Mikä estää hellareita?

Mikä estää hellareita tunnustamasta näitä Raamatun totuuksia?

"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinyt äitini kohtuun"

"Sillä yhden ihmisen teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi."
25298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ne on helluntailaisuudessa kiellettyjä jakeita, kuten tämäkin.

Room. 5:12 

Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

Äänestä

no kun hellareilla ei ole syrjähypyistä syntyneitä jäseniä, josta Daavidraukka tuossa vaikeroi.

toisekseen Raamatun ymmärrys estää hellareita yhtymästä luterilaisten hassuihin raamatuntulkintoihin !

siinä jo pari painavaa syytä.

Äänestä
  • Oli tai ei niin kaikki ovat syntisiä

    Raamatun Sana ei kelpaa helluntailaisille. Nämä kuvittelevat olevansa synnittömiä

    Äänestä

  • älä nyt puhu paskaa, helluntailaisuudessa on juurikin niitä "lehtolapsia", yksinhuoltajien lapsia, jotka kasvaneet yhden vanhemman taloudessa.

    Äänestä

Miksi et käy heiltä kysymässä miten on syntien laita?

Ei noita marinoita jaksa lukea eikä katsoa tuota itsensä häpäisyä.

Äänestä

KÄÄRME kielsi perisynnin - helluntailaiset kieltää perisynnin...vertaavat itseään synnittömään Jeesukseen ja Jeesuksen kasteeseen.

Johannes ei kastanut ollenkaan syntisyytensä kieltäneitä lahkolaisia, vaan nimitti heitä KYYKÄÄRMEEN sikiöiksi.

Äänestä
  • Johannes Kastaja ei enää ole keskuudessamme.

    Nämä, jotka eivät ottaneet kastetta olivat Israelin hengellisiä johtomiehiä.

    30 Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta. ( Luuk 7)

    Raamattu mainitseekin fariseusten lahkon ja saddukeusten lahkon.

    5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".
    ( Apt 15)

    17 Silloin nousi ylimmäinen pappi ja kaikki, jotka olivat hänen puolellansa, saddukeusten lahko, ja he tulivat kiihkoa täyteen
    18 ja kävivät käsiksi apostoleihin ja panivat heidät yleiseen vankihuoneeseen.
    19 Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi:
    20 "Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat".
    ( Apt 5)

    Tärkeintä on pelastuksen evankeliumin julistaminen Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, jotta evankeliumin kuuleminen vaikuttaisi kääntymyksen, uskoon tulemisen.

    Elämän sanat elämäksi.

    20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
    21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen. ( Apt 11)

    Usko tulee evankeiumin kuulemisesta.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

>>>>"mikä estää"<<<<

ylpeys estää. = yksi seitsemästä kuoleman synneistä.

Äänestä
  • Saatanikin ylensi itsensä Jumalan veroiseksi, huonolla menestyksellä

    Helluntailaisilla on sama henki, he ylentävät itsensä synnittömän Jeesuksen kaltaiseksi syntyessään maailmaan ja kasteelle mennessään.

    Äänestä

Ei ne kenenkään synnit millään julistuksilla tullut pestyksi pois.

Johannen kastoi vain ne jotka tunnustivat syntinsä ja he saivat kasteessa synnit anteeksi. Koka Jordanilla oli paikalla Isä, Poika ja Pyhä Henki vesi.

Helluntailaisten opit on paratiisikäärmeen oppeja. Johannes kutsuisi helluntailaisia kyykäärmeen sikiöiksi.

Äänestä
  • Jumalalle kelpaava "uskontunnustus" ennen kastetta on ainoastaan syntisyyden tunnustaminen.

    Matt. 3:6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

    Farisekset olivat luonteeltan helluntailaisia. He eivät tunnustaneet olevansa syntisiä, vaan uskovaisia, joilla on esimerkillinen vaellus.
    Yhtään helluntailaista ei olisi kastettu Jordanin virrassa, vaan heidät olisi lähetetty Fariseusten synneissään takaisin kaatolahkoihinsa hurmostelemaan ja "glossolaliaa" mutisemaan.

    Äänestä

  • Johannes kehoitti ihmisiä uskomaan Häneen, joka tulee hänen jälkeensä, Jeesukseen.

    16 niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    17 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa." ( Luuk 3)

    Johanneksen kasteessa ei ollut kysymys Pyhän Hengen kasteesta, kuten voimme tuosta lukea, Johanneksen jälkeen tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, Jeesus Kristus.

    Pysytään siin, mikä kirjoitettu on.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Johannes kehoitti ihmisiä uskomaan Häneen, joka tulee hänen jälkeensä, Jeesukseen.

    16 niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    17 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa." ( Luuk 3)

    Johanneksen kasteessa ei ollut kysymys Pyhän Hengen kasteesta, kuten voimme tuosta lukea, Johanneksen jälkeen tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, Jeesus Kristus.

    Pysytään siin, mikä kirjoitettu on.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Johannes kehotti tunnustamaan syntinsä ennen kastetta, mikä oli kastamisen ehto.

    Johannes ei edes alussa tuntenut Jeesusta.

    Mark. 1:5 

    Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

    Äänestä

Nikodemus meni Jeesuksen kasteen jälkeen kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

Kielitieteilijat, sanovat, että lauseessa "joku" tarkoittaa puhujaa itseään.

Jeesus oli tosi ihminen, lihaa ja verta, siksi Jeesuskin piti kastaa, koska Jumala loi hänelle kasteessa vedestä uuden ylösnousemusruumiin.

Siinä vaiheessa Jeesus ei käyttnyt mitään vertauskuvia, vaan puhui ihan suoraan ystävälleen Nikodemukselle, joka oli Juutalaisen uskonnon opettaja.

Äänestä
  • 2. Piet. 3:5 

    Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    2. Piet. 3:5 

    Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

    Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

    Sinä sabotoit palstaa postaamalla työksesi solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Tarkoituksesi on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu uskosta ja tuoda tilalle helluntailaisuuden pakanalliset symboliopit ja saatanan synagoogan valheet.

    Äänestä

EI MIKÄÄN. LOPETA SEKOILU!!!

Äänestä

Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on rikollisten hallussa ja alusta rikoksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

Äänestä
  • Lopetajo tuo kitinä

    Äänestä

En tiedä heistä mitään mutta Jumala on ihmisen syntiinlankeemuksen tiennyt jo ennalta ja sallinut sen tapahtua...itseasiassa hän on sen järjestänyt. Joten on ihan toisarvoisia sunkin kommenttisi.

Äänestä

Vauvakastettu kirjoitti kuka kastetaan.

"katuvan syntisyytensä tunnustavan ihmisen"

Heräsi kysymykset:
Kuka katuu vauvaa kastettaessa!
Kuka tunnustaa syntisyytensä vauvaa kastettaessa!

Äänestä
  • kastehan on jo itsessään tunnustus.

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, silloin te
    saatte Pyhän Hengen lahjan,
    sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

    Äänestä

  • Ei pidä puuttua liiaksi yksityiskohtiin. Ei niillä ole merkitystä, vaan sillä että saa herjata. Se laittomuuden synti on pääasia. Eikä haittaa vaikka vähän vinoon menee sekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä estää hellareita tunnustamasta näitä Raamatun totuuksia?

"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinyt äitini kohtuun"

"Sillä yhden ihmisen teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu