Suomesta löytyy nykyisin harvoja ajattelijoita, jotka oikeasti eroittuvat siitä harmaasta massasta, joissa hoetaan yleisesti hyväksyttyjä narratiiveja, oli sitten kysymys sodasta, koronasta tai vaikka Suomen hallituksesta.:
"Uskon vahvasti, että suomalaiset lopulta heräävät ja maamme pelastuu. Minun osuuteni siinä alkaa kuitenkin olla tehty. Loppu jää nyt teille, rakkaat suomalaiset. Pystytty siihen kyllä!"
Kiitos Tuomas ja tsemppiä tulevaisuuteen!
https://youtu.be/srVDsD9BfhM?t=326
Dosentti Tuomas Malinen - Viimeinen video
19
129
Vastaukset
- Anonyymi
Taasko on viimeinen video, hän on luvannut poistua jo kuinka monta kertaa ja vuotta?
Ei ole esiintynyt yliopistollakaan vuosikausiin ja sen talouskonsulttifirman tuottokin on nolla.- Anonyymi
Taisi dramaattisesti lopettaa julkisen kommentoinnin jo yli vuosi sitten. Siis oman ilmoituksensa mukaan :)
- Anonyymi
Noi on sivuseikkoja ja voitko kiistää, että Tuomas ei olisi oikeassa, mitä hän sanoo näillä videoilla. Ja se on hänen asiansa, jos sanoo lopettavansa, mutta palaa useasti uudelleen. Ilmeisesti on niin huolissaan maamme tilasta, että ei oikeen pysty lopettamaan. Ei ole pakko katsoa hänen videoitaan.
Tuomas voisi hyvin laittaa uusia videoita suojatun yhteyden kautta uudesta olinpaikastaan. Tosin mikään yhteys ei ole täysin suojattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi on sivuseikkoja ja voitko kiistää, että Tuomas ei olisi oikeassa, mitä hän sanoo näillä videoilla. Ja se on hänen asiansa, jos sanoo lopettavansa, mutta palaa useasti uudelleen. Ilmeisesti on niin huolissaan maamme tilasta, että ei oikeen pysty lopettamaan. Ei ole pakko katsoa hänen videoitaan.
Tuomas voisi hyvin laittaa uusia videoita suojatun yhteyden kautta uudesta olinpaikastaan. Tosin mikään yhteys ei ole täysin suojattu.Onko Malinen muun tolloilun lisäksi vainoharhainenkin?
- Anonyymi
Kiitos Tuomas Malinen.
Suomalaiset ei herää, ne marssii pelosta
jonossa jyrkänteen yli.
Olit virkistävä poikkeus massasta,
raikasta meri- ilmaa.
Harmi ettei järjellä tee enää mitään,
liian moni upottaa itsensä velkaelämällä, valheisiin uskoen.
30 sten sukupolvi on niin piloilla, ettei niistä ole pelastajiksi,
ei niillä ole mitään. .. ei ne välitä.
Suuret ikäluokat nuolee saksaa ja ne vapisee
veäjäpelkoa. Ne ottaa kiltisti jokaisen piikin ja
kohta korjataan sitä satoa.
89% kansasta on piikitetty,
sillä osalla ei ole mitään tulevaisuutta.
Mariinin bändi varastaa, paskoo kaiken minne yltää.
Savuavat rauniot jää niiltä perinnöksi.
Korruptio on läpäissyt jo kaiken.
Tää on loppuluisua.
En olisi uskonut, vaikka tämä oli ennustettu.
Entiset turvalliset maat ovat fasismin läpäisemiä.
Luin vuosia sotahistoriaa ja mietin, mitä yhteiskunnassa pitää tapahtua, että syttyy sota. Nyt sen näkee - tämä tapahtuu.- Anonyymi
Kokoomus tuhosi suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus tuhosi suomen.
Ei läheskään pelkästään se. Yhtäkään nykypuoluetta ei pidä äänestää enää koskaan, pettymyksiä ovat järestään. Aivan uudet, järkevät, aidosti kansan ja isänmaan asialla olevat tilalle. Nyt on kiire sellaisten löytämiseksi. Alkupalkaksi 5000e/kk ja ansioiden mukaan lisää. Alas ajetulla maalla ei ole varaa tuhlata. Sopeutumiseläkkeet veks. Omituinen, kallis, epäreilu jäänne pois kuluineen.
Korruptioon ja epäisänmaallisiin toimiin syyllistyneet vastuuseen.
Onko se todella ok että pääministerikin matkustelee valtion kustannuksella miljardöörejä tapaamassa kokouksissa? Niillä ei ole mitään asiaa päätöksiin osallistua eikä edes taustalla vaikuttaa. Vaikuttavatko lahjuksin? Helppo olisi uskoa koska monesti ihmetyttää kenen asialla päättäjät ovat tekoineen. Eivät kansan.
Nyt on myös viimeinen hetki puolustautua digiväkivaltaa vastaan, voimalla. Muuten tulee kiinamallinen seurantayhteiskunta Suomeenkin. Rahan käyttö kunniaan ja aito, oikea asiakaspalvelu. On vain iskostettu ajatus kuinka kätevä on netti-itsepalvelu omalla kustannuksella, ajalla ja vastuulla. Palveluhinnat kuitenkin nousevat vaikka reilussa maassa tippuisivat "itsetyydyttelyn" ansiosta, ei Suomessa koska päättäjät eivät puolusta kansalaisia riistolta johtajien hyödyksi eikä agressiiviselta nettiin ohjaamiselta. Oikeat päättäjät käskisivät palauttaa palvelut oitis, ukaasien kera. Nyt ne lopetetaan ja lammaslauma jupisee vain hiljaa mielessään. Kansan on pidettävä puolensa petoja vastaan voimalla eikä enempää nieltävä valheita ja epäreilua kohtelua. (Koronapiikit, laajat sensuurit aiheeseen liittyen, Natotuspuhallus, Venäjävihan lietsonta, sähkökeinottelu. Aitojen tarpeellisten palveluiden alasajo.)
Elkää enää menkö mukaan tuommoiseen. Olkaa solidaarisia toisillenne elkääkä ivailko jos ette itse tarvitse terveyspalveluita just nyt tai konttoreita. Puolustakaa heikompia. Se on kansan parhaaksi. Miettikää onko oikeasti mitään hienoa tapahtuneissa muutoksissa. Moni itsestään selvänä pidetty asia on muuttunut täysin.
Suomesta on tehtävä reilu, oikeudenmukainen paratiisi Suomalaisille elää hyvää elämää ja olla vapaasti. Nyt on suunta se, että herrat itse voivat hyvin, kansan enemmistö huonosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus tuhosi suomen.
Ja demarit, kepu, rkp, vihreät..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei läheskään pelkästään se. Yhtäkään nykypuoluetta ei pidä äänestää enää koskaan, pettymyksiä ovat järestään. Aivan uudet, järkevät, aidosti kansan ja isänmaan asialla olevat tilalle. Nyt on kiire sellaisten löytämiseksi. Alkupalkaksi 5000e/kk ja ansioiden mukaan lisää. Alas ajetulla maalla ei ole varaa tuhlata. Sopeutumiseläkkeet veks. Omituinen, kallis, epäreilu jäänne pois kuluineen.
Korruptioon ja epäisänmaallisiin toimiin syyllistyneet vastuuseen.
Onko se todella ok että pääministerikin matkustelee valtion kustannuksella miljardöörejä tapaamassa kokouksissa? Niillä ei ole mitään asiaa päätöksiin osallistua eikä edes taustalla vaikuttaa. Vaikuttavatko lahjuksin? Helppo olisi uskoa koska monesti ihmetyttää kenen asialla päättäjät ovat tekoineen. Eivät kansan.
Nyt on myös viimeinen hetki puolustautua digiväkivaltaa vastaan, voimalla. Muuten tulee kiinamallinen seurantayhteiskunta Suomeenkin. Rahan käyttö kunniaan ja aito, oikea asiakaspalvelu. On vain iskostettu ajatus kuinka kätevä on netti-itsepalvelu omalla kustannuksella, ajalla ja vastuulla. Palveluhinnat kuitenkin nousevat vaikka reilussa maassa tippuisivat "itsetyydyttelyn" ansiosta, ei Suomessa koska päättäjät eivät puolusta kansalaisia riistolta johtajien hyödyksi eikä agressiiviselta nettiin ohjaamiselta. Oikeat päättäjät käskisivät palauttaa palvelut oitis, ukaasien kera. Nyt ne lopetetaan ja lammaslauma jupisee vain hiljaa mielessään. Kansan on pidettävä puolensa petoja vastaan voimalla eikä enempää nieltävä valheita ja epäreilua kohtelua. (Koronapiikit, laajat sensuurit aiheeseen liittyen, Natotuspuhallus, Venäjävihan lietsonta, sähkökeinottelu. Aitojen tarpeellisten palveluiden alasajo.)
Elkää enää menkö mukaan tuommoiseen. Olkaa solidaarisia toisillenne elkääkä ivailko jos ette itse tarvitse terveyspalveluita just nyt tai konttoreita. Puolustakaa heikompia. Se on kansan parhaaksi. Miettikää onko oikeasti mitään hienoa tapahtuneissa muutoksissa. Moni itsestään selvänä pidetty asia on muuttunut täysin.
Suomesta on tehtävä reilu, oikeudenmukainen paratiisi Suomalaisille elää hyvää elämää ja olla vapaasti. Nyt on suunta se, että herrat itse voivat hyvin, kansan enemmistö huonosti.Oikeassa olet, mutta vaikea toteuttaa, kun kansalaiset on niin aivopestyjä.
- Anonyymi
Tais lähteä Sveitsiin eutanamisoimaan itsensä. Ikävä juttu. Ehkä Tesla shortit onnistuu paremmin seuraavassa elämässä.
- Anonyymi
"Putin: "Valtaosa venäläisistä on valmiita uhraamaan kaiken isänmaansa eteen"
Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan valtaosa venäläisistä on valmiita uhraamaan kaiken isänmaansa eteen, kertoo riippumaton venäjänkielinen Meduza-verkkouutispalvelu.
Putin kertoo asiasta haastattelussa venäläisellä Rossija 1 -televisiokanavalla. Haastattelussa toimittaja kysyy Putinilta, mikä on yllättänyt hänet sodan aikana.
– Ei ole mitään yllättävää siinä tosiasiassa, että kaikki eivät ole käyttäytyneet kuin todelliset patriootit. Missä tahansa yhteiskunnassa on aina ihmisiä, jotka ajattelevat ensisijaisesti henkilökohtaisia etujaan tai henkilökohtaisia suunnitelmiaan. Rehellisesti sanottuna en todellakaan syytä heitä. Jokaisella ihmisellä on oikeus valita.
– Kuitenkin 99,9% venäläisistä on valmiita uhraamaan kaiken isänmaansa eteen, Putin sanoo haastattelussa.
– Siinä ei ole mielestäni mitään epätavallista. Se saa minut jälleen kerran vakuuttuneeksi siitä, että Venäjä on erityinen maa, jossa elää erityisiä ihmisiä. Tämä on vahvistettu koko Venäjän olemassaolon ja historian ajan, Putin lisää.
Muun muassa Ukrainan entinen apulaissisäministeri Anton Herashtshenko on jakanut videon haastattelusta Twitter-tilillään."
Onko siis 99,9 % venäläisistä hulluja, kelvottomia ja kieroja, pelokkaita, oman edun tavoittelijoita, siis lampaita?
Ei ole ihme, että venäläisiä inhotaan kaikkialla maailmassa!- Anonyymi
Näin juuri. Annetaan heidän olla siellä omassa maassaan ja eläkööt omalla tavallaan. Turhaan sitä ruvetaan verta nenästä kaivamaan. Siinä voi tulla vielä tukalat paikat.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9c285a8f-61ca-4a36-975f-ee595bf837bb
No voe, voe pojat. Jos joku puhuu läpiä päähänsä, käsitetään se persujen keskuudessa totuudeksi. - Anonyymi
Miksi persujen idolit ovat kaikki tuollaisia huvittavia pellejä?
- Anonyymi
Malinen on useimmissa kiistakysymyksissä yleensä väärässä.
- Anonyymi
Perustele.
- Anonyymi
Vieläkö tuo videoi?
- Anonyymi
Firmallahan on se Substack-blogi jossa tarkemmin. Inflaatiosta Malinen on varoitellut ja sehän karkasi ennustuksiensa mukaisesti EKP:lta täysin mopo käsistä. November 2022 näyttää 10,1 %. Se on siis viisinkertainen tavoitearvoon nähden. Lisäksi EKP:n pystyakseli alkaa 7 % kohdalta, jolloin pudotus 10,6 % -> 10,1 % näyttää kuin käyrä olisi oikeastikin laskusunnassa.
Sotaan liittyen ei vihollinen koskaan seiso tumput suorana odottamassa milloin sitä tuhoutuisi. Myös sotatieteilijä Kastehelmi on esittänyt huolensa, erityisesti sotapropagandan vaikutuksesta. Ei se kelkka kulje kummallakaan puolella niin liukkaasti kuin annetaan ymmärtää. - Anonyymi
Suomesta löytyy tällä hetkellä vähän tolkun ihmisiä, jotka eivät hoe bisneseliitin meihin istuttamaa "Suomi pelastetaan" mantraa.
Tuomas ei taida olla yksi heistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883