Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomen Lähilogistiikka

Anonyymi-ap

-Nostaa hintoja autoilijoille välttääkseen konkurssin
-järjestää pakollisen kelakoulutuksen kaikille kuljettajille (norm hinta a 350e per kuljettaja)

-Huomioita kentältä-
-Kyydinvälitys ei toimi vieläkään, tarjoaa kyytejä toisesta kaupungista jossa on autoja vapaana.
-työaikoja ei valvota
-palkanmaksua ei valvota, vaikka kelakyytejä varten erikseen on tilaajavastuusopimuksessa allekirjoituksella vakuutettu että palkat maksetaan Suomen lakien mukaan. (ylityöt kuljettajille sekä pyhätyökorvaukset, eli tuplapalkka pyhinä.)
Lisätietoja antaa ammattiliitto AKT tarvittaessa.
Kuljettajat ajavat laittomasti poikkeuksetta pelkällä provisiopalkalla.
-suuri määrä autoilijoita on lopettanut ja uusia yrityksiä on vaikea saada mukaan.

Miksi kelakyytien tuotoista saa puhua?
Miksi Lähilogistiikka ei mainosta kuljettajien oikeuksia ja palkka asioita vaikka yhtiö on luvannut kilpailutuksessa että nämä ovat kunnossa.
Palkka on muilla aloilla kuitenkin tärkeimpiä asioita ja sopimuksia noudatetaan julkisissa hankinnoissa sakon uhalla.
Voiko Lähilogistiikka saada sopumussakon kun selviää että palkanmaksu yhtiön ajoissa on laiton ja sopimuksen vastainen.

41

1217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Montako taksia Lähilogistiikka omistaa? Kuinka monta kuljettajaa on työsopimussuhteessa Lähilogistiikkaan?

      • Anonyymi

        Sillä ei ole väliä. Ketjun on oltava sopimuksien mukainen alihankkijoita myöten.
        Tämä on tuttu juttu rakennusalalta, siellä ulkomaiset halpatyöntekijät tekivät alle minimipalkan. Täysin ilman työlainsäädäntöä ja suuret yhtiöt jotka voittivat tarjouksen jakoi työt alihankkijoille tarkastamatta.
        Tästä nousi suuri kohu, asia korjaantui valvonnalla ja sakoilla.

      • Anonyymi

        Tilaajavastuulain noudattaminen 100% kuuluu kelakyytien kilpailutukseen.
        Toki työlainsäädäntöä on noudatettava kaikissa ajoissa.

        Onko tosiaan niin että vailla autoja ja työntekijöitä olevat yritykset tarjoavat polkuhintoja kyydeistä ja lupaavat Kelalle että tilaajavastuulakia noudatetaan.
        Ja kuitenkaan nämä yhtiöt ei ole vastuussa mistään Kelalle.

        Ilmaisen työn teettäminen on laitonta Suomessa. Hakekaa hyvät kuljettajat nyt ne palkat vaikka oikeusteitse.
        Ylityöt ja pyhäkorvaukset kuuluu automaattisesti palkkaan, pelkkä provisiopalkka on laiton.
        Tämä tiedetään myös Taksiliitossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole väliä. Ketjun on oltava sopimuksien mukainen alihankkijoita myöten.
        Tämä on tuttu juttu rakennusalalta, siellä ulkomaiset halpatyöntekijät tekivät alle minimipalkan. Täysin ilman työlainsäädäntöä ja suuret yhtiöt jotka voittivat tarjouksen jakoi työt alihankkijoille tarkastamatta.
        Tästä nousi suuri kohu, asia korjaantui valvonnalla ja sakoilla.

        Joo, mutta autoilija ei taida olla mikään alihankkija tässä himmelissä. Perustelen tämän sillä, että autoilija laskuttaa Kelaa eikä välitysyhtiötä. Kyseessä on välityssopimus, eikä suinkaan alihankkijasopimus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mutta autoilija ei taida olla mikään alihankkija tässä himmelissä. Perustelen tämän sillä, että autoilija laskuttaa Kelaa eikä välitysyhtiötä. Kyseessä on välityssopimus, eikä suinkaan alihankkijasopimus.

        Autoilija ei laskuta Kelaa.
        Se on välitysyhtiö mikä laskuttaa ja ottaa provision ja latelee ehdot.

        Autoilija rinnastetaan jo melkein keskuksen työntekijäksi tiukkoine ehtoineen, aivan kuin überkin. Tämä olisi tutkittava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autoilija ei laskuta Kelaa.
        Se on välitysyhtiö mikä laskuttaa ja ottaa provision ja latelee ehdot.

        Autoilija rinnastetaan jo melkein keskuksen työntekijäksi tiukkoine ehtoineen, aivan kuin überkin. Tämä olisi tutkittava.

        Ei se taida nyt kuitenkaan mennä ihan noin. Jos välitysyhtiö laskuttaisi Kelaa, rahojen pitäisi näkyä välitysyhtiön kirjanpidossa tuottoina, ja autoilijoille maksetut rahat kuluina.
        Näin ei taida (harmksesi?) kuitenkaan olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se taida nyt kuitenkaan mennä ihan noin. Jos välitysyhtiö laskuttaisi Kelaa, rahojen pitäisi näkyä välitysyhtiön kirjanpidossa tuottoina, ja autoilijoille maksetut rahat kuluina.
        Näin ei taida (harmksesi?) kuitenkaan olla.

        Selvähän tämä. autoilija ei ole alihankkija.

        Mitään tilaajavastuusopimuksessa vaadittuja ehtoja ei tarvitse siis kelakyydeissä noudattaa.

        Toivottavasti Kelaan myös tämä tieto viedään, sopimuksia kierretään palkan osalta Suomen Lähilogistiikan Kelakyydeissä.

        Valvontaa ei ole ja työtä teetetään ilman palkkaehtoja ilmaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se taida nyt kuitenkaan mennä ihan noin. Jos välitysyhtiö laskuttaisi Kelaa, rahojen pitäisi näkyä välitysyhtiön kirjanpidossa tuottoina, ja autoilijoille maksetut rahat kuluina.
        Näin ei taida (harmksesi?) kuitenkaan olla.

        Tyhmä. Autoilija saa rahat välitysyhtiöltä ja välitys yhtiö Kelalta.

    • Anonyymi

      Minkälainen on taksinkuljettajan työsopimussuhde?
      Esimerkiksi palkkaliite?
      Miten taksinkuljettajan palkka määräytyy lauantai yönä?
      Entä ylityöt?

      Miksi autoilija aina häviää oikeudessa kun palkkasaatavia haetaan jälkikäteen?

      Laittakaa edes yksi esimerkki milloin autoilija on voittanut, kiitos

    • Anonyymi

      Onko pakko olla lähitaksin välityksessä? Ottaisin selvää ketä siellä johtoportaassa on, onko luotettavat henkilöt. Miksi tarvitaan näitä välitysketjuja dikiaikana?

    • Anonyymi

      Työnvälitystoimisto tarjoaa taksinkuljettajan työtä.

      Oikea vastaus on:

      ”Otan mielelläni paikan vastaan, kunhan noudatetaan taksinkuljettajan työehtosopimusta!”

      Ja näin välttyy karenssilta jälleen kerran.

    • Anonyymi

      Ei noita voi ajaa kuljettajan kanssa, menee tappion puolelle. Itse kun ajelee ja plugarilla niin juuri ja juuri saa leivän pöytään. Törkeän halpoja taksoja näillä molemmilla, suhteessa esim. Vastuuseen. Ovat erikoiskyytejä, taksa taas on päinvastainen.

    • Anonyymi

      Kannattaa tehdä työaikojen ja palkkojen läiminlyönneistä ilmoitus poliisille.
      https://poliisi.fi/tee-rikosilmoitus

    • Anonyymi

      Suurin ongelma lienee se, että kuljettajat, siis palkolliset, eivät kuulu ammattiliittoon, eivätkä isännät työnantajaliittoon.

      Työaikalaki on ainoa mikä sitoo.

      • Anonyymi

        On aivan sama kuka kuuluu ja mihin. Pyhätyöt ja ylityöt on maksettava aina. Toiset takautuvasti
        hakeneet vuosien takaa siviilioikeudessakin.
        Ei tarvitse edes kuulua mihinkään liittoon.

        Hakekaahan kuljettajat palkkanne, muuten ei mikään muutu ja se kuuluu teille.

        Näin on myös tehty.

        Mitä sinä täällä nariset? Jos olet alalla, etkä ole saanut palkkasi hae se vaikka sitten vaikka sen rosiksen kautta. Ihme itkiä!

      • Anonyymi

        Miten määritellään työaika kuljettajalle? Kuinka pitkään saa ajaa ilman taukoa ja mikä on enimmäisaika?

    • Anonyymi

      Olette te outoja marisijoita. Mitä ihmettä te "yrittäjät" olette laittaneet nimenne sopimuksiin, joissa teiltä edellytetään Kela-kyytien ajamista? Tehän pääsette siitä eroon, kun irtisanotte sen sopimuksen ja ryhdytte villeiksi. Jos haluatte olla keskuksissa ajatte ne kyydit, ettekä marise. Hyvin yksinkertaista.

      • Anonyymi

        Ihmetyttää kuskia lähinnä yhtiön päätävät hallituksen jäsenet joilla on monta autoa ja hekin rikkovat tilaajavastuusopimuksessa vaadittuja asioita.
        Kuljettajat rikkovat työaikalakia eikä heille makseta palkanlisiä.
        Itsekin ajelin hetken. Lopetin nopeasti

    • Anonyymi

      Siis kela vaatii että tilaajavastuulakia noudatetaan kyydeissä? Onko niin että välityskeskus on allekirjoittanut paperit missä luvataan noudattaa tilaajavastuulakia ja silti niin ei tehdä vai onko autoilijat allekirjoittaneet ne? Tämä voisi kiinnostaa ihan lehdistöä koska toi on jo sen verran törkeä toimitatapa. Jos asiaa ei valvota ollenkaan niin mikä on koko tilaajavastuulain idea?

      • Anonyymi

        Näin on.

      • Anonyymi

        Kela vaatii, että sen kyytejä ajavat yrittäjät kuuluvat Vastuu Groupiin. Kela-välityskeskukset huolehtivat siitä, että se välittää Kela-kyytejä vain Vastuu Groupiin kuuluville yrittäjille. Vastuu Group hoitaa tarvittavan valvonnan.

        Vastuu Grouppiin kuuluminen ei vaikuta palkkojen maksuun millään lailla.
        Nyt on tehtävä julkinen selvitys jonkun tahon puolesta (joku taksialasta kiinnostunut toimittaja)?. Kuinka taksinkuljettajan palkat kuuluu maksaa?
        Kelalla on selvä kanta asiaan, myös tilaajavastuusopimus määrää että palkoissa noudatetaan Suomessa vallitsevaa lainsäädäntöä.

        Onko tosiaan näiden välitysyhtiöiden kanta että provisio riittää kuljettajalle?

        Miksi Suomen Taksiliittokaan ei ota kantaa kuljettajien palkkoihin ?

        Kukaan ei ota vastuuta. Vaikka sitten se palkkaus olisi minkälainen, pitäisihän se olla julkista tietoa kun näitä julkisia yhteiskunnan ajoja sääntöjen ja lakien mukaan ajetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela vaatii, että sen kyytejä ajavat yrittäjät kuuluvat Vastuu Groupiin. Kela-välityskeskukset huolehtivat siitä, että se välittää Kela-kyytejä vain Vastuu Groupiin kuuluville yrittäjille. Vastuu Group hoitaa tarvittavan valvonnan.

        Vastuu Group ei valvo työaikoja eikä palkan maksua.
        Kukaan ei valvo.
        Keskus välittää kelakyydin autoon vaikka kuljettaja olisi ollut jo 16 tuntia töissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuu Group ei valvo työaikoja eikä palkan maksua.
        Kukaan ei valvo.
        Keskus välittää kelakyydin autoon vaikka kuljettaja olisi ollut jo 16 tuntia töissä.

        Ne keskukset ei valvo kuljettajien työaikoja tai palkanmaksua, koska kuljettajat eivät ole niillä töissä. Keskukset valvovat omien työntekijöidensä työaikoja ja maksavat heidän palkat. Kuljettajat ovat töissä taksiyrityksessä tai taksiyrittäjällä. On yrittäjien asia valvoa kuljettajien työaikoja ja maksaa palkat oikein. Näitä yrittäjiä on tässä maassa tuhansia. Vastuu Group valvoo yrittäjiä ja jos se huomaa puutteita se ilmoittaa niistä keskuksille, jos keskus yrityksenä kuuluu Vastuu Groupiin.

        Nämä kirjoitukset täällä eivät auta kuljettajien työaikoihin tai palkanmaksuihin.

        Tarkennuksena vielä: kuten ylempi kirjoitus todistaa taksialalla ei noudateta tilaajavastuusopimusta kelakyydeissä. Eikä muulloinkaan.
        On kumma ala kyllä.

        Niitä kuuluisi noudattaa ja valvoa. Vastuu group ei valvo, vaan välittää julkisia yritysten tietoja eteenpäin.

        Taksiliittokaan ei jyrähdä oman alansa palkkojen maksuista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne keskukset ei valvo kuljettajien työaikoja tai palkanmaksua, koska kuljettajat eivät ole niillä töissä. Keskukset valvovat omien työntekijöidensä työaikoja ja maksavat heidän palkat. Kuljettajat ovat töissä taksiyrityksessä tai taksiyrittäjällä. On yrittäjien asia valvoa kuljettajien työaikoja ja maksaa palkat oikein. Näitä yrittäjiä on tässä maassa tuhansia. Vastuu Group valvoo yrittäjiä ja jos se huomaa puutteita se ilmoittaa niistä keskuksille, jos keskus yrityksenä kuuluu Vastuu Groupiin.

        Nämä kirjoitukset täällä eivät auta kuljettajien työaikoihin tai palkanmaksuihin.

        Nämä kirjoitukset tulevat sinunkin eteesi vielä lehtijutun muodossa. Kansaneläkelaitos myös antaa oman vastineensa asiaan.
        Malta odottaa rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela vaatii, että sen kyytejä ajavat yrittäjät kuuluvat Vastuu Groupiin. Kela-välityskeskukset huolehtivat siitä, että se välittää Kela-kyytejä vain Vastuu Groupiin kuuluville yrittäjille. Vastuu Group hoitaa tarvittavan valvonnan.

        Vastuu Group kerää yrityksen julkisia ja saatavilla olevia tietoja julkaistavaan rekisteriin. Jokainen taksiyrittäjä maksaa tästä turhuudesta 140e alv 0% vuodessa.

        Jos Suomessa on 7000 taksiyritystä jotka ajavat kelakyytejä, he siis maksavat joka vuosi 980 000e alv 0 % täysin turhasta.

        Valvontaa ei viekään taksialalla ole.

        "nyt olisi hyvä ajaa kelakyytejä kun taloudellinen tilanne on todella huono"

        Kohta todennäköisesti autoilijoille lähtee noin tuhannen euron kertaluontoinen lähikelamaksu, jolla paikataan alihintaan tehtyä tarjousta.
        Josta tietenkin autoilijat ovat tietämättään vastuussa.

    • Anonyymi

      Välistävetäjiä riittää torpparille

    • Anonyymi

      Tarjouksen tehneet ottaa vastuun ja hoitaa hommat. Kusessa on lähilogistiikka hintojensa kanssa. Miten meni omasta mielestä?

      • Anonyymi

        Eivät näköjään ota. Tarjouksen takana on mm. Lähitaksin hallitus ja muistutuksena, sen on valinnut osakkeenomistajat eli Lähitaksin yrittäjät. Nyt nämä samat yrittäjät ja heidän kuljettajansa eivät hoida vastuitaan hoitaa niitä kyytejä. Hintoihin on turha vedota, kun kyse on vastuusta.

        Tarjous kyydeistä on tehty ns pimeästi. Yrittajiltä ei ole kyselty hintoja, eikä muutakaan asioita.
        Kaikki kyyteihin liittyvä tieto tulee ilmoitus luonteisesti jälkikäteen.
        Kyllä saa taas puuskuttaa ja pyyhkiä hikeä otsalta kuin niissä alun tiedotustilaisuuksissa.

        Yhteiskunnan taksikuljetuksissa ei noudateta tilaajavastuusopimuksessa sovittuja asioita. Se ei ole mahdollista noilla hinnoilla. Ylityöt ja pyhätyökorvaukset mm

        Jos olet yrittäjä, joka näitä kyytejä hoitaa ja kuulut em. keskukseen yksittäiseltä yrittäjältä tai yrittäjiltä ei edes tarvitse kysellä mitään. Sinulla on ilmeisesti jonkinlainen kirjallinen sopimus keskuksen x kyytien ajamisesta? Jos on, sinulla ei ole mitään veruketta, jolla voisit olla ajamatta keskuksesi sinulle tarjoamia kyytejä. Niistä tarjouksista ja hinnoista päättää kyllä se keskuksen johto ei yksittäiset yrittäjät, jotka keskuksen x alla ajavat.

        Kyllä, olen yrittäjä. Ja ihmettelen suuresti miten sopimuksia jätetään noudattamatta taksialalla.
        Päättäjät ajattaa itse takseillaan kuljettajia tilaajavastuusopimuksen vastaisesti ja työaikalakia rikotaan sumeilematta.
        Kuljettajille ei makseta kuuluvia palkanlisiä.
        Tiedän mitä olen allekirjoittanut. En riko allekirjoittamiani sopimuksia.
        Mitään valvontaa ei ole.

        No mutta hyvä. Sittenhän tämä asia ei ole sinun päänsärkysi, jos hoidat kaikki kuten kuuluu. Älä sinä muiden tekemisistä tai tekemättömyyksistä huolta kanna. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos itsellä on kaikki kunnossa!

        Juuri tuo laiton toiminta mahdollistaa hintojen polkemisen. Saadaan ajaa erittäin halvalla. Toki moniautoyrityksetkin tekevät pientä voittoa kun kuljettajille jätetään osa kelankin edellyttämistä palkoista maksamatta ja samalla viedään rehellisten yrittäjien leipää samalla.
        Mikäli näitä asioita valvottaisi se nostaisi kuljetusten hintoja välittömästi ja työn tekeminen olisi mielekkäämpää.

        -Tilaajavastuusopimus ja siinä luvattavat asiat yhteiskunnan kuljetuksissa. -

        Mikäli näitäkään ei pystytä noudattamaan, ei ole mahdollista noudattaa muitakaan vaatimuksia julkisissa taksikuljetuksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta hyvä. Sittenhän tämä asia ei ole sinun päänsärkysi, jos hoidat kaikki kuten kuuluu. Älä sinä muiden tekemisistä tai tekemättömyyksistä huolta kanna. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos itsellä on kaikki kunnossa!

        Tasaselle kokeilemaan onko sulla kaikki kunnossa!!

    • Anonyymi

      Tämä koskee yhtälailla kaikkia välitysyhtiöitä jotka ovat sitoutuneet hoitamaan sääntöjen mukaan yhteiskunnan taksikuljetuksia.

      Kukaan ei valvo taksikuljetuksia millään tavalla. Lakeja rikotaan sumeilematta.
      Valvova viranomainenkin ilmaisi asian niin että on vähän kuin neulaa etsisi heinäsuovasta..

      Edes suomenlakia ei noudateta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      40
      1237
    Aihe