Tulisi välittömästi määrätä poikkeavat toimenpiteet jalkakäytävien hoidossa jotta Suomen sairaloihin ei tulisi kymmenien tuhansien liukastumisista johtuvia tapaturmia nyt kun sairaalat ovat jo täynnä!
Poikkeavan tilaanteen vuoksi riittävän korkealta tasolta tulisi määrätä jalkakäytävien suolaaminen jotta nyt lauhtuvan sään aikana jäiseksi muuttuvat jalkakaytävillä olisi sulaa kohtaa kävellä. Selittelyt kenkien suolaantumisella on pieni merkitys verrattuna ihmisten työkyvyn pitkäaikaiseen menetykseen? Ennen uusia pakkasia ohuneinkiin lumen tuloa tulisi olla jäästä ainakin 90%:sti poistettu koska kukaan ei voi nähdä kävellessä ohuenkaan lumen alla olevaa jäätä kävelyteillä!
Suolauksen ajankohdan alkaessa iltaisin noin klo 21.00 päättyen noin klo 03.00 jolloin vähiten arkipäivänä on ulkona käveliöitä, yötöitähän ahkerimmat kaupungeilla muutenki tekee öisin katutöitä!
Nyt siis on aikaa kolme yötä suolata, pelkkä hiekotus ei riitä jäänpinnalla, hiekanmuruset jäätyneen pinnalla monin paikoin vierivät kenkien alla kuin pienet kuulat!
Sekään ei varmaan haittaisi jos kaupunki järjestäisi eripuolelle niitä puulattikoita joita ennenvanhaan oli (nykyisin ehkä jotain muita tynnyreitä) joista taloyhtiöiden huoltohenkilöt voisivat talvella aina sulankelin tullessa ripotella heidän alueen jalkakäytäville (muina aikoina kaupunki pitäisi laatikot lukittuna ja tarkistaisivat samalla suolaa olevan riittävästi laatikoissa).
Onko tahtoa tehdä poikkeavan tilanteen vuoksi pikaisia muutiksia?!?!?!
Poikkeavan tilanteen vuoksi!
Anonyymi-ap
1
241
Vastaukset
- Anonyymi
Auraisivat ne kevyenliikenteen väylät edes niin että se kauha ottais kiinni maahan.Ajoradat kyllä nuollaan asfalttia myöten puhtaaksi mutta jostain syystä kevyenliikenteen väylille jätetään aina se muutaman sentin lumikerros,siinä on sitten kiva kävellä ja pyöräillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626