Nykyinen huumepolitiikkahan suosii huumausaineiden diilaajia, jotka eivät valvo esimerkiksi alaikäisille myymistä. Oletteko kieltolain kannattajat sitä mieltä, että nykyinen kieltopolitiikka on toimiva tässä mielessä? Todella paljon rahaa menee diilereiden taskuun verottomasti. Tietenkin aina silloin tällöin joku narahtaa, mutta se on todella pieni osa koko huumemarkkinoista.
Uskotteko, että tämä huumesota voitetaan ja joskus saadaan kitkettyä huumeet pois? Jos, niin koska ja millä keinoin?
Minä olen vahvasti sitä mieltä, että mikäli valtio ottaisi vastuulleen addiktien huumeannosten tuottamisen ja jakelun VALVOTUSTI (lääkärin määräyksestä apteekista päivittäinen annos, jos mikään muu hoito ei ole tehonnut), niin siitä koituisi yhteiskunnalle huomattavia hyötyjä.
Ensinnäkin ryöstely ja muu huumeisiin liittyvä rötöstely loppuisi, sillä esimerkiksi laiton heroiiniannos maksaa kymmeniä kertoja enemmän kuin valtion valmistamana. Toiseksi, valtio saisi selkeästi eniten käytetyn laittoman päihteen eli kannabiksen myynnistä verorahoja samoin kuin nykyään alkoholista, jos Suomessakin otettaisiin kannabiskahvilat käyttöön tai dekriminalisoitaisiin käyttö, kuten jo niin monessa muussa maassa on tehty (Hollannissa kahvilat, dekriminalisoitu Sveitsissä, Venäjällä, Berliinissä...). Tällöin ne rahat, jotka nykyään menevät diilerien ja huumeparonien taskuihin eivät virtaisikaan sinne, vaan jokin osa virtaisi meidän veronmaksajien taskuun (siis valtiolle).
Nykytilannehan on se, että huumausainemarkkinat aiheuttavat oikeastaan pelkästään erittäin suuria kuluja. Mikäli valtio ottaisi nämä markkinat haltuun, niin kulut pienenisivät ja verotulot suurenisivat olennaisesti.
On arvioitu, että laiton huumekauppa on noin 10% koko maailmankaupasta. Se on asekaupan jälkeen suurin yksittäinen markkinasektori. Tämä 10% menee pitkälti ohi kaikkien maailman maiden yhteiskunnilta (pois lukien korruptoituneet huumeidentuottajamaat kuten Kolumbia), joten mikä järki siinä on?
Entä addiktoituisiko koko Suomen kansa välittömästi, jos kannabis monopolisoitaisiin valtiolle ja heroiini laitettaisiin lääkärin reseptin alle apteekkiin? En minä tai kukaan tuntemistani kavereista ole vieläkään yli kymmenen vuoden pilven pössyttelyn jälkeen siirtyneett nisteiksi, vaan töitä tehdään ja osalle on jo perhettä tulossa. Tiedän kyllä, että joillakin on niin suuri tarve olla päivittäin sekaisin, että heroiini on se heidän juttunsa. Väitän silti, että nykyinen juoppohullukansa ei omaksuisi pössyttelyä itselleen sen enempää kuin sitä nytkään on omaksuttu, sillä kannabistahan saa ostettua nykyään mistä tahansa?
On ikävää, että kun nuori menee ostamaan melko vaaratonta kannabista, niin samalla on aina se riski, että hän tyhmyyksissään lankeaa kovempiin aineisiin, sillä samalta diileriltä saa usein kaikkia muitakin aineita.
Laillistamalla kannabis saataisiin diilereiltä poistettua se perustoimeentulo, jolla he rahoittavat kovien huumeiden hankintaa. Nämä kovat huumeet ovat niitä, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle todella suuria haittoja. Kukaan ei ryöstele pelkästään hankkiakseen kannabista.
Kannabis lailliseksi, valtiolle verotuloja ja diilereille kovemmat tuomiot.
Uskotteko, että tämä huumesota voitetaan ja joskus saadaan kitkettyä huumeet pois? Jos, niin koska ja millä keinoin?
Minä olen vahvasti sitä mieltä, että mikäli valtio ottaisi vastuulleen addiktien huumeannosten tuottamisen ja jakelun VALVOTUSTI (lääkärin määräyksestä apteekista päivittäinen annos, jos mikään muu hoito ei ole tehonnut), niin siitä koituisi yhteiskunnalle huomattavia hyötyjä.
Ensinnäkin ryöstely ja muu huumeisiin liittyvä rötöstely loppuisi, sillä esimerkiksi laiton heroiiniannos maksaa kymmeniä kertoja enemmän kuin valtion valmistamana. Toiseksi, valtio saisi selkeästi eniten käytetyn laittoman päihteen eli kannabiksen myynnistä verorahoja samoin kuin nykyään alkoholista, jos Suomessakin otettaisiin kannabiskahvilat käyttöön tai dekriminalisoitaisiin käyttö, kuten jo niin monessa muussa maassa on tehty (Hollannissa kahvilat, dekriminalisoitu Sveitsissä, Venäjällä, Berliinissä...). Tällöin ne rahat, jotka nykyään menevät diilerien ja huumeparonien taskuihin eivät virtaisikaan sinne, vaan jokin osa virtaisi meidän veronmaksajien taskuun (siis valtiolle).
Nykytilannehan on se, että huumausainemarkkinat aiheuttavat oikeastaan pelkästään erittäin suuria kuluja. Mikäli valtio ottaisi nämä markkinat haltuun, niin kulut pienenisivät ja verotulot suurenisivat olennaisesti.
On arvioitu, että laiton huumekauppa on noin 10% koko maailmankaupasta. Se on asekaupan jälkeen suurin yksittäinen markkinasektori. Tämä 10% menee pitkälti ohi kaikkien maailman maiden yhteiskunnilta (pois lukien korruptoituneet huumeidentuottajamaat kuten Kolumbia), joten mikä järki siinä on?
Entä addiktoituisiko koko Suomen kansa välittömästi, jos kannabis monopolisoitaisiin valtiolle ja heroiini laitettaisiin lääkärin reseptin alle apteekkiin? En minä tai kukaan tuntemistani kavereista ole vieläkään yli kymmenen vuoden pilven pössyttelyn jälkeen siirtyneett nisteiksi, vaan töitä tehdään ja osalle on jo perhettä tulossa. Tiedän kyllä, että joillakin on niin suuri tarve olla päivittäin sekaisin, että heroiini on se heidän juttunsa. Väitän silti, että nykyinen juoppohullukansa ei omaksuisi pössyttelyä itselleen sen enempää kuin sitä nytkään on omaksuttu, sillä kannabistahan saa ostettua nykyään mistä tahansa?
On ikävää, että kun nuori menee ostamaan melko vaaratonta kannabista, niin samalla on aina se riski, että hän tyhmyyksissään lankeaa kovempiin aineisiin, sillä samalta diileriltä saa usein kaikkia muitakin aineita.
Laillistamalla kannabis saataisiin diilereiltä poistettua se perustoimeentulo, jolla he rahoittavat kovien huumeiden hankintaa. Nämä kovat huumeet ovat niitä, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle todella suuria haittoja. Kukaan ei ryöstele pelkästään hankkiakseen kannabista.
Kannabis lailliseksi, valtiolle verotuloja ja diilereille kovemmat tuomiot.
Vastaukset 24
Vanhimmat
näinhän kaikki ois helpompaa/yksinkertaisempaa/kannattavampaa..
mutta kuka tästä alkoholisoituneesta/kaavoisinsa kangistuneesta yhteiskunnasta jaksaa panostaa mihinkään tällaseen.. tuskin kovin moni.. eduskunnassako ei kovin edes uskalleta keskustella huumausaine politiikasta.. sen pelossa että ens vaalien äänet pian jääpi vähiin kun on leimattu nistiks tjsp.. ja kun taas huumekielteinen kanta on aina plussaa.. mutta näi, kirjoitus oli erittäin pätevä ja järkeen käypä.. mutta varmaan 80% suomalaisista ajttelee päinvastoin kyseisestä asiasta.. ja oma kanta kun on se ainut, oikea ja järkkymätön kanta.. tulee vaan mieleeni muuttaa äkkiä pois tästä kylmästä pohjolasta johonkin lämpimämpään ja liberaalimpaan maahan.
Jännää, kuinka koskaan nää narkofobit ei vastaa näihin viesteihin, vaan aina tekee jonkun tukarointitopicin, jossa kertoo kuinka kannabis sulattaa silmät päästä jne. kun kyse ei todellakaan nyt ole vain käyttäjien "kannabispuolustelusta", vaan itsekin päihteettömänä kannattaisin tälläistä käytäntöä. Vaan Suomi näyttää haluavan lisää huumeongelmaisia ja rikollisille rahaa..
Tehdäänpä prostituutiokin uudestaan lailliseksi. Sen ympärillä pyörivä rikollisuus loppuisi ja valtio saisi verotuloja.
Samoin pimeä työnteko, sekin on laitonta ja sitäkin vaan tehdään. Laillistetaan ne sillä ehdolla että siitä pitää maksaa veroa vain yksi prosentti tuloista. Valtion verotulot kasvaisivat eikä tarvitsisi ratsata pimeää työvoimaa. Väitän että pimeä työ vähenisi murto-osaan nykyisestä.
Hormonit ja muut a. steroidit voitaisiin sallia urheilevan väen keskuudessa. Valtio voisi myydä niitä valvotusti ja sen ympärillä pyörivä rikollisuus vähenisi huomattavasti ja valtio saisi verotuloja.
Alkoholi pitäsi niin ikään laillistaa. Valtio voisi ottaa itselleen alkoholin valmistuksen ja kontrolloidun myynnin. Alkoholin ympärillä liikkuva rikollisuus poistuisi ja verotulot kasvaisivat. Haitat pienenisivät huomattavasti.
Ai pahus tämä viimeksimainittuhan on jo tapahtunutkin ja se pitää jopa paikkansa. Paitsi että alkoholin ympärillä on edelleen runsaasti rikollisuutta. Eikä alkoholihaitat todellakaan ole pienetyneet. Ja niiden hoito tulee todella kalliiksi. Ja nyt kun viinan hinta on alentunut ja saanti muutenkin helpottunut ovat alkoholiongelmat kasvaneet, jostakin luin arvion että n. 10%.
Tietysi jos valtion verotulot ovat ainoa mittari niin onhan tilanne menossa parempaan suuntaan. Mitäpä niistä juopoista ja vaikkapa rattijuoppojen uhreista.
Narkkarit ja huorat ja juopot kaikki vaan saunan taakse, tai putkaan ja sakotettavaksi. Selkeesti parempi käytäntö, eiks ni?
Tällä hetkellä narkkareiksi luokitellaan KAIKKI laittomia päihteitä käyttävät henkilöt, huoriks voitas alkaa luokittelemaan kaikki ihmiset, jotka harrastaa esiaviollista seksiä ja juopoiksi kaikki jotka juo yli 4 kaljaa päivässä, tai yli 17 viikossa.
Otsikko kertoo tarpeeks.
"Ai pahus tämä viimeksimainittuhan on jo tapahtunutkin ja se pitää jopa paikkansa. Paitsi että alkoholin ympärillä on edelleen runsaasti rikollisuutta. Eikä alkoholihaitat todellakaan ole pienetyneet. Ja niiden hoito tulee todella kalliiksi. Ja nyt kun viinan hinta on alentunut ja saanti muutenkin helpottunut ovat alkoholiongelmat kasvaneet, jostakin luin arvion että n. 10%."
Alkoholin haitat johtuvat lähinnä sen vaikutuksesta päihdekäytössä - ei sen juridisesta asemasta yhteiskunnassamme.
Rikollisuus alkoholin ympärillä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä se oli alkoholin kieltolain aikaan.
Toisin sanoen, alkoholin laillistamisesta oli huomattavasti suuremmat hyödyt kuin haitat.
Alkoholin hinta on laskenut ja satavuus helpottunut muutenkin tuontirajojen väistyttyä. Ja alkoholiongelmat kasvaneet.
Eli miten huumausaineden helpompi saatavuus muka vähentäisi yhteiskunnallisia ongelmia?
USAssakin Al Capone suoritti viinan salakauppaa, mutta en muista sieltäkään muuta kuin poliisien ja gangstereiden yhteenotot. Vaikka tämä oli kieltämättä kaukaa haettu, mutta kuitenkin.
Ja vaikka kannabistakin on käytetty vuosisatoja (vai onko?) miksei se ole saanut samanlaista statusta kuin alkoholi? Vai onko aikaisemmin vallinnut huonompi tai olematon terveydenhuolto saanut ihmiset valitsemaan kuitenkin vaarattomamman vaihtoehdon? Ihan niinkuin empiirisen kokemuksen kautta.
Okei, ja sit lasketaan nää ihmiset yhteen jolloin saadaan vähintään kolmosella ellei peräti nelosella alkava luku jossa on kuus nollaa perässä.
Aika paljon luuseriporukkaa suomessa?
Jatka vaan vemppaamista
Oiskohan kuitenkin kyse siitä, että alkoholia on syntynyt ihan itsekseen käymisen seurauksena. Kannabis on täytynyt kasvattaa eli siinä on täytynyt nähdä vaivaa.
Toisin sitten on Intiassa jossa kadun kulmilla kasvaa villinä hamppua.. :)
"Eli miten huumausaineden helpompi saatavuus muka vähentäisi yhteiskunnallisia ongelmia?"
Alkoholin ongelmat ovat alkaneet todenteolla vasta kun laillisen päihteen kontrollikoneistot ovat liberalismin hengessä purettu. Katsoppa historiaa ja miten siellä on alkoholia rajoitettu ja kuinka tehokkaita nuo rajoitteet ovat olleet; me puhumme ongelmasta joka oli yli kolme neljäsosaa pienempi kuin nykyisin vaikka alkoholi olikin laillista.
Päihteiden saatavuus on asia joka on selkeästi kaksiteräinen miekka. Se ettei niitä ole laillisesti saatavissa ajaa kohti rikollista kulttuuria jossa ei ole tietoakaan kontrollista ja liian leväperäinen jakelu puolestaan kärjistää käytön aiheuttamia ongelmia vaikka kieltolakiongelmat loistavatkin poissaolollaan - eli siis kontrollia ei edes yritetä.
Kultainen keskitie ei voi olla kummassakaan ääripäässä. Mitä siis jää jäljelle?
Eikö tuolla logiikalla voisi saman tien laillistaa kaikki huumeet? Miksi huumeissa pitäisi tyytyä alkohliin ja kannabikseen? Kuitenkin löytyy aina muidenkin aineiden käyttäjiä.
----------------------
Muuten olen sitä mieltä, että alkoholi on ollut luonnollinen valinta ihmisten huumeeksi. Ruohoakin on ollut varmasti saatavilla eli nämä aineet ovat olleet ikään kuin valinnaisesti saatavilla.
Voisi ajatella vaikka niin että tässä "huume-evoluutiossa" alkoholinkäyttäjät ovat sitten selvinneet hengissä. Siksi siitä on ikäänkuin itsekseen muodostunut laillinen (-sin) huumausaine.
Nyky-yhteiskunta sen sijaan on toisenlainen kuin koskaan aikaisemmin. Nykyisin ei ihmisen fyysinen kestävyys merkitse juuri mitään elannon hankkimisen kannalta, toisin kuin ennen. Rappeutuneemmallakin fysiikalla pärjää ja pysyy elossa.
"Muuten olen sitä mieltä, että alkoholi on ollut luonnollinen valinta ihmisten huumeeksi. Ruohoakin on ollut varmasti saatavilla eli nämä aineet ovat olleet ikään kuin valinnaisesti saatavilla."
Ei luonnollinen, vaan poliittiinen. Eiköhän ne ensimmäiset olutpanimot tulleet sieltä luostareista. Samoin Shampanja on kehitetty munkin toimesta. Entäs ehtoollisviini? Kyllä se kirkko on luonut tuon systeemin.
Voit katsoa noita tekijöitä esimerkiksi Jamaikalaisen kannalta, jossa pyhä yrtti yhdistetään uskontoon ja ideologiaan. Jamaikalla alkoholia pidetään suurten ongelmien lähteenä ja niinhän se onkin.
Kaikki huumeet voitaisiin laillistaakin ja miksei? Saahan niitä nytkin jos vähän jaksaa nähdä vaivaa. Tällä hetkellä ne vaan aiheuttavat suurempia ongelmia, sillä laadut vaihtelevat ja hinnat ovat korkealla. Nämä asiat johtavat kuolemiin ja ryöstelyyn. Yhtälailla liimoja ja liuottimia on laillisesti hankittavissa, joista saa tarvittaessa pään todella sekaisin. Miksei kuitenkaan suurin osa suomalaisista ole jo imppaamassa liimoja? No siksi, että se osa joka päihteitä käyttää päivittäin, käyttää päihteitä päivittäin olivat ne laillisia tai laittomia.
Kyllä se kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön dekriminalisoiminen tekisi hyvää huumemarkkinoille.
Eikö teitä oikeasti vituta se, että huumediilerit oleskelevat täällä ainoastaan aiheuttaen hallaa yhteiskunnalle, mutta eivät missään vaiheessa maksa toiminnastaan kunnon korvausta. Kiinni jäädessäänkin joutuvat vain linnaan, jossa ovat edelleen yhteiskunnan taakkana ja luultavasti jatkavat diilaamistaan. Minkä takia kansa ei näe tätä tosiasiaa, että diilerillä on Suomessa todella hyvät oltavat. Vaikka kuinka paljon valvontaa lisättäisiin, niin huumemarkkinat eivät siitä mihinkään katoa, jollei sen perustoimeentuloa - kannabiksen myyntiä - saada kuriin.
Jokainen ymmärtää varmasti sen, että mikäli pikkunilkeiltä viedään se päivittäinen kassavirta muualle, niin ei heillä ole varaa ostaa kovempia aineita ja heidän luokseen ei myöskään niin moni ajaudu. Kannabishan on ylivoimaisesti käytetyin laiton huume. Ne markkinat olisi saatava diilereiltä pois.
No siis miksei luostareissa valittu hamppua vaan alkoholi?
Kyllä alkoholin valimistustaito on hallittu ihan joka paikassa, ei pelkästään luostareissa. Ja ihan vuosituhansia.
On vaan sellainen olo että alkoholi on ikäänkuin valikoitunut päihteeksi koska sen käyttö ei haitannut elannon hankkimista kuten muut päihteet.
Nykyisin vaan elanto tulee helpommin. Eipä ollut tuhat vuotta sitten kasvissyönti muotia, kun silloin piti syödä mitä sai pysyäkseen elossa. vaan nykyinen elämä sallii moisenkin. Ja hyvin pysyy elossa.
kannabis on maaliman käytetyin päihde. yli miljardin ihmisen juttu.
meillä länsimaissa ei vaan tätä asiaa haluta nähdä. minkä takia?
koska meidän ihana kristinusko demonisoi hampun ensimmäistä kertaa jo 1400 luvulla aika pitkälle ihan sen takia että heidän oma alkoholintuotantonsa pysyisi kannattavana. viini oli ainoa hyväksynnän saanut huume.
no miksi hamppu haluttiin demonisoida?
yksinkertaista. se oli pakanoiden päihde, kyllä..juuri niiden ihmisten joita valkoiset kaikista koviten tuohon aikaan koittivat käännyttää kristinuskoon omille tavoilleen. tämä outo vieraiden kulttuurien tapa nähtiin pelottavana ja paheksuttavana koska se sai selvästi ihmiset uskomaan itseensä. niin, ja jos ajatellaan menneiden aikojen moraalikäsityksiä voidaan myös sanoa että kannabis poisti estoja ja sai ihmiset käyttäytymään "syntisesti"
sit vielä evoluutiosta
kuten sä tiedät, alkoholin päihdevaikutus tulee siitä että se salpaa aivojen toimintaa sekä tuhoaa sen rakenteita
kannabis vaikuttaa reseptorien kautta eikä tuhoa mitään aivoissa pysyvästi. tästä voi päätellä paljon
tuo siis tarkoittaa suomeks sitä että kannabis on luonnon taidonnäyte,lahja ihmiskunnalle jota ei voi kopioida tahi syrjäyttää
Oletko käyttänyt kumpaakin ainetta? Oma kokemukseni on meinaa päinvastainen. Hamppua voi poltella vaikka päivittäin ja käydä töissä. Kunhan nyt ei aamulla ennen duunia ala polttelemaan. Viinaa kun juo päivittäin niin tulee potkut aika nopeasti..
En silti suosittele päivittäistä käyttöä.
Juuri näin tehtäisiin jos hamppu sallittaisiin. Sitä polteltaisiin siellä täällä ja oltaisiin pilvessä töissäkin.
Niin ja mitä tulee niihin pakanamaihin niin muslimimaissa lienee paljonpilvenpolttelijoita. Niissähön onalkoholi pitkälsti kielletty tai sitä ainakaan juuri juoda.
Ja kaikkein pahimmat terroristit ovat muslimeita ja muslimimaissa pääasiallinen asioiden käsittelytapa tapahtuu kiväärein ja pommein. Niinkö siinä sitten käy kun estot poistuvat?
Ja vielä lopuksi: jo hampun kertakäyttö saattaa jättää jälkiä aivoihin. Tämä on todettu. Alkoholi ei sitä tee.
siltä että hamppu on ongelmien syy.miksi siihen on niin vaikea suhtautua mietona päihteenä sillä sitä se on.viina on monin eri tavoin vaarallisempaa mutta taidat kuulua siihen aivopestyjen joukkoon jotka eivät totuutta näe tai ainakaan sitä myönnä sillä silloinhan ois itse väärässä ja sitä ei voi sallia että rumat hipit olis oikeessa.
Vaikka hamppua joka päivä polttaisikin, ei se tarkoita että töissä pilvessä oltaisiin. Ennen nukkumaan käyntiä tulee sihauteltua muutama sätkä ja töissä tulee käytyä ihan selvinpäin päivittäin.
Jos joka ilta juot kaljaa muutaman pullon, tarkoittaako se että myös aamulla korkkaat kaljan ennen töihin menoa.
Vai juovatko normaalit työssäkäyvät mielestäsi työaikana? Onhan se alkoholi kuitenkin kaikkien saatavilla.
Ja ei kai alkoholista mitään jälkiä jääkkään kun se liuottaa aivot.
"Niin ja mitä tulee niihin pakanamaihin niin muslimimaissa lienee paljonpilvenpolttelijoita. Niissähön onalkoholi pitkälsti kielletty tai sitä ainakaan juuri juoda.". Ottaisit asioista selvää ennen kuin rupeat vaahtoamaan. Ai niin...vitun ennakkoluuloinen alkoholistipaska OPETTELE KIRJOITTAMAAN
Sorry en tiennyt että otti noin lujille...
Mistä pitäsisi ottaa selvää? En nyt oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Miksi muuten näillä huumeita käsittelevillä sivuilla saan kaikiin muihin sivuihin verrattuna kaikkein eniten ivaamista ja syyttelyä ja suorastaan agressiivisen oloisia sanallisia hyökkäyksiä? Siksikö että en ole samaa mieltä hampusta? Sellainenko on hampunpolttelijoiden maailma? Kukahan täällä vaahtoaa?
Enkä muuten ole alkoholisti. Juomavälini voi olla useita viikkojakin. Mites usein itse pössyttelet?
Hamppu on vain yksi asia monen muun joukossa. Silti uskon että enemmistöllä on mielipide hamppuun, joten en siinä mielessä juurikaan eroa muista.
Ennakkoluuloinen tietysti olen, itse kyllä käyttäisin sanaa kriittinen. Ja ihan samalla hampun tavalla kuin monen muunkin asian suhteen.
Ja mitä taas oikeassa olemiseen tulee, olen ollut oikeassa jo niin monessa asiassa että en pidä oikeassa oloa enää itseisarvona. Väärässä olemisestakin minulla on runsaasti kokemusta, eikä se häiritse minua mitenkään.
Eikä minulla todellakaan ole sellaisia harhoja että olisin erehtymätön ja erottaisin totuuden absoluuttisesti, edes tämän asian suhteen.
Syy siihen, että Suomessa valtapäihde on alkoholi, eikä kannabis, johtuu ainakin osittain siitä biologis-historiallisesta seikasta, että hamppu on subtrooppinen/temperaalinen kasvi, eikä esiintynyt aiemmin Suomessa luonnonvaraisena.
Intiassa se on nimenomaan ollut valtapäihde ennen Britti-imperiumin aikaa.
Monissa entisaikain älykkäissä korkeakulttuureissa "on valittu" yleisesti käytetyks päihteeks ihan jotain muuta ku alkoholi, tai ainakin paljon muuta sen ohella.
Kiinassa juotiin jo tuhansia vuosia sitte paljo viiniä, mutta poltettiin myös paljon oopiumia ja käytettiin kipulääkkeenä. Muinaisegyptiläiset ei (tietääkseni) oopiumia tuntenu, vaan yritti raukat lääkitä ja tainnuttaa potilaita ainoastaan viinillä, kehnoin tuloksin.
Uudella mantereella älykkäiden intiaanikulttuureiden parissa käytettiin erilaisia huumaavia yrttejä ja psykedeelisiä sieniä ennen valkosten eurooppalaisten saapumista ja alkoholin esittelyä heille.
Maya-intiaanit ei ollu sielt tyhmimmästä päästä, kehitti edelleen päteviä matemaattisia karttoja ja astronomisia karttoja jotka pitää paikkansa prikulleen nykyisten tähtitieteellisten observatorioiden kanssa. Viinaa eivät juoneet, en tie polttiks ne kannabista, mut intiaanikulttuureissa syötiin ayahuascaa ja meskaliinia.
Yks syy minkä takia uudemmalla ajalla alkoholi on ollu monien kulttuurien valinta, on se, et siit tulee niin paljon kovempi vauhti ja pää menee enemmän sekasin ja tää yksinkertasesti miellyttää enemmän monia! Saa pämpätä ja riehua kunnolla!
viitsii ajatella tajuaa että nykyinen laki hyödyttää eniten rikollisia.amerikasta tämä alkoi ja siellä käytetään ilmeisesti eniten kiellettyjä aineita kun esim sallivassa hollannissa käyttö selvästi alhaisempaa.kovat tuomiot eivät ole poistaneet ongelmaa mutta samaa pään pensaaseen laittamista halutaan jatkaa.politiikka joka tähtää huumeettomaan yhteiskuntaan on utopia joka ei toteudu valvottu myynti miedoille ja koville aineille valtion jakelu.radikaaleja keinoja nykyiseen verrattuna mutta taatusti tehokkaapia kuin nykyiset.