Taisto Sinisalo ja Kremlin ruplat

Anonyymi-ap

Taisto Sinisalo on kautta aikain tunnetuimpia suomalaisia kommunisteja. Hänen mukaansa nimettiin 1970-luvun alussa taistolaisuudeksi SKP:n vähemmistö, jonka ideologian mukaan Neuvostoliitosta ei saanut kirjoittaa eikä puhua mitään negatiivista.

Tätä taustaa vasten on yllättävää, että Gorbatshovin glasnost-politiikka (avoimuus) vuodesta 1985 sai Sinisalosta vankan tukijan. Aiemmin hän oli pyrkinyt kieltämään kaiken negatiivisen kirjoittelun Neuvostoliitosta neuvostovastaisena. Kun kritiikkiä alettiin vähäisessä määrin sallia neuvostojohdon luvalla, aiemmin brehzneviläisenä "mielipidepoliisina" Suomessa toiminut Sinisalo olikin yllättäen uuden linjan takana. Miksi?

V. 1991 selvisi, että Sinisalo oli 1982 - 90 vastaanottanut huomattavia varoja Kansainväliseltä ammattiyhdistysrahastolta, esim. vuosina 1984 - 88 tuki oli ollut 5,6 - 12 miljoonaa markkaa vuodessa. Varoja ei käytetty hyväntekeväisyyteen, vaan vähemmistökommunistien eli taistolaisten poliittiseen toimintaan. Jokainen voi itsekseen pohtia, mistä varat Kansainväliselle ammattiyhdistysrahastolle ovat olleet peräisin.

Tuki herättää kysymyksen, oliko Taisto Sinisalo taistolainen aatteen palosta vai työnantajansa toimeksiannosta? Yllättävä tuki Gorbatshovin muutospolitiikalle voisi selittyä sillä, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.

Mielipiteitä?

11

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ulkomaisen rahan saannista tarvitaan todisteet. Se ei sinänsä vaikuta historian kulkuun. Porvaripuolueet pysyvät pystyssä kotimaisen että ulkomaisen rahoituksen turvin.
      Gorbatsov itse julistautui 1990 luvulla sosiaalidemokraatiksi. Sinisalo meni Vasemmistoliittoon. NL kaatui, koska ei lähtenyt Kiinan mukaisesti NEP-politiikan toteuttajaksi. Puhetta riitti, toimenpiteitä ei talouden eteen suoritettu.

      • Anonyymi

        Wikipediasta:

        "Vuonna 1982 Sinisalo peri Ville Pessiltä aseman NKP:ltä SKP:lle Kansainvälisen ammattiyhdistysrahaston kautta tulleen taloudellisen avustuksen vastaanottajana. Asiasta närkästynyt puolueen enemmistö pyrki tämän jälkeen irtautumaan rahoituksesta. Vuodesta 1984 alkaen Sinisalo oli tuen ainoa vastaanottaja ja maksut enemmistölle loppuivat. Rahastosta kanavoitiin oppositiokommunisteille Sinisalon välityksellä vuosina 1984–1988 noin 5,6–12 miljoonaa markkaa vuodessa. Sinisalo vastaanotti rahaa vuoteen 1990 asti. Asia paljastui vuonna 1991, kun suomalaiset ja neuvostoliittolaiset tiedotusvälineet saivat haltuunsa välitystä koskevia kuitteja ja muistioita.[27] Sinisalo kielsi ottaneensa rahaa.[28] Sinisalo oli 1980-luvulla talousasioiden merkeissä yhteyksissä myös Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen tovereihin.[29]"
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Taisto_Sinisalo

        Kirjoitit, että Sinisalo meni Vasemmistoliittoon. Alkuun tämä olikin totta, mutta kun hänen ehdokkuutensa Vasemmistoliitossa evättiin, hän palasi SKP:een.

        Vasemmistoliitto kielsi kaksoisjäsenyyden, toisin kuin edeltä Skdl, jonka jäsen saattoi olla myös SKP:n jäsen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinisalo ei palannut SKP:hen. Hän toimi Vasemmistoliitossa kuolemaansa saakka Kotkassa.
        Wikipedian tietoihin tulee suhtautua varauksella silloin kun ne kertovat kommunisteista tai sosialismista. Kirjoitusten takana ei välttämättä ole historiallinen totuus. Puolin ja toisin.

        Jos noin on, käypä merkitsemässä oikea tieto Wikipediaan lähteineen. Siellä lukee: "Hän oli kuolemaansa asti SKPy:tä seuranneen uudelleen perustetun SKP:n kannattaja."

    • Anonyymi

      Demareita koulutettiin USA:ssa CIA:n rahoilla sodan jälkeen sosialismin vastaisiksi. Siellä tiettävästi kulki paljon suuremmat summat kuin esitetyt arviot SKP:n saamasta tuesta.
      Porvareilla on suora kanava keskenään ympäri maailmaa rahojen siirrossa. Heidän ei tarvitse edes rikkoa lakeja. Rahapomot laittavat omia varoja liikkeelle. Sitä paitsi heillä on hallussa lähes koko maailman media ja tuottaa miljardeja propagandassa.

      • Anonyymi

        "Demareita koulutettiin USA:ssa CIA:n rahoilla sodan jälkeen sosialismin vastaisiksi."

        Sehän olikin vallan erinomainen asia, että annettiin oikeaa tietoa, kun tarkastelemme Neuvostoliiton ja Kiinan kommunismidiktatuurien sorron historiaa, jota Suomen Kommunistinen Puolue salailee edelleen pitäessään edelleen piilossa NKP:n puolueelle vuonna 1960 luovuttamia kommunistidiktaattori Josif Stalinin vainojen dokumentteja.

        Ja tänään SDP toimii naton sotapuolueena.

    • Anonyymi

      Kyllä Taistolle täytyy patsas saada Kotkaan. Vaikka Leninin paikalle, kun siirsivät sen "kaappiin"
      Taistolla on Kotkassa iäkäs ja vannoutunut fanijoukko, joka vaalii muistoa, ja Neuvostoliiton ystävyyttä...kuten myös niitä suuria ruplamääriä, joita Taisto suhteillaan idästä toimitti.

    • Anonyymi

      Ano on tämän päivän Taisto.
      Miehissä on paljon samaa. Näkyvimpänä se , että itä-rajan takainen maa, ohitti/ohittaa, useimmiten tärkeysjärjestyksessä Suomen

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe