noin 64 000:lla tänä vuonna. Tällaisia uutisoi Yle. Kyseessä on ennakkoarvio ilmeisesti, mikä on vaparien ajatus lukemasta?
Kirkonjäsenmäärä laskenut
Anonyymi-ap
1797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tässä kirkon oma ennakkoarvio: https://evl.fi/uutishuone/tiedotearkisto/-/items/item/46807/Kirkon jasenyys on 65 prosentilla suomalaisista
Kappas, noin kielteisesti eivät aikaisemmin ole arvioineet kehitystä!
Joku ehtikin, ehkä jo pari kuukautta sitten, arvioida, että kirkon markkinaosuus tulisi vuodenvaihteessa olemaan 65,2%, ja minä onneton rohkenin väittää liian optimistiseksi.
Mutta jos kirkkoon on luottaminen, laskee osuus 65.1%:iin;-D
Arvioivat että vuonna 2022 eroaisi n. 59 000.
Marraskuun lopuss oli kasassa jo 43 226, eli odottavat että joulukuussa eroaisi n. 15 800.
Ok, sinnepäin, mutta tuo taitaa olla ainakin 2 000 alakanttiin.
Aika hupaisaa tiedotteessa: "Joulukuun 2022 tilastoinnit ovat seurakunnissa vielä kesken?"
Eivät sentään noudata itänaapurin tilastointia... ainakaan johdonmukaisesti.
Vaikeahan on varmuudella arvioida vuoden viimeisiä päiviä.
Nyt eroamista ehkä lisää se, että välipäivät osuvat arkeen ja on ikäänkuin monta "tavallista" eropäivää viime hetkellä. Eroamista vähentänee se, että uudenvuodenaatto on lauanta. Tosi vaikea kuitenkaan sanoa.
Täytyy muistaa että Yle on sekundatietotoimisto jota ylläpitävät viherpunikit Jouko Jokisen -kummaukon johdolla aukko levällään
Yle on sekundaporukan elinkeino
https://www.suomenuutiset.fi/yleisradion-hallintoneuvoston-ps-edustajat-ylen-rahoitus-lapinakyvaksi-johdon-palkat-ja-palkkiot-kasvaneet-lahes-30-prosenttia/
Todellisuus lienee kirkolle vielä hieman karumpi kuin arvio esittää. Tuossa oletetaan, että eroaminen joulukuussa ei kasvaisi yhtä paljon kuin tammi-marraskuussa. Vuoden viimeiset päivät on vaikea ennustaa, kahdessa päivässä voi lähteä kaksi tai viisi tuhatta.
Lisäksi jää avoimeksi lasketaanko tuossa nyt sekä kastettuihin että liiyyneisiin ne alle 1-vuotiaat, joiden nimi ilmoitetaan väesötietoihin ensin suoraan Digi- ja väestötietovirastoon.
Tavallaan olennaisesti vääärää kuvaa tuosta ei saa. Jäsenmäärä laskee reippaasti, eikä 65,2 % ja 65,1 % ole merkittävä ero, kun pudotus kuitenkin on tasaista. Toisaalta kertomatta jää, että nyt tulee kaikkien aikojen kolmanneksi vilkkain vuosi erojen suhteen.
Raha ratkaisee? Inflaatio ja sähkön hinnat?
Kirkllisveromäärä on pysynyt hämmästyttävän korkealla, mutta nyt inflaatio nakertaa tuloja pahasti. Jos tämän lisäksi kirkon jäsenäärä laskee 65-70 000, niin se iskee jo ihan tuntuvasti.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuva panostus vähenee, ja kirkko sahaa oksaansa oikein kaksin käsin. Mutta silti se on järkevää, koska mikään itsensä lasten tykö tuputtaminen ei tuota toivottua tulosta.
Aika mahdoton tilanne kirkolle, muttei valitettavasti!
Kun kirkon seuraava nelivuotisjulkaisu julkaistaan syksyllä 2024, on siinä paljon mielenkiintoista luettavaa...
Ainakaan mittaluokka ei ole mitään verrattuna 90-luvun alun laman pariin vuoteen. Tuolloinhan eroajien määrä liki kaksinkertaistui, suunnilleen15 tuhannesta 30 tuhanteen.
Toisaalta eipä tiukentuva talous ainakaan lisää haluja maksaa muun lisäksi kirkolle.
Kovin vaikea siis arvioida. Aina kuitenkin kirkollsvero on merkittävin syy erota, "kaasupoljin alas". Tietysti toisaalta pohjalla on uskon puute ja maallistuminen, "jarrupolkin ylhäällä".
Puti nistiset raakuudet vähentävät kiinnostusta taistolaisporukkoihin kuten Rahanpuolustaja- kommunisteihin Voima-lehden Valiittoon ...
Kammottavin on taistolainen historisopettaja joka on säälimättä jauhanut brezhneviläistä valhhetta lapsille elämäntyömä, Lenin- setä asuu Moskovassa
Siihen ei kirkko pystyisi, raja se on valehtelussakin
Muuten Msalo en sinuna puhuisi paljon taloudesta koska edustat verorahojen kinuajia ja riistäjiä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17671213/joensuu-ei-kirkkokaynteja-paivakodeista#comment-118045280
Ilmeisimmistä ilmentymistä ilmeisintähän kaikki mitä ilmeisimmin ilmentää. Tyhmäksi ei pitäisi kasvaa yhdenkään.
Kyllä kirkosta erotaan kun se pilkkaa Jumalan Sanaa
Toivottavasti!
Ennustan, että vuoden 2022 viimeisellä viikolla kirkosta eroaminen on poikkeuksellisen suurta edellisvuosiin verrattuna.
Inflaatio, nousevat korot ja energiakriisi. Mistä ihmeestä saisi helpolla edes hiukan helpotusta kuluihin, joista ei meinaa selvitä? Tämä on nyt aivan varmasti monen ajatuksissa välipäivinä, kun rahat eivät riittäneet edes joulukinkkuun.
No niin, tässä tulevat tiedot eikä enää arvauksia: https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote_01_2023.html?year=2023
Hyvään suuntaan mennään. Kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman sais lakkauttaa.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞