näin työtä

Luin tässä keskustelua ,että työtä työttömille .Olen nyt miettinyt miten tämä onnistuisi. Ja tässä vähän ideaani

Nämä ideat pohdin libertaari pienivaltio näkökulmasta, koska olen tämän poliitis fisofis suunnan pohtija. En täysin puhdas, kyllä vaan joskus toivon valtion väliintula tai tukea

1. Työttömien ja työllistymisen vahtaamisen pitää loppua, harmaa työllisyys ei saa enään olla paha, pitää olla helpoa ongelmatonta työllistää, irtisanoa ihminen. Eli onko se työn verotus joka tuo sen palkaamis ongelman. mikä on se että suuttetaan ihmisiä turhilla rekryillä eikä vain oteta töihin, tai olla tekemättä? Työ vero vapaaksi ja epä tiirailuksi
1.2 tämä vaikuttaakin monimutkaiselta ongelmat, ehkäpä virka-toimikunta selvittämään tätä, Miten valtion longerot saisi irti yrityksistä -. Ehkä irtisanomalla paljon viranomaisia jolloin tiirailuun ja valetilastojen ja ropakandan ei yksinkertaisesti riitä aika


2 Ei enään ulkomaalaista työ voimaa

3. Koulutuksista pois turhat, ja pakolliset harjoittelut vaan kouluista tulee sellaiset kuin muussakin maailmassa että niihin mennään ja niistä tullaan pois. Ilman että jää ihmiset roikkumaan niihin iäksi
3.1 Rahat pois yliopistoista tutkiat asiantuntia heidän pitää viimein ymmärtää että ovat turhaketta, jotka eivät tiedä.
=====

4:Lehtien ja uutisten tukeminen verotshoista pitää lopettaa, valeuutisten lopettaminen iltalehti HS tiedäthän

5.viitisvuotis suunnitelma työllisyyden ja kansan henken parantamiseksi

6. Oikeus kantaa aseita, nyt tämä on jo yleisiä toiveita, perus koulun ensin poistaa lukio ammati koulu siitä, sittnen alkaa kaventamaan oppivelvollisuutta.
592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa on hienoa se, että köyhäkin voi hankkia mieluisan ammatin opiskelemalla. Siitä se motivatio nousee!

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    💋 ­­­N­y­­­m­f­­­o­­­m­­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176728981

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

"6. Oikeus kantaa aseita"

Pitäs muuttaa lakeja aika ronskisti ennen tuota. Hyödytöntä kantaa asetta jos sitä ei saa myös käyttää.

Äänestä

Mummojen ulkoilutusta, lumitöitä, aurauskeppinä seisoskelua. Töitä kyllä olisi, mutta laiskat työttömät eivät vaan hanakasti hae töitä.

Äänestä

Näin siis hylsähylky- tyypit. Ehkä jospa ens vuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luin tässä keskustelua ,että työtä työttömille .Olen nyt miettinyt miten tämä onnistuisi. Ja tässä vähän ideaani

Nämä ideat pohdin libertaari pienivaltio näkökulmasta, koska olen tämän poliitis fisofis suunnan pohtija. En täysin puhdas, kyllä vaan joskus toivon valtion väliintula tai tukea

1. Työttömien ja työllistymisen vahtaamisen pitää loppua, harmaa työllisyys ei saa enään olla paha, pitää olla helpoa ongelmatonta työllistää, irtisanoa ihminen. Eli onko se työn verotus joka tuo sen palkaamis ongelman. mikä on se että suuttetaan ihmisiä turhilla rekryillä eikä vain oteta töihin, tai olla tekemättä? Työ vero vapaaksi ja epä tiirailuksi
1.2 tämä vaikuttaakin monimutkaiselta ongelmat, ehkäpä virka-toimikunta selvittämään tätä, Miten valtion longerot saisi irti yrityksistä -. Ehkä irtisanomalla paljon viranomaisia jolloin tiirailuun ja valetilastojen ja ropakandan ei yksinkertaisesti riitä aika


2 Ei enään ulkomaalaista työ voimaa

3. Koulutuksista pois turhat, ja pakolliset harjoittelut vaan kouluista tulee sellaiset kuin muussakin maailmassa että niihin mennään ja niistä tullaan pois. Ilman että jää ihmiset roikkumaan niihin iäksi
3.1 Rahat pois yliopistoista tutkiat asiantuntia heidän pitää viimein ymmärtää että ovat turhaketta, jotka eivät tiedä.
=====

4:Lehtien ja uutisten tukeminen verotshoista pitää lopettaa, valeuutisten lopettaminen iltalehti HS tiedäthän

5.viitisvuotis suunnitelma työllisyyden ja kansan henken parantamiseksi

6. Oikeus kantaa aseita, nyt tämä on jo yleisiä toiveita, perus koulun ensin poistaa lukio ammati koulu siitä, sittnen alkaa kaventamaan oppivelvollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu