Hei!
Hakusessa on pitkään ollut elokuva, jonka muistan vain hatarasti lapsuudestani.
Saisikohan joku kiinni näistä muistojen hatarista pätkistä ja osaisi kertoa minulle elokuvan nimen?
- Muistan elokuvan 90-luvun alusta, tarkemmin vuosien 1990-1992 väliseltä ajalta.
- Elokuvassa oli (kaksos-?) tytöt, jotka ehkä löysivät toisensa jos oikein muistan.
- Elokuvaan kuului laulu, jota tytöt lauloivat yhdessä. ”Together” on ainoa sana jonka muistan laulusta, koska en osannut silloin vielä englantia :D Tytöillä oli ehkä tummansiniset koulupuvut jossain kohdin päällä.
- Kyseessä hyvin samantapainen elokuva kuin esimerkiksi ”Parent trap” tai ”It takes two”, mutta täytyy olla muutaman vuoden näitä vanhempi.
Kiitos jos joku osaisi auttaa!!
Hakusessa leffa, jota näytettiin 90-luvulla telkkarista.
Anonyymi-ap
2
360
Vastaukset 2
- Anonyymi
Löytyy ainakin "The Parent Trap II" vuodelta 1986 jossa on kaksi tyttöä mutta muuta en siitä tiedä. (Tämä on siis jatkoa 60-luvun elokuvalle "The Parent Trap", ei 90-luvun elokuvalle.
Tältä listalta voi katsoa tuntuuko mikään tutulta (tässä siis on yritetty listata elokuvia jotka ovat samantapaisia kuin 90-luvun The Parent Trap - joskus tämän sivuston listaukset osuu oikeaan, joskus eivät):
https://bestsimilar.com/movies/20043-the-parent-trap
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400