Parisuhde yhteiskunta

Yhteiskunta on perustunut parisuhteelle. Enää se ei ala olla niin.

Surullista.

Siinä eroaa miehen työ feministisen naisen työstä. Mies tekee työtä perheelleen. Feministinen nainen hakee itselleen uraa.

Itse pelkään feministejä.

Harmittelen sitä myös niiden miesten puolesta, ketkä joutuvat elämään feministin kanssa. Se on surullista, kun vanhana miehenä huomaa, ettei lapsia tullutkaan tehtyä. Ikävä kohtalo sellaisella miehellä. Mieshän tunnetusti kehittyy hitaammin kuin nainen. Surullista vanhana huomata elämän tärkeimmät asiat. Poikkeuksia löytyy.

Feministinen nainen vähän miestä arvostaa. Ei töistä tullessaan kiinnitä mieheen huomiota. Ei helli eikä hyväile.

Itse odotan pääsyä kotiin. Feministinen nainen on mieluummin töissä.

Kotia feministiselle naiselle ei ole samassa merkityksessä kuin miehelle, joka perhettään vaalii.

Vaimoni olisi hyvä poliitikko. Hän olisi myös esimerkillinen työntekijä. Tarkka ja tunnollinen. Ahkera.

Onneksi hän on myös viisas. Hän on sanonut, ettei lähtisi siivojaksi, tai tehtaalle töihin. Olen hyvilläni tästä. Miksi tehdäkään jotain, mikä ei ole tärkeää. Miksi paahtaa 8 tuntia päivässä, for nothing. Rääkätä itseään turhalla työllä. Työllä, josta itse ei pitäisi.

Paremmin jää aikaa muuhun, tärkeämpään. Luovaan työhön.

Feministinen nainen on astunut kuoppaan.

Feministinen nainen ei politiikassa aja perhe-asioita. Siksi minä pelkään feministejä.

Feministinen nainen ajattelee itseään, ei muita.

Muuttukaa vähän. Antakaa miehelle, niin kuin mieskin antaa teille. Alkakaa toimimaan pyytettömän rakkauden ehdoilla.

Älkää olko väsyneitä kun töistä tulette kotiin. Hellikää miestänne. Muistakaa miehenne.

Itse odotan pääsyä töistä kotiin, että pääsen olemaan vaimon kanssa.

Feministinen nainen on astunut kuoppaan. Katsokaa armeijaa. Mies ei teitä käskytä, mutta te käskytätte miestä. Te ette miestä rakasta. Tämä on pääsyy, miksi minä pelkään feministejä.

Teillä on eriarvot kuin miehellä.

Itse rakastan feministejä. Te ette tätä huomaa väärän mieskuvanne takaa.

Teidän rakkaus ei ole niin suuri minua kohtaan, kuin minun rakkaus teitä kohtaan.

Minun rakkauteni on pyyteetöntä. Teidän koko ajan vaatimassa.

Teidän elämän laatunne paranisi, jos te kinuaisitte tasa-arvoa pyyteettömään rakkauteen.

Silloin te joutuisitte sitä antamaan.

Tehkää niin. Kukaan ei teitä kyllä pakota.

(en minä teitä feministejä oikeasti pelkää, kunhan sanoin vaan)
361077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Eihän se noin ole. Feminismihän esim. on ajanut melkein liikaakin perheasioita. Monet nykyfeministit kiistävät työn ihmeitä tekevän voiman - se on lähinnä miehisten TT:n ja SAK:n arvoja. Feministit ovat minun kokemukseni mukaan lapsirakkaita ja kykenevät hyvään parisuhteeseen. Pelkäät turhaan - ota selvää (muualtakin kuin täältä).

Äänestä
  • "Feminismihän esim. on ajanut melkein liikaakin perheasioita"

    - En tarkoittanut tuota mitä sanoin, "liikaakin"... Vaan että feminismi on usein leimautunut "naisten asioihin" ja jokapäiväisiin, todellisiin ongelmiin, eikä aina muista tai ole kiinnostunut kokonaiskuvasta: näennäisesti sukupuoleen liittymättömissäkin asioissa on sukupuolisia rakenteita. Lisäksi perhepainotus on saattanut vieraannuttaa seksuaalivähemmistöjä ja niitä, joita perhe ei vaan kiinnosta feminismistä.

    Äänestä

  • Se on juuri niin kuin minä kirjoitin.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Se on juuri niin kuin minä kirjoitin.

    Se, että feministit ovat tulleet yhteiskunnan varoille vaatimuksineen, ei ole pyytetöntä tekemistä perheen puolesta.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Se on juuri niin kuin minä kirjoitin.

    "Se on juuri niin kuin minä kirjoitin." =))) Ainakin joku täällä rehellisesti sanoo, että turha hanata vastaan, oma mielipide on aina oikea.. Mitä jos se ei olekaan? Meneekö maailmasi ihan sekaisin? Pakko tulostaa tuo aloituksesi.. Se tuottaa varmasti paljon iloa jääkaapin ovessa muiden vitsien joukossa..

    Äänestä

  • Näin se pikemminkin kyllä on. Tuosta lapsirakkaudesta en mene sanomaan mitään...No voi olla, jos lapsista saadaan joku maksamaan...

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    "Se on juuri niin kuin minä kirjoitin." =))) Ainakin joku täällä rehellisesti sanoo, että turha hanata vastaan, oma mielipide on aina oikea.. Mitä jos se ei olekaan? Meneekö maailmasi ihan sekaisin? Pakko tulostaa tuo aloituksesi.. Se tuottaa varmasti paljon iloa jääkaapin ovessa muiden vitsien joukossa..

    Laitoitko myös tuon Jatkoa kirjoituksen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000008429584

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    ole huumoria.. tuo on silkkaa tietämättömyyttä

    Minä kun toivoin että se olisi ollut vitsi.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Minä kun toivoin että se olisi ollut vitsi.

    kannattaa ehkä vähän tutustua asioihin ennen kuin lähtee esittämään omia tulkintojaan "feministisestä naisesta".. tuossa olisi jo ainesta kunnianloukkaus-juttuun, sen verran törkeää tekstiä kyllä kirjoitat.. mutta ehkä on parempi pistää se sinne huumorin puolelle sen sijaan, että vihastuisi..

    Äänestä

  • ave.maria kirjoitti:

    Näin se pikemminkin kyllä on. Tuosta lapsirakkaudesta en mene sanomaan mitään...No voi olla, jos lapsista saadaan joku maksamaan...

    "Näin se pikemminkin kyllä on. Tuosta lapsirakkaudesta en mene sanomaan mitään...No voi olla, jos lapsista saadaan joku maksamaan"

    Niin ja sinähän tietysti olet kasvattanut lapsesi aivan ilman yhteiskunnan apua. Synnytit lienee omatoimisesti kotona, tuskin olet käyttänyt häntä neuvvolassa, opetit häntä itse laskemaan ja lukemaan ettei yhteiskunnan varat mene hukkaan jne.

    Aivan oikeasti en voi kun ihmetellä, miksi sinun on joka mahdollisessa välissä naljaistava jokin kitkerä kommentti.

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    Sitä ihan samaa olen minäkin tämän päivän ihmettellyt.

    Lapsestani (jo melkein aíkamies) ei tähän päivään mennessä ole Suomen valtio maksanut latiakaan saamatta moninverroin enemmän takaisin. Joten maksumiehenä lapselleni ei Suomi ole ollut. Maksan yksin veroja reilut 18 000 € vuodessa ja mieheni toiset saman verran. Lapsilisää olemme nostaneet huisit 1200€ samalla ajanjaksolla.

    Äänestä

  • ave.maria kirjoitti:

    Näin se pikemminkin kyllä on. Tuosta lapsirakkaudesta en mene sanomaan mitään...No voi olla, jos lapsista saadaan joku maksamaan...

    Korostinkin tuossa omaa kokemustani, siis feministien lapsirakkaudesta. Ei heissä varmaan enempää lapsirakkautta ole kuin muissakaan ihmisissä, mutta ei varmasti vähempääkään. Lähes kaikki tuntemani feministit suhtautuvat positiivisesti perheeseen, välillä oikein harmittaa ettei enemmän nyrkki heilu (ilmaan!). Itse tulen olemaan todennäköisesti pitkään lasten kanssa kotona, johtuu kyllä siitä että eukolla on parempi ammatti, mutta myös molempien feministisestä ennakkoluulottomuudesta.

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    kannattaa ehkä vähän tutustua asioihin ennen kuin lähtee esittämään omia tulkintojaan "feministisestä naisesta".. tuossa olisi jo ainesta kunnianloukkaus-juttuun, sen verran törkeää tekstiä kyllä kirjoitat.. mutta ehkä on parempi pistää se sinne huumorin puolelle sen sijaan, että vihastuisi..

    "kannattaa ehkä vähän tutustua asioihin ennen kuin lähtee esittämään omia tulkintojaan "feministisestä naisesta".. tuossa olisi jo ainesta kunnianloukkaus-juttuun, sen verran törkeää tekstiä kyllä kirjoitat.. mutta ehkä on parempi pistää se sinne huumorin puolelle sen sijaan, että vihastuisi.."

    Kunnianloukkaus. Ketä minä nyt olen kirjoituksellani loukannut.

    Feministit ovat juuri sellaisia kuin kuvailin.

    Minun mielestä.

    Olet edelleen oikeassa siinä, että liian monet miehet kohtelevat naista huonosti.

    Minun mielestä nainen ei ole feministi.

    En siis tarkoita naista, kun kirjoitan feministi.

    Minun mielestä nainen on aivan jotain muuta. Jotain, että se ei suostu asettumaan moisen feministi sanan yhteyteen edes.

    Minulle feministi on jotain muuta kuin nainen.

    Minusta olisi joskus kiva lukea feministien kirjoituksia siitä, kuinka he välittävät miehestään. Jos vaikka saisivat jotenkin muutettua tätä minun kuvaani feministeistä.

    Ei varmaan kuule yksikään feministi, muista naisista puhumattakaan, jaksa sinun kanssasi ruveta päätä hakkaamaan seinään.. aika tylsä asenne sellainen, että minulle maailma on sellainen kuin ajattelen niin kauan kuin joku toinen tulee toisin todistamaan.. Itse kannatan oma-aloitteista asioihin tutustumista.. varsinkin ennen kuin lähtee muille kuuluttelemaan omia hienoja "oivalluksiaan".. Sanoisin, että sinun tekstisi loukkaavat paitsi feministejä niin myös muita naisia ja miehiä. Sinä yrität laittaa ihmisiä sukupuolensa mukaan sellaisiin lokeroihin, että ihan pahaa tekee tuollainen suvaitsemattomuus.

    Sanoppas muuten, että miten sitä välittämistä sille miehelle sitten osoitetaan jos feministit eivät niin tee? Tällä palstalla on useita parisuhteessa eläviä feministejä ja mitä on heidän kirjoituksiaan lukenut niin siellä tuntuu olevan varsin terveitä, molemminpuolista kunnioitusta sisältäviä suhteita, joissa niin puolin kuin toisin kannustetaan eri elämän osa-alueilla sen sijaan, että olisi jähmetytty perinteisiin sukupuoleen kohdistuviin odotuksiin.

    "Ei varmaan kuule yksikään feministi, muista naisista puhumattakaan, jaksa sinun kanssasi ruveta päätä hakkaamaan seinään.. aika tylsä asenne sellainen, että minulle maailma on sellainen kuin ajattelen niin kauan kuin joku toinen tulee toisin todistamaan.. Itse kannatan oma-aloitteista asioihin tutustumista.. varsinkin ennen kuin lähtee muille kuuluttelemaan omia hienoja "oivalluksiaan".. Sanoisin, että sinun tekstisi loukkaavat paitsi feministejä niin myös muita naisia ja miehiä. Sinä yrität laittaa ihmisiä sukupuolensa mukaan sellaisiin lokeroihin, että ihan pahaa tekee tuollainen suvaitsemattomuus."

    Höpöhöpö. Minä vain sanon oman mielipiteeni. Sen sanominen ei ole suvaitsemattomuutta.

    Se on suvaitsemattomuutta jos minä kiellän jotain joltain.

    "Sanoppas muuten, että miten sitä välittämistä sille miehelle sitten osoitetaan jos feministit eivät niin tee?"

    -Sanoppas miksi miehet eivät sitten hyväksy kaikkia feministien vaatimuksia.

    "Tällä palstalla on useita parisuhteessa eläviä feministejä ja mitä on heidän kirjoituksiaan lukenut niin siellä tuntuu olevan varsin terveitä, molemminpuolista kunnioitusta sisältäviä suhteita, joissa niin puolin kuin toisin kannustetaan eri elämän osa-alueilla sen sijaan, että olisi jähmetytty perinteisiin sukupuoleen kohdistuviin odotuksiin."

    -Niin? Saimpa sinutkin kirjoittamaan, että hyppäsit miehesi kaulaan. Ihan positiivisessa merkityksessä.

    Sen kaltaisia kirjoituksia toivoisin näkevän useammin feministien puolelta. Jos nyt kerran pidät itseäsi feministinä.

    tämä palsta koskee feminismiä ja siitä minä yritän ainakin osaltani puhua silloin kun keskusteluihin osallistun.. minulla ei ole mitään intressejä erityisemmin repostella täällä parisuhteellani, ne asiat kuuluvat minun henkilökohtaiseen elämääni.. myöskään mieheni kehuminen ei asiaan kuulu vaikka toisinaan sellaisiakin kommentteja teen kun ne aiheeseen sopivat. Jokin aika sitten täällä pyydettiin kertomaan omasta isäsuhteestaan ja kun minä kertoilin lämpimästi omasta isästäni, sain kuulla millainen nyssykkä homo isäni on.. Eipä siis ehkä kannata edes turhan henkilökohtaisia asioita lähteä jakamaan..

    En ymmärrä, miksi täällä feministien pitäisi olla ylistämässä omia miehiään kun he eivät kuitenkaan näytä haukkavankaan näitä. Oletko tullut ajatelleeksi, että ei miesten kehuminen yksinkertaisesti vain sovi asiayhteyteen?

    Minusta on aika yksinkertaista, miksi jotkut miehet haraavat feministien vaatimuksia vastaan. Toisaalta painaa omien etujen menetys ja toisaalta luulen, että asioiden päälle ei ymmärretä. Puhutaan juuri siitä, että feministit haluavat naisille enemmän valtaa ja etuja jne. Kyse on siis puhtaasta tietämättömyydestä, kuten voi sanoa sinunkin kohdallasi. Minusta se on sääli, koska miehet pitäisi saada mukaan tasa-arvokeskusteluihin. Oma mieheni hyväksyy omat esittämäni feministiset ajatukset, hän kun uskoo vakaasti sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja siihen, ettei sitä ole vielä saavutettu.

    Joskus on vaikea tunnistaa, milloin aktiivisesti toisilta kieltää ja estää jotain ja milloin omilla mielipiteillään osallistuu rajojen tekemiseen.

    Äänestä

Voi voi, nyt sinä raukka olet ymmärtänyt aivan väärin.

"Muuttukaa vähän. Antakaa miehelle, niin kuin mieskin antaa teille. Alkakaa toimimaan pyytettömän rakkauden ehdoilla. "

Tähänhän me juuri pyrimme, eli tekemään samaa kuin sinä: antamaan pyytetöntä rakkautta miehillemme, jotka odottavat syli ja ruoka lämpöisenä kun tulemme raskaan työpäivän jälkeen kotiin väsyneenä. Ja ajamme nimen omaan perheasioita myös politiikassa. Pyrimme siihen, että myös miehellä olisi mahdollisuus osoittaa tuota pyyteetöntä rakkautta mm. lapsia kohtaan muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena.

Selvennyksenä vielä, ennen kun kukaan intoutuu kauhistelemaan, kuinka feministit haluavat alistaa miehet kotiin, niin tuo oli ivalliseen sävyyn kirjoitettu. Mutta en voi olla ihmettelemättä tuota sinun varsin suhteellista käsitystä "pyytettömästä rakkaudesta". Sinulle pyytetön rakkaus merkitsee siis sitä, että vaimosi on passaamassa sinua kotona eikä esim. ole väsynyt kun sinä tulet kotiin, vaan odottaa iloisena ja hyväntuuliseena pyytettömän rakkautensa kohdetta.

"Minun rakkauteni on pyyteetöntä. Teidän koko ajan vaatimassa."

Ainakin tuon tekstisi perusteella nimenomaan sinä olet vaatimassa naiselta melko lailla antamatta itse mitään.

Äänestä
  • http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000008070610

    Sinä käsitit nyt huonosti kirjoitetun kirjoitukseni väärin.

    En todellakaan odota että vaimo minua passaa sillä tavalla kun kirjoitit.

    Että on ruoka tms. lämpimänä kun tulen töissä.

    Tarkoitin että syleilen heti vaimoa kun tulen itse töistä. En ole väsynyt tai muuta. Siitä sitten on aikaa viettää yhdessä aikaa.

    Työ on turhaa siihen verrattuna mitä kotona on.

    Kaikki on kytköksissä siihen, että parisuhde voi hyvin. Siis koko elämä.

    En ole sellainen kuin sinä kuvailit.

    "Voi voi, nyt sinä raukka olet ymmärtänyt aivan väärin."

    Muuttukaa vähän. Antakaa miehelle, niin kuin mieskin antaa teille. Alkakaa toimimaan pyytettömän rakkauden ehdoilla.

    "Tähänhän me juuri pyrimme, eli tekemään samaa kuin sinä: antamaan pyytetöntä rakkautta miehillemme, jotka odottavat syli ja ruoka lämpöisenä kun tulemme raskaan työpäivän jälkeen kotiin väsyneenä. Ja ajamme nimen omaan perheasioita myös politiikassa. Pyrimme siihen, että myös miehellä olisi mahdollisuus osoittaa tuota pyyteetöntä rakkautta mm. lapsia kohtaan muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena."

    Jos mies ei itse tajua antaa lapsille aikaansa, niin ei siihen mikään laki tuo parannusta. Tämä on vielä pahempaa kuin mitkään feministien jutut. Ja ikävä kyllä tämä on todellisuutta.

    "Selvennyksenä vielä, ennen kun kukaan intoutuu kauhistelemaan, kuinka feministit haluavat alistaa miehet kotiin, niin tuo oli ivalliseen sävyyn kirjoitettu. Mutta en voi olla ihmettelemättä tuota sinun varsin suhteellista käsitystä "pyytettömästä rakkaudesta". Sinulle pyytetön rakkaus merkitsee siis sitä, että vaimosi on passaamassa sinua kotona eikä esim. ole väsynyt kun sinä tulet kotiin, vaan odottaa iloisena ja hyväntuuliseena pyytettömän rakkautensa kohdetta."

    - Ei todellakaan näin. En vaadi vaimoltani mitään.

    Minun rakkauteni on pyyteetöntä. Teidän koko ajan vaatimassa.

    "Ainakin tuon tekstisi perusteella nimenomaan sinä olet vaatimassa naiselta melko lailla antamatta itse mitään."

    Kirjoitin sitten epäselvästi ja harhaanjohtavasti, mikä ei tarkoitus ollut.

    Mutta minä en ole sellainen kuin kirjoitit.

    Äänestä

  • http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000008070610

    Sinä käsitit nyt huonosti kirjoitetun kirjoitukseni väärin.

    En todellakaan odota että vaimo minua passaa sillä tavalla kun kirjoitit.

    Että on ruoka tms. lämpimänä kun tulen töissä.

    Tarkoitin että syleilen heti vaimoa kun tulen itse töistä. En ole väsynyt tai muuta. Siitä sitten on aikaa viettää yhdessä aikaa.

    Työ on arvotonta siihen verrattuna mitä kotona on.

    Kaikki on kytköksissä siihen, että parisuhde voi hyvin. Siis koko elämä.

    Siis ei urahakuisuutta, vaan perhehakuisuutta.

    Mutta minä en siis ole sellainen kuin kirjoitit.

    Äänestä

  • Se lämmittää ruuan joka sitä syö, eikä sen ruuan lämmittämiseen ole kumpikaan väljastetuna. Tässä nyt yksi ero taas feministin ja "antin" maailmasta...

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000008070610

    Sinä käsitit nyt huonosti kirjoitetun kirjoitukseni väärin.

    En todellakaan odota että vaimo minua passaa sillä tavalla kun kirjoitit.

    Että on ruoka tms. lämpimänä kun tulen töissä.

    Tarkoitin että syleilen heti vaimoa kun tulen itse töistä. En ole väsynyt tai muuta. Siitä sitten on aikaa viettää yhdessä aikaa.

    Työ on arvotonta siihen verrattuna mitä kotona on.

    Kaikki on kytköksissä siihen, että parisuhde voi hyvin. Siis koko elämä.

    Siis ei urahakuisuutta, vaan perhehakuisuutta.

    En ole sellainen kuin sinä kuvailit.

    "Voi voi, nyt sinä raukka olet ymmärtänyt aivan väärin."

    Muuttukaa vähän. Antakaa miehelle, niin kuin mieskin antaa teille. Alkakaa toimimaan pyytettömän rakkauden ehdoilla.

    "Tähänhän me juuri pyrimme, eli tekemään samaa kuin sinä: antamaan pyytetöntä rakkautta miehillemme, jotka odottavat syli ja ruoka lämpöisenä kun tulemme raskaan työpäivän jälkeen kotiin väsyneenä. Ja ajamme nimen omaan perheasioita myös politiikassa. Pyrimme siihen, että myös miehellä olisi mahdollisuus osoittaa tuota pyyteetöntä rakkautta mm. lapsia kohtaan muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena."

    Jos mies ei itse tajua antaa lapsille aikaansa, niin ei siihen mikään laki tuo parannusta. Tämä on vielä pahempaa kuin mitkään feministien jutut. Ja ikävä kyllä tämä on todellisuutta.

    "Selvennyksenä vielä, ennen kun kukaan intoutuu kauhistelemaan, kuinka feministit haluavat alistaa miehet kotiin, niin tuo oli ivalliseen sävyyn kirjoitettu. Mutta en voi olla ihmettelemättä tuota sinun varsin suhteellista käsitystä "pyytettömästä rakkaudesta". Sinulle pyytetön rakkaus merkitsee siis sitä, että vaimosi on passaamassa sinua kotona eikä esim. ole väsynyt kun sinä tulet kotiin, vaan odottaa iloisena ja hyväntuuliseena pyytettömän rakkautensa kohdetta."

    - Ei todellakaan näin. En vaadi vaimoltani mitään.

    Minun rakkauteni on pyyteetöntä. Teidän koko ajan vaatimassa.

    "Ainakin tuon tekstisi perusteella nimenomaan sinä olet vaatimassa naiselta melko lailla antamatta itse mitään."

    Kirjoitin sitten epäselvästi ja harhaanjohtavasti, mikä ei tarkoitus ollut.

    Mutta minä en siis ole sellainen kuin kirjoitit.

    Ilmoitti ensimmäisen viestin kohdalla, että viesti ei lähtenyt. Kirjoitin saman viestin, mutta ei sitä hyväksynyt, koska olin jo kirjoittanut samanlaisen viestin aiemmin (se siis jota ei lähettänyt).

    Muokkasin vähän tuota tekstiä, ja laitoin samaisen viestin uudelleen muokattuna. Tuli sitten kaksi viestiä vaikka ensimmäistä ei pitänyt tulla. Ota nyt tästäkään viestistä selvää. Tarkotus siis oli vaan lähettää yksi vastaus.

    Äänestä

  • ave.maria kirjoitti:

    Se lämmittää ruuan joka sitä syö, eikä sen ruuan lämmittämiseen ole kumpikaan väljastetuna. Tässä nyt yksi ero taas feministin ja "antin" maailmasta...

    .. että sinun on aivan pakko puuttua tuohon "miehet kotiin ruokaa lämmittämään"-teemaan, vaikka kerroin tekstin olevan ironiseen sävyyn kirjoitettu.

    Meillä ei itseasiassa kumpikaan juuri lämmittele ruokaa, vaan syömme molemmat ulkona, joten se tuosta kehittelemästäsi erosta.

    Siitä, miten teillä toimitaan.

    Äänestä

  • ave.maria kirjoitti:

    Siitä, miten teillä toimitaan.

    Kerrothan sinäkin täällä faktoja omasta maailmastasi, niin miksi et muille soisi tätä oikeutta? Eikös tuo nyt ole melkoisen eriarvoista.

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    Kerrothan sinäkin täällä faktoja omasta maailmastasi, niin miksi et muille soisi tätä oikeutta? Eikös tuo nyt ole melkoisen eriarvoista.

    Mitä vain, kunhan sinä saat olla oikeassa...ja minä olen todistettavasti väärässä, olen sitten mitä mieltä ikinä.

    Äänestä

  • ave.maria kirjoitti:

    Mitä vain, kunhan sinä saat olla oikeassa...ja minä olen todistettavasti väärässä, olen sitten mitä mieltä ikinä.

    Älä jaksa taas vetää tuota marttyyriasennettasi kehiin, mielestäni kysymykseni oli aivan oikeutettu. Sinähän ensin esitit tietoa omasta elämästäsi, mutta kun minä tein saman, tokaiset ettei kiinnosta. Mielestäni tälläisen jälkeen on aivan oikeutettua ihmetellä, että eikös tuo ole melkoisen eriarvoista.

    En suinkaan kertonut omasta elämästäni vaan maailmastani (maailmankuvastani!).

    Meidän ruoka-asiat on selvitetty muistakseni eilispäivänä jossain ketjussa. Hae sieltä.

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    .. että sinun on aivan pakko puuttua tuohon "miehet kotiin ruokaa lämmittämään"-teemaan, vaikka kerroin tekstin olevan ironiseen sävyyn kirjoitettu.

    Meillä ei itseasiassa kumpikaan juuri lämmittele ruokaa, vaan syömme molemmat ulkona, joten se tuosta kehittelemästäsi erosta.

    Kukin taaplaa tyylillään.

    Jotkut pervertikot, kuten minä, pitävät kotiruokaa parempana kuin ulkona syömistä.

    Ulkona saa syödä duunikuvioiden puitteissa ihan riittävästi.

    Sitten vielä sekin, että vaimoni on naiseksi melkoinen luonnonoikku, koska hän tuntuu pitävän ruoanlaitosta.

    Olen muutamaan kertaan ehdottanut, että lähtisimme ulos syömään mutta hänen mielestään on mukavampi laittaa kunnon pihvit kotosalla, juoda olutta ja kuunella omavalintaista heevirokkia.

    Hänen mielstään ravintoloissa ei ole kovinkaan viihtyisää, eikä kotoista.

    Itse olen aivan samaa mieltä.

    Äänestä

.. yhdessä vaimonne kanssa, niinkuin lystäätte. Onko kovin vaikeaa antaa muiden elää, niinkuin he haluavat elämänsä järjestää tai katsovat pystyvänsä järjestämään? Teidän autuutenne ei ole muiden autuus. Tiesin tuon totuuden jo pienenä, joillakin tuntuu kestävän kauemmin (koko elämän?).

Pelkäät feministejä ja et pelkää. Mitä puppua tänne syötät? Koeta kirjoittaa tolkullisesti, unelmiaankin voi kuvata selväkielisesti.

"Feministinen nainen vähän miestä arvostaa. Ei töistä tullessaan kiinnitä mieheen huomiota. Ei helli eikä hyväile."

Herranjestas. En viitsi enempää kommentoida, kaikenlaista tautia liikkeellä! Suggeroi vain itseäsi lisää, jotkut kestävät elämän niin helpommin. Eläytymällä harhoihinsa.

Äänestä

"Katsokaa armeijaa. Mies ei teitä käskytä, mutta te käskytätte miestä."
Itselläni on kyllä ihan toisenlaisia kokemuksia. Lähes kaikki esimiehet oli miehiä, eikä ne näyttänyt pelkäävän käskyttää meikäläistä.

Äänestä
  • ""Katsokaa armeijaa. Mies ei teitä käskytä, mutta te käskytätte miestä."
    Itselläni on kyllä ihan toisenlaisia kokemuksia. Lähes kaikki esimiehet oli miehiä, eikä ne näyttänyt pelkäävän käskyttää meikäläistä."

    Ehkä he pelkäsivät olla käskyttämättä.

    Lakihan on sinun puolella.

    Kysyitkö koskaan, tai tiedätkö, tekivätkö he niin mielellään.

    Entä sinä. Käskyttäisitkö sinä miestä?

    - Edelleen olen sitä mieltä, että jos miehet saisivat vapaasti valita, tulisi ryhmiä, jossa olisi pelkästään miehiä.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    ""Katsokaa armeijaa. Mies ei teitä käskytä, mutta te käskytätte miestä."
    Itselläni on kyllä ihan toisenlaisia kokemuksia. Lähes kaikki esimiehet oli miehiä, eikä ne näyttänyt pelkäävän käskyttää meikäläistä."

    Ehkä he pelkäsivät olla käskyttämättä.

    Lakihan on sinun puolella.

    Kysyitkö koskaan, tai tiedätkö, tekivätkö he niin mielellään.

    Entä sinä. Käskyttäisitkö sinä miestä?

    - Edelleen olen sitä mieltä, että jos miehet saisivat vapaasti valita, tulisi ryhmiä, jossa olisi pelkästään miehiä.

    Ainakin näytti siltä että mielellään käskytettiin kaikkia alaisia. En tosin kysynyt, myönnetään. Olisiko pitänyt mennä kyselemään esim: "Herra yliluutnantti, onko teidän mielestänne vastenmielistä komentaa naista?" Olisin ehkä vaikuttanut hiukan hullulta...

    Jos olisin esimiesasemassa, en usko että olisi paljon kurjempaa käskyttää miestä kuin naista.

    Äänestä

  • ,,,.. kirjoitti:

    "Ainakin näytti siltä että mielellään käskytettiin kaikkia alaisia. En tosin kysynyt, myönnetään. Olisiko pitänyt mennä kyselemään esim: "Herra yliluutnantti, onko teidän mielestänne vastenmielistä komentaa naista?" Olisin ehkä vaikuttanut hiukan hullulta..."

    - Ei minusta. Minä ainakin aion kysyä jos joskus jotenkin vastaavaan tilateeseen joudun (naisesi"mies").

    "Jos olisin esimiesasemassa, en usko että olisi paljon kurjempaa käskyttää miestä kuin naista."

    - Tämä ero meillä sitten on.

    Ethän anna kirjoitukseni masentaa tms. sinua.

    Ymmärrän minä, että takana voi olla monet syyt siihen, että armeijassa olet ollut.

    Nämä on arkoja asioita. Ei ole pahat ajatukset takana. Kelläkään.

Kommentoi aloitusta

Mies kirjoitti:

Yhteiskunta on perustunut parisuhteelle. Enää se ei ala olla niin.

Surullista.

Siinä eroaa miehen työ feministisen naisen työstä. Mies tekee työtä perheelleen. Feministinen nainen hakee itselleen uraa.

Itse pelkään feministejä.

Harmittelen sitä myös niiden miesten puolesta, ketkä joutuvat elämään feministin kanssa. Se on surullista, kun vanhana miehenä huomaa, ettei lapsia tullutkaan tehtyä. Ikävä kohtalo sellaisella miehellä. Mieshän tunnetusti kehittyy hitaammin kuin nainen. Surullista vanhana huomata elämän tärkeimmät asiat. Poikkeuksia löytyy.

Feministinen nainen vähän miestä arvostaa. Ei töistä tullessaan kiinnitä mieheen huomiota. Ei helli eikä hyväile.

Itse odotan pääsyä kotiin. Feministinen nainen on mieluummin töissä.

Kotia feministiselle naiselle ei ole samassa merkityksessä kuin miehelle, joka perhettään vaalii.

Vaimoni olisi hyvä poliitikko. Hän olisi myös esimerkillinen työntekijä. Tarkka ja tunnollinen. Ahkera.

Onneksi hän on myös viisas. Hän on sanonut, ettei lähtisi siivojaksi, tai tehtaalle töihin. Olen hyvilläni tästä. Miksi tehdäkään jotain, mikä ei ole tärkeää. Miksi paahtaa 8 tuntia päivässä, for nothing. Rääkätä itseään turhalla työllä. Työllä, josta itse ei pitäisi.

Paremmin jää aikaa muuhun, tärkeämpään. Luovaan työhön.

Feministinen nainen on astunut kuoppaan.

Feministinen nainen ei politiikassa aja perhe-asioita. Siksi minä pelkään feministejä.

Feministinen nainen ajattelee itseään, ei muita.

Muuttukaa vähän. Antakaa miehelle, niin kuin mieskin antaa teille. Alkakaa toimimaan pyytettömän rakkauden ehdoilla.

Älkää olko väsyneitä kun töistä tulette kotiin. Hellikää miestänne. Muistakaa miehenne.

Itse odotan pääsyä töistä kotiin, että pääsen olemaan vaimon kanssa.

Feministinen nainen on astunut kuoppaan. Katsokaa armeijaa. Mies ei teitä käskytä, mutta te käskytätte miestä. Te ette miestä rakasta. Tämä on pääsyy, miksi minä pelkään feministejä.

Teillä on eriarvot kuin miehellä.

Itse rakastan feministejä. Te ette tätä huomaa väärän mieskuvanne takaa.

Teidän rakkaus ei ole niin suuri minua kohtaan, kuin minun rakkaus teitä kohtaan.

Minun rakkauteni on pyyteetöntä. Teidän koko ajan vaatimassa.

Teidän elämän laatunne paranisi, jos te kinuaisitte tasa-arvoa pyyteettömään rakkauteen.

Silloin te joutuisitte sitä antamaan.

Tehkää niin. Kukaan ei teitä kyllä pakota.

(en minä teitä feministejä oikeasti pelkää, kunhan sanoin vaan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu