Putin on osa vuosisataista julmuuden kierrettä, sanoo venäläistutkija

Anonyymi-ap

Andrei Kolesnikov sanoo nyky-Venäjän kykenevän tarjoamaan vain väkivaltaa ja imperialismia.

Jo 1800-luvulta alkaen erityisesti slavofiilista koulukuntaa edustaneet venäläisfilosofit tutkivat Kolesnikovin mukaan venäläisen psyyken syvyyksiä löytääkseen jonkin salaperäisen, näkymättömän voiman, joka kelpaisi moraaliseksi esikuvaksi muulle maailmalle.

– He kuitenkin löysivät vain alemmuuskompleksin – Venäjä ikuisesti länsimaita jäljessä, joka oudolla tavalla sekoittui tunteeseen henkisestä ylivertaisuudesta, hän sanoo.

Venäläinen sotilas ei hänen mukaansa ole Euroopan sankarillinen pelastaja, kuten ”suuressa isänmaallisessa sodassa”, vaan pikemminkin varastamaansa vessanpönttöä tai pesukonetta raahaava roisto.

160

859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Barbaarit on barbaareja.

      • Anonyymi

        Tsaarisyndrooma on Putinilla syvällä KGB asenteen lisäksi.

      • Anonyymi

        Se on just kun Suomessa pitää baaristakin kertoa kahdella kielellä, bar-baareja on ympäri Suomea.

      • Anonyymi

        Totta.

    • Anonyymi

      Näyttäisi olevan lähes mahdotonta Venäjän muuttua tasa-arvoiseksi, demokraattiseksi, muita kunnioittavaksi maaksi. Onko suuren maan kompleksinen suuruudenhulluus parantumatonta?

      • Anonyymi

        Tämä sukupolvi, joka lähti karkuun länteen tuota Putinin roistomaista hyökkäystä Ukrainaan,
        olisi ilmeisesti jo se sukupolvi, joka pystyisi luomaan Venäjästä rehellisen ja maastaan huolehtivan hallinnon. Tämä nykyinen hallinto oin vain raaka, ahne, kansasta piittamaton vallanpitäjä. Oma napa on sillä lähempänä kuin kansan hyvinvointi,

        Ei Venäjä muutu tuon hallinnon aikana sivistyneeksi, kansasta huolta pitäväksi maaksi. Roistot ovat siellä vallassa, valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vallankumous on ehkä tulossa Venäjälle?

      • Anonyymi

        Taitaa olla tärkein asia se, että valtaa pitävät saavat varastaa valtion omaisuutta. Vallassa heidän on pysyttävä, sillä muuten se ei onnistuisi.

        Diktaattori & kumppanit ovat rikastuneet ja haluavat rikastua lisää. Ei siellä demokraattiset voimat pääse valtaan, silloin ei tuo omaosuuden haaliminen onnistuisi.

      • Anonyymi

        Näköjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään.

        Kasakka ei muuta osaa.

    • Anonyymi

      Putin on raukkamainen raakalainen, sotarikoksistaan saa tuomion.

      • Anonyymi

        Ehkä juuri tuomituksi tai jopa iskun kohteeksi joutumisen pelko on saanut hänet perumaan julkisia esiintymisiään ja piileskelemään bunkkerissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä juuri tuomituksi tai jopa iskun kohteeksi joutumisen pelko on saanut hänet perumaan julkisia esiintymisiään ja piileskelemään bunkkerissa.

        Ja myrkkyjään pelkää myös.

      • Anonyymi

        Analyysiä on.

    • Anonyymi

      Venäläiset haluaisivat epätoivoisesti saada oman maansa samalle tasolle länsimaiden kanssa. Mutta venäläisille ei tule mieleenkään, että yrittäisivät sitä kehittämällä omaa maataan, ehei. He haluavat vain saada länsimaat romahtamaan samalle tasolle Venäjän kanssa ja muuttumaan samanlaisiksi takapajuisiksi kehitysmaiksi.

      • Anonyymi

        Venäläiset on aikoja sitten huomanneet olevansa lahjattomampia, kuin länsimaiden ihmiset, ja kateuksissaan raivoavat kuin heikkopäiset, johtajat keksivät kaikenkarvaisia syytöksiä länttä kohtaan, kun pitäisi katsoa sinne peiliin, siellä se vastaus näkyy.

      • Anonyymi

        Se juuri sai Putinin hyökkäämään Ukrainaan, kun pelkäsi, että Venäjän kansa huomaa tuon Ukrainan länsimaistumisen ja sivistymisen.

        Siinä oli jo vaarassa tuo nykyinen Venäjän hallintomuoto ja nuo valtaapitävät. Tuo halu oli murskattava, jotta vanha valta säilyy Venäjällä eivätkä Venäjän kansa pääse vertailemaan'
        naapuruksien oloja toisiinsa.

        Alkukantainen Venäjä ja kunnon sivistystä vailla. Ei sivistynyt kansa hyökkää naapuriinsa hävittäen kaiken maan tasalle.

      • Anonyymi

        Venäläiset ovat luolamiestasolle jääneitä raakalaismaisia barbaareja, joilla ei ole mitään moraalia eikä sivistystä.

        Venäläisille kaikki on sallittua - ryöstäminen, raiskaaminen, kiduttaminen ja murhaaminen. Ainotakaan venäläistä "sotilasta" ei ole koskaan tuomittu sellaisista teoista, ei edes syytetty, vaikka niitä tekoja on dokumentoitu tuhansittain Ukrainassa. Päinvastoin noiden sotarikosten tekijöille on Venäjällä jaettu mitaleita ja palkittu "urheudesta", kun ovat urhoollisesti jaksaneet ryöstää, raiskata, kiduttaa ja murhata ukrainalaisia siviilejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se juuri sai Putinin hyökkäämään Ukrainaan, kun pelkäsi, että Venäjän kansa huomaa tuon Ukrainan länsimaistumisen ja sivistymisen.

        Siinä oli jo vaarassa tuo nykyinen Venäjän hallintomuoto ja nuo valtaapitävät. Tuo halu oli murskattava, jotta vanha valta säilyy Venäjällä eivätkä Venäjän kansa pääse vertailemaan'
        naapuruksien oloja toisiinsa.

        Alkukantainen Venäjä ja kunnon sivistystä vailla. Ei sivistynyt kansa hyökkää naapuriinsa hävittäen kaiken maan tasalle.

        Etsii kai jo turvapaikkaa jostain tämä Putinin mamman poika?

        Venäläiset ovat unohtaneet sivistyksen ja empatian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etsii kai jo turvapaikkaa jostain tämä Putinin mamman poika?

        Venezuelassa hänelle ilmeisesti on jo paikka petattuna….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset on aikoja sitten huomanneet olevansa lahjattomampia, kuin länsimaiden ihmiset, ja kateuksissaan raivoavat kuin heikkopäiset, johtajat keksivät kaikenkarvaisia syytöksiä länttä kohtaan, kun pitäisi katsoa sinne peiliin, siellä se vastaus näkyy.

        Kun joku onnistuu jotain kehittämään, joku toinen kiireesti korjaa tulokset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun joku onnistuu jotain kehittämään, joku toinen kiireesti korjaa tulokset.

        Sosialismia....?

      • Anonyymi

        Kateus länttä kohtaan on kovaa siellä.

    • Anonyymi

      Venäjä tappaa vielä kokko maapallon, koska on atomein tähän tuhoamiseen varautunut :::

      • Anonyymi

        Siinähän menee Venäjäkin. Ei muuta kuin HYVÄSTI! Koko muu maailma, jos jotain jäljelle
        jää, on onnellinen jos tuollainen roistomaa häviää maapallolta. Silloin toivottavasti rauha säilyy ja ihmiset ovat onnellisia toimiessaan rauhassa yhdessä.

      • Anonyymi

        Venäläiset taitaa ymmärtää ottaa järjen käyttöön....

      • Anonyymi

        Entä kuka ja mikä ne Japanin atomipommit laittoi..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kuka ja mikä ne Japanin atomipommit laittoi..?

        No voi voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kuka ja mikä ne Japanin atomipommit laittoi..?

        Japani hyökkäsi raukkamaisesti salaa, ilman sodanjulistusta USAn kimppuun Pearl Harboriin. Se oli virhe, josta joutuivat maksamaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japani hyökkäsi raukkamaisesti salaa, ilman sodanjulistusta USAn kimppuun Pearl Harboriin. Se oli virhe, josta joutuivat maksamaan....

        usa pommitti raukkamaisesti Hiroshimaa ja Nagasakia. Mutta sota on raakaa , siksi hyväksyisin myös jos Venäjä pudottasi tsarbomban Kiovaan, kaikki kuolisivat 100 kilometrin säteellä, kärsimykset päättyisivät, sota loppuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        usa pommitti raukkamaisesti Hiroshimaa ja Nagasakia. Mutta sota on raakaa , siksi hyväksyisin myös jos Venäjä pudottasi tsarbomban Kiovaan, kaikki kuolisivat 100 kilometrin säteellä, kärsimykset päättyisivät, sota loppuisi.

        Vähän fiksumpi tajuaisi että atomipommeilla pysäytettiin verenhimoinen valloitussotia käyvä diktaattori, ja nyt niillä uhkailee sellainen.

        Japani aloitti raukkamaisesti erittäin julman ja brutaalin hyökkäyssodan jossa kuoli ainakin 7 miljoonaa ihmistä. Atomipommit joilla sota saatiin loppumaan olivat vain kärpäsen kakka tuon 7 miljoonan kuolonuhrin rinnalla - uhrien jotka olivat Japanin syytä. Se oli oikeutettua puolustautumista sodan aloittanutta hyökkääjää vastaan sodan lopettamiseksi.

        Venäjä on aloittanut samanlaisen brutaalin hyökkäyssodan Ukrainaan, joten mitään oikeutusta hyökkäyssodan aloittajalla ei atomipommin käyttämiseen ole.

        Sun elämäs päättyy....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kuka ja mikä ne Japanin atomipommit laittoi..?

        Minä myös kysyn, että voi, voi!! Etkö muista vai etkö tiedä ollenkaan, minkä sodan nuo USA:n pommit lopetti?? Sen jälkeen saatiin rauha.

        Jos Venäjä käyttää atomipommia, se ei saa aikaan rauhaa, vaan on muillakin maila noita atomipommeja, joten se saa aikaan totaalisen tuhoamisen vimman, niin Venäjällä kuin missä Putin nyt haluaa voimaansa näyttää.
        Ei se pommi ole vain Putinilla. Jos tuo Putin on niin hullu, että haluaa oman maansakin tuhota, niin siitä vaan.

        Sota ei loppuisi. USA ottaisi myös atomipommin ja Moskova olisi mennyttä. Sitä saa, mitä pyytää!!!!

        Turha Venäjän on tuolla pommilla uhkailla, saa samasta pommista itsekin. Jos haluaa yleisen tuhon aikaan Eurooppaan, niin siitä vaan, Putin!!!
        Tuollaisia hulluja ei kylvetä eikä muutenkaan kasvateta, näyttää ilmestyvän aivan itsestään.
        Eikö tuo Putin opi, että tuollaisella tuhoamisella ei voita mitään, saa vain paljon vihollisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun elämäs päättyy....

        Oletko sitä mieltä, että sinulla on ikuinen elämä???? Luulenpa, että jos tuota atomipommia aletaan käyttää maassa jos toisessakin, niin sinunkin elämäsi on vaarassa. Ei tuollaisilla asioilla ole hyvä viisastella.

        Kaikki menee läpi palstalla,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        usa pommitti raukkamaisesti Hiroshimaa ja Nagasakia. Mutta sota on raakaa , siksi hyväksyisin myös jos Venäjä pudottasi tsarbomban Kiovaan, kaikki kuolisivat 100 kilometrin säteellä, kärsimykset päättyisivät, sota loppuisi.

        Ressukka, et taida tietää tuosta sodan lopusta totuutta. Tuo Japani olisi hävittänyt USAa pommeillaan ellei USA keskeyttänyt tuota hyökkäystä mahdollisimman kivalla tavalla.

        Sehän lopetti tuon sodan, kylläkin julmalla tavalla, mutta ei ilmeisesti olisi muuten loppunut.
        Kaikella on tarkoituksensa.

        Venäjällä ei ole mitään oikeutta tuhota Ukrainaa. Rikollinen teko ja joutuu kyllä syytteeseen sotarikoksista, sillä niitä on ryssä tehnyt runsain mitoin ihmisyyttä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        usa pommitti raukkamaisesti Hiroshimaa ja Nagasakia. Mutta sota on raakaa , siksi hyväksyisin myös jos Venäjä pudottasi tsarbomban Kiovaan, kaikki kuolisivat 100 kilometrin säteellä, kärsimykset päättyisivät, sota loppuisi.

        Moskovassa sota aloitettiin ja sinne se pommi kuuluisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kuka ja mikä ne Japanin atomipommit laittoi..?

        Eipä laittanut toista kertaa, viisastui ja kauhistui. Mutta ennen pitkää atomipommi on joka toisella valtiolla. ellei sitä ennen jo maailmaa ole joku hullu tuhonnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sota ei loppuisi. USA ottaisi myös atomipommin ja Moskova olisi mennyttä. Sitä saa, mitä pyytää!!!!

        Turha Venäjän on tuolla pommilla uhkailla, saa samasta pommista itsekin. Jos haluaa yleisen tuhon aikaan Eurooppaan, niin siitä vaan, Putin!!!
        Tuollaisia hulluja ei kylvetä eikä muutenkaan kasvateta, näyttää ilmestyvän aivan itsestään.
        Eikö tuo Putin opi, että tuollaisella tuhoamisella ei voita mitään, saa vain paljon vihollisia.

        Tsaarin mielenvikaisuutta Kremlissä taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän fiksumpi tajuaisi että atomipommeilla pysäytettiin verenhimoinen valloitussotia käyvä diktaattori, ja nyt niillä uhkailee sellainen.

        Kyllä.

      • Anonyymi

        Ei ne pysty onneksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä myös kysyn, että voi, voi!! Etkö muista vai etkö tiedä ollenkaan, minkä sodan nuo USA:n pommit lopetti?? Sen jälkeen saatiin rauha.

        Jos Venäjä käyttää atomipommia, se ei saa aikaan rauhaa, vaan on muillakin maila noita atomipommeja, joten se saa aikaan totaalisen tuhoamisen vimman, niin Venäjällä kuin missä Putin nyt haluaa voimaansa näyttää.
        Ei se pommi ole vain Putinilla. Jos tuo Putin on niin hullu, että haluaa oman maansakin tuhota, niin siitä vaan.

        Hulluhan se on....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japani aloitti raukkamaisesti erittäin julman ja brutaalin hyökkäyssodan jossa kuoli ainakin 7 miljoonaa ihmistä. Atomipommit joilla sota saatiin loppumaan olivat vain kärpäsen kakka tuon 7 miljoonan kuolonuhrin rinnalla - uhrien jotka olivat Japanin syytä. Se oli oikeutettua puolustautumista sodan aloittanutta hyökkääjää vastaan sodan lopettamiseksi.

        Venäjä on aloittanut samanlaisen brutaalin hyökkäyssodan Ukrainaan, joten mitään oikeutusta hyökkäyssodan aloittajalla ei atomipommin käyttämiseen ole.

        Japani on oppinut virheistään. Venäjä ei.

      • Anonyymi

        En usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä myös kysyn, että voi, voi!! Etkö muista vai etkö tiedä ollenkaan, minkä sodan nuo USA:n pommit lopetti?? Sen jälkeen saatiin rauha.

        Jos Venäjä käyttää atomipommia, se ei saa aikaan rauhaa, vaan on muillakin maila noita atomipommeja, joten se saa aikaan totaalisen tuhoamisen vimman, niin Venäjällä kuin missä Putin nyt haluaa voimaansa näyttää.
        Ei se pommi ole vain Putinilla. Jos tuo Putin on niin hullu, että haluaa oman maansakin tuhota, niin siitä vaan.

        Hulluhan se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä laittanut toista kertaa, viisastui ja kauhistui. Mutta ennen pitkää atomipommi on joka toisella valtiolla. ellei sitä ennen jo maailmaa ole joku hullu tuhonnut.

        Japanilaiset fanaatikot oli pakko pysäyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moskovassa sota aloitettiin ja sinne se pommi kuuluisi.

        Jaa,hmmm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne pysty onneksi.

        Onhan hyvä.

    • Anonyymi

      Jonkinlainen kateus Ukrainaa kohtaan lienee yksi putinin motiiveista.

      • Anonyymi

        Putin on seonnut, se näkyy.

      • Anonyymi

        Kyllä kateutta se on. Zaharova ainakin vinkui, miten ukrainalaisilta lapsilta loppuu hampurilaisten syönti, kun isät tapetaan pikaruokalat pommitetaan mäsäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kateutta se on. Zaharova ainakin vinkui, miten ukrainalaisilta lapsilta loppuu hampurilaisten syönti, kun isät tapetaan pikaruokalat pommitetaan mäsäksi.

        Joskus tulee mieleen kuinka ne kehtaa valehdella kuin sairaat psykopaatit....?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus tulee mieleen kuinka ne kehtaa valehdella kuin sairaat psykopaatit....?

        Tietenkin sairaat psykopaatit valehtelevat kuin sairaat psykopaatit. Eihän Venäjän johdossa ole ainotakaan ns. normaalia ihmistä, vain patologisesti valehtelevia psykopaatteja.

      • Anonyymi

        Nimenomaan!!!! Ukraina kehittyi aivan eri tahtiin kuin Venäjä. Siitä tuo sotahulluus sai alkunsa.
        Se myös, että Ukraina ei hyväksynyt presidentikseen Putinin bulvaania, oli punainen vaate Putinille. Tämä bulvaani olisi pelannut Ukrainassa Putinin pussiin. Ukraina halusi itse valita presidenttinsä, joka on Ukrainan asialla eikä Putinin asialla.

        Siinä syy, mikä jäi kaivertamaan Putinin mieltä. Siinä syy, joka piti kostaa Ukrainalle.
        HYVÄ UKRAINA!! Olemme Ukrainan puolella ja rukoilemme, että voitto on Ukrainan. Tuo roisto armeija ajetaan pois Ukrainasta, sen ei kuulu olla siellä roistoilemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kateutta se on. Zaharova ainakin vinkui, miten ukrainalaisilta lapsilta loppuu hampurilaisten syönti, kun isät tapetaan pikaruokalat pommitetaan mäsäksi.

        Loppui ne venäläislapsiltakin nuo hampurilaiset. Nyt saavat jotain siltä väliltä, jos sattuu ruoka-aineita löytymään.
        Kyllä varmaan Venäjän lapset "kiittää" Putinia, kun kaikki länsimaiset ihanuudet häipyivät sen siliän tien.

        Kestää kauan, enne kuin länsimaiset yritykset Venäjälle rantautuvat. Eihän tuohon maahan voi luottaa pennin vertaa.

        Se on aivan totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin sairaat psykopaatit valehtelevat kuin sairaat psykopaatit. Eihän Venäjän johdossa ole ainotakaan ns. normaalia ihmistä, vain patologisesti valehtelevia psykopaatteja.

        Koko kansa on harhautettu aivan sekaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin sairaat psykopaatit valehtelevat kuin sairaat psykopaatit. Eihän Venäjän johdossa ole ainotakaan ns. normaalia ihmistä, vain patologisesti valehtelevia psykopaatteja.

        Aivan totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kateutta se on. Zaharova ainakin vinkui, miten ukrainalaisilta lapsilta loppuu hampurilaisten syönti, kun isät tapetaan pikaruokalat pommitetaan mäsäksi.

        Sanotaan taas .

    • Anonyymi

      Venäjällä on tosi raaka historia. Tsaarit olivat mielivaltaisia, bolsevikit olivat mielivaltaisia ja Putin on mielivaltainen. Kansalla ei ole minkäänlaista uskoa omaan hallintoonsa. Tietävät vain se, että jos on kyykyssä eikä sano vastaan, voi säilyä hengissä!

      • Anonyymi

        Selvä fasismi vallitsee Kremlissä, opposition määrätietoinen tukahduttaminen kuuluu kuvaan.

      • Anonyymi

        Unohdat että ns. bolsevikit eivät olleet vallassa montaakaan päivää...katsos siinä yksinvaltiuden kehiin hyökkäsi sitten ensin Lenin ja sitten Stalin...bolsevismille kävi se tyypillinen tapaus, vallankumous söi lapsensa!

      • Anonyymi

        Venäläinen hallinto perustuu vain pelkoon ja raakaan väkivaltaan. Käsittämätöntä että tuollaista jotkut sitten vielä ihailevat täällä Suomessakin. Mutta ne ihailijat ovatkin samanlaisia sairaita ja täysin moraalittomia tyyppejä, jotka ihailevat vain väkivaltaa ja tappamista.

        Pari lapsellista provoilijaa kannattaa Putinia huomionkipeyksissään, ei ole mitään järkeä väitellä maanikoiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat että ns. bolsevikit eivät olleet vallassa montaakaan päivää...katsos siinä yksinvaltiuden kehiin hyökkäsi sitten ensin Lenin ja sitten Stalin...bolsevismille kävi se tyypillinen tapaus, vallankumous söi lapsensa!

        Kun luultiin et mitään tekemättä, kokouksissa istumalla saadaan asiat kuntoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvä fasismi vallitsee Kremlissä, opposition määrätietoinen tukahduttaminen kuuluu kuvaan.

        Samalla tiellä on myös Putinia totteleva Erdogan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla tiellä on myös Putinia totteleva Erdogan.

        Diktaattorit on huonossa hapessa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat että ns. bolsevikit eivät olleet vallassa montaakaan päivää...katsos siinä yksinvaltiuden kehiin hyökkäsi sitten ensin Lenin ja sitten Stalin...bolsevismille kävi se tyypillinen tapaus, vallankumous söi lapsensa!

        Miten niin ”bolsevikit eivät olleet vallassa montaakaan päivää”? Ja Lenin muka hyökkäsi jostakin muuttamaan bolsevismia?

        Bolsevismiksi kutsuttiin nimenomaan Leninin johtamaa- ja Leninin sanelemaa järjestelmää. Muut vasemmistolaiset Venäjällä olivat mensevikkejä.

        Trotskilaiset katosi.

    • Anonyymi

      Julmat raakalaiset hallitsevat Venäjällä.

    • Anonyymi

      Putinin suosio nousisi räjähdysmäisesti jos hän käyttäisi ydinasetta ukrainassa. Mutta kuten tiedämme, Putte ei ole kiinnostunut kansansuosiosta, muuten olisi jo pamahtanut tuomiopäivän ase kiovassa.

      • Anonyymi

        Aika sairas väite.

      • Anonyymi

        Ei Puten suosio nousisi takapajulassa kun saisivat niskaansa vastauksena omaa lääkettään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika sairas väite.

        Miten niin? Enemmistö venäläisistä toivoo ydinaseen käyttöönottoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Puten suosio nousisi takapajulassa kun saisivat niskaansa vastauksena omaa lääkettään.

        Sitten se vasta nousisi, koska usa muuttuisi sen seurauksena tuhkaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Enemmistö venäläisistä toivoo ydinaseen käyttöönottoa.

        Ok, enemmistö venäläisistä haluaa ydinlatauksen niskaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok, enemmistö venäläisistä haluaa ydinlatauksen niskaansa

        Kyllä , koska ne tietää selviytyvänsä kansakuntana ydinsodasta, usasta sen sijaan ei jää mitään jäljelle, se tieto riittää venäläisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä , koska ne tietää selviytyvänsä kansakuntana ydinsodasta, usasta sen sijaan ei jää mitään jäljelle, se tieto riittää venäläisille.

        Se tieto? On sulla jutut....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika sairas väite.

        Ei niinkään. Kyllä venäläiset todella ovat noin sairaita.
        Venäläiset ovat vuosisataisen rodunjalostuksen tulos. Aina fiksuimmat ovat lähteneet tai tapettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Puten suosio nousisi takapajulassa kun saisivat niskaansa vastauksena omaa lääkettään.

        Ei venäjällä ole omia tappioita laskettu ennenkään. Tärkeintä on toisten kusetus ja tuhoaminen. Sikäli ydinsota on venäläisten tavoite - sillä vain se tasaa puntit sivistysmaiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niinkään. Kyllä venäläiset todella ovat noin sairaita.
        Venäläiset ovat vuosisataisen rodunjalostuksen tulos. Aina fiksuimmat ovat lähteneet tai tapettu.

        Eipä ole ihme et Baltian maat liittyivät Natoon heti kun oli mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Enemmistö venäläisistä toivoo ydinaseen käyttöönottoa.

        Ne raukat ei ymmärrä, että siitä seuraisi heidänkin tuhonsa. Mikä noista venäläisistä on tehnyt noin ylen tyhmiä?????? Uskovatko he noita Putinin valhetiedotuksia täysin?? Eikö heillä ole minkäänlaista arvostelukykyä, vai ovatko venälöiset täysin Zombeja.?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten se vasta nousisi, koska usa muuttuisi sen seurauksena tuhkaksi.

        Luuletko sinä pölvästi, ettei Usalaisilla ole atomipommia ja varmaan on käyttökelpoisempi kuin tuo Putinin pommi.

        USA:ssa sentään on aseet ajan tasalla, Venäjällä näyttää olevan vähän niin ja näin.

      • Anonyymi

        Nimenomaan Putin on kiinnostunut kansan suosiosta Hän haalii esim. sotaan lähtijät syrjäkylistä, koska ei uskalla ottaa nuoria miehiä Pietarista eikä Moskovasta. On hänellekin jonkinlainen pelko noussut kansan suosion menettämisestä.

        Ihmettelen kuitenkin, kuinka ihmeessä tuollainen ahne diktaattori on yleensä kansan suosiossa. Sitten vielä vanha roisto, vankilassa ollut rikollinen on siellä tätä diktaattoria ohjailemassa tuossa sodankäynnissä ja on koko ajan ollut yllyttämässä Putinia tuohon sotaan.

        Ei hyvin ole maan asiat, jos tuollainen rikollinenkin on maan johtajan neuvonantajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Enemmistö venäläisistä toivoo ydinaseen käyttöönottoa.

        Se on vain siksi, että he eivät tiedä asioitten todellisuutta. Venäjällä kansa saa tietää pelkkiä valheita. Tuskin tietävät Venäjällä, että koko Eurooppa ja USA ovat auttamassa asein Ukrainaa ja että koko maailma halveksii tuota roistovaltiota, Venäjää.

        Ei luulisi kansasta olevan mukavaa elää maassa, joka on koko maailman silmissä roistovaltio.

        Luulisi jo kansaakin hävettävän moinen, olla tuollaisen valtion kansalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Puten suosio nousisi takapajulassa kun saisivat niskaansa vastauksena omaa lääkettään.

        Näinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tieto? On sulla jutut....

        Mut otsikko näin.

    • Anonyymi

      Puten suurin ongelma on pieni pili. Joka aamu hän luo toiveikkaan katseen joskos yö olisi muutoksen saanut aikaan, mutta ei, pieni pili edelleen. Ja tämä aiheuttaman kompeleksin takia hän lähtee sotimaan, tappamaan lapsia ja raiskaamaan naisia.

      • Anonyymi

        ..taidat kertoa omista aamupuuhistasi.

      • Anonyymi

        Venäjä on surkean presidentin saanut, ei muuta voi todeta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on surkean presidentin saanut, ei muuta voi todeta.

        Ei ainoastaan Putin ole surkea, vaan siellä on koko hallinto aivan pielessä. iki vanhoja ukkoja, jotka kyttäävät vain saadakseen osansa noista valtion varastetuista omaisuuksista. Siellä ei mikään osa hallinnosta pelaa kunnolla, kaikki ivat Putinin käskyläisiä.
        Arvaa sen, ett maan asiat ovat päin prinkkalaa.

        Totta, maa on ollut satoja vuosia sekaisin. Politbyroossa taputetaan pää sumussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, maa on ollut satoja vuosia sekaisin. Politbyroossa taputetaan pää sumussa.

        Vallankumous tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..taidat kertoa omista aamupuuhistasi.

        Höykästy..

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Well....

    • Venäjä on Cabalin lieassa ja ainoa maa euroopassa, kenen avulla näitä sotanäytelmiä voidaan järjestää...

      Viestistä toiseen käy selväksi kuinka kuutamolla kansat ovat edelleen.....

      • Anonyymi

        Ei vaan Venäjä on yhä edelleen perinteittensä vanki, eivät pääse irti kyrillisestä maailmasta eikä kommunistisen vallankumouksen aiheuttamasta henkisestä lamaannuksesta. Gorbatsov oli raikas tuulahdus ja avaus vapauteen, ja se oli liikaa eliitille, joka torppasi kehityksen.

      • Valitettavasti myös Venäjää puolustaville joudun sanomaan, että teitäkin on kusetettu...Teitä kaikkia on kusetettu ja kusetetaan......Aivan kaikki mitä tapahtuu on suunitelmallista teatteria. Kaikki maat mukana kusetuksessa.

        Se on aina ollut valtaeliitti vs Kansat, eli valtaeliitin näkökulmasta sopulit, orjat ja lampaat. Sitä te olette heille.

      • Anonyymi
        CamelBoots kirjoitti:

        Valitettavasti myös Venäjää puolustaville joudun sanomaan, että teitäkin on kusetettu...Teitä kaikkia on kusetettu ja kusetetaan......Aivan kaikki mitä tapahtuu on suunitelmallista teatteria. Kaikki maat mukana kusetuksessa.

        Se on aina ollut valtaeliitti vs Kansat, eli valtaeliitin näkökulmasta sopulit, orjat ja lampaat. Sitä te olette heille.

        Olet väärässä, mut ei haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä, mut ei haittaa.

        Boris Jeltsin oli ainoa edes vähän järjissään käynyt ryssämaan johdossa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Boris Jeltsin oli ainoa edes vähän järjissään käynyt ryssämaan johdossa !

        Ei selvää päivää nähnyt.

    • Anonyymi

      LAINAA VUOKRASOPIMUS VENÄJÄLLE? SAKSAN LEOPARD 2:T ON TÄPLIKÄS VENÄLÄISILLÄ "V" TAC -SYMBOLEILLA
      venäjällä uusia vaunuja kiitos EU

      • Anonyymi

        Mikään ei auta; Venäjä tulee kärsimään tappion ja Kremlin porukka lähetetään Siperiaan pakkotyöhön.

    • Anonyymi

      Länsi yllytti hullua, Putin on yllytyshullu 🥳

      • Anonyymi

        Putin on niin hullu, että tekee hulluuksia ihan vain venäläisyyttään.

        Sehän on se ilmiselvin asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on niin hullu, että tekee hulluuksia ihan vain venäläisyyttään.

        Sehän on se ilmiselvin asia.

        Putin on keksinyt lännnen uhan ihan omasta päästään, länsimaat ei piittaa tippaakaan Venäjästä, kunhan ovat rauhassa muiden kanssa!

      • Anonyymi

        Älä syytä länttä!!! Kyllä Putin sinne Ukrainaan hyökkäsi ilman länttä. Ukraina oli vain liikaa päässyt kehittymään ilmeisesti lännen avulla osittain.

        Sitähän ei Putin sietänyt. Kaikkien naapureitten olisi pitänyt pysyä yhtä alkeellisella tasolla kuin ÄTI VENÄJÄ tai vielä, alkeellisemmalla tasolla.
        Se nimittäin olisi voinut herättää venäläiset huomaamaan, että jotain mätää on tuossa Venäjän hallinnossa, kun kehitys ei kulje samalla tavalla kuin naapurissa.
        Se on tuo suuri kateus ja vallan menettämisen pelko.

        Putin on vain maaninen vallasta sokaistunut diktaattori.

    • Anonyymi

      Pitkälti kalavaleisia juuria lienee heillä.

    • Anonyymi

      Mihail Amin on toista mieltä.
      Mitäs nyt?

      • Anonyymi

        Kaikki tietenkin näkevät kuka on oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietenkin näkevät kuka on oikeassa.

        Varmana.

    • Anonyymi

      Ikkunasta putoaminen vaara?

    • Anonyymi

      Se on se kommunismi. Se on maailman kauhistuttavin aate.

      • Anonyymi

        Eu on sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eu on sellainen.

        Harva enää edes kiistää asiaa että eu on sosialismi joka on matkalla kohti kommunismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva enää edes kiistää asiaa että eu on sosialismi joka on matkalla kohti kommunismia.

        Tosi harva on tuota mieltä, sillä emmehän ole mitään vainoharhaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi harva on tuota mieltä, sillä emmehän ole mitään vainoharhaisia.

        Ei enää trollit keksi muuta kuin alkaa EU:ta parjaamaan. Huvittavaa. On se sentään EU kestävämmällä pohjalla kuin Venäjä konsaan Putinin johdossa.

        Se on niin, että yhteispelillä sujuu kaikki paremmin. Venäjä in nyt niin yksin, kun kaikki vihaa tuota terroristivaltiota.
        Trolleilla onkin vaikeaa keksiä enää mitään kiitettävää Venäjästä, niin alkavat EU:ta parjata.

        Naurattaa!!!!

        Sitähän se on, typeryyttä.

    • Anonyymi

      Vaijentaako EU moniäänisen poliittisen keskustelun???
      Eiköhän se EU:n surma ole liian eriävät poliittiset linjaukset eri maiden kesken, ei voida pakoittaa muita maita noudattamaan yleistä linjaa helposti.

      • Anonyymi

        EU on ollut yllättävän yksimielinen asioitten hoidossa ja tuon Ukrainan puolustamisenkin suhteen olemme olleet erittäin samaa mieltä ja kaikki pitävät Venäjän terroristivaltiona.

        Se on selvää.

    • Anonyymi

      Aina enemmän puton alkaa muistuttaa paviaania kasvoistaan?

      • Anonyymi

        Tyhmempi kuitenkin.

      • Anonyymi

        Liika botox pöhöttää yleensä ihmisten naaman ja menee aivoihin sekoittamaan lopunkin järjen.

    • Anonyymi

      Hänet on eliminoitava. Ei kuulu nykymaailmaan tuollainen.

      • Anonyymi

        Itse itsensä taitaa eliminoida.

    • Anonyymi

      Juuri Putinin nyky- Venäjä on lähtenyt sille tielle. Minä olen vertaillut sitä Hitlerin ja Saksan toimintaan 1930 luvulla ja havainnut sen muistuttavat melkein yksityiskohtia myöten hyvin samanlaiseksi. Voidaan jopa sanoa hieman leikillisesti, että näyttää vahvasti siltä, että Putin on suuri Hitler-fani. Olen kyllä varma, että Venäjällä on paljon kansaa, joka ei kannata tätä Putinin politiikkaa. Eikö jo kellot soi, kun miljoonat ihmiset muuttavat pois Venäjältä. Ja nuoria miehiä pakenee ulkomaille, välttääkseen armeijaan joutumisen. Kyllä Putinilla alkaa olla jo kuumat paikat omassa maassaankin. Ei tällainen politiikka ole edes missään määrin Venäjän etu. Kyllä ne viisaammat venäläiset ovat sen varmasti todenneet.

      • Anonyymi

        Sehän näyttää siltä että Putin tekee suurimman mahdollisen ratkaisun Venäjälle, ettei sen tartte enää koskaan hävetä alemmuuskompleksiaan. Eli Putin toiminnoillaan tuhoaa Venäjän. Siltä tuo vakavasti ottaen tällä hetkellä näyttää. No Putler porukkoineen tietää mitä ne tekevät. Se ei kuulu meille ollenkaan, emme ole siinä prosessissa millään tavalla mukana. Eikä se kiinnosta meitä pilkunkaan vertaa.

        Varuillamme tietysti saadaan olla itänaapurin kanssa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se toinen natsidiktaattori Hitler likvidoi eräänkin tyhmyyden teoriaa määritelleen saksalaisen:
        https://youtu.be/BGTyHPhw7oE

        Diktaattorit ei kestä totuudenpuhujia.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Varmaan voisi osittain kieroillessakin...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan voisi osittain kieroillessakin...?

        Persut pitivät Putinista ennen Ukrainaan hyökkäystään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut pitivät Putinista ennen Ukrainaan hyökkäystään.

        Populismia se vain oli, opportunismia.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus.

    • Anonyymi

      Fakta.

    • Anonyymi

      Venäläiset ovat monivuosisataisella perinteellä perseestä.

      Ja kehitys erkanee ihmisestä vain kiihtyvällä tahdilla.

    • Anonyymi

      Asiaa.

    • Anonyymi

      Pahuuden ja julmuuden kierre on jostain syystä venäläinen ilmiö.

    • Anonyymi

      Venäläiset ei opi, siltä se näyttää....

      • Anonyymi

        Faktaa.

    • Anonyymi

      Venäjällä on aina oltu kateellisia lännen ylivoimaisuudelle, varsinkin Kremlin nolot johtajat jotka tekevät kaiken aina väärin.

      • Anonyymi

        Pieni polibyroo/eliitti touhaa edelleen itänaapurissa.

    • Anonyymi

      Hyvin luonnehdittu Venäjän tilaa, surullista mutta totta.

    • Anonyymi

      Maailmanhistoriassa venäjä on aina, muodossa tai toisessa ollut brutaali, epäihmismäinen peto. Pienempiensä sortaja.

      • Anonyymi

        Tuo on totta, Kremlissä on aina ollut tappajat vallassa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Joidenkin...

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2310
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1791
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      167
      1670
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1281
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1148
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      76
      1072
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe