takia täyttä korvausta sähkön ostajilta. Eikä oikein voi valita että toisille yhtiöille annetaan tukea ja toisille ei.
        omistamiseen ja yrittämiseen ei saa kajota, ei edes kansallisen hätätilan vallitessa. Tuottoprosentti on tärkeämpi kuin kansa.
        Ja viimeiseksi, kun on ulkoa tullut kansallinen kriisi, ei valtiolla ole mitään velvollisuutta korvata yrityksille niiden menettämiä tuottoja. Kun firma kylmästi on valmis rahastamaan kriisitilanteessa, pitää sen myös olla valmis luopumaan. Kansalaisten hyväks
        Mikähän siinä on, etteivät nämä huolissaan olevat tahot tällä kertaa vannokaan markkinamekanismin nimeen ja käske kehnoa, tehotonta valtiota pitämään näppinsä erossa vaan huutavat sitä apuun? Ai nyt valtion velkaantuminen ei enää haittaakaan. (Paitsi tietysti sitten, kun se velka on otettu ja tukirahat yrityksille jaettu, kuten koronatukien kanssa, joita olisi pitänyt saada vielä huomattavasti lisää.)Yritykset ei tarvitse niinkään sillä yksikään suuryritys ei maksa sähköstään 5c enempää ja FAKTA. . Saavat lisäksi kaikki verot ja kulut vähentää tuloistaan verotuksessa.suomalaiset yritykset vastustavat kiivaasti kaikkea sosialismiin viittaavaa. Mikäs siinä.
        Mutta kun on kyse liiketoimintaan kuuluvista riskeistä, ne ovatkin yhtäkkiä suorastaan kommunistisia: valtion pitäisi vastata kaikesta!
        Juu ei. Jos voitot halutaan pitää yksityisinä, ei vastuut voi olla yhteisiä.
        Nyt hoidetaan seurauksia eikä syitä! Ymmärrettävää kun vaalit edessä. Taustasyyt lähtevät finanssikriisistä ja silloin finanssikriisin johdannaisongelmasta, jossa sääntely ei ollut kehittynyt. Kaadettiin Lehman&Brothers ja "pelastettiin" maailma pörssien ja pankkien kaatumisilta. Tällöin sai nykyinen Finanssivalvonta syntynsä. Finanssi ja hyödykepörssit eroavat toisistaan, sillä että kaupaa käydään hyödykkeillä ja osapuolilta edellytetään ei vain hinnan ja volyymin toimituskykyä vaan myös ajankohdan toteutumista. Sähköpörssi Nordpoolilta riskit ovat sitäkin haastavampia, sillä sen johdannaisilta futuureilta edellytetään tarkkaa toimitushetkeä. Miksi? Siksi, että sähköä ei voida varastoida!
        Finanssivalvonnalta tuskin löytyy tarvittavaa asiantuntemusta, vaikka vastuu myös hyödykepörsseistä on sysätty heille.
        EU on ollut regulaation osalta liikkeellä Emir-säännöstöllä, joka ei kata sähkön tuotannon ja jakelun riskejä. Nordpool alustallaan ja vakuuslaskennallaan sitoo satoja miljardeja vakuuksia toiminta-alueellaan joka kattaa pan-Euroopan. Ne ovat olleet näkyvästi esillä Fortumin osalta. Vakuudet eivät kata riskejä. Spekulaatiot ajavat sähkön hintoja taivaisiin. Ensisijaisesti ne kaatuvat tavallisten kuluttajien, mutta myös pkt ja palvelusektorin maksettavaksi.
        Talvi korkeapaine ja tuulettomuus, kasvava riippuvuus tuulivoimasta, Olkiluoto 3:n ongelma nostavat riskin suureksi siitä, että tuotanto ei riitä kattamaan kysyntää.
        Saarikko siis ei edes halunnut pätevää miestä puolustusministeriksi, vaan ajatteli vain omaan leiriinsä kuuluvan miehen menestystä seuraavissa vaaleissa. On tuo sen luokan kähmintäyritys, että kyllä siitä sietäisi tulla lähtöpassit puolueen johdosta ja mieluummin myös ministerinhommasta, mutta kaipa Saarikko sinnittelee puoluekokoukseen asti, koska haluaa tarrata epätoivoisesti vallankahvaan. Saarikon valtakin on enää nimellistä, uskottavuutta hänellä ei ole senkään vertaa. Saa nähdä, järjestävätkö puoluetoverit hänelle rahaisan hillotolpan, kun hän jättää politiikan.
        Vasemmistoliitto on ainakin aiemmin ehdottanut ns. Norjan malliin perustuvaa hintakattoa, jossa sähköyhtiöt velvoitettaisiin myymään sähköä esimerkiksi 8 senttiä/kWh tiettyyn kulutusrajaan esimerkiksi 3500 kWh kuukaudessa saakka. Ylimenevältä osalta ostaja maksaisi normaalihinnan. Tästä hyötyisivät kaikki, mutta erityisesti vähemmän sähköä kuluttavat pienituloiset.
        Sähkölaskun tukipäätös on harkitsematon. Pitäisi toimia niinkuin VVM:n budjettipäällikkö valaisi asiaa.
        Tuet hakuun Kelasta varallisuuden perusteella.
        Miksi rikkailla on nyt etuoikeus saada tukensa ilman tarveharkintaa.
        vähävaraisempi ei ole koskaan saanut senttiäkään ilman että syynätään
        kaikki pankkitiliä myöten.
        Kohtahan ne nostaa sähkön hintaa entisestään, kun huomaavat,
        että velkarahalla rahoitetaan rikkaitten tukia niin paljon kuin ne pyytävät.

        Poliitiikot kertovat oman pussiinsa, että valtio tukee lisää sähkötalouksia. Eiköhän se ole me veronmaksajat, jotka sen kuitenkin maksavat?Ei ole mitään valtion lompakkoa, se on veronmaksajien lompakko. Näillä tuilla siirretään rahaa veronmaksajilta sähköyhtiöille.
        aikoinaan tehtiin väärä päätös liittyä sähköpörssiin. Kokoomushan sitä silloin innolla ajoi. Nyt sitten nähdään vaikutukset.

        Kelan ja verottajan systemit ei auta yhtään normaali työssäkäyvää,lisäksi ovat erittäin sekavat omavastuineen ja vähennysprosentteineen.Sitäpaitsi jos omistat paidan päälläsi,niin kelasta et ainakaan saa mitään,verohimmelissä huikeat laskut pitäisi kuitenkin ensin maksaa ja jälkikäteen hakea murusia takaisin,aivan järjettömät viritykset.on syntymässä tuki- ja hintaviidakko, jossa pistetään silmään ja köyhdytetään kuluttajaa ja sähköyhtiöt vain mättävät voittojaa heinähangolla säkkeihin.
        Vasemmistoliitto on jo kesästä saakka vaatinut Norjan mallia jolla kohtuulliseksi sähkönkulutukseksi laskettu määrä sähköä saisi vaikkapa 10 sentin kilowatin ylimenevältä osuudelta 80 prosentin alennuksen valtiolta, luonnollisesti jos tuhlaa sähköä niin sen kohtuulliseksi määritellyn ylimenevä osuus on sataprosenttisesti tuhlaajan itse maksettava.
        Lisäksi Vasemmistoliitto ajanut Windfall veroa jolla kohtuuttomia voittoja tehneet sähköyhtiöt maksaisivat 0.5-1.5 miljardia euroa valtiolle.
        Jos peruutetaan sähkötuki sekä sähkövähennys ja korvataan se Norjan mallilla ja se maksetaan Windfall verolla voimme tukea kansalaisia hyvin kohtuuttomien sähkölaskujen kanssa ja silti pitää huolta että ihmisten kannattaa säästää sähköä mahdollisuuksien mukaan.
        Fingridin johtaja käski tukea niitä, joilla suuret sähkölaskut. Eli siis niitä talouksia, missä tod.näköisesti hyvätuloisia, joilla on ollut varaa hankkia suuret lukaalit kaikilla herkuilla, joissa ei säästellä energiaa. Tämä tukimuoto on jo luotu. Väliinputoajiksi jää pienituloiset, eläkeläiset, lapsiperheet pienissä sähkölämmitystaloissaan, joiden varat eivät yksinkertaisesti riitä tässä tilanteessa. Fingridin johtaja sanoi myös, että monilla on vanhat sopimukset voimassa, eivätkä he tarvitse tukea.
        sähköyhtiöiden johtajat ja sijoittajat nauravat raha pinon päällä, kun kansaa huijataan.
        Ja tukieuroja koijataan jonkun järjestelmän läpisuodatettavaksi, että olisi varmasti ihan mahdotoman kallis sotku yhteiskunnalle.
        Windfall verollahan nuo katetaan. Tämän vuoden osin hallitus on taas myöhässä = kansa maksaa. Monopoliyrityksen = sähköntuottaja ja sähkönmyyjä tai siirtoyhtiö max tuotto 10-15% ja ylimenevän valtio kerää windfall verona = heti tulee useampi miljardi kassaan. Sähkönhinnalle katto 20c/kwh loppuu se pörssissäkierrätys ja hinnan 20-50 kertaistaminen nordicpoolin ja sijoitusyhtiöiden taskuun.Sähkön tuottajat tai myyjät pitää saada kuriin ja lopettaa turha tukien kanssa venkoilu. Miksi miljarditukia pitäisi antaa ennestään jo hyvin toimeentuleville yhtiöille.
        Vasemmistoliitto jo pidemmän aikaan(kevät-kesä) vaatinut Norjan mallin mukaista tukea koviin sähkölaskuihin sekä windfall veroa joka tuottaisi 0.5-1.5 miljardia euroa valtion kirstuun. Näyttää siltä että muu hallitus ja oppositio on viimein kääntynyt Vasemmistoliiton kannalle. Nykyinen sähkötuki ja sähkövähennys(jotka maksaa arviolta 600 miljoonaa euroa) voidaan poistaa koska ei niistä moni olisi hyötynyt, 400 euroa kuukaudessa pelkästä sähköenergiasta(ei siis siirrosta) olisi pitänyt ylittyä jotta olisi niihin ollut oikeutettu.
        valtiota tarvitaan turvaamaan verovaroin sähköyhtiöiden ylisuuria tuottoja.
        Siis on tää ihmeellinen rakennelma, jossa sähköyhtiöt hinnoittelee itselleen maksimaalisen voiton ja valtio joutuu sen takuumieheksi, jos se turvaa kansalaistensa inhimillisen kohtelun.
        Kela- ja kotitalousvännys tekeleet peruttava. Niillä on kelan käsiytelyosastot tukossa ja hyvätuloiset suurimpana hyötyjinä.
        Meidän sähköstä tuotiin Venäjältä 20 %, eli viidennes. Ministeri Tuppurainen huuteli telkkarissa viikonpäivät, että sähkön tuonti Venäjältä täytyy lopettaa. Näin tehtiin ja meillä on sähköpula ja korkeat hinnat, kiitos Tuppurainen.
        Miksi valtion pitää tukea suuria voittoja tekeviä energiayhtiöitä ja ahneiden sijoittajien jättiosinkoja. Kokoomus kiittää hallitusta.
        Kaikki ne yhtiöt, joilla ei ole olemassa omaa sähköntuotantoa toimivat pelkästään rahantekokoneina ja niiden on poistuttava syömästä yhteisestä pöydästä, koska nostavat sähkön hintaa.
        sähkön valmistus ja markkinointi tulisi olla valtion omistuksessa, sähkö on ihmiselle perustarve.
        Nyt meillä on jopa 3-4 väliporrasta, ennen kuin sähkö on kuluttajilla, korkean hinnan ymmärtää kun jokainen käärii sievoiset (n.10 %) voitot välistä.

    • Anonyymi

      Poliitikkojen on pystyttävä tekemään rautaisia ja oikeita päätöksiä.

      • Anonyymi

        Miksi valtion pitää tukea suuria voittoja tekeviä energiayhtiöitä ja ahneiden sijoittajien jättiosinkoja. Kokoomus kiittää hallitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valtion pitää tukea suuria voittoja tekeviä energiayhtiöitä ja ahneiden sijoittajien jättiosinkoja. Kokoomus kiittää hallitusta.

        Katteet kohillaan kun sähkö maksaa nytkin alle sentin/kwh.. apinaa koijataan!Annetaankohan vesi ja tietkin kohta ulkomaille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katteet kohillaan kun sähkö maksaa nytkin alle sentin/kwh.. apinaa koijataan!Annetaankohan vesi ja tietkin kohta ulkomaille

        aamen?

        Sähkötuki mukamas pienituloiselle. Moniko pienituloinen kykenee maksamaan 400 euron omavastuun? Täysin elämälle vieras ratkaisu ja hyödyttää vain rikkaita sähkön suurkuluttajia. Laskekaa nyt ihmeessä, mitä se 20 sentin hintakatto maksaisi. Tuo Lintilän "miljardeja" on kovin epämääräinen heitto ja tuskin totta. Hintakaton kustannus voitaisiin rahoittaa nostamalla ylihinnalla sähköä myyvien voittoveroa ja asettamalla ylimääräinen vero sähkön suurkuluttajille. Kyllä sähkön kerskakuluttajankin kuuluisi osallistua talkoisiin, eikä vain saada hyöty, jota käytännössä ei tarvitse.

        Kokoomus on istunut 12 edellistä kautta hallituksessa ja saanut Suomen niin huonoon jamaan että tälläisten kriisien keskellä ei ole kaikkia mokia voitu korjata.

        Kokoomus on hallituksissa ollessaan ottanut ylivoimaisesti eniten velkaa ja myynyt valtion omaisuitta. Rahat on jaettu rikkaille erilaisina veroetuina ja tukina toisin kuin Marinin hallitus, joka on käyttänyt rahat suomalaisen huväksi pelastamalla yhteiskunnan kriisien aikana. Onkin ollu jo kauan odotettavissa, että kokoomuksen "talousosaaminn" osoittaituu kuplaksi.

        onneksi kaikkia lohduttaa tuo että kokoomuksen mielestä suomessa kahdella kympillä syö monta viikkoa ja nyt on oikea hetki leikata minimi toimeen tuloa

        Kokoomuksen politiikka leikataan lapsiperheiden asumistukia. Jaetaan rikkaille veronkevennyksinä. Yksinkertaista ja tehokasta. Kokoomus on laskenut kymmenillä miljardeilla väärin. Jotkut ei lue juttua kunnolla ja syyttävät demareita. Kokoomuksella ansiosidonnaisen porrastaminen, miksi ei voi sanoa suoraan leikkaaminen. Persut sanoo sentään suoraan mistä otetaan rahat, kehitysavusta, vaikka eihän ne tietenkään mihinkään riitä.https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/21155f71-c885-44c3-a0fb-69cae3ec1768

    • Anonyymi

      Olisiko politiikassa muuta voinut ollakaan?

      • Anonyymi

        suomessa kahdella kympillä syö monta viikkoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomessa kahdella kympillä syö monta viikkoa

        Vahtera vahvistaa KOKn tehneen uniperpaatokset hallituksessa.
        kokoomus siis aiheutti miljarditappiot?

    • Anonyymi

      Kaikki puhuu sähkön hintakatosta ym mutta ei yhtiöiden suurista voitoista mitä ne takovat koko ajan.Sähköyhtiöt tässä se suurin syy on,rosvotaan ylisuurilla sähkön hinnoilla ihmiset kurjuuteen.On kyllä aivan järjetöntä että valtion varoista nämä voitot tullaan rahoittamaan ja samalla kuluttajat maksaa ylisuurta hintaa sähköstä.

      • Anonyymi

        Koko yhteiskunta on rakennettu sen verran hatarasti sähkön varaan, että sillä on helppo kiristää asialle mitään voimattomia ihmisiä. Kun markkinatalous ja jatkuva kasvun tavoittelu on päämäärä, niin silloin vakaat ratkaisut työnnetään vanhanaikaisia syrjään. Suomessa asuvista enemmistö kärsii suurista sähköhinnoista. Eikö yhteiskuntaa voisi suunnitella sellaiseksi, että enemmistön perustarpeet huomioidaan. Niinhän on tehty mm terveydenhuollossa, koulutuksessa ym. Itseasiassa sähköä on Suomessa mutta se kannattaa myydä eteenpäin. Kuka kerää voitot? Miten niin valtio joutuu maksamaan jos Suomeen jää halvempaa sähköä? Siis onko valtio bisnes, joka suree menetettyjä voittoja jos jättää halvemman sähkön oman kansan käyttöön? Tämäkö on se syy, että sähkön hintakatto maksaa valtiolle miljardeja?

        ''Itseasiassa sähköä on Suomessa mutta se kannattaa myydä eteenpäin.''

        kokoomus vallankahvaan päästessään leikkaa jokaiselta köyhältä sekä sysää köyhyyteen ihmisiä lisää. Oikeistopuolueet tulisi kieltää lailla.

        Järjestöjen mielestä hallituksen olisi luotava tällaisille yrityksille nopealla aikataululla kohdennettu määräaikainen tuki, jonka avulla yrityksiä autettaisiin pahimman yli.

        Toimia vaativat yhteisessä tiedotteessaan EK:n, Keskuskauppakamarin, Perheyritysten liiton ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtajat. Heidän mukaansa hallituksen olisi lyötävä tukisumma lukkoon nyt.

        Paavo Arhinmäki (VL) vastusti sähköverkkojen myyntiä Carunalle, sekä Uniperin ostoa.
        Arhinmäki on siis järkevimpiä kansanedustajia eduskunnassa, ainakin talousasioissa.
        Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistuttaa, mistä Fortumin Saksan-seikkailu sai alkunsa. Taustalla oli Jyrki Kataisen hallituksessa tehty päätös, jolla Fortum myi sähköverkkonsa. Ostajaksi tuli pääomasijoittajien omistama Caruna. Elinkeinoministerinä hallituksessa toimi silloin kokoomuksen Jan Vapaavuori.
        – Olin ainoa, joka vastusti Caruna-kauppoja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja jätin eriävän mielipiteen asiasta. Sähköverkkojen myynnistä saadut varat polttivat Fortumin kassassa. Fortum päätti käyttää näitä rahoja Uniperin ostamiseen, Arhinmäki kirjoittaa.
        Uniper-kauppa tehtiin sitten Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana. Sipilän hallituksessa elinkeinoministerinä toiminut Mika Lintilä on sanonut saaneensa Fortumilta tiedon Uniper-kaupasta viisitoista minuuttia ennen sen julkistamista.
        – Eduskunnassa Uniper-kauppoja vastusti lisäkseni Satu Hassi (vihr.). Perussuomalaiset/siniset olivat hiljaa. Vastustimme Uniper-kauppoja niiden tuoman Venäjä-riskin ja yhtiön hiilenmustan tuotannon vuoksi, Arhinmäki muistuttaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kokoomus vallankahvaan päästessään leikkaa jokaiselta köyhältä sekä sysää köyhyyteen ihmisiä lisää. Oikeistopuolueet tulisi kieltää lailla.

        Kokoomuksen esitetään tehneen peräti 40 miljardin euron laskuvirheen – Kai Mykkänen kiistää
        Kokoomuksen marraskuussa julkistamassa vaihtoehtobudjetissa on 40 miljardin euron laskuvirhe.
        Virheen ja virheen, tarkoituksellista huijaamista. Päämääränä on ajaa julkiset toimijat niin ahtaalle, että yksityisille alkaa todella olla kysyntää. Rikkaat pääsevät entistä parempien palveluiden piiriin, ja köyhille ei palveluja sitten ole.
        Kokoomuksella on kova hätä rahavirtojen loppumisesta yksityiselle nyt kun valinnanvapaus on rajoittunutta. Maan ja koko kansan näkökulmasta kokoomus se vasta huono vaihtoehto hallitusvastuuseen onkin.
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/21155f71-c885-44c3-a0fb-69cae3ec1768

        Kokoomuksen aikaisemmatkin hallituskauden olleet katastrofeja ,ei Kokoomuksen kyvyt riitä kuin hyväosaisten hyysäämiseen 90 prosenttia kärsii.
        Kokoomus on aina mustamaalannut tulevaisuuden kuvaa. Heillä on aina ollut omat laskelmat. Milloinkaan ei ole ollut varaa lapsilisien, eläkkeisiin, työttömyysturvaan, sairaanhoitoon, kouluruokaan tai vaikkapa peruskouluun. Aina on lyöty omat rätingit pöytään että, tämä on turmion tie.
        Alexander Stubb sanoi että 90 %annetuista lausunnoista oli myönteisiä.Tosiasiassa luku oli alle 10 % .Haluan pyytää mitä nöyrimmin anteeksi antamiani tietoja,joissa käytin väärää prosenttilukua.Ei se kokoomuksen mittakaavassa kovin iso virhe ole jos piti olla lle 10 % ,mutta kertoi olleen 90 % ja sama anteeksi pyytely on jatkunut.mitä se kertoo entisestä kyky puolueesta,sen että ei ole enää kykyä.
        Kokoomuksen entinen ministeri ja eturivin poliitikko kertoi marraskuussa eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa että 20 eurolla yksinäinen ihminen hankkii monen viikon ruuat.Voiko ihminen elää enemmän todellisuuden ulkopuolella kun Sarkomaa näin lausuessaan ja ajatellessaan.Myöhemmin kun joku kertoi hänelle totuuden ,hän järkyttyneenä pyyteli anteeksi,kuten lähes kaikkien kokoomuksen puheenvuorojen jälkeen nykyisin tehdään.Ja tälläiset ihmiset pyrkivät vimmatusti päästä päättämään maan taloudesta ja laativat valtavia leikkauslistoja tuollaisella tietomäärällä ja ymmärryksellä,luoja meitä varjele.

        Kokoomuksen talousosaamisesta kertoo paljon se että ollessaan Sipilän hallituksessa mukana,ja Petteri Orpon toimiessa valtionvarainministerinä,luottoluokittaja Fitch Ratings laski Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokituksen korkeimmalta AAA tasolta alemmalle AA tasolle.Luottoluokitus on arvio valtion kyvystä selviytyä taloudellisistä velvoitteistaan.
        aiemmin kokoomus ilmoitti he haluavat myydä valtion eli kansan omaisuutta josta saadut rahat sitten annettaisiin yrityksille ilmaiseksi tuotekehityksiin. Se sitten mikä määrä kyseisestä ilmaisesta tuesta menisi oikeasti tuotekehitykseen ja mikä sitten herrojen optioihin ja sun muuhun menoihin niin kukaan ei valvo miten niille lopulta käy.
        Kokoomus on ollut innokas koulutuksen alasajaja, nyt se näkyy heidän omissa toimissaan. Matikka ei oikein ole hallussa, miljardi sinne tai tänne, mitäpä tuosta.
        40 000 000 000 euron laskuvirhe kokoomukselta? Ei ole. Tuo on se summa, jonka kokoomus leikkaa muilta ja tunkee kaikki rikkaiden vakuutuskuoriin piiloon. Sitä ei voi siksi mitenkään selittää

        Leikataan työttömiltä, lapsiperheiltä, koulutuksesta, vanhuksilta ja vammaisilta, sekä tietysti kuntien valtionosuuksista ja sote-menoista ja annetaan rahat rikkaiden verohelpotuksiin. Ja sitten kun on saatu aikaan talouden jumi ja taantuma, otetaan velkaa kahta enemmän. Ei ikinä kokoomuksen talousneroja hallitukseen.Ja lopuksi syytetään muita kaikesta tapahtuneesta.
        Kokoomus ei varmasti tee virhettä laskuissa. Tämän takia hälytyskellojen pitäis soida jo. Me kaikki tiedetään mistä niitä rahoja yritetään saada irti. Duunarit ja koko kansa on kohteena kun leikkauksia aletaan tekemään.
        Hienosti puettu totuus sieltä porvarien ajatushautomosta. Kikyjä odotellessa kunhan mykkäset ja kumppanit valtaan pääsee ;)
        mikä tuossa pistää silmään on se, että Mykkänen ei edes yirtä kiistää, että asia olisi näin. Ainoana selityksenä tulee, että ei ollut uusinta ennustetta... Eikös se ole asian myöntämistä?

        onko oikeistossa tehty virhe, eivätkä luonnolisesti tietenkään myönnä mitään. Oikeiston argumentti on syyttää ja syyllistää aina kaikesta muita ja näin peitellä omia virehitä ja tekemisiä. Pahimman virheen tekevät kuitenkin he jotka uskovat oikeistolaisiin, etenkin kokoomukseen ja persuihin. Kokoomuksen ja persujen pohjattomat lupaukset ovat vain keino kepoltella itselle kannatusta ja yrittää päästä hallitukseen, sen jälkeen unohtuu niin lupaukset kuin kannattajatkin. Lisäksi oikeisto ajaa pieni ja keskituloisen palkkojen sekä työolojen leikkauksia sekä paikallista sopimista ilman liittoja. Kaiken muun hyvän lisäksi heidän päästessä hallitukseen leikataan vähätuloisen ja eläkeläisten tukia ja avustuksia samalla kun suurimmat rahavirrat käännetään itselle. Nyt onkin tärkeää muistaa pieni ja keskituloisen sekä köyhän ja eläkeläisen pitää yhdessä äänestämällä huolta että kokoomus ja persut pysyvät seuraavankin hallituskauden oppositiossa.
        Talvivaara ,Kreikan vipeillä "tienataan" Kok ex-VM. Valtio painosti Fortumia tekemään nopean sijoituspäätöksen vuonna 2017 – Sipilä ja Lintilä olivat mukana kokouksessa. MINISTERI-valiokunta piti kokouksen huhtikuussa 2017, jossa painostettiin Fortumia tekemään nopeasti päätös uudesta sijoituskohteesta. Fortum osti Uniperia vuonna 2017 . Uniper-omistuksesta seurasi isot tappiot Fortumille. 11.11.2022 Talouselämä KOK VM piti valtion (Kansan) rahoista huolen ?

        Aikoinaan eräs kokoomus poliitikko väitti, että julkisessa omistuksessa olleen sähköverkon eli luonnollisen monopolin myynti käytännössä ulkomaiselle sijoitusyhtiölle ei nosta hintapainetta asiakashintoihin. Sitten eräs toinen kokoomuspoliitikko arveli, että perheellisten henkilöiden osuus jotka tienaisivat alle 2100 euroa kuukaudessa on häviävän pieni. En ole näiden kommentien jälkeen juuri kokomuksen talousosaamiseen jaksanut uskoa. Nytkin luvataan, että työveronkevennys nostaisi ostovoimaa siten, että sen työllisyysvaikutus vähintänkin kompensoisi verotulojen menetykset valtiolle. Onko tämän väitteen perusteeksi esitetty muuta kuin mutua?
        Kokoomus ollut vuosikausia päättämässä asioista, niin mikä on Suomen tilanne sen seurauksena?
        Ei se ole laskuvirhe jos tuon veran menee kavereille ja puolueen kannattajille/rahoittajille. Se vain näyttää siltä...
        Koko kokoomis on yks virhe!Kansa pitää saada uskomaan leikkauksiin. Sitä taotaan kansan päähän jatkuvasti velalla pelotellen. Valtiontaloudestakin annetaan väärää tietoa varsinkin somessa vaikka valtiontalouden on tällä hetkellä reilusti ylijäämäinen kuten #KeskuskauppakamarinJuho Romakkaniemi reilusti myönsi.Velan kauhisteleminen on vain yksi keino muokata mieliä otollisiksi sekä tuleville leikkauksille että ennen kaikkea yhteiskunnallisille muutoksille.Jostain syystä kansan mielipiteeseen vetoavat erityisesti ne, jotka haluavat leikata sekä palkkoja että sosiaaliturvaa. Siihen vetoavat EVA, EK, Suomen Yrittäjät, muut työnantajajärjestöt ja oikeistopuolueet.Mutta kansa ei ole niin tyhmää kuin leikkaajat haluavat uskotella ja jollaiseksi he haluavat sen tehdä.

        Meidän ongelmat johtuvat Häkämiehestä, Kataisesta, Sipilästä jne. , jotka ovat hävittäneet MEIDÄN omaisuuttamme: KEMIRA, SOKLI, KANTAVERKKO jne..
        Pyydä Kokoomukselta se ansiosidonnainen kaikille työttömille n.1 520e/kk. Minkä ne lupasi kuntavaalien alla EK kanssa-20. Taisi tammi-Tonni sulaa 200pv kestävään ansiosidonnaiseen. Jonka jälkeen pääse Kelan 500e/kk tuelle. Tuen saamisen ehto 9e/pv kuluihin 0e/h töitä tukea vastaan . 50e-1 000e vedätyksellä on eroa.
        kokoomuksen ajatus kahdella kympillä syö monta viikkoa,palkalla ei pidä pärjätä ,minimi toimeentuloa pitää leikata ja varakkaille antaa verohelpotuksia
        Kokoomuksen politiikka leikataan lapsiperheiden asumistukia. Jaetaan rikkaille veronkevennyksinä. Yksinkertaista ja tehokasta.
        Kokoomus on hallituksissa ollessaan ottanut ylivoimaisesti eniten velkaa ja myynyt valtion omaisuitta. Rahat on jaettu rikkaille erilaisina veroetuina ja tukina toisin kuin Marinin hallitus, joka on käyttänyt rahat suomalaisen huväksi pelastamalla yhteiskunnan kriisien aikana. Onkin ollu jo kauan odotettavissa, että kokoomuksen "talousosaaminn" osoittaituu kuplaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän ongelmat johtuvat Häkämiehestä, Kataisesta, Sipilästä jne. , jotka ovat hävittäneet MEIDÄN omaisuuttamme: KEMIRA, SOKLI, KANTAVERKKO jne..
        Pyydä Kokoomukselta se ansiosidonnainen kaikille työttömille n.1 520e/kk. Minkä ne lupasi kuntavaalien alla EK kanssa-20. Taisi tammi-Tonni sulaa 200pv kestävään ansiosidonnaiseen. Jonka jälkeen pääse Kelan 500e/kk tuelle. Tuen saamisen ehto 9e/pv kuluihin 0e/h töitä tukea vastaan . 50e-1 000e vedätyksellä on eroa.
        kokoomuksen ajatus kahdella kympillä syö monta viikkoa,palkalla ei pidä pärjätä ,minimi toimeentuloa pitää leikata ja varakkaille antaa verohelpotuksia
        Kokoomuksen politiikka leikataan lapsiperheiden asumistukia. Jaetaan rikkaille veronkevennyksinä. Yksinkertaista ja tehokasta.
        Kokoomus on hallituksissa ollessaan ottanut ylivoimaisesti eniten velkaa ja myynyt valtion omaisuitta. Rahat on jaettu rikkaille erilaisina veroetuina ja tukina toisin kuin Marinin hallitus, joka on käyttänyt rahat suomalaisen huväksi pelastamalla yhteiskunnan kriisien aikana. Onkin ollu jo kauan odotettavissa, että kokoomuksen "talousosaaminn" osoittaituu kuplaksi.

        Nyt hoidetaan seurauksia eikä syitä! Ymmärrettävää kun vaalit edessä. Taustasyyt lähtevät finanssikriisistä ja silloin finanssikriisin johdannaisongelmasta, jossa sääntely ei ollut kehittynyt. Kaadettiin Lehman&Brothers ja "pelastettiin" maailma pörssien ja pankkien kaatumisilta. Tällöin sai nykyinen Finanssivalvonta syntynsä. Finanssi ja hyödykepörssit eroavat toisistaan, sillä että kaupaa käydään hyödykkeillä ja osapuolilta edellytetään ei vain hinnan ja volyymin toimituskykyä vaan myös ajankohdan toteutumista. Sähköpörssi Nordpoolilta riskit ovat sitäkin haastavampia, sillä sen johdannaisilta futuureilta edellytetään tarkkaa toimitushetkeä. Miksi? Siksi, että sähköä ei voida varastoida!
        Finanssivalvonnalta tuskin löytyy tarvittavaa asiantuntemusta, vaikka vastuu myös hyödykepörsseistä on sysätty heille.
        EU on ollut regulaation osalta liikkeellä Emir-säännöstöllä, joka ei kata sähkön tuotannon ja jakelun riskejä. Nordpool alustallaan ja vakuuslaskennallaan sitoo satoja miljardeja vakuuksia toiminta-alueellaan joka kattaa pan-Euroopan. Ne ovat olleet näkyvästi esillä Fortumin osalta. Vakuudet eivät kata riskejä. Spekulaatiot ajavat sähkön hintoja taivaisiin. Ensisijaisesti ne kaatuvat tavallisten kuluttajien, mutta myös pkt ja palvelusektorin maksettavaksi.
        Talvi korkeapaine ja tuulettomuus, kasvava riippuvuus tuulivoimasta, Olkiluoto 3:n ongelma nostavat riskin suureksi siitä, että tuotanto ei riitä kattamaan kysyntää.
        Mpnet suomalaiset yritykset vastustavat kiivaasti kaikkea sosialismiin viittaavaa. Mikäs siinä.
        Mutta kun on kyse liiketoimintaan kuuluvista riskeistä, ne ovatkin yhtäkkiä suorastaan kommunistisia: valtion pitäisi vastata kaikesta!
        Juu ei. Jos voitot halutaan pitää yksityisinä, ei vastuut voi olla yhteisiä.
        Yritykset ei tarvitse niinkään sillä yksikään suuryritys ei maksa sähköstään 5c enempää ja FAKTA. . Saavat lisäksi kaikki verot ja kulut vähentää tuloistaan verotuksessa.
        Markkinataloudessa ei tukia tule jakaa ja on rikollista puuhastelua, mikäli niin tehdään.
        Markkinataloudessa yritysten ja kaltaisine toimijoineen velvollisuus on toimia yritysnäkökulmaisesti kohden jatkumoa, sekä siten luoda puskurirahastoa. Nyt ne ottavat toimialustalleen velkaa, mutta samalla jakavat pakosta osinkoja yli laitojen.
        Ai nyt valtion velkaantuminen ei enää haittaakaan. (Paitsi tietysti sitten, kun se velka on otettu ja tukirahat yrityksille jaettu, kuten koronatukien kanssa, joita olisi pitänyt saada vielä huomattavasti lisää.)
        Mikähän siinä on, etteivät nämä huolissaan olevat tahot tällä kertaa vannokaan markkinamekanismin nimeen ja käske kehnoa, tehotonta valtiota pitämään näppinsä erossa vaan huutavat sitä apuun? Ei nyt ole linjassa.

        Korkea sähkön hinta johtuu siitä, että sähkön myyntiä saavat harjoittaa yhtiöt, jotka eivät itse tuota sitä, vaan ostavat sitä tuottajilta. Ja sähköä voidaan myydä eri alueelle, kuin missä sitä oikeasti tuotetaan. Eli meillä on tämä täysin keinotekoinen pörssisähkösysteemi. Se ei sovi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, koska se nostaa hintoja joka puolella, vaikka sähkön tuotanto on kallista vain osassa sen piirissä olevaa aluetta ja sähköstä on pulaa vain alueellisesti. Kokoomushan tämän hienouden aikoinaan toi Suomeen. Voisi olla Aika irtautua siitä. Menkööt sähkönmyyjät konkurssiin

    • Anonyymi

      EU on yhtä kuin ryöstämään luotu HYVÄVELI järjestelmä.

    • Anonyymi

      Koettakaa ymmärtää, Jumala on luonut nokkimisjärjestyksen jossa huipulla olevat voivat ottaa niin paljon kuin haluavat.

      • Anonyymi

        Päättäjille maksetaan niin reilusti, ettei systeemi koskaan muutu.
        Kansanedustajille perustulo 1500e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päättäjille maksetaan niin reilusti, ettei systeemi koskaan muutu.
        Kansanedustajille perustulo 1500e.

        Ja ministereille 2500e . Jo alkaisi syntymään järkeviä lakeja.

      • Anonyymi

        Meidän ongelmat johtuvat Häkämiehestä, Kataisesta, Sipilästä jne. , jotka ovat hävittäneet MEIDÄN omaisuuttamme: KEMIRA, SOKLI, KANTAVERKKO jne..

    • Anonyymi

      kansalaiset maksavat yhteisvastuullisesti sähköyhtiöiden ansaisemattomat tähtitieteelliset voitot?
      Tällaiset markkinamekanismit yleistyvät välttämättömyyshyödykkeiden kanssa, kun ne yksityistetään ja siirretään pörssiin.
      Mielenkiinnolla odotan vesipörssiä, jossa Eu katsoo olevansa yksi omistaja.
      valtio maksaa sähköyhtiöille erotuksen , se menee kuitenkin veromaksajien piikkiin loppukädessä.
      Sähköyhtiöt saavat ottaa yli 15s. erotuksen omaan piikkiin.
      Koska tuotantokustannukset eivät ole nousseet Suomessa.
      Verovaroilla keinottelu alkakoon.
      Verovaroista kustannetaan omistajien voitot.
      Tuki olisi pitänyt antaa suoraan kuluttajille eikä suinkaan yhtiöille.
      Pienesti sähköä kuluttava maksaa veroina suuresti kuluttavan sähkön käytön.
      Onko mitään järkeä? Ei ole. Paitsi että köyhää (vähällä toimeen tulevaa) taas kusetetaan.
      Varmasti keksivät jonkun omavastuun kuluttajille joten jälleen kerran vähän sähköä kuluttavat eivät saa mitään. Tarkasti on seurattava nyt miten tämä menee. Näillä päätöksillä lisääntyy sähkönkulutus rikkaimmilla jotka jo nytkin kuluttavat 5 kertaa enemmän kuin köyhät. Tulee käymään niin että valtio maksaa suurimman osan näiden ökyjen sähkölaskuista ja köyhemmät maksavat täyttä hintaa saamatta euron euroa.

      • Anonyymi

        Tuleeko tästäkin kepulainen "lypsykone", firmat rahastajina? Kepun kytkökset kunnallisiin sähköpuljuihin vaikuttavat kun asioista "sovitaan", olisiko aika selvittää näitä kytkyjä?
        Kepu pettää nyt sähköyhtiöiden muodossa. Kiitos kun tämän "tiedon" paljastit. Tosin pienillä maalaiskunnilla ei ole suuria sähköyhtiöitä omistuksessa.

        Lintilä ei ole tajunnut sähkön hintakaton merkitystä vieläkään. Jostakin kumman syystä hän on keksinyt, että sähköyhtiöiden pitääkin saada kohtuuttoman suurta voittoa kohtuuttomilla hinnoilla, joten hintakaton säätämisen jälkeen valtio alkaisi jakaa niille ottamaansa velkaraaa uusina tukina.

        Nykyisten kohtuuttomien hintojen ja hintakaton välistä erotusta ei tarvitse korvata sähköyhtiöille avustuksena, koska sähkön tuotantokustannukset ovat edelleen alle 10 snt/kWh. Tuottajat saavat siis edelleen hyvää voitooa, mutta eivät enää kohtuutonta.
        Taitaa käydä samat kun kotitalousvähennyksen kanssa, ennen peltikaton teko maksoi 10000 euroa vähennyksen jälkeen 15000 euroa. Yritykset nosti hinnat 1/3 osaa, sitten sanotaan hae kotitalousvähennystä, yritys saa 5000 euroa ylimääräistä jonka sitten veronmaksajat maksaa. Sähkön hintakatto kun tulee jos maksut eivät läpinäkyviä niin sähköfirmat voi laskuttaa valtiota mitä haluaa ja taas veronmaksaja maksaa. No maksetaan herrojen seikkailut Saksanmaalla korotetuilla sähkönhinnoilla, johan Soneran seikkailut tulikin sinne suunnalle suoritettua.
        Miksi sähköyhtiöiden annetaan pyytää mitä vain ja veromaksajat maksaa sen erotuksen loppupelissä?? Ei voi ymmärtää miksi niitä sähköyhtiöitä, jotka jo muutenkin takovat voittoa, ei voida sitoa näihin talkoisiin mukaan!

        keinotekoisesti ylikorkea sähkönhinta ja molemmissa tapauksissa maksajana sama tasku, joko kuluttaja tai veronmaksaja. Kyllä on ahneus järkyttävää , ansaitsematonta ylivoittoa ja siitä pidetään väkisellä kiinni, kunhan vain sähköyhtiön johto sitten saisi tuottobonukset, muulla ei väliä.
        Valtion piikki siis olisi auki ilman ylärajaa yli 20 sentin osuudesta? Näin tekemällä tiedettäisiin vasta jälkikäteen, paljonko uutta velkaa on otettava tämän "uudistuksen" maksamiseen. Sähköyhtiöissä juhlan aika.
        verorahoilla ei tule ylläpitää sähköyhtiöiden kohtuuttomia voittoja, joita tällä hetkellä tekevät. Myös kuluttajan vastuu sähkönkäytöstä on säilytettävä ja ei tukea voida maksaa kohtuuttomasta sähkönkulutuksesta( Kattohintaiselle sähkölle joku maksimi esim 20 000 kwh/vuosi)
        Kyseiset sähköyhtiöt ovat nauttineet kaikenlaisia yritystukiaisia ynnämuita investointi tukia.
        Syy ei ole hallituksen, vaan syynä on markkinatalous, jonka periaatteen mukaan yritys saa tuotteensa myydä eniten tarjoavalle.

        Millä tavoin tämä eroaa esim. ns. "asuntosijoittamiseen" nähden?

        Siinäkin veronmaksajalta uppopumpataan asumistukirahoja muiden fikkaan.

        Suomalainen uusi "nokia" on aina jotain tällaista: demari/vihreä säätää lain ja kokoomus-kepukaverit komppaavat heti kun kavereille on tiedossa "bisnestä".

        Veronmaksajalle on varattu sietämisen ja maksamisen rooli.

        Toimitusvelvoitelaki tuottajilta määrähintaan kotimaisille markkinoille ilman valtion kompensaatiota. Kun oma sähkönkulutus on katettu 100% eikä tuontisähköä tarvita, voivat myydä lankoja ja letkuja nyöten sähköpörssiin parhaalla mahdollisella hinnalla vaikka menisi mihin maahan. Näitä markkinoilta ostavia ja oman katteensa lisääviä sähkönmyynti yhtiöitä ei tarvita
        pelureina jos eivät tuo lisäarvoa ja jos eivät taloudellisesti kestä kilpailussa.

        Eli suurkuluttajien isot laskut tasataan veronmaksajien maksettavaksi!
        Sähkön myyntiyhtiöt eivät tee suuria voittoja.
        Osa niistä on mennyt jo konkurssiin.
        Suurinta voittoa tekevät sähkön tuotanto yritykset, jotka parin centin tuotantokustannuksilla myyvät tuotantonsa pörssihinnalla jälleenmyyjille.
        Suomessa ydinvoimalat ja verovaroin jo tuetut tuulivoimayhtiöt ne suurimmat voitot kuittaavat.
        Selvitä ihmeessä mitkä tahot ovat näiden yhtiöiden takana.
        Se pörssi on vain sinne sähköä myyvien hinnankorotuspaikka ja se tulee irroittaa kuluttajahintojen muodostuksesta.
        Jos firmat eivät saa rahastaa valtiolta, niin ne myyvät sähkönsä ulkomaille saadakseen paremman hinnan ja meille tulee sähköpula.

        ei senttiäkään sähkötrokareille hyvitystä!
        heidät on velvoitettava toimittamaan sähköä 5 sentin kwh-hinnalla nyt aluksi neljän kuukauden ajan.
        yhteiskunnallinen hätätila, kansallinen turvallisuus, kansan hengissäpysyminen.
        ei senttiäkään enää.
        rikostutkinnat käyntiin sähkömyyntiyhtiöiden perustamisen syistä, ainoa syy mahtaa olla hämärtää kunnallisen sähköntuottajan vastuuta toimittaa sähköä kuluttajilleeen kohtuullisella hinnalla. kohtuullinen hinta on 5 senttiä/kwh.

        Aika fakiiri on joka saa tuon mallin toimimaan laskutuksessa.
        Kaikkien sähköä myyvien firmojen laskutusjärjestelmät menisi uusiksi.
        Tuskin saisimme toimivia järjestelmiä pystyyn alle puolen vuoden kehitystyön.
        Sitten olisi jo kesä.

        Sähkön hinta on suuri tekijä inflaation kehityksessä. Korkea sähkön hinta nostaa inflaatiota. Ei valtio voi mksaa komepensaatiota, koska se pitää edelleen hinnan korkealla ja se nostaa inflaatiota. Se tas nostaa lainojen korkoja ja kaiken kulutuksen hintatasoa, näkkileivästä ja hernesopasta lähtien.
        Viime kädessä ja loppupeleissä veronmaksajat maksavat koko lystin, jos nyt tuleekin hetkellistä helpotusta sähkön hintaan, niin valtion kustantama hinnan erotus peritään veronmaksajilta myöhemmin ja köyhemmillä se näkyy siinä, että etuuksista joudutaan leikkaamaan enemmän. Jos valtio joutuu ottamaan lisää velkaa, niin sen maksajat ovat edelleen samat.
        Täysin järjetön ehdotus. Hallitus siis ottaa kansalaisten puolesta lainaa, jonka jälkeen kansalainen maksaa huippuhintaisen sähkön ensin suoraan ja sitten veroina loput. Sähkön tuottajat saavat jatkaa 900% katteella sähkön myymistä.

        Suomi on EUn itse asettamien pakotteiden ja vihreän siirtymän vuoksi kriisissä. Hallituksen tulee valmiuslain perusteella irrottaa Suomi sähköpörssistä, kieltää sähkön vienti ja määrätä sähköyhtiön enimmäishinnaksi 20 snt kWh.

        Ellei yhtiö tähän suostu, se kansallistetaan, eli otetaan valtion haltuun.

        Tässäkin tilanteessa sähköyhtiöt saavat valtavat katteet, mutta hintakattoa voidaan laskea kunnes kriisi on ohi.
        Kannattaisiko kompensoitavan sähkön käytölle asettaa katto, jolloin kannattaisi säästää sähköä, eikä kaikki tuki valuisi rikkaille, paljon sähköä käyttäville.
        Tuki siis tulisi vain sovittavan kwh-määrän käytöstä ja ylimenevältä osalta maksettaisiin normaali pörssihinta.
        markkinatalous ei tässä asiassa toimi. Olisiko paras ratkaisu, että sähkön vähittäismyynti olisi vain yhdellä valtio-omisteisella yhtiöllä. Jokainen sähkön tuottaja voisi myydä sille omiin tuotantokustannuksiinsa perustuvalla hinnalla. Toki kohtuullisella voitolla. Mikäli kotimaan tuotanto ei riitä, niin tämä valtion yhtiö voisi ostaa puuttuvan osan markkinoilta. Tässä olisi sekin hyvä puoli, että sähkön kulutusta voi tarvittaessa säätää muuttamalla asiakkaille myytävän sähkön hintaa.

        humpuukki esitys.Valtio maksaa minkä Sähköfirmat ja tuottajat laskuttaa itselleen.Suomalaisten mokailut saa seuraa .Itseaiheutettu Sähköpula ,Kaasupula,Öljypula on tulossa.Puupula on jo mitään puuta ei Venäjältä myybä.Laivoilla tuotu kaasu maksaa 3-4 kertaa enemmän.Tuontipuu Viro,Latvia,Ruotsi hinta on rahteineen 3-5 kertainen.Varavoimaloita ei käynnistetä 4 kpl Suurin Meri Pori uusittu vähäpäästöinen2017 .Vihreitten Metsien suojelu tuulimylly humpuukki ei tuule sähköä menee sama määrä kulutukseen.Kaiken suurin Fiasko oli keksintö pörssi sähkö hinnoitellaan EU mukaan missä kulutuskin on kotitaloudet 50 prosenttia pienempi pakkasia vähän.

        nyt se vasta alkaa sähköfirmojen rahastus. Saarikkoa lypsetään oikein urakalla.

        Montako kansanedustajaa istuu energialaitosten hallituksissa, mitä järkeä tässä on. Hyvä veli verkosto pelittää, korruptio rehottaa ja sinä maksat tavalla ja toisella sitä tarvetta mitä tarvitset elääksesi. Hölmöjen hommaa ollut koko sähkön kilpailutus siitä lähtien kun se tuli. Mitäs jos alkaisitte kilpailuttamaan vettä.
        Ainut järkevä ja kansalaisille paras ratkaisu olisi maakunnallinen tai valtiollinen sähköä tuottava yhtiö, joka toimisi omakustannusperiaatteella. Eli ei voittoa tuottavana.
        Näin tulisi olla kaikkien sellaisten ihmisten perustarpeisiin liittyvät palvelut. Kuten sote-, koulutus-, energia-, vesihuolto- ym. vastaavat jokaisen tasapuolisesti tarvitsemat peruspalvelut.
        hintakatolla ja valtion korvauksella vain sähköyhtiöille annnetaan lupa kerätä kiskuri hintoja edelleen...
        Hintakatoksi 10 senttiä/kWh, eikä valtion pidä kustantaa sähköyhtiöille YHTÄÄN mitään. Me mennään paljon pahemmin metsään jos tällaista päästetään lainsäädäntöön että kustannetaan näille yhtiöille kaikki mitä vain kehtaavat riistää.

        Lintilä asialla. Sähköfirmoille lisää rahaa.

        Taitaa unohtua, että kyllä kuluttaja maksaa todellisen hinnan. Verorahat ovat kuluttajilta perittyjä. Eivät mitään
        "valtion rahaa".
        Nyt kannattaa sähkölaitosten nostaa sähkön hintaa kaikille uudet sopimukset vaikk 50 snt/kWh koska valtio maksaa velalla erotuksen!

        Tästä tulee hilpeetä seurata. Varsinkin kun alennuksen saaja ja maksaja on sama loppujen lopuksi eli veronmaksaja. Ja sitten sähköä ei tarvitse enään säästää kun se halpaa!
        Ei voi olla että kalleimman tuotettu kwh määrittää kaikkien hinnat.
        Sähkö on perus infraa ja sen on oltava kylmässä pohjolassa huomattavasti edullisempaa kuin muualla lämpimässä Euroopassa.
        Jos lähdetään yrityksille kompensoimaan on se kyllä verovarojen hukkaan heittämistä.
        Pitihän se arvata että Lintilän ehdotuksista ei hyvää seuraa.

        ei valtion ainakaan spot-hintoja tule maksaa, koska silloinhan valtio käytännössä maksaisi sähköyhtiöiden ennätystuottoja ja ennätystuottomarginaaleja samaan aikaan kun sekä valtion, että kuluttajien talous on tiukilla ja kaikesta muusta joudutaan säästämään.
        Nerokasta. Valtio = veronmaksajat maksaa siis edelleen sähköyhtiöille poskettomia hintoja sähköstä jonka tuottaminen ei ole yhtään sen kalliimpaa kuin ennenkään.

        Eli sähköyhtiöt saavat vapaasti pumpata rahaa suoraan valtiolta, eivätkä tavalliset kansalaiset edes näe enää sitä, miten paljon heidän rahojaan ryöstetään..
        Jos tämä toteutuu nousee sähkön hinta entisestään. Jatkossa voidaan raha virrat helposti tuplata kun on kaksi maksajaa. Ja lopuksihan kuluttaja maksaa sen takaisin valtiolle veroina. Sähkö yhtiöiden voittoihin pitäisi puuttua esim. Yli 10% voittoja ei sallittaisi.
        Elikkä firmat saavat rahastaa kuinka paljon tahansa elintärkeällä tuotteella. Sähköfirmat saavat luvan rahastaa siis vieläkin enemmän.
        Tuokaan ei kyllä kuulosta hyvältä että sähköyhtiöt saisivat periä ihan minkälaisen haluamansa hinnan per kWh tahansa, ja sitten valtio maksaisi yhtiölle erotuksen veroista.

        Verot tulee siten taas huomattavasti nousemaan ja velanotto näin vain lisääntyisi.

        Hintakaton pitää koskea sitä hintaa mitä yhtiö ylipäätään hinnoittelee, ei se voi mennä niin että veronmaksat maksaa jatkossa hyvin monissa eri muodoissa tämän pörssisähkökeinottelun kulut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt se vasta alkaa sähköfirmojen rahastus. Saarikkoa lypsetään oikein urakalla.

        Montako kansanedustajaa istuu energialaitosten hallituksissa, mitä järkeä tässä on. Hyvä veli verkosto pelittää, korruptio rehottaa ja sinä maksat tavalla ja toisella sitä tarvetta mitä tarvitset elääksesi. Hölmöjen hommaa ollut koko sähkön kilpailutus siitä lähtien kun se tuli. Mitäs jos alkaisitte kilpailuttamaan vettä.
        Ainut järkevä ja kansalaisille paras ratkaisu olisi maakunnallinen tai valtiollinen sähköä tuottava yhtiö, joka toimisi omakustannusperiaatteella. Eli ei voittoa tuottavana.
        Näin tulisi olla kaikkien sellaisten ihmisten perustarpeisiin liittyvät palvelut. Kuten sote-, koulutus-, energia-, vesihuolto- ym. vastaavat jokaisen tasapuolisesti tarvitsemat peruspalvelut.
        hintakatolla ja valtion korvauksella vain sähköyhtiöille annnetaan lupa kerätä kiskuri hintoja edelleen...
        Hintakatoksi 10 senttiä/kWh, eikä valtion pidä kustantaa sähköyhtiöille YHTÄÄN mitään. Me mennään paljon pahemmin metsään jos tällaista päästetään lainsäädäntöön että kustannetaan näille yhtiöille kaikki mitä vain kehtaavat riistää.

        Lintilä asialla. Sähköfirmoille lisää rahaa.

        Taitaa unohtua, että kyllä kuluttaja maksaa todellisen hinnan. Verorahat ovat kuluttajilta perittyjä. Eivät mitään
        "valtion rahaa".
        Nyt kannattaa sähkölaitosten nostaa sähkön hintaa kaikille uudet sopimukset vaikk 50 snt/kWh koska valtio maksaa velalla erotuksen!

        Tästä tulee hilpeetä seurata. Varsinkin kun alennuksen saaja ja maksaja on sama loppujen lopuksi eli veronmaksaja. Ja sitten sähköä ei tarvitse enään säästää kun se halpaa!
        Ei voi olla että kalleimman tuotettu kwh määrittää kaikkien hinnat.
        Sähkö on perus infraa ja sen on oltava kylmässä pohjolassa huomattavasti edullisempaa kuin muualla lämpimässä Euroopassa.
        Jos lähdetään yrityksille kompensoimaan on se kyllä verovarojen hukkaan heittämistä.
        Pitihän se arvata että Lintilän ehdotuksista ei hyvää seuraa.

        ei valtion ainakaan spot-hintoja tule maksaa, koska silloinhan valtio käytännössä maksaisi sähköyhtiöiden ennätystuottoja ja ennätystuottomarginaaleja samaan aikaan kun sekä valtion, että kuluttajien talous on tiukilla ja kaikesta muusta joudutaan säästämään.
        Nerokasta. Valtio = veronmaksajat maksaa siis edelleen sähköyhtiöille poskettomia hintoja sähköstä jonka tuottaminen ei ole yhtään sen kalliimpaa kuin ennenkään.

        Ei tässä ole ahneudesta kyse, vaan kysynnästä ja tarjonnasta, niistä markkinoista jotka rakentuivat kun sähkömarkkinat vapautettiin ympäri Eurooppaa 1990-luvulla. Jos tällaisia oikeiston ajamia vapaita markkinoita pitää ahneutena kannattaa se muistaa vaaliuurnilla ennen kuin äänestää oikeistoa, jonka mielestä markkinat löytävät aina tehokkaimmat ratkaisut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä ole ahneudesta kyse, vaan kysynnästä ja tarjonnasta, niistä markkinoista jotka rakentuivat kun sähkömarkkinat vapautettiin ympäri Eurooppaa 1990-luvulla. Jos tällaisia oikeiston ajamia vapaita markkinoita pitää ahneutena kannattaa se muistaa vaaliuurnilla ennen kuin äänestää oikeistoa, jonka mielestä markkinat löytävät aina tehokkaimmat ratkaisut.

        hintakatolla ja valtion korvauksella vain sähköyhtiöille annnetaan lupa kerätä kiskuri hintoja edelleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hintakatolla ja valtion korvauksella vain sähköyhtiöille annnetaan lupa kerätä kiskuri hintoja edelleen...

        Me pieneläkeläiset ja toimeentulon rajamailla elävät saamme jälleen kärsiä edustajien suosiessa ökyrikaiden etuja.
        Me jotka olemme pakoitettuna säästämäään jopa terveydemme uhalla, viimeiseen asti sähkön kulututuksesta, meille jää vain luu käteen.
        Jos omavastuuu jää noin 100€ ,niin moni on saanut kulutuksen alas 300 KW/h kuukausi tasolle, joka maksaa sähkönkulutuksessa 0,36 sntin hintana on noin 100€. siirot ja kiinteä hinta 60-70€ kuukausi. Kuitenkaan me emme hyötyisi mitään tästä valtion tukimallista.
        tuen saa riippumatta siitä, millaista roolia sähkökulut perheen tuloissa ja menoissa edustavat. Siis myös ne rikkaat, jotka eivät tukea tosiasiassa tarvitse. itse en tukea saa, kun lämmitän taloani muulla kalliilla energialla, mutta verolisäyksen kautta joudun maksamaan myös ökyrikkaiden sähköjä. Kallista öljyä, kaukolämpöä tms käyttävien kannattanee varmaankin kaivaa esille sähköpatterit ja pienentää niiden avulla lämmityskuluja, sillä valtiohan maksaa jatkossa omavastuun ylittävistä sähkökuluista suurimman osan.
        Ruokitaan korvauksilla sakkia, joka ei edes yritä säästää sähköä omilla toimillaan.
        Ja omat toimet ovat johtaneet myös kalliisiin sähkösopimuksiin, kun on leikitty markkinasähköllä ja määräaikaisilla sopimuksilla eivätkä ole seuranneet hintakehitystä.
        Vuosia kehua retostivat kuinka halpaa heidän sähkönsä oli pitkään.
        Nyt kun on kallista, niin valitus on alkanut.
        Missä on ne halvasta sähköstä säästyneet rahat ??
        Ylisuuria talojaan lämmittävät sähköllä veronmaksajien piikkiin
        Me, jotka teimme jotakin asian eteen seuraamalla sopimistilannetta ja memällä metsään puuhommin ja lämmitämme uunia tai muita tulisijoja ja samalla sähköä säästyy maksamme tuon hallituksen hyvityssysteemin mukaan täyden hinnan kuluttamastamme sähköstä.
        Ja vielä verorahoin vastuttomien ihmisten sähköt.
        Ja miksi puhutaan marras joukukuusta. Eihän nyt vielä edes ole ollut pakkasia.
        Taisi tulla poliitikoille ja ministereiile isokenkäisten puheluja vuorokauden aikana niin paljon, että hintakatto unohtui hetkessä.

        miksi ihmeessä valtion pitäisi korvata sähköä tuottavalle yritykselle pörssihinnan ja myyntihinnan välinen erotus."
        tällä tavalla meistä veronmaksajista tulee tämän "sähkösatasen" maksumiehiä verotuksemme kautta, kun ainoaksi maksumieheksi pitäisi tulla sähköfirmojen ja näiden rahojen tulla siis näistä perusteettomista ja epämoraalisista giganttisisista voitoista, joille ei ole moraalista oikeutusta.
        Eikö ole aika moraalitonta uhata, että valtio-ja kuntaomisteiset sähkön tuottajat siirtävät investointinsa muihin maihin ja myyvät sähkön pois Suomesta, jos hintoja rajoitetaan nyt poikkeustilanteessa? Olisi mielenkiintoista nähdä ketkä kuntien valtuutetut tuota toimintaa tukevat.
        Sähkön tekeminen ei ole kallistunut ja sähköllä tehdään nyt järjettömiä voittoja. Kysymys on vain siitä, annetaanko yhtiöiden rahastaa ihmiset köyhiksi. Voittojen verottaminen ei ole mikään ratkaisu, kun se ei laske hintoja. Emme voi tuhota talouttamme keski-Euroopan huonosti hoidettujen energia-asioiden takia.
        Verottaja tietää kaikkien tulot. Ei olisi kummonen rasti pilkuttaa, että sähkölasku saa olla enintään 25% nettotuloista, ja mikä menee yli, valtio korvaa myöhemmin sähköyhtiölle vaikka verohelpotuksena. Ei mitään lomakkeita ja puntarointia, pelkkä yksi ainoa tietokoneajo, ja jokaiselle olisi henkilökohtainen sähkön kattohinta siinä - ja se olisi reilua.
        Eikö ny jumankauta tästä maasta löydy ohjelmoitsijaa joka järjestelee alkoritmit verottajan kanssa kohdalleen jotta nämä vähävaraiset saisivat tämän avun.

        Olisi mielenkiintoista nähdä ketkä kuntien valtuutetut tuota toimintaa tukevat.

        Muistuu tästä mieleen se Business Finland raha jako. Toivottavasti nyt menee tarpeen eikä mielikuvien perusteella.

        Ei köyhä voi niitä maksaa vasta kuin maaliskuussa siis? "Takautuvasti". Silloinhan jostakin on revitty ensin rahaa siihen laskuun. Mistä? En ymmärrä näitä juttuja. Mitä sillä rahalla enää maaliskuussa tekee? Joutuu maksamaan korkoja ja kuluja.

        Varsinaiseen ongelmaan ei otettu kantaa, eli sähköyhtiöille annettiin avoin valtakirja jatkaa sähkön ylihinnoittelun? Osa kuluttajista saa korvauksen jälkikäteen verovaroista.

        Korruptiota pitäisi muutenkin alkaa Suomessa tutkia, näitä lobbauksia, hyvävelisysteemejä, joita ei ole nostettu tarpeeksi tikun nokkaan. Kansan pitäisi vaatia selvityksiä kaikista jotka haiskahtaa korruptiolta

        Valtion ei tule korvata hintakattoa sähköyhtiöille millään lailla.

        Muistellaanpa vaikka tuplalapsilisien maksua, sähköauton hankintatukea tai Business Finlandin toimintaa. Puhdastax tulonsiirtoa varakkaille, jotka eivät sitä tarvitse. Mutta kun järjetön ideologia puhuu, tässä on tulos.
        Nyt tarveharkintaa tähän. Varakkaat , hyvätuloiset perheet EIVÄT tarvitse avustuksia uima-altaidensa lämmitykseen. Vai, toistuuko sama kuin tuplalapsilisien kanssa.
        näinköhän homma menee.....tavallisen kansalaisen tulee säästää sähköä, jotta sähköfirmat saavat sitten myydä sähköä kovalla hinnalla muualle? Vähän sähköä käyttävä ei tule saamaan hyvitystä, törsääville, eli hyvätuloisille valtio kustantaa sähköt. Saavat siten suuren sähkönkulutuksen samaan hintaan kuin vähemmän käyttävä.

        sama jatkuu kuin sähkötuessa verotukseen..tavis duunarin tulot liian suuria kelan tukeen ja sähkölaskut vähän liian pieniä että sais verotuksessa mitään hyötyä..byrokratia kasvaa ja mikään ei muutu..tämä suorakin tuki on vähän niinku vinoilua
        Kyllä kannatti Nallen ostaa upm:n osakkeita. Ei lopu rahat sähkölaskuun. Ainii upm:hän on yks suurimmista hyötyjistä tässä energiakriisissä. Tvo ja pvo takoo pikkusen hilloa sannan lupauksilla että valtio maksaa ilmasta rahulia.

        uskomattoman tuhlailevia investointeja ja suuria johdon kertakorvausbonuksia tiedossa kun etsitään kissojen ja koirien avulla miten juuri tuon windfall vuoden tulosta raavitaan pienemmäksi.
        Pari voimalaa lisää ja valtion omistukseen 100 %:sti. Perustoimien omistuksessa pitää ottaa takapakkia. Ei yhteiskunnan perustukset saa olla markkinapirun armoilla.

        On tulorekisteri ja verottajalla tieto jokaisen kansalaisen tuloista.Enempi taitaa olla halusta kiinni tuen kohdentamisesta sitä oikeasti tarvitseville.Miljonäärit ja muut kovapalkkaiset tuskin tukea tarvitsevat...
        Taitaa tulla Business Finland -rahanhuiskinta. Rahaa kavereille ja puoluetovereille
        Suomessahan on käytössä se tulorekisteri. Nyt sitä hyödyntäen olisi helppo kohdentaa tuet niitä oikeasti tarvitseville. Vai onko kyseinen rekisteri sananhelinää ja suojatyöpaikka meritoituneille poliitikoille.
        Eli ne jotka ovat säästäneet, olleet pimeässä ja palelleet sisällä ja saaneet sähkölaskun pieneksi ovat häviäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi ihmeessä valtion pitäisi korvata sähköä tuottavalle yritykselle pörssihinnan ja myyntihinnan välinen erotus."
        tällä tavalla meistä veronmaksajista tulee tämän "sähkösatasen" maksumiehiä verotuksemme kautta, kun ainoaksi maksumieheksi pitäisi tulla sähköfirmojen ja näiden rahojen tulla siis näistä perusteettomista ja epämoraalisista giganttisisista voitoista, joille ei ole moraalista oikeutusta.
        Eikö ole aika moraalitonta uhata, että valtio-ja kuntaomisteiset sähkön tuottajat siirtävät investointinsa muihin maihin ja myyvät sähkön pois Suomesta, jos hintoja rajoitetaan nyt poikkeustilanteessa? Olisi mielenkiintoista nähdä ketkä kuntien valtuutetut tuota toimintaa tukevat.
        Sähkön tekeminen ei ole kallistunut ja sähköllä tehdään nyt järjettömiä voittoja. Kysymys on vain siitä, annetaanko yhtiöiden rahastaa ihmiset köyhiksi. Voittojen verottaminen ei ole mikään ratkaisu, kun se ei laske hintoja. Emme voi tuhota talouttamme keski-Euroopan huonosti hoidettujen energia-asioiden takia.
        Verottaja tietää kaikkien tulot. Ei olisi kummonen rasti pilkuttaa, että sähkölasku saa olla enintään 25% nettotuloista, ja mikä menee yli, valtio korvaa myöhemmin sähköyhtiölle vaikka verohelpotuksena. Ei mitään lomakkeita ja puntarointia, pelkkä yksi ainoa tietokoneajo, ja jokaiselle olisi henkilökohtainen sähkön kattohinta siinä - ja se olisi reilua.
        Eikö ny jumankauta tästä maasta löydy ohjelmoitsijaa joka järjestelee alkoritmit verottajan kanssa kohdalleen jotta nämä vähävaraiset saisivat tämän avun.

        Varsinaiseen ongelmaan ei otettu kantaa, eli sähköyhtiöille annettiin avoin valtakirja jatkaa sähkön ylihinnoittelun? Osa kuluttajista saa korvauksen jälkikäteen verovaroista.
        Muistellaanpa vaikka tuplalapsilisien maksua, sähköauton hankintatukea tai Business Finlandin toimintaa. Puhdastax tulonsiirtoa varakkaille, jotka eivät sitä tarvitse. Mutta kun järjetön ideologia puhuu, tässä on tulos.
        Nyt tarveharkintaa tähän. Varakkaat , hyvätuloiset perheet EIVÄT tarvitse avustuksia uima-altaidensa lämmitykseen. Vai, toistuuko sama kuin tuplalapsilisien kanssa.
        näinköhän homma menee.....tavallisen kansalaisen tulee säästää sähköä, jotta sähköfirmat saavat sitten myydä sähköä kovalla hinnalla muualle? Vähän sähköä käyttävä ei tule saamaan hyvitystä, törsääville, eli hyvätuloisille valtio kustantaa sähköt. Saavat siten suuren sähkönkulutuksen samaan hintaan kuin vähemmän käyttävä.
        sama jatkuu kuin sähkötuessa verotukseen..tavis duunarin tulot liian suuria kelan tukeen ja sähkölaskut vähän liian pieniä että sais verotuksessa mitään hyötyä..byrokratia kasvaa ja mikään ei muutu..tämä suorakin tuki on vähän niinku vinoilua
        Kyllä kannatti Nallen ostaa upm:n osakkeita. Ei lopu rahat sähkölaskuun. Ainii upm:hän on yks suurimmista hyötyjistä tässä energiakriisissä. Tvo ja pvo takoo pikkusen hilloa sannan lupauksilla että valtio maksaa ilmasta rahulia.
        uskomattoman tuhlailevia investointeja ja suuria johdon kertakorvausbonuksia tiedossa kun etsitään kissojen ja koirien avulla miten juuri tuon windfall vuoden tulosta raavitaan pienemmäksi.
        Pari voimalaa lisää ja valtion omistukseen 100 %:sti. Perustoimien omistuksessa pitää ottaa takapakkia. Ei yhteiskunnan perustukset saa olla markkinapirun armoilla.
        On tulorekisteri ja verottajalla tieto jokaisen kansalaisen tuloista.Enempi taitaa olla halusta kiinni tuen kohdentamisesta sitä oikeasti tarvitseville.Miljonäärit ja muut kovapalkkaiset tuskin tukea tarvitsevat...
        Taitaa tulla Business Finland -rahanhuiskinta. Rahaa kavereille ja puoluetovereille
        Suomessahan on käytössä se tulorekisteri. Nyt sitä hyödyntäen olisi helppo kohdentaa tuet niitä oikeasti tarvitseville. Vai onko kyseinen rekisteri sananhelinää ja suojatyöpaikka meritoituneille poliitikoille.
        Eli ne jotka ovat säästäneet, olleet pimeässä ja palelleet sisällä ja saaneet sähkölaskun pieneksi ovat häviäjiä.
        Lintilä jälkiviisaiden valio yksilö, kyllä me olemme jo pitkään tiedostaneet nämä haasteet, jaan kysyjän kanssa saman huolen, tämä oli jo nähtävissä viime vuonna, tiesimme näiden riskien olemassa olot, ainoa mitä tapahtui oli , että seurattiin sivusta herkällä korvalla.
        Lintilä on aina sen näköinen, kuin olisi yllätetty lasten joukosta housut kintussa. Tämän hallituksen huonoin ministeri,
        Lintilässä kiteytyy kepulainen ylimielisyys ja tyhmyys, ei jatkoon.
        Tämän hallituksen taloudellisistä menetyksistä yli 10 miljardia menee pelkästään Lintilän saamattomuuteen ja kyvyttömyyteen.
        Lintilän toimia tutkitaan varmaan joskus vielä viranomaisten toimesta. Vaikuttaa hyvin selkärangattomalta ja moraalittomalta ihmiseltä, olisiko peräti lesta?
        Sähköpörssin aikaansaama keinotekoinen sähkön hinta on otettu itsestään selvyytenä. Kun Suomessa sähkön tuotantokustannukset ovat tuskin nousseet, niin tulee kysyä
        1) Miten on onnistuttu saamaan sähkön myyntihinnat 10 - 100 kertaisiksi tuotantokustannuksiin nähden?
        2) Kenelle mitään lisäarvoa sisältämätön ja ansaitsematon myyntihinnan ja tuotantokustannusten erotus eli myyntikate todellisuudessa menee?
        Nämä kysymykset olisi pitänyt heti ensi vaiheessa selvittää ennen kuin sähkön myyjien ylisuuria ja ansaitsemattomia katteita hallitus ryhtyy erilaisin keinoin ylläpitämään ja tukemaan.
        1) Sähkön myyjät ovat kehittäneet sähkömarkkinat ja markkinahinnan määräytymisen todellisuudesta täysin irralliseksi pääosin sähkönmyyjien tarkoitusperiä palvelevaksi.
        2) Markkinahinnan ja tuotantokustannusten ero menee lähes kokonaisuudessaan sähkön myyjien ja välittäjien kassaan.
        Hallitus pyrkii kaikilla tukijärjestelyillään ylläpitämään tätä " miljoonahuijausta", kun kaikki toimenpiteet pitäisi kohdistaa sähkön myyntihinnan järkeistämiseen.
        erilaisilla tukimuodoilla ylläpitämä sähkökauppa toimii Suomessa seuraavasti:
        Sähkön tuotanto- ja siirtokustannus on keskimäärin 6 snt/kWh. Mikäli sähkön myyntihinta olisi 20 snt/kWh, niin tästä valtio ottaa 2 snt ja loput 12 snt on sähkön myyjän myyntikatetta eli 200 %.
        Kun markkinahinnat ovat moninkertaiset em. laskelman 20 snt:iin verrattuna, ovat katteet vastaavasti n x 200 %.
        Ainoa järjellinen ratkaisu on asettaa kuluttajille ja yksityistalouksille myytävälle sähkölle kohtuullinen enimmäishinta esim. 14 snt/kWh toistaiseksi eikä mitään tukia edes mietitä kenellekään - sähkön myyjien kompensaatioista puhumattakaan.
        Näin kansalainen saa sähköt kohtuuhintaan, sähkön tuottajat saavat tuotantokustannuksensa kunnon katteella, valtio sähköveronsa ja sähkön myyjä myyntikatteensa vaatimattoman(?) n. 50 %, tuetta ja kompesaatioitta.

        kuka hyötyy sähkölaskujen kompensoinneista, pienituloisempien kurjuus vain noiden puuhastelujen takia lisääntyy. Sähköyhtiöt ja suurituloisimmat keräävät tuet ja sen seurauksena pienituloisempien tukia vähennetään että saadaan rahat tukien rahoitukseen.
        Hallitus järjesti oikein sähkökulutustalkoot, vaikka piti säästää sähköä. Se, joka kuluttaa enemmän ja saa paremman palkan, hyötyy tuista sähkölaskun ollessa suuri. Demareilla ja viiskolla on jäänyt pienituloisten tukeminen vähiin. Sillä he tarvitsisivat myös tukea, pienessä palkassa vaikuttaa pienikin lisämeno esim. 20-40e sähkölaskun korotus suurin osuus ovat ylisuuret siirtomaksut kallistuneen sähkön lisäksi. Em. summa on ruokamenoista pois.

        Rikkaat hyötyy tuesta eniten,he sitä sähkökin eniten käyttävät tutkimuksen mukaan.Eivätkä varmasti tule vähentämään kulutusta,kyllä ne on köyhät kun istuu pimeäss ja kylmässä.
        Tuki olisi voitu kohdistaa oikein pienituloiselle jos olisi niin haluttu mutta ei ilmeisesti haluttu....malli olisi ollut lopulta hyvin yksinkertainen sillä veroilmoituksella jossa nyt vain tehtiin joku hyvätuloisten kotitalousvähennys malli. Veroilmoitukeksessa näkyy tulot ja hakijan kotipaikka ja sähkölaskusta olisi voinut suoraa laskea palautusprosentti jonka suuruus riippuisi hakijan tuloista. Palautusprosentti sitä suurempi mitä pienemmät tulot..... oikeisto vastustaa, tietty.

        julkaiskaa niiden sähköfirmojen nimet ja oikeiston kasvot jotka käyttävät kriisiaikaa hyväkseen rohmuamalla yhtiöille suuret voitot ja vähän päästä itselleen miljoona bonukset kuka hyötyy eniten tästä sähkön korkeasta hintatasosta. Nimet tiskiin poliitikkoja myöten.
        Kyllä verottaja tietää mitä kukin ansaitsee. Kyllä sieltä on dataa saatavissa helposti. Omavastuu määräytyisi tulojen mukaan.
        Tuo olisi varmaankin oikeudenmukaista, mutta tuen maksamista ei ole suunniteltu maksettavaksi verottajan eikä muunkaan valtion viranomaisen kautta, vaan sähköyhtiöiden toimesta kulutusladkutuksissa. Niille tulotietojen luovuttaminen ei ole mahdollista, eivätkä ne muutenkaan voi ryhtyä miksikään sosiaalivirastoksi. Ne voivat hoitaa suoraviivaisen hyvityksen tulevissa sähkölaskuissaan, ei sen enempää. Jos yksilökohtaisiin tukiin päädyttäisiin, niin maksajana pitäisi olla joku valtion viranomainen, käytännössä verovirasto tai Kela. Sieltä kansalaisen pitäisi hakea tukea ja osoittaa sähkönkulutuksensa.

        Sähkötuessa voidaan hyvin säästää kun tuki ja avustukset kohdennetaan vain pienituloisille ja eläkeläisille eli heille jotka oikeasti ovat tuen tarpeessa, ja tuki ja avustukset poistetaan kokonaan varakkailta ja suurituloisilta jotka eivät ole sähkötuen ja avustuksien todellisessa tarpeessa millään muotoa
        Annat köyhälle euron, se käyttää sen ruokaan. Annat rikkaalle euron, se heittää sen sinne raha kasaan mitä ei ikinä käytä. Tämä toiminta ei ostovoimaa lisää mutta sen köyhän euro kyllä kiertää takaisin kassaan jaettavaksi siitä taas puolet rikkaille
        varakkaat lataavat teslojaan ja lämmittävät uima-altaitaan. Ja valtio avittaa. Samalla kun normaali palkansaaja tai pienituloinen kärvistelee isojen laskujen kanssa.
        Todella rikkaat ihmiset on niitä jotka hyötyvät. Heillä on hulppeita huviloita ja talvikäyttöisiä mökkejä ja joiden sähkölaskut liikkuvat tuhansissa euroissa, ja tukea tulee roimasti. Toinen erikoinen ratkaisu on sähköyhtiöiden lisävero - yhtiöt nostavat vastaavasti hintoja ja yllätysyllätys, valtio nostaa kuluttajilta ovelalla verotempulla sähköyhtiöiden kautta lisää tuloja

        Poliisilla on käytössä päiväsakkojärjestelmä verotettaviin tuloihun perustuen. Käännetään tämä taulukko ylösalaisin ja laitetaan tuloille alaraja, johon saakka valtio vastaa esim 80% sähkölaskusta yli 12cnt/kwh takuuhinnalla. Enemmän tienaavilla tukiprosentti putoaa ja takuuhinta kohoaa kunnes tuloille asetettavan ylärajan jälkeen valtio ei tue enää sähkökuluja. Tuloiksi on laskettava ansio ja pääomatulot.
        Kansalta. Ryöstettiin ensin sähköverkko ja voimalat. Sitten kansa ryöstetään korkeilla sähkön hinnoilla. Sitten kansan rahat ryöstetään vielä korkeimmilla sähkön hinnoilla. Jolloin näennäisesti tuetaan kansaa mutta samalla maksetaan sähkön ylihinnoittelu verorahoista sähkön myyjälle
        Veikkaan Kokoomuksen jarruttavan sähköyhtiöiden osakkeenomistajien takia EU jo päätettyjä toimenpiteitä. (46) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että markkinatulojen ylärajan soveltamisesta sähköalalla saatavat ylijäämätulot siirretään sähkön loppuasiakkaille poikkeuksellisen korkeiden sähkönhintojen vaikutuksen lieventämiseksi. Ylijäämätulot olisi kohdennettava asiakkaille, mukaan lukien sekä kotitaloudet että yritykset, joihin sähkön korkeat hinnat vaikuttavat erityisen voimakkaasti. Ilman ehdotettuja toimenpiteitä vaarana on, että vain vauraammilla jäsenvaltioilla on resursseja suojella kuluttajiaan, mikä johtaisi vakaviin vääristymiin sisämarkkinoilla. EU-lokakuu-22 Sähköalalle "Solidaarisuusvero" yhdistettynä yhteisöveroon .

        Kela korvaa vain melkein tai täysin etuuksilla elävien sähkölaskuja. Etuuksien saamisen tuloraja vedetty niin alas että edelleenkin tuhannet köyhät jää ulkopuolelle. Hallitus tehnyt kyllä tämänkin mielestäni tukemaan varakkaita joiden tuloja omaisuutta ,pankkitilejä ei kukaan kysele kuten tapahtuu aina jos haet Kelasta yhtään mitään.

        Tällaisilla tuilla vain kannustetaan käyttämään sähköä vaikka pitäisi olla säästötalkoot. Kannattaisin ainoastaan Kelasta haettavaa tarveharkintaista tukea jolloin tuki menee niille ketkä sitä oikeasti tarvitsevat.
        Kyllä varmaan saamme kohta tukea rikkaitten ruokakassia. Sekin perustellaan sillä että nyt oli kiire saada päätös eikä haluttu jättää ketään ulkopuolelle. Suurituloinen saa taas enemmän kun ostavatkin kalliimpia tuotteita ja enemmän. Köyhä ei tartte ,sehän hitsi hakee leipäjonoista ihan ilmaiset pöperöt. Kyllä kaikessa pitää hyvätuloisten saada enemmän.
        Ainahan ne keksii keinon millä isotuloiset saa lisäansioita verorahoista.

        Me Kokoomuksessa pidämme järkevimpänä että kuluttajien sähkölaskut kompensoitaisiin vuotuisen tulotason mukaan: 10 tuhatta ansaitsevilta 10%, 20 tuhatta ansaitsevilta 20% ja niin edelleen aina 100 tuhatta ansaitsevilta 100%. Tämä olisi oikeudenmukaisin ratkaisu sillä me hyvätuloisethan maksamme kaikki verot Suomessa ja pidämme yhteiskunnan pyörimässä.
        myös äänioikeus pois alle miljoonan/v tienaavilta. silloin vasta demokratia ja tasa-arvo toteutuisi kunnolla... nähdään vaaleissa, taas...

        Kyllä varmaan saamme kohta tukea rikkaitten ruokakassia. Sekin perustellaan sillä että nyt oli kiire saada päätös eikä haluttu jättää ketään ulkopuolelle.

        Onko tämäkin nyt köyhien vika, kun siitä kuuluisasta "valtionvarain ämpäristä" kaadettavasta rahasateesta suurin osaa menee rikkaille, ja sittenkin vielä pitää haukkua köyhiä siitäkin?

        kunnat ja kaupungit omistavat sähköyhtiöitä ja niiden hallituksissa istuvat poliitikot ovat päättämässä
        sähkön hinnasta.
        Herää kysymys "tuen" oikeasta tarkoitusperästä, jos pienituloiset tai vähän kuluttavat nettomakselevat suurkäyttäjien halpoja sähköjä satojen miljoonien edestä.
        Sähköyhtiöiltä tulee periä takaisin heille maksetut ylihinnat korkoineen ja ohjata ne ylihintoja maksaneille sähkön käyttäjille.
        Kun sähköä kuluu suomessa 88 TWh./V. niin vaikka 0,2 €/KWh sähkön korotus tuo sähköyhtiöille 17 MD.€ lisätulot. Ennen näitä korotuksia sähköyhtiöt sai vaikka 0,07€ hinnoilla 6 MD.€ tulot.
        jossain on suuri puhallus!

        Ei voi olla mitään alarajaa. Se on syrjimistä, joka kohdistuu eniten vähävaraisiin. Yläraja sen sijaan on asiaa. Ei tueta ökyileviä sähkönkuluttajia. Tuen suuruus perustukoon tuloihin. Tiedon saanee verottajalta.
        Mitään tukia tai kompensaatioita ei tarvitsisi pohtia eikä maksaa, jos kuluttajille ja yksityistalouksille toimitettavan sähkön hinnalle määrättäisiin yksinkertaisesti kohtuullinen hintakatto (esim. 12 snt/kWh) sähkömarkkinalain perusteella ja aluksi 1,5 vuodeksi vuoden 2023 alusta lukien.
        Kyseisellä hinnalla valtion sähköverotulot kuluttajilta yli kaksinkertaistuvat, sähkön tuottajat saavat tuotantokustannuksensa hyvällä katteella ja sähkön myyjät
        ja välittäjät myynti- ja välityskatteensa, tosin alentuneen, vaatimattoman (?) n. 100 %.
        Minkäänlaisia sähkönhintatukia, perusteettomien ja ylisuurien sähkönmyyjien voittojen kompensaatioista puhumattakaan, ei ole mitään järkiperäistä syytä edes harkita, kun ongelman juurisyy on poistettu

        kotimaista varavoimaa ei pidetty tarpeellisena, kun halpaa sähköä sai Venäjältä. Fortum käytti kaikki rahansa Venäjän ja Saksan energiahuoltoon sen sijaan, että olisi investoinut Suomeen. Suomesta ei katsottu saatavan riittäviä tuottoja. Tämä kaikki meni valtion energiapolitiikan mukaisesti.
        No nyt ainaki saadaan tuottoa kun kustannukset nousseet 10% ja myyntihinta 1000%. Pelkkää ryöstää tuo sähköpörssi ja hyvä esimerkki markkinataloudesta. Toivottavasti ei leviä vesilaitoksiin.

        ALV-menoista osa menee EU-jäsenmaksuihin. Mitä isompi ALV, sitä isompi EU-jäsenmaksu. Korkean arvonlisäverotuksen takia Suomi on EU:n nettomaksajia.
        Vai sitä mieltä on Lintilä!? Vasemmistoliitin Saramo sanoi uutisissa eilen,että he olivat jo kesästä lähtien pyytäneet useaan otteeseen aloittamaan valmistelun,kun silloin oli jo tiedossa,että sähkön hinta nousee.
        Vaatiiko Lintilä todellakin kädestäpitämistä koko ajan? Mitä Suomi tekee ministerillä, joka ei hoida vastuualuettaan vaan odottaa päivä toisensa perään vain ohjeita muilta?

        Kun tukeen asetetaan vielä sopiva omavastuu niin tukea saavat ainoastaan varakkaat sähkölämmitteisessä ok-talossa asuvat ja/tai sähköautoa lataavat.
        Miksi valtion pitäisi maksaa esim. sähköautoilijoiden marras-joulukuun sähkölaskut, kun ei se muidenkaan liikkumislaskuja maksa?

        Valmistelussa ei myöhästytty”
        Lintilä myöhästyi, koska ei halunnut köyhiä tukea. Lintilä myöhästyi, koska sähkölaskut ovat jo kasvaneet rajusti. Eli Lintilä, vastuuministeri, myöhästyi.

        Lintilä

        "– Mielestäni omavastuun on oltava siinä mukana"
        "Omavastuu" tarkoittaa, että köyhät kärsivät suhteessa enemmän. Sellainen on "omavastuu". Mahtavaa uuskieltä millä yritetään kääntää negatiivinen asia positiviiseksi. Ihmiset itse ottavat vastuuta, omavastuuta. Mutta eipä sitä valtaa ja vastuuta ole kellään muilla kuin ahneilla yritysten johdoilla tästä tilanteesta.

        Tavallinen esimerkki tavallisesta kuluttajasta, jotta olisi helpompi ymmärtää missä kipupiste on. Tavallinen kerrostaloasunto, kulutus on noin 300 kwh/kk.
        Syyskuussa hinta oli 7 snt eli 21 euroa.
        Lokakuussa hinta oli 34 snt eli 116 euroa.
        Tammikuussa hinta on 49 snt eli 147 euroa.
        Se tavallinen matalapalkka-aloilla työssä käyvä/pieneläkeläinen on rakentanut elämänsä tuon 21 euron mukaan. Nyt sekä ruoka, polttoaineet että sähkö ovat kallistuneet merkittävästi. Sillä tavallisella työssä käyvällä/pieneläkeläisellä ei ole ylimääräistä rahaa 125 euroa kuukaudessa. Sen pitää se jostain nipistää. Vaihtoehdot ovat syöminen, lääkkeet, terveydenhuolto. Juuri muusta ei voi nipistää, koska ne muut osa-alueet ovat jo karsitut (esim. lasten harrastukset).
        Kaikki vuokralla asuvat eivät saa asumistukea, kaikilla ei ole sähkölämmitystä ja silti on tiukkaa.
        Tuntuu, että faktat ovat hukassa ministeriössä ja ulos tulee esityksiä, jotta näyttää siltä, että jotain tehdään. Lintilä puhuu 50% ja omavastuusta. Lokakuun hinnan mukaan se tekee 8 euroa, jos omavastuu on vaikkapa satasen (tuskin tulee olemaan pienempi) ja se otetaan ensin päältä pois.
        Järkyttävän naurettavaa näpertämistä kriisissä olevien ihmisten kustannuksella,

        Pienituloiselle korvauksilla olisi merkitys, isotuloiselle sähkön hinnalla ei ole mitään merkitystä.

        Lintilän selityksestä voi päätellä, että tuesta on tulossa puoluepoliittinen hyrrä, jossa maksajaksi jää tuen tarvitsija. Ensimmäiseksi kuluttajalta otetaan omavastuuosuus, joka vähennetään mahdollisesti maksettavasta tuesta etukäteen. Kun mitään maksua ei kuluttajan kukkaroon ole tullut, joutuu kuluttaja kaivamaan kuvettaan, jotta pääsee edes tekemään tukihakemusta. Tietysti on tehtävä hakemus kolmena kappaleena ja toimitettava se valtion virastoon, määräajassa ja viraston virallisena aukioloaikana, ai niin virallista aukioloaikaa ei enää ole olemassa, sen on juuri eduskunta päättänyt. Jos kuluttaja saa käsiinsä jonkun botti chatin, niin robotti ilmoittaa, että kuluttajan hakemus on ylittänyt asetetun kattohinnan, joten uusi hakemus on tehtävä välittömästi.

        Keskusta jakaa tukia erityisesti niille, jotka eivät sitä tarvitse. Ne jätetään ilman, joille tuki olisi elintärkeä.
        Jo kolmas päätös sähkön hinnoista, ja jälleen jäämme nuolemaan näppejä. Syy siihen on, että käytämme äärettömän vähän sähköä, ja vielä olemme säästäneet kolmanneksen viime vuodesta. Tulot ovat sen verran korkeat, että Kelan myöntämää tukea ei saa, mutta sen verran matalat, että lisävähennystä ei verotuksesta saa, koska negatiivista verotusta ei ole. Tämän kolmannen kohdalla taas omavastuu 100 €/kk merkitsee sitä, että maneja ei näy laskuhyvityksessä.
        Viranomaiset tietävät eri talouksissa asuvien tulot, henkilömäärän, asumistavan ja sähkönkulutushistorian. Näitä tiedostoja yhdessä käytettäessä viranomaisella olisi kattava käsitys tuen tarpeesta. Tuen pitäisi olla negatiivisesti progressiivinen, pienestä kulutuksesta suurempi tuki, ylärajan jälkeen pörssihinta. Sähkölämmitteissä omakoti- tai rivitalossa tuetun sähkönkulutuksen yläraja talvikuukausina (marras- maaliskuu) voisi olla 1500 KWh/kk/asukas.

        Taas Lintilä jakaa rahaa avokätisesti, kuten kävi koronankin aikaan.
        Eli tukea saa ne jotka ei sitä tarvitse ja joilla on jo muutenkin paljon rahaa maksaa maksunsa.
        keskiverto keskustaa äänestävä, tässä keississä ja tälläkin kertaa korjaa potin näissä arpajaisissa, ei lintilä muuten niin tohkeissaan asian mannekiinina esiintyisi.Ja eikös joulurahat korotetuissa lapsilisissä jo jaettu vähän niinkuin elinkustannusapuna.Ja kottikärryillä lisää.

        Miten näin yksinkertaisen, 5 minuutin miettimisen vaativan asian ratkaiseminen voi olla näin vaikeaa?" Kun kuulee fraasin "se on hyvin, hyvin vaikeaa" poliitikolta tai yritysjohtajalta, niin se pitää lukea "se on hyvin, hyvin vastenmielestä meidän piirille".
        Suuret sähkölaitokset ovat valtion tai kaupunkien omistamia. Ne tulouttavat vuosittain suuria osinkoja, joita valtuustoissa jakavat samat poliitikot tai ainakin samat puolueet, jotka nyt puhuvat korkeista sähkön hinnoista. Kuvaan kuuluu, että tästä yhteydestä ei puhuta. Kun valtio (veronmaksajat) nyt kuittaa hinnan erotuksen, osinkoja jaetaan edelleen eikä kaupungeissa tarvitse tehdä säästöjä tai nostaa veroja. Kaiken päälle saadaan vielä uusi vero. Windfall- vero tulee vuonna 24 kattamaan tätä kompensaatiota ja se jäänee pysyväksi. Yhtiöt tulevat sen keräämään myöhemmin asiakkailtaan. Se siitä "velvoittamisesta"

        Taas hieno kädenojennus hyvätulosille. Ensin tupla lapsilisät mussukoiden rahastoja/osaketilejä lihottamaan, kun eihän niille tuille ollut oikeaa tarvetta.
        Nyt sitten maksatetaan ylisuuren kulutuksen sähkölaskutkin valtiolla=veronmaksajilla.
        Keinot kohdentamiseen olemassa, kunhan vaan toteuttamiseen löytyy halua.
        Toivottavasti saataisiin se hintakatto, jälkikäteen hyvitys kuulostaa yhtä puusilmäiseltä ratkaisulta kuin 10% alv. Tilanne on päällä ja sähkölämmittäjät sekä pienituloiset ovat todellisissa ongelmissa nyt eikä ensi kesänä. Kelankin maksuissa on kuulemma juuri valtakunnallista ongelmaa, miten tehdään kun sähkötukihakemukset lisätään yhtälöön ja ruuhkauttavat jo valmiiksi kankean järjestelmän?

        Älyvapauden ja kriittisen ajattelun puutoksen huippu. Sen sijaan että oltaisiin reguloitu sähköyhtiöiden marginaaleja edes seuraavan vuoden ajan, päätettiinkin sitten kustantaa sähköyhtiöille muhevat tilikaudet.
        nyt lähetetään sähköyhtiöille viesti että he voivat ahneen vastuuttomasti vaatia mitä summia hyvänsä sähkösta ja kuluttajat ja veronmaksajat tottelevat pakosta, ja vieläpä ensin itse tuettuaan sähköyhtiöitä rahallisesti alkuvuodesta kun niillä oli vaikeaa. Toivottavasti tämä ei jää tähän vaan noin yhteiskunnallisesti vastuuttomasta käytöksestä tulee edes jotain seurauksia.

        sähkö yhtiöt saavat valtiolta sähköstä (osan kuluttajilta) pyytämänsä hinnan.
        Suuren osan sähköyhtiöistä omistaa kunnat ja kaupungit, joiden asioista sähköyhtiöiden hallituksissa päättävät
        poliitikot. Yhtiöt tulevat tekemään suuren tuloksen, heidän tuottaessaan sähköä Suomessa tuotantokustannuksien olessa lähes aiempien vuosien tasolla eli 1-3 c / kWh.

        Luulisi, että viranomaiset tutkisivat oikeudellisesti, onko yhtiöillä oikeus laskuttaa näitä kaikkien yksimielisesti
        järjettöminä pitämiä hintoja, yhtiöiden käyttäessä sähkön hinnoittelussaan rikki mennyttä hintamekanismiä.
        Onko esimerkiksi kysymyksessä määräävän markkina aseman väärinkäyttö ? Mitä tarkoittaa : ”laki takaa kuluttajille kohtuu hintaisen sähkön ?
        Kaikki valtion erilaiset tukitoimet, joita ei em. kattohintaan tarvita, ohjautuvat vain sähkön myyjille ja välittäjille ja takaavat näiden ansaitsemattomat ja ylisuuret myyntikatteet.

        ei taaskaan ajatella niitä, joilla sähkön hinnan nousu tuntuu kaikista eniten. Eli esim. opiskelijoita (kaksoseni) tai mm. itseäni, velkajärtelyssä olijaa. Sähkölaskun kymmenkertaiseksi tuleminen (itselläni) vaikuttaa todellakin pieniin tuloihin. 600€ nettotuloista lähteekin 200€/kk vrt 20€/kk.
        Kelastahan en siis saa senttiäkään. Opiskelevilla lapsillani sähkön hinta on jo moninkertaistunut .
        Tässä taas nähdään tulonsiirto hyvin toimeentuleville, köyhät ei saa mitään. Luulisi edes vasemmiston älähtävän, alle 100€:a on merkitystä pienituloiselle, ei hyvin toimeentuleville. Hallitus on ulkona kuin lumiukko esim. eläkeläis ja työttömien toimeentulosta.

        Meillä on pitkälista pieleen menneistä päätöksistä, liittyen tuotantoon, yhtiöiden
        myymiseen ja ostamiseen, perusinfrasta luopumiseen, perushyödykkeen tuottamisesta kuluttajille vuosien varrelta jne.

        Jatkossa asioita hoitamaan pitää valinta pätevin, meillä ei ole varaa jatkossa erään epäonnistua vastaavissa asioissa, nyt tuntuu
        että kaikki päätökset tehdään myöhässä ja ” hatusta vetämällä”
        se joka surutta kulutti/kuluttaa sähköä marras-joulukuussa tulee saamaan tukea kun samalla se, joka osallistui sähkönsäöstötalkoisiin joutuu nuolemaan näppejään?

        Jälleen kerran yksi epäsuora 400 miljoonan euron lisätuki yrityksille. Raha kierrätetään vaan kuluttajien kautta ja näyttää että ”pelastetaan” kuluttajia. Todellisuudessa kuluttajat maksaa sähköstä tuotantokustannuksiin nähden aivan tolkutonta ylihintaa.
        Suomessa on rahastavia välikäsiä useita. Siirtomaksutkin on nostettu pilviin jo ennen tätä kriisiä.

        Sähkö on nopea miljonäärikone. Fitmojen pomotkin saa satoja tuhansia tulospalkkiota; kahdessa vuodessa miljonäärikksi. Voisi tehdä tosi-TV-sarjan.
        tässä käytännössä tuetaan niitäkin varakkaita henkilöitä, joilla on edullinen määräaikainen sopimus, mutta sähkönkulutus on korkea vaikkapa ulkoporealtaan käytön ja suuren asunnon takia, joilla ei ole mitään tarvetta tuelle tai motivaatiota sähkön säästämiseksi. Sen sijaan jätetään ilman tukea monet korkeammasta sähkölaskusta kärsivät heikkotuloiset ja yksin asuvat eläkekäiset ja opiskelijat, joilla sadan euron omavastuu ei ylity, kun sähköäkin on pyritty kaikin keinoin säästämään.
        Miksei maksajiksi määrätä sähköfirmoja.
        Noiden voitoilla helppo auttaa omaa kansaa.
        Käytännössä valtion rahaa siirtyy kuluttajien korkeiden laskujen tukemisen kautta sähköyhtiöille. Yritykset ovat nyt siis ahnaasti valtion ja veronmaksajien kimpussa. Tämä ei ole enää klassista kapitalismia. Kohta tulemme näkemään kuinka sähköyhtiöiden johtoa palkitaan muhkeilla bonuksilla.

        vielä joku aika sitten sähköyhtiöt myvät samoilla menetelmillä tekemäänsä sähköä 4 senttiä kWh ja takoivat voittoa. Liekö myttyyn mennyt Uniper valtaus nyt suomalaisten kukkarolla jotta pelastetaan maa poliitikkojen ja heidän kavereiden toilailuilta.
        On nämä keinotekoiset kriisit vaan uskomattomia. Sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan, mutta hinta on pilvissä. Kyllä tietyt tahot tienaavat nyt kansalaisten kärsimyksellä pitkän pennin.
        olisiko vain ollut helpompaa, nopeampaa, edullisempaa, oikeudenmukaisempaa ja ilman mahdollisisia negatiivisia sivuvaikutuksia hoitaa homma Kelan kautta. Kyseiset kotitaloudet olisivat hakeneet tarvittaessa Kelasta rahat. Nyt päätetty hyödyttää tarpeettomasta hyvin toimeentulevia.

        Sähkön korvauksista hyötyvät varakkaat kotitaloudet, isoine asuntoineen, sähköauton omistavat ja uima altaiden lämmittäjät ym. sähköä voivat nyt käyttää säästämättä. Pienissä asunnoissa asuvat pienipalkkaiset ja pientä eläkettä saavat ja sähköä säästävät häviävät.
        Kelalla ei ole työkaluja sähköavustukseen. Edes hyvin pienituloiset ei saa mitään tukia Kelan kautta. Täytyy ensin hakea perustoimeentuloa, mutta sitä ei saa edes väliaikaiseen lyhytkestoiseen kriisiin.

        Sähköyhtiöt eivät ole joutuneet tekemään mitään muuta kuin nostamaan hintoja, koska kulutus pienenee, niin nostopainetta on, useat yhtiöt tekevät nyt satumaisia voittoja.
        sähkö on perushyödyke, sen tuotanto ja jakelu tulisi olla yhteiskunnan omistuksessa.
        Ja miten kelasta hoidettaisiin tuollaiset asiat? Toimeentulossa sanotaan ensin, että myy talosi. Talo, jolla sähkölämmityksen takia ei ole tällä hetkellä arvoa ollenkaan. Ja mitään ei pysty tekemään kun kaikki rahat menevät sähkölaskuihin.

        Jos ihmiset pitävät liian alhaista lämpötilaa asunnossa koska rahat ei riitä sähkölaskun niin siinä on vaarassa koko rivitalon piloille meneminen.

        Jos jollain asukkaalla ei ole varaa tehdä sähkösopimusta tai sähköt katkaistu, niin vesiputket jäätyy ja tulee mittavat vesivahingot koko taloon.
        Tämä katastrofi ei lopu tähän talveen, sillä kun nyt sellaisten huoneiden, joita ei välttämättä tarvita, lämpötiloja pudotellaan alas, niin homevauriot ovat siitä seurauksena.

        Asun vanhassa omakotitalossa.
        Elän kynttilänvalossa.
        Lämmitän pientä kaminaa puilla.
        Olen kansaneläkkeellä.
        Tehnyt töitä koko ikäni, kahtakin työtä samalla.
        Pidän ruokani kuistilla, se on jääkaappini siis
        JÄÄ kaappi.
        Ruokaan ei ole rahaa kuin 7 € viikossa sis kaiken.
        Sähkölaskuni ollut talvella ennen 90 €
        Sähkölasku nyt 417 €
        En kuulu rikkaiden sähkötukien piiriin.
        Lääkkeet lopetin kun ei rahaa.
        Lääkäriin ei varaa.
        Vasen nilkka mätii tulehduksesta. Saippualääke.
        Sanomalehteen ei varaa.
        Tähän viestiin lainaksi kännykkä.
        Sisälämpötila 15 astetta.

    • Anonyymi

      "Oikeistoa" syytellään, vaikka vasurihallitus on kieltäytynyt säätämästä 2.5 kuukautta sitten annetun, velvoittavan EU-asetuksen mukaista lakia Suomeen. Asetuksen, joka on rajoittanut sähkön hinnan kuluttajille käytännössä noin 20 c/kWh (18 c/kWh alv) jo joulukuun alusta lähtien. Ja tuo on siis se maksimi, monet EU-maat ovat jo säätäneet alhaisempia hintakattoja. EU-lakeja rikkova Suomen vasurihallitus palaa asiaan sitten joskus keväällä, jos palaa.

      • Anonyymi

        Tuki suosii niitä kuluttajia, joiden sähkölaskut ovat isommasta päästä, koska 100 euron omavastuu leikkaa kaikkein pienimmät kulutukset pois, ja yläraja leikkaa kaikista suurimpien sähkölaskujen maksajat pois, Vehviläinen kertoo.
        Tutkijan mukaan tuesta euromääräisesti eniten hyötyvät henkilöt ovat hyvätuloisia eli yli 70 000 euroa vuodessa tienaavia asuntokuntia.
        –Määrällisesti eniten tukea saavat hyvätuloiset asuntokunnat. Myös rahamäärällä mitattuna tuesta hyötyvät kaikkein eniten hyvätuloiset, Vehviläinen sanoo.
        Aalto-yliopiston tutkijan mukaan euromääräisesti laskettuna yli puolet hallituksen päättämästä sähkötuesta kohdentuu yli 70 000 euroa tienaaville asuntokunnille eli hyvätuloisimmalle neljännekselle suomalaisista.
        –Kaikista pienituloisimmalle kymmenykselle tukea menee vähiten. Sen jälkeen tukisummat kasvavat tasaisesti tulojen kasvaessa, ja kaikista suurituloisimman kymmenyksen kohdalla tuki nytkähtää vielä hieman ylös, Vehviläinen sanoo.
        Tiedot perustuvat Datahuoneen analyysiin. Datahuone toimii VATT:n alaisena yksikkönä yhteistyössä Helsinki GSE:n ja VATT:n taloustutkijoiden ja Tilastokeskuksen kanssa."
        Marin jakoi Saarikon ja Lintilän joululahjoja suomalaisille. Keskiluokalle pieniä paketteja, suurituloisille isoja paketteja ja matalatuloiset palkansaajat ja eläkeläiset jäivät ilman.
        https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/3c217f66-8a12-4674-87df-7512ec4b71f1
        Pukki suosii tuhlareita
        Koitit säästää sähköä kerrostalossa, ja tässä on palkka, pienestä sähkönkulutuksesta rangaistaan 5 kertainen sähkön hinta vuokran korotus taloyhtiön nousseiden sähkökulujen takia, eikä Marinilta ja Saarikolta MITÄÄN tukea 100e/kk omavastuun takia herunut, menivät isotuloisille sähkötuhlareille. Arvovalinta tämäkin.
        Onpa läpinäkyvä Uniper-tappioiden ja OL33:n 11 mrd€ rakennushinnan maksatus käynnissä, sähköyhtiöt saaneet nostaa hintoja rajattomasti ja saavat kaikki Uniper/OL3-tappiot kuitattua ja vielä jää voittoakin.
        Omakotiasujat pidetään tyytyväisenä kun hyvitetään lähes kaikki laskut. Niille ei anneta mitään joita ei tarvitse mielistellä eli matalatuloiset kerrostaloasujat eli Suomen palkansaaja/eläkeläisköyhällistö.Hyväosaisille jaetaan myös lapsenteosta lisäbonus koska ruuan hinta noussut.
        oikea tasapuolinen tapa tukea olisi ollut sähkön hintakatto. Porrastettu eli sellainen jossa tiettyyn kWh määrään asti esim. 2
        000 kWh 10 snt/kWh ja sen ylittävältä osin 15 snt/kWh ja suuremmassa kulutuksessa 20 snt/kWh kannustaisi myös sähkön säästämiseen. No suurin osa ministereistähän asuu suurissa omakotitaloissa mm. Lintilä, joten omaan pesään ensin, kuten myös näiden tuplalapsilisien kanssa, joita niitäkin saavat monen ministerin taloudet esim. yli 20 000 e/kk tienaava Saarikon perhe. Aiemmin jaettujen Business Finland, Ely ja Taike -tukien tapaan myös sähkötuet valuvat pääosin suurituloisten taskuihin.
        sähkötuki valu nyt myös paljon kuluttaville halvan sähkön talouksille, esim. sellaisille joilla on 5 snt/kWh määräaikainen sopimus? Sähkön hintakatto taas olisi rajannut tuet vain hintakattoa korkempaa sähkön hintaa maksaville. Hallituksessa ilmeisesti liikaa estrogeenia kun Lintilän ja porvarivirkamiesten vedätykset menee jatkuvasti läpi.
        Lintilä vie ja Sanna vikisee, se on jo pidempään huomattu. Onko Kepu päähallituspuolue ja SDP apupuolue?
        Hallituksen sähkötyöryhmän kokouksista ei ole ministeriössä yhtäkään julkista asiakirjaa
        https://www.verkkouutiset.fi/a/hallituksen-sahkotyoryhman-kokouksista-ei-ole-ministeriossa-yhtakaan-julkista-asiakirjaa/
        "Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kokouksista ei ole mitään luovutettavaa materiaalia.Sama kuin koronatoimien pohjana olevien päätösten kanssa, mitään laskelmia tai faktoja ei löydy, eli päätökset on parsittu hätäisesti kasaan ulkoisen poliittisen paineen takia

    • Anonyymi

      Aiemmin jaettujen Business Finland, Ely ja Taike -tukien tapaan myös sähkötuet valuvat pääosin suurituloisten taskuihin.

      • Anonyymi

        Tässä taas nähdään tulonsiirto hyvin toimeentuleville, köyhät ei saa mitään.

    • Anonyymi

      Kepun osalta tilanne on katastrofaalinen. Lukemat kertovat, että puheenjohtaja Saarikko on menettänyt täysin poliittisen uskottavuutensa ja kukonpoika-Kurvinenkin on matkalla kohti poliittista auringonlaskua. Heihin kahteen kiteytyy kepun alle 10 prosentin gallupkannatus. Jos joku kepua äänestää, niin olkaa kepulaiset tyytyväisiä, että heistä kahdesta huolimatta.

      • Anonyymi

        työllisyystilanne on historiallisen hyvä 74.3 prosenttia.

        Sellaisia työllisyyslukuja saadaan hakea vuosikymmenten takaa kun Kokoomus oli ollut vuosikymmeniä oppositiossa.

        Ja tämä huima työllisyystilanne onnistui ilman isompaa työttömien kepittämistä, aivan mahtava suoritus kansanrintamahallitukselta!

        Yhtä löyhäkätistä valtiovarainministeriä ei Suomen historia tunne kuin velkaministeri Saarikko. Ja jo etukäteen ennen kevään vaaleja puistattaa ajatus siitä, miten hän taas tulee puhumaan hänelle tyypillisellä ärsyttävääkin ärsyttävämmällä teennäiseltä nuotillaan. Siksipä epäonnistuneelle velkaministerille huono arvosana on täysin aiheellisesti paikallaan.

        Jos nykyinen oppositio olisi hallinnut tämän vaikean kauden Suomi olisi tosi lirissä. Kerjäläislaumat kulkisivat nälissään ympäri maata kerjäten ruokaa ja majoitusta. Orpo kliimaksin partaalla leikkaisi suorittavan portaan tuloja. Lomat tultaisiin Orpon sangen epätodennäköisen kauden aikana muuttamaan amerikkalaistyylisiksi "maksa ja säästä ite" lomiksi. Armeija ja varsinkin poliisivoimat suunnattaisiin lähes pelkästään kansannousun torjuntaan koska jossain vaiheessa erittäin todennäköisesti kansa nousisi oikeistodiktatuuria vastaan.

    • Anonyymi

      Lintilän mukaan on mahdotonta luoda sähkötukea, jota maksettaisiin tulojen perusteella.
      Lintilälle antaisi arvosanaksi 4.
      Ei saanut sähkönsiirron valuvikoja kuntoon.
      Jakeli koronatuet miten sattui.
      Ei osannut toimia sähkönhinnan kurissa pitämisessä, ei oikeudenmukaisessa tukijärjestelmässä.
      Antoi rukkaset kun kaksi vuotta sitten tarjottiin kahta isoa, tehokasta toimivaa hiilivoimalaitosta reserviksi ainakin siihen asti että Olkiluoto 3 toimisi. Kun antoi rukkaset, purettiin toimivat laitokset maan tasalle,
      Lintilä myös esitti muutama viikko sitten polttoöljylle 30 % jakeluvelvoitteen.
      Miksi Lintilä antaisi tehtäväksi selvityksiä, koska suomalaisilla on määräaikaiset ja kiinteähintaiset sähkösopimukset. Näinhän Lintilä kertoi sähkökriisin alettua. Hän vain unohti, että ne eivät ole ikuisia. Vaihtoehtona ei ollut tehdä uutta kohtuuhintaista sopimusta.
      Lintilä on tyrinyt tässäkin.
      Toimittajatkin voisivat selvittää todellisen syyn, miksi kukaan ei halua muutoksia nykyiseen sähkön hinnoitteluun pörssissä. Selitys sähköpulasta ja käytön lisääntymisestä ei riitä syyksi.
      syytetään Sanna Marinia valehtelijaksi, vaikka hän luottaa TEM vastuuministeri Lintilän sanaan. Lintilä väittää että tukivalmisteluja on tehty koko syksy, ja nyt kävi ilmi että hän antoi määräyksen vasta joulukuun puolivälissä. Miten ihmeessä tämäkin muka on Marinin syytä? Eikö hän saisi luottaa vastuuministereihinsä vaan pitäisi sotkeutua rikkomaan Lintilän "työrauhaa"?
      Olemme ministeriössä pitkään tehneet valmistelutyötä, muttemme ole tehneet sitä julkisuudessa, koska olemme hakeneet työrauhaa, Lintilä sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa"
      Lintilä on onnistunut hyvin valmistelutyössä ja työrauhassa koska kukaan ei tiedä niistä mitään. Näin "onnistunut" julkisuuden välttely tulisi ilman muuta palkita.
      Totta kai niillä on ollut aineisto, mistä tiedon keruu ja koostaminen on noin nopealla aikataululla onnistunut.
      Mitä ne muuten olisivat tehneet työkseen päivät pitkät.
      Hassua kinastella jostain tiedonkeruuta vaativasta työstä muka äkkiä onnistuneesti parissa viikossa tehtynä.
      Poliittista typeryyttä on näköjään montaa lajia.
      Lintilä on onnistunut hyvin valmistelutyössä ja työrauhassa koska kukaan ei tiedä niistä mitään. Näin "onnistunut" julkisuuden välttely tulisi ilman muuta palkita.
      Lintilällä on valitettavasti ollut toimissaan erityistä nihkeyttä, vasta pakon edessä ryhtyy toimiin, viivyttelee ja antaa kaikenlaisia selityksiä. on käsittämätöntä ettei saanut siirtomaksuissa mitään aikaan vaikka niin väitti. hintakattoa on vastustanut koko ajan ja antanut selityksiä. nyt kun vihdoin on päästy toimenpiteisiin ja niiden uhkaan, niin sähköyhtiöt ovat itse toimenpiteitten pelossa alentaneet hiukan hintaa.
      ministeri Lintilä on tarkoituksella jarrutellut asian suhteen. On ollut koko syksyn tunne, että hänellä on oma lehmä ojassa miksi jarruttelee. Kepu todennäköisesti on koko syksyn yrittänyt kampittaa muun hallituksen työskentelyä.
      Lintilä jakoi avokätisesti rahaa yrityksille alussa ja tuntui että rahaa kyllä löytyy, mutta kun kansalaisille olis pitänyt tukea löytyä, niin rahat olikin yllättäen loppu. Sellainen ministeri meillä on energia-alalla.
      Merkit oli jo ilmassa, kun Lintilä valmisteli sähkön siirtohintoihin rajoituksia, mitään ei saanut aikaan tai tuet meni ulkomaisille pörssiyhtiöille.
      ” Sähkönsiirtoyhtiöt saavat satojen miljoonien alennuksen: Carunan ja muiden yhtiöiden mukaan asiakkaiden laskut eivät pienene.”
      ministerit antavat tarkoituksellisesti väärää tietoa kansalaisille, pestäkseen käsiään omista virheistään ja välinpitämättömyydestä.
      Nyt rykäistiin tukimalli viikossa joka tulee kalliiksi eikä edes kohdistu heihin jotka oikeasti tukea tarvitsevat.

      • Anonyymi

        Saarikko-Lintilä ovat vastuussa siitä, että valmisteluja ei tehty, vaikka mega-luokan asia on ollut esillä koko syksyn. Nyt on jouduttu tekemään kallis, huonosti kohdennettu puuttuminen pelastamaan kansalaisia jättilaskuilta.
        Työ-ja elinkeinoministeriössä on varmasti tilannetta ymmärtäviä asiantuntijoita, jotka olisivat voineet proaktiivisesti tuoda ehdotuksia hallitukselle ja medialle harkintaan. Miksi sitä ei tapahtunut?

        puhuvatko muutkin ministerit pötyä? Useat ministerit ovat kertoneet budjettiriihessä päätetystä jatkovalmistelusta. Olisiko kuitenkin niin, että energiaministeri Lintilä on tässä ollut jarruna. Hänhän on vastustanut sähkön hintaan puuttumista koko ajan.
        Jos tämä olisi valmisteltu aikaisemmin, niin tuet menisivät oikeasti vain niille jotka sitä tarvitsevat, olisi säästetty taas joku sata miljoonaan. Nyt tehtiin taas huono ratkaisu kiireesti ja lasku lankeaa kaikille, paitsi että rikkaat hyötyvät tästä eniten, taas.
        Vapaa kilpailu ilman hallintaa toi epäterveen yhteyden kansalaisiin .Se tekee politikan kyvyttömyyden korjata kun vika on itse sähköyhtiöiden rakenteessa.
        Yksittäisellä virkamiehellä on kuva asiasta ja se on sama kuin minkä Orpo käski ilmaista. Kyllä virkamiehetkin ovat äänestäviä poliittisia toimjoita.
        Lintilä ja Saarikko istuivat esityksen päällä, haluttiin saada Pääministeri epäedulliseen valoon. Kepun kansanedustaja huusi demarit törkeiksi, kun esittivät hintakattoa sähkölle, josta ei oltu "keskusteltu" hallituksen piirissä.
        Elinkeinoministeri tietenkin vastaa kaikkien tämän kaltaisten valmistelutöiden alkamisesta ja jatkamisesta. Kovasti kuulostaa vastuun välttelyltä.

        myös Lintilä on julkisessa haastattelussa (YLE) kertonut, että toki sähkön hinta-asiaa on ministeriössä valmisteltu pitkin syksyä. Kuka siis valehtelee, vaiko ei kukaan.
        Minä uskon sekä Marinia että Lintilää, mutta uskon, että ryhtyminen todellisiin toimiin käynnistyi vasta, kun Marin tuli "puskista" ja ehdotti 20 sentin hintakattoa. Tämä synnytti kateutta hallituskumppani Keskustassa, joka tietysti halusi asiasta kunnian. Se saikin, kun päädyttiin ratkaisuun hintatuesta, joka suosii hyvätuloisia suurkuluttajia, mutta jättää ulkopuolelle kaikkein pienituloisimmat sekä sadat tuhannet taloyhtiöiden osakkaat, jotka maksavat suuren osan sähköstään yhtiön hoitovastikkeessa. Se ei kuulu tuen piiriin. Onko nimi Lex Lintilä?
        Mutta nyt synnytteillä oleva syytösprosessi tullaan käsittääkseni ohjaamaan päin pääministeriä ja tästä kiivaillaan seuraavat 3-4 viikkoa. Tullaan vaatimaan pääministerin eroa, koska hän on myös vastuuton bilettäjä ja pääministeriksi liian nuori ja ärsyttävän edustava.
        Kaiken tämän tyhjänpäiväisen jälkiöyhötyksen ohella kannattaa myös seurata sähkön hinnan todellista kehitystä. Missään nimessä ei kannata sitoutua pitkäaikaisiin sopimuksiin, sillä ruotsalaiset voivat olla oikeassa ennustaessaan Suomen sähkön hinnan romahtavan ensi vuonna. Tällä hetkellä hinta on 9,0 s/kWh (Fingrid) ja eilen klo 18.00 se oli sika-alhaalla. Tunsin maksavani ylihintaa, vaikka sopimushintani on 3,99 ja voimassa vielä puoli vuotta. Ei viisautta, vaan onnekas sattuma.
        Kyllähän Lintilä jakoi avokätisesti rahaa yrityksille alussa ja tuntui että rahaa kyllä löytyy, mutta kun kansalaisille olis pitänyt tukea löytyä, niin rahat olikin yllättäen loppu. Sellainen ministeri meillä on energia-alalla.
        Merkit oli jo ilmassa, kun Lintilä valmisteli sähkön siirtohintoihin rajoituksia, mitään ei saanut aikaan tai tuet meni ulkomaisille pörssiyhtiöille.
        ” Sähkönsiirtoyhtiöt saavat satojen miljoonien alennuksen: Carunan ja muiden yhtiöiden mukaan asiakkaiden laskut eivät pienene.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myös Lintilä on julkisessa haastattelussa (YLE) kertonut, että toki sähkön hinta-asiaa on ministeriössä valmisteltu pitkin syksyä. Kuka siis valehtelee, vaiko ei kukaan.
        Minä uskon sekä Marinia että Lintilää, mutta uskon, että ryhtyminen todellisiin toimiin käynnistyi vasta, kun Marin tuli "puskista" ja ehdotti 20 sentin hintakattoa. Tämä synnytti kateutta hallituskumppani Keskustassa, joka tietysti halusi asiasta kunnian. Se saikin, kun päädyttiin ratkaisuun hintatuesta, joka suosii hyvätuloisia suurkuluttajia, mutta jättää ulkopuolelle kaikkein pienituloisimmat sekä sadat tuhannet taloyhtiöiden osakkaat, jotka maksavat suuren osan sähköstään yhtiön hoitovastikkeessa. Se ei kuulu tuen piiriin. Onko nimi Lex Lintilä?
        Mutta nyt synnytteillä oleva syytösprosessi tullaan käsittääkseni ohjaamaan päin pääministeriä ja tästä kiivaillaan seuraavat 3-4 viikkoa. Tullaan vaatimaan pääministerin eroa, koska hän on myös vastuuton bilettäjä ja pääministeriksi liian nuori ja ärsyttävän edustava.
        Kaiken tämän tyhjänpäiväisen jälkiöyhötyksen ohella kannattaa myös seurata sähkön hinnan todellista kehitystä. Missään nimessä ei kannata sitoutua pitkäaikaisiin sopimuksiin, sillä ruotsalaiset voivat olla oikeassa ennustaessaan Suomen sähkön hinnan romahtavan ensi vuonna. Tällä hetkellä hinta on 9,0 s/kWh (Fingrid) ja eilen klo 18.00 se oli sika-alhaalla. Tunsin maksavani ylihintaa, vaikka sopimushintani on 3,99 ja voimassa vielä puoli vuotta. Ei viisautta, vaan onnekas sattuma.
        Kyllähän Lintilä jakoi avokätisesti rahaa yrityksille alussa ja tuntui että rahaa kyllä löytyy, mutta kun kansalaisille olis pitänyt tukea löytyä, niin rahat olikin yllättäen loppu. Sellainen ministeri meillä on energia-alalla.
        Merkit oli jo ilmassa, kun Lintilä valmisteli sähkön siirtohintoihin rajoituksia, mitään ei saanut aikaan tai tuet meni ulkomaisille pörssiyhtiöille.
        ” Sähkönsiirtoyhtiöt saavat satojen miljoonien alennuksen: Carunan ja muiden yhtiöiden mukaan asiakkaiden laskut eivät pienene.”

        Verottaja tietää kaikkien tulot. Ei olisi kummonen rasti pilkuttaa, että sähkölasku saa olla enintään 25% nettotuloista, ja mikä menee yli, valtio korvaa myöhemmin sähköyhtiölle vaikka verohelpotuksena. Ei mitään lomakkeita ja puntarointia, pelkkä yksi ainoa tietokoneajo, ja jokaiselle olisi henkilökohtainen sähkön kattohinta siinä - ja se olisi reilua.
        Kyllä toimeentulotukia ja asumistukia jo osataan kohdistaa niille, jotka sitä todella tarvitsevat. On sekä tulo- että varallisuusrajat. Sähkölaskun summaa kannattaisi suhteuttaa tuloihin ja varallisuuteen. Jos on henkilö jolla on kymmenien tai satojen tuhansien edestä sijoitusvarallisuutta, tai miljoonalukaali jossa asuu, niin tällainen ihminen ei tarvitse valtion sähköavustusta. Kun taas köyhä perhe, jonka sähkölasku ei ehkä euromääräisesti ole niin valtava kuin miljoonalukaalissa asuvan, niin prosenttiosuudeltaan tuloihin suhteutettuna se lasku voi olla merkittävä, ylivoimainenkin. Jos kertakorvaus perustuu vain sähkölaskun euromäärään huomioimatta henkilön tuloja ja varallisuutta, niin sitten sähköavustus kohdistuu väistämättä rikkaille, niille jotka tarvitsevat sitä kaikkein vähiten.
        Myös pankeissa osataan arvioida ihmisen tulo- ja menotasoa ja maksukykyä asuntolainaa varten. Pankkien mukaan asumismenoihin ei pitäisi mennä yli 1/3 tuloista. Valtion takaamassa ASP-lainassa valtio korvaa 70% koroista jotka ylittävät tietyn rajan (3,8%). Hyvin voitaisiin määritellä, että sähkölasku ei saa olla suurempi kuin joku tietty % tuloista, ja että valtio voisi sitten sen jonkun rajan jälkeen korvata jonkun summan. Voisi olla myös joku kattosumma paljonko valtio korvaa, jotta säilyisi rikkaillakin jokin porkkana sähkön säästämiseen. Tällöin olisi sekä omavastuuosuus että ihmisen tulo/menotaso ja varallisuus huomioitu.
        Myös elatusmaksun suuruutta määritellessä laskelmissa huomioidaan kummankin vanhemman tulot, tietyt arjen menot jne. Näitä esimerkkejä on pilvin pimein, miten tukea voisi kohdentaa sitä todella tarvitseville.
        Eikö ny jumankauta tästä maasta löydy ohjelmoitsijaa joka järjestelee alkoritmit verottajan kanssa kohdalleen jotta nämä vähävaraiset saisivat tämän avun.
        Jos nyt otetaan lisää velkaa ja ruvetaan heittämään sitä rahaa ympäriinsä ilman että oikeasti kohdennetaan sitä tukea pienituloisimmille, olemme hetken päästä siinä tilanteessa että valtion menoja pitää leikata entistä rajummin. Ja tästä sitten kärsivät taas pienituloiset ja heikoimmassa asemassa olevat.
        Ongelmana on sähköyhtiöiden 700 % ja jopa yli 1000 % korotukset aikaisempiin hintoihin nähden.
        Sähkön tuotanto kulut tuottaa Suomessa sähkö ovat lähes viimevuoden tasolla 1-3 c / kWh.
        Nähdäkseni Energiaviraston, Kilpailu-ja kuluttajaviraston pitäisi ottaa kantaa, onko yhtiöillä oikeus
        nostaa hintoja, perustellen sen rikki olevalla hintamekanismilla. Heidän pitäisi ottaa kantaa virkavastuulla ja tutkia hintojen noston laillisuus. Laki takaa kaikille kuluttajille kohtuu hintaisen sähkön.
        ihmiset, jotka asuvat kerrostaloasunnoissa ja kuluttavat sähköä alle satasen, eli siis pienituloiset, pääsevät iloisiksi maksumiehiksi suurituloisempien sähkönkulutusriehaan. Eikä pariin kuukauteen kenenkään kannata juuri sähköä säästää, pienituloinen ei vähästään pysty ja suurempituloisen korvaus kasvaa mitä enemmän kuluttaa.
        Sähkön myynti ei mene minkään klassisen markkinatalousmallin mukaan. Nyt yhtiöt voivat nostaa hintaan niin korkeaksi kuin haluavat. Kilpailua ei ole. Valtio siirtää rahaa sähköyhtiöille kuluttajien maksujen tukemisen kautta. Yksityinen ja valtion raha siirtyy systeemissä hienosti sähköyhtöille.

    • Anonyymi

      ASIA JUURI NÄIN KUTEN ALOTTAJA KIRJOTTAA. SÄHKÖYHTIÖITTEN HALLITUKSISSA HUSEERAA POLIITTISESTI KORRUPTOITUNEET KAPITALISTI KONNAT, ROSVOT, OSAKKAAT SIKSI YHTIÖT HALUTTOMIA SÄHKÖN HINTAA ALENTAMAAN. MITÄ SUUREMPI PÄÄOMA SITÄ SUUREMMAT OSINKO ANNIT. ON MENOSSA SUURI VARAIN, RAHOJEN SIIRTO, RIISTO KÖYHILTÄ RIKKAILLE SIIS ROSVOUS, VARKAUS. KYLLÄ OIS JOJOLLE HOMMIA JAPALJO.

      • Anonyymi

        Tämä synnytti kateutta hallituskumppani Keskustassa, joka tietysti halusi asiasta kunnian. Se saikin, kun päädyttiin ratkaisuun hintatuesta, joka suosii hyvätuloisia suurkuluttajia, mutta jättää ulkopuolelle kaikkein pienituloisimmat sekä sadat tuhannet taloyhtiöiden osakkaat, jotka maksavat suuren osan sähköstään yhtiön hoitovastikkeessa. Se ei kuulu tuen piiriin. Onko nimi Lex Lintilä?

        Lintilän selitykset eivät vakuuta. Hallituksen syyskuinen tahtotila olisi edellyttänyt ministeri Lintilän ohjeistamaan hyviä asiantuntijoita etsimään käytännön tukimalleja, siltä varalta että tilanne heikkenee, varsinkin kun puoluetoveri on kirstun vartijana. Näin ei kuitenkaan toimittu.
        Sekä HS että Yle ovat uutisoineet tavalla, joka vihjaa pääministerin antaneen virheellistä tietoa todetessaan energiakysymyksiä valmistellun syksystä saakka. Lintilä vahvistaa, että näin on tapahtunut.
        Jostakin syystä lausuntoautomaateiksi ryhtyneet virkamiehet ovat sitä mieltä, että he ovat vain seuranneet tilannetta, mutta valmistelu alkoi vasta 13.12.
        Aikamoista poliittista vaikuttamista kohtuullisella kk-palkalla.
        Lintilän toiminta on heikkotasoita niin tässä hallituksessa kuin edellisessäkin. Hänen vastuuministerinä olisi pitänyt aloittaa tarkemmat valmistelut jo syyskuussa. Ilmeisesti yritystukien valmistelu on ollut kuitenkin mieluisampaa, puhutaanhan niissä vähintään miljoonista ja neuvotteluissakin tapaa tuttuja isäntiä.
        Lintilä sai kyllä jaettua näppärästi koronatuet yrityksille. Ne joilla oli suurimmat tulot ja myös taloudelliset "puskurit" saivat messevät tuet. Pienet yritykset jot todella tarvitsivat jäivät vähälle tai jopa ilman.

        Lintilälle tuli heti jakovaikeuksia, kun pitäisi huomioida pienituloisen kansalaisen vaikeudet maksaa sähkölaskunsa.

        Helpoin ja yhdenvertainen tapa asian hoitamiseksi olisi ollut hallituksen asettama hintakatto, jonka ylittävän osan sähköntuottaja palauttaisi asiakkaalleen.

        Kyllä siellä Lintilän putiikissa osataan laskea. Mutta ongelma on jakopolitiikassa. Suomessa on perinnne jakaa veronmaksajien rahaa yhtiöille niiden taseita lihottamaan osingonjakoa sujuvoittamaan.

        Meillä valitsee markkinavoimien diktatuuri. Sähkön tuottajat eivät halua luopua ylivoitoistaan. Tämä tosiasia estää järkevän ja yhdenvertaisen tukipolitiikan toteuttamisen. Poliittinen tahto astua yhtiöiden varpaille puuttuu, niin hallitukselta, kuin koko eduskunnalta.

        Toki sähköyhtiöiden ”lobbarit” ovat huolehtineet siitä, etteivät TEM:n virkamiehete tee mitään, mikä estäisi sähköyhtiöiden ryöstörahastusta rikkoutuneella hinnoittelusysteemillä. Tästä on kyse. Katsokaa hallitusneuvoksen korvien liikkeitä.
        Toki sähköyhtiöt huolehtivat, etteivät virkamiehet hötkyile mahtavan rahastusmahdollisuuden edessä. Tulospalkkioita tulee ihan ilmaiseksi, ja jopa jaettaviksi.

        linkki 1.9. budjettipöytäkirjasta. Valmistelut on käsketty aloittaa jo silloin. Miksei niin ole tehty?

        https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/132018721/Pöytäkirjamerkinnät TAE2023.pdf/2eb52d65-460e-f7bb-3b4f-136e304e020e/Pöytäkirjamerkinnät TAE2023.pdf?t=1662023738155

        ooo

        sähköyhtiöille maksetaan verovaroistamme eli rikkaiden kalliita sähkölaskuja tuetaan verovaroistamme. Köyhät ja keskituloiset saavat maksaa täyden hinnan, kun tuen saavat vain rikkaat sähkön tuhlaajat. Tällaistahan tämä on meiltä veronmaksajilta varastetun sähköinfran ja sähköyhtiöiden tukemista verovaroistamme maksimoimaan yli kymmenkertaiset voitot näille sähköyhtiöille. Sama tapahtuu keskusliikkeiden kanssa, keskusliikkeet eivät kuusinkertaisista voitoistaa voi maksaa maanviljelijöiden ja tuottajien kohonneita tuotantokustannuksia, vaikkakin ylihinnoittelussaan näin mainostavat. Keskusliikkeiden lahjomat poliitikkomme varmistavat keskusliikkeille nämä maksimaaliset voitot, maksamalla jälleen verovaroista tuottajille. Tämä väännetään sitten veronmaksajien syyksi "ettekö te halua tukea omaa ruokatuotantoamme"???
        Törkeää valehtelua ja Suomen verovarojen väärinkäyttöä, tästä syystä meillä ei ole varaa enää terveydenhoitoon ja yhteiskuntamme infran ylläpitoon. Verovaramme siirretään em. kaltaisilla peliliikkeillä ja valheilla maksimaalisia voittoja tekeville sähköyhtiöille ja keskusliikkeille.

        Energia asiat kuuluvat Lintilän toimialaan, ministereitä on niin paljon että päät yhteen kolisee mutta kaikki ongelmaasiat kaadetaan pääministerin niskaan, pitääkö niitä riviministereitä vahtia kuin pikku lapsia että tekevät omat työnsä?

        Hallituksen suunnitellut tuet on sellaisille joilla on varaa laittaa yli 500€/kk sähkölaskun ja siihen vielä siirrot päälle.

        Miten hallitus on edes kuvitellut että pienituloisilla on varaa laittaa pelkkään sähkölaskuun 400€/kk jolloin voi mennä anomaan roposia kelasta?

        Lintilä ei vakuuta omasta eikä keskustan hallituskumppanuudesta. Ei nyt eikä aiemmin. Puhunut itsensä pussiin vastuuministerinä sähkötukiasiassa. Oliko viimeinen niitti Lintilän arkkuun ministerinä ja kansanedustajanakin?

        Lintilä ei ole eikä ole ollut tehtäviensä tasalla. Elinkeinoministerin tulisi olla jämäkkä ja määrätietoinen. Yhtiön etu ei voi mennä yleisen ja koko kansakuntaa koskevan edun edelle. Sähkössä on kysymys Fortumin Saksan tappioiden maksattaminen suomalaisten sähkölaskuissa. Pienet sähköyhtiöt tekevät mitä iso käskee tässä kartellien ja löysän elinkeinoministerin maassa.

        Sähkömarkkinat ovat tosiaan kapitalismin syvissä periaatteissa. Voitot mulle laskut sulle!
        Se mistä kaikki sai alkuunsa voidaan pitää päätöksestä, jonka Kokoomus suuressa " tyhmyydessään" pääministeri Kataisen hallituksen siunauksen johdolla: Myydään sähkönmyynti markkinatalouden myllerryskentälle.
        Tämä päätös antoi luvan myydä Fortumin sähköverkot ulkomaalaisten sijoittajien 80-prosenttisesti omistamalle Carunalle.
        Keväällä 2014 toteutuneessa jättikaupassa Fortumin Suomen sähköverkko siirtyi kahden kansainvälisen sijoitusyhtiön, First State Investmentsin ja Borealis Infrastructuresin, sekä suomalaisten eläkevakuutusyhtiöiden Kevan ja LähiTapiola Eläkeyhtiön omistukseen.
        Silloinen ex-pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti joulukuussa 2013, ettei sähkönsiirron hinta nouse, koska "sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti".
        Nyt tästä päätöksestä saa kärsiä tavallinen kansalainen kun markkinatalous ahneuksissaan vie kaikki kuluttajien rahat ja säästöt!
        Sanna Marinin hallitus sen sijaan on tätä sähköyhtiöiden " laillista ryöstämistä" jarruttanut pikatoimilla jotta kansalaiset saavat asuntonsa lämmitettyä ja ruokansa ostettua.
        Tämä järjestely ei tietysti ole nyt paras ratkaisu mutta nopein sellainen.
        Nyt pitääkin tehdä päätökset sähköyhtiöiden ylisuurten voittojen pikaisesta verottamisesta.
        Jälleen kerran nähtiin miten tämä kapitalismin koura menee tavallisen veronmaksajan taskuille.

        Lintilä on hoitanut jostain syystä sähköasioita todella huonosti. Sipiläkin saattoi Lintilän ohella olla ratkaisevan päättäjän paikalla Uniper-kaupoissa. Eivätkä nämäkään päättäjät ainakaan huolehtineet sähkön omavaraisuudesta, varavoimaloiksi sopivat voimalatkin piti purkaa. Sitten vielä Keskusta ihmettelee mihin kannatus on kadonnut.

        Mykkänen perää tukea suurituloisille ja sehän käytännössä tulee jo kotitalousvähennyksen kautta, siitä eivät muut hyödy. Hieman ihmettelen Purran hinkua samaan kultahammasketjuun. Minusta pitäisi rajoittaa tuet vain sellaisille jotka sitä oikeasti tarvitsevat, sitä eivät tarvitse isoissa omakotitaloissa asuvat varakkaat.

        Kannattaisi katsoa 1.9. 2022 budjettipöytäkirjasta. Valmistelut on käsketty aloittaa jo silloin. Miksei niin ole tehty?

        Juuri tästä Sanna piikitti ministeriötä, joka ei ollut halunnut tehdä "turhaa työtä pöytälaatikkoon.."

        Nyt oppositio haukkuu sähkötukia ja viimeksi haukuttiin kun ei ollut sähkötukia. Nyt ihmetellään valtion velan kasvua ja halutaan lisää sähkötukia. On noilla Persuilla ja Kristiilissä vaikeaa kun eivät tiedä mitä tämän taas pitäisi valittaa.

        Lintilä on puhunut ympäripyöreästi eri vaihtoehdoista, joita ministeriössä käsitellään. Mutta jos näin ei ole ollut mm. sähköhinnasta, niin Lintilän puheet ovat täysin valheellisia. Miksi siis Marin joutuu tästä vastuuseen? Lintilä valitettavasti on ollut koko tämän hallituksen heikoin linkki, josta myös Marin joutuu kärsimään. Toivottavasti Lintilän kaltaisia kansanedustajia emme enää valita uudelleen eduskuntaan, joilla ei ole edes alkeellista osaamista.

        Jos Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat seuraavassa hallituksessa,Suomen pienituloiset,eläkeläiset,työttömät,työntekijät,opiskelijat,perheet saavat tuntea sen taas nahoissaan,ei ole vielä vanhukset kunnolla ehtineet toipua edellisestä Kokoomuksen ja Persujen niskalenkistä kun uutta yritetään tehdä.Taas jäödytetäänmpienien eläkkeiden indeksi 4 vuodeksi,kun palkat ja elinkustannukset nousevat ,eläkkeet eivät nouse.samoin käy eläkeindeksiin sidotuille Kela-tuille.lapsilisät,äitiy-isyys-vanhempain raha,takuueläke,kansaneläke,peruspäiväraha,ym. Niistä kaikista taas leikataan.Se on porvarille helppoa,ei omatuntoa paina..Tehdään taas tulonsiirto pienituloisilta hyvätuloisille,kuten he tekivät Sipilän hallituksessakin,suut naurussa,löivät tv-uutisissa ylävitoset,Sipilä,Linström ja Stubb,suuret sankarit.Vanhuksilta ja opuskelijoilta ja tyttömiltä on helppo leikata,kun he viimeeksi leikkasivat lahjoittivat rahat 1,9 miljardia euroa Kreikkalaisille.Tätä herkkua on tulossa ,persut hierovat käsiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on puhunut ympäripyöreästi eri vaihtoehdoista, joita ministeriössä käsitellään. Mutta jos näin ei ole ollut mm. sähköhinnasta, niin Lintilän puheet ovat täysin valheellisia. Miksi siis Marin joutuu tästä vastuuseen? Lintilä valitettavasti on ollut koko tämän hallituksen heikoin linkki, josta myös Marin joutuu kärsimään. Toivottavasti Lintilän kaltaisia kansanedustajia emme enää valita uudelleen eduskuntaan, joilla ei ole edes alkeellista osaamista.

        Ministeri Lintilä valehteli aivan ilmeisesti eduskunnalle kyselytunnilla 15.12..
        Kysyttäessa hintakatosta Lintilä sanoi: "Me olemme ministeriön puolella kyllä valmistelleet asiaa useampia viikkoja".
        Virkamiesten mukaan Lintilä antoi käskyn valmistelun aloittamisesta vasta noina päivinä, arviolta 13.-15. joulukuuta.
        Aikaisemmin ministerille on tullut lähtö tehtävästä, jos hän on valehdellut aitiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ministeri Lintilä valehteli aivan ilmeisesti eduskunnalle kyselytunnilla 15.12..
        Kysyttäessa hintakatosta Lintilä sanoi: "Me olemme ministeriön puolella kyllä valmistelleet asiaa useampia viikkoja".
        Virkamiesten mukaan Lintilä antoi käskyn valmistelun aloittamisesta vasta noina päivinä, arviolta 13.-15. joulukuuta.
        Aikaisemmin ministerille on tullut lähtö tehtävästä, jos hän on valehdellut aitiossa.

        Lintilä on ollut liian luottavainen OL3 puuhastelijoihin.
        Kun Venäjältä sähköä ei haluttu ruplilla hankkia, niin OL3 pelureille jäi vapaat kädet maksimoida voittonsa.
        Grande luokan virheitä oli tehty ennen sähkökaupan lopettamista Venäjältäkin. Esim. Sipilän hallitus (keskusta, ps, kok) katsoi tumput suorana, kun Inkoon 1000 MW kivihiililauhdelaitosten purusta päätettiin.
        Melkoista sinisilmäisyyttä oli Krimin valloituksen jälkeen uskotella kaiken menevän hyvin, kunhan vaan Putinin
        korvaan mukavia kuiskutellaan.
        Fortumin taseet töihin kampanjakaan ei aivan loppuun saakka ollut ajateltu.
        Hei mutta Mykkänenhän taisi olla Sipilän hallituksessa mukana Lintilää kauemmin mutta silti tuli sutta ja sekundaa.

        pyrkimys alentaa sähkön hintaa kirjattiin budjettiriihen pöytäkirjaan.

        – Hallitus etsii edelleen ratkaisuja sähkön hinnan alentamiseksi sekä kansallisella että EU-tasolla ja varautuu tarvittaessa lieventämään niin kotitalouksille kuin yrityksille, maatalousyrityksille ja yhteisöille koituvia kohtuuttomia tilanteita.

        – Hallitus tekee komissiolle aloitteen sähköpörssin tarjousten enimmäishinnan alentamisesta EU:ssa, pöytäkirjaan muun muassa kirjattiin.

        Hallitus perusti elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) vetämän sähköministerityöryhmän, johon kuuluivat myös ministerit Tuula Haatainen (sd), Krista Mikkonen (vihr), Hanna Sarkkinen (vas) ja Thomas Blomqvist (r).

        Sähköministerit kokoontuivat riihen jälkeen ja pitivät huolen, että valmistelussa olevat sähkötuet menevät maaliin. Kun julkinen paine alkoi hiipua, Lintilä ei enää lokakuussa kutsunut sähköministereitä koolle. Sähköministerit eivät siis työstäneet eteenpäin budjettiriihen kirjauksia siitä, että sähkön hinnan alentamiseksi on etsittävä ratkaisuja.

        Hallituksessa pyydettiin IS:n tietojen mukaan useampaan kertaan syksyllä Lintilää kutsumaan sähköministerit koolle, ensi kerran syys-lokakuun vaihteessa, jotta sähköministerit voisivat käydä läpi riihessä sovittua jatkovalmistelua. Ministeriryhmä ei IS:n tietojen mukaan kokoontunut alun jälkeen kertaakaan.

        Hallituksessa ei siis ollut tieto kulkenut mihinkään suuntaan, miten Lintilä ja työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ovat valmistelleet jatkotoimia sähkön hinnan alentamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on ollut liian luottavainen OL3 puuhastelijoihin.
        Kun Venäjältä sähköä ei haluttu ruplilla hankkia, niin OL3 pelureille jäi vapaat kädet maksimoida voittonsa.
        Grande luokan virheitä oli tehty ennen sähkökaupan lopettamista Venäjältäkin. Esim. Sipilän hallitus (keskusta, ps, kok) katsoi tumput suorana, kun Inkoon 1000 MW kivihiililauhdelaitosten purusta päätettiin.
        Melkoista sinisilmäisyyttä oli Krimin valloituksen jälkeen uskotella kaiken menevän hyvin, kunhan vaan Putinin
        korvaan mukavia kuiskutellaan.
        Fortumin taseet töihin kampanjakaan ei aivan loppuun saakka ollut ajateltu.
        Hei mutta Mykkänenhän taisi olla Sipilän hallituksessa mukana Lintilää kauemmin mutta silti tuli sutta ja sekundaa.

        Ei köyhille kannata sähkön hintaa laskea, jää kansanedustajien sähköosake rahat saamatta.
        Päämimisteri Marin ei varmaankaan ole täysin "syytön" nykyiseen tilanteeseen, mutta palautteeseen ja ryöpytykseen nähden hän on kyllä mielestäni vähiten syyllinen.
        Marin on joutunut keskittämään täysin kohtuuttoman paljon aikaa ja voimavarojaan hallituksen keskinäisen riitelyn hallitsemiseen ja suitsimiseen, ja siitä voinemme kiittää pelkästään Keskustaa, ja Saarikkoa.
        Tarkoituksella aiheutettu, täysin tarpeeton hallituskriisi.
        Lisäksi Marin oli antanut ohjeet ministeriölle alkaa valmistella eri tukivsihtoehtoja heti syyskuun alussa, epäonnekseen hän ei nyt Keskustan temppuilun ansiosta ymmärtänyt patistella ja kysellä ajoissa, onko mitään valmista saatu aikaiseksi..?
        Kaikki päättäjät ovat sitävastoin yhtä syyllisiä siihen, että he optimistisen sinisilmäisesti olivat panneet uskonsa "yhden kortin varaan", Olkiluoto III:n käynnistymiseen joulukuun alussa.
        Ala-arvoista toimintaa Lintilältä alusta loppuun.
        Pääministerinä Marinin tulisi olla kiinnostunut, miten näin tärkeä asia hoituu ja vaatia väliaikaraportointia muilta ministereiltä.
        Saarikko älähti heti kustannuksista, kun Marin ehdotti hintakattoa. Lintilä ja Saarikko tuntuivat olevan kovasti sitä vastaan, eikähän sitä sitten tullutkaan, vaan ihme himmeli, joka ei auta kuin paremmin toimeen tulevia.
        Lintilä ei ole onnistunut näissä energia asioissa.
        Jo edellisessä hallituksessa meni omistaja ohjaus pieleen Fortumin osalta. Tämän hallituksen aikana Uniper ja Fennovoiman osalta.
        Se ei auta jos alkaa puhua möreällä äänellä kuten Katainen sähköverkkojen myynnin aikaan.
        Ehkä ei kannata jatkaa poliittista uraa vaan palata takaisin sylttytehtaan talousasioita hoitamaan.
        Suurin syyllinen on Lintilä joka ei hoitanut asiaa vaikka oli saanut ohjeet valmistella erilaisia vaihtoehtoja millä sähkön hinta voidaan pitää kurissa.
        Sähkö ja vesi ensimmäisinä pitäisi suojata kaikille perustuslailla, niistä ei saisi tehdä voittoa niin kuin nyt oikein ryöstömalliin kun tuotantokustannukset ovat vain muutamia senttejä.
        Sähköverkot kuuluisi kansallistaa.
        Sähkön myynnillä keinottelevia ei tarvita.
        Onhan tuo nähty koko Lintilän ministeriajan, että häntä ohjailee kulisseissa firmojen isot pamput riippuen siitä ketä ja mitä alaa asia milloinkin koskee.

        Kyllä tää on Lintilän moka. Kun hänelle oli annettu tehtävä, niin kyllä sitä pitää noudattaa. Hyvää johtajuutta on myös luottaa, että sektoriministerit toimivat. Turha tätä on Marinin syliin kaataa, hän on toiminut kuten pitää. Johtajana luottanut, että Lintilä toimii annettujen ohjeiden mukaisesti. Nyt kuitenkin nähdään, että Kepu pettää ja sen ministeri ei toiminut vastuullisesti.

        Samat poliitikot, jotka arvostelevat pääosin Lintilää, jakavat valtuustoissa niitä osinkoja, joita kaupunkien sähkölaitokset tulouttavat kaupungeille suurista sähkön hinnoista.

        No mikäs nyt kun kapitalismi ei kelpaa. Markkinat ja kysyntähän sen hinnan määrää ei hallitus. Kaikki porvarit alkaa muuttua punaiseksi kun omaan polveen sattuu.
        Lintilällä on ongelmia myös ns. toden ja valheen erottamisessa. "Suomessa sähkö on Euroopan halvinta" tai sitten ei.

        kohta on vaalit.

        Puolueiden ehdokaslistat kaivetaan kuitenkin arkun pohjalta ja puhalletaan vain pölyjä pois.

        Toki kansan elätettäväksi heittäytyvien, tai aluehallintohimmeleihin siirtyvien, nykyisten edustajien tilalle pyydetään teeveestä tuttuja kasvoja.

        Miten tällainen mielipide on mahdollinen, täällähän enemmistö kansasta kannattaa markkinataloutta. Petteri ohjaimiin ja hintakatot voidaan unohtaa.
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009288041.html

        Maanviljelijöillä on lmeisesti joku kompemsointi eli tulonjako järjestelmä jolla alentaa energian hintaa. Myös sähköfirmojen osakkaat ja nuoret jotka eivät itse maksa sähkölaskuja vastustavat hintakattoa.
        oikeisto vastustaa hintakattoa koska porvarit hyötyy korkeista hinnoista joka alalla ja saavat sähkökulut ym. verovähennyksiin eivätkä joudu maksamaan mitään ...
        lehtijutusta on kokoomus jättänyt tarkoituksella pois kokoomuksen osuuden hintakaton vastustamisesta!!!! ettei kansa tajuaisi, mitä kok vehkeilee taas

        Kaikkein vähäisintä kannatus on kokoomuksen, keskustan, Rkp:n ja vihreiden kannattajilla.
        kok ja kepu sekä rkp hyötyvät ryöstöhinnoista mutta Vähiten tukea hintakatolle antavien vihreiden tukijat taas erottuvat muista myös siinä, että hintakaton kannatus (39 %) on lähes yhtä suurta kuin sen vastustaminen (37 %). Tätä saattaa selittää puolueen kannattajien keskittyminen kaupunkeihin, joissa sähköllä lämmitetään vähemmän kuin maaseudulla.

        Maatalousyrittäjät saavat vähentää energiakulut verotuksessa alveineen kuten muutkin yrittäjät.

        sähköä tuottavat ja sitä myyvät ovat pörssiyhtiöitä ja pörssiyhtiön tehtävänä on saada osakkeen omistajille mahdollisimman suuri osinko eli tästä hintakatosta voi seurata se, että Suomessa tuotettu sähkö myydään muihin maihin paremmalla pörssihinnalla ja samaan aikaan kun sähkö on myyty muualle niin Suomessa joudutaan säännöstelemään sähköä eli suurimmalta osalta katkaistaan sähkö kovilla pakkasilla, osassa maailmaa jossa näitä hintakattoja on ollut niin niissä kärsitään sähköpulasta ja sähköt on poikki kun samaan aikaan yhtiöt myy sähkön toisen maahan josta siitä saa paremman hinnan. Pörssiyhtiö myy sähkön aina sinne mistä siitä saa kovimman hinnan vaikka hintakatonkin aikaan kotimaassakin saisi voittoa sähkön myynnistä eli pitää saada mahdollisimman suuri voitto ja pelkkä voitollinen tulos ei riitä, kirkon piirissä harrastetaan hyväntekeväisyyttä mutta ei pörssiyhtiöissä. Kunnalliset sähkölaitokset ovat myyneet alueen asukkaille kohtuullisen hintaista sähköä vielä tänäkin päivänä, koska ne ovat paikallisten kuntien omistuksessa ja heille riittää voitollinen tulos sekä paikallisten asukkaiden hyväksi toiminen. Jyrki Katainen sanoi aikoinaan: "Me tienataan tällä" kun runkoverkkoa ja sähkölaitoksia alettiin myydä pörssiyhtiöille. Sähkön tuotantoa ja runkoverkkoa pitäisi palauttaa takaisin kunnallisiksi toimijoiksi, jotta hintataso olisi kohtuullinen kun niitä mahtiosinkoja ei tarvitse saada. Hyvänä esimerkkinä on kunnallisesta toiminnasta on vedenjakelu, siinä hinta on kohtuullinen kun ei tarvitse kerätä niitä mahtiosinkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein vähäisintä kannatus on kokoomuksen, keskustan, Rkp:n ja vihreiden kannattajilla.
        kok ja kepu sekä rkp hyötyvät ryöstöhinnoista mutta Vähiten tukea hintakatolle antavien vihreiden tukijat taas erottuvat muista myös siinä, että hintakaton kannatus (39 %) on lähes yhtä suurta kuin sen vastustaminen (37 %). Tätä saattaa selittää puolueen kannattajien keskittyminen kaupunkeihin, joissa sähköllä lämmitetään vähemmän kuin maaseudulla.

        Jyrki Katainen sanoi aikoinaan: "Me tienataan tällä" kun runkoverkkoa ja sähkölaitoksia alettiin myydä pörssiyhtiöille. Sähkön tuotantoa ja runkoverkkoa pitäisi palauttaa takaisin kunnallisiksi toimijoiksi, jotta hintataso olisi kohtuullinen kun niitä mahtiosinkoja ei tarvitse saada. Hyvänä esimerkkinä on kunnallisesta toiminnasta on vedenjakelu, siinä hinta on kohtuullinen kun ei tarvitse kerätä niitä mahtiosinkoja.

        6 senttiä/ kwh olisi jo tuplat tuotantokustannuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyrki Katainen sanoi aikoinaan: "Me tienataan tällä" kun runkoverkkoa ja sähkölaitoksia alettiin myydä pörssiyhtiöille. Sähkön tuotantoa ja runkoverkkoa pitäisi palauttaa takaisin kunnallisiksi toimijoiksi, jotta hintataso olisi kohtuullinen kun niitä mahtiosinkoja ei tarvitse saada. Hyvänä esimerkkinä on kunnallisesta toiminnasta on vedenjakelu, siinä hinta on kohtuullinen kun ei tarvitse kerätä niitä mahtiosinkoja.

        ihanaa, kun kokoomuksen jyrki tunnusti jo tuolloin, että tarkoitus on tienata oikeistolle rutkasti rahaa sähkön kustannuksella, ja köyhien... fantastista???????????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihanaa, kun kokoomuksen jyrki tunnusti jo tuolloin, että tarkoitus on tienata oikeistolle rutkasti rahaa sähkön kustannuksella, ja köyhien... fantastista???????????

        Suurin syy on kuitenkin järjetön sähköpörssi, missä sähkön hinta määräytyy korkeimman hinnan mukaan niillekin joilla se olisi tuotantokustannuksiltaan halpaa. Myymme halvan sähkön pörsiiin ja ostamme sen sieltä takaisin todella kalliilla.

        Tämä on sitä vapaata markkinataloutta, nauttikaa.

        Täydellinen hintakatto ei hillitse kulutusta. Yritykset myös maatalousyritykset voivat laittaa kuluihin myös sähkölaskunsa. Nyt sähkön hyvityskorvaukset menevät suurelta osin hyvätuloisille. Tai onko nyt oikeasti tarkoitus maksattaa kallis sähkö kaikkein heikoimassa asemassa olevilla, joilla ei ole kykyä tai voimia sähkölaskujaan seurata ja kilpailuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihanaa, kun kokoomuksen jyrki tunnusti jo tuolloin, että tarkoitus on tienata oikeistolle rutkasti rahaa sähkön kustannuksella, ja köyhien... fantastista???????????

        kokoomus tilaa, maksaa ja tekee kyselyn, jonka tuloksista jättää kokoomuksen hintakattokielteisyyden kommentoimatta. tyypillistä oikeiston "tieteellistä puoluettomuutta " taas kerran.
        ja kansa äänestää tämmösiä valehtelijoita ja rosvoja???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kokoomus tilaa, maksaa ja tekee kyselyn, jonka tuloksista jättää kokoomuksen hintakattokielteisyyden kommentoimatta. tyypillistä oikeiston "tieteellistä puoluettomuutta " taas kerran.
        ja kansa äänestää tämmösiä valehtelijoita ja rosvoja???

        Oikeistolle korkeat sähköhinnat on hyvää bisnestä, siksi kansan kannattaa ilman muuta äänestää kokoomusta kun sillä tienataan niin hyvin ja sydän on oikealla JA MUUTA PASKAA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistolle korkeat sähköhinnat on hyvää bisnestä, siksi kansan kannattaa ilman muuta äänestää kokoomusta kun sillä tienataan niin hyvin ja sydän on oikealla JA MUUTA PASKAA.

        Nyt yritetään kovasti "aivopestä" ihmiset siihen, että 20c/kwh olisi halpa hinta. Vaikka todellisuudessa se on 2- ellei opa 3-kertaisesti suurempi kuin ennen.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009302896.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
        "Jos valtio olisi jakanut tuen, se olisi käytännössä tarkoittanut uuden viraston perustamista."
        Missä ihmeen maailmassa Lintilä oikein elää? Suomessa on tukien jakamiseen erikoistunut virasto, joka on vieläpä ollut pitkään Keskustan johdossa. KELA saa tarvittaessa automaattisesti tulotiedot, joten pelkääkö Lintilä, että tuen pääasiallinen kohderyhmä, isotuloiset, eivät halua saada KELAlta yhtään mitään?
        Kaikkien tukien/vähennysten sokeapiste on juuri ne, jotka jää alle omavastuun. Yleensä yksin asuvat ja vähiten tuloja saavat. Ne joilla kaikki kulut nousee ja jotka ksin maksaa kaikki. Heitä ei tueta vaikka sähkölasku olisi moninkertaistunut.
        Tuesta voivat hyötyä nekin, joiden sähkölasku ei ole kasvanut yhtään. Tukea tulevat saamaan myös suurituloiset.
        Valtio tukee sähkölaskuista kärsiviä kansalaisia myös verovähennyksellä ja Kelalta haettavalla tuella."

        Eliitin ylellisyyksiin on tämä tuki. Köyhät jotka sen tuen tarvii eivät oikeasti saa mitään! Olen kokoajan ollut sitä mieltä, että Lintilä on eliitin asialla ja toivon, että oppositioon joutuu ja koko viisikko! Jakaneet maamme kansan välille aina vain suurempaa kuilua. Ne joilla jo on elämiseen runsaasti annettu lisää. Ja ne joilla jo mennyt huonosti viedään loputkin. Ainakaa lisää ei tule. Aina löytyy, joku luukku mikä vie pienet korotukset pois! Köyhien halveksuntaahan se on!

        Lintilän väsäämä tuki on täysi susi, koska se kohtelee kansalaisia räikeän eriarvoisesti, suosii omakotiasujia ja näistäkin etupäässä suurituloisia sähkön suurkuluttajia.
        Näin köyhimmät ja vähemmän sähköä kuluttavat jäävät tässäkin Kelan armoille ja juuri heiltähän Petteri Orpo on luvannut leikata. Tämän jälkeen Marinin ehdottama hintakatto alkaa jälleen kuulostamaan houkuttavalta. Ainakin se kohtelisi kaikkia tasapuolisesti.

        jos asun 500 neliöisessä talossa, jossa on uima-allas ja sähkön hinta vain 9c/kWh ja lasku kuukaudessa neliöistä ja uima-altaasta johtuen 400€, niin saan tukea 50% 300 Eurosta ??? taas menee samalla tavalla kuin Business Finlandin koronatuet - sinne minne apua ei edes tarvita !

        Lintilä sotki koko sähköavustuksen, toivotaan pikaista poistumista oppositioon, mieluunmin koko eduskunnasta pois. Köyhät ei saa mitään taaskaan, rikkaiden uima-alltaan lämmitys ja lattialämmitteisen talon sähkölasku maksetaan.

        taas menee samalla tavalla kuin Business Finlandin koronatuet - sinne minne apua ei edes tarvita !
        Mitenkä tuon Lintilän kabinetti ja TEM osaavatkin sählätä tämän asian näin? Tuon uudenkin sähkötuen omavastuuosuus tarkoittaa taas jälleen kerran sitä, että ne kaikista pahimmassa ahdingossa olevat pienituloisimmat ihmiset eivät saa taas sentin senttiä apua sähkölaskuihiinsa ja ne jotka kuluttavat sitä sähköä nyt valtavasti saavat taas tukiaisia sähkölaskuihinsa.

        On naurettavaa väittää, että markkinoiden rajat on määritelty tieteellisesti, eikä mitä pidä muuttaa. Sähkömarkkinat on pienen edunsaajien kehittämä ja se pitää muuttaa, eikä tuhlata julkisia varoja näiden pääomapiirien rahoittamiseen.

        aina jaksetaan valittaa ja sitten äänestetään kokoomusta että saavat myydä kansan omistamia firmoja pois, jos joku ei tiedä niin markkinatalous on saada osakeomistajille mahdollisimman suuren voiton Ei riittänyt Haaviston ja Kataisen Carunan miljardit verkkomonopolista, nyt vedetään oikein kunnolla.

        korvataan niille, joilla on isot lukaalit ja tarpeeksi
        korkea sähkölaskut. Köyhempi kansanosa värjötelköön kevääseen, jolloin
        toivon mukaan aurinko lämmittää.
        päättäjillä on osakesalkuissa osaikkeita mille on hyvä saada hyvä tuotto..mut hei...nyt pitäis ihan aikuisten oikeesti laittaa sähköyhtiöt kuriin..eikä jaella tukia..se on loputon suo...siitä hyötyy vain rikkaat.

    • Anonyymi

      TÄMÄ ON EU TAHTO. Rahat kuuluu rosvoeliitille.

      • Anonyymi

        Tämä on sitä vapaata markkinataloutta, nauttikaa.

    • Anonyymi

      Onko Lintilä luvannut Inkoon Norjalaisten tehtaalle muutamia satoja miljoonia ,kun ovat kiinnostuneet Suomeen rakentamisesta ,vaikka Norjassa on energiaa ja rahaa yllin kyllin .

      • Anonyymi

        Tuliko väliinputoajat taas yllätyksenä? Kyllä tämä tukijärjestelmä on rakennettu täysin rikkaiden sähkölaskuja helpottamaan. Kuten kaikki tässä maassa. Vain rikkaat käyttää kotitalousvähennystä, köyhillä ja keskituloisilla ei ole varaa esim. siivouttaa kotiaan muilla. Demokratia on poistunut tästä maasta lopullisesti, mutta hyvä-veli-järestelmä toimii vahvana ja vakaana, kuten poliittiset nimityksetkin.

        TEM:in virkamiehet ovat nyt siirtyneet pois virkamiestehtävästään ja - omia virheitään ja vääriä väittämiään piilotellakseen - ovat ryhtyneet tekemään poliittisia päätöksiä ilman mitään valtuuksia ja vastuuta.
        TEM:in ja sen virkamiesten tulee vaatia alaistansa Energiavirastoa tekemään lakisääteinen tehtävänsä ja määritellä mikä on sähkön kohtuullinen hinta ja millaiseen kohtuuhintaiseen sopimukseen kuluttajilla on oikeus. Tämä virkatehtävän yhä jatkuva laiminlyönti on peruste virkamiesoikeudellisiin toimiin ja johdon virkasuhteiden päättämiseen. Sama koskee valvonta- ja johtovastuussa olevia TEM:n virkamiehiä, jotka nyt sallivat virkamiesten rikkovan valtioneuvoston selkeää päätöstä (400 miljoonaa).
        Paljon puhutun ja markkinoidun virkavastuun on, kerrankin, toteuduttava myös käytännössä ei vain puheissa.
        Lintilä vaikuttaa täysin kyvyttömältä hoitamaan ministeritehtäväänsä - yllättyikö joku, edes Kepussa?

        TEM voisi esittää hallituksen päätettäväksi, että sähkömarkkinalain perusteella ja mukaisesti kotitalouksille myytävän sähkön kohtuu-/kattohinta määrättäisiin 10 snt/kWh Suomessa.

        Näin yksinkertaisesti säästyttäisiin ja vältyttäisiin kaikenmoisilta avustuksilla, kompensaatioilta, jälkiveroilta, takaisinmaksuilta, yms., jotka vain varmistavat sähkön myyjien ja välittäjien ansiottomat ja ylisuuret myyntikatteet.
        Ja mikä tärkeintä, kotitaloudet saisivat kohtuuhinnalla sähkönsä ilman tuki- ja hintaviidakkoon sotkeutumista ja eksymistä
        ja valtio saisi kaksinkertaiset sähköverot verrattuna edellisvuosiin heti.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17083
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4844
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      300
      2748
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      147
      2041
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1607
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      398
      1534
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      17
      1527
    8. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      23
      1418
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1303
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1233
    Aihe