Hirviä liikenteessä nopeudet alas!

Nyt kannattaa pudottaa satasen aluella nopeudet kahdeksaankymppiin , jopa keskipäivällä.
161016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ajoin kuluneen viikonlopun aikana 1450 kilometriä. Näin toki hirviä tälläkin reissulla - kahdessa paikassa, kaksi kummassakin. Olivat omissa oloissaan tien laidalla, eivät tiellä.

Jos olisin lähtenyt kahdeksaakymppiä nynnertämään, niin taitaisin olla reillullani vieläkin! Ellei sitten joku olisi törmännyt minuun sen johdosta, että ajonopeuteni poikkeaa niin räikeästi normaalikiireisistä.

Äänestä
  • reillullani pitää lukea reissullani.

    Sormet kohmeessa.

    Äänestä

  • Jos nyt oletetaan, että huippunopeus putoaa sadasta kahdeksaan kymppiin, niin keskinopeudessa se tekee n. 10-15 /kmh pudotuksen, eli tuolla matkalla 2-2.5 h. lisäaikaa. Käytännössä todennäköisesti vähemmän.
    Totta on, että hirvet eivät tapaa seisoksia tiellä. Ne liikkuvat kokoisekseen elukaksi yllättävän nopeasti. Myös tien yli. Olen nähnyt paniikissa olevan hirven juoksevan. En haluaisi sellaisen kanssa tekemisiin. Hirviaidat suojaavat hyvin, niin kauan kun se elukka ei eksy niiden aitojen väliin. Itse olen hirviä useammin nähnyt aidan väärällä, kuin oikealla puolella. Väittäisin myös, että jos sinä olet nähnyt 4 hirveä tuolla matkalla, vähintään 40 hirveä on nähnyt sinut, muutamat lähempää, kuin uskoisitkaan.

    Äänestä

  • Autollah kirjoitti:

    Jos nyt oletetaan, että huippunopeus putoaa sadasta kahdeksaan kymppiin, niin keskinopeudessa se tekee n. 10-15 /kmh pudotuksen, eli tuolla matkalla 2-2.5 h. lisäaikaa. Käytännössä todennäköisesti vähemmän.
    Totta on, että hirvet eivät tapaa seisoksia tiellä. Ne liikkuvat kokoisekseen elukaksi yllättävän nopeasti. Myös tien yli. Olen nähnyt paniikissa olevan hirven juoksevan. En haluaisi sellaisen kanssa tekemisiin. Hirviaidat suojaavat hyvin, niin kauan kun se elukka ei eksy niiden aitojen väliin. Itse olen hirviä useammin nähnyt aidan väärällä, kuin oikealla puolella. Väittäisin myös, että jos sinä olet nähnyt 4 hirveä tuolla matkalla, vähintään 40 hirveä on nähnyt sinut, muutamat lähempää, kuin uskoisitkaan.

    Se on tuo nopeuden pudottaminen niin vaikeaa kun ei satu näköpiiriin niitä hirviä eikä kolareita.

    Se on vähän niinkuin vakuutusmaksut, monet kokevat ne turhanpäiväisiksi kuluiksi kun ei ole koskaan mitään sattunut ja itsekin väliin mietin onko mitään järkeä niitä pitää ja maksaa.

    Mutta pitää vaan uskoa että kun (jos) sattuu niin silloin ompi tyytyväinen niistä vakuutuksista.

    Viimeistään silloin kun tulee tilanne hirven kanssa ja säästyy pahemmalta hitaamman nopeuden ansiosta niin silloin se hiljentäminen tuntuu taas tosi hyvältä.

    Äänestä

  • että sellasta.

    Äänestä

  • Vasta tuli tieto, että Pudasjärvellä oli mies kuollut ajettuaan päin hirveä.

    Nopeudesta ei ollut tietoa, mutta aurinko oli häikäissyt.

    Kuinkahan moni älyää vähentää nopeutta kun alkaa aurinko häikäistä, mutta sen tiedän, että hirvivaara ei hetkauta ketään vähentämään nopeuttaa.
    Aatellaan vaan, että se on kohtalon käsi, jos hirvi hyppää just silloin kun minä olen ajamassa.

    Kohtalo on omissa käsissä, ei minkään yliluonnollisen

    Äänestä

  • älykäs kirjoitti:

    Vasta tuli tieto, että Pudasjärvellä oli mies kuollut ajettuaan päin hirveä.

    Nopeudesta ei ollut tietoa, mutta aurinko oli häikäissyt.

    Kuinkahan moni älyää vähentää nopeutta kun alkaa aurinko häikäistä, mutta sen tiedän, että hirvivaara ei hetkauta ketään vähentämään nopeuttaa.
    Aatellaan vaan, että se on kohtalon käsi, jos hirvi hyppää just silloin kun minä olen ajamassa.

    Kohtalo on omissa käsissä, ei minkään yliluonnollisen

    Auringonhäikäisystä johtuvia kolareita, tieltä ulos ajoja on varmaan melkoisesti. Kotitiellänikin oli viime vuonna kolari jossa ajettiin pysäköidyn auton perään ja melko rajusti vielä, syyn voi helposti arvata kun aurinko paistoi juuri ajettuun suuntaan ylämäessä.

    Ei voi ajaa jos ei näe!

    Äänestä

  • AURINKOLASEJA? kirjoitti:

    Eräissä tapauksissa aurinko voi sokaista niin, ettei siinä auta aurinkolasitkaan.
    Silloin on viimeistään heti tajuttava lopettaa ajo ja mentävä kävelyvauhdilla edellyttäen, ettei siellä perässä roikkuva töksäytä perään heti, kun nopeus alenee äkkiarvaamatta.

    Äänestä

  • AURINKOLASEJA? kirjoitti:

    Auringonhäikäisystä johtuvia kolareita, tieltä ulos ajoja on varmaan melkoisesti. Kotitiellänikin oli viime vuonna kolari jossa ajettiin pysäköidyn auton perään ja melko rajusti vielä, syyn voi helposti arvata kun aurinko paistoi juuri ajettuun suuntaan ylämäessä.

    Ei voi ajaa jos ei näe!

    Totta. Kunnolliset aurinkolasit, ei mitkään tavaratalorimpulat, auttavat todella paljon. Ne auttavat paitsi auringossa, niin myöskin sumussa ajettaessa.
    Koska joudun käyttämään jatkuvasti silmälaseja niin niissä on ehdottomasti heijastamattomat linssit. Se auttaa paljon etenkin pimeällä ajettaessa.

    Toinen asia, ja mielestäni hyvin tärkeä, on kunnon tuulilasi. Tuolla jo aiemminkin kirjoitin, että tuulilasista pitäisi katsastuksessa katsoa muutakin kuin mahdollinen särö näkökentässä.
    Kunnon tuulilasi on tärkeä osa auton turvallisuutta, eikä loppujen lopuksi edes niin kauhean kallis kuin annetaan ymmärtää.
    Kun ostin tämän nykyisen autoni, vaihdatin siihen heti tuulilasin.

    Äänestä

Pk-seudulla hirvet taas tulossa hyvää vauhtia aivan etelään. Ylittävät monia kertoja autoteitä ennen kuin pääsevät perille! Erityisesti Espoossa liikkuu paljon hirviä. Niitä voi olla keskellä päivääkin moottoteiden varsilla. Niillä on tietyt reittinsä monesti ja jos joku haluaa tietää niin voin niitä vaarallisimpia paikkoja kerrata mutta löytynee ne kirjoitukset tuolta kun hakee hausta.

Äänestä

nuin kovvoo ajeta!!!

Äänestä

Hirvivaara-alueilla nopeudet pitäisi asetuksella määrätä max.80km/h.

Äänestä
  • ..myöskään, kuten ei ole aina vaarallisia ajotaidottomia autoilijoitakaan.

    Äänestä

  • kuten ei kirjoitti:

    ..myöskään, kuten ei ole aina vaarallisia ajotaidottomia autoilijoitakaan.

    hirvikolareita on, joten nopeuden alentamiselle löytyy vankkoja perusteita.

    Äänestä

  • kuten ei kirjoitti:

    ..myöskään, kuten ei ole aina vaarallisia ajotaidottomia autoilijoitakaan.

    mitä vaan voi tapahtua missä vaan... hyvänen aika sentään hirvetkin voi tulla keskustaankin!

    Äänestä

Muistan joskus kuulleeni,että 100 km/h:n nopeudessa hirveen törmääminen on wpätodennäköisempää kuin 80 km/h:n nopeudessa. Tämän oli joskus joku matemaatikko laskenut.Toisaalta tietenkin sitten henki on enemmän vaarassa 100 km/h:n nopeudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sepe kirjoitti:

Nyt kannattaa pudottaa satasen aluella nopeudet kahdeksaankymppiin , jopa keskipäivällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu